Friday, July 25, 2014

PERJANTAI 25.07.14


PERJANTAI 25.07.14
1. HEINÄKUUN 25. päivä alkoi sumuisena ja ilmankosteuden vuoksi viileän tuntuisena, vaikka lämpömittari näytti 20 lämpöastetta. Tämä päivä on myös 18. päivä operaatio Protective Edge aikataulussa. IDF on menettänyt tähän mennessä 32 kaatunutta, jota pidetään korkeana muistaen, että edellisen Gazan operaation aikana menetettiin kymmenkunta, osa heistä oman tulen kautta.
Erään arvion mukaan IDF:n menetyksiin on vaikuttanut sen omaksuma pyrkimys välttää siviiliuhreja missä suinkin mahdollista, mikä puolestaan vaarantaa sen omia sotilaita. Sadoissa tapauksissa täsmäohjusten laukaisu on peruutettu, koska ilmakuvassa näkyy siviilejä kohteen läheisyydessä. Toiseksi IDF:n tapa ilmoittaa etukäteen aikomustaan iskeä määrättyyn rakennukseen, jotta siviilit voivat poistua siitä, antaa viholliselle tilaisuuden asettaa väijytyksiä ja miina-ansoja, jotka laukaistaan sotilaitten mennessä suorittamaan tarkastusta sisällä. Eräässä rakennuksessa IDF menetti 18 miestä haavoittuneina, koska piilossa väijynyt pyssymies laukaisi rakennuksen pommiansat kaukosäätimellä sotilaitten mentyä sisälle.
IDF:n keskittyminen tunneleiden etsimiseen ja tuhoamiseen on myös vaikuttanut kaatuneitten ja haavoittuneiden määrän kasvamiseen. Tunnelit on suunniteltu ja toteutettu suunnitelmien mukaan, minkä johdosta Hamasin pyssymiehet tietävät tunnelien sijainnin ja niiden sisäänkäyntien sijainnin. Tämän vuoksi he pystyvät seuraamaan sotilaitten liikkumista niissä ja ehtivät asentaa miina-ansoja ja väijytyksiä heidän varalleen. Eräs keksijä esitteli jokin aika sitten sähköiseen maan tärähtelyn ja ääniaaltojen seismiseen seuraamiseen perustuvaa menetelmäänsä tunnelien löytämiseksi, jota hän kertoi esitelleensä armeijalle, mutta se ei johtanut tulokseen. Hän on käyttänyt menetelmäänsä kaivosten ja luolien, mm. Kuolleenmeren alueella, löytämiseen ja tutkimiseen.
IDF:n sotilaat ovat löytäneet yli 30 tunnelia. Yhden yli km:n pituisen tunnelin kaivaminen kestää yli vuoden ja sen kustannukset ovat miljoona USD, usein varoja, jotka on lahjoitettu lastentarhojen, koulujen ja sairaaloiden rakentamiseen. Debkafile arvioi jokin aika sitten, että Hamas oli määrännyt 30 000 miestä tunnelien rakentamiseen, mikä muistuttaa kertomusta Salomon Temppelin rakentamisesta. Jos kaikki tuo kapasiteetti ja asiantuntemus olisi käytetty Gazan kaistan rakentamiseen sekä infrastruktuurin ja kansan elinolojen parantamiseen sen sijaan, että se käytettiin terrorijärjestöjen harhakuvien hyväksi Israelin tuhoamiseksi sekä aseiden ja rakettiteollisuuden kehittämiseksi, Gazan kaista olisi nyt kukoistava esimerkki edistyksestä Lähi-Idässä. Ei tarvitsisi puhua Gazan kauppasaarrosta eikä henkilö- ja tavaraliikenteen rajoituksista tai boikotista.
GAZAN sodankäyntiä käydään myös propagandarintamalla sekä Israelin että Hamasin toimesta. Yleisesti tiedetään PA:n medialle antamien lukujen valheellisuus. Surmansa saaneiden luetteloon merkityt henkilöt toistetaan listassa uudelleen, kuten julkaistuissa luetteloissa ilmenee, mutta mitä kiireelliset journalistit eivät ehdi tarkistaa. Erityisesti surmattujen naisten ja lasten määrää suurennellaan tai lisätään olemattomia uhreja. Äskettäin julistetun IRC:n saaman tulitauon aikana Hamasin pyssymiehet surmasivat 25 yhteistyöstä Israelin kanssa syytettyä gazalaista. He kuljettivat heidän ruumiitaan pitkin Shejajiyn kaupungin katuja kutsuen heitä IDF:n surmaamiksi marttyyreiksi. http://www.wnd.com/2014/07/hamas-used-cease-fire-to-execute-suspected-collaborators/
JEREMIA puhuu kirjassaan pahoista (evil, vile, surkea, alhainen, iljettävä) naapureista, jotka koskevat Israelin kansalle tarkoitettuun perintöosaan, miten Herra karkottaa heidät maastaan ja tempaa Juudan kansan heidän keskeltään. (Jer.12:14 engl. käännös). Seuraavissa jakeissa kerrotaan, miten Herra tuo heidätkin takaisin maahansa ja heidät istuttaa Israelin kansan keskuuteen, jos he lopettavat kansan opettamisen Baalin (Allahin) palvelemiseen ja palvelevat Israelin Jumalaa; mutta jos he eivät tottele, Herra karkottaa ja tuhoaa sen kansan kokonaan. (Jer.12:15 -17)
IDF:n eläkeläiskenraali Elihu Ben-Onn arvioi WND:n artikkelissa, että Gazan terroristeilla oli ennen operaation alkamista yli 9000 rakettia, joista IDF sanoo tuhonneensa puolet. Täten heillä on edelleen yli 4000 rakettia, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että IDF:n tehtävä on pahasti kesken. Ben-Onn pitää tyrmistyttävänä tapaa, millä Hamas kasvattaa maisten ja lasten uhrilukuja. ”He suojautuvat naisten helmoihin ja lasten suojaan sekä sairaaloihin ja moskeijoihin uskoen, että IDF etsi heitä sieltä. He haluavat naisten ja lasten saavan ensimmäiset luodit. He eivät taistele sotilaiden vaan pelkureiden tavoin”. Ben-Onn arvioi, että IDF:n tulee jatkaa operaatiotaan, kunnes kaikki raketit on tuhottu, minkä ohella myös tunneliverkostojen labyrintti on pystyttävä kartoittamaan ja poistamaan. Tämä tarkoittaa, että lukuisat siviilirakennusten alle rakennetut kellarit, suojatilat, maanalaiset kaupungit on löydettävä ja tutkittava ennen niiden tuhoamista. Tätä ei voida suorittaa muutamassa päivässä, vaan tehtävä vaatii viikkojen tai kuukausien työn. Hän myöntää, että IDF:n on tunkeuduttava ihmisten koteihin, heidän olo-ja makuuhuoneisiinsa ja kylpyhuoneisiinsa tunneliaukkojen löytämiseksi.
Tämän kaiken IDF joutuu tekemään kansainvälisen yhteisön huutaessa syytöksiä rikoksista inhimillistä oikeutta ja sodankäynnin kansainvälisiä normeja vastaan. Armeija ei ole syytöksistä tietoinen, mutta poliittinen päättäjäporras joutuu valtavan painostuksen alaiseksi sekä kotimaisen opposition että kansainvälisten järjestöjen ja yksityisten valtioitten taholta uhkauksineen kauppasaarroista ja boikotista. Mutta jokaisen kansan ensisijainen tehtävä on varmistaa kansalaistensa turvallisuus. Israelin hallitus ja sen päättävät elimet joutuvat uimaan kuin krokotiilejä täynnä olevassa virrassa.  Ben-Onn viittaa myös USA:n asettamaan lentokieltoon Ben Gurionille, joka oli ansaitsematon lahja Hamasille. Israelin onneksi myös nuo krokotiilit ovat itse joutuneet hyökkäysten kohteiksi ja alkaneet havaita, että ovat elättäneet sylissään krokotiilin poikasia, jotka alkavat vaatia oikeuksiaan.
Ben-Onn muistuttaa lopuksi, että Israelia vastaan on hyökätty, ja että sen velvollisuus on puolustautua iljettävää (vile) vihollista vastaan, joka toimii laatimiensa normien puitteissa. Israelin tapauksessa on kysymys enemmästä kuin velvollisuudesta, sillä juutalaista kansaa uhataan kansanmurhalla ja hävittämisellä viimeistä juutalaista myöten, ennen kuin islamin eskatologinen huipputapahtuma voi toteutua, kuten heidän pyhä kirjansa Koraani opettaa ja vaatii. http://www.wnd.com/2014/07/bloody-terrorists-had-more-than-9000-rockets/
2. IRANIN parlamentin puhemies Ali Larijani myöntää julkisesti, että Iran toimitti Hamasille teknologian, jonka avulla se on pystynyt rakentamaan kukoistavan rakettiteollisuuden. Iran on aina myöntänyt antamastaan materiaali- ja sotilaallisesta avustuksesta, mutta ensimmäistä kertaa se myöntää antaneensa teknistä know-how avustusta. Erään uutisen mukaan Hamasin pyssymiehiä on askarruttanut IDF:n Merkava panssarien varustaminen ohjustentorjunta järjestelmällä, jota kutsutaan nimellä Trophy. Se on nyt ensimmäistä kertaa saamassa tulikasteensa todellisissa taisteluissa. Ensimmäinen huti tapahtui muutamia päiviä sitten, kun panssaria vastaan ammuttu pst-ohjus ehti osua panssariin ennen suojauksen aktivoitumista surmaten panssarijääkärin. Hamasin lähteistä kerrotaan, että se pyytää tulitaukoja saadakseen Teheranista ohjeet, miten menetellä Trophy-suojauksen ohittamiseksi.
ALI Larijani totesi TV-haastattelussa, että Hamas ja Islamic Jihad pyysivät teknistä neuvoa, ja Iran antoi sitä. ”Nyt Gazan hyvillä taistelijoilla on kyky vastata omiin tarpeisiinsa aseiden rakentamiseksi”. Israel on aiemmin syyttänyt Irania, että se toimittaa Gazan terroristeille Fajr-5 raketteja, joiden kantomatka on 75 km (45 mailia). Hamas on sittemmin kehittänyt omia versioitaan siitä, joita se tuottaa teollisesti, ja joiden kantomatka on sama kuin Fajr-5:n. Iranin vallankumouskaartin komentaja kenraali Ali Javari väitti silloin, ettei Iran toimittanut raketteja vaan teknologian niiden valmistamiseksi. Iranin ylin kaitsija Ali Khameney kehotti Gazan terroristeja jatkamaan taistelujaan sekä laajentamaan operaatioitaan Juudean ja Samarian alueille valmistelemaan Israelin lopullista tuhoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/183332#.U9ID8ENsO-o
3. Seuravaksi poimintoja viimeistä tapahtumista Gazan rintamalla Times of Israel mukaan:
-         Taisteluissa surmansa saaneiden Gazan arabien lukumäärä ylittää 700. IDF:n mukaan useita satoja Hamasin pyssymiehiä on surmattu ja 150 pyssymiestä antautui äskettäin.
-         IDF:n miestappio on nyt 32. Kansainväliset lentoyhtiöt ovat lähes kaikki palanneet lennoissaan Ben Gurionin kentälle rutiiniaikatauluun. Tuhansia matkustajia jäi eri puolilla maailmaa odottamaan lentojen palautumista normaaliksi. Tämä oli havaintoesimerkki, mitä tulisi tapahtumaan, jos Israel luopuisi Juudeasta ja Samariasta, tai antaisi niiden valvonnan jollekin kansainväliselle järjestölle. Kahden valtion periaatteesta luovutaan yhä enemmän.
-         Israelin ja PA:n arabit järjestivät suuria mielenosoituksia Jerusalemissa, mutta myös monilla muilla paikkakunnilla ja kaupungeissa. Jerusalemin pohjoisosassa Qalandiassa kokoontui 10000 mielenosoittajaa, jotka kivittivät sotilata kivin ja polttopulloin, myös kiväärin-laukauksia heitä vastaan kuultiin. Kaksi mielenosoittajaa sai surmansa.
-         Aamuyön aikana arabit mellakoivat Jerusalemin Temppelivuorella ja vanhassa kaupungissa. Jerusalemin poliisi pidätti 39 arabia, kaksi poliisia haavoittui nujakoissa heidän kanssaan.
-         Hamas-johtajat Gazassa ja Qatarissa vaativat arabeja aloittamaan kolmannen intifadan. Hamasin tiedottaja Qatarissa Husham Badran sanoi kuulemiinsa mielenosoituksiin viitaten, että aika on suotuisa kolmannen intifadan aloittamiseksi. Hamasin virkailija Isat al-Rishk twiittasi, että gazalaisten veri vaatii vallankumousta ja sytyttää Länsirannan tuleen. Palestiinalaislähteen mukaan surmattujen gazalaisten luku ylittää 800, haavoittuneita 5000.
-         Neljä IDF:n sotilasta haavoittui yöllisissä taisteluissa Gazassa ja heidät tuotiin sairaalahoitoon Israeliin Sorokan sairaalaan.
-         IDF operoi torstaina Gazassa 130:ssa kohteessa, maahyökkäyksen alusta lähtien 3540:en kohteeseen on isketty.
-         Mahane Yehuda torilla avattiin Gazassa taisteleville sotilaille tarkoitettujen hyödykkeiden vastaanottopiste.
-         Eshkolin alueella räjähti kaksi rakettia, Ashkelonissa sireenit varoittivat raketin lähestymisestä.
-         IDF sanoo surmanneensa Islamic Jihadin korkean virkailijan ja hänen poikansa Rafahiin tehdyllä ilmaiskulla perjantaiaamuna, 14 sivullista haavoittui. Hamasin terveysministerin tiedotteen mukaan Jihadin tiedottaja Salah Ahmed Hassanein ja hänen poikansa saivat surmansa IAF:n iskussa. Hamasin tiedottaja sanoo, että Hamasin johto on periaatteessa valmis Kerryn ehdottamaan tulitaukoon viiden päivän ajaksi humanitäärisistä syistä.
-         Israel harkitsee suostumista 5 päivän tulitaukoon, jos Hamas suostuu myös.
-         Qatar kieltää ehdottomasti entisen presidentti Peresin syytökset terrorin rahoittamisesta. Peres piti eilen viimeisen puheensa presidenttinä Knessetissä, jossa järjestetyssä tilaisuudessa uusi presidentti Reuven Rivlin vannoi 7 vuoden virkavalansa.
-         Israelin turvallisuuskabinetti käsittelee 5 päivän tulitaukoesitystä. Toisena aiheensa on operaation kolmannen vaiheen käynnistäminen, jolla on tarkoitus keskittyä enemmän aseitten ja rakettien etsimiseen ja tuhoamiseen. Israelin päämääränä on saada Gazan kaista kansainvälisesti valvotuksi aseettomaksi vyöhykkeeksi. Esitys on saanut kannatusta Israelissa, mutta myös useat muut maat kannattavat sitä. PA:n mukaan 115 Gazan arabia sai surmansa torstaina nostaen kokonaismääräksi 808. 34 israelilaista, mukaan lukien 2 siviiliä, on saanut surmansa operaation aikana.
-         Jerusalemin ja Israelin poliisi ovat hälytysvalmiudessa torstaina järjestettyjen mielen-osoitusten jälkeen. Perjantai on arabien perinteinen mellakkapäivä aamurukousten jälkeen Temppeli-vuorella. Länsirannan arabiryhmät julistivat perjantain ”raivon päiväksi”. Poliisi kieltää alle 50-vuotiailta arabimiehiltä pääsyn Temppelivuorelle ja Al-Aksa moskeijaan. Muslimien perinteinen paastokuukausi ramadan päättyy sunnuntaina. Palestiinalaislähteen mukaan torstain mellakoissa kaksi miestä sai surmansa ja 150 haavoittui. Mellakoita oli eilen myös Nablusissa, Hebronissa, Betlehemissä ja Tulkarmissa. Muslimit valvovat ja rukoilevat viimeisen perjantaiyön ”lailat al-Qadr” (kohtalon yö) ennen paaston päättymistä. Poliisi pidätti 39 PA:n ja Israelin arabia, 27 poliisia haavoittui torstain mellakoissa.
-         Useita raketteja ammuttiin Gazasta Israeliin perjantaiaamupäivän aikana. Iron Dome eliminoi 4 rakettia Ashkelonin yllä, sirpaleet aiheuttivat vähäisiä vahinkoja. Maan keskiosassa Iron Dome eliminoi ainakin yhden usean raketin salvosta.
Säätilat tänään: Jerusalem 20 -29; Tiberias 26 -37; Suolameri 30 -41; Eilat 28 -41 +C-astetta. Tänään puolipilvistä, huomenna alkaa aurinkoista ainakin toistaiseksi. Kinneretin pinta laski 1 sm:n.

Muistakaahan käydä vilkaisemassa myös mainoksia sivun oikeassa laidassa.  




Post a Comment