Friday, January 18, 2013

PERJANTAI 18.01.13


PERJANTAI 18.01.13

1. ALGERIAN luonnonkaasulaitoksessa keskiviikkona alkanut valtaus ja panttivankidraama sain ikävän käänteen, sillä armeijan tekemän hyökkäyksen aikana sai surmansa ainakin 30 panttivankia 41:stä. Algeria kieltäytyi useiden maiden avustustarjouksista todeten, että se pystyy hoitamaan asian itse. Valtaajat olivat esittäneet vaatimuksen päästä vankeineen toiseen maahan, mitä Algerian hallitus ei hyväksynyt. Eräs täpärästi pelastunut irlantilainen insinööri kertoi nähneensä sotilaitten avaavan tulen neljää jeeppiä kohti, jotka olivat täynnä panttivankeja. Hän arveli kaikkien niissä olleiden saaneen surmansa. Tapahtumista kertovat uutiset ovat ristiriitaisia, sillä uutiset kertoivat vapauttamisoperaation jatkuvan vielä torstai-iltana pimeän tultua. Niiden mukaan 11 terroristia oli surmattu operaation aikana. Panttivangit ottanut ryhmä kutsui itseään nimellä Battalion of Blood, Veripataljoona.

VAPAUTTAMISOPERAATION suorittaminen on herättänyt kärkeviä kysymyksiä länsimaiden johtajien taholta, joiden kansalaisia Amerikasta, Norjasta, Romaniasta ja Itävallasta oli panttivankien joukossa. Operaatiosta ei ilmoitettu etukäteen maiden hallituksille.
OPEC:in jäsenenä Algerian kyky hoitaa öljyn- ja kaasunjalostuslaitoksiaan on herättänyt epäileviä kysymyksiä. Mauritaniassa toimivan uutistoimiston mukaan, jolla on yhteyksiä valtaajien edustajien kanssa, kertoi torstai-iltana, että heillä oli vielä kuusi panttivankia, 2 amerikkalaista, 3 belgialaista. yksi japanilainen ja yksi englantilainen. 25 panttivankia oli päässyt karkaamaan. Eräs vapautettu vanki kertoi valtaajien sanoneen, etteivät he halua vahingoittaa muslimeja, he ovat kiinnostuneet vain kristityistä ja muista vääräuskoisista (infidel) surmatakseen heidät. Valtaajat päästivät 600 algerialaista työntekijää vapaaksi. Japanilaisten työnjohtaja kertoi perjantaiaamuna, että 14 japanilaisen kohtalo on edelleen epäselvä. Sotilaat sanoivat löytäneensä kolmen egyptiläisen, kahden tunisialaisen, kahden libyalaisen, yhden malilaisen ja yhden ranskalaisen ruumiit. Laitoksen ylle oli lähetetty amerikkalainen miehittämätön UAV-tiedustelukone tilanteen seuraamiseksi.

RANSKAN presidentti Francois Hollande vakuutti Malissa alkaneen operaation jatkuvan Algerian tapahtumista huolimatta. USA tarjosi Ranskalle kuljetusapua Malissa taistelevien  ranskalaisten joukkojen täydennysten ja tarvikkeiden hoitamiseksi. Länsimaiden suurimpana huolena on ääri-islamilaisten al-Qaidan ja muiden ryhmien nouseminen valtaan Pohjois-Afrikan muslimivaltioissa, joita yli kaksi vuotta sitten alkanut arabikevät on pahoin runnellut. Alueen runsaat kaasu- ja öljyvarat ovat elintärkeitä lännen teollisuudella, mutta myös alueen valtioille. Algerian valtion budjetista 30 % saadaan öljy- ja kaasutuotteiden viennistä. http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=299998

2. ISRAELISSA sen sijaan valmistaudutaan ensi viikon tiistaina pidettäviin vaaleihin. Uutislähteet ovat täynnä vihoviimeisiä mielipidetiedusteluja, analyyseja ja kommentteja sekä erilaisia arvioita mahdollisista hallituskoaliittioista. Poliittiset ”pandiitit”, rikkiviisaat asiantuntijat näyttävät jo alistuneen mahdottoman edessä ja lähtevät siitä ainoasta tosiasiasta, ettei Netanyahun ja Likutenun vaalivoittoa pysty mikään estämään, niin hartaasti kuin maan vasemmistoon pahasti kallistunut media olisi nähnytkin Labourin johtaman vasemmisto-liittoutuman pystyvän tasoittamaan keskinäiset erimielisyytensä ja keskittymään tärkeimpään päämääräänsä, joka niitä yhdistää, eli Netanyahun hallituksen kaatamiseen. Näin ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan lian suurten henkilöhahmojen imagon tärkeysvaatimusten vuoksi. Koko tämän operaation alkuunpanijana ja vetäjänä toimi pahoja henkisiä vaurioita kärsinyt Tzipi Livni, jonka hänen nimeään kantava Hatnua-puolue – tai toiminta Livnin nostamiseksi pääministerin pallille – ei saanut Labourin ja Yesh Atidin kannatusta, joilla on omat lehmänsä ojassa, joita täytyy pyrkiä avustamaan kiinteälle maaperälle.

VIHOVIIMEISEN JP:n julkistaman gallupin mukaan Likutenu saa 34 kansanedustajaa: Labour 17; HaBait HaYehudi 14; Yesh Atid ja Shas kumpikin 11; Hatnua 7; UTJ ja Meretz kumpikin 6; Balad ja Hadash kumpikin 4, UAL (yhdistynyt arabilista) 3 sekä Kadima ja Oztmaot LeIsrael kumpikin 2 edustajapaikkaa Knessetiin.
Likutenun amerikkalaiset strategistit Finkelstein ja Birnbaum palasivat takasin Yhdysvaltoihin kesken vaalitaiston, mikä herättää epäilyjä, ettei kaikki mennyt kuten suunniteltiin, sillä liittoutuman kannatus putosi 10 kansanedustajan verran odotetusta.
Keskusta ja vasemmisto haluavat Bennettin tukemana kansallista yhtenäishallitusta. Naftali Bennett yllätti todeten, että arabimaalle rakennetut juutalaisyhteisöt voidaan poistaa.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu kertoi JP:n haastattelun yhteydessä – ehkä estääkseen kansallisia äänestäjiä liukumasta Bennettin taakse – että todellinen ja oikeuden-mukainen sopimus arabien kanssa ei tule sisältämään lukuisten juutalaisten karkottaminen kodeistaan vihreän linjan itäpuolella. Toisin päin lukien tämä tarkoittaa sitä, että hän on valmis lukuisten pienehköjen juutalaisyhteisöjen tyhjentämiseen rauhansopimuksen yhteydessä.
Pääministeri kieltäytyi vastaamasta kysymykseen, onko hänellä oma suunnitelma Israelin ja PA:n välisen ongelman ratkaisemiseksi ja aikooko hän aloittaa sen toteuttamisen heti vaalien jälkeen. Se sijaan hän sanoi olevan tärkeämpää yrittää saada maailma ymmärtämään uusia aloitteita, joita hän sanoi kehittäneensä.
Netanyahu selitti, ettei juutalaisyhteisöt ole ongelma eikä palestiinalaisongelma ole Lähi Idän ydinkysymys, vaan juutalaisvaltion tunnustaminen, mihin palestiinalaiset eivät ole suostuneet riippumatta siitä, millaiset rajat valtioitten välille sovittaisiin.

Kysymykseen, kestääkö hän ulkoista painetta juutalaisyhteisöjen rakentamiseksi Juudeassa ja Samariassa, pääministeri totesi, että maassa on selvä yhteisymmärrys rakentamisesta suurten yhteisöblokkien keskellä antaen ymmärtää, että pienemmät yhteisöt tulevat kärsimään tuen ja varojen puutteesta. Hän sanoi olettavansa, että myös presidentti Obama ymmärtää tämän erilaisista tulkinnoista huolimatta amerikkalaisissa lehdissä. Hän ei pitänyt merkittävänä Obaman hallituksen pyrkimyksiä sekaantua Israelin vaalitoimintaan.
Netanyahu kieltäytyi määrittelemästä Bennettiä ”äärimmäiseksi”, joskin häntä hiertää jotkut Bennettin lausunnot kuten kieltäytyä sotilaana juutalaisyhteisön tuhoamisesta. Hän painotti voimakkaan puolueen merkitystä maan hallitsemiseksi, minkä monet katsovat merkitsevän sitä, että ”hän on puolue, joka pitää ohjauspyörää kaksin käsin eikä salli kenenkään koskevan siihen, sillä se tulisi päättymään onnettomuuteen”.

3. FATAHIN ja Hamasin keskustelut Kairossa poikivat julkilausuman, jossa palestiinalais-järjestöt sanovat allekirjoittaneensa aiemmat yhteistoimintasopimukset, ja lupaavat muodostaa yhteisen hallituksen ennen kuun loppua. Keskustelujen tuloksesta ilmoittivat torstaina PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas alias Abu Mazen ja Hamasin ulkoasioitten johtaja Khaled Mashaal. Fatahin neuvottelutiimin johtaja Azzam al-Ahmed sanoi, että muitten asioitten ohella sovittiin keskustelujen aloittamisesta yhteishallituksen muodostamiseksi kahden viikon kuluessa. Dohassa pidetyssä neuvottelutilaisuudessa sovittiin aiemmin, että yhteishallitusta tulee johtamaan Mahmoud Abbas.

Toiseksi Kairossa sovittiin, että Palestiinan keskusvaalitoimikunta jatkaa potentiaalisten äänestäjien rekisteröintiä Gazan kaistalla, minkä Hamas on keskeyttänyt useita kertoja väittäen rekisteröintimenetelmän suosivan Fatahia.

Kolmanneksi sovittiin komitean muodostamisesta, jonka tehtävänä on vankien vapauttaminen molempien osapuolten taholta, sekä mediassa käydyn sanasodan lopettamiseksi. Komiteaa tulee johtamaan egyptiläinen viranomainen varmistaakseen, että aiempia ja uusia asiaa koskevia sopimuksia noudatetaan.
Hamasin edustaja Kairossa Izzat al-Rishek kehui Kairon neuvottelujen ilmapiiriä positiiviseksi. Fatahin korkea virkailija Abdullah Abdullah onnitteli sopimuksen solmimisesta ja lupasi aloittaa sen toteuttamisen välittömästi Länsirannalla.
Fatah ja Hamas ovat aiemmin useita kertoja kertoneet medialle innostuneina sopimuksen syntymisestä, mutta sen toteuttaminen käytännössä on jäänyt suorittamatta. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=300020

4. UUTISOTSIKOITA
-          TV-10 kävi Ramallahissa tunnustelemassa, miten siellä suhtaudutaan Israelin vaaleihin. Fatahin keskuskomitean jäsen Jibril Rajoub kutsui Netanyahua sotarikolliseksi, jonka ainoa päämäärä on pelastaa pääministerin tuolinsa. Entistä ulkoministeri Liebermania hän kutsui roistoksi ja rikolliseksi. PA:n pääneuvotteluja Saeb Erekat säesti Rjoubin huomioita todeten, että vaikka äiti Teresa olisi heidän presidenttinään, Netanyahu ei huolisi häntä neuvottelu-kumppaniksi. Rajoub puhui innostuneesti Jasser Arafatista, jota hän kutsui suurimmaksi palestiinalaiseksi Jeesuksen jälkeen ja ikävöi hänen aikaansa todeten, että hän edustaa aitoa palestiinalaista, joka tekee itse omat päätöksensä lisäten, että heidän miekkansa palaavat huotraansa vasta sitten, kun Palestiinan valtio on perustettu, kaikki heidän toiveensa on toteutettu ja palestiinalaisvangit palanneet koteihinsa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164332#.UPkC2WJHT-k
-          Apulaisulkoministeri Danny Ayalon, joka hoitaa nyt ulkoministeriötä Libermanin erottua odottaessaan oikeuskäsittelyä, totesi eilen, että on tullut aika esittää virallinen anteeksipyyntö Turkille Mavi Marmaran onnettomien tapahtumien vuoksi. Toiseksi hän sanoi olettavansa, että presidentti Obama odottaa edistystä vaalien jälkeen Israelin ja PA:n välisessä rauhanprosessissa. Hän hylkää median välittämät tiedot kriisistä Israelin ja USA:n välisissä suhteissa todeten, että molemmilla on oikeus omaan mielipiteeseensä, eivätkä erimielisyydet aina tarkoita kriisiä suhteissa. Hän sanoi edelleen osallistuvansa Israel Beitenun puoluetyöhön, vaikka Liberman pudotti hänet ilman pätevää syytä puolueen vaalilistalta, mitä hän ei ymmärrä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164293#.UPkF5WJHT-k
-          Hamas kielsi määrättyjen israelilaistuotteiden tuonnin Gazaan. Listaan kuuluvat mm.  toimistokalusteet, erilaiset ruokatarvikkeet, hygieniatarvikkeita, kaasuputket, muovit ja muovipussit sekä vaatteet. Gazalaiset kritisoivat päätöstä selittäen, että israelilaiset tuotteet ovat paljon parempaa laatua kuin Egyptistä tunnelien kautta kuljetetut. Israel vie Gazaan kaikenlaisia tarvikkeita, keskiviikkona 218 rekallista sekä 175 tonnia kaasua Gazan välittäjille. Lisäksi Israel on helpottanut Gazassa valmistettujen tavaroitten sekä maataloustuotteiden vientiä Israelin kautta ulkomaille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164324#.UPkHw2JHT-k
-          Bulgarian ulkoministeri Nicolay Mladenov pistäytyi Israelissa eilen päivittääkseen Burgan pommi-iskun tutkimusten tuloksia Israelin kanssa. Bulgarian tutkimusten mukaan Hizbullah on noussut pääepäillyksi iskun järjestämiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164323#.UPkJSGJHT-k
-          PA:n viranomaiset syyttävät Israelin armeijaa, että se levittää heidän lapsilleen miinoitettuja leluja. PMW toteaa, että tämä on uusin muoto vahasta syytöksestä, jonka mukaan Israel levittää myrkytettyjä leluja arabilapsille. He väittävät IDF:n ampumaharjoitusten jättävän maastoon ammusten osia, jotka muistuttavat täytekyniä tai muita välineitä, joita lapset löytävät sieltä leikkien niillä, kuten he väittävät tapahtuneen Jordaninlaaksossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164298#.UPkKG2JHT-k
-          Englannin ulkoministeri William Hague varoittaa, että Lähi Idän ratkaisemattomat ongelmat ja kriisipesäkkeet ennustavat tulevaa myrskyä, ellei niitä pystytä selvittämään. Hän vakuutti, että vuosi 2013 tulee olemaan keskeinen Lähi Idässä. ”Tulemme näkemään täydellisen myrskyn lähestymisen, jos Syyrian konflikti jatkuu, Lähi idän rauhanprosessi pysyy kuolleessa tilassa, ja jos Iran ei suostu todellisiin neuvotteluihin ydinohjelmastaan.” Hän kehotti presidentti Obamaa ottamaan ohjakset käsiinsä ja aloittamaan samanlaisen rauhanprosessin, mitä tapahtui 1993, jolla hän tarkoittanee Israelin ja PLO:n välisiä salaisia keskusteluja, jotka johtivat Oslon surullisen kuuluisiin accordeihin, joiden kautta murhattiin lähes 1500 israelilaista, mutta joita Israelissa pidetään kuolleina vain odottamassa hautaustaan. Haguen lähestyminen Lähi Idän tilanteisiin perustuu vanhentuneisiin ja viheellisiin tosiasioihin ja analyyseihin pystymättä näkemään nenänvarttaan pitemmälle. http://www.timesofisrael.com/london-warns-of-perfect-mideast-storm-calls-for-intense-peace-push/


Thursday, January 17, 2013

TORSTAI 17.01.13


TORSTAI 17.01.13

1. TAMMIKUUN 11.päivänä 2013 Ranska lähetti muutamia satoja sotilaitaan, joita tukivat muutamat hävittäjät ja taisteluhelikopterit, Pohjois-Afrikassa sijaitsevaan Maliin estääkseen al-Qaidan nousevan valtaan tässä pääosin erämaa-aluetta käsittävässä maassa. Mali on entinen Ranskan alusmaa. Sen johtajat lähettivät avunpyynnön Ranskalle pelätessään kapinallisten pian valtaavan maan pääkaupungin Bamakon, kuten Debkafile kertoo.

Artikkelissa todetaan, etteivät enempää Ranskan kuin USA:n johtajat ole oppineet rankkaa läksyään Afganistanista, ettei ilmataisteluilla pystytä lannistamaan al-Qaidaa – eikä  varsinkaan joukkoja, jotka ovat hyvin koulutettuja erikoisjoukkojen taktiikkaan paikallisten hyvin liikkuvien ja aseistettujen militaristien tukemina, joiden aseistus käsittää uudenaikaisia ilmatorjunta-aseita ja jotka tuntevat paikalliset olosuhteet ja alueet. Artikkelissa todetaan, että parissa päivässä tämä ranskalainen avustusoperaatio oli yhdistänyt joukon al-Qaidalle myötämielisiä ja liittolaisia, jotkut heistä syrjäytetyn Muammar Gaddafin hajotetuista joukoista.
Malin hallitusta vastaan taistelevia joukkoja johtavat al-Qaida Islamilaisessa Maghrebissa AQIM, Länsi Afrikan Jihad MUJAO ja Somalian niemimaalla toimiva paikallinen al-Qaida AQAP. He ovat uhkaavat teloittaa sieppaamansa kymmenkunta ranskalaista yksi kerrallaan, ellei Ranska lopeta hyökkäystään heitä vastaan.

Ranska ilmoitti päämääränään olevan Malin pohjoisosan, mukaan lukien Timbuktu, Gao ja Kidul, vapauttaminen kapinallisten käsistä alueelta, joka on suurempi kuin Afganistan.
DF:n artikkelin mukaan Touareg-heimot tukevat kapinallisia omien itsenäisyyshankkeittensa vuoksi. Heillä on 1500 USA:n kouluttamaa erikoisjoukkojen miestä kolmen upseerin johdolla, joita USA suunnitteli käyttävänsä al-Qaidan vastaisissa taisteluissa Pohjois-Afrikassa. Sahei-heimot ovat seuranneet Touaregien esimerkkiä toimittaen AQIM:ille uudenaikaisia aseita, joita ne ovat saaneet USA:lta ja Gaddafin valtavista asevarikoista Libyassa.
Viimeisten uutisten mukaan Ranska kolminkertaisti joukkonsa Malissa. Saksa lupaa kuljetus- ja huoltoapua Ranskalle Malin operaatiossa, mutta ei lähetä sinne sotilaitaan.  http://www.debka.com/article/22687/Al-Qaeda-threatens-to-blow-up-Algerian-gas-field-with-hostages-

2. MALIN operaatio kääntyi entistä vaarallisemmaksi islamilaisen militaristijoukon tunkeuduttua 1300 km:n päässä Algerian pääkaupungista Algieristä etelään sijaitsevaan luonnonkaasua hyödyntävään Ain Amenas asemaan öljyrikkaalla alueella. Kapinalliset surmasivat kaksi työntekijää valtauksen yhteydessä ja ottivat 41 ulkomaalaista panttivankia, heidän joukossaan seitsemän amerikkalaista. Algerialaiset helikopterit lentelevät laitoksen yläpuolella ja sen sotilaat piirittävät sitä joka taholta. Militaristit, jotka kutsuvat itseään nimellä Katibat Moulathamine, Naamioitu Prikaati, soittivat Mauritanian uutistoimistolle kertoen, että yksi sen osastoista oli suorittanut valtausoperaation vastalauseeksi Ranskan Mali-operaatiolle. He esittivät vaatimuksen, että Ranskan tulee vetää joukkonsa Malista panttivankien vapauttamiseksi. Asemaa hoitaa BB yhdessä norjalaisen Statoil ja Algerian valtion öljy-yhtiön Sonatrach kanssa. Japanilainen JGC corp. yhtiö avustaa aseman hoidossa.
USA:n puolustusministeri Leon Panetta sanoi Roomassa, että USA tutkii tilannetta ja tulee tekemään tarvittavat toimenpiteet ”terroristien” hoitamiseksi puuttumatta yksityiskohtiin.

ALGERIAN turvallisuusupseeri, sisäministeri Daho Ould Kabila sanoi, että turvallisuusjoukot piirittävät militaristeja, jotka ovat linnoittautuneet yhteen asuntorakennukseen. Hän sanoi, että yksi britti ja yksi algerialainen sai surmansa valtauksessa, ja kuuden haavoittuneen joukossa on yksi norjalainen ja kaksi muuta brittiä. Hän sanoi, ettei militaristien kanssa neuvotella. ”Heillä on 20 panttivankia useista maista”, Kabila sanoi TV-haastattelussa vihjaten mahdollisuuteen, että turvallisuusjoukot yrittävät vapauttaa heidät aseellisella hyökkäyksellä. Panttivankien lukumäärää ei ole voitu tarkistaa, mutta militaristit ottivat vangeikseen satoja algerialaisia työntekijöitä, joita he ovat vapauttaneet vähän kerrallaan.
Kabila totesi, että kapinallisia on parikymmentä, he ovat hyvin aseistettuina ja että he ovat algerialaisia. He saavat käskynsä Saharan al-Qaidan johtajalta Moktar Belmoktarilta. Tämä yksisilmäinen terrorijohtaja ilmoitti äskettäin eroavansa al-Qaida terroriverkoston Algerian osastosta ja perustavansa oman järjestön, mutta pitävänsä yhteyden Pakistanin ja Afganistanin pääkonttoreihin. Nimi ”Naamioitu Prikaati” voi viitata Touareg-heimoon, jonka miehet pitävät kasvoillaan sinistä liinaa. 

3. SYYRIAN taistelut ovat enenevässä määrin alkaneet siirtyä pommien räjäyttelemiseksi joko strategisissa kohteissa tai julkisissa laitoksissa päämääränään sekasorron ja hajaannuksen lisäämiseksi maassa sekä Damaskoksessa että muissa Assadin valvomissa kaupungeissa.
Viimeinen hyökkäys tapahtui maan toiseksi suurimmassa talouselämän keskuksessa Idlibin kaupungissa. Itsemurhapommittajat ajoivat keskiviikkona räjähteillä lastatut autonsa turvallisuuskohteen lähelle surmaten 22 ihmistä, kuten valtion tiedostustoimisto ja aktivistit kertovat. SANA-uutistoimiston mukaan itsemurhahyökkääjiä oli kaksi, mutta pommien määrää ei ole voitu tarkistaa. Hallitus valvoo kaupunkia, mutta maaseutu on pääosin kapinallisten hallussa. SANA:n mukaan iskuissa haavoittui lisäksi 30 ihmistä. Sen mukaan turvallisuus-joukot eliminoivat kaksi muuta itsemurhajoukkiota kaupungin ulkopuolella.
Sekä hallituksen turvallisuusvirkailija että Lontoossa toimiva tarkkailijajärjestö sanoivat, että itsemurhapommittajia oli kolme. Iskuissa lähellä turvallisuusjoukkojen päämajaa ja tiesulkua kuoli 24 ihmistä, suurin osa turvavallisuusjoukkoja.
Pommi-iskut ovat pääosin olleet Jabhat al-Nusra-järjestön suorittamia, jonka USA:n hallitus määritteli terrori-järjestöksi. Jabhat al-Nusra järjestöllä on yhteyksiä al-Qaidan kanssa.

TIISTAINA massiiviset pommi-iskut raunioittivat osan Aleppon Yliopiston rakennusta surmaten ainakin 87 ihmistä, haavoittuneita oli ainakin 150, osa kriittisessä kunnossa.
Syyrian korkeamman opetuksen ministeri Mahmoud Mualla sanoi SANA:n mukaan, että presidentti Bashar Assad  oli antanut käskyn rakentaa uudelleen yliopiston vaurioituneet osat mahdollisimman pian. SANA kertoi, että yliopiston opetus ja tutkinnot peruutettiin ”sankarillisten marttyyrien sielujen suremiseksi, jotka saivat surmansa petollisen terroristin kädestä.”
Syyrian ulkoministeriö lähetti kirjeen YK:n pääsihteerille ja turvallisuusneuvoston presidentille kehottaen jäsenkaita tuomitsemaan terrori-iskut Syyriassa kuten Aleppon yliopistossa.
Sekä Assadin hallitus että kapinalliset ovat kiistelleet, kuka pommi-iskun teki.
Aleppon yliopisto sijaitsee hallituksen valvomassa osassa kaupunkia. Tiistain pommi-iskussa kuoli puolivuotista tutkintoaan suorittavia opiskelijoita sekä siviilejä, jotka olivat etsineet suojaa terroristeilta yliopiston suojista.

4. MAARIV-lehden suorittaman ja tänään julkistaman gallupin mukaan oikeisto vahvistaa asemiaan. Likutenun, Likudin ja Israel Beitenun, liitto saa sen mukaan 37 edustajaa Knessetiin, HaBait HaYehudin saalis on 14 edustajaa; Shas saa 12 edustajaa; UTJ 6 paikkaa; Otzma LeIsrael 2 paikkaa, mitkä yhdessä tuovat oikeistopuolueille  72 edustajaa.

VASEMMISTON tai sitä lähellä olevien puolueiden kannatus heikkenee.
Labour saa 15 edustajaa; Yesh Atid 8 edustajaa; Hatnua 5 edustajaa; Meretz vahvistuu saaden 5 edustajaa; Kadima saa 2 edustajaa.
Siten vasemmisto ja arabit yhdessä saavat 48 edustajaa.
Maariv-gallup tehtiin useamman päivän aikana tieteellisesti tutkittujen otosten perusteella Israelin kansankerroksista, sen suoritti Maagar Mohot järjestö. Israelin radio julkistaa oman Reshet Bet gallupinsa torstain aamupäivän kuluessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164286#.UPexWWJHT-k

5. USA:n Israelin lähettiläs Dan Shapiro sanoo, että USA on edelleen huolestunut HaBait HaYehudi-puolueen saamasta kansansuosiosta. Hän kutsui puolueen puheenjohtajan Naftali Bennettin kotiinsa keskustelemaan asiasta. Bennet sanoo kertoneensa Shapirolle, ettei vaalien jälkeen todennäköisesti muodostama Netanyahun hallitus tule missään olosuhteissa suostumaan laajoihin evakuointeihin Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöistä. Toiseksi hän piti vähäisenä mahdollisuutta, että pääministeri solmii rauhansopimusta PA:n kanssa, koska erimielisyydet ovat liian suuret, eikä Abbas tunne tarvetta joustaa missään asiassa.
USA:n presidentin ja Israelin pääministerin väliset suhteet ovat nyt arvailujen varassa, useimpien todetessa, että talven kylmä viima puhaltelee esteettä Atlantin rannikolta toiselle. Monet arvioivat, että Obama haluaa osoittaa virallinen virkaanastumisensa jälkeen 21.01.2013 olevansa todellinen johtaja, jolle banaanivaltioitten johtajat eivät rehentele. Obmaa on syytetty Israelissa puuttumisesta Israelin vaalitaistoon liittoutumalla vasemmiston – etenkin vasemmistolehdistön - kanssa Netanyahun hallituksen kaatamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164287#.UPe0_GJHT-k

6. UUTISOTSIKOITA
-          Viitisenkymmentä arabia hyökkäsi keskiviikkoiltana Israelin turvallisuusjoukkoja vastaan Raakelin hautakammion edustalla. He pommittivat kammiota suojelevia turvallisuusjoukkoja kivin sekä petroli- ja putkipommein. Yksi sotilas haavoittui lievästi kivestä. Sotilaitten kertomaan mukaan heitä kohti heitettiin 9 putki- ja 18 petroli-pommia, yhden pommin vaurioittaessa turva-aitaa. Turvallisuusjoukot ajoivat mellakoivat alueelta käyttäen mellakan-taltuttamisvälineitä, joita poliisi ja IDF ovat hankkineet. Turvallisuusjoukot valittavat, että heidän käsiään sitovat sekä oikeus-kanslerin että korkeimman oikeuden sekaantuminen tilanteisiin tuomiten sotilaita ja poliiseja usein poliittisten näkemystensä perusteella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164269#.UPe40GJHT-k
-          Palestiinalaiset arabit kivittivät israelilaisilla rekisterilaatoilla varustettuja autoja Tekoan juutalaiskylän lähellä keskiviikkona iltapäivällä. Lähellä sijaitsee myös Tuquan arabikylä ja Herodion. Useat autot kärsivät vaurioita, peltejä lommotettiin ja laseja rikottiin, mutta ihmeen kautta yksikään autoilijoista ja heidän matkustajistaan ei haavoittunut. Jotkut väittävät, kuten Shimon Peres aikoinaan, etteivät kivet tapa. Tämä on kuitenkin valheellinen havainto, kivitys on muinainen teloistapa ja monet arabimaat harrastavat sitä edelleen varsinkin naisia kohtaan. Viimeisten kuukausien aikana on todettu useita tapauksia, joissa auton sisään lentänyt kivi haavoittaa ihmisiä, tai ne saavat kuljettajan menettämään autonsa hallinnan. Seurauksena voi olla kuolemaan johtava kolari tai auton pysähtyminen joko tuulilasin särkymisen tai tielle asetetun esteen takia, mikä antaa arabeille mahdollisuuden hyökätä autossa olleiden kimppuun. Kivitysten päämääränä on haavoittaa ja surmata, leikkiä se ei ole. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164264#.UPe7H2JHT-k
-          Ensimmäinen israelilainen tänä vuonna kuoli sikaflunssaan Petah Tikvassa Schneider lasten sairaalassa. Uhri oli 3-vuotias lapsi, jota ei oltu rokotettu. Viime viikon aikana otettiin sairaalaan neljä naista, jotka olivat saaneet H1N1 virus-tartunnan. Kaksi heistä on kriittisessä kunnossa. Sairautta kutsutaan sikaflunssaksi, koska alunperin se todettiin sioissa. Ihmisissä se leviää yskösten kautta, itäminen kestää 4 – 6 päivää. Oireisiin kuuluvat korkea kuume, 38 C-astetta, yskintä ja kipeä kurkku, vuotava nenä, päänsärky ja kivuntunne eri ruumiinosissa, kylmäntunne, heikkous ja huimaus, oksentelu ja verenvuoto. H1N1 iskee tavallisesti rajummin ja nopeammin kuin tavallinen kylmettyminen, mistä ne voi erottaa. Lääkärit kehottavat oireiden ilmetessä kääntymään välittömästi lääkärin puoleen. Vuonna 2009 epidemiaksi kehittynyt sairaus surmasi yli puoli miljoonaa ihmistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164289#.UPe-GmJHT-k
-          Turvallisuusjoukot aloittivat keskiviikkoiltana vain muutama tunti korkeimman oikeuden myönteisen päätöksen jälkeen hajottaa arabien E-1 alueelle pystyttämän 25:n suuren teltan muodostaman ”etäyhteisön”. Koko operaation tarkoituksena oli provosoida ennestään kiihottunutta tilannetta. Arabit kutsuivat yhteisöään nimellä Bab Al-Shams, Portti aurinkoon ja sanoivat, että sen tarkoituksena oli toimia turisti-keskuksena, jossa esitellään viljan jauhamista ja pitan leipomista. Korkein oikeus toimi tässä asiassa oudosti, se antoi päätöksiä muutamassa tunnissa asiassa, joiden ottaminen käsittelyyn kestää tavallisesti viikkoja tai kuukausia. Tämä tukee vahvasti syytöksiä, että korkein oikeus on NGO-järjestöjen työrukkanen. Arabit perustivat kiireellä Bab Al-Shamsin kyläneuvoston valiten siihen henkilöitä ja kaikin tavoin pyrkien osoittamaan, että he olivat menneet alueelle jäädäkseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164281#.UPfBcGJHT-k
-          Migronin juutalaisyhteisön neuvoston puheenjohtaja Shuki Seth sanoo, että asukkaat, jotka ovat aina äänestäneet Likudia, ovat kyllästyneet Likudin venkoiluun ja kehottaa äänestäjiä tällä kertaa äänestämään HaBeit HaYehudia, koska se on ainoa tapa pelastaa heidän yhteisönsä lopulliselta tuholta. Seth ei sanonut ymmärtävänsä, miksei Netanyahu voi virallisesti hyväksyä Edmond Levyn komitean laatiman raportin, jolla selvitetään Israelin laillinen oikeus Juudean ja Samarian sekä Golanin kukkuloiden omistukseen, sillä se selvittäisi epäselvän tilanteen kotona ja ulkona. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164292#.UPfEQWJHT-k









Wednesday, January 16, 2013

KESKIVIIKKO 16.01.13


KESKIVIIKKO 16.01.13

1. USA:N presidentti Baruck Obaman ja Israelin pääministeri Benyamin Netanyahun väliset suhteet näyttävät pudonneen alimmalle tasolle, missä ne ehkä koskaan ovat olleet, mikäli uutiset ovat totta. Ei riitä enää, että suhteita selvitetään diplomaattisten kanavien kautta virallisten lausuntojen vakuutellessa edelleen suhteiden kestävyyttä, vaan niitä puidaan nyt median välityksellä, mikä antaa varsin huonon kuvan korkean tason pelaajien diplomaattisista taidoista, ellei sitten tarkoitus olekin julkistaa tosiasioita, joita on salattu julkisuudelta, mutta joita nyt jostain muista syistä johtuen halutaan nostaa kaiken kansan nähtäville.

KORKEAN TASON sanailu sai alkunsa Bloombergin julkaisemasta Jeffrey Goldbergin kirjoittamasta artikkelista, jossa hän kertoo presidentti Obaman useassa yksityistilanteessa todenneen, että Israel ei tiedä, mikä sille on parasta. Goldberg, joka itse terävästi arvostelee Netanyahun politiikkaa, kirjoitti, että jokaisella uudella ilmoituksella ”setlementeistä”, Obaman käsityksen mukaan Netanyahu johtaa kansaansa yhä syvemmälle eristyneisyyteen.
Goldberg toteaa kolumnissaan, että Obama lausui yksityistilanteessa esittämänsä lausunnot pian sen jälkeen, kun YK:n yleiskokous oli hyväksynyt PLO:n tekemän anomuksen Palestiinan valtion nostamiseksi ei-valtion tarkkailijan asemaan 29.11.2012, johon Netanyahu vastasi tähän ilmoittamalla päättäneensä hyväksyä 3000 asuntoyksikön rakentamisesta Jerusalemin itäosiin sekä suunnittelun aloittamisen E-1 alueen ja muiden kohteiden rakentamiseksi Juudeassa ja Samariassa.
Goldberg kertoo Obaman todenneen ”usealle kuulijalle, että tällainen käyttäytyminen Netanyahun taholta on osa sitä, mitä häneltä voidaan odottaa arvioiden, että hän on tullut vakuuttuneeksi israelilaisen vastapuolensa tuhoon johtavasta politiikasta”.

JP:n artikkelin kirjoittaja Gil Hoffman toteaa, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Obama käyttää Goldbergia saadakseen ilmaistua Netanyahua koskevan arvostelunsa, sillä hän käytti Goldbergia ennen AIPAC:n konferenssissa pitämäänsä Irania koskevaa puhetta ja ennen Netanyahun tapaamista Washingtonissa maaliskuussa. Goldberg kirjoitti silloin: ”Palestiinalaisia koskevissa kysymyksissä presidentti näyttää tulleen johtopäätökseen, että Netanyahu on poliittinen pelkuri, suurelta osin kiistaton johtaja, joka on kuitenkin haluton johtamaan ja käyttämään poliittista pääomaansa edistääkseen kompromissin mahdollisuutta.”

NETANYAHUA lähellä olevat antoivat hyvin varovaisen vastineen Goldbergin artikkeliin todeten, että pääministeri tulee jatkossakin suojelemaan kansansa elintärkeitä turvallisuus-intressejä tulevassa hallituksessa, jota hän tulee johtamaan. Tämä tarkemmin nimeämätön taho muistuttaa Obaman vakuutuksista, joiden mukaan Israelin ja USA:n välinen puolustus- ja turvallisuusyhteistyö on ennenäkemättömän korkea, mistä ovat todisteina USA:n tuki Israelin ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämiseksi sekä operaatio ”Pilvenpatsas” aikana antama diplomaattinen  taustatuki.

LIKUDIN virkailijat sen sijaan syyttivät Obamaa karkeasta puuttumisesta Israelin vaaleihin ja sanoivat presidentin maksavan kalavelkoja Netanyahun antamasta poliittisesta tuesta Mitt Romneylle tämän presidentin vaalityöskentelyn aikana. He sanoivat, että Obaman mielipiteisiin ovat vaikuttaneet edellisen pääministerin Ehud Olmertin ja presidentti Shimon Peresin kuiskuttelut Obaman korviin. 
Ympäristönsuojelun ministeri Gilad Erdan totesi, että Goldberg on vain myönnytyspolitiikkaa kannattava poliittinen kommentoija, joka edistää Amerikan äärivasemmiston aatteita. Hän pitää Goldbergin artikkelia juorupalstana, sillä todisteet osoittavat aivan päinvastaista. Hän vakuuttaa israelilaisten odottavan, että pääministeri pysyy lujana eikä antaudu painostuksen edessä, vaikka se saisikin aikaan hyväksyviä kättentaputuksia USA:ssa.

DANNY DANON, joka kirjoitti kriittisen kirjan Obamasta, puolusti Goldbergiä todeten, että on hyvä, että USA:n juutalaiset saavat ilmaista mielipiteensä, ja Goldbergin kaltaiset hyökkäykset Netanyahua vastaan vain nostavat Likudin kansansuosiota.
GOLDBERG totesi artikkelinsa Israelissa herättämästä arvostelusta, että häntä huvittaa syytökset liittoutumasta Israelin vasemmiston kanssa Netanyahulle aiheuttamansa tuhon maksimoimiseksi. Hän vakuutti kirjoittaneensa Obaman pitkään omaksumasta kannasta, että Israelin ystävien olisi syytä tutkia omaa peilikuvaansa. Goldberg totesi arvosteluun, että ampukaa vain viestintuoja, mutta ne, jotka kutsuvat Obaman ja Bibin suhteita rakentaviksi,
elävät petollisissa mielikuvissaan. Hän ei tiennyt, haluaako Obama Netanyahun vaalivoittoa.
USA:n miljardööri ja kiinteistöalan moguli Donald Trump antaa sen sijaan täyden tukensa pääministeri Netanyahulle, jota hän kutsuu mahtavaksi mieheksi, loistavaksi johtajaksi, Israelin suurmieheksi valittaen, ettei hän voi päästä USA:n presidentiksi. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=299704

2. ISRAELIN YK:n lähettiläs Ron Prosor vaati eilen YK:ssa pitämässään puheessa, että kansainvälisen yhteisön täytyy toimia nopeasti, tänään eikä huomenna, etteivät Syyrian presidentin Bashar Assadin suuret massatuhoaseet joudu Hizbullahin käsiin.
Hän sanoi, että YK :n tulee huolehtia siitä, etteivät maailman vaarallisimmat aseet joudu maailman vaarallisimman terrorijärjestön käsiin. Hän osoitti sanansa YK :n turvallisuus-neuvostolle, jolla on valta ja oikeus tarvittavan voiman käyttöön.

SYYRIAN kapinalliset ovat väittäneet Assadin armeijan käyttäneen kemiallisia aseitaan ainakin Homsissa, mutta tätä ei ole voitu vahvistaa. USA:n keräämät tiedot ja lausunnot asiassa ovat ristiriitaisia. Obama on varoittanut, että massatuhoaseitten käyttö on punainen varoituslinja, jonka ylittäminen aiheuttaa USA:n ja länsimaitten sotilaalliset vastatoimet. Tämän uskotaan tarkoittavan Libyan tapaisten massapommitusten aloittamista Syyriassa, joita Venäjä ja myös Kiina ovat vastustaneet. YK on omaksunut NWO :n laatiman toiminta-muodon ”Velvollisuus suojella”, jonka suojassa YK:n turvallisuusneuvosto antoi luvan Libyan pommituksille, jotka tuhosivat Gaddafin vastarinnan, mutta hävittivät maan.

SYYRIALLA uskotaan olevan Lähi Idän suurimmat varastot kemiallisia aseita, kuten sarin, VX ja sinappikaasu (mustard gas). Tarkkailijat väittivät jokin aika sitten, että Syyria oli siirtänyt kemiallisia seitaan eri kohteisiin maassa, ja täyttäneen pommeja ja ohjuskärkiä sarinilla. Joittenkin uutisten mukaan Assad oli antanut määräyksen, että jos hän saa surmansa, armeijan tulee kostoksi ampua kemiallisin kärjin varustetut ohjukset Israeliin.
PROSOR kehotti puheessaan YK:n turvallisuusneuvostoa kiinnittämään huomionsa Iraniin, joka aseistaa Hizbullahia nykyaikaisin ohjuksin, joita sillä uskotaan olevan yli 50 000.
YK :n pääsihteeri Ban ki-Moon tuki Prosoria mainiten, että pitkittynyt konflikti yhdessä inhimillisten oikeuksien polkemisen ohella edistävät terrorismia. http://www.timesofisrael.com/israeli-envoy-urges-un-to-keep-syrian-wmds-out-of-hezbollah-hands/

3. USA:n Valkoinen Talo, joka tarkoittaa Obaman hallitusta, tuomitsi voimakkain sanoin Egyptin presidentti Mohammed Mursin v. 2010 esittämät lausunnot, joissa hän vaati Israelin tuhoamista. New York Timesin saaman videon mukaan  Mursi kehotti silloin kasvattamaan lapset ja lapsenlapset vihaan. Kuukausia myöhemmin Mursi kutsui TV-ohjelmassa juutalaisia verenimijöiksi, nimittäen sionisteja apinoiksi ja sioiksi.

VALKOISEN TALON edustaja Jay Carney totesi lehdistötilaisuudessa, että hän pitää näkemäänsä kielenkäyttöä erittäin hyökkäävänä. ”Me hylkäämme täysin tällaiset lausunnot kuten kaiken kielenkäytön, joka kehottaa uskonnollisen vihaan.” Hän sanoi Obaman hallituksen kehottaneen Mursia kunnioittamaan kaikkia uskontoja todeten, että video-nauhassa käytetty terminologia on ristiriidassa Egyptin omaksuman demokraattisen kehityksen ja alueen hyvinvoinnin kanssa. ”Tämän kaltainen retoriikka on vallinnut alueella aivan liian kauan, ja on vastakohtainen rauhan päämäärään.”
USA on huolestunut kehityksestä Egyptissä ja siitä, että Mursin johtama hallitus kunnioittaa aikaisempia kansainvälisiä sopimuksiaan, kuten rauhansopimus Israelin kanssa. http://www.timesofisrael.com/us-condemns-egyptian-leaders-anti-semitic-comment/

4. UUTISOTSIKOITA
-          Chuck Hagelin nimittäminen USA:n puolustusministeriksi on viime aikana saanut kannatusta. Kannattajien joukkoon ovat nousseet Barbara Boxer, Colin Powell sekä viimeiseksi vaikutusvaltainen demokraattinen senaattori Chuck Schumer, joka sanoi 90 minuuttia kestäneen toisen Hagelin hiostamisen jälkeen muuttaneensa käsityksensä Hagelista ja kannattavansa hänen valintaansa. Hagelia vaivaavat hänen aiemmat lausuntonsa abortista, jota hän vastusti, kuten homojen osallistumisesta, mutta on nyt lieventänyt kantaansa. Toiseksi hänen epäilyksensä Israelin tukemisesta sekä Iranin ydin-ohjelman toteuttamisesta, jossa hän myöntää Iranin oikeuden hyödyntää ydinvoimaa. Hän sanoo nyt kannattavansa Iranin vastaisten sanktioitten koventamista.  http://www.timesofisrael.com/key-pro-israel-senator-will-support-hagel/
-          Israel katkaisi suhteensa YK :n ihmisoikeusneuvoston UNHRC kanssa viime vuonna, mutta on nyt päättänyt varovaisesta lähentymisestä Genevessä toimivan pysyvän YK:n lähettiläänsä Eviatar Manorin kautta, joka tapasi neuvoston edustajia sen toimitiloissa Genevessä. Viime viikon torstaina Manor tapasi UNHRC:n presidentin Remigiousz Henczelin. Manor esitti pyynnön, että neuvosto siirtää Israelia koskevan vuosiraporttinsa julkistamista ilmoittamatta syytä. Hän myös esitti Israelin kunnioittavan neuvoston työskentelyä huolimatta ongelmallisista suhteista sen ja korkean ihmisoikeusvirkailijan kanssa. Tapaamisen kerrotaan sujuneen positiivisessa hengessä, vaikka UNHRC edellyttää Israelin kirjallista selvitystä raportin siirrosta. Israelin ulkoministeriön edustaja Paul Hirchson totesi, etteivät suhteet UKHRC:n kanssa ole muuttuneet. Israel katkaisi suhteensa neuvoston kanssa sen tehtyä päätöksen delegaation lähettämisestä tutkimaan tilannetta palestiinalaisalueilla. Neuvoston maanantain kokouksessa valittiin kolmihenkinen troikka tutkimaan Israelin tilannetta. Presidentti Henczel pyysi edustajia valitsemaan kolmen maan edustajat. Valituiksi tulivat Maldives, Sierra Leone ja Venezuela, jonka valitseminen  aiheutti hilpeyttä jäsenten keskuudessa, sillä Venezuela suhtautuu vihamielisesti Israeliin. http://www.timesofisrael.com/israel-renews-contacts-with-un-human-rights-group/
-          Habait Hayehud-puolueen puheenjohtaja Naftali Bennet suhtautui ilmeisen huvittuneesti puolueen saamasta huomiosta Obaman hallituksessa, joka ilmoitti olevansa syvästi huolestunut puolueen kansansuosiosta, sekä siitä, miten se voisi vaikuttaa Netanyahun hallituksen suhtautumiseen rakentamisesta Juudeassa ja  Samariassa sekä rauhanneuvotteluihin PA:n kanssa. ”Me kuuntelemme, mitä Amerikassa puhutaan, mutta me teemme sen mukaan, mikä hyödyttää Israelia”. oli Bennettin lausunto yllättävästä huomionosoituksesta. Hän selvitti, että jokaisen myönnytyksen seurauksena israelilaisten veri on vuotanut enemmän kuin koskaan käyden läpi tärkeimmät sopimukset ja neuvottelut mainiten, että amerikkalaisten  painostuksesta Israel luopui Philadelphia-käytävän valvonnasta Gazasta, minkä johdosta Hamas on aseistautunut kaivamiensa tunnelien kautta saamillaan uudenaikaisilla aseilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164249#.UPZwJmJHT-k
-          Uusin gallup lupaa seuraavia tuloksia. Likutenu 34 edustajapaikkaa; Labour 18; Habait HaYehudi 15 paikkaa, Livnin Hatnua saisi 6 paikkaa; Yesh Atid 11.  Oikeistopuolueet saisivat yhteensä 67 paikkaa. Netanyahun kannatus näyttää edelleen vahvalta, vaikka Likutenun kannatus on lähes 10 paikkaa pienempi kuin mitä vaalitaiston alussa lupailtiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164246#.UPZysmJHT-k



Tuesday, January 15, 2013

TIISTAI 15.01.13


TIISTAI 15.01.13

1. ISRAELIN hallitus päätti asettaa 700 miljoonaa NIS noin kolmensadan historiallisesti ja uskonnollisesti merkittävien juutalaisten ja sionististen kohteiden entisöimiseksi ja korjaamiseksi, kertoo hallitussihteeri Zwi Hauser JP:n artikkelin mukaan maanantaina. Hauser toteaa, että kaikki maailman maat pyrkivät varjelemaan tärkeitä historiallisia kohteitaan, ja tämä koskee mitä suurimmassa määrin Israelia erityisesti huomioiden haasteet, jotka sitä kohtaavat, ja tarpeesta yhteiskunnalle ymmärtää, mistä se on lähtöisin ja mihin se historian opetusten valossa on purjehtimassa. Artikkelin kirjoittaja Herb Keinon kertoo, että olemme velvoitettuja huolehtimaan siitä, minkä saimme esivanhemmiltamme voidaksemme ojentaa sen edelleen lapsillemme ja heidän lapsilleen – sen kulttuuriperinnön, jonka olemme saaneet, sillä ”emme tulleet tänne ilman menneisyyttä ja sisältöä”.
”Joka ei ymmärrä historiaa, tulee toistamaan edellisten sukupolvien virheet.”

ENTISÖISOHJELMAAN kuuluvasta 296:sta 700 miljoonaa NIS maksavista kohteista 13 kohdetta käsittelee historiallisia kohteita: 16 % toisen Temppelin ja Talmudin aikaa; 12 % vanhan yeshuvin aikaa, 18 % siirtolaisaallon alkua, 15 % myöhempää siirtolaisuutta ja 26 % Israelin valtion alkuvaiheen tapahtumia. Kohteista 60 sijaitsee Juudean ja  Samarian alueilla;
16 kohdetta Jerusalemissa.
Israelin pyrkimykset vaalia historiallisia perinnekohteitaan eivät ole jääneet huomioimatta palestiinalaisilta, PA:n ja PLO:n johtajilta, jotka näkevät ne juutalaisten pyrkimyksenä kaivaa esiin historiallisia todisteita vuosituhantisesta liittymisestään esi-isiensä maahan, jota he poliittisesti väritetyin termein kutsuvat ”juutalaistamiseksi” huomioimatta, että kysymys on juutalaisen kulttuurin herättämisestä vuosisatojen aikaisesta horrostilastaan ja kiinnittää se tukevasti historiallisiin todisteisiin, jotka kertovat siitä omalla aikajanallaan.
PA:n johtoa ovat erityisesti karsastaneet kohteet kuten Davidin kaupunki Jerusalemissa; Patriarkkain mausoleumi Hebronissa , Shilon rauniot, jossa Liitonarkki oli vuosikymmenien ajan, Sussia sekä Herodion arkeologinen Herodeksen palatsin mahtava rauniokumpu lähellä Betlehemiä.
PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas varoitti saatuaan tietää Israelin entistämisohjelmasta, että ohjelman toteuttaminen voi aloittaa uskonnollisen sodan ja kolmannen intifadan.

Hauser kertoi, että erillisen budjetin puitteissa rakennetaan Einsteinin Museo Heprealaisen Yliopiston yhteyteen Scopusvuorella. Sinne on tarkoitus sijoittaa Albert Einsteinin yliopistolle lahjoittamia kirjoituksia.
Hallitus on lisäksi rahoittanut erilisiä kohteita kuten Itsenäisyyshallin kunnostaminen Tel Avivissa sekä Montefioren Tuulimyllyn uudistaminen ja kunnostaminen käyttökuntoon. Tuulimyllyn rakentaminen Mamilla-alueella Jerusalemin vanhankaupungin ulkopuolelle liittyi pyrkimyksiin saada juutalaisasukkaat muuttamaan muurien ulkopuolelle.
Hallitus rahoittaa entistämisohjelman mukaan satoja pienempiä kohteita pyrkien samalla helpottamaan kansalaisten pääsyä niiden lähelle. Näihin kohteisiin kuuluvat ensimmäisen pääministerin Ben Gurionin mökki Sde Bokerissa, Haifan kaupunginmuseo, Zichron Yaacovin aliya-museo sekä Elroin turkkilainen juna-asema lähellä Yokneamia.  http://www.timesofisrael.com/israel-to-reconstruct-king-herods-tomb/, http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=299575
ISRAEL aloittanee pian Heodionin, Israelin kuningas Herodeksen palatsikompleksin ja hautakammion entisöimisen 50 000 USD hinnalla - jos ei aivan entiseen loistonsa – kuitenkin lähelle sitä, mitä se oli ennen sen hävitystä Rooman toimesta v. 70 juutalaisten suuren kapinayrityksen seurauksena. Sen sokeritoppaa muistuttava erikoinen muoto johtuu siitä, että palatsirakennelmat rakennettiin kukkulan sisään ja sieltä poistettu maa ja kiviaines valutettiin alas sen rinteitä pitkin, mikä samalla peitti rakennukset uteliailta silmiltä toimien luonnollisena varustuksena ulkomaailmaa vastaan. Rakennustyö suoritettiin 23 – 15 eKr. Palatsi oli ylellisesti varustettu useilla kylpyhuoneilla ja palvelutiloissa. Vesi tuotiin sisälle nerokkaalla järjestelmällä. Tämä oli yksi Herodes Suuren kunnianhimoisista rakennuskohteista, joihin kuuluivat toisen temppelin käytännössä uudelleenrakentaminen kreikkalaiseen tyyliin ja Temppelivuoren tasanteen laajentaminen kolmanneksella, Masadan vuorilinnoitus ja palatsi-kompleksi Suolameren viereisellä kukkulalla, Cesarean satama sekä lukuisia muita kohteita, osa niistä ulkomailla. Herodium tulee entisöitynä nousemaan n. 25 metrin korkeuteen ja se  tulee näkymään Jerusalemiin.
2. ISRAELIN ja PA:n – josta Abbas haluaa käytettävän nimitystä ”Palestiinan valtio” – puheenjohtaja – joka puolestaan tunnetaan nimityksellä ”presidentti” – väliset rauhan-neuvottelut ja –suunnitelmat ovat saamassa uutta virikettä. Kuten eilen raportoitiin, Jordanian kuningas Abdullah II haluaa toimia uudelleen viritettyjen rauhankeskustelujen isäntänä. Yleisenä vaatimuksena Abdullahilla kuten muillakin ulkopuolisilla ja PA:lla on, että rajojen tulee perustua 1949 aselepolinjoihin vähäisin tarkistuksin, ja Jerusalem tulee jakaa Israelin ja Palestiinan valtion kesken. PA:n johto ilmoittaa varovaisen myöntymisensä, jos Israel keskeyttää rakennustoimet Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä.

PÄMINISTERI Netanyahu selvitteli omaa kantaansa eilen todeten, ettei hän usko PA:n puheenjohtajan Abbasin vilpittömyyteen solmia rauhansopimus Israelin kanssa.
”Minun käsitykseni mukaan Lähi Idän todellisuuden valossa mikä tahansa alue, josta luovumme tulee joutumaan Iranin valtapiiriin”, hän sanoi TV-2:sen haastattelussa.
”Mitä vahvempia olemme, sitä paremmin pystymme varmistamaan tulevaisuutemme ja tekemään rauhan naapuriemme kanssa. Solmin rauhan sellaisen kanssa, joka ei veljeile Hamasin kanssa ja ylistä ihmisiä, jotka tulittivat raketein Israelin valtiota”, hän selvitti. Hän halusi tällä kertoa, miten Abbas oli viime viikolla Kairossa neuvottelemassa Hamas-johtajan Mashaalin kanssa yhteistoiminnasta sen jälkeen, kun Mashaal esitti vaatimuksen Israelin tuhoamisesta. ”Jos Abbas tulee neuvottelupöytään ilman ennakkoehtoja, hän löytää minut pöydän toiselta puolelta,” kuten Netanyahu totesi omasta kannastaan.

PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas on Obaman lupausten pettämänä v:sta 2009 lähtien kieltäytynyt neuvottelemasta Netanyahun kanssa esittäen ennakkoehtoja, joista hän tietää, ettei Israel voi niitä koskaan hyväksyä neuvottelujen pohjaksi.
Pääministeri kielsi samassa ohjelmassa uudelleen edellisen pääministerin Ehud Olmertin syytökset puolustusministeriölle Iranin hyökkäyksen suunnittelua varten annetun 11 miljardin NIS käyttämisen kohteisiin, jota eivät ole toteutuneet eivätkä toteudu, sekä myös kuudennen sukellusveneen tilaamisen Saksalta, vaikka se on tarpeeton maan puolustuksen kannalta. Pääministeri selitti, että varoilla tehtiin hankintoja, joilla armeijan valmiutta ja tasoa nostettiin alennustilasta, jonne se oli luisunut Olmertin aikana. Hän vakuutti, että vaikka hallituksen budjettivajaus oli kaksinkertainen otaksuttuun verrattuna, veroja ei tarvitse korottaa, mutta siitä huolimatta hallitus on päättänyt vapaasta opiskelusta 3-vuotiaista lähtien ja vapaasta hammashoidosta 13 vuoden ikään saakka. Hän olettaa yleisen taloustilanteen paranevan mikä puolestaan kohentaa Israelin teollisuutta ja vientiä ulkomaihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164197#.UPT_CmJHT-k
Hamas antoi lausunnon, jonka mukaan entisen varapääministerin Avigdor Libermanin käynti Patriarkkain mausoleumissa aiemmin maanantaina saastutti koko rakennuksen ja että  käynnin tarkoituksena oli tuhota Hebronin islamin imago. PLO esitti mausoleumin Raakelin hautarakennuksen tapaan UNESCO:n islamilaiseksi perinnekohteeksi. Tietäen YK:n myönteisyyden PA:lle esitys mennee läpi. YK :n pääsihteeri Ban ki-Moon antoi eilen lausunnon, jossa hän hylkää juutalaisten nuorten etäyhteisöt mutta antoi hyväksymisensä palestiinalaisten vastaavasta valtausyrityksestä E-1 alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164195#.UPUMRGJHT-k

3. PRESIDENTTI Barack Obama on uutisten mukaan menettänyt mielenkiintonsa ja uskonsa Israeliin sen jatkuvan ”setlementtien” rakentamisen vuoksi. Hänen kerrotaan todenneen apulaisilleen, että Israel toimii vastoin omia intressejään. Tätä repliikkiä toistaa Bloombergin tunnettu kolumnisti Jeffrey Goldberg artikkelissaan, joka julkaistiin tiistaina. USA:n presidentin lähipiiri on kokonaan unohtanut, miksi Netanyahu päätti jatkaa juutalaisyhteisöjen kehittämistä ja vahvistamista myöntämällä niille luvan aloittaa tuhansien asuntoyksiköitten suunnittelun. Tämäkin on osoituksena länsimaitten sokeasta poisteesta ellei peräti toisen silmän sokeutumisesta tarkastellessaan Israelin toimia.

Kuin vakuuttaakseen asenteensa vihamielisyyttä Israelia ja juutalaisia kohtaan Obama valitsi tärkeimpien hallintohaarojen johtoon henkilöitä kuten ulkoministeriksi John Kerryn, puolustusministeriehdokkaaksi Chuck Hagelin ja CIA:n johtajaksi Brennanin, joilla on joko vastenmielinen tai suoraan vihamieleinen asennoituminen Israelia kohtaan. USA:n ja Israelin väliset suhteet ovat jäissä ja tullevat pysymään sellaisina tuntemattoman ajan. http://www.timesofisrael.com/fed-up-with-settlements-obama-has-reportedly-lost-faith-in-israel/
4. UUTISOTSIKOITA
-          Syyrian presidentti Bashar Assad perheineen on Al-Watan saudilehden mukaan muuttanut asuntonsa Välimerelle ankkuroituneeseen venäläiseen sotalaivaan. Uutisen mukaan hän kulkee helikopterilla tuntemattomaan paikkaan Syyriassa, josta hänet kuljetetaan vahvan sotilasvartion suojelemana palatsiin neuvotteluihin ja esittelyihin. Tämä voinee tarkoittaa Venäjän näkemyksen päivittämistä, ettei Assadin palatsi ole enää turvallinen, eikä Venäjä halua Libyan tilanteen toistuvan, jossa valtion päämiestä retuutetaan roskajoukon kynsissä kuin pahinta rikollista antamatta tilaisuutta ihmisarvoiseen kohteluun. http://www.timesofisrael.com/assad-and-family-said-to-be-living-on-a-warship/
-          Lehtikuvan mukaan rasittunut ja uskonsa menettänyt USA:n ulkoministeri Hillary Rodham-Clinton suostuu todistamaan Benghazin skandaalista kongressissa Obaman virkaan asettamisen jälkeen. USA:n Libyan Benghazissa sijaitsevaan turvalliseen kotiin tehdyssä terrori-iskussa kuoli 4 USA:n kansalaista, niiden mukana lähettiläs Chris Stevens.   http://www.timesofisrael.com/clinton-to-testify-before-house-committee-on-libya/
-          Gabriela öljylöydön poraukset voidaan aloittaa Tel Avivin alueen suunnittelu- ja rakennustoimikunnan vetäessä pois vastustavan kantansa. Löytö on Välimeren pohjassa suhteellisen matalassa vedessä 25 km:n päässä rannikosta. Siellä uskotaan olevan 240 miljoonaa tynnyriä raakaöljyä. Porausluvan omistaa Modiin Energy, IDB:n alaosasto. Öljyn hyödyntämisen uskotaan onnistuvan ilman vaikeuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164182#.UPUWVWJHT-k
-          IAF tuhosi operaatio ”Pilvenpatsas” aikana lukuisia salakuljetustunneleita paitsi Gazasta Siinaille myös Israeliin. Suorittaessaan kunnostustöitä turva-aidan lähellä Gazan eteläosassa he löysivät väljän tunnelin suuaukon. IDF:n parissa uskotaan, että niitä on kaivettu kymmeniä, joista runsaat sateet luhistivat osan ja paljastaen niiden suuaukkoja. IDF pyrkii selvittämään, koska nyt löydetty tunneli kaivettiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164208#.UPUXo2JHT-k
-          Jerusalemin Temppeli-instituutti muuttaa uusiin tiloihin vieden mukanaan rakentamaansa rekvisiittaa, josta temppelipalveluksessa käytetyn kuparisen pesualtaan siirtäminen oli näyttävin. Monikulmainen pesuallas on 2.5 metriä korkea ja sen halkaisija on 2.8 metriä. Siinä pysty 12 pappia puhdistautumaan samaan aikaan ennen pappistoimiensa aloittamista Temppelissä. Midrasin mukaan Temppelin edessä seisoneen pesualtaan lahjoittivat Jerusalemin naiset antamalla korkeasti kiillotettuja peilejään, joista allas valettiin. Tämän uhrauksen johdosta Jumala antoi määräyksen, että pappien pesuallas tulee aina valaa kuparista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164209#.UPUZF2JHT-k
-          Poliisi valmistautuu väkivaltaisuuksien varalla oikeistopuolueen Otzma LeIsrael järjestämän marssin vuoksi tänään Musmus arabikylässä, johon poliisi antoi luvan. Kyläneuvosto antoi julkilausuman, jossa se sanoo poliisin olevan vastuussa mahdollisesta väkivallasta ja vakuuttaa toimivansa kuten arabikylät tekivät aieminkin ajaessaan tämän ihmissaastan, oikeistolaisen sionismin, pois kaupungista. Puolue sanoo rekisteröivänsä palestiinalaisten laittoman rakentamisen vastapainoksi arabien toimista Israelin juutalaisten toimien rekisteröimisestä. Kylä sijaitsee Wadi Aran laaksossa 20 mailia, n. 32 km Haifasta kaakkoon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164206#.UPUbOGJHT-k
-          USA:n asiantuntijain mukaan Iranin ydinpommi on toimintakunnossa 2014 puoli-välissä. Tämä lyö korville Israelin laskelmia, että pommi valmistuu tänä vuonna. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4332435,00.html
-          Arabien hedelmällisyys laskee, juutalaisten nousee, kertovat tuoreet tilastot. Israelin väkiluku on nyt 7 836 600 henkeä, joista 75.4 % on juutalaisia. Ennusteen mukaan v. 2035 juutalaisia on 7.6 – 9.9 miljoonaa, arabeja 2.3 - 2.9 miljoonaa. Juutalaisten syntyvyys oli viime vuonna 2.98 %, v. 1995 se oli 2.53; arabien 3.51 %, vuonna 1995 se oli 4.74 %, joten syntyvyys tasoittuu väestöosien välillä. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4332386,00.html
-          Jordaninlaakso alueneuvosto antoi luvan 170:n asuntoyksikön rakentamiseksi Rotem juutalaisyhteisöön laaksossa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=299596



Monday, January 14, 2013

MAANANTAI 14.01.13


MAANANTAI 14.01.13

1. POLIISI taputtaa itseään selkään sujuvasti ja onnistuneesti tapahtuneen evakuointi-operaation johdosta E-1 alueelta. Poliisin mukaan koko operaatio oli ohi tunnissa eikä kukaan loukkaantunut – henkistä kunnianloukkausta ei huomioida - , vaikka palestiinalaiset väittävätkin, että ainakin kuusi ihmistä sanoi kärsineensä vähäisiä kolhuja – vertavuotava nenä tai pieniä ruhjeita käsivarsissa mellakkapoliisien kovien otteiden johdosta. Jerusalem Post artikkelin yhteydessä on karttapiirros, josta selviää alueen liittyminen pääkaupunkiin. Arabit olivat antaneet etäyhteisölleen nimen Bab al-Shams, Portti aurinkoon.

KANSANVASTARINNAN koordinointikomitea (PSCC), joka oli organisoinut E-1 alueen valtaus-yrityksen – joskin on epätietoista, kuka sen oli suunnitellut ja hankkinut kalliit teltat ja muun rekvisiitan, siinä tuntuu ulkopuolisen (eurooppalaisen?) kädenjälki – sanoo julkaisemassaan lausunnossa E-1 alueen kuuluvan Öljyvuorella sijaitsevalle kylälle A-tur. ”Bab Alshams on portti vapauteemme ja päättäväisyyteemme. Bab Alshams on portti Jerusalemiin,” medialle annetussa lausunnossa sanotaan. ”Bab Alshams on portto paluullemme.” Lausunnossa selitetään, että ”vuosikausien ajan Israel on rakentanut todisteita maalle ilman että kansainvälinen yhteisö on tehnyt mitään, mutta nyt on tullut aika muuttaa pelin säännöt, meidän rakentaaksemme tosiasioita maapohjalle, omalle maallemme.”

PA:n ja Hamasin johtajat ylistivät E-1  operaatiota erinomaisena keinona antaa selkeä viesti Israelille, sillä ”Bab Alshams rakennettiin kahden valtion ratkaisun pelastamiseksi aikana, jolloin Israel pyrkii tuhoamaan sen,” kuten Saeb Erekat sanaili. ”Israelin täytyy valita rauhan ja setlementtien välillä, molemmat (juutalaiset ja arabit?) eivät voi elää yhdessä.”
NETANYAHUN edustaja Mark Regev kutsui operaatiota tarkoituksettomaksi temppuiluksi, laittomaksi toiminnaksi yksityismaalla, minkä tulee loppua. ”Jos palestiinalaiset todella haluavat muutosta aikaan, heidän tulee palata neuvotteluihin”.
FATAH kehotti lauantaina jäseniään menemään Bab Alshams alueelle liittyäkseen valtaajiin, mutta poliisi ja sotilaat käännyttivät heidät pois. Jotkut heistä samoilivat sinne vuohipolkuja pitkin välttäen tiesulut ja valvonta-asemat. Yrittäjien joukossa olivat mm. Saeb Erekat, Hanan Ashrawi, ministeri Majida al-Masri ja työministeri Ahmed Majdalani, joka valitti poliisin takavarikoineen hänen VIP-korttinsa, joka oikeuttaa hänet ohittamaan tiesulut tarkastuksetta. Israelin turvallisuusjoukot ovat aloittaneet VIP-korttien mitätöinnin PA:n virkailijoilta PA:n yksipuolisen YK:n yleiskokousseikkailun vuoksi. 

PSCC:n julkistaman tiedon mukaan operaation nimi saatiin kuuluisan libanonilaisen kirjailijan Elias Khourin samannimisestä kirjasta, joka soitti PSCC:n edustanaiselle Abir Koptille onnitellen operaation johdosta esittäen valittelunsa, ettei voinut olla mukana. Kopti väitti ryhmän asianajajansa tavoin, että alue on arabien yksityismaata, minkä Israel kiistää.
Juudean ja Samarian siviilihallinnon lausunnon mukaan E-1 alue on valtionmaata ja siksi se antoi määräyksen alueen tyhjentämisestä valtaajista ja telttojen poistamisesta. Korkeimman oikeuden päätöstä odoteltaessa teltat päätettiin jättää paikoilleen, mutta oikeuden päätöksen mukaan ne voidaan poistaa, mikäli osoittautuu, että ne aiheuttavat turvallisuusriskin. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=299390

2. JERUSALEM POST julkaisi Beata Adonian, Travelujah, kirjoittaman mielenkiintoisen artikkelin Jordanjoen kastepaikasta viehättävine kuvineen, jota esittelen seuraavaksi.
Artikkelin alussa kehotetaan vierailemaan yhdessä kuuluisimmista kristittyjen kohteessa, jossa Jeesuksen sanotaan saaneen kasteensa Johannes Kastajalta.
Jordanjoki juoksee Jordanin repeämälaakson kautta Kinneretiin ja sieltä edelleen Jordaninlaaksoa pitkin Suolamereen, jolla ei ole laskujokea, minkä johdosta sinne on kerääntynyt runsaasti erilaisia mineraaleja, joita teollisesti hyödynnetään sen eteläpäässä sekä Israelin että Jordanian puolella. Tämä puolestaan edistää merenpinnan laskemista nykyisestä tasosta, joka ennustaa sen vähittäistä kuolemista ilman radikaaleja toimia.

Artikkelissa todetaan, että Jordanjoen kastepaikka on kristittyjen kolmanneksi arvostetuin uskonnollinen kohde Betlehemin Syntymäkirkon ja Golgatan jälkeen Jerusalemissa. Jeesuksen julkinen toiminta alkoi Hänen saatuaan kasteen Jordanjoessa. Artikkeli viittaa tutkijoihin, joiden  mukaan Johannes Kastaja olisi voinut saada virikkeen syntinsä tunnustaneitten kastamiseen esseeneiltä, joiden rituaalikaste suoritettiin yhteisön jäsenille päivittäin. Jordanjoki onkin täydellinen kastepaikka jatkuvasti virtaavine vesineen sekä ilman lämpötilasta johtuen, joka on alueen keskimääräistä korkeampi pitkin vuotta.
Artikkelissa todetaan evankeliumeihin tukeutuen, että Johannes Kastaja oli Jeesuksen edellä-kävijä, airut eli mevazzeret. (Mt.3:11) Artikkelin maininta Jeesuksen sanoihin Nikodemukselle, että ”ellei ihminen synny uudestaan vedestä ja Hengestä, hän ei voi päästä Jumalan valtakuntaan”. (Jh.3:5) Tämän monet uskovat tarkoittavan fyysistä kastamista vedellä, mutta toisten mukaan ”vedellä” tarkoitetaan tässä yhteydessä ”Jumalan Sanaa”, jonka kautta syntyminen Hengestä tapahtuu, eli uudesti syntyminen ei tapahdu fyysisessä kasteessa.
Artikkelissa viitataan myös erilaisiin kastetraditioihin; toisten mielestä riittää, jos kastettavan  päätä valellaan vedellä tai siihen pirskotetaan vettä; ortodoksisen perinteen mukaan kasteen yhteydessä koko ihminen on upotettava veteen. Toisten mielestä kaste on suoritettava vasta aikuisena, kun ihminen itse sitä haluaa; toisten mielestä kaste suoritetaan kaikille lapsille.
Apostoli Pietari sanoo: ”Kaste ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta.” Apostolit opettavat myös, että yksi kaste riittää, sitä ei tarvitse toistaa.

JORDANIN KASTEPAIKKA, arabinimeltään Qasr el-Yahud sijaitsee Jordaninlaakson erämaassa, Suolameren pohjoispuolella Jerikosta itään. Paikalla on vielä havaittavat bysanttilaisen kirkon rauniot 4. tai 5. vuosisadalta. Paikan merkitys turistikohteena on huomioitu rakentamalla kulkuväyliä rantaan sekä laituri, suihkumahdollisuus kasteviittoineen maksua vastaan, rukouskappeli sekä laajennettu paikoitusalue.
Kastepaikalla järjestetään vuosittain julkinen Jeesuksen kasteen muistotilaisuus Babtism of the Lord Celebration. Katolisen kirkon tradition mukaan juhlallisuudet pidetään loppiaisen (ilmestyksen) jälkeisenä sunnuntaina. Katoliset tekevät pyhiinvaellusmatkan kastepaikalle 13. tammikuuta 2013, jonka yhteydessä pidetään messu rannan kappelissa.
Itämaiset kirkot järjestävät omia juhlallisuuksiaan 18. ja 19. tammikuuta Jeesuksen kasteen, Jumalan Pojan ensimmäisen ilmestyksen sekä Jumalan kolminaisuuden ilmestyksen kunnioittamiseksi. Muitakin juhlallisuuksia järjestetään kastepaikalla, joihin kuuluu profeetta Elian taivaaseen nousemisen kunnioittaminen Jumalan tulisissa vaunuissa.

Jardenit perustettiin Jordanjoen alkupäähään, lähellä paikkaa, jossa se erkanee Kinneretistä, poliittisen tilanteen epävakavuuden vuoksi ja turistien turvallisuuden varmistamiseksi. Myös sinne on rakennettu kulkemista helpottavia tasoja ja kaiteita, myös pyörätuoleille. Vuosia kestänyt kuivuus Lähi Idässä aiheutti pelkoja, että Jordanjoen veden vähentyminen ja sen juoksun hidastuminen ovat nostaneet epäilyjä kasteen hygieenisyydestä, mutta sitä on pyritty hoitamaan erilaisin teknisin keinoin. Tämän talven runsaat sateet ovat lisänneet uskoa siihen, että Jordanjoki elpyy lähelle normaalikuntoaan. http://www.jpost.com/Travel/AroundIsrael/Article.aspx?id=299429

3. ARABIT pyrkivät lumisadetta ja lumen sulkemia teitä hyväkseen käyttäen hyökkäämään Yitzharin juutalaisyhteisön vieressä sijaitsevaan Urif etäyhteisöön Binyaminin alueella. Sillä hetkellä Urifissa oli vain muutama nuorukainen ja arabeja tuli läheisestä arabikylästä pari sataa, jotka alkoivat heitellä kiviä juutalaisyhteisöön. Sieltä otettiin yhteys Yizthariin ja paikallisen koordinaattorin toimistoon, joka ajoi jeepillään paikalla, ja myös IDF hälytettiin.
Juutalaisnuoret eivät antaneet ylivoiman pelottaa itseään vaan aloittivat hyökkäyksen arabeja kohti, jotka lähtivät karkuun. Samaan aikaan pieni sotilaspartio tuli paikalle osallistuen arabien takaa-ajoon. Sotilaat käyttivät kyynelkaasukranaatteja arabien karkottamiseksi.
Sotilaat menivät aina arabikylään saakka varmistaakseen, etteivät he tule takaisin, mutta heitä kivitettiin kivin ja petrolipommein, joihin sotilaat vastasivat kyynelkaasulla rauhoittaen tilanteen.

Yitzharin juutalaisyhteisön edustaja Abraham Yitzhar totesi, ettei tämä ollut mikään erityinen tapahtuma, sillä ne toistuvat päivittäin varsinkin Urifin etäyhteisössä. Arabit nousevat usein kylästään viereiselle Giva Struka-kukkulalle Yitzharin eteläpuolella, josta he kiihottavat ja yllyttävät IDF:n sotilaita ja rajapoliiseja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164166#.UPPBLGJHT-k

4. UUTISOTSIKOITA
-          Poliisi aloitti tutkimukset videoiden perusteella, joiden mukaan arabijengit ovat Jerusalemin itäosissa aloittaneet hyökkäilyt etenkin ortodoksinuoria vastaan häväisten ja uhkaillen heitä ja jopa fyysisesti hyökkäillen heitä vastaan. Kehitys katsotaan vaaralliseksi, johon on puututtava välittömästi ja kovalla kädellä, ettei se leviä ja muodostu tavaksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164167#.UPPF-2JHT-k
-          Habait Hayehudi puolueen nuorekas ja muutamassa viikossa kuuluisuutta saanut puheenjohtaja Naftali Bennett sanoi kokouksessaan Negevissä, että israelilaisten on syytä heittää syrjään uskonnolliset ja muut hajottavat tekijät keskittyäkseen tärkeimpiin kysymykseen, jotka ovat kaikille yhteisiä. Bennett otti kantaa syytöksiin, ettei hänellä ole taloudellista ohjelmaa, todeten, ettei hän niin paljoa perusta erilaisista ”ismeistä” sosialismista tai kapitalismista, sillä juutalaisilla on 3000 vuotta vanha juutalainen talousohjelma, joka opettaa meitä huolehtimaan heikoista, rakastamaan muukalaista, yhteisöelämää ja keskinäistä auttamista. Hän sanoi, että Israelissa on tapana syyttää toisia: Setlementtejä, ultra-ortodokseja, ei-uskonnollisia vasemmistolaisia tulee syyttää. Hän vakuutti, ettei Bait Hayehudi-puolueessa ole eri ryhmiä, ei uskonnollisen tai rodullisen poikkeavuuden mukaan eikä ketään osoiteta sormella, jos ajattelee hieman toisin kuin itse, ei myöskään toisia puolueita vastaan. Bennett sano avoimesti kannattavansa Netanyahua seuraavaksi pääministeriksi, sillä hän on sopivin, joka huomioi häntä vastaan esitetyn kritiikin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164165#.UPPGWWJHT-k
-          IDF:n sotilaat pidättivät etsinnän jälkeen arabimiehen, joka yritti kotitekoisella aseellaan osua kibbutz Migdal Oz turvallisuusmieheen, joka hälytti paikalle turvallisuusjoukot, jotka aloittivat hyökkääjän etsinnät ja löydettyään hänet pidättivät miehen vieden hänet kuulusteluihin. IDF:n mukaan tapaus on toinen samanlainen alueella 24 tunnin kuluessa. Kukaan ei haavoittunut tapauksen aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164161#.UPPKXmJHT-k
-          Jordanian kuningas Abdullah II paljastaa, että jo jonkin aikaa kestäneet alemman tason keskustelut Israelin ja PA:n edustajien välillä ovat poikineet mahdollisuuden korkean tason neuvotteluihin jo ensi kuun aikana. Hän tarjoaa maataan neuvottelujen pitopaikaksi. Abdullah II sanoi ranskalaiselle Nouvelle viikkolehdelle antamassaan haastattelussa, ettei ole enää aikaa odottaa toista neljän vuoden rupeamaa Obaman aktivoitumiseksi Lähi Idän tilanteisiin. Hän viittasi USA:n UAV-koneillaan suorittamiin ohjushyökkäyksiin etsittyjen terroristien eliminoimiseksi, että on aika näyttää, että neuvottelut antavat pysyvämpiä tuloksia kuin raketit ja ohjukset. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164143#.UPPLzmJHT-k
-          Egyptiläinen historioitsija Khaled Fahmi toteaa Al-Nahar haastattelun yhteydessä, että Muslimiveljeskunta on syyllinen siihen, että juutalaiset poistuivat maasta. Hän todistelee väitöstään sillä, että vuosikymmenien aikana, oli kysymys mistä lehdestä tahansa, niissä esiintyy vihantäyteisiä artikkeleita tekemättä eroa sionistin ja juutalaisen välillä. Hän sanoo Palestiinan konfliktin aiheuttaneen syvät jäljet Egyptiin, minkä seurauksena useita synagogia poltettiin, kranaatteja heitettiin ja ihmisiä kuoli. Hän kehotti juutalaisia palaamaan Egyptiin tehdäkseen tilaa palestiinalaisille luvaten, että kaikilla juutalaisilla on oikeus palata Egyptiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164159#.UPPNxmJHT-k
-          Kongressin jäsen Ileana Ross-Lehtinen, joka äskettäin jättäytyi ulkomaan asioitten valiokunnan puheenjohtajuudesta mutta joka on ehdolla Lähi Idän ja Pohjois-Afrikan asioitten valiokunnan puheenjohtajaksi, totesi äskettäin, ettei Obaman nimittämä mutta kongressin vahvistusta odottava Chuck Hagel pidä Israelia USA:n liittolaisena. Ross-Lehtinen totesi Fox-news ohjelmassa, että Hagelilla tulisi olemaan vaikea aika tunnustaakseen Israelin liittolaiseksi. Hän sanoi olevansa huolestunut Obaman näystä USA:n puolustusministeriön suhteen, jos tämä ajattelee, että Hagel on paras ehdokas johtamaan USA:n puolustusvoimia. Hän kehotti senaattia suorittamaan tehokkaan kuulustelun Chuck Hagelin mielikuvista ennen hänen vahvistamistaan. Hagel vastustaa Iranin vastaisia sanktioita ja syyttää juutalaisryhmien painostusta USA:n asioitten hoidossa monien muiden kysymysten ohella, joissa hänen päätöksiään ja äänestyskäyttäytymistään on kyseenalaistettu. Obama kokoaa ympärilleen miehiä ja naisia, jotka ajattelevat samoin kuin hän ja joita on helppo ohjailla. Hänen väitetään valmistelevan diktatuuria Amerikkaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164141#.UPPP8WJHT-k
-          USA:n kongressin raportin mukaan Iranilla on kuunteluasemia Golanilla ja Syyriassa, joista käsin se vakoilee Israelia. http://www.jpost.com/IranianThreat/News/Article.aspx?id=299499





Sunday, January 13, 2013

SUNNUNTAI 13.01.13


SUNNUNTAI 13.01.13

1. PALESTIINALAISET pyrkivät ottamaan oppia juutalaisnuorista, jotka pystyttävät huonosti rakennettuja parakkikyliään autioille kukkuloille kuitenkin pysyen C-alueella, joka on Israelin täydessä siviili- ja turvallisuusvastuussa. Pari sataa palestiinalaista matkasi perjantain aikana telttoineen ja muine varusteineen ns. E-1,  (C-) alueelle Jerusalemin ja Maale Adumimin välissä pystyttäen sinne 20 –25 teräsrunkoista telttaa. He olivat tulleet paikalle läheisestä A-Tur arabikylästä ”protestoidakseen juutalaisyhteisöjen laajentamista ja rakentamista vastaan”, kuten he sanoivat. He kehuivat ottaneensa mukaansa tarpeeksi muonaa ja tarvikkeita pitkää oleskelua varten vannoen, sillä he olivat tulleet jäädäkseen.
E-1 alue on erittäin tulenarka ja ajankohtainen juuri tähän aikaan, kun Netanyahu antoi luvan aloittaa alueen rakentamisen suunnittelun 3 500 asuntoyksikköä sekä tarvittavia palvelutiloja ja hotellia varten. Israelin byrokratian monimutkaisuuden ja hitauden tietäen rakentamista ei käytännössä päästäne aloittamaan vielä useaan vuoteen, mutta selkeä päätös siitä on tärkeä virstanpylväs pääministeri Yitzhak Rabinin ajoista lähtien vuodesta toiseen siirretystä alueen rakentamisesta. Jerusalemin rakennuskelpoinen maa hupenee nopeasti kaupungin kasvaviin tarpeisiin, ja siksi E-1 alue on tärkeä pääkaupungin kehityssuunnitelmien sekä Maale Adumimin liittämisen vuoksi osaksi pääkaupunkia. 

PALESTIINALAISET olivat jättäneet korkeimmalle oikeudelle esityksen, että palestiinalaisilla on tarkoitus kehittää alueelle beduiinien perinnekylä, jossa esitetään turisteille beduiinien perinteisiä kädentaitoja ja valmistusmenetelmiä. Artikkeleista ei selviä, missä vaiheessa esitys oli jätetty oikeudelle ja koska oikeus käsitteli sitä, mutta päätös estää telttojen hajottaminen oli tehty hätiköiden – ehkä jopa sapattina - selvittämättä ollenkaan, kuka maapohjan omistaa, eikä korkein oikeus sitä tee. Alustavien tietojen mukaan valtio omistaa valtaosan alueesta, loppuosan omistusoikeus on kiistanalainen.

PÄÄMINISTERI Netanyahu esitti välittömästi korkeimmalle oikeudelle pyynnön peruuttaa päätöksensä estää telttojen purkamisen, ja toiseksi hän kehotti turvallisuusjoukkoja sulkemaan kaikki E-1 alueelle johtavat tiet estäen lisäjoukkojen pääsyn. Lisäksi hän antoi poliisille määräyksen tyhjentää E-1 alue kaikista sinne kokoontuneista arabeista.
Oikeuskansleri Yehuda Weinstein kehotti myös oikeutta määräämään telttojen poistamisen, koska ne muodostavat huomattavan turvallisuusriskin alueella.

POLIISI lähetti suuren joukon E-1 alueelle kolmen aikaan sunnuntaiaamuna, jotka puolessa tunnissa evakuoivat kaikki alueelle kokoontuneet arabit sulloen heidät tuomaansa busseihin, jotka veivät heidät omalle alueelleen. Väkivaltaa ei tarvinnut käyttää, vaikka jotkut olivat istuutuneet maahan passiivisen vastarinnan osoittamiseksi, ja arabit sytyttivät osan teltoistaan tuleen. Arabien joukossa oli 25 palestiinalais-journalistia ikuistamassa tilannetta. Poliisi sanoo, ettei ketään pidätetty, mutta toisen tiedon mukaan 2 aktivistia vietiin kuulusteluihin.
Arabit olivat antaneet etäyhteisölleen nimen Bab el-Shams, portti aurinkoon. He sanoivat aikoneensa rakentaa turistipyydyksen ja perinnekylän, jossa esiteltäisiin  beduiinikulttuuria, joka tunnetaan nimellä Albadia. Haaretz.com mukaan tarkoitus oli esittää havainnollisesti, miten viljaa jauhetaan käsikivillä ja miten pita-leipää valmistetaan. http://www.timesofisrael.com/police-begin-evacuation-of-palestinian-outpost/, http://www.timesofisrael.com/attorney-general-says-palestinian-outpost-will-lead-to-riots/
ynetnews.com mukaan poliisi poisti alueelta 150 arabia, pidättäen heistä kaksi kuulusteluja varten, yksi oli aktivistina ja journalistina tunnettu  Mustafa Barghouti. Arabit vietiin Qalandian tarkastuspisteeseen, jossa heidät päästettiin menemään.
Shai aluepoliisin taholta todettiin, että arabien evakuointi oli osa alueen tyhjentämistä, koska IDF oli julistanut sen kielletyksi sotilasalueeksi. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4331616,00.html

2. JERUSALEMIN arabiasukkaat ovat alkaneet käyttää haredim-asukkaita vastaan menetelmiä, jotka tunnettiin kuuluneiksi Berliinin tilanteeseen 1930-luvulla. Videonauhoissa, joita on levitetty Facebookin välistyksellä, nähdään miten 20 hengen arabinuorisojoukko on jengiytynyt kahden avuttoman uskonnollisen juutalaisen ympärille potkien heitä,  heitellen lumipalloja heidän kasvoilleen ja pyrkien kaikin tavoin nöyryyttämään heitä. Eräässä video-otoksessa nähdään, miten toinen heistä kaatui liukastuen portailla pyrkiessään pakenemaan kiusaajiaan.
Tilanne tapahtui Shikem-portin edustalla Jerusalemin vanhankaupungin ulkopuolella. Haredim-juutalaiset olivat luultavasti palaamassa Kotelilta rukoiltuaan siellä ja matkalla koteihinsa. Paikka on tavallisesti rajapoliisin valvonnassa, mutta sillä hetkellä heitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla.
Toisessa tilanteessa arabit eivät olleet yhtä onnekkaita, sillä merkittömässä autossa olleet siviiliasuiset poliisit tulivat esiin autostaan ja pidättivät heidät ”rysän päältä”.
Arabien ja ”palestiinalaisten”, kuten jotkut mieluummin näitä ”kuvitteellisia palestiinalaisia” nimittävät, ovat viime viikkoina selvästi rohkaistuneet ja tulleet entistä väkivaltaisemmiksi, mikä osoittaa, että heitä on opetettu ja kiihotettu siihen. INN:n artikkelin mukaan Israelin poliisin ja armeijan sotilaitten käsiä sitovat arabien joukkoihin soluttautuneet NGO-aktivistit – useimmin eurooppalaiset – , kuten Yesh Din (on oikeus), jonka jäsenet taltioivat tilanteita raporttien ja valokuvien tai videoesitysten avulla tehden ilmoituksia oikeudelle havaitsemistaan tai väittämistään laittomista tai epäkorrekteista toimista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164113#.UPJUBWJHT-k

3. VARAPÄÄMINISTERI, entinen IDF:n komentaja, kenraaliluutnantti evp. Moshe Yaalon sanoi Etelä-Sharonin alueneuvoston järjestämässä kulttuuri-tilaisuudessa, ettei hän näe mahdollisuutta Palestiinan valtion perustamiseksi Israelin rinnalle. Hän valitti puheessaan, että PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas on järjestelmällisesti halunnut välttää neuvotteluja pääministeri Benyamin Netanyahun kanssa, ja kansainvälinen yhteisö on palkinnut hänen vastuuttomuutensa antamalla PLO:lle erikoistarkkailijan aseman YK:ssa ja sen elimissä.
Viime perjantaina Abbas antoi määräyksen, jolla PA:n nimi muutetaan virallisesti muotoon Palestiinan valtio, mikä tullaan liittämään kaikkiin virallisiin dokumentteihin ja kirjearkkeihin postimerkkejä ja ajan kuluessa myös passeja ja ajokortteja myöten.

YAALON sanoi puheessaan, että ”hänen mielestään Gaza voi kutsua itseään Yhdistyneeksi Islamilaiseksi tasavallaksi, ja PA kutsukoon itseään Palestiinan imperiumiksi”.
Yaalon sanoi, että jotkut pyrkivät kutsumaan Abbasia suhteellisen maltilliseksi, mutta että hänen päämääränsä on sama kuin Hamasin. ”Hän ei usko sopimukseen 1967 linjoilla ja kieltäytyy tulemasta neuvottelupöytään”.
Labourin edustaja Isaac Herzog kutsui Yaalonin puhetta epätoivon ilmaukseksi, mikä tulee johtamaan Israelin konfliktiin selkä seinää vasten.
Yaalon hyökkäsi puheessaan myös Livniä vastaan todeten, ettei hän edistynyt rauhan-keskusteluissaan Abbasin kanssa Olmertin yltiöpäisestä tarjouksesta huolimatta.
Livni sanoi puheessaan, että YK:n tekemä päätös PLO:n hyväksymiseksi YK :n tarkkailijajäseneksi on vasta alkusoittoa, sillä YK esittää oman rauhansuunnitelmansa maaliskuussa, joka tullaan työntämään Israelin kurkusta alas, tahtoi tai ei, kuin karvaan lääkkeen. Livni vaati, että Israelin tulee laatia oma rauhansuunnitelmansa ennen sitä.
Abbas vakuutti esitellessään päätöstään Palestiinan nimen liittämisestä kaikkiin dokumentteihin, ettei se  koske vain Länsirannalla, vaan myös ulkomailla ja Gazassa asuvia Palestiinan kansalaisia sekä pakolaisia kaikkialla maailmassa. http://www.jpost.com/DiplomacyAndPolitics/Article.aspx?id=299335

4. TIMES of Israel käsittelee artikkelissaan demografian pelkoa, eli sitä, että muutamassa vuosikymmenessä arabit ovat ylittäneet juutalaisten lukumäärän. Artikkelin mukaan varsinkin vasemmistopuolueet ja Livnin puolue turvautuvat tähän pelkoaseeseen vaalityössään, minkä johdosta Palestiinan valtion perustamisella on kiire. Times of Israel on sekin asenteiltaan vasemmistoon taipuva, sen päätoimittaja David Horovitz julkisesti tuki Gazan evakuointia. Artikkeleissa väitetään, että arabien määrä Juudeassa ja Samariassa lähentelee 2 miljoonaa; toisten laskelmien mukaan heitä on alle 1.3 miljoonaa. Monia teorioita on esitetty, miten tilanne tulisi ratkaista, mutta mikään ei ole saanut riittävää tukea. Israelin turvallisuuden kannalta Palestiinan valtio 1967 linjoilla on vaarallinen, eikä se ratkaisi n. 630 000 juutalaisen asemaa, jotka asuvat em. linjan itäpuolella. Ehkä monelta taholta arvioiden Sveitsin mallin mukainen kanttoni-idea semi-itsenäisine kaupunkivaltioineen on paras ratkaisu. Se vastaisi Amerikan yhdysvaltoja minikoossa. PA:n taloudenhoito valtakunnallisella tasolla on joka tapauksessa osoittautunut kelvottomaksi, ja toiseksi se vastaisi Raamatun ilmoituksia ”ulkopuolisista, jotka asuvat juutalaisten keskuudessa”. Ainoa vaatimus heiltä on, että heidän tulee luopua Allahin (Baalin) epäjumalan palvelemisestaan ja palvella Israelin Jumalaa. (Jer.12:14-17) http://www.timesofisrael.com/israels-left-draws-on-demographic-doomsday-in-effort-to-mobilize-voters/
5. UUTISOTSIKOITA
-          Edellinen pääministeri Ehud Olmert syytti Netanyahua ja Barakia tukkaa nostattavista seikkailuista valmistellessaan hyökkäystä Iraniin ja tuhlaten niihin 11 miljardia NIS ilman, että ne koskaan tulevat toteutumaan, sillä 2012 oli ratkaiseva vuosi. Hän tarkoittanee tällä sitä, että Iran on saanut valtakirjan jatkaa pomminsa rakentamista, eikä Obama anna lupaa estää sitä. Netanyahu sanoi Barakin ja Yaalonin tukemina, ettei varoja ole tuhlattu, vaan IDF:n tasoa on nostettu alennustilasta, johon se oli pudonnut Olmertin aikana. Yaalon, josta kaavaillaan Barakin seuraajaa puolustusministerinä, kutsui Olmertin kritiikkiä perusteettomaksi, sillä hän on ollut 4 vuotta poissa eturivistä eikä tunne asioita. Olmert kertoi Yuval Diskinin kritiikistä osallistuessaan tärkeään Irania koskevaan neuvotteluun, miten Barak ja Netanyahu esiintyivät virkailijoiden ja upseerien edessä palava sikari yhdessä ja viinilasi toisessa kädessä, mitä hän piti vastuuttomana käytöksenä. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-barak-deny-money-was-wasted-on-defense/
-          Terrorismin ja tiedustelun informaatiokeskus julkisti raportin, jossa se selvittää, miten syvä yhteistyö vallitsee edelleen Iranin ja Hamasin välillä Hamasin aseistamiseksi. Iran toimittaa aseita Sudaniin, josta ne kuljetetaan Egyptin kautta Siinaille ja sieltä edelleen salakuljetustunnelien kautta Gazaan. Israel on pystynyt tuhoamaan useita ase-toimituksia Sudanin erämaassa, mutta asevirtaa se ei ole pystynyt tyrehdyttämään. Artikkelissa mainitaan maaliskuussa 2011 pysäytetty Victoria alus, jossa oli mm. alun perin kiinalaista tekoa olevia C-704 ohjuksia, joita voidaan käyttää pinta-aluksia mutta myös siviilikohteita kuten Ashdod ja Ashkelon vastaan. Raportin mukaan Iran tulee edelleen toimimaan Hamasin ja Islamic Jihadin pääasiallisena aseistajana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164122#.UPJ1u2JHT-k
-          21-vuotias palestiinalainen mies yritti tunkeutua turvallisuusaidan läpi sunnuntaiaamuna Hebronista, mutta sotilaat havaitsivat hänen yrityksensä ja huudettuaan varoituksen ampuivat häntä alaruumiiseen. Hänet vietiin sairaalaan, mutta hän menehtyi haavoihinsa. Samantapainen tilanne syntyi Gazan turvallisuusaidalla, jossa palestiinalaiset lähestyivät turva-aitaa ja saivat surmansa sotilaitten käyttäessä aseitaan, kun mies ei totellut käskyä eikä varoituslaukauksia poistua kielletyltä alueelta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164115#.UPJ4U2JHT-k
-          Joukko tuntemattomia hyökkääjiä tulitti Egyptin presidentin palatsin edustalla rauhallista mielenosoittajajoukkoa. He käyttivät sekä kivääreitä että petrolipommeja. Al-Ahram lehden mukaan hyökkääjät polttivat neljä telttaa. Väkivalta levisi sieltä läheiselle kadulle aiheuttaen liikenneruuhkia ennen tilanteen selkiintymistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164120#.UPJ54mJHT-k
-          Shasin triumviraatin yksi johtajista Ariyeh Deri sanoo saaneensa vaikutelman, että Netanyahu suunnittelee kansallista yhtenäishallitusta vasemmiston kanssa. Hän puhui TV-2:n ”meet he press” ohjelmassa eilen illalla. Netanyhaun johtaman oikeisto-ryhmittymän kannatus on nyt n. 65 kansanedustajaa 120:stä. Jotkut tarkkailijat sanovat, että käytännössä Israelissa toimii kaksipuoluejärjestelmä USA:n tapaan sillä erotuksella, että kumpikin ryhmittymä koostuu useasta puolueesta, mikä monimutkaistaa tilannetta. Livnin ajama keskustan ja vasemmiston unioni ei toteutunut ”Livnin liian suuren egon vuoksi”, kuten sivusta katsoen näytti. Epävarmoja on vielä 25 – 30 % kansasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/164121#.UPJ7FmJHT-k
-          Ranskalaiset joukot saivat kapinalliset perääntymään Malissa surmaten satakunta, mutta Somaliassa yritys vapauttaa panttivanki terroristien käsistä epäonnistui, minkä johdosta he uhkaavat teloittaa vankinsa. Ranskassa on julistettu yleinen terrorivaroitus pelätessään kostotoimia. Ranskan motiivina sekaantua Malin taisteluihin on estää al-Qaidan pääseminen valtaan aivan Euroopan kynnyksellä. http://www.debka.com/article/22681/France-terror-alert-after-Mali-Somali-operations-Al-Qaeda-threatens-hostages
-