Friday, July 19, 2013

PERJANTAI 19.07.13


PERJANTAI 19.07.13

1. VIELÄ EILEN liikkui julkisuudessa huhuja, että ulkoministerin John Kerry viivytteli kotimatkaansa Ammanista voidakseen viimeistellä ilmoitusta keskustelujen aloittamisesta. Tänään se sitten selvisi. PLO:n keskuskomitea ei luottanut edes arabiliiton antamaan täyteen tukeen Kerryn ponnisteluille, vaan asetti komitean tutkimaan tilannetta Kerryn ja Abbasin neuvottelujen ja Netanyahun mahdollisten lupausten ja myönnytysten pohjalta. Julkisuudessa kerrottiin eilen Netanyahun suostuneen 1967 sotaa edeltävin linjoihin keskustelujen lähtö-kohdaksi, mutta hänen kansliansa kielsi huhut perättömiksi. Eilen myös kerrottiin, että Abbas olisi suostunut siirtämään sivuun vaatimukset vangeista ja setlementeistä ehdolla, että Israel on valmis hyväksymään vaatimuksen rajoista.  http://www.jpost.com/Middle-East/PAs-hesitance-reveals-Arab-Leagues-loss-of-clout-320367

USA:n presidentti Barack Obama soitti eilen Netanyahulle kehottaen tätä aloittamaan rauhan-keskustelut palestiinalaisten kanssa, kerrotaan Valkoisen talon lausunnossa. Vaikka sen kerrotaan olleet normaaliin mielipiteiden vaihtoon kuuluva yhteydenotto, Kerryn vaikeuksiin juuttuneet keskustelut Abbasin kanssa ovat antaneet sopivan kiihokkeen siihen. Obaman ja Natanyahun välit eivät ole koskaan olleet hyvät, eivätkä Syyrian ja Egyptin tilanteisiin liittyvät syytökset Israelin puuttumisesta niihin vastoin USA:n ja Obaman intressejä ole ainakaan parantaneet niitä. ”Presidentti kehotti Netanyahua jatkamaan työskentelyä Kerryn kanssa saadakseen neuvottelut alulle niin pian kuin suinkin”, sanotaan Valkoisen Talon lausunnossa. Siinä vihjataan, että Obama toi puhelinsoitossa esiin myös Syyrian ja Egyptin tilanteen.

OBAMAN hallituksen virkailija sanoi, ettei Kerryn ohjelmassa ole antaa neuvottelujen aloittamista koskevaa lausuntoa, vaikka suhtautuukin toiveikkaasti niiden alkamiseen.
PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat tapaa Kerryn tänään perjantaina Ammanissa pyytäen häneltä lähempiä selvityksiä koskien vankien asemaa ja setlementtejä. Kerryn odotetaan soittavan Netanyahulle ennen kotimatkaansa kertoakseen viimeisestä tilanteesta.
Valkoisen talon lausunto on tavan mukaan sievistelty jättäen kertomatta Obaman selkeästi käyttämää painostusta Netanyahua kohtaan, jota hän syyttää viivyttelystä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Obama-to-Netanyahu-Resume-peace-talks-with-Palestinians-320354

KONGRESSIN arviointikomitean laki esittää miljardien dollarien leikkauksia USA:n ulkomaisiin operaatioihin, mutta se pitää Israelille ja Jordanialle annettavat tuet ennallaan. Israel saa vuosittain 3.1 miljardia USD ja Egypti 1.3 miljardia USD. Republikaanit haluavat leikata tukivaroja 8 miljardilla USD, 26 % viime vuodesta, eli 34.1 miljardiin USD.

Arviointikomitean laki antaa täyden tukensa ulkomailla olevien lähetystöjen turvallisuuden lisäämiseksi Libyassa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen lähetystön vuoksi, jossa USA:n lähettiläs Richard Stevens ja kolme muuta USA:n kansalaista surmattiin. Esitetyn lain mukaan ”ulkoministeri John Kerry voi rajoittaa USA:n tukea PA:lle, ellei se osoita lujaa antautumista rauhanomaiseen yhteis-eloon Israelin kanssa tai ei tee tarvittavia toimia terrorismin tai sen rahoituksen lopettamiseksi Länsirannalla ja Gazassa mukaan lukien terrorin infrastruktuurin hajottaminen, eikä suostu toimimaan Israelin tai muiden turvallisuusjärjestöjen kanssa”. Tuki voidaan poistaa myös seurauksena PA:n yksipuolisten YK:ssa tai sen instituutioissa, kuten ICC, Israelin vastaisten toimien vuoksi. – Senaatin demokraatit voivat vastustaa esitystä. http://www.timesofisrael.com/us-bill-threatens-to-cut-pa-funding-if-un-grants-statehood/

2. ISRAEL uhkaa vetäytyä pois EU:n ”lippulaivaksi” nimitetystä 80 miljardin Euron ”Horizon 2020” projektista seurauksena siitä, että EU asetti tänään voimaan tulevat Israelin vastaiset pogroomit, joilla EU:n tuki poistetaan yhtiöiltä ja henkilöiltä, joilla on liikesuhteita Juudean ja Samarian alueilla sekä Golanin ylängöllä. Horizon 2020 projektin päämääränä on luoda uusia työpaikkoja ja uutta kasvua EU-maiden parissa vuosikymmen loppuun mennessä.

EU:n Israelin vastainen direktiivi on kaksiosainen: Euroopan taloustuen ja yhteistoiminnan kieltäminen israelilaisten instituutioiden kanssa, jotka sijaitsevat tai toimivat vihreän linjan itäpuolella, ja toiseksi vaatimus, että kaikkiin tuleviin sopimuksiin EU:n ja Israelin välillä tulee sisällyttää pykälä, jossa Israel tunnustaa EU:n omaksuman kannan Juudea ja Samariaa sekä Golanin ylänköä koskien, jonka mukaan kaikki vihreän linjan itäpuolella oleva maa-alue ei kuulu Israelin valtioon. Direktiiviä selitetään siten, että se turvaa niiden instituutioiden tuen, joilla ei ole toimintaa vihreänlinjan itäpuolella. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa sitä, että
EU haluaa tällä painostaa Israelia hyväksymään 1949 aselepolinjat rajalinjoiksi.

Israelissa vaaditaan, että kaikki EU:n rahoittamat ja valvomat rakennuskohteet ja muut sen tukemat kehitysprojektit Juudean ja Samarian C-alueilla tulee keskeyttää välittömästi.
Sekä pääministeri Netanyahu että oikeusministeri Livni ovat yrittäneet vaikuttaa EU-maiden johtajiin pogroomin estämiseksi, mutta EU:n ilmoituksen mukaan se tulee voimaan tänään. http://www.timesofisrael.com/israel-threatens-to-quit-eus-flagship-innovation-project-over-new-restrictions/

3. VAPAAN Syyrian Armeijan (FSA) tiedottaja Fahad al-Masri kertoi libanonilaiselle El Nashra uutistoimistolle sen websivun mukaan, että Syyrian lähetti kaksi kertaa kemiallisia aseita Hizbullahille. FSA on länsimaiden tukema taistelujärjestö, jolle Englanti ja Ranska toimittavat aseita, USA:n virallisesti edelleen harkitessa tilanteen kehittyessä entistä sekavammaksi ja monimutkaisemmaksi kapinallisryhmien alkaessa taistella keskenään.
FSA:n tiedottaja kertoi, että aseet lähetettiin Damaskoksen läheltä useiden viikkojen aikana. Hän ei pystynyt antamaan lisätietoja paitsi toteamaan, että Syyria ja Iran toimivat yhdessä.

Tietoja ei ole pystytty verifioimaan muista lähteistä, ja aina on otettava huomioon, että FSA on sodassa ja käyttää propagandaa vastustajan aseman kyseenalaistamiseksi.
Tämä on yksi Obaman asettamista punaisista varoituslinjoista, joiden ylittäminen laukaisee USA:n vastatoimet mahdollista sotilasoperaatiota myöten. Monien länsimaiden johtajien sormet syyhyävät voidakseen aloittaa Syyrian armeijan strategisten kohteiden, lentokenttien, tukikohtien, ohjuspattereiden, sotilaskolonnien jne. tuhoamisen Libyan tapaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170068#.UejdGWJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-          Iranin uusi ensi kuun alussa virkaansa astuva presidentti Hassan Rouhani pitää naurettavina tietoja, joiden mukaan IDF voisi iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan, raportoi Israel Hayom tänään. Länsimaissa Rouhania pidetään maltillisena johtajana, jonka kanssa halutaan aloittaa neuvottelut Iranin ydinsuunnitelmasta kokonaan uudelta pohjalta. Hän kertoi asioista Iranin ja Irakin välisen 1980-1988 sodan veteraaneille kysyen: ”Keitä sionistit kuvittelevat olevansa uskaltaessaan uhkailla meitä?” Netanyahu on varoitellut, että Iranin immuniteetin savuttaminen on 60 kilon rikastetun uraanierän päässä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170069#.UejgoGJHT-k
-          Arabi heitti kiven kohti yleisöä, joka oli tutustumassa taidenäyttelyyn Bakaan lähiössä Jerusalemin eteläosassa. Kivi osui 10-vuotiaan tytön päähän. Hänelle annettiin ensiapu paikalla ja vietiin sairaalaan tutkittavaksi, vaikka ulkoa katsoen vammat eivät olleet suuret. Taidenäyttely oli järjestetty Emunah-opistossa. Emunah on kansallisten uskonnollisten naisten perustama järjestö, joka on perustanut opetuslaitoksia, lasten koteja, perhe- ja päivähoitokeskuksia kaikkialla Israelissa. Sillä on sisarjärjestöjä ympäri maailmaa, ja palkittu opisto on Emunah Amerikan perustama. – Aiemmin torstaina israelilaisen autoilija auto kärsi vaurioita arabien kivittäessä sitä lähellä Al-Khaderin arabikylää länteen Betlehemistä. Autoilija ei saanut vammoja. Sotilaat aloittivat maaston haravoinnin kivittäjän löytämiseksi. – 3-vuotias Adele Biton, joka haavoittui hengenvaarallisesti arabien kivistä maaliskuussa, pääsi viikoksi sairaalasta kotiinsa viime viikolla. – Viikkoja sitten uutistoimittaja Ronit Abraham Shapirasta selviytyi hädin tuskin hengissä maantielle asetetusta väijytyksistä hänen miehensä ajaessa autoa. He selvisivät hengissä, auto kärsi vaurioita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170063#.Uejio2JHT-k
-          Puolustusministeri Moshe Yaalon totesi puhuessaan kadun nimeämistilaisuudessa, että Israelin viholliset kehittyvät yhä liikkuvammiksi, kehittyneimmiksi ja vaarallisiksi. Hän sanoi, että terrorijärjestöt tulevat korvaamaan perinteiset armeijat, joita vastaan on entistä vaikeampi taistella. Hän sanoi teknillisten laitteiden ja innovaatioiden olevan oleellinen osa tulevaa sodankäyntiä avustaen armeijan sotilaita ja säästäen ihmishenkiä perustuen ajan tasalla olevaan tiedusteluun. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170054#.UejrR2JHT-k




Thursday, July 18, 2013

TORSTAI 18.07.13


TORSTAI 18.07.13

1. USA:N ulkoministeri John Kerry tapasi PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kahdesti eilen keskiviikkona Ammanissa ennen kotimatkaansa tänään. Hän sanoi olevan entistä varmempi siitä, että asia etenee positiivisesti. Mutta tavoilleen uskollisena Abbas - vanha kettu joka havaitsi Kerryn epätoivoiset yritykset saada edistystä – asetti tukun uusia ehtoja. Hän haluaa lentokentän Ramallahiin A-alueelle helikoptereita ja pienkoneita varten; hän haluaa lupauksen saada rakentaa hotelleita Kuolleenmeren rannikolle, mikä edellyttää suostumusta ja muutosta Oslon sopimukseen, koska alue on C-aluetta; enemmän viisumeita ja työlupia Israelin puolelle ja lisäksi oikeuden etsiä kaasua Gazan rannikon edustalla.

Kerry kehotti Netanyahua suhtautumaan hyvin vakavasta arabiliiton laatimaan suunnitelmaan, vaikka sen toteuttaminen tietäisi katastrofia Israelille. Israel vakuuttaa, ettei se ole koskaan hylännyt sitä, vain esittänyt varauksia sen paragrafeihin.
Abbas kokoaa PLO:n keskuskomitean Ramallahiin tänään esitelläkseen sille neuvottelut Kerryn kanssa ja sopiakseen seuraavista toimenpiteistä. PA:n virkailija sanoo, että Kerry on päättänyt taivuttaa Netanyahun suostumaan Abbasin vaatimuksiin ennen kotimatkaansa. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4406567,00.html

2. ISRAELISSA on hämmästelty, miksi EU julkisti omat Israelin vastaiset pogrominsa samaan aikaan Kerryn vierailun aikaan ja miksi Tisha Be´Av päivän aikana.
Debkafile (DF), jolla on usein käytettävissään omia ennakkoaavistuksia ja taustatietoja, kertoo eilen julkaisemassaan artikkelissa, että presidentti Obama - pyrkiessään välttämään nokka-kolaria Netanyahun kanssa - kehotti EU:n johtoa päästämään julkisuuteen oman Israelia pahoin kohtelevan julkilaumansa, jolla rajoitetaan israelilaisten yhtiöitten toimintaa Juudeassa ja Samariassa eurooppalaisen tuen menettämisen uhalla. DF selittää asiaa tähän tapaan:

Obama haluaa jatkaa neuvotteluja Iranin uuden presidentin Hassan Rohanin kanssa, ja siksi hän halusi saada Israelin painiskelemaan omien ongelmiensa kanssa eikä sekaantumaan isojen poikien leikkeihin – huomioiden lisäksi hänen hallituksensa poliittiset vaikeudet. DF sanoo Netanyahun työtaakan estävän joustavan asioiden hoidon ja seuraamisen ulkomailla, minkä johdosta EU:n direktiivi yllätti hänet päivätorkuilla, mitä sekä pääministeri että Liberman ovat pyrkineet selvittämään puhelimet kuumina, mutta vahinko on jo päässyt tapahtumaan.

TOISEKSI Obama halusi näpäyttää Netanyahua siksi, että tämä kielsi päätodistajaa todistamasta Kiinan libanonilaista pankkia vastaan, joka oli välittänyt varoja Hamasille, voidakseen säilyttää positiivisessa nousussa olevat suhteensa Kiinan hallituksen kanssa. DF:n mukaan Obama oli hyvin vihastunut tästä ja kehotti EU:ta kurittamaan Israelia.
EU:n pogromi perustuu virheelliseen päätelmään, että Israel miehittää Juudeaa ja Samariaa sekä Golanin ylänköä laittomasti, ja siten juutalaisten rakentaminen siellä on laitonta.
Debkafile toteaa, ettei tässä lopulta ole mitään uutta, vain vanha kaakki uusissa vaatteissa.

DF arvioi, että Obaman päämääränä on saada Israel kuuliaisen vasallin asemaan, jossa se ei vastusta P5+1 maiden neuvotteluja Iranin kanssa; toiseksi Israelin tulee osoittaa suurempaa joustoa rajakysymyksessä PA.n kanssa tai Iran saa ydinpomminsa; kolmanneksi Obama varoittaa Netanyahua, että ellei se palaa Obaman linjoille Syyrian ja Egyptin kysymyksissä, Israel tulee maksamaan siitä kalliisti ulkomaisen eristämisen muodossa. http://www.debka.com/article/23124/Obama-uses-EU-to-confront-Israel-with-tough-interlinked-choices-borders-or-nuclear-armed-Iran-

3. THE WALL STREET JOURNAL arvioi pääkirjoituksessaan tiistaina, ettei Obamalla ole mitään punaisia varoituslinjoja Syyrian – eikä ilmeisesti Iraninkaan -  suhteen, mutta että Israelilla on, ja siksi se on hyökännyt ainakin neljästi Syyrialaisia kohteita vastaan. Lehti viittaa CBS:n julkistamaan Nertanyahun lausuntoon, jossa tämä epäsuorasti tunnusti linjojen tulleen rikotuiksi, minkä johdosta Israelin täytyi toimia.

Artikkelissa kritisoidaan Obamaa, joka kahdesti – elokuussa 2012 ja maaliskuussa 2013 – sanoi kemiallisten aseitten käyttämisen taisteluissa aiheuttavan USA:n vastatoimet, eikä mitään ole tapahtunut. Siten Assad tietää nyt, ettei Obamalla ole mitään punaisia linjoja, mutta ettei suurvallan arvovalta kestä antaa tyhjiä uhkauksia ilman seurauksia, lehti toteaa.
Lehden pääkirjoituksessa todetaan edelleen Netanyahun sanoneen CBS:n haastattelussa, ettei hän halua antaa päivämääriä Iranin ydinaseen valmistumisvaiheesta, mutta että Israel seuraa tilannetta tarkoin ja katsoo, että on parempi iskeä vaikka hieman liian aikaisin kuin liian myöhään. ”Well, voin kertoa teille, emme halua odottaa, kunnes on liian myöhäistä”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170029#.UeeFNGJHT-k

4. VIIME viikon perjantaina Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevassa Al-Aksa moskeijassa saarnan piti islamilaisissa valtioissa (pan-islam) toimivaan Vapautuspuolueeseen (Hitz up Tahrir) kuuluva imaami Ismat Al-Hammouri. Tilaisuus oli tarkoitettu Egypti syrjäytetyn presidentin Mohammed Musrin tukemiseksi. Hammouri varoitti tulikivenkatkuisessa saarnassaan Yhdys-valtoja, Ranskaa, Englantia ja Italiaa (Roomaa) pitämään sormensa poissa muhamettilaisista, tai seurauksena tulee olemaan niiden tuho. Video saarnasta julkistettiin internetissä 12. heinäkuuta, sen käänsi MEMRI. (Middle East Media Research Institute)
“Me varoitamme sinua, Amerikka. Pidä kätesi erossa muslimeista. Sinä olet aiheuttanut kaaoksen Syyriassa ja sitä ennen Afganistanissa, ja nyt Egyptissä”, Hammouri huusi sadoille kuulijoille, jotka kunnioittivat islamin paastokuukauden ramadanin alkamista. ”Mikä sinä luulet olevasti, Amerikka? Me olemme islamin kansa – mahtava ja suuri kansa, joka ulottuu idästä länteen. Pian me tulemme antamaan sinulle poliittisen ja sotilaallisen opetuksen, jos Allah suo. Allah Akhbar, kaikki kunnia Allahille”.

NELJÄN minuutin mittaisessa videossa näytetään kansan huutavan: ”Oi Obama, kuule meitä. Kalifaatti tulee takaisin. Kansaamme ei koskaan nöyryytetä. Me haluamme puhdistaa sen saastaisesta”. Tilaisuudessa esiteltiin presidentti Mursin kuvia ja huudeltiin kannatusta hänelle ja Muslimiveljeskunnalle. ”Kuka hyvänsä neuvottelee Amerikan kanssa, on USA:n kätyri ja petturi”. Hitz Up Tahrir perustettiin v. 1953, ja siihen arvioidaan kuuluvan miljoona ihmistä kaikkiaan 40:ssä maassa. http://www.timesofisrael.com/imam-calls-for-us-and-europes-destruction-from-temple-mount-pulpit/

5. UUTISOTSIKOITA
-          Egyptin armeija takavarikoi rekka-auton, jossa oli 19 Grad-ohusta ilmeisesti matkalla Kairoon Port of Suezista keskiviikkona. Rekan kuljettajalla oli kivääri ja ammuksia siihen, kuten Egyptin media kertoi. Armeijan tiedottaja vahvisti takavarikoinnin ja pidätyksen ja sanoi, että aselähetys liittyi Siinailla käytäviin taisteluihin. Näiden kuoma-autoihin asennettujen ohjusten tai rakettien kantomatka on 30 km, mutta Gazasta on ammuttu pitemmän kanto-matkan Grad-raketteja. Raketti rakennettiin NL:ssa ja siitä on useita muunnoksia. Tiistaina armeija takavarikoi laajan merikuljetuskontin, jonka sisällön kerrottiin sisältävän verhoja ja erilaisia koriste-esineitä, mutta se sisälsi sotilassaappaita, sotilasasuja, tarvelaukkuja, välineitä kiväärien ja pistoolien puhdistamiseksi, ammusvöitä ja sotilastelttoja. Sisällön arvoksi arvioitiin 143 000 USD. Kontti takavarikoitiin lähellä Suezia. Egyptin armeija siirsi Siinaille 11 pataljoonaa, tankkeja, helikoptereita ja panssaroituja APV autoja. http://www.timesofisrael.com/egypt-intercepts-19-grad-rockets-military-equipment/
-          Nepal siirtää Libanonissa toimivat 130 rauhanturvaajaansa Golanin ylängölle seuraamaan Syyrian ja Israelin välisen aselevon toteutumista. Syyria ja Israel ovat edelleen 1973 lähtien muodollisessa sotatilassa, rauhansopimusta ei ole solmittu. http://www.timesofisrael.com/nepal-moving-peacekeepers-from-lebanon-to-golan/
-          Syyrian kurdit julistavat maan pohjoisosassa sijaitsevan asuinalueensa puoli-itsenäiseksi, autonomiseksi maaksi huomenna 19.07.2013 . Kurdien Demokraattinen unionipuolue (PYD), jolla on yhteyksiä Turkissa toimivan terroripuolueeksi määritellyn PKK:n kanssa, sanoo että kolme kuukautta autonomia-julistuksen jälkeen maassa pidetään neuvoa-antava kansanäänestys (referendum) perustuslaista. PYD sanoo keskustelleensa kaikkien kurdipuolueitten ja ryhmien edustajien kanssa, joista valtaosa kannattaa itsenäisyyttä, mutta eivät kaikki. Kurdien korkeimman neuvoston jäsen Ilham Ahmed sanoo, ettei tarkoitus ole erota Syyriasta, vaan asettaa esimerkki toisille etnisille ryhmille maassa etujansa ajamiseksi. Lipussa on punainen, vihreä ja valkoinen väri, keskellä aurinko, kuten Irakin kurdilipussakin. Kurdit ajoivat alueelta kapinallisten joukot ennen ilmoituksen tekemistä autonomiasta. http://www.timesofisrael.com/syrian-kurds-to-declare-autonomy-from-damascus/
-          Keskiviikkona julkistetussa videossa näytetään, miten arabijoukko särkee Damaskoksen portin ohi ajavien autojen tuulilaseja ilmeisenä tarkoituksenaan saada ohjaa menettämään autonsa hallinnan. Video nimeltä Free Quds (Vapauta Jerusalem) julkistettiin sekä Youtubissa että Facebookissa. Tekstissä luki: ”Tuhoten setlerien autoja ja pidätyksiä”. Video otettiin tiistai-iltana, ja kivittäjien kasvot on himmennetty tunnistamisen estämiseksi. Aamulla Abu Torissa asuvat juutalaiset havaitsivat, että heidän kadun varteen parkkeeraamiensa autojen renkaat oli puhkottu yön aikana. Kadun toisella asuu arabeja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/170007#.UeegpWJHT-k





Wednesday, July 17, 2013

KESKIVIIKKO 17.07.13


KESKIVIIKKO 17.07.13

1. IRANIN elokuussa virkaansa astuva presidentti Hassan Rouhani lähetti eilen viestejä sekä Syysian presidentti Bashar Assadille että Hizbullahin pääsihteerille Hassan Nasrallahille vakuuttaen Iranin ja Syyrian sekä Iranin ja Libanonin läheisten suhteitten olevan paras tae seistessä vihollisiaan vastaan Lähi Idässä, etenkin sionistista hallitusta. Valtion tukeman FARS uutistoimiston mukaan Rouhani ylisti Syyrian kansaa taistelussa lännen salaliittoa vastaan vakuuttaen, että Assadin hallitus tulee voittamaan nykyiset ongelmansa.

Syyrian kansanedustaja Khaled al-Abbod sanoi, että Assadin vastustajat ovat aseita USA:n ja Israelin käsissä todeten, että lopulta kapinalliset nousevat nykyisiä tukijoitaan ja liittolaisiaan vastaan, kuten IRNA uutistoimisto raportoi. Myös hän viittasi Syyrian vastaiseen salaliittoon.
Hizbullahille lähettämässään viestissä Rouhani (Rohani, Rowhani) vakuuttaa ”Iranin tukevan Libanonin vakaata kansaa sekä palestiinalaisia”, tarkoittaen Hamasia.
Rouhani pyrkii lämmittämään suhteita Eurooppaan voidakseen rikkoa maan taloutta kuristavat taloudelliset pakotteet hyödyntäen häneen liitettyä maltillisuuden kuvaa. http://www.timesofisrael.com/irans-rouhani-affirms-support-for-syria-hezbollah/

2. EGYPTIN väliaikainen presidentti Adli Mansour otti tiistaina vastaan uuden hallituksen vannoman virkavalan. Pääministeri Hazem el-Beblawin johtamassa hallituksessa on 33 ministeriä, heidän joukossaan kolme kristittyä ja kolme naisministeriä, ennätys Egyptissä. . Avainministeriöitä johtavat maan liberaalisten ryhmittymien edustajat.
Armeijan komentaja Abdel Fattah el-Sisi, joka johti presidentti Mursin syrjäyttämistä 03.07., toimii hallituksessa varapääministerinä ja edelleen myös puolustusministerinä.

Pääministeri el-Beblawi sanoi tarjonneensa ministerinpaikkoja myös Muslimiveljes-kunnalle, mutta se kieltäytyi niistä. Toinen islamilainen puolue al-Nour kieltäytyi myös hallitusvastuusta, mutta sen tiedottaja sanoo puolueen edustajan toimivan hallituksen neuvonantajana. Hallituksen virkavalan edeltävänä iltana ja yönä 7 mielenosoittajaa sai surmansa ja 261 haavoittui Kairon kaduilla. Egyptin valtion tiedostustoimiston mukaan yhteenotoissa haavoittui 17 poliisia ja 401 mielenosoittajaa pidätettiin.
Tärkeän tiedotus- ja terveysministeriön johtoon valittiin naisministeri.
Aiemmissa hallituksissa on tavallisesti ollut kaksi naisministeriä.
Huomion osoituksena nuorille Mansour nimitti aiemman oikeusministeriön ”väliaikaiseksi oikeus- ja kansalliseksi sovitteluministeriöksi”, jota johtaa tuomari Mohammed al-Mahdi.
Kansallinen pelastuspuolue sai kolme ministeriötä.
Al-Nour puolueen tiedottaja sanoi puolueen vastustavan virkavalansa vannonutta hallitusta.

3. USA:n Jordaniassa kuudetta Lähi Idän vierailuaan jatkava ulkoministeri John Kerry uskoo edelleen pystyvänsä selvittämään suman, joka on täydellisesti pysäyttänyt rauhanprosessin juoksun Jordanjoen länsipuolella. Hän näyttää käyvän keskusteluja Abbasin kautta, jonka kanssa hänellä on yksityisillallinen Ammanissa, mutta hän ei tavanne Netanyahua.

Kerryn aika Ammanissa on mennyt selvitellessä Syyrian pakolaisten tilannetta Jordaniassa ja heidän aiheuttamaansa taloudellista rasitetta sen ilmankin tiukalle budjetille. Pakolaisten lukumäärä on yli puoli miljoonaa. Kerry suunnittelee vierailua yhdessä pakolaisleirissä Jordaniassa saadakseen paremman kuvan heidän ahdingostaan ja väitteistään, ettei USA anna tarpeeksi tukea kapinallisille. USA:n huolena on Assadin joukkojen viime viikkoina saavuttamat voitot taisteluissa kapinallisia vastaan.
Hän tapaa keskiviikkona Ammanissa arabimaiden ulkoministereitä keskustellen heidän kanssaan yleisestä tilanteesta Lähi Idän kiehuvassa kattilassa, mutta myös arabiliiton hyväksymästä arabialoitteesta, joka tarjoaa suoria suhteita Israelin ja arabimaiden välille, jos rauhansopimus saadaan aikaan Israelin ja palestiinalaisten välille. http://www.timesofisrael.com/kerry-mulls-visit-to-syrian-refugee-camp-in-jordan/

4. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu kutsui eilen avainministereitään kokoukseen, jossa kosketeltiin EU:n äskettäin antamaa ”pogromia”, jota hallitus pitää törkeänä puuttumisena Israelin ja PA:n välisiin asioihin pyrkien sanelemaan mahdollisten rajojen sijainnin.
Tyrmistystä EU:n direktiivistä aiheuttaa se, että se julkistettiin Tisha Be´av päivänä, jolloin useimmat juutalaista kansaa kohdanneet onnettomuudet ovat tapahtuneet, valtaosa niistä Euroopan valtioissa vuosisatojen kuluessa.
Pääministeri antoi terävasanaisen lausunnon tavattuaan avainministereitään: ”Pääministerinä en voi sallia satojen tuhansien Juudeassa ja Samariassa, Golanin kukkuloilla ja yhdistetyn pääkaupunkimme Jerusalemin itäosassa joutua vahingoitetuiksi”, hän sanoi tavattuaan Benettin, Tzipi Livnin ja Zeev Elkinin lisäten: ”Emme hyväksy kenenkään sanelupolitiikkaa rajakysymyksessä. Se ratkaistaan suorissa neuvotteluissa Israelin ja palestiinalaisten välillä”.
Legal Forum for Israel vaatii pääministeriä toteuttamaan Edmond Levyn komitean havainnot Juudean ja Samarian sekä Golanin ylängöllä.

MINISTERI Naftali Bennett sanoi EU:n pogromien olevan taloudellista terrorismia. ”Tämä on taloudellista terroria rauhaa vastaan. Jos EU haluaa osallistua rauhanprosessiin, sen tulee lopettaa yksipuolisten päätösten tekeminen”. EU:n komission päätös tulee voimaan 18.07.13.
Bennett rauhoitteli: ”Ei tämä ole mikään poliittinen tsunami, sillä 65 vuotta maailma on boikotoinut Israelia, eikä kukaan, ei edes Catherine Ashton, voi pakottaa Israelia luovuttamaan osia maan pääkaupungista Jerusalemista maan vihollisille”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169988#.UeY34WJHT-k

5. UUTISOTSIKOITA
-    Kaksi arabia hyökkäsi eilen illalla Jerusalemin Damaskosportin edustalla 30-vuotiasta haredi-miestä vastaan puukottaen häntä rintaan ja selkään. Magen David Adom antoi ensiavun ja vei hänet Shaare Zedek sairaalaan, jossa hänessä havaittiin kuusi puukonhaavaa. Hänen kuntonsa on kohtalainen. Molemmat arabit pakenivat paikalta poliisin saavuttua. Arabien hyökkäykset juutalaisia vastaan ovat suuresti lisääntyneet Jerusalemin itäosissa. Viime torstaina 3 arabia hyökkäsi 18-vuotiasta juutalaista vastaan Jerusalemin juutalaiskorttelissa hakaten ja potkien häntä paeten paikalta poliisin tullessa. Poliisi löysi heidät kuitenkin ja pidätti heidät myöhemmin. Viime kuussa Jerusalemin promenaadilla kävellyt mies joutui kahden arabin hyökkäyksen kohteeksi. 20-vuoden ikäinen mies pystyi itse kävelemään sairaalaan. Arabit pakenivat poliisin tultua paikalle. Kolme viikkoa sitten Jerusalemin piirioikeus tuomitsi arabin Adnan Rajabin viideksi vuodeksi vankilaan hänen puukotettuaan haredimiehen Jerusalemin itäosassa huhtikuussa 2012. Hyökkääjä pakeni mutta saatiin kiinni myöhemmin. Uhri sai vaarallisia haavoja vatsaan ja maksaan, joiden hoitaminen vaati erityistoimia sairaalassa. 
-          ADL:n johtaja Abraham Foxman sanoo, että EU:n pogromien myötä PA sai vapaat kädet esittää ennakkovaatimuksiaan rauhankeskusteluja varten Israelin kanssa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169996#.UeZHxGJHT-k
-          Korkean suunnitteluneuvoston alakomitea aikoo hyväksyä 1071 uuden asuntoyksikön rakentamisen Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin. Kysymys ei ole yhteisöjen laajentamisesta vaan täydennysrakentamisesta. http://www.timesofisrael.com/israel-set-to-approve-1071-new-units-in-west-bank/
-          Kaksi syyrialaista miestä pääsi soluttautumaan rajan pinnassa IDF:n tyhjänä olevaan tukikohtaan. Sotilaiden havaittua heidät he menivät tarkastamaan asiaa, jolloin Syyrian armeijan sotilaat avasivat tulen ehkä miesten karkottamiseksi. IDF:n vahvistusten tultua paikalle miehet pääsivät pakenemaan. http://www.timesofisrael.com/syrian-gunmen-fire-on-israel-patrol/, http://www.debka.com/article/23122/Syrian-soldiers-shoot-at-IDF-Golan-patrol-after-unidentified-infiltrators-move-in
-          Liikenneministeri Yisrarel Katz sanoo, että Israelin ulkoministeriön työntekijöiden lakon vuoksi EU:n pogromi yllätti Israelin täysin. Työriita, joka on kestänyt viikosta ja kuukaudesta toiseen, on vaikeuttanut ulkomaisten johtajatason vierailujen järjestämistä ja aliaa-aikovien matkoja Israeliin. Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöjen neuvosto kehottaa hallitusta peruuttamaan kaikki EU:n tukemat ja valvomat työt C-alueilla, joiden oikeellisuus lienee muutenkin kyseenalainen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169998#.UeZLnGJHT-k





Tuesday, July 16, 2013

TIISTAI 16.07.13


TIISTAI 16.07.13

1. EILEN maanantai-iltana, juutalaisten suurimman paastopäivän aattona Jom Kippurin ohella, tuhansia juutalaisia kokoontui Jerusalemin Temppelivuoren Itkumuurille suremaan ja muistelemaan juutalaista kansaa vuosituhansien aikana kohdanneita onnettomuuksia ja vastoinkäymisiä. Surun ja murheen taustalla on syvä tunto siitä, että ne kohtasivat kansaa siksi, että se oli poikennut pois liitosta, jonka se oli tehnyt Jumalan kanssa, jättänyt huomiotta profeettojensa ja opettajiensa varoitukset ja pitänyt halpana liittonsa ankarat ehdot. Surua lisää se, että vaikka Israel vapautti Temppelivuoren arabien vallasta 1967, se on edelleen muslimien valvoma, ja juutalaisia kielletään juutalaisen poliisin toimesta rukoilemasta vuorella. Yhä useampi on kuitenkin alkanut vaatia, että surun asemesta on syytä tiedostaa tosiasia, että Temppelivuori on Israelin omistuksessa, vaatia sen edellyttämiä oikeuksia kuten vapaata nousua vuorelle rukoillakseen siellä, ja että on aika alkaa rakentaa uutta Temppeliä.

Tämä vuoden päivänä 16. heinäkuuta, juutalaisen kalenterin mukaan 9. Av-kuuta, tuhottiin ensimmäinen Temppeli v. 586 eKr.; toinen Temppeli v. 70 jKr.; Betarin linnake tuhottiin ja Bar Kochba ja hänen sotilaansa surmattiin v. 135 jKr., jonka kunniaksi keisari Hadrian pystytti Juppiterin temppelin Temppelivuorelle. Hadrian tasoitteli Jerusalemin kaupungin rauniot ja rakensi niiden ylle hellenistisen kaupungin Aelia Capitolina, jonka pääkatu Cardo on kaivettu esiin vanhakaupungissa, mutta jonne juutalaisia kiellettiin astumasta jalallaan kuoleman uhalla. Kochban johtamassa kapinassa kuoli 580 000 juutalaista, lisäksi tuhansia menehtyi nälkään, kylmään ja tulipaloihin. Eloon jääneet karkotettiin, tuhansittain myytiin orjiksi. 
Juutalaisille annettiin karkotusmääräys Englannista kuningas Edward I:n toimesta v. 1290; Espanjasta heidät karkotettiin v. 1492, kuten heidät karkotettiin myös Italiasta. Surun osoittamiseksi juutalaiset kaikkialla paastoavat auringon-laskusta auringonlaskuun, istuvat matalalla tuolilla tai lattialla, pitävät jaloissaan tossuja nahkakenkien asemesta ja himmentävät valot asunnossa, synagogan pyhä arkki, jossa Tora-rullia säilytetään, verhotaan mustalla kankaalla, poistetaan kulkusilla ja koristeilla varustetut kruunut Tora-rullista, ja yhdessä luetaan Jeremian itkuvirsiä. 

Juutalainen kirjailija Bialik kuvaa Temppelin hävitystä näin: ”Temppelivuori savusi vielä. Tuhkakasoja, kuonaröykkiöitä, savuavia kekäleitä kasoittain kaikkialla, hehkuvat hiilet romahtivat kasaan hehkuen kuin punainen pahka ja hyasintti aamun hiljaisuudessa”.
”Enkelit tiesivät, mitä Jumala oli tehnyt heille, ja he olivat shokissa. He vapisivat yhdessä aamun tähtien kanssa peittäen kasvonsa siivillään, sillä he pelkäsivät katsoa surua Jumalan kasvoilla. Heidän laulunsa oli tänä aamuna hiljainen valitus, vaimealla, pienellä äänellä. Ääneti he kääntyivät pois ja itkivät, kukin enkeli yksinään, ja koko maailma itki heidän kanssaan äänettömästi”.

2. JUUTALAISEN kansan ikiomat olympialaiset, 19. Makkabiaadit, alkavat 18. heinäkuuta, jolloin kaikkiaan 78 delegaatiota 21:sta maasta ja 9 000 urheilijaa marssii Jerusalemin Teddy Kollek stadionille osoittaakseen kuuluvansa kansainväliseen juutalaisperheeseen ja aloittaakseen kamppailut urheilukentillä kukin omassa lajissaan.
Ensi kertaa on mukana urheilijoita maista kuten Kuuba, Mongolia ja Nigaragua.
Toiset maat, kuten Bosnia ja Uzbekistan, osallistuivat aiemmin kisoihin Jugoslavian ja Neuvostoliiton lippujen alla.
Maccabi World Unionin toimitusjohtaja Eyal Tiberger toteaa, ettei delegaatioiden lähettäminen juutalaisten olympialaisiin ole halpaa, sillä ensimmäistä kertaa kisoihin osallistuvien matka- ja asunto- ja muut kustannukset Israelissa maksavat 700 000 –850 000 USD.
Monien delegaatioiden mukaan pääsemisen varmisti henkilö nimeltä Jeffrey Sudikoff, joka paitsi uhraa aikaansa järjestelyihin, maksaa osan kuluista omasta kukkarostaan. Sudikoff on pääomakeinottelija (venture capitalist) Los Angelesista. Hän oli mukana Ramat Ganin 18. Makkabiadien avajaisissa ja ”joutui herätykseen” nähdessään monien valtioiden lippuja, joita hän tuskin tiesi olevan olemassakaan alkaen ihmetellä mielessään missä kaikkialla juutalaisia asuukaan pitkin maailman sivua. Siitä alkoi juutalaisten asuinpaikkojen etsiminen ja tutkiminen osoittaakseen senkin, että joissakin paikoissa oli uhkeita synagogarakennuksia tai
osia niistä, komeita portin pylväitä tai sisäänkäyntejä, joskus vain hautakiviä, mutta juutalaiset asukkaat olivat muuttaneet tai karkotettu pois, tai vain muutama yksilö jäljellä.
Makkabiaadeja voidaan kutsua hyvällä syyllä osaksi juutalaisten kansan kokoamiseksi muinaiseen ja ikuiseen kotimaahansa, tai ainakin polttavan ikävän herättämiseksi siihen. http://www.timesofisrael.com/how-a-man-named-macabi-helped-bring-21-new-countries-to-maccabiah-games/

3. ISRAELIN HALLITUS antoi täyden hyväksymisensä Marokossa syntyneen juutalaisen, Israelin kansalaisen ja Knessetin jäsenen Shimon Ohayon (Israel Beitenu) laatimalle lakiesitykselle, jolla asetetaan erityinen päivä niiden juutalaisten kunnioittamiseksi, jotka joutuivat pakenemaan arabimaista ”Marokosta Irakiin” Israelin valtion perustamisen seurauksena  tai sen jälkeen.
Vuosien 1947 – 1972 välisenä aikana n. 856 000 juutalaista joutui pakenemaan muinaisista yhteisöistään muuttaakseen Israeliin, kuten esityksen selitysosassa kerrotaan. He ja heidän jälkeläisensä edustavat suunnilleen puolta Israelin nykyisestä juutalaisväestöstä.

Esityksen laatija Ohayon lähetti virallisen kirjeen esityksestään myös arabiliiton pääsihteerille Nabil Elarabille kehottaen arabiliittoa tunnustamaan vastuunsa maailman arabimaitten osuudesta juutalaisyhteisöjen tuhoamiseen ja juutalaisten karkottamiseen.
”Tämä on hyvin tärkeä elementti rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi juutalaisten ja arabien välille Lähi Idässä”, Ohayon kirjoitti. ”Arabiliiton tulee hyväksyä historiallinen vastuunsa häväistyksiin ja kärsimyksiin,  ja viattomille juutalaisille uhreille aiheuttamiinsa menetyksiin arabi-maailman julistettua sodan Israelin valtiota vastaan. Lain ja tasapuolisuuden nimissä Arabiliiton tulee tunnustaa täysi vastuunsa varmistaakseen juutalaisten pakolaisten oikeudet ja korvausvaatimukset”.

Ohayon kirjoittaa, että arabimaailmassa on meneillään laaja kampanja yhä useampien ihmisryhmien vaatiessa oikeuksiaan. ”Nyt on otollinen aika arabiliiton ja sen jäsenmaiden tunnustaa juutalaiselle kansaosalleen aiheuttamansa historiallisen vääryyden”.
Lakiesityksen aiemmassa versiossa muistopäiväksi esitettiin 30. marraskuuta, jolloin YK:n yleiskokous hyväksyi v. 1947 silloisen Syyria Palestiinan jatkamiseksi juutalaiseksi ja arabimaaksi. ”Arabimaat aloittivat seuraavana päivänä hyökkäykset juutalaisyhteisöjä vastaan omissa maissaan osana pyrkimyksissä estää juutalaisvaltion perustaminen”, Ohayon sanoo.
Israel Beitenun tiedottajan mukaan alkuperäinen esitys muistopäiväksi muutetaan 17. helmikuuta, joka on päivä, jolloin arabiliitto kehotti jäsenmaitaan asettamaan tiukkoja ajoituksia juutalaisten elämään, omistusoikeuteen ja oikeudelliseen asemaan. 
Lakiesityksen mukaan Knessetin tulee pitää erityinen istunto muistopäivänä, sekä kouluissa ja Israelin lähetystöissä ulkomailla järjestää asiaa koskettelevia tietoiskuja. http://www.timesofisrael.com/govt-backs-bill-making-memorial-day-for-jews-of-arab-lands/

4. USA:n ulkoministeri John Kerry suunnittelee uutta ”ristiretkeä” Lähi Itään hänen vaimonsa osoittaessa lievää elpymistä äkillisestä sairauskohtauksestaan, mikä peruutti hänen edellisen suunnitelmansa viime viikonlopun aikana. Kerry matkustaa ensin Jordaniaan, jossa hän voinee tavata – tai sitten ei – PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin. Hänen mahdollisesta vierailustaan Jerusalemissa tai tapaamistaan Netanyahun kanssa sen sijaan ei ole vielä tietoa. Jordaniassa hänen sanotaan tapaavan arabiliiton edustajia saadakseen heiltä päivityksen arabimaailmaa vellovasta syysvihurista, ja siitä ennen kaikkea Egyptin tilanteesta.

USA:n apulaisulkoministeri William Burns vietti useampia päiviä Kairossa pyrkien selvittämään tilannetta Egyptin armeijan komentajan ja todellisen johtajan Abdel Fattah El-Sisin kanssa, jonka kerrotaan vastailleen varsin kärkevästi USA:n hallituksen vihjauksiin 1.3 miljardin sotilasavun poistamiseksi, jos armeijan suorittama vallansiirto todetaan vallan-kumoukseksi, mikä USA:n lain mukaan estää avustusten antamisen. El-Sisi uhkasi, että avustusten  poistaminen tulee vaikuttamaan epäedullisesti sotilaallisen yhteistyöhön maiden välillä. Artikkelin mukaan Kerry keskustelee heidän kanssaan myös Syyrian tilanteesta, jossa Bashar Assadin armeija on saamassa yliotteen kapinallisista vastoin Obaman suunnitelmia. Toinen ongelma on Syyrian kapinallisten SNC:n uuden johtajan valitseminen, mikä ei näytä helpolta. – Riippumatta Kerryn uskonnollisesta vakaumuksesta hänen on korkea aika tutustua Joelin kirjan kolmannen luvun alkuun, jossa kansoja varoitetaan jakamasta Jumalan omaa maata. (Joel 3:1.3) http://www.timesofisrael.com/kerry-set-to-return-to-region-this-week/
5. UUTISOTSIKOITA
-          USA:n entinen YK:n lähettiläs ja paljon muuta sanoo John Bolton  JP:n haastattelussa, että Israelin olisi jo eilen pitänyt iskeä Iranin ydinlaitoksia vastaan, sillä viimeiset hetket ovat käsissä, jonka jälkeen Iran on rakentanut ydinpomminsa ja savuttanut immuniteetin. Hän sanoo ilmeisen aidosti huolestuneesti, että jokainen kuluva päivä saa Israelin suurempaan vaaraan. Hän varoittaa, että Iranin uusi ”maltilliseksi ” määritelty presidentti Rohani on ansa Obaman hallitukselle. Hän sanoo ymmärtävänsä, että Israel näkisi USA:n mieluummin hoitavan Iranin likaisen pyykin, mutta että Israelille on vaarallista odottaa kauemmin, sillä jos se hyökkää sitten, kun Iranin ase on valmis, seurauksena on ydinhyökkäys. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/John-Bolton-Israel-should-have-attacked-Iran-yesterday-319945
-          PLO:n USA:n lähettiläs Maen Areikat sanoo, etteivät keskustelut Kerryn kanssa saaneet aikaan mitään merkittävää, eikä Jerry esittänyt uusia suunnitelmia. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Palestinian-Ambassador-to-US-Nothing-has-emerged-from-Kerry-talks-yet-319892
-          Likudin sisällä on kalvava tunne siitä, että Netanyahu neuvottelee ja toistelee haluaan neuvotella vain ajan voittamiseksi odottaessaan jotain ihmettä, joka hetkessä muuttaisi tilanteen. Hänellä ei kuitenkaan ole rohkeutta selvittää tilannetta julkisesti eikä uskalla julkistaa teettämäänsä Edmond Levyn komitean laatimaa raporttia, jossa selvästi osoitetaan, että juutalaisilla on täysi oikeus maahan Jordanjoesta Välimereen, eikä siten mikään estä rakentamista sinne. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Likud-minister-Netanyahu-not-serious-about-making-peace-moves-with-the-Palestinians-319959
-          29 entistä viranomaista kehottaa allekirjoittamassaan kirjeessä Obama aloittamaan suorat neuvottelut Iranin uuden presidentin Hassan Rohanin kanssa heti, kun tämä saa presidentin oikeutensa elokuun alussa, kertoo AFP. Pääministeri Netanyahu sen sijaan varoittelee, että Iran tarvitsee vain 60 kg lisää uraanirikastetta ydinpommin rakentamiseksi. Israelin resurssit kuitenkin hupenevat budjetin leikkausten mukana. IDF:n komentaja Bennyt Gantz sanoo, että häneltä puuttuu 20 miljardia NIS, mikä pakottaa supistamaan menoja raskaalla kädellä, vaikka ulkopuolinen uhka kasvaa kaiken aikaa, mitä lisää tilanteen epävakaus Lähi Idässä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Likud-minister-Netanyahu-not-serious-about-making-peace-moves-with-the-Palestinians-319959
-          Venäjä ja Kiina estivät YK:n turvallisuusneuvoston Iranin ohjuskoetta koskevan tuomitsevan lausunnon, mikä olisi koventanut sanktioita. Iranin viime vuonna suorittama ballistisen ohjuksen testilaukaus rikkoi YK:n asettamaa kieltoa. http://www.jpost.com/Iranian-Threat/News/China-Russia-block-UN-condemnation-of-Iran-missile-tests-319949
-          Hamasin teknikot ovat jatkaneet M-65 rakettinsa kehittämistä ja testaamista edelleen, kertovat uutislähteet. He pystyivät uhkaamaan sillä Tel Avivin esikaupunkeja operaatio Pilvenpatsas aikana ja ovat lisänneet sen kantomatkaa. http://www.jpost.com/Defense/Report-Hamas-has-recovered-since-Pillar-of-Defense-can-produce-rockets-capable-of-hitting-Tel-Aviv-319872
-          Netanyahun ja Israelin satamatyöntekijöitten välisten keskustelujen ajauduttua umpiseinään ammattiliitto Histadrut uhkaa lakolla, joka pysäyttäisi kaiken liikenteen satamissa ja voisi laajeta myös lentoliikenteeseen. Hallitus teki päätöksen kahden yksityisrahoitteisen sataman rakentamisesta ja odottaa tarjouksia niistä, mutta tämä ei sovi satamatyöntekijöille, jotka ovat yksi parhaiten palkatuista maassa, toinen on sähköä tuottava ja tarjoava Israelin Sähkökorporaatio IEC.
-          EU on ensimmäistä kertaa antanut selkeät ohjeet, joilla vihreän linjan takana olevia juutalaisyhteisöjä boikotoidaan ja joilla jäsenmaita kielletään yhteystyöstä siellä olevien juutalaisyhteisöjen, laitosten ja instituutioiden kanssa, mikä koskenee myös Arielin yliopistoa. Tämä osoittaa tyhmyyden huippua EU:n johdon parissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169966#.UeUYOmJHT-k





Monday, July 15, 2013

MAANANTAI 15.07.13


MAANANTAI 15.07.13

1. EGYPTIN presidentti Mohammed Mursin syrjäyttäminen 03.07.2013 aktivoi Siinain islamistit, jotka ilmoittivat aloittavansa sodan Egyptin armeijaa vastaan. ”Ei rauhalle”, oli heidän taisteluhuudolle, ja pian sen jälkeen alkoivat erilliset hyökkäykset armeijan tukikohtia ja partioita Siinailla, El-Arishissa ja Rafahissa, sekä hyökkäykset kristittyjä vastaan, joiden päättömiä ruumiita löydettiin islamin harjoittaman teloitustyylin seurauksena. Egyptin armeijan johto ilmoitti pian näiden jälkeen aloittavansa tehostetun ”puhdistusoperaation” Siinailla. Tänään uutiset kertovat, että suunniteltu suuroperaatio tulee olemaan paljon vaatimattomampi, kuin mitä luvattiin. Syyksi kerrotaan, ettei armeijalla ole resursseja suuri-mittaiseen operaatioon, ja toiseksi armeijaa ei ole koulutettu sissisotaa varten. Lisäksi sen toteuttaminen vaatii Israelin armeijan suostumisen 1979 rauhansopimuksen mukaan.

IDF:n sotilaat havaitsivat aseistettujen islamistijoukkojen liikkuvan Siinain rajan lähellä, mikä aloitti tulituksen molemmilta puolilta. Islamistit joutuivat tulitaisteluun myös lähettyvillä olleiden egyptiläisten sotilaitten kanssa. IDF:n taholta kerrotaan, etteivät sotilaat kärsineet vahinkoja laukausten vaihdossa.
Artikkelissa kerrotaan, että 13 ihmistä on surmattu Mursin syrjäyttämisen jälkeen Siinailla. Egypti on myös pyrkinyt sulkemaan Siinain ja Gazan väliset yhteydet havaittuaan, että Hamasin jäseniä taistelee islamistien rinnalla Siinailla. Kovan linjan islamistien uhkaukset eivät lupaa rauhaa vaan entistä verisempiä yhteenottoja. Kristitty pappi ammuttiin El-Arishissa, päättömän ihmisen ruumis löydettiin Rafahin hautausmaalta, Jordaniaan johtava kaasuputki räjäytettiin taas kerran, ja Eilatia kohti ammutun Grad- tai Katjusha-raketin jäännökset löydettiin kaupungin ulkopuolelta.
Siinain islamistit eivät kuitenkaan taistele Siinain vuoksi, vaan armeijan valvomaa Kairon hallitusta vastaan, jonka he katsovat nousseen islamin uskoa vastaan. Islamistien hyökkäykset kohdistunevat taas uudelleen turistikohteisiin, mikä edelleen vähentää turistien määrää maassa, joka tarvitsee heidän tuomaansa piristysruisketta maan taloudelle. http://www.jpost.com/Middle-East/Morsis-removal-fuels-Sinai-Islamist-militancy-in-Sinai-319850

2. DEBKAFILE (DF)kertoo artikkelissaan, miten Obaman hallitus pyrkii käyttämään painostus-valtaansa sekä Israelia että Egyptin sotilashallintoa vastaan. DF toteaa, että USA:n viranomaisten vuotamat tiedot Israelin armeijan osallisuudesta Latakiassa tapahtuneisiin räjähdyksiin ovat USA:n tapa ilmaista tyytymättömyytensä IDF:n yksipuolisista toimista.

Obama ilmaisee myös tyytymättömyytensä presidentti Mursin ja Muslimiveljeskunnan hallinnon kaatamisesta Egyptin armeijan toimesta. Etenkin armeijan tiedot Muslimiveljes-kunnan johdon ja jäsenten massapidätyksistä eivät miellyttäneet häntä. Toiseksi häntä huolestuttaa Egyptin armeijan suunnittelema suuroperaatio Siinailla ehkä siksi, että se voisi laajetessaan aiheuttaa häiriöitä ellei katkoja laivaliikenteelle Suezin kanavalla.
Tyytymättömyytensä osoitukseksi ja varoitukseksi Kairon uusille valtaa pitäville USA sijoitti kaksi sotalaivaansa Punaisellemerelle Egyptin rannikon läheisyyteen.

USA:n merivoimien komentaja kenraali James Amos ilmoitti torstaina, että suuri amfibioalus USS Kearsarge kannellaan 1600 merisotilasta ja helikoptereita, sekä amfibioalus USS San Antonio, jossa on 800 merisotilasta, ovat ankkuroituneet Punaisellemerelle Egyptin rannikon läheisyyteen, koska on epätietoisuutta, mitä tulee tapahtumaan. USA antoi 60 minuutin hälytysvalmiuden Italiassa olevalle Signorella tukikohdalle Etelä Italiassa, sekä samoin Espanjassa olevalle Moron tukikohdalle.
Rauhoittaakseen tilannetta USA:n Kairon lähetystö ilmoitti lauantaina web-sivullaan, ettei USA:n tarkoituksena ole puuttua Egyptin sisäisiin asioihin. Kirjoituksessa vihjaistaan, että merivoimien tarkoituksena on varoittaa armeijan komentajaa Abdel Fattah el-Sissiä viemästä operaatioitaan liian pitkälle.
DF arvioi, että USA:n intressissä on kaksi kehitysmahdollisuutta. Yksi on Suezin kanavan laivaliikenteen esteetön jatkuminen, ja tarvittaessa sen turvallisuuden ottaminen omiin käsiin. Toinen koskee Siinailla olevia 1000 amerikkalaista sotilasta, joiden turvallisuus on USA:n vastuulla. Mikäli osoittautuu tarpeelliseksi, USA voi nopeasti lähettää merisotilaita haluttuun kohteeseen helikoptereilla.
DF viittaa artikkelissaan myös mahdollisuuteen, että Venäjän presidentti Vladimir Putin voi
harkita joitain vastatoimia USA:n julkisuuteen vuotamien tietojen perusteella Israelin yksipuolisten toimien rankaisemiseksi. Asiaan voi liittyä myös Venäjän kieltäytyminen luovuttaa USA:n salaisuuksia levittänyt Edward Snowdenin, joka on eristäytynyt Moskovan lehtokentän hotelliin kolmeksi viikoksi, ja joka on tiettävästi hakenut turvapaikkaa Venäjältä. DF:n mukaan USA:n vuodon tarkoituksena on kyseenalaista Putinin luotettavuus ja se, onko hän sanansa mittainen uhatessaan vastatoimilla. Venäjä aloittaa suuret sotaharjoitukset maan itäosissa. Niihin osallistuu 160 000 sotilasta, toistasataa lentokonetta ja tuhansia panssareita. Harjoitusten tarkoituksena uskotaan olevan myös varoittaa Israelin hallitusta. http://www.debka.com/article/23118/Washington’s-push-against-Egyptian-Israeli-go-it-alone-military-steps-US-marines-deployed-off-Suez-Sinai

Muslimiveljeskunta sanoo suorittaneensa kahden miehen hyökkäyksen Israelin puolella liikkuvaa sotilaspartiota vastaan sunnuntai-iltana. FB:n sivulla kerrotaan miesten ajaneen Egyptistä nelivetoisella autollaan Israelin rajalle ja havaittuaan IDF:n partion tulittaneen sitä kivääreillä ja pst-aseilla. Kukaan ei haavoittunut laukausten vaihdossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169917#.UeOjXGJHT-k

Egyptin pääsyyttäjä Hisham Barakat kehotti jäädyttämään 14 Muslimiveljeskunnan johtajien tilit, kertoo USA:n korkein Kairoon sijoitettu viranomainen Mursin syrjäyttämisen jälkeen. AFP:n mukaan alivaltio-sihteeri Bill Burns on Kairossa ainakin tiistaihin asti. Hänen tarkoituksenaan on Valkoisen Talon ilmoituksen mukaan vahvistaa Egyptin kansaa. Varojen jäädyttäminen lienee osa hallituksen kampanjaa heikentää Muslimiveljeskunnan ja toisten ääri-islamin järjestöjen vaikutusvaltaa, näistä yksi on aiemmin militanttina tunnettu Gamaa Islamiya.
USA, Saksa ja Englanti ovat vaatineet, että entinen presidentti Mohammed Mursi tulee vapauttaa voidakseen puolustautua häntä vastaan nostettuihin rikostutkimuksiin ja –syytöksiin. Häntä ei ole nähty julkisuudessa sen jälkeen, kun hänet lähimpine avustajineen pidätettiin ja vietiin ilmeisesti armeijan tiloihin Kairossa. Muslimiveljeskunta on kieltäytynyt osallistumasta hallituksen muodostamis-neuvotteluihin, joita johtaa väliaikaiseksi pääministeriksi nimitetty Hazem a-Beblawi, joka pyrkii muodostamaan toimintakykyistä ministerilistaa.
Armeijan komentaja Abdel Fattah el-Sisi sanoi sunnuntaina, että armeijan johto päätti yksimielisesti syrjäyttää Mursin hänen kieltäydyttyä kansanäänestyksestä, jolla olisi mitattu hänen kansansuosionsa. El-Sisi vakuutti armeijan toimivan kansan palvelijana.

3. USA:n ulkoministeri John Kerryn odotetaan matkustavan kuudennen kerran Israeliin saadakseen rauhanprosessin liikahtamaan. Päivämäärää ei kuitenkaan ole ilmoitettu. Hänen innokkaat ponnistelunsa ovat saaneet tunnustusta, mutta jopa hänen johtamansa USA:n ulkoministeriön parissa epäillään niiden onnistumista. Viimeiseksi hän halusi saada Netanyahun suostumaan 104 terroristin vapauttamiseen ja rakennuskieltoon Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä sekä Jerusalemin itäosissa.

PÄÄMINISTERI Netanyhau soitti eilen Abbasille tunnustellakseen hänen halukkuuttaan ja tuntojaan tällä hetkellä. Se, että puhelu onnistui ja Abbas suostui puhumaan, katsotaan pienen pieneksi edistysaskeleeksi. Netanyahun varsinainen aihe oli toivottaa onnea alkaneelle ramadan paastokuukaudella: ”Soitin hänelle tervehtiäkseni ramadanin johdosta. Toivon, että saamme tilaisuuden puhua toisillemme muulloinkin kuin lomapäivinä ja aloittaa rauhankeskustelut”, Netanyahun kerrotaan sanoneen Abbasille.

Ulkoministeri John Kerry oli ilmeisen toiveikas lähtiessään edellisen vierailun jälkeen pitäen käymiään keskusteluja molempien johtajien kanssa hyvin positiivisina. Hänen viime viikonvaihteeksi suunniteltu matkansa peruuntui hänen vaimonsa Teresa Heinz Kerryn äkillisen sairauden vuoksi, mikä lienee nyt hieman lieventynyt. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169920#.UeOqR2JHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-          Syyrialainen muslimisaarnaaja väitti pitämässään saarnassa Umayyad moskeijassa Damaskoksessa, mikä esitettiin Syyrian TV:ssä 28. kesäkuuta 2013, että ”juutalaiset ovat syyllisiä kaikkiin Lähi Itää ja arabikansoja raastaviin ongelmiin”. Saarnan käänsi MEMRI, Middle East Media Research Institute. Saarnaaja otti esimerkin ”historiasta, joka osoittaa juutalaisen todellisen luonteen, profeettain surmaajan ja sopimusten rikkojan. Se osoittaa, miten heiden pyrkimyksensä on  islamia edeltävästä ajasta lähtien hajottaa, jakaa ja repiä kappaleiksi arabien ja islamin kansan”, hän selitti jatkaen: ”Voidakseen saavuttaa vallan maailmassa ja toteuttaakseen päämääränsä, juutalaiset ovat asettaneet itselleen kaksi päämäärää. Kuulkaa muslimit ja olkaa varuillanne – mitä on tapahtumassa Syyriassa – vakaan kansan ja hallituksen maassa. Heillä on kaksi keskeistä tavoitetta. Yksi on maailman kansojen hajottaminen, saada ne nousemaan toistansa vastaan ja sytyttää sotia ja kansannousuja heidän keskuuteensa. Toinen tavoite on repiä maailman kansat hajalleen, tuhota heidän ajatuksenjuoksunsa, heidän moraalinsa, ohjeet, saada heidät luopumaan Allahin polulta. Tämän he tekivät vuosisatojen aikana kaikkialla maailmassa. Oi islamin kansa, juutalaiset ovat tehneet vuosikausia työtä hajottaakseen tämän kansan”. Hän jatkoi todeten, ettei se mitä tapahtuu, ole mitään uutta, sillä se oli ennalta arvattavissa. Hän sanoi kansansa olevan nukuksissa, kirjan kansa ei ole lukenut historian kirjoja voidakseen havaita, mitä islamin viholliset ovat suunnitelleet sen varalle. ”He sytyttivät tulen ensin Palestiinassa ja Afganistanissa, sitten Irakissa ja sitten Egyptissä, ja sen jälkeen Syyriassa”, hän totesi. Israelin johtajat, pääministeri Netanyahu ja puolustusministeri Yaalon ovat vakuuttaneet, ettei Israelilla ole mitään intressejä sekaantua toisten maiden asioihin, ja he ovat pitäneet matalaa profiilia koko arabikevään ja sen seurauksen ajan Lähi idässä. He selittävät, että joka kerran kun jotain epätavallista tapahtuu Lähi Idässä, siitä syytetään Israelia. He sanovat, että heidän päämääränsä on estää vaarallisten aseitten tuontia Lähi Itään, ja siksi he ovat asettaneet punaisia hälytyslinjoja, joita ei tule ylittää ilman seurauksia. Toinen on estää Iranin ydinase. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169925#.UeOscmJHT-k
-          Pääministeri Netanyahu totesi eilen American News Shown aikana, että Iran on vain 60 kilon päässä saada tarvittava määrä rikastettua uraania ydinpommin rakentamiseksi. Hän lisäsi, että Israel voi olla pakotettu keskustelemaan, miten keskeyttää Iranin tavoite ennen kuin USA sen tekee. Hän selitti, että purevien sanktioitten rinnalla tulee olla uhka sotilaallisesta operaatiosta siltä varalta, että sanktiot epäonnistuvat. Hän ei suostunut vastaamaan avoimesti kysymykseen, oliko IDF Latakian asevarikoissa tapahtuneitten räjähdysten takana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169912#.UeO0cGJHT-k
-          Pakistanissa sotivat Talibanonin taistelijat ovat siirtymässä Syyriaan taistellakseen Assadin joukkoja vastaan. Sen upseeri kertoi BBC:n toimittajalle, että tarkoituksena on aloittaa jihad, pyhä sota Syyrian hallituksen joukkoja vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169923#.UeO3rmJHT-k


Sunday, July 14, 2013

SUNNUNTAI 14.07.13


SUNNNUNTAI 14.07.13

1. ISRAELIN arabit järjestivät perjantaina mielenosoituksia Egyptin syrjäytetyn presidentti Mohammed Mursin puolesta. Kafr Kanan kylässä Galileassa pari tuhatta ihmistä osallistui Muslimijärjestön pohjoisen haaran järjestämään tilaisuuteen. Järjestön johtaja sheikki Raed Salah, joka aiheuttaa jatkuvia ongelmia Israelin poliisille, totesi puheessaan tähän tapaan: ”Niin sanottua vallankumousta Egyptissä ei tehty Mursin syrjäyttämiseksi, vaan se oli sisäisten ja ulkoisten voimien, enimmäkseen ja ennen kaikkea Israelin miehitysvaltion ja USA:n, salaliitto Egyptin hallituksen kaatamiseksi”. Hän jatkoi edelleen todeten, että Egypti ja Egyptin kansa pystyy ylittämään Israelin rajan ja vapauttamaan Al-Aksa moskeijan ja Temppelivuoren Israelin miehityksestä. ”Ei se ollut salaliitto presidentti Mursin kaatamiseksi, vaan Palestiinan vapauttamista ja arabikunniaa vastaan”, Salah hehkutti syyttäen Egyptin vapaamielisiä antautumisesta Troijan hevoseksi sionistien ja läntisten intressien hyväksi. Hän kehotti Egyptin armeijaa pitämään tähtäimessään Jerusalemin ja Al-Aksa moskeijan voidakseen vapauttaa ne Israelin miehityksestä.

SALAH tunnetaan vuosien aikaisesta antisemitismistään. Hän syyttää juutalaisia lasten murhaamisesta saadakseen verta pääsiäisleivän leipomiseen, ja kehottaa kolmanteen intifadaan Al-Aksa moskeijan vahingoittamisen estämiseksi Israelin suorittamilla arkeologisilla kaivauksilla lähellä Länsimuuria Jerusalemissa, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Hän on kärsinyt ajoittain Israelin vankiloissa tuomittuna varojen keräämisestä terrorijärjestö Hamasille. Salah muistelee mielihyvällä jo lapsena piirrelleensä hakaristejä, kuten hän kehui Lontoossa toimivan arabiankielisen TV- kanavan haastattelussa 2009. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169884#.UeIyoWJHT-k

ISRAEL antoi luvan Palestiinan poliisille lähettää joukkojaan Israelin valvomille alueille Jerusalemin itäosissa Temppelivuorelle pyrkivien muslimimassojen valvomiseksi. INN:n artikkeli ei kerro, mikä instanssi antoi luvan heille, mutta ilman hallituksen suostumusta sitä tuskin olisi voitu antaa. Ennakkotapauksena se voi olla vaarallinen, mistä voi tulla tapa. Perjantai oli muslimien paastokuukauden ramadanin ensimmäinen päivä. Israelin poliisi oli asettanut omia osastojaan ”strategisiin paikkoihin” tarkkailemaan tilannetta, mutta mistään tavallisuudesta poikkeavasta ei ole tiedotettu. Poliisin ja PA:n turvallisuusjoukot toimivat toisistaan erillään varustautuen mahdollisiin mielenosoituksiin Egyptin presidentti Mursia vastaan tai hänen puolestaan. Aikaisin perjantaiaamuna Mursin kannattajat olivat ripustaneet Mursia edustavan suurikokoisen kuvan Al-Aksa moskeijan sisäänkäynnin yläpuolelle tekstillä Egyptin presidentti. Yhdentoista aikoihin poliisin mukaan 53 000 muslimia oli noussut vuorelle, myös suuri joukko Jerusalemin arabeja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169866#.UeI6tGJHT-k

2. Nablusin pormestari Ghassan Shaka´a varoittaa, että elleivät rauhankeskustelut etene, Hamasin suosio tulee kasvamaan entisestään Juudeassa ja Samariassa. Hän varoitti myös, että arabien kärsivällisyys ei siedä enempää, vaan he tulevat menemään kaduille protestoimaan Israelia vastaan syyttäen sitä siitä, ettei se ole suostunut PA:n vaatimuksiin, joista hänen mielestään vankien vapauttaminen on tärkein.
”Kerry on rauhan mies”, Shaka´a sanoo. ”Annetaan hänelle mahdollisuus onnistua. Pitäytyen tähän me voimme joutua häviäjiksi, mutta siinä tapauksessa emme ole ainoat”.
Hän ennusti, että PA tulee liittymään Israelin vastaisiin mielenosoituksiin, jotka järjestetään rauhan prosessin hitautta ja PA:n taloudellisia ongelmia vastaan. ”Me olemme menettämässä kansasuosion. Olemme aina tarjonneet kansalle diplomaattista ratkaisua, mutta nykyisin me toimimme pelkästään käskyjen mukaan, joita me saamme (PA:n presidentiltä Mahmoud Abbasilta). Heidän toimintansa riippuu Israelin toimista”. Hän selitti, että kieltäytymällä neuvottelemasta Israel kehottaa arabeja kannattamaan Hamasia.

PLC:n parlamenttijäsen Jamal Tirawi asetteli sanansa näin: ”Israelin suorittamat toimet, mukaan lukien IDF:n toimittamat ratsiat ja etsinnät PA:n alueilla kuten myös Israelin kieltäytyminen vapauttaa palestiinalaisvankeja heikentävät Ramallahin hallituksen arvovaltaa kansan silmissä. Kansa ei luota PA:n hallitukseen. Miksi heidän pitäisi? Ei ole mitään edistystä rauhanprosessissa. Kuka antaa toivoa Hamasille? Israelin hallitus”. Tirawi, entinen Tanzim-Fatahin jäsen ja aseellisen taistelun johtajia, joka vietti vuosia Israelin vankilassa, sanoo: ”Abbasi vaatii vankien vapauttamista, mutta Netanyahu kieltäytyy. Hamas sieppasi väkivalloin Gilad Shalitin ja vapautti hänellä 1027 vankia Israelin vankiloista. Emme halua sotaa emmekä kolmatta intifadaa juuri nyt. Tämä on Israelin paras tilaisuus”. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Nablus-mayor-If-Kerry-peace-bid-fails-Palestinians-will-take-to-streets-319695

3. PA:n nimeämätön virkailija sanoo, että Egyptin sisäinen kriisi on kärjistänyt Hamasin ja Fatahin välisiä suhteita ja tekee entistä vaikeammaksi jatkaa sovintoneuvotteluja.
Fatahin johto kannattaa armeija suorittamaa vallansiirtoa Egyptissä, kun Hamasin johto kanattaa edelleen syrjäytettyä presidentti Mursia, ja on joutunut armeijan silmätikuksi.
Perjantaina Jerusalemin Temppelivuorella Al-Aksa moskeijan sisäänkäynnin yläpuolelle oli kiinnitetty suurikokoinen Mursin valokuva varustettuna tekstillä ”Egyptin presidentti”. Kansanjoukossa heilutettiin Hamasin lippuja ja huudeltiin Egyptin armeijan komentajan Abdel Fattah el-Sissin vastaisia iskulauseita. Fatahin johto tuomitsi Mursia kannattavan mielen-osoituksen.

Pian edellisen jälkeen Abbas soittii kiireesti El-Sissille vakuuttaen PA:n pysyttelevän Egyptin sisäisten asioitten ulkopuolella. Hän ei kuitenkaan voinut mitään sille, että Israelin arabit osoittivat mieltään Mursin puolesta myös Kafr Kanassa Galileassa. Nämä mielenosoitukset oli järjestänyt sheikki Raed Salah, Muslimijärjestön pohjoisen haaran kiihkomielinen johtaja.
Abbas pelkää, että mielenosoitukset Temppelivuorella ja muualla tulevat häiritsemään Fatahin ja Egyptin todellisen johtajan kenraali El-Sissin välisiä suhteita syyttäen Hamasia juuri siitä puuttumalla Egyptin sisäisiin asioihin.

Fatahin tiedottaja Ahmed Assaf totesi Muslimijärjestön olevan mielenosoitusten takana  ja syytti Israelia, ettei se ollut estänyt niitä. Hän hämmästeli, miten Hamasin lippuja ja Mursin suurikokoinen kuva saatiin muilutettua Temppelivuorelle Israelin poliisin estämättä? Hän väitti vain muutamien kymmenien Hamasin kannattajien osallistuneen Temppelivuoren mielen-osoitukseen, mutta varoitti El-Sissin vastaisten iskulauseiden vahingoittavan suhteita.
PA:n Jerusalemin asiain ministeri Adnan Husseini sanoi muslimien nousseen vuorelle protestoidakseen vain yhtä asiaa: Israelin miehitystä. Myös vuoren rutiinista vastaavan waqfin  mullah sanoi vastustavansa mielensoistusten järjestämistä vuorella, etenkään Hamasin toimesta puuttumalla Egyptin sisäisiin asioihin.
Hamasin edustaja puolestaan syytti Fatahia, että sen edustajat syöttävät valheita Egyptin viranomaisille vaikeuttaakseen Fatahin ja Hamasin välien korjaamista.
Hamasin pääministeri Ismael Haniyeh kielsi kaikki syytteet puuttumisesta Egyptin sisäöisiin asioihin kutsuen niitä perättömiksi ja tehdyksi.

Israelin viranomaiset suhtautuvat epäilevästi Hamasin väitteisiin, että sillä on kulissien takaisia keskusteluja EU:n virkailijoitten kanssa. Hamas on joutunut vasaran ja alasimen väliin kannattaessaan estoitta presidentti Mursia ja toisaalta myös menettäessään Syyrian hallituksen ja Hizbullahin luottamuksen ja tuen, kun selvisi, että Hamasin miehiä taisteli kapinallisten riveissä Qusairin taisteluissa, joihin Hizbullain joukot osallistuivat. PA menetti tukijansa Mubarakin kaaduttua, ja on nyt pannut roponsa El-Sissin ja Adly Mansourin puolesta, jolle hän soitti perjantaina. Toisaalta tuntien EU:n johdon arabimyönteisyyden ja kriittisen asenteen Israelia kohtaan tiedot voivat hyvinkin olla tosia, sillä myös Obaman hallituksen tiedetään pitäneen yhteyksiä Hamasin kanssa. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Israeli-officials-skeptical-of-Hamas-claims-of-EU-back-channels-319736

Egyptin armeijan valvoma väliaikainen hallitus, joka on vielä muotoutumisvaiheessa, katkoo suhteitaan palestiinalaisiin kaikilla tasoilla. Osoituksena siitä on palestiinalaisten karkottaminen Egyptin armeijan akatemioista ja viisumien kieltäminen maahan pyrkiviltä. Siinailla armeija surmasi parikymmentä Hamasin jäsentä ja pidätti parisataa, jotka olivat siellä yhteistoiminnassa paikallisten beduiinien ja islamilaisten ääriainesten kanssa. Tähän tapaan kirjoitti Egyptin asioihin perehtynyt kolumnisti Youssef Ibrahim New York Sun lehdessä. Hamasia syytetään terrorismin vastaisen taistelun upseerin ja neljän sotilaan murhasta. Yksi Siinailla Jordaniaan johtavan  kaasuputken äskettäisistä räjäyttäjistä oli PA;n arabi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169881#.UeJWVWJHT-k

UUTISOTSIKOITA
-     USA:n viranomaiset sanovat selvittäneensä, että Israelin dolphin-luokan sukellusvene oli suorittanut Latakiassa äskettäin Syyrian armeijan asevarikkoihin tehdyt iskut, joissa väitetään Venäjän toimittamien Yackhont risteilyohjusten ja it-ohjusten osia tuhoutuneen sekä lisäksi kolmannessa räjähdyksessä Assadin pahan päivän varalle varastoimien aseiden väitetään myös tuhoutuneen. USA:n virkailijoiden väitteitä tukee the Sunday Timesen kirjoitus, jossa väitetään samaa. Israelin viranomaiset ovat täysin hiljaa. Syyrian hallitus puolestaan toteaa, ettei Israelin armeijalla ollut mitään osuutta räjähdyksiin. Syyiassa taitelevat ”kapinalliset” syyttävät ulkomaisia elimiä räjähdyksistä mainiten Israelin IDF:n yhtenä vaihtoehtona.
-          Egyptin syrjäytetty presidentti Mohammed Mursi on rikostutkimusten alaisena, sanoo Egyptin yleinen syyttäjä. Hänen epäillään syyllistyneen kiihotukseen väkivaltaan, ihmisten vakoilemiseen sekä maan talouden saattamiseen vararikkotilaan. Syytökset ovat samantapaisia, mitä on tehty Muslimiveljeskunnan johtajia vastaan, niiden mukana sen johtaja Mohamed Badie. Sen sijaan syytteissä ei ole mukana vankilaan tehty hyökkäys, jonka seurauksena vankilassa ollut Mursi vapautui. El-Sissin armeijan sotilaat ovat pidättäneet satoja veljeskunnan johtajatason henkilöitä pyrkien murskaamaan sen vallan kokonaan. USA ja Saksa ovat johtamassa länsimaista kampanjaa painostaa Egyptin uusia hallitsijoita vapauttamaan presidentti Mursi, sillä hän oli kuitenkin kansanäänestyksen perusteelle valittu johtaja. Toiseksi voidakseen puolustautua häntä vastaan nousseisiin syytöksiin hän tarvitsee vapautta. AFP:n uutispalvelun julkistaman tiedon mukaan esityksen takana on Saksan ulkoministeri, ja että USA:n hallitus tulee pian julkistamaan samantapaisen lausuntonsa asiasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169890#.UeJbAmJHT-k
-          Hebronissa sijaitseva Patriarkkain mausoleumin kokoustilojen käyttö on sovittu vuorotteleviksi siten, etteivät niissä palvovat joudu kosketuksiin toistensa kanssa yhteenottojen välttämiseksi. Perjantai oli muslimien päivä, joka oli samalla islamin paastokuukauden ensimmäinen päivä. Juutalaisten mennessä perjantain jälkeen tiloihin he järkyttyivät muslimien suorittamista ilkitöistä tiloissa. Kaksi mezuzaa, oven ulkopuoliseen kamanaan kiinnitettyä pientä lieriötä, jossa on Raamatun lause, oli revitty pois ja niiden sisältö tuhottu, kolmatta on vaurioitettu. He olivat heitelleet mutaa ja roskia kaikkialle, ja rakennuksen ulkopuolella puutarhan kasveja oli vedetty pois juuriltaan.  Noam Arnon, Hebronin juutalaisyhteisön tiedottaja, vaati hallitusta päättämään nopeista toimenpiteistä pyhän paikan häpäisemistä ja sotkemista vastaan. Hän vertasi tätä maton polttamiseen moskeijassa, mihin hallitus suhtautui vakavasti todeten, että tämä on vähintään yhtä vakava rikos. Hän totesi, että vaikka samaa tapahtuu muslimien kaikkien juhlallisuuksien aikana ja siihen on totuttu, hän toivoo poliisin kuitenkin tällä kertaa suhtautuvan siihen täydellä vakavuudella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169886#.UeJd-WJHT-k
-          IDF ilmoitti perjantaina suorittaneensa ohjuskokeen, jolla testattiin sen työntövoimaa. Kokeen ilmoitettiin onnistuneen täysin. Uutisissa ei kerrottu, mistä ohjuksesta oli kysymys, mutta sen oletetaan olleen Jericho-ohjuksen jonkun version. Jericho 3 ohjuksen kantomatka on 5000 – 10 000 km  ja se pystyy kuljettamaan tonnin painoisen räjähdyskärjen. Edellinen koe suoritettiin marraskuussa 2011. IDF:n lausunnossa todettiin lyhyesti, että Palmachim tukikohdassa suoritettu koe, jossa testattiin ohjuksen työntövoimaa, onnistui hyvin. Lausunnossa todettiin myös, että laukaisu tehtiin suunnitelmien mukaan. Sen sijaan siinä ei kerrottu, minkä tyyppisestä Jericho-ohjuksesta oli kyse, keski- vai pitkän matkan, vai oliko se testilaukaus uuden satelliitin ampumiseksi avaruuteen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169886#.UeJd-WJHT-k
-          Iranin ulkoministeriö kieltää Iranin toisin ajattelevien julkistaman tiedon, jonka mukaan sillä olisi todisteita uudesta maan alaisesta uraanin rikastuslaitoksesta, josta länsimaiden tiedustelu ei ole saanut vihiä. Tiedon mukaan laitos sijaitsee 60 km Teheranista koilliseen, lähellä Damavandin kaupunkia, että laitokseen liittyy useita tunneleita ja että se on ollut toiminnassa vuodesta 2006 lähtien. Julistettuihin dokumentteihin liittyy satelliittikuvia, joissa laitoksen sanotaan näkyvän. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/169877#.UeJjd2JHT-k