Friday, May 17, 2013

PERJANTAI 17.05.13


PERJANTAI 17.05.13

1. EIVÄTPÄ onnistuneet pääministeri Netanyahun maanittelut ja julmistelut Venäjän presidentti Putinille Sotchissa tiistaina 14.05.. Koko matka taisi mennä mönkään, koska mitään hyvää ja ylentävää ei ole ilmoitettu saavutetun. Kansanjohtajien on tietenkin hyvä tavata toisensa silloin tällöin jo pelkästään siksi, että korkeat johtajat elävät eräänlaisessa henkisessä selibaatissa, heillä ei ole suoraa kontaktia juuri muihin kuin läheisiin avustajiinsa ja ehkä aviopuolisoonsa kotonaan. Siksi johtajia on helppo manipuloida, koska eihän heillä ole mahdollisuutta eikä aikaa lukea edes sanomalehtiä, vaan uutiset syötetään avustajien valikoimina paloina.

VENÄJÄN johto ei juuri hätkähtänyt Netanyahun varoituksista, että jos Syyria saa uuden-aikaisia aseita kuten S-300 it-ohjuksia, Israel tulee tuhoamaan ne.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kertoi torstaina TV-haastattelussa Putinin ja Netanyahun tapaamisen jälkeen, ettei Venäjä ole solmimassa uusia sopimuksia, vaan toteuttamassa velvoitteitaan entisistä sopimuksista. ”Olemme jo toteuttaneet osan sopimuksesta, ja tulemme toteuttamaan sen täydellisesti”, Lavrov selitti. Hän jatkoi, että kyvyttömyys täyttää solmitut sopimukset vaikuttaa haitallisesti Venäjän uskottavuuteen.

Netanyahu selitti TV-kakkosen mukaan, että S-300 – ja ilmeisesti muutkin huippu-nykyaikaiset ohjukset, joista Iskander 9K720 lienee vaarallisin – voivat syöstä Lähi Idän laajaan sotaan. Iskanderin kantomatka on 280-400 km tyypistä riippuen, nopeus 2.1 km/s.
Israelin viranomaiset vakuuttivat TV-2:n toimittajalle, ettei Sotchin tapaaminen ollut epäonnistunut, mutta että tulokset olisivat voineet olla paremmat, jos Putin olisi joustanut.
S-300 tutka pystyy seuraamaan sataa kohdetta samaan aikaan 200 km:n etäisyydellä, joten sen vaikutusalue ulottuu Syyriasta pitkälle Israelin puolelle. Lavrov totesi puolestaan, että S-300 järjestelmä auttaa Syyria puolustamaan ilmatilaansa. Hänellä lienee ollut mielessä Libyan tilanteen toistuminen, jossa USA:n ja NATO:n johtamat ilmavoimat pommittivat armotta lähes puolustuskyvyttömän maan tärkeimpien kaupunkien hallituskorttelit maan tasalle.
Toiseksi Israel on huolestunut Fataj-110 maasta maahan ohjusten joutuminen Hizbullahin käsiin, sillä niillä on pitkä kantomatka ja ne ovat huomattavan tarkkoja. http://www.timesofisrael.com/unmoved-by-israel-russia-will-deliver-top-air-defense-system-to-assad/

2. DEBKAFILE tarkastelee myös omassa artikkelissaan Sotchin tapaamisen vaikutuksia todeten, että pääministeri Netanyahu epäonnistui vääntämään Putinin kättä, eikä se mikään ihme olekaan, onhan Putin sentään mustan vyön judokamestari, BIBI tuskin edes kävelijä.
DF arvioi artikkelissaan, että Venäjän johtaja oli erityisen tuohtunut saatuaan tietää, että amerikkalainen sotalaiva USS Kearsarge oli samaan aikaan kiinnittymässä Eilatin satamaan mukanaan 20 kpl V-22 Osprey helikopteria, jotka USA:n puolustusministeri Chuck Hagel oli luvannut toimittaa Israelin vierailunsa yhteydessä huhtikuussa. Aluksessa oli kannellaan 1800 merijalkaväen sotilasta, jotka voivat olla osa USA:n lupaamista joukoista suojelemaan Jordanian rajaa Syyriasta tulevaa uhkaa vastaan.

DEBKAFILE arvioi, että Putin katsoi USA:n joukkojen ja aseiden toimittamisen Syyrian potentiaalista uhkaa vastaan samaan aikaan, kun se valmistelee kansainvälistä konferenssia Syyrian tilanteen selvittämiseksi diplomaattisesti, osoittavan uskon puutetta USA:n taholta.
DF toteaa, että Netanyahu palasi Sotchin matkaltaan tyhjin käsin ja vahvistuen pelossaan, että Venäjä on antanut Syyrian hallitukselle avoimet kädet muuttaa Golanin kukkulat ja Horan Syyrian eteläosassa uudeksi vastarintakentäksi, josta käsin se voi antaa Hizbullahin ja palestiinalaisryhmien suorittaa iskujaan Israelin puolelle rajaa.

DF:n näkemyksen mukaan Venäjän asenne rohkaisee Syyrian presidentti Assadia jatkamaan veristä sotaansa, kuten myös Hizbullahin ja palestiinalaisen DFLP:n johtajia Iranin tuella.
Israel on myös vahvistanut, ettei ”nakba-päivänä” Syyriasta ammutut kaksi kranaattia olleet vahingonlaukauksia, vaan tarkoituksellisesti ammuttuja.
Torstaiaamuna ”Abdel Qader al-Husseini Prikaatin Marttyyrit” ilmoitti, että ”se oli ampunut kaksi rakettia Israelin vartioasemaa kohti Golanilla kunnioittaakseen Nakba-päivää, ei juhliakseen vaan kostaakseen  marttyyrien puolesta”. DF arvioi, että tämä sinänsä pieni välikohtaus voi olla alkuna laajemmalle yhteenotolle IDF:n ja Syyriassa toimivien yksityisten ja terrori-järjestöjen välillä. http://www.debka.com/article/22970/Syrian-Israeli-war-of-words-via-Putin-edges-into-Syrian-Hizballah-war-of-attrition-

New York Times raportoi torstaina, että Venäjä toimittaa Syyrialla uudenaikaisia merialuksia vastaan suunniteltuja risteilyohjuksia. Kysymys on Yakhont uudistetusta versiosta, jonka tutkaa on tehostettu entistä tarkemmaksi. New York Times arvioi, että nämä meriohjukset vahvistavat Venäjän päättäväisyyttä estää USA:n ja EU-maiden yritykset saartaa Syyria sekä mereltä että ilmasta käsin.
Defence Update raportoi joulukuun 3. 2011, että Venäjä on toteuttanut 2007 allekirjoitetun sopimuksen mukaan 72 Yakhont risteilyohjuksen toimittamisen Syyrialla jopa ennen määräaikaa. Ohjukset kuuluvat kahteen Bastion rannikkopuolustus-järjestelmään. Kukin Bastion patteri käsittää 18 liikkuvaa laukaisualustaa, kussakin kaksi 3M55E ohjusta. Ohjuksen kantomatka maalla ja merellä on 300 km, räjähdekärki 299 kg. Hinta on 300 miljoonaa USD.
GMR raportoi, että ohjus on Yakhont SS-N-26 supersonic risteilyohjus. Sen nopeus on 2.6 mac 14 km:n matkalla alentuen sitten 1.5 mac vauhtiin 120 km:n matkalla matalalennolla.
Artikkeleiden mukaan Syyrialla on jo Yakhont ohjuksia, mutta uusi toimitus käsittää uudistettua mallia, jonka tutka on parannettu aiemmasta. http://globalmilitaryreview.blogspot.co.il/2011/12/russia-delivers-yakhont-supersonic.html

3. OBAMAN hallitus vihjaa viimeisissä arvioissaan, ettei Iranin ydinpommi ole enää estettävissä, eli diplomatia on tehnyt voitavansa eikä ole nähtävissä uutta suuntaa, jota edetä. Viinissä päättyivät viimeiset IAEA:n ja Iranin neuvottelijoiden väliset keskustelut torstaina ilman tulosta, tapaaminen oli 10. kerta 18 kuukauden sisällä. Neuvotteluja IAEA:n ja Iranin välillä on käyty viimeisen viiden vuoden ajan. Iranilaiset neuvottelijat ovat käyttäneet tehokkaasti hyväkseen taktiikkaa, jossa he vuoroin lupaavat uusia aloitteita, mutta neuvotteluissa vetävät kaiken takaisin sopien uusista neuvotteluista.
Iranin vastaisia pakotteita on vähitellen kiristetty, mutta koska Venäjä ja Kiina vastustavat niitä samoin kuin voimatoimien käyttämistä, niiden tehokkuus vesittyy ja antaa Iranille mahdollisuuden etsiä tapoja niiden kiertämiseksi.

IAEA:n neuvottelutiimin johtaja Herman Nackaerts voi vain todeta diplomaattisesti. ”Meidän parhaimmatkaan yrityksemme eivät ole onnistuneet”.
EU:n ulkomaanasioitten johtaja Catherine Ashton tapasi torstaina Istanbulissa Iranin ydinneuvottelijan Saeed Jalilin, joka epäonnistuneen keskustelun jälkeen totesi, että toiveita on jatkaa keskusteluja ensi kuussa.
USA:n ulkoministeriö ilmoitti boikotista erästä yhtiötä vastaan Dubaissa, mutta boikottien tehokkuus alkaa olla entistäkin arveluttavampi. Ne kiusaavat kyllä pahastikin Iranin talouselämää, mutta mullah-johto on entistä tiukemmin päätöstensä takana.
Iran toimii YK:n Geneven aseistariisumiskonferenssin puheenjohtajamaan automaattisen kierrätyksen mukaan toukokuun 27. ja kesäkuun 23. päivien välisenä aikana.

Washingtonissa Uusi Amerikan Tutkimuskeskus julkisti raportin, jossa tutkitaan mahdollisuutta, että Iranin ydinpommi on väistämätön. Raportissa suositellaan, että USA:n tulee siinä tapauksessa omaksua politiikka, jolla pyritään estämään ydinaseen leviäminen. On odotettavissa, että monet Lähi Idän arabimaat seuraavat Iranin jälkiä, mikä tulisi voida estää. Raportissa suositellaan, että Amerikan tulee valmistautua sen varalle, vaikka se ei olekaan USA:n johdon suositeltavin tilanne. Monet maat ovat todenneet, että Iranin ydinpommi romuttaa koko NPT sopimuksen, eli mikään ei estä muita maita hankkimasta omaa asetta.
Hämmästyttävintä tässä teatterissa on se, että suurin uhka NPT:n säilymiseksi on Iran, ja se tulee nyt johtamaan järjestöä, jonka tehtäviin kuuluu valvoa NPT:n säilymistä.

4. UUTISOTSIKOITA
-          Arviolta 30 000 ääri-ortodoksia osoitti mieltään Jerusalemissa ”pahaa hallitusta” vastaan, joka pakolla yrittää saada ortodoksit suorittamaan asevelvollisuutensa siinä missä muutkin. Rabbit kehottivat mielenosoittajia vastustamaan tätä synnillisten hallitusta ja pakottaa se peruuttamaan yleisen asevelvollisuuden. Mielenosoittajat kokoontuivat armeijan toimiston eteen, jossa asevelvollisia rekisteröidään. Shas ja UTJ eivät virallisesti tukeneet mielenosoitusta, paikalle oli kerääntynyt 30 000 – 40 000 mustatakkista ja -hattuista ihmistä. Mielenosoitus kehittyi väkivaltaiseksi, jonka johdosta kuusi poliisia haavoittui, pari vakavammin. Mielenosoittajista viisi haavoittui. Poliisi joutui käyttämään hankkimiaan joukkojen hajottamiseen kehitettyjä menetelmiä. Jotkut ortodoksijärjestöt eivät halunneet virallisesti tulla mukaan, peläten sen vain vahvistavan talousministeri Yair Lapidin asemaa, joka käy kampanjaa ortoksien saamiseksi osallistumaan paitsi asevelvollisuuteen myös työelämän haasteisiin ja siksi Lapid haluaa heidän yeshivoittensa opettavan myös matematiikkaa ja englanninkieltä muiden ohessa. Ortodoksien on havaittu soveltuvan erityisesti tietokoneteollisuuteen, koska he ovat tottuneet tutkimaan ja analysoimaan eri vaihtoehtoja pyhiä kirjoituksiaan opiskellessaan. http://www.timesofisrael.com/ultra-orthodox-turn-out-en-masse-to-protest-draft/
-          Kanadan pääministeri Stephen Harper ilmaisi torstaina syvän paheksuntansa siitä, etteivät maailman johtajat osoita tarvittavaa tukea Israelille, Lähi Idän ainoalle demokraattiselle ja tasapainoiselle valtiolle. ”Ei ole mitään niin lyhytnäköistä lännen pääkaupungeissa kuin tuen höllentyminen, mitä olemme nähneet Israelia kohtaan kaikkialla maapallolla”, Harper sanoi. Hän puhui vierailunsa aikana New Yorkin kaupungissa. Hän kosketteli myös Syyrian tilannetta kehottaen länsimaita suhtautumaan erittäin varovaisesti ajatukseen kapinallisten aseistamiseksi. ”Meidän ei tule antaa pettää itseämme, sen raakuuden ja äärimmäisyyden, jota harjoitetaan molemmin puolin. Tuntemattomien ihmisten aseistaminen, joiden päämääristä emme ole tietoisia, on äärimmäisen riskialtista”, Harper selitti. http://www.timesofisrael.com/canada-pm-slams-world-leaders-for-not-supporting-israel/
-          IDF:n Juudean ja Samarian divisioonan komentaja prikaatinkenraali Tamir Yadai vieraili torstaina Hebronin kukkuloilla tavaten Har Hevron hallituksen johtajan Tzviki Bar Hain. He keskustelivat alueen juutalaisyhteisöjen turvallisuudesta ja etenkin niihin johtavilla teillä. Bar Hai esitti vaatimuksen, että IDF:n tulee lisätä alueen turvallisuutta kitkeäkseen pois teitä vainoavat kivittäjät ja petrolipommien heittäjät. Yadai totesi, että IDF harkitsee sotilaskomppanian sijoittamista Adoraymiin. He kävivät tutustumassa muinaiseen juutalaiseen Susyan kaupunkiin, tarkastelivat aluetta neuvoston toimistorakennuksesta Meitarimin kukkulalla sekä uudessa alueen hätäkeskuksessa Adoraymissa. Divisioonan komentajan tarkastusmatka alueelle oli seurausta keskiviikkona IDF:n jeeppiä vastaan tehtyyn petrolipommi-iskuun, jossa neljä sotilasta sai palohaavoja, kaksi heistä on edelleen sairaalassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168050#.UZXp-2JHT-k
-          Beit Elin asukkaat osoittivat mieltään Binyaminin alueella torstaina huononevaa turvallisuutta vastaan teillä ja jopa sisällä juutalaisyhteisöissä arabien kivittäessä autoilijoita ja uskaltaen jopa yhteisöä suojaavan aidan varteen kivittäen siitä asukkaita. Viime viikolla yhteisössä asuva nainen haavoittui aidan taakse tulleen arabin kivitettyä häntä. He kyselevät, missä itsenäinen voima lopulta on. He vaativat diskriminoimisen lopettamista vain tyydyttääkseen Obamaa. He sanovat, että kivittäminen on terroria ja IDF:n tulee käsitellä sitä sellaisena. Heidän ainoa toiveensa on saada asua rauhassa omassa kodissaan, ja siihen he vaativat IDF:n tukea. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168053#.UZXtH2JHT-k
-          Ministeri Naftali Bennett tervehtii tyydytyksellä talousministeri Yair Lapidin lupausta ottaa käsittelyyn maan satamatyöntekijöitten kohtuuttomat ansiot ja heidän poliittinen monopoliasemansa, jonka suojassa kukaan ei ole uskaltanut puuttua heidän vaatimuksiinsa. Bennett tervehti tyydytyksellä Lapidin lupausta, joka on pieni askel kohti monopoliasemien murtamista kansan parhaaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168064#.UZXuwWJHT-k
-          Wall Street Journal raportoi, että Venäjä lähetti tusinoittain sota-aluksiaan Syyrian rannikolla sijaitsevan Tartusin merisataman turvaksi mahdollisia länsimaiden sotilaallisten toimien estämiseksi. Syyrian uutistoimisto SANA raportoi torstaina, että viisi Venäjän Tyynenmeren laivasto alusta kuli Suaezin kanavan kautta Välimerelle, mitä ei ole nähty kymmeniin vuosiin. Venäjä rakentaa Välimeren laivasto-osastoa, jonka johtoporras tule sijaitsemaan alueen maassa, ehkä Kyproksella. Venäjä on selvästi koventanut otteitaan Lähi Idässä, jossa se haluaa palauttaa NL :n aikana hankkimansa jalansijan, mihin Syyria antaa sopivan verukkeen. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4380847,00.html
-          Jerusalemin lämpötila: Perjantai 19-25; lauantai 20-29; sunnuntai 18-29 C-astetta. http://www.timesofisrael.com/



Thursday, May 16, 2013

TORSTAI 16.05.13


TORSTAI 16.05.13

1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahun ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin keskusteluista Sochissa mustanmeren rannalla alkaa tihkua tiedonjyväsiä julkisuuteen, vaikka virallista tiedonantoa ei julkistettu eikä lehdistökatsaus selvittänyt mitään. Kuvista ja tiedon-jyväsistä päätellen keskustelut sujuivat kuitenkin ystävällisessä hengessä, vaikka mielipiteissä voikin olla erilaisia painotteita suhteessa Syyriaan ja Venäjän asetoimituksissa sinne, kuten myös yleisessä suhtautumisessa Bashar Assadin hallintoon.

Jpostin artikkelissa viitataan the New York Timesin artikkeliin, jossa todetaan Netanyahun vakuuttaneen Putinille, että ”Israel tulee vastaisuudessakin toimimaan estääkseen nykyaikaisten aseitten toimittamisen Syyrialle”. Artikkelin jatkossa israelilaisen virkailijan tiedottaneen New York Timesille (NYT), että ”Israel on päättänyt jatkossakin estää pitkälle kehitettyjen aseitten toimittamisen Hizbullahille, koska sellaiset aseet vaarantavat tasapainoa koko alueella”. Virkailija totesi edelleen NYT:n mukaan, että ”jos presidentti Assad reagoi IAF:n vastatoimia joko suoraan tai edustajansa välityksellä, hän vaarantaa oman hallituksensa, sillä Israel tulee reagoimaan niihin”.

PRESIDENTTI Putin kertoi lehdistölle keskustelujen jälkeen, että molemmat maat tulevat jatkamaan suoria kontakteja Syyrian tilanteen seuraamiseksi. ”Me sovimme jatkuvasta kontaktista, sekä henkilökohtaisella tasolla että järjestöjemme, erityispalvelujen kautta”, Putin kertoi journalisteille RIA Novostin mukaan. ”Negatiivinen näkymä voitaneen välttää vain aseellisen konfliktin mahdollisimman aikaisella lopettamisella ja siirtymisellä poliittiseen ratkaisuun. Erityisen tärkeää on välttää kaikkia toimia, jotka hämmentävät tilannetta”.
NETANYAHU kiitteli ”erinomaista tilaisuutta voida keskustella suoraan Venäjän presidentin kanssa  pyrkimyksissä  löytää tapoja tasapainon ja turvallisuuden lisäämiseksi”.
Hän totesi vähän ennen matkaansa Sochiin, että Israelia ympäröivä alue on hyvin myrskyinen, tasapaonoton ja räjähdysaltis.

NETANYAHUN matkaseurueeseen kuuluivat Kansallisen Turvallisuusneuvoston johtaja Ya´akov Amidror, sotilastiedustelun johtaja kenraalimajuri Aviv Kovhavi sekä apulais-ulkoministeri Zeev Elkin, joka puhuen venäjää äidinkielenään on osallistunut aiempiinkin tapaamisiin Putinin kanssa. Kochavin uskotaan antaneen Putinille tiedustelutietoja Iranin ja Hizbullahin osallistumisesta Syyrian taisteluihin.
Putinin seurueeseen kuului Venäjän tiedustelujohtaja Mikhail Fladkov sekä puolustus-ministeriön virkailijoita.
Kumpikaan johtajista ei puuttunut S-300 it-ohjuspatteristojen toimituksiin Syyrialle. http://www.jpost.com/Defense/If-Assad-reacts-to-Syria-strike-Israel-will-retaliate-313265

LONTOOSSA ilmestyvä Al-Quds Al-Arabi raportoi tiistaina, että S-300 ilmatorjuntapatteristot ovat jo Syyriassa. Raportti julkistettiin samoihin aikoihin, kuin pääministeri Netanyahu oli matkalla Sotchiin, jossa hänen tarkoituksensa oli pyrkiä vaikuttamaan presidentti Putinin päätökseen myydä S-300 pitkälle kehitettyjä it-ohjuksia Syyrialle. Raportin mukaan Venäjä toimitti 200 S-300 ohjusten laukaisualustaa, ja että syyrialaiset sotilaat on jo koulutettu niiden käyttämiseen. JNS:n välittämä raportti perustuu suurialaisen upseerin antamiin tietoihin. Israelin viranomaisia huolestuttaa erityisesti aseitten joutuminen Hizbullahin käsiin, koska niillä pystytään tuhoamaan sekä lentokoneita että risteilyohjuksia, mikä tulee rajoittamaan IAF:n lentoja Syyrian ja Libanonin ilmatilassa ja niiden läheisyydessä. Niiden tutka pystyy seuraamaan lentoja pitkälle Israelin puolelle rajaa. Turismiministeri Uzi Landau totesi, että aseiden toimittaminen terrori-järjestölle merkitsee terrorismin tukemista.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ei vastaa suoraan kysymykseen asetoimituksista, vaan sanoo, että vuosia sitten solmitut asetoimitukset on pian hoidettu ajan tasalle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168014#.UZR37WJHT-k

2. DEBKAFILE  käsittelee Sochin neuvotteluja aamun artikkelissaan todeten, että Venäjän viranomaiset vuosivat Al-Quds Al-Arabi lehdelle tiedot, että S-300 ohjukset ovat jo Syyriassa eikä niiden toimituksista kannata enää keskustella. Se oli samalla varoitus IAF:n koneille, että seuraavat ilmaiskut Syyrian alueelle Libanonin ilmatilasta eivät ole enää turvallisia.
Toiseksi DF kertoo, että tunnettu strateginen analyytikko Viktor Kremenyuk USA:n ja Kanadan Instituutista Moskovassa raportoi Netanyahun kertovan Putinille, että Israel tulee tuhoamaan Venäjän toimittamat S-300 ohjuspatteristot niiden toimitusten jälkeen ja ennen niiden asentamista. DF arvioi, ettei tämä ajatushautomo anna turhia lausuntoja.

DF arvioi, että julkistamalla Kremenyukin lausunnon Moskova halusi ilmoittaa Israelille, ettei se ole erityisen huolestunut IAF:n uhkauksista. Toiseksi DF arvioi, ettei Israel ja Venäjä pysty laatimaan kenttäohjeita, joiden mukaan S-300 ohjuksien toimintaa valvotaan, vaikka niissä olisikin venäläinen miehistö. Putin odottaa Netanyhaun mieluummin yrittävän taivuttaa presidentti Obama omaksumaan käytännöllisempi suhtautuminen Syyrian ongelmaan ja toimimaan yhteistyössä Venäjän kanssa diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi. Mikäli ohjus-patteristoissa todella on venäläinen miehistö, Israel harkinnee kahdesti ennen kuin hyökkää niitä vastaan. Obaman asenne voi vaarantaa Putinin suunnitteleman Syyria-konferenssin. http://www.debka.com/article/22963/Putin-again-warns-Netanyahu-hands-off-Syria

3. DEBKAFILE kertoo toisessa artikkelissaan, että Saudi Arabian ulkoministeri Saud Al-Faisal käytti tilaisuutta hyväkseen Organisation of Islamic Konference (OIC) Malin tilannetta käsittelevää kokousta Jeddassa Saudi Arabiassa pitääkseen yksityisen keskustelutilaisuuden paikalla olleen Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehin kanssa maanantaina 13. toukokuuta.
DF kertoo artikkelissaan Saudi Arabian todenneen, etteivät taistelut sotarintamalla ole edistyneet arabimaiden toivomalla tavalla, ja siksi on syytä aloittaa tutkimukset uudelle aloitteelle. Saudi Arabia ei ole mikään Bashar Assadin ystävä, sillä saudien tietämän mukaan Syyrian presidentti Hafez Assad oli Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn murhan takana, jolla oli läheiset henkilökohtaiset suhteet Saudien kuningashuoneen kanssa.

DF:n asiantuntijat arvioivat, että saudien ensimmäisenä tavoitteena on turvata Libanonin tasapaino ja turvallisuus Saudi Arabian, Hizbullahin ja Teheranin välisellä sopimuksella.
Toiseksi Saudi Arabia katsoo, että Syyrian taistelut on saatava loppumaan osapuolten välisillä sopimuksilla, koska länsimaat ovat osoittautuneet epäröiviksi eivätkä osaa päättää, voivatko ne antaa täyden tukensa kapinallisille länsiaseitten muodossa.
Iranin, Hizbullahin ja Assadin yhteistoiminta on aktivoitunut, mikä ilmenee niiden käännettyä sotaonnen taisteluissa kapinallisten vastaisiksi karkottaen niitä valtaamiltaan alueilta.
Saudit eivät haluaisi nähdä tilannetta, jossa Hizbullah palaa voittajana Syyriasta entistä mahtavampana ja vaativampana Libanonin sisäisissä asioissa.
DF sanoo, että keskustelut Ali Akbar Salehin ja Saud al-Faisalin kesken kestivät tuntikausia.
Saudit eivät myöskään arvosta korkealle Venäjän suunnittelemaa Syyria-konferenssia.

DEBKAFILE arvioi artikkelissaan, että saudit joutuisivat joustamaan monista aiemmin tärkeinä pitämistään päätöksistä, missä Gulfalueen pienten öljymaiden kohtalo on vaakalaudalla.
Saudi Arabia ei halua Turkin lisäävän vaikutusvaltaansa Syyriassa ja Libanonissa, minkä vuoksi lähestyminen Teherania hyödyntää molempia osapuolia. DF arvioi, että Saudi Arabian kannan muuttumisen julkistaminen tässä vaiheessa on tarkoitettu häiritsemään presidentti Obaman ja Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin tapaamista tänään Washingtonissa. http://www.debka.com/article/22967/Saudis-explore-Iranian-options-for-Syria-Lebanon-in-talks-with-Iran’s-Salehi

4. UUTISOTSIKOITA
-          Siinain jihadisteja edustavat joukot sieppasivat aikaisin torstaiaamuna kolme egyptiläistä poliisia ja neljä sotilasta heidän matkustaessaan minibusseilla El Arishista Rafahiin. Artikkelin mukaan sieppaajat vaativat Egyptin pidättämien jihadistien vapauttamista. Egyptiläiset siepattiin lähellä Gazan rajaa, minkä johdosta Egypti lisäsi valvontaansa Siinain ja Gazan välillä, ettei heitä muilutettaisi Gazan kaistalle. BBC:n artikkelin mukaan Egypti on pyytänyt Siinain beduiinijohtajia toimimaan välittäjinä siepattujen sotilaitten ja poliisien vapauttamiseksi. Egypti on aloittanut laaja-mittaisen operaation Siinain niemimaalla sen jälkeen, kun Rafahissa surmattiin 16 egyptiläistä sotilasta viime vuonna kommandotyyppisessä iskussa.
-          Egyptin korkein oikeusneuvosto päätti jättäytyä pois presidentti Mursin hallituksen tukemista oikeuslaitoksen uudistussuunnitelmista syyttäen Mursia heidän riippumattomien oikeuksiensa rajoittamisesta. Maan tuomarien muodostama korkein neuvosto päätti keskiviikkona pidättäytyä uudistusta suunnittelevasta konferenssista. He vastustavat uutta lakia, joka pakottaisi tuhansien tuomarien joutumista ennen- aikaiselle eläkkeelle. Mursin kannattajat väittävät, että oikeuslaitoksessa on tuhansia Mubarakin aikaisia tuomareita ja lakimiehiä, jotka vastustavat uudistuksia. Monet tuomarit ovat uudistusten kannalla, mutta he eivät halua hallituksen osallistuvan niihin. Lakiesityksen mukaan tuomarien eläkeikä alennettiin 70:stä vuodesta kuuteen kymmeneen, mikä pakottaisi 13 000 tuomaria ja syyttäjän viraston virkailijaa eläkkeelle. Monet heistä ovat korkeassa virassa, myös korkeimmassa neuvostossa. http://www.timesofisrael.com/egyptian-judges-suspend-talks-with-president/
-          Toistaiseksi tuntemattomat joukot tunkeutuivat UNIFIL:n tukikohtaan Libanonin, Syyrian ja Israelin rajojen tuntumassa. Tunkeutujat varastivat tukikohdasta aseita, ammuksia ja erilaisia sotilastarvikkeita pidättäen kolme UNIFIL-sotilasta, jotka kuitenkin myöhemmin vapautettiin. YK:n Libanonin joukkojen komentaja kenraali Herve Ladsous tapasi tiistaina Libanonin presidentti Michel Suleimanin vakuuttaen tälle tarvetta työskennellä Libanonin hallituksen kanssa maan pitämiseksi turvallisena. EU uhkasi sunnuntaina vetää joukkonsa pois Libanonista ja Syyrian eteläosasta, ellei niiden turvallisuutta pystytä lisäämään. http://www.timesofisrael.com/unifil-base-overrun-3-soldiers-kidnapped/
-          Palestiinalaiset aloittivat länsimaisen kalenterin mukaan eilen keskiviikkona 15.05. - jona päivänä Israelin valtion perustaminen julkistettiin Tel Avivissa sapatin aattona, mutta jota arabit kutsuvat nimellä nakba, katastrofi - heitä kohdanneen ”onnettomuuden” vieton muistojuhlan soittamalla hälytyssireenejä suurimmissa arabikaupungeissa kahdentoista aikaan. Tämä oli merkkinä yleisten hyökkäysten aloittamiseksi Israelin poliiseja ja sotilaita ja siviilejä vastaan Juudean ja Samarian alueilla. Gazan arabit osallistuivat siihen ampumalla Kassam-raketin Israelin puolelle; Syyrian puolelta ammuttiin kaksi kranaattia Hermonin rinteelle, mutta on epäselvää, liittyikö niiden ammunta nakba-päivän viettoon tai että kuka ne ampui, tarkoituksellisesti vai vahingossa. Jerusalemin Nabluskadulla arabit hyökkäsivät juutalaisen kimppuun haavoittaen häntä, hyökkääjät pidätettiin. Kuusi arabia hyökkäsi juutalaisten kimppuun heidän ollessa menossa Kotellille Jerusalemin vanhassa kaupungissa. –Neljä sotilasta ja kuusi poliisia haavoittui eri puolilla Juudeaa ja Samariaa syntyneissä kahakoissa. Yhteenottoja tapahtui Kalandian tarkastusasemalla Jerusalemin pohjoispuolella, Al-Arub pakolais-leirillä lähellä Betlehemiä, Pawer pakolaisleirillä Hebronin lähellä, kuten myös Turmus Eiassa Ramallahista itään. – Arabit hyökkäsivät IDF:n jeeppiä vastaan petrolipommeilla Hurvan arabikylässä. Auto heittäytyi pois tieltä, kääntyi ympäri ja syttyi tuleen haavoittaen neljää sotilasta, jotka vietiin  sairaalaan hoidattamaan palovammojaan. – Muutamat arabit yrittivät nousta E-1 alueelle, jonne juutalaiset olivat pystyttäneet tilapäishökkeleitä. Sotilaat estivät heidän aikeensa ja tarkoituksensa istuttaa puita E-1 alueelle merkiksi omistusoikeudestaan. - Kolme poliisia haavoittui Jerusalemin vanhankaupungin alueella arabien kivityksissä. Kahdeksan arabia pidätettiin näissä kahakoissa. – Nakba-päivän marssi ja pääjuhla pidettiin Ramallahissa Jasser Arafatin mausoleumin lähellä. PA:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas sanoi käytössä kuluneessa puheessaan, että palestiinalaisilla on oikeus itsenäiseen valtioon –67 sotaa edeltävin rajoin pääkaupunkinaan Jerusalem, vankien vapauttamiseen, ja että pakolaisten asema täytyy ratkaista oikeudenmukaisesti. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4380229,00.html
-          Valtio ilmoitti eilen korkeimmalle oikeudelle aikovansa laillistaa neljä etäyhteisöä Juudeassa ja Samariassa vastauksena Peace Now esittämään vaatimukseen kuuden etäyhteisön tuhoamiseksi. Tämän järjestön saama oikeus esittää mielensä mukaan vaatimuksia korkeimmalle oikeudelle on käsittämätön lapsus, johon korkein oikeus on antautunut, sen ”käsikassaraksi”, kuten sitä nimitetään. Neljä etäyhteisöä ovat Givat Assaf, Givat Haroeh, Maale Rekhavam ja Mitzpe Lakhish. Osa Givat Assafin maasta on yksityisen omistuksessa, mistä kauppoja hierotaan, muut ovat valtion maalla, joten niiden laillistamisessa ei pitäisi olla ongelmia. Alkuvuodesta IDF hajotti 9 rakennusta Maale Rekhavamista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168033#.UZSkkmJHT-k
-          Puolustusministeri Moshe Yaalon jäädytti Juudean ja Samarian siviilihallinnon suunni-telman uuden arabikaupungin rakentamiseksi C-alueelle Jordanjoen laaksossa 2000 dunamin (500 eekkerin) alueelle. Kaupunki tunnetaan nimellä Nu´aimah. Maariv-lehden mukaan Yaalon keskeytti suunnitelman heti saatuaan tiedon siitä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168021#.UZSm4WJHT-k
-          Oikeusministeri Tzipi Livni julmistelee kuuden kansanedustajan voimin Naftali Bennettelle, ettei hän anna tämän yksin päättää uusista järjestelyistä Länsimuurin edustalla. Naisjärjestöt ovat vaatineet oikeutta rukoilla alueella tahtonsa mukaan pitäen yllään myös perinteisesti vain miehille tarkoitettuja fylastereita ja rukousliinoja. Bennett sanoo, ”ettei Livni koskaan keskustellut hänen kanssaan ennen menoaan julkisuuteen ja käyttäytyessään kuin naarasnorsu posliinikaupassa”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168031#.UZSoRmJHT-k
-          Jerusalemin poliisi kielsi juutalaisilta oikeuden nousta Temppelivuorelle saatuaan uhkauksia arabiryhmiltä uusista väkivaltaisuuksista. Poliisin päätös antautua uhkan edessä on herättänyt ankaria vastalauseita juutalaisten taholta, sillä tämän katsotaan vain kiihdyttävän arabien hyökkäyksiä haistaessaan verentuoksun sieraimissaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168039#.UZSp8GJHT-k
-          Israelin sähkölaitos nosti toimittamansa sähkön hintaa 6.3 %. Tarkoitus oli nostaa 8 % mutta Tamirin kaasutoimitukset alensivat hintaa. PA on velkaa ainakin 750 miljoonaa NIS Israelin sähkölaitokselle.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168030
-          Syyrian taisteluissa kuolleiden ihmisten lukumäärä on nyt 94 000, sanoo Syyrian ihmisoikeusjärjestön edustaja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168020#.UZSwomJHT-k











Tuesday, May 14, 2013

TIISTAI 14.05.13


TIISTAI 14.05.13

1. HERE WE GO AGAIN, eli tässä sitä taas mennään, voisi luonnehtia pääministerin tapaa suhtautua eri tahoille antamiinsa lupauksiin. Armeijan radion 07.05. uutisen mukaan asunto- ja rakennusministeri Uri Ariel kertoo valmistelleensa useita urakkatarjouspyyntöjä julkaisu-kuntoon ja esitelleensä ne pääministerille, mutta pääministeri oli kehottanut häntä jäädyttämään toistaiseksi kaikki uusia rakennuskohteita koskevat suunnitelmat Juudeassa ja Samariassa. Pääministeri tietenkin tuntee monelta koti- ja ulkomaiselta taholta tulevan paineen välttää kaikkia yksipuolisia toimia, jotka voisivat häiritä nupullaan olevia suunnitelmia ja toiveita saada rauhanprosessi sittenkin oikeille raiteilleen, vaikka ennusteet eivät lupaa hyvää. Saudisuunnitelma, jota Obama tukee, on Israelille kuolemanloukku, kuten Yoram Ettinger taidokkaasti selvitti eilen julkistetussa artikkelissa, sillä sehän ei lupaa Israelille mitään muuta kuin mahdollisuuden aluevaihdoksiin, eli Israel joutuisi luovuttamaan voittamansa puolustussodan seurauksena omaa maataan hävinneelle osapuolelle. Tämä muistuttaa Suomen metsissä kasvavaa kihokkia, joka hunajan tuoksulla houkuttelee hyönteisiä lehdelleen vain sulkien ne kuolettavaan syleilyynsä. Miksei pääministeri voisi vaihteeksi lyödä nyrkkiä pöytään ja todeta: Jo riittää kaksinaamaisuus ja tekopyhyys?

E-1 ALUE Jerusalemin ja Maale Adumimin välisellä kannaksella on yksi niistä kohteista Beit Shlomon ohella, jotka Israel lupasi rakentaa vastapainoksi PA/PLO:n YK:lle tekemälle esitykselle Palestiinan valtion perustamiseksi, mutta nyt ne vedetään raukkamaisesti takaisin.
Armeijan radio kertoi lähetyksessään hallituksen sihteerin todenneen, että dokumentit urakka-tarjousten pyytämiseksi millä hetkellä tahansa ovat valmiit. Ne odottavat vain pääministerin allekirjoitusta, mitä jostain selittämättömästä syystä ei ole saatu.
Bait Hayehudin kansanedustaja Ayelet Shaket totesi: ”Asunto- ja rakennusministeriö on laatinut tarjouspyynnöt kohteista, joista se on kiinnostunut pyytämään tarjouksia Juudeassa ja Samariassa. Ne vaativat pääministerin allekirjoituksen, mitä jostain syystä ei ole tapahtunut. Se on häpeä, sillä useat kohteet ovat valmiit tarjouspyyntöjä varten”.
Uri Ariel uhkasi, että hän voi pidättyä tukemasta vuoden 2013 budjettia, ellei se sisällä täyttä rahoitusta suunniteltuihin rakennuskohteisiin Juudeassa ja Samariassa. Hän lisäsi, että ellei näin tapahdu, Bait Hayehudi voi katsoa hallitussopimuksen rikkoutuneen.
E-1 alueelle suunniteltiin n. 3 500 asuntoyksikköä sekä palvelu- ja liikerakennuksia. Hallitus-koaliittion puheenjohtaja Yariv Levin (Likud) vakuutti budjetin vahvistavan juutalaisyhteisöjä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Netanyahu-orders-freeze-of-West-Bank-settlement-tenders-312323

HALLITUS hyväksyi eilen illalla v. 2013-2014 budjettiesityksen 19 -1, vain Hatnuan Amir Peretzin äänestäessä vastaan, joka valitti sitä, ettei hänen edustamansa puolueen kuusi kansanedustajaa riitä taistelemaan ympäristöministeriön budjettileikkauksia vastaan. Hän sanoi katkeran tuntuisesti, että kansan tulee syyttää itseään äänestäessään Lapidin puoluetta.
Pääministeri puuttui kahteen arkaan asiaan budjetin käsittelyn aikana. Hän alensi puolustusministeriön leikkaukset kolmeen miljardiin luvaten täyttää puuttuvan miljardin hallituksen vararahoista. Toiseksi hän vaati, että arvonlisäveron VAT nostaminen prosentilla turisteille täytyy poistaa. Turismiministeri Uzi Landau kiitteli pääministerin puuttumista oikeana todeten, että veron korottaminen olisi aiheuttanut turistien vähentymisen, mikä olisi tullut maksamaan maalle enemmän kuin verotulon lisäykset. Uusi VAT on 18 %. 
Pääministeri Netanyahu sanoi budjettikäsittelyn avajaissanoissaan, että Israel tarvitsee budjetin, jonka kanssa se pystyy elämään globaalin talouskriisin vallitessa.
Netanyahu matkusti aikaisin aamulla Shotchiin Mustallemerelle, jossa hän yrittää vääntää Venäjän presidentti Vladimir Putinin kättä Syyrian asetoimitusten vähentämiseksi ainakin S-300 ilmatorjuntapatteristojen ja Iskander 9K720 (NATO SS-28 Stone) ohjusten osalta. http://www.jpost.com/Defense/Cabinet-handily-passes-2013-2014-state-budget-313115
Haredi-kouluissa alkaa matematiikan ja tieteen opiskeleminen hallituksen täyden rahoituksen varmistamiseksi. Sopimus saatiin aikaan talousministeri Lapidin, opetusministeri Shai Pironin ja Shasin puheenjohtajan Ariye Derin välissä neuvotteluissa maanantai-illasta tiistaiaamuun saakka. Deri totesi, että sopimus tarkoittaa vain keskustelujen alkamista aiheesta. http://www.timesofisrael.com/haredi-schools-to-teach-core-subjects-in-exchange-for-funding/
Valtiontarkastaja Yosef Shapira lupaa tutkia päätöksentekoprosessia, miten 2012 aikana talousministeriön hoitama alijäämä nousi 39:än miljardiin NIS. Tätä ovat pyytäneet sekä hallitusyhteistyö- että oppositiossa olevat puolueet. Shapira lupaa tutkia sekä teknisiä ja byrokraattisia kysymyksiä että myös, miten päätöksenteko tapahtuu ministeriössä. Tutkimus tukee koskemaan sekä pääministeri Netanyahua että edellistä talousministeriä Yuval Steinitzia. Uusi talousministeri Yair Lapid tunnustaa, ettei tehtävä budjetin tasapainottamiseksi ole helppo, että ihmiset ovat vihaisia ja ärtyneitä, mutta toteaa, että se on pakko suorittaa ja että se vaatii uhrauksia kaikilta osapuolilta. http://www.timesofisrael.com/comptroller-to-probe-how-state-fell-so-far-in-debt/

2. USA:n presidentti Barack Hussein Obama sanoi osallistuessaan demokraattisen puolueen varojen lahjoittajien konferenssiin New Yorkissa maanantaina, että rauhanmahdollisuudet Israelin ja palestiinalaisten välillä hupenevat kaiken aikaa, ja ikkuna rauhansopimuksen saamiseksi on sulkeutumassa. Tilaisuuteen osallistui useita huomattavia juutalaisjohtajia Amerikasta, jotka edelleen uskovat Obaman lupaamaan muutokseen, jonka tosin kaikki kansalaiset ovat huomanneet, mutta muutos tapahtuu vaarallista vauhtia kohti katastrofia.

USA:n ulkoministeri John Kelly suunnittele neljättä matkaa Israeliin voidakseen jollain tavoin auttaa rauhankeskustelujen elvyttämistä koomasta, johon se vaipui yli neljä vuotta sitten, eivätkä ennusteet lupaa tilanteen selkiytymistä. PA:n johdon vaatimukset ovat entistä tiukemmin Abbasin määrittelemissä kriteereissä, mitä on vain vahvistanut arabiliiton äskettäin vahvistama tuki saudisuunnitelmalle vuodelta 2002 vähäisin muutoksin.
John Kerry sanoi kongressille huhtikuussa, että ikkuna rauhansopimuksen saavuttamiseksi sulkeutuu lopullisesti kahden vuoden kuluessa. Hän lupasi silloin tekevänsä kaikkensa avaimen löytämiseksi, jolla takalukkoon joutunut tilanne avattaisiin, arvioiden, että aikaa hänellä on välitystoimessaan korkeintaan puolitoista vuotta.
Netanyahu puolestaan pyrkii osoittautumaan hyväksi pojaksi ja ennakoi Kerryn vierailua saattaen rakennuskiellon voimaan uusien kohteiden osalta Juudean ja Samaria juutalaiskohteissa, mutta aluksi vain salaisesti ilman julkisuutta.

3. Juudean ja Samarian siviilihallinto on valmistellut suunnitelman, jonka mukaan se aikoo rakentaa 1 140 asuntoyksikköä käsittävän asuntoalueen palestiinalaisille Jerikon lähelle C-alueelle, jolla Israelilla on täysi hallinto- ja turvallisuusvastuu. Suunnitelman perusteluissa todetaan, että tällä pyritään saamaan arabien laiton rakentaminen valvonnan alaiseksi. Projekti on suunniteltu 1 800 dunamin alueelle, ja että alueen kylänjohtajat ovat mukana suunnitelmissa. Israelia painostetaan kaiken aikaa luovuttamaan C-aluetta palestiinalaisten rakennustarpeita varten vastoin Oslon sopimuksia, jotka ilmankin ovat jo kuolleet. Tämä on vaan vaarallinen alku, jos annat pikkusormesi pahalle, se vie koko käden. Miksei Israel voisi PA:n johdon haluttomuutta tulla neuvottelupöytään voitaisi käyttää perusteena sille, ettei minkäänlaisia uusia myönnytyksiä tehdä ennen sopimuksia?
Jordanjoen laakson juutalaisasukkaat sanovat, ettei heillä ollut mitään tietoa suunnitelman laatimisesta. ”He laativat suunnitelmansa yön pimeydessä”, valittaa Jordaninlaakson alue-neuvoston puheenjohtaja David Lahiani. ”He salasivat meiltä näin tärkeän suunnitelman yli vuoden, mikä on hyvin vaikea ongelma”. Hän oli kertonut asiasta Moshe Yaalonille, joka oli luvannut tutkia asiaa, mutta mitään ei ole kuulunut. Maale Adumimin pormestari Benny Kashnier sanoo, ettei hänelle ole edes vihjattu suunnitelmasta, vaikka se tulee koskemaan Ammle Adumimia, jonka lähelle aluetta suunnitellaan.
Siviilihallitus alistaa suunnitelman Juudean ja Samarian korkealle suunnitteluneuvostolle, joka joutuu julkistamaan suunnitelman 60 päivän ajaksi julkisten kommenttien saamiseksi, vasta sen jälkeen suunnitteluneuvosto voi tehdä päätöksen asiassa.

4. Nuori Amerikan juutalainen Dylan Kaplan kertoo JP:n artikkelissaan ”Israel´s security lies in Waziristan” (Israelin turvallisuus on sama kuin Waziristanin, Jpost 22.04.2013) kokemuksistaan Pakistanissa paikallisten heimopäälliköiden kanssa. Hän suosittaa kokemuksiaan Israelin päättäjille. Hän lähtee siitä havainnostaan, että todellinen valta ihmisiin on kylä- ja heimopäälliköillä, ei ulkoa tulleilla poliitikoilla. Hän viittaa Gilad Shalitin kaapanneeseen Dugnmush-klaaniin Gazassa. Israel neuvotteli Giladin vapauttamisesta Hamasin kanssa, vaikka hänen vangitsijansa kuuluivat järjestöön nimeltä Army of Islam, jonka jäsenet kuuluvat Dughmush-klaaniin. Dylan olettaa, että jos neuvottelut olisi käyty klaanin johdon kanssa, vapauttamisehdot olisivat olleet paljon helpommat 1027 terrorismista tuomitun vangin vapauttamisen asemesta, jotka Israel joutui vapauttamaan.
Toiseksi Dylan viittaa tapaukseen Hebronissa 2006, jolloin Jaabari-klaani hyökkäsi PA:n poliisiasemaa vastaan siksi, että sen poliisi oli surmannut yhden klaanin jäsenen. He sieppasivat hyökkäyksessä 34 poliisiupseeria ja polttivat useita poliisijeeppejä. He vaativat poliisin vapauttamista, joka oli surmannut klaanin jäsenen. Dylan toteaa, että klaanin johtaja sheikki Farid Khader al-Jaabari on vain yksi heimopäälliköistä, jotka ovat hylänneet PA:n hallinnon ja aktiivisesti vaativat rauhallista yhteiseloa juutalaisten kanssa.
Jaabari sanoo, että Tunisiasta ja muualta tulleet muslimijärjestöt Fatah, PFLP ja DFLP  edustavat alle viittä prosenttia palestiinalaisista. Hän sanoo, että muslimit ja juutalaiset ovat asuneet vuosisatoja rinnakkain omaten samankaltaisen uskonnon ja kansan tavat, ja uskoo, ettei ole mitään estettä jatkaa elämää rinnakkain. Khader Jaabari sanoo Israelin tehneen karkean virheen antautuessaan neuvotteluihin ulkomailta tulleiden vallankaappaajien kanssa syrjäyttäen täysin paikalliset kansanjohtajat, joilla on kansan tuki takanaan. Dylan suosittaa Waziristanin mallia Israelin ja arabien välisten ongelmien ratkaisemiseksi.(JP. Comment & Featers 22.04.2013) http://www.jpost.com/Opinion/Op-Ed-Contributors/Israels-security-lies-in-Waziristan-310597

5. UUTISOTSIKOITA
-          Presidentti Moshe Katzavin keskeisin syyttäjä nainen, jota media pyrki suojaamaan kuin etrog-hedelmää, on nyt itse poliisin tutkinnan alaisena syytettynä ihmisten seuraamisesta. Viimeinen uhri on poliisiupseeri, jolle nainen lähetti 300 tekstiviestiä ja lopulta tunkeutuen hänen kotiinsa. Kun poliisi kehotti naista häipymään hänen kodistaan sanoen, ettei hänellä ole mitään asiaa hänen kodissaan, nainen läimäytti häntä lujaa kasvoihin. Naisen käyttäytyminen viittaa schitzophreniaan, niin ilmeisiä oireet ovat. Katzavin tuskien taival alkoi siitä, että hän valitti oikeuskanslerille joutuneensa kiristyksen uhriksi, jossa häneltä vaadittiin 200 000 NIS. Asia joutui poliisin tutkittavaksi, joka kuitenkin yleisen painostuksen vuoksi uskoi enemmän naisen selityksiä, mikä nosti esiin muitakin julkisuutta kaipaavia naisia. Presidentti Katzav tuomittiin lopulta todisteista, jotka näyttävät murenevan yksi toisensa jälkeen. Ehkä oikeus lopulta tapahtuu ja Katzavin todetaan joutuneen karkean oikeusmurhan kohteeksi, vaikka hän itse vakuutti syyttömyyttään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/168004#.UZH28WJHT-k
-          Israelin juutalais- ja arabiopiskelijoita vietti maanantaina muslimien ”nakba-päivää, katastrofia, joka heidän mielestään tapahtui 1948 Israelin julistettua itsenäiseksi. Heitä vastassa oli toinen Tel Avivin Yliopiston opiskelijaryhmä, joka edustaa Im Tirzu-järjestöä. Alon Schwarzer Im Tirzu-järjestöstä, joka oli vastuussa vastamielen-osoituksesta, toteaa, että tästä jokavuotisesta tapahtumasta on kehittymässä osa globaalisia pyrkimyksiä Israelin laillisuuden kieltämiseksi. Vasemmiston edustajat arabijoukossa väittävät, ettei Israelin laillisuuden ja itsenäisyyden kieltäminen ole millään tavoin Israelin vastaisuutta, koska ”juutalaisten tulee tiedostaa, mitä ongelmia ja kärsimyksiä Israelin valtion perustaminen aiheutti heille”. Vasemmistolaisten esittämät argumentit ovat sitä luokkaa, että niitä voidaan kutsua uskonnollisiksi opinkappaleiksi, joiden noudattaminen on pyhä velvollisuus ja joista ei voi edes keskustella asiallisesti ulkopuolisten kanssa, niin täysin he ovat tuon harhan valtaamia.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167990#.UZH7VmJHT-k
-          Netanyahun ja Putinin välinen tapaaminen on Moskovassa, kertoo viimeinen tieto. Keskeinen aihe on S-300 IT-ohjukset. Arabitieto sanoo, että ne ovat jo Syyriassa. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-travels-to-moscow-for-missile-talks/
-          Netanyahun kustannukset valtiolle nousivat neljässä vuodessa 80 %. Ruokaan meni 480 000 NIS, puhdistustoimiin 1.2 miljoonaa NIS, tuplasti 2009 kustannuksiin. Hänen taloutensa kustannukset vuodessa ovat 5.4 miljoonaa NIS. http://www.timesofisrael.com/netanyahus-household-spending-up-80-in-four-years/
-          Syyrian kapinalliset ovat alentunet tasolle, jota tuskin pahimmat morkkaajatkaan heiltä odottivat. He ovat leikelleet surmaamiaan sotilaita, ottaen heidän sisäkalujaan ja syöden niitä. Eivätkä he häpeile tai peittele epäinhimillistä raakuuttaan, vaan he videoivat tilanteita levittäen niitä internetin kautta. Tämäkö on Syyrian tulevaisuus? Ovatko länsimaat hyvällä omallatunnolla tukemassa kannibaaleja? Artikkelin yhteydessä on linkki videoon, mutta se ei ole tarkoitettu herkkänahkaisille. http://www.timesofisrael.com/syrian-rebel-eats-soldiers-heart/

 Huomenna 15.05.13 on Shavuot, yleinen vapaapäivä Israelissa. 




Monday, May 13, 2013

MAANANTAI 13.05.13


MAANANTAI 13.05.13

1. PLO:N huomattava virkailija Yasser Abed Rabbo kertoo Times of Israel journalistin Avi Issacharoffin haastattelussa käyneensä useita keskusteluja v. 2010 ja 2011 Nrtanyahun neuvonantajan ja uskotun Yitzhak Molchon kanssa tämän kodissa Kesareassa ja Jerusalemissa. Rabbo oli silloin PLO:n hallituksen puheenjohtaja. Tämä on ensimmäinen kerta, kun salaisista keskusteluista Rabbon ja Molchon välillä ja lopulta Rabbon ja Netanyahun välillä on kerrottu julkisuudessa. Rabbo kertoo, että keskusteluissa Molchon kanssa tutkittiin Israelin mahdollisuutta suostua rauhankeskusteluihin Palestiinan valtion perustamiseksi perustuen kesäkuun 4. päivää 1967 alkanutta sotaa edeltäneisiin 1949 aselepo-linjoihin. Rabbon muistikuvan mukaan hän tapasi Molchon kymmenkunta kertaa.
Käsittelen alla Issacharoffin artikkelin kohokohtia. 

Molcho piti tärkeimpänä Israelin turvallisuuskysymyksiä, Jordanin laakson säilyttämistä Israelin valvonnassa määräajan sekä IDF:n tukikohtia Samarian vuorilla. Rabbo kertoo vaatineensa karttaa rajoista, ja toiseksi sitä, että keskustelut tulee aloittaa rajoista eikä Israelin turvallisuudesta. Rabbo kertoo luvanneensa Molcholle, että he voivat keskustella vähäisistä aluevaihdoista, mutta keskustelujen aloittaminen turvallisuudesta ei sovi. Rajoista ja siitä voidaan keskustella rinnan. Keskusteluissa ei päästy yhtään pitemmälle, ja lopulta Molcho ilmoitti, etteivät hänen valtuutensa edellytä etenemistä tässä vaiheessa, koska Rabbon vaatimista asioista vain pääministeri Netanyahu voi päättää. Molcho sanoi informoivansa pääministeriä keskusteluista ja esittävänsä tapaamista.

TAPAAMINEN Netanyhaun, Molchon ja Rabbon välillä järjestettiin Rabbon muistikuvan mukaan helmikuussa 2011 Molchon talossa Jerusalemissa. Mukana oli neljä henkilöä: Netanyahu, Molcho, Rabbo ja Molchon vaimo. Tapaamisista ei tehty muistiota.
Rabbo kertoo keskustelun kestäneen 2.5 tuntia. Netanyahu aloitti keskustelun mennen Israelin kansan 3000-vuotiseen historiaan, mistä Rabbo ei välittänyt ollenkaan. ”Tämä oli tyypillistä Netanyahua, hän puhui isästään ja miten hän ja isä näkivät Israelin”.
Rabbo kertoo Netanyahun lopetettua kääntyneensä häneen päin ja sanoneensa: ”Anna minun kertoa sinulle jotain – me emme luota sinuun, emmekä usko sinua. Tämä on yleinen tuntemus palestiinalaisten keskellä, ja minä tunnen samoin”.
Rabbo kertoo selittäneensä Netanyahulle, ettei häntä kiinnosta Israelin 3000 vuoden historia, vaan siitä mitä on tapahtunut viimeisen 60 vuoden aikana. Hän kertoo maininneensa, että hänen perheensä oli kotoisin Jaffasta, jospa puhuisimme siitä? Netanuahu oli innostunut luvaten, että hän voi järjestää Rabbon perheen palamisen sinne. Hän kertoo sanoneensa tähän, ettei hän halua paluuta Jaffaan, vaan kotimaan.

KESKUSTELU Netanyahun ja Rabbon välillä ei johtanut mihinkään. Rabbo antaa ymmärtää, ettei Netanyahu suhtautunut keskusteluun tarvittavalla vakavuudella. Kun Rabbo mainitsi, että Ehud Olmertin kanssa keskusteltiin aluevaihdoista, hän esitti 1.5 %, mutta Olmert 6.5 %. Olmert sanoi jättävänsä muistion seuraajalleen, jona hän piti Netanyahua, koska ”Tzipi Livni ei hänen mielestään ole pääministeriainesta”. Netanyahu totesi, ettei hän ole nähnyt sellaista muistiota, johon Rabbo letkautti, että heidänkin muistionsa ovat kadonneet.
Rabbo kertoo Netanyahun luvanneen harkita asiaa Rabbon vaatimusten pohjalta ja ottavansa yhteyttä parin päivän päästä, mutta yhteydenottoa ei koskaan tullut.

2. SYYRIAN kapinallisjoukkojen al-Tawhid prikaatin komentaja Abdulkader Saleh kertoo Cihan uutistoimiston journalistille, että Syyrian presidentti Bashar Assad on menettänyt voimansa taistella opposition joukkoja vastaan, ja siksi taistelua käydään nyt Iranin ja Hizbullahin joukkoja vastaan lisäten, että sota on nyt Syyrian  kansan taistelu Iranin ja shia-muslimien sotilaallisen ryhmittymän joukkoja vastaan.
Al-Tawhid prikaati on yksi suurimmista Aleppon luona taistelevista oppositioryhmistä.
”Iranilaiset pitävät Syyriaa Iranin 35:nä maakuntana, ja monet Iranin johtajista ovat sanoneet samoin. On ilmeistä, että Iran ja Hizbullah on myös osallisia Syyrian sisällissodassa. Hizbullahin aloittama offensiivi Idlibin ja Al-Qusairin alueilla todistavat tämän”, Saleh kertoi vihjaten samalla mahdolliseen salaliittoon Iranin ja Israelin välillä Assadin tukemisesta.
”Sen lisäksi Iran ja Hizbullah toimivat yhteistyössä Israelin kanssa Assadin hallinnon tueksi. Assad on suojannut Israelin rajan 40 vuoden ajan”.
Hän sanoi kiistävänsä määritelmän, että he ovat oppositiossa, sillä he taistelevat päästäkseen eroon vainoavasta hallituksesta. ”Me taistelemme vapauden ja vapaamielisyyden hyväksi”, Saleh luonnehti.
SALEH esitti väitteen, että IAF:n ilmaiskut kohdistuivat Assadin armeijan tukikohtiin, joiden komentajat olivat valmiit loikkaamaan kapinallisten puolelle ja luovuttamaan tukikohtansa tykistöineen ja puolustusaseineen opposition joukoille. ”IAF:n koneet iskivät niihin estääkseen aseiden joutumisen  opposition joukoille, eli Israel tukee Assadia”, hän selitti.
Hän kiisti väitteet, että kapinallisten joukot olisivat käyttäneet kemiallisia aseita, mutta syyttää Assadin joukkojen käyttäneen niitä useissa tapauksissa. Länsimaiden hitautta puuttua tilanteeseen selvien todisteiden alla osoittaa, että EU ja USA kannattavat Assadia.

SALEH vakuuttaa, että koska Assadin joukot ovat menettäneet suuria alueita Syyriassa ja taistelut ovat edistyneet huonosti, Assad suunnittelee itsenäisen Alawite maan muodostamista rannikolle, jonne hän voisi paeta lähimpine avustajineen. Salehin mukaan ongelman muodostaa siellä asuvat sunni-muslimit, minkä johdosta hänen joukkonsa ovat aloittaneet etnisen puhdistuksen tuhoamalla sunnit tai ajamalla heidät pois alueelta, mistä todisteena on Baniyan alueen massamurha, jossa 300 siviiliä sai surmansa.
Saleh vakuutti, etteivät kapinalliset salli Alawite maan itsenäistymistä. http://www.todayszaman.com/news-315222-opposition-commander-assad-defeated-we-are-fighting-iran-hezbollah.html

3. VENÄJÄN laivaston komentaja amiraali Viktor Chirkov sanoi sunnuntaina 12. toukokuuta, että laivaston ohjelma pysyvän henkilöstön asettamiseksi Venäjän Välimeren laivaston johtamiseksi on valmistumaisillaan, kertoo Debkafile aamun artikkelissaan. Cirkov puhui Sevastopolissa Mustameren laivastotukikohdassa todeten, että 20 meriupseerin johtoryhmä on jo valmis. Välimeren laivueeseen kuuluu kuusi sota-alusta ja sukellusveneitä, joiden määrää ei kerrota. Ne varustetaan ballistisilla ohjuksilla, joihin voidaan asentaa atomikärjet.
Debkafilen asiantuntijoiden mukaan Venäjä on päättänyt estää länsimaiden suunnitelmat puuttua sotilaallisesti Syyrian tilanteeseen tarvittaessa asevoimin, joita tuskin tarvitaan. Toiseksi Venäjä on päättänyt saada uudelleen sotilaallisen jalansijan Lähi Idässä, jonka se menetti 1992.

Debkafile toteaa, että ilmoitus Venäjän Välimeren laivaston pysyvästä sijoittamisesta alueelle tuli pian sen jälkeen, kun IAF:n koneet iskivät Syyrian ohjusvarastoihin, ja 24 tuntia sen jälkeen, kun kaksoispommi-iskut räjähtivät turkkilaisessa Reyhanlin kaupungissa lähellä Syyrian rajaa surmaten tämän hetken tietojen mukaan 46 ihmistä ja haavoittaen lukuisia. Paikalle menneet turkkilaiset viranomaiset syyttivät avoimesti Assadin hallitusta pommi-iskuista, mikä herätti pelkoja Moskovassa, että Turkki voi suunnitella ilma- tai ohjusiskuja syyrialaisiin kohteisiin kasvojensa pelastamiseksi IAF:n kahden ilmaiskun jälkeen.
DF arvioi edelleen, että Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoganin Washingtonin vierailu 16. toukokuuta asettaa myös paineita jonkinlaisille vastatoimille. Erdogan aikoo esittää Obamalle Turkin hankkimia todisteita, että Assadin armeija on käyttänyt kemiallisia aseita.

PAHOJA  aavistuksia lähitulevaisuudesta ovat lisänneet IAF:n koneitten matalalennot Libanonin eteläosan ja Bekaan laakson yllä, missä Hizbullahin tukiasemat sijaitsevat.
Tämän huomioiden pääministeri Netanyhaun mahdollisuudet vaikuttaa presidentti Putinin päätökseen toimittaa huippunykyaikaisia aseita sekä Assadille Syyriaan, että myös Irakiin, Jemeniin ja Sudaniin, tuskin onnistuvat. Netanyahu ja Putin tavannevat toisensa Sochissa  Mustanmeren rannikkokaupungissa, mutta aika on vielä auki.
DF arvioi edelleen, että presidentti Obaman haluttomuus puuttua asevoimin Syyrian tilanteeseen on vahvistanut Venäjän päätöstä saada pysyvä jalansija Lähi Idässä, mihin Syyrian epäselvä ja vaarallinen tilanne antavat sopivan aiheen.
Äskettäin raportoitiin, että USA:n Syyrian lähettiläs Ford kävi salaisella vierailulla Syyria puolella, jossa hänen uskotaan tavanneen kapinallisten edustajia todisteiden hankkimiseksi väitetystä kemiallisten aseitten käyttämisestä. http://www.debka.com/article/22965/Russia-staffs-Mediterranean-fleet-Turkey-weighs-payback-for-Syrian-bombings

4. UUTISOTSIKOITA
-          Arabien hyökkäykset juutalaisia vastaan ovat muuttumassa entistäkin raaemmiksi. Tarkoituksena ei ole vain haavoittaa, vaan tappaa, kuten äskeinen tapaus Jerusalemissa osoittaa. Suuri joukko arabeja hyökkäsi vanhan juutalaismiehen kimppuun, joka oli menossa kodistaan muslimikorttelissa Shacharit rukouksiin Kotellille, kuten hänen tapana on tehdä joka sapattina. Hänen tyttärensä Tali Hoffman kertoi Arutz Shevan toimittajalle, että kun hänen isänsä saapui Haggaikadulle, muutama sata metriä Länsimuurista, arabi tuli esiin falafel-kioskista yrittäen muovituolilla saada hänet kaatumaan, ja kun se ei onnistunut, heittä muovituolin hänen päähänsä. Tuoli särkyi iskun voimasta ja Talin isä sai syvän haavan käsivarteensa, jolla hän yritti suojata päätään. Arabit eivät tehneet mitään vertavuotavan miehen auttamiseksi, mutta rajapoliisi vei hänet Kishlen poliisiasemalle, jossa hänelle annettiin ensiapua, ja jossa hän jätti valituksen hyökkäyksestä. Tali Hoffman kertoi, että 15 vuotta sitten hänen miehensä murhattiin lähes samalla paikalla. Hänen isänsä asuu tyttärensä miehen rakentamassa talossa, jonka paikalla oli ollut juutalaisten omistama talli. Artikkelissa todetaan juutalaisia vastaan tehtyjen hyökkäysten rajusta lisääntymisestä alkaen muistuttaa 1920 ja 1930 lukuja, jolloin ei ollut juutalaista poliisia eikä armeijaa. Niiden toimintaa häiritsee kuitenkin vasemmistolaisten soluttautuminen yliopistoihin, mediaan, oikeuslaitokseen ja poliittiseen järjestelmään, sekä kiihottajina arabijoukkoihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167968#.UZCkd2JHT-k
-          Israelin entinen lähettiläs Washingtoniin Yoram Ettinger varoittaa, että ns. arabialoite on hunajalla päällystetty kuolemanloukku, jota monikaan ei aloitteen aiheuttamassa huumassa ymmärrä. Aloite perustuu YK:n päätöslauselmaan no 194, jossa suoritellaan arabipakolaisten paluuoikeutta ja vetäytymistä 1949 aselepolinjoille vähäisin aluevaihdoin, jotka sekä Arafat että Abbas ovat hylänneet. Ettinger varoittaa niitä, jotka painostavat Netanyahua suostumaan arabialoitteeseen, että he ovat unohtaneet, mihin Oslon sopimusten hyväksyminen johti, kuten myös kiihotuksen vihaan, jota arabialueilla harjoitetaan PA:n hallituksen toimesta. Hän sanoo, että arabit ovat erittäin huonoja toteuttamaan tehtyjä sopimuksia viitaten siihen. ettei edes arabivaltioitten rajasopimuksia ole kunnioitettu. Ettinger selittää, että 1400 vuoden  arabimaailmaa ovat hallinneet sodat ja epäselvät rajat ja kysyy: Miten muslimi voisi kunnioittaa vääräuskoisen infidelin kanssa tekemäänsä rajasopimusta? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167970#.UZCpP2JHT-k
-          Israelin budjettiesitystä puitiin eilen turvallisuuskabinetissa pääsemättä ratkaisuun. Tarkoitus on saada hallituksen äänestystulos tänään. Pahiten erimielisyyttä aiheuttaa tuskalliset leikkaukset, joita Lapid esittää puolustusministeriön budjettiin neljän miljardin NIS määrällä. Lapid arvioi, että puolustusbudjetin leikkaukset olisi helpompi suorittaa kuin muilta ministeriöiltä. Sekä puolustusministeri Moshe Yaalon että IDF:n komentaja Benny Gantz varoittavat, että leikkaukset vaarantavat armeijan kyvyn suoriutua sille asetetusta maan puolustamisvelvoitteestaan. Pääministeri Netanyahu käy yhdessä Yaalonin ja Lapidin kanssa kolmenkeskeisiä keskusteluja sopimuksen löytämiseksi, jotta budjetista voitaisiin äänestää tänään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167960#.UZCtE2JHT-k
-          Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad voi saada 74 ruoskaniskun rangaistuksen äänestyslain rikkomisesta avoimesti tukiessaan pääneuvonantajansa Esfandiar Raham Mashialin ehdokkuutta ja tullessaan hänen mukanaan hänen ehdokkuutensa rekisteröintitilaisuuteen kesäkuun 4. päivän vaaleja varten. Vaalikomitea käsitteli kysymystä ja havaitsi yksimielisesti Ahmadinejadin rikkoneen vaalilakia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167972#.UZCvd2JHT-k
-          Lapidin budjettiesitys ei anna varoja haremin, arabien ja siviilipalvelusten järjestämiseksi, vaikka se oli yksi Lapidin keskeisiä vaalivaatimuksia. Netanyahu aikoo pienentää puolustusministeriölle aiottuja leikkauksia, mutta asia on vielä auki. http://www.timesofisrael.com/despite-political-will-no-money-for-universal-draft/
-          Lämpötilat. Jerusalem: Tänään 13-26 C-astetta puolipilvistä, huomenna 12-22 C astetta puolipilvistä, keskiviikkona 12-20 C-astetta sadekuuroja, torstaina 14-22 C-astetta, puolipilvistä. Tuuli on viileää, vaikka auringossa on lämmintä. http://www.timesofisrael.com/





Sunday, May 12, 2013

SUNNUNTAI 12.05.13


SUNNUNTAI 12.05.13

1. PÄÄMINSTERI Benyamin Netanyahu oli tuskin ehtinyt asettaa jalkansa maansa kamaralle perjantaina palattuaan viiden päivän matkalta Kiinaan, kun hänellä oli jo kehitteillä uusi matkasuunnitelma, tällä kertaa Venäjälle. Suunnitelma on vasta kehitteillä eikä aikataulua ole vielä valmistettu, mutta Venäjän uutistoimisto RIA Novosti raportoi, että tapaamispaikka on Sochi Mustanmeren rannalla. Netanyahu haluaa tavata presidentti Vladimir Putinin henkilökohtaisesti keskustellakseen hänen kanssaan Venäjän suunnitelmista myydä uudenaikaisia aseita Syyrialle vastapainoksi länsimaiden suunnitelmille puuttua sotilaallisesti presidentti Bashar Assadin armeijan ja hänen joukkojaan vastaan taistelevien kapinallisten välisiin taisteluihin. Niiden suunnitelmissa ei liene lähettää maajoukkoja Syyriaan, vaan julistaa sinne lentokieltoalue ja aloittaa NATO:n ilmavoimien yhteishyökkäykset Syyrian armeijan strategisia kohteita vastaan samaan tapaan kuin Libyassa. Venäjä on kaiken aikaa vastustanut länsimaiden puuttumista Syyrian sisällissotaan, ja huippunykyaikaisten ilmatorjuntaohjusten liittäminen Assadin armeijan asearsenaaliin voisi tehokkaasti estää länsi-maiden suunnitelmat. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kieltäytyy suoraan tunnustamasta, että S-300 patteristojen toimitukset ovat ohjelmassa, vaan toteaa journalistien kysymyksiin, että Venäjä on sidottu aiemmin solmimiinsa sitoumuksiin.

ISRAEL katsoo ohjustoimitusten vaarantavan Israelin turvallisuutta, sillä S-300:n tehokas tutkajärjestelmä pystyy seuraamaan saman aikaisesti sataa kohdetta, joista se voi aktivoida 12 kohdetta, sen valmistautuminen aktiivi-toimintaan vaati mallista riippuen vain viisi minuuttia. Sen alhaisin toimintakapasiteetti on 25 metriä, joten se on tehokas sekä lentokoneita että alhaalla lentäviä risteilyohjuksia vastaan. Sen toimintasäde lienee 75 –200 km tai yli mallista riippuen, mutta tutkallaan se pystyy seuraamaan tuhannen kilometrin korkeuteen ja vaakatasossa 300 km., joten Syyrian eteläosaan sijoitettuna se pystyisi seuraamaan Israelin lentoliikennettä pitkälle Israelin puolella rajaa. Patteristo tutka-vaunuineen on liikuteltava omien pyöriensä avulla.
Venäjän toimituksiin arvioidaan kuuluvan kuusi S-300 ilmatorjuntapatteristoa ja 144 ohjusta. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-to-meet-with-putin-next-week/

2. PÄÄMINISTERI Netanyahun vaatimukset varustaa häntä kuljettava lentokone omalla makuuhuoneella on herättänyt ”laadukas hallitus” järjestön edustajat kyselemään hänen vaatimustensa mielekkyyttä. Matkustaessaan viime kuussa Englannin entisen pääministeri Thatcherin hautajaisiin Sara vaimonsa kanssa, hänelle ja hänen vaimolleen rakennettiin häntä kuljettaneeseen lentokoneeseen täysin suljettu makuutila, joka kaikkine varusteineen maksoi 127 000 USD. Järjestön edustajat pitävät tätä täysin kohtuuttomana  viiden tunnin lentomatkaa ja vain yhtä käyttöä varten.
Netanyahu puolsi järjestelyä todeten, että hänellä oli raskas työntäyteinen päivä osallistuttuaan itsenäisyyspäivän seremonioihin 16. huhtikuuta ennen matkaa ja että hän joutui lähtemään lentokentälle suoraan työpaikaltaan. Hän sanoo järjestelyjen tapahtuneen sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Vertailun vuoksi artikkelissa mainitaan, ettei 90-vuotiaaksi pian kääntyvä presidentti Shimon Peres vaatinut erikoisjärjestelyjä 11 tunnin Kanadan matkaa varten. Asiaa puitaneen Knessetin valvontavaliokunnassa. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-slammed-for-spending-127000-on-bed-for-flight-to-london/
NETANYAHU Kiinan matka on myös herättänyt arvostelua siksi, että hänen suureen delegaatioonsa kuului useita ministereitä ja hänen autonkuljettajansa bonusmatka, mutta talous- ja kauppaministeri Naftali Bennett, jonka tehtäviin kuuluvia asioita Kiinassa pääasiassa käsiteltiin, ei mahtunut koneeseen. Yediot Aharonot lehden journalisti Sima Kadmon kirjoittaa poliittiseen lähteeseen vedoten: ”Naftali Bennettin nimen olisi pitänyt olla ensimmäisenä Netanyahun matkaseurueen listalla. Koko tämän vierailun päämääränä oli talous- ja kauppasuhteiden kehittäminen Kiinan kanssa. Miten sellainen matka voidaan järjestää ilman ministeriä, joka vastaa noista?”
Artikkelissa vihjataankin kärkevästi, että ehkä Sara Netanyahu ja Naftali Bennett eivät mahtuneet samaan koneeseen? http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167927#.UY80qWJHT-k

3. KAIKKIAAN 12 000 mielenosoittajaa protestoi lauantaina sapatin loputtua talousministeri Yair Lapidin esittämiä 2013-2014 budjettileikkauksia vastaan kuudessa kaupungissa.
Tel Avivissa protestimarsseihin osallistui arviolta 10 000 marssijaa, jotka hetkeksi katkaisivat Ayalonin valtatien liikenteen vilkkaan iltaruuhkan aikana. Protestoijat kantoivat kylttejä, joihin oli värkätty tekstejä kuten ”Missä on raha? Taikuunien liiveissä, typerys.” ja ”Voitko katsoa silmiimme huomenna?”. Marssijat lähtivät retkelleen Habima-aukiolta.

Jerusalemissa pari sataa mielenosoittajaa lähti taipaleelleen Gan Hasus alueelta marssien pääministerin asunnolle kantaen iskulauseitaan kuten ”Ihmiset vaativat sosiaalista oikeutta”.
Haifassa myös pari sataa mielenosoittajaa tukki kaupungin valtaväylän kantaen julisteita, joissa luki: ”Työntekijöitä, ei orjia”, ”Lapid, minä olen tulessa”.
Ramat Ganissa kolmesataa protestoijaa kokoontui energia- ja vesivarojen ministerin Silvan Shalomin kotitalon edustalle protestoidakseen suunnitelmia myydä kaasua ulkomaille.
He sulkivat katujen risteyksen sekä Ayalonin valtatielle johtajan tien. Poliisi pidätti kolme mielensoittajaa järjestyshäiriöiden vuoksi.
Yksi protestoijista, Ofer Barkan, sanoi, että ”äskettäin pidetyt parlamenttivaalit olivat suurin valhe Israelissa vuosiin. Muutoksen odottajat saivat iskun kasvoihinsa”. Hän vaati rahan ottamista suurliikemiehiltä ja luonnonkaasulta ja ihmisten elämän helpottamista.
Joku toinen totesi, että ”Yair Lapid on fotogeenisin keinoin muotoiltu Netanyahu”.

HALLITUS aloittaa keskustelut vuoden 2013 budjettiesityksestä, joka leikkaa valtion menoja 6.5 miljardia NIS , Vuoden 2014 budjettia karsitaan 18 miljardia NIS. Esityksessä tuloveroa  nostetaan 1.5 %, VAT (arvonlisäveroa) nostetaan prosentilla, uusi arvo on 18 %. Talousministeriö aikoo nostaa luksustarvikkeiden veroa, kunnallisveroja nostetaan 1 %:sta 26:en prosenttiin. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4378873,00.html

4. HALLITUS aloittaa talousministeri Yair Lapidin laatiman vuosien 2013 – 2014 budjettiesityksen käsittelyn hallituksen viikkoistunnossa tänään. Budjettiesityksen rajut leikkaukset kohdistuvat ensisijaisesti maan puolustusvoimien varojen leikkauksiin, jotka – vaikkakin välttämättömiä maan talouden saamiseksi terveelle pohjalle – samalla asettavat armeijan kyvyn suorittaa sille asetetut velvollisuudet maansa puolustamiseksi kovalle koetukselle. Ministerit ovat varmaan hyvin tietoisia tästä, mutta armeijan ja puolustus-ministeriön näkökantojen esittämiseksi reallisessa muodossa hallituksen istuntoon oli kutsuttu puolustusministeri Moshe Yaalon, IDF:n yleisesikunnan päällikkö kenraaliluutnantti Benny Gantz ja hänen varamiehensä armeijan suunnitteluosaston johtaja Nimrod Shefer. He antavat kukin vuorollaan oman näkemyksensä haasteista, joita Israel tulee kohtaamaan, niiden mukana Syyrian arvioidut 1000 tonnin biologisten ja kemiallisten aseiden varastot, eikä ole mitään syytä aliarvioida Iranin tukemien Syyrian ja Hizbullahin ohjuskalustoja, jotka kriisi-tilanteessa pystyvät asettamaan koko Israelin maan ohjushyökkäystensä alaiseksi.

Ulkoisen paineen ja epävarmuuden kasvamisen ohessa armeijan paineita lisäävät lisääntyneet väkivaltaisuudet Juudean ja Samarian ja Jerusalemin alueilla, minkä pelätään voivan kehittyä avoimeksi kolmanneksi intifadaksi, väkivalta-aalloksi.
Talousministeri Yair Lapid uskoo pystyvänsä vähentämään oleellisesti vuoden 2012 budjetin ylitystä, joka oli 39 miljardia NIS (11 miljardia USD) tänä vuonna 6.5 miljardia NIS (2 miljardia USD). Tämän saavuttamiseksi kaikkien ministeriöitten tulee osallistua talkoisiin.
Lapidin esityksen mukaan puolustusministeriön varoja leikataan 4 miljardia NIS. Armeija tulee saamaan 51 miljardia (14.29 miljardia USD) v. 2013 ja 54.6 miljardia NIS (15.29 miljardia USD) vuonna 2014.
Armeijan komentaja Benny Gantz varoitti itsenäisyyspäivän puheessaan, ettei IDF pysty suoriutumaan velvoitteistaan, jos sen varoja oleellisesti leikataan, silloinen arvio oli 3 miljardia NIS. Leikkaukset tulevat vaarantamaan Tamir-panssaroitujen miehistövaunujen rakentamisen Limassa Ohiossa, mitä jo vaikeutti USA:n talousongelmat. Toiseksi armeijan kantahenkilö-kunta  voi joutua vähennysten kohteeksi tai heidän eläke-etujaan leikataan.
Leikkaukset voivat vähentää joukkojen harjoituksia sekä ammusten ja aseiden hankkimista.
Armeijan johto vakuuttaa jo aloittaneensa supistustoimien toteuttamisen. http://www.timesofisrael.com/ministers-to-debate-deep-cuts-to-defense-spending/

5. UUTIOTSIKOITA
-          Amerikan juutalaisjärjestöjen johtajat kehottavat talousministeriötä harkitsemaan uudelleen suunnittelemansa 18 %:n arvonlisäveron ulottamista turistien ostoksiin ja turismiteollisuuteen yleensä varoittaen, että se voi vaikuttaa ihmisten valintaan lomakohteita harkitessaan. Lisäksi se voi vaikuttaa informaatiokanavien ja järjestöjen toimintaan, he varoittavat. Turismiministeriön mukaan vuonna 2012 maassa vieraili ennätysmäärä 3.5 miljoonaa turistia, heistä 610 000 USA:sta. http://www.timesofisrael.com/us-jews-call-on-israel-to-reconsider-vat-for-tourists/
-          Ulkoministeriön mukaan Israel avasi 11 uutta lähetystöä vuoden 2010 jälkeen. Ulkoministeriön vuosien 2013-2014 budjettiesityksen yhteydessä ministeriö paljasti, että niiden 11 lähetystön ja toimintapisteen joukossa oli yksi maa Persianlahden alueelta, mutta nimeä ei haluta julkistaa. Uusia kohteita ovat Uusi Seelanti, Ghana, Albania, Turkmenistan ja yleislähetystö Karibian alueella, konsulaatti Guangzhou Kiinassa, Mynchenissä (Saksa) ja Sao Paolossa (Brasilia), diplomaattinen toimipiste Tyynenmeren saarilla ja Gulfmaassa, jonka nimeä ei paljasteta. Israelilla oli diplomaattiset toimipisteen Omanissa ja Qatarissa, mutta arabimaitten sisäisen kuohunnan ja yleisen levottomuuden vuoksi ne suljettiin. Haaretzin mukaan Israelin viranomaiset ovat käyneet keskusteluja Bahrainin ja UAE:n diplomaattien kanssa. Qatarin emiiri on ollut kovin aktiivinen Israelin ja palestiinalaisten välisten suhteiden kanssa. Hän vieraili Gazassa ja lahjoitti Hamasille 450 miljoonaa USD talousapua. Hän sai arabiliiton modifioimaan arabiliiton aiemmin omaksumaa saudisuunnitelmaa saadakseen sen kelvolliseksi myös Israelin vaatimuksiin, esitellen sitä Obaman hallitukselle Washingtonissa. Israelin johto ei virallisesti ole ottanut kantaa siihen, eikä se uudelleen muotoiltunakaan tyydytä Israelin johtajia. http://www.timesofisrael.com/israel-has-diplomatic-mission-in-unnamed-gulf-state/
-          Aktivistit Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjen puolesta suunnittelevat paisuttavansa aktiivisuuttaan E-1 alueella Jerusalemin ja Maale Adumimin välillä. Massatoimintojen tarkoituksena on osoittaa alueen omistuksen kuuluvan Israelille, kertoo pitkäaikainen aktivisti Daniella Weiss Arutz Shevan toimittajalle. Weiss kertoo, että ”useat perheet ovat valmiit muuttamaan alueelle, vaikka siellä ei olekaan heille pysyviä asuntoja. Tällä on tarkoitus vastustaa arabien toistuvia pyrkimyksiä pystyttää alueelle leirejään vakuuttaakseen alueen omistusoikeutta”. Maale Adumimin pormestari Benny Kashriel kannattaa hanketta, kertoo Weiss. ”E-1 alue on Maale Adumimin lähiö, jonne rakennetaan tuhansia uusia asuntoja”, Weiss kertoo. Benny Kashriella on näkemys – miten arabit valtaavat valtion omistamaa maata Maale Adumimissa”. Hän myöntää, että USA ja EU vastustavat E-1 alueen rakentamista ja liittämistä Maale Adumimiin, mutta juuri siksi jonkun täytyy ottaa johto. Weiss ennakoi, että ainakin tuhat ihmistä tulee osallisrumaan massatapahtumaan, joka toteutetaan lähiaikoina. Hän vakuuttaa saavansa tukea poliitikoilta, rabbeilta ja muilta yhteisö-johtajilta. Hän sanoo odottavansa hallituksen tukea, sillä ”nykyinen hallitus on osoittanut suurta myötätuntoa Israelin maata kohtaan”. Weiss vakuuttaa, ”ettei tarkoitus ole liekkiä piiloleikkiä, vaan rohkeasti nostaa esiin keskustelu, onko maa meidän, vai pitäisikö se jakaa kahteen valtioon. Hallituksen tulee päättää asiassa”. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167933#.UY9ZWGJHT-k
-          Poliittinen aktivisti ja IDF:n sotilas vakuuttavat, että armeija on antautunut arabien kivitysten ja petrolipommien alla. Erez Tadmor sanoo Mida kuukausijulkaisun websivun artikkelissaan, että viime viikosta lähtien Yaakov Zlatkinin saatua vakavia vammoja arabimassan käsissä hän on puhunut useiden upseerien ja sotilaitten kanssa, jotka sanovat samaa: ”Juudeassa ja Samariassa asuvien juutalaisten hyvinvointi ja turvallisuus, kuten myös heitä suojaavien sotilaitten, on jätetty vihollisen armoille”. Tadmor sanoo tilastojen osoittavan jyrkkää hyökkäysten, kivitysten ja petrolipommi-iskujen  nousemista - ehkä peräti sadoilla prosenteilla – kuten myös sotilaitten saamien ruumiinvammojen määrä jäseniinsä tai kasvoihinsa. ”Pahin on kuitenkin sotilaitten motiivin menettäminen asettua vastarintaan vihollista vastaan,  pyrkimys välttää todellista reaktiota heidän ja siviilien elämään kohdistuvaa uhkaa vastaan”. Tadmor selittää, että Zlatkin vammautui pahoin arabien käsissä vaikka paikalla oli neljä aseistettua sotilasta, jotka eivät uskaltaneet poistua kivityksen kestävästä ajoneuvostaan peläten joutuvansa käyttämään tuliaseitaan. Arabit kivittävät autoilijoita samalla alueella sekä kivin että petrolipommein Bitilun risteyksen lähellä. Sotilas valittaa, että 15 minuuttia arabi solvasi heitä eikä siihen reagoitu mitenkään. Hän kuvailee, mitä kaikkea syttyvää sotilasajoneuvossa on, ja sittenkään petrolipommien heittämistä ei pidetä hengenvaarallisena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/167925#.UY9eMmJHT-k
-          Turkki syyttää Syyriaa kaksoispommituksista, jotka surmasivat 41 ihmistä. http://www.timesofisrael.com/four-killed-in-blasts-in-turkish-town-on-syria-border/