KESKIVIIKKO 11.11.09
1. PÄÄMINISTERI Netanyahu selitti keskusteluistaan presidentti Obaman kanssa, joista ei annettu julkilausumaa eikä lehdistöhaastattelua ja jotka käytiin suljettujen ovien takana, että ”vierailun merkitys selvenee vasta tulevaisuudessa”. Viranomaiset molemmilla tahoilla, sekä Israelin että USA:n hallitusten edustajien lausunnoissa, luonnehtivat keskusteluja positiiviksi. Eräs hallituksen korkea viranomainen USA:ssa sanoi keskusteluja ”erittäin positiiviseksi” sanoen keskustelujen epäonnistumista ”tyhmäksi median spekulaatioksi”.
Ja vielä eräs henkilö, jota luonnehditaan ”keskustelujen dynamiikan asiantuntijaksi”, kuvaa keskusteluja positiivisiksi ja korrekteiksi, ei vihaisiksi ja vastakohtaisiksi.
VIRANOMAISET pyrkivät vakuuttamaan keskustelujen merkitystä osoittaen, että niiden avulla oli mahdollista lieventää jännitystä, joka on noussut Jerusalemin ja Washingtonin välillä; ja toiseksi ne auttoivat sytyttämään uudelleen toiveita keskustelujen aloittamiseksi palestiinalaisten kanssa. Näiden diplomaattisten kiemuroiden takaa paistaa kuitenkin raaka tosiasia, mikä selkokielelle käännettynä tarkoittaa sitä, että Israelin ja USA:n terävimmän johdon välillä on syvä epäluottamus ellei peräti syyttelevä asenne. Obama selitti jo edellisten keskustelujen aikana Netanyahulle, joka yritti kuvata Israelin ja PA:n välille syntyneen ongelman poistuvan, kun Irakin ja Afganistanin ongelmat on ratkaistu, että hän näkee asian toisinpäin: Kun Israelin ja PA:n väliset ongelmat on selvitetty, rauha palaa Lähi Itään.
Tässä lienee aihe Obaman syyttelevään asenteeseen Netanyahun suuntaan. Hänen suunnittelemansa ja edistämänsä yhteyksiä arabimaihin etsivä politiikkansa ei ole tuottanut tuloksia, eivätkä arabimaat ole tehneet ensimmäistäkään aloitetta kireän Israelin vastaisen politiikkansa pehmentämisestä. Mitään myönnytyksiä ei ole saatu aikaan.
Netanyahu selitti vielä seisoessaan lentokoneensa oviaukossa valmiina syöksymään seuraavaan vierailukohteeseensa Pariisiin, että keskustelujen merkitys ilmenee vasta tulevaisuudessa luonnehtimatta tarkemmin kryptisen sanomansa merkitystä, mutta hän vielä kerran kielsi ”suuresti epätarkat lausunnot” niiden epäonnistumisesta. ”Ne olivat avoimet ja lämpimät,” Netanyahu vakuutti vähän epämukavan näköisesti.
2. PUOLUSTUSMINISTERI Ehud Barak sekä Netanyahyn lähettiläät USA:ssa Yitzhak Molcho ja Mike Herzog tapasivat Washingtonissa Obaman nimittämän Lähi Idän lähettilään George Mitchellin ennen kotimatkaansa. Näistä keskusteluista ei ole juuri julkisuudessa kerrottu, mutta hallituksen edustajat Washingtonissa sanovat, ettei Mitchell palaa aivan pian Jerusalemiin jatkamaan toivottomilta tuntuvia yrityksiään ”ujuttaa käärmettä pulloon”, eli saada Mahmoud Abbas pyörtämään pyhät sanansa ja aloittamaan keskustelut rauhasta Israelin edustajien kanssa. Tällä sektorilla ei ole tapahtunut edes pientä säröilyä repeämästä tai läpimurrosta puhumattakaan.
USA:n virkailijat kiittelivät Netanyahun puhetta Amerikan juutalaisjärjestöjen edustajille. ”Se oli hyvä puhe”, kertoi Obaman hallituksen korkea viranomainen. Netanyahu vakuutti siinä vilpitöntä haluaan aloittaa todelliset keskustelut palestiinalaisten kanssa kutsuen Abbasia neuvottelupöytään ilman ennakkoehtoja. Ongelma ei siten olekaan tällä kertaa Israelin päässä, vaan PA:n korkeassa johdossa, joka painiskelee omien haasteittensa parissa eikä osaa irrottautua päivärutiinista suunnitellakseen tulevaisuutta. (JP)
3. OBAMAN tärkein neuvonantaja ja henkilöstöpäällikkö Rahm Emanuel puhui juutalaisjärjestöjen vuosi-kokouksessa Obaman peruutettua osallistumisensa ja sen sijaan osallistuessa Fort Hood tukikohdassa tapahtuneen murhenäytelmän muistotilaisuuteen. Emanuelin puhetta odotettiin pienoisella jännityksellä ja pelollakin, sillä hänen lausuntonsa eivät aina mairittele Israelia hänen juutalaisista juuristaan ja komeasta nimestään huolimatta. (Imanuel, Jumala kanssamme) Hänen puheensa poisti kuitenkin pahimmat pelot, hän tunnusti ehkä ensimmäisiä kertoja julkisesti juutalaisuutensa, vaikka ei se mikään salaisuus olekaan.
EMANUEL selitti puheessaan, että rauha voidaan saavuttaa vain keskustelujen kautta. Hän kehotti Israelin ja PA:n johtajia aloittamaan keskustelut ilman ennakkoehtoja. Edelleen hän kehotti käsittelemään niissä keskeisiä kysymyksiä: Rajat, pakolaiset ja Jerusalem. Edelleen hän vaati, että Israel lopettaa kaiken rakentamisen Juudeassa ja Samariassa: ”Kenenkään ei pitäisi antaa setlementtien rakentamiskysymyksen estää rauhankeskusteluja pysyvän rauhan saavuttamiseksi Israelin sekä palestiinalaisten ja arabien välillä”.
Emanuel vakuutti uskovansa, että Netanyahu on hyvin tietoinen rauhan saavuttamisesta Israelin ja PA:n välillä. Toiseksi hän totesi, ”ettei Israelin tule tuntea olevansa yksin matkallaan rauhaan, sillä Israelin ja USA:n välinen side on murtumaton”.
”Älkää erehtykö tässä: Polku rauhaan ei ole vaatimus vain Israelin yksin kuljettavaksi. Siksi USA pysyy uskollisesti Israelin rinnalla sen todellisena ystävänä. Palestiinalaisten tulee tulla neuvottelupöytään, tunnustaa Israelin oikeus olemassaoloon sekä luopua väkivallasta. Kuten presidentti vakuutti Kairossa ja useasti sen jälkeen, side Israelin ja USA:n välillä on murtumaton. Se on side, joka perustuu yhteisiin intresseihin ja arvoihin.”
Emanuel totesi puheessaan, että hänen isänsä oli juutalainen israelilainen, joka opetti hänelle yhteisön merkityksen.
Hän selitti joittenkin ymmärtävän, että yhteyden rakentaminen muslimimaailman kanssa tapahtuu Israelin suhteitten kustannuksella. ”Tämä ei ole sen tarkoituksena, siten ei ole tapahtunut eikä tule tapahtumaan.” Hänen mukaansa Obaman ponnistelujen tuloksena maailma on alkanut tiedostaa ydinasein aseistetun Iranin aiheuttaman vaaran. Hän kehui Israelia demokratian airuena alueella, jossa ristiriidat ovat yleisiä. (JP)
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1127205.html
4. KUOHUNTA PA:n sisällä uhkaa kiehua reunojen yli. Fatahin sisällä on avoimia syytöksiä ja epäilyksiä, että PA:n pääministeri Salaam Fayad kaivaa maata Abbasin alta kaapatakseen hänen valtansa verettömässä vallankaappauksessa. Sunnuntaina Fatahin vallankumousneuvosto piti myrskyisen kokouksen Ramallahissa. Jotkut jäsenet syyttivät Fayadia verettömän vallankeikauksen toteuttamisesta Abbasia vastaan.
Lontoossa ilmestyvä Al-Quds al-Arabi palestiinalainen lehti kirjoitti, että monet Fatahin edustajat syyttivät Fayadia hänen suunnitelmastaan julistaa Palestiinan valtio kahden vuoden kuluessa neuvottelematta siitä etukäteen Fatahin johtajien kanssa. He olettavat lehden kirjoituksen mukaan, että Fayadin rauhansuunnitelma on laadittu Netanyahun ”taloudellisen rauhansuunnitelman” yhteyteen. Vallankumousneuvosto katsoi lehden mukaan, että Abbas on ainoa ja sopiva presidenttiehdokas, liittyen tässä Fatahin keskuskomitean samantapaiseen julkilausumaan, joka katsotaan varoitukseksi Fayadille toimimasta Abbasia vastaan. Abbas ja Fayad ovat viime aikoina olleet usein eri mieltä varsinkin taloudellisten ja hallinnollisten asioitten kysymyksissä. Tukeakseen Abbasin asemaa hänen tukijansa ovat järjestäneet päivittäisiä mielenosoituksia Länsirannalla. Fatahin parissa pelätään, että Fayad on tehnyt salaisia sopimuksia länsivaltojen kanssa niiden tukemiseksi häntä PA:n presidentiksi. Abbasin tukijoitten järjestämien mielenosoitusten tarkoituksena on viestittää sekä Palestiinan kansalle että ulkovalloille niiden tuki Abbasille. PA:n hallituksen istunnossa, jota Fayad johti, ei annettu tukea Abbasin uudelleen valinnalle, mutta vahvistettiin vaalien aika 24.01.2010. (JP)
5. USA:N ULKOMINISTERIÖN alivaltiosihteeri poliittisissa asioissa William J Burns kertoo INN:n artikkelissa, että USA:n päämääränä on aina ollut lopettaa Israelin ”miehitys Länsirannalla, joka alkoi 1867 sodan seurauksena”. Tämä lienee ensimmäisiä näin suoria USA:n ulkoministeriön antamia lausuntoja koskien Israelin läsnäoloa Juudeassa ja Samariassa. Ensimmäinen karsastus lausunnossa ilmenee hänen rajusta ”miehitys”-termin käyttämisestään, mikä ei vastaa historiallisia tosiasioita ja osoittaa ulkoministeriön korkean virkamiehen – ellei peräti ulkoministeriön - hämmästyttävää todellisuuden tajun puutetta.
Toiseksi hän sanoo sumeilematta, että ”me emme hyväksy setlementtien jatkuvaa laillisuutta, me toteamme tyydytyksellä Israelin rajoituksen rakentamisessa Länsirannalla, mutta samalla toteamme, ettei se täytä ”tiekartan” Israelille asettamia velvoitteita.”
Kolmanneksi hän sanoo ihailevansa kansainvälisen yhteisön kasvavaa tunnustusta Palestiinan Auktoriteetin instituutioitten rakentamiseksi Länsirannalla seuraavan kahden vuoden aikana tulevan Palestiinan valtion tarpeita varten. Tämä lienee suora viittaus ja epäsuora hyväksyminen PA:n pääministeri Fayadin rauhansuunnitelmaan ja Palestiinan valtion perustamiseen kahden vuoden sisällä. Hän sanoi ministeriön työskentelevän kansainvälisen tuen syventämiseksi tällä alueella.
Burns totesi, että USA työskentelee voimallisesti rauhankeskustelujen aloittamiseksi Israelin ja sen pohjoisten naapurien Syyrian ja Libanonin kanssa.
Hän valitti vähäistä edistystä, mitä on tapahtunut viime aikoina yhteisissä tavoitteissa kahden valtion perustamiseksi ja lupasi työskentelevänsä lujasti muotoillakseen PA:n turvallisuuspalvelua ja hallituksen instituutioita Länsirannalla ja palaamiseksi uudelleen neuvottelupöytään kahden valtion periaatteen toteuttamiseksi.
Burns ei nähnyt mitään arvosteltavaa tai vaatimuksia esitettäviksi PA:n taholla. Kaikesta voi lukea edes putoamatta rivien väliin, että Obaman hallitus on päättänyt perustaa Palestiinan valtion kahden vuoden sisällä, Israelin suostumuksella tai ilman sitä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134352
6. UUTISOTSIKOITA
- Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner epäilee, ettei rauha kiinnosta Israelia. Mistä lienee saanut tuollaisen käsityksen?
- Israel avasi uuden rajanylitysaseman Jalamassa Jenin lähellä helpottaakseen liikennettä Israelin ja Jeninin kaupungin välillä. (JP)
- Israelin uudet kaasunaamarit jaetaan tammikuussa. IDF:n kotimaanpuolustus keräsi 77 % vanhentuneista naamareista.
- Ehud Barakia odottaa uusi rintama palattuaan kotiinsa. Hänen johtamansa Labour-puolue uhkaa hajota kahden kuukauden sisällä, ellei ratkaisua löydy ennen sitä kapinallisten saatua uuden kansanedustajan riveihinsä. (JP)
- YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon esitti vaatimuksen Hizbullahin riisumiseksi aseista. Hizbulah sai 2 ministerin paikkaa Haririn hallituksessa. (JP)
- Korkein oikeus aikoo paneutua beduiinien laittomaan rakentamiseen ottamatta huomioon ideologisia tai uskonnollisia aspekteja. Kysymyksessä on 257 laitonta rakennusta, niistä 9 asuintaloa ja koulu Jerusalemin itäpuolella, jotka ovat suunnitellun tien paikalla. (JP)
- Obama pyysi Netanyahulta lisäaikaa hoitaakseen keskusteluyhteyksiä Iranin kanssa. Aika päättyy vuodenvaihteessa, jonka jälkeen Israel aikoo tehdä jotain Iranin ydinasesuunnitelmien romuttamiseksi. (Debkafile)
- Mohamad Dahlan sanoo, että PA voi pyytää YK :n turvallisuusneuvostoa vahvistamaan Palestiinan valtion rajat. (ynetnews) http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3803402,00.html
Wednesday, November 11, 2009
Tuesday, November 10, 2009
TIISTAI 10.11.09
1. PÄÄMINISTERI Netanyahu ja presidentti Barack Obama tapasivat lopulta toisensa eilen maanantai-iltana sikäläistä aikaa suljetussa istunnossa, joka kesti tunnin ja 40 minuuttia. Osa keskusteluista oli kahdenkeskistä, osalle mukaan tulivat puolustusministeri Ehud Barak, Israelin USA:n lähettiläs Michael Oren, kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Uzi Arad sekä Netanyahun lähettiläs USA:ssa Yitzhak Molcho.
Keskusteluista ei annettu julkilausumaa ja Netanyahu peruutti suunnitellun lehdistötilaisuuden tilaisuuden jälkeen tiistaiaamuna ennen lähtöään kotimatkalle Ranskan kautta, jossa hän tapaa presidentti Nicolas Sarcozyn keskiviikkona. Sen verran lehdistö oli saanut puristettua keskustelutilaisuuden aiheista irti, että niissä kosketeltiin Iranin ydinasesuunnitelmaa sekä rauhantunnusteluja Lähi Idässä.
Valkoinen talo antoi lyhyen yhteenvedon keskusteluista todeten, että presidentti vakuutti USA:n vahvan tuen Israelin turvallisuudelle sekä että niissä käsiteltiin turvallisuuspoliittisia kysymyksiä ja laajasti yhteistyötä turvallisuuden alueella. (haaretz)
2. PÄÄMINISTERI Netanyahu selitti lehdistön edustajille ennen keskustelujaan Obaman kanssa, että hän vakuuttaa tälle Israelin vahvaa antautumista rauhanprosessiin ja että Israel oli itse asiassa hyvin antelias suostuessaan rajoittamaan rakennustoimintaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. Toisaalta hän aikoi selittää Obamalle, ettei rakennuskielto ole koskaan ollut esillä sovittaessa rauhankeskusteluista palestiinalaisten kanssa, mutta että hän tulee painottamaan päätöstään työskennellä kaikin voimin ja tekevänsä kaiken voitavansa, että rauhankeskustelut PA:n kanssa saadaan aloitettua. USA:n ulkoministeriön edustaja Ian C Kelly kertoi, ettei George Mitchell palaa aivan pian Israeliin jatkamaan ponnistelujaan.
Valkoisen talon edustaja Robert Gibbs selitti journalisteille, että rakennuskielto on aina ollut USA:n presidenttien tavoitteena rauhankeskustelujen edistämiseksi.
Julkisuuteen tihkuneissa tiedoissa ei kerrota, mitä Netanyahu lopulta kertoi Obamalle, mutta niiden ylle levitetty salaperäisyyden verho kielii, että erimielisyyksiä esiintyi, eivätkä keskustelijat antautuneet tavanomaiseen ”foto-op” tilaisuuteen niiden jälkeen.
Keskustelut USA:n ja Israelin johtajien välillä lienevät elintärkeitä, mutta Israelin pääministerin käytös alkaa muistuttaa huutolaispoikaa, joka nyhjöttää kartanonherran ovensuussa odottaen, että tämä huomaisi hänet ja antaisi pari kananluuta kaluttavaksi. Israelin johtajien olisi korkea aika tiedostaa oma arvonsa ja käyttäytyä itsenäisen valtion päämiehen tavoin.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1127029.html
3. SIIRTOTYÖLÄISTEN kuumalinja julkisti eilen lehdistötilaisuuden yhteydessä tutkimuksensa tuloksena raportin, jonka mukaan Israeliin sallittujen siirtotyöläisten määrä on kasvanut aina Shas-puolueen edustajan ollessa sisäministerinä. Tutkimuksen mukaan vuosien 1999-2002 välillä laillisesti maahan sallittujen vierastyöläisten määrä kasvoi 85 000:sta 102 000:en. Sisäministerinä oli silloin Shasin jäsen Shlomo Benizri.
Ehud Olmertin ottaessa hallitusvastuun vuosina 2003-2004 siirtotyöläisten määrä pysytteli lähes tasaisena 85 000 ja 92 000 välillä. Eli Yishain tullessa sisäministeriksi 2005 heidän määränsä alkoi nousta uudelleen: 98 000 vuonna 2005 ja 118 000 vuonna 2008. Hotline ennustaa, että laillisten siirtotyöläisten määrä nousee tänä vuonna ennätykseen 120 000. Hotlinen johtaja Shevy Korzen lisäsi, että vastoin hallituksen väitteitä laittomien työntekijöitten määrän kasvusta niiden määrä pienenee, vuonna 2000 se oli 120 000, vuonna 2005 se oli 90 000 pysytellen lähes vakiona sen jälkeen. Järjestö on laajentanut toimialuettaan alkaen avustaa siirtotyöläisiä heidän ongelmissaan sekä laillisissa oikeuksissaan ihmisoikeuksien mukaisesti. Korzen totesi, että laillisesti maahan tuotetut työntekijät ovat useammin joutuneet tuottajajärjestöjen väärinkäytösten uhriksi kuin laittomat työntekijät. Laillisen työluvan saaneet joutuvat maksamaan työllistämisjärjestöille kalliin välityspalkkion, joka vaihtelee 3 000 ja 30 000 USD välillä riippuen kotimaasta ja työpaikan ladusta. Korzen kertoi, että he pyrkivät lopettamaan Israelin harjoittaman politiikan, jonka mukaan se poistaa vuosittain kymmeniä tuhansia työluvan saaneita, mutta samaan aikaan tuottaa entistä enemmän uusia. Vuosien 1998 ja 2008 välillä poistettiin maasta 71 000 siirtotyöläistä.
Korzen epäili, ettei siirtotyöläisten salliminen maahan johdu pelkästään siitä, että he tekevät töitä jotka eivät kelpaa juutalaisille, vaan että puhtaalla laittomalla voitontavoittelulla on osansa asiassa. Ministeri Shlomo Benizri joutui eroamaan lahjussyytteiden vuoksi, mistä hänet tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen. (JP)
4. JERUSALEMISSA kokoontui maanantai-iltana korkea-arvoisten ja tunnustettujen asiantuntijoitten paneeli, joka keskusteli ja puhui tilaisuuteen saapuneelle yleisölle siitä, miten länsimaailma on joutunut öljyn tyranniuden uhriksi, ja miten olisi korkea aika etsiä vaihtoehtoisia ratkaisuja ns. vihreän energian tuotannon hyväksi, ei pelkästään öljynkäytön ympäristöhaittojen vuoksi vaan myös siksi, että sidonnaisuutta öljystä käytetään poliittisena aseena. Tämä selittyy sillä, että maailman kuljetusvälineet toimivat valtaosin öljykäyttöisin konein eikä maailman talous pysyisi pystyssä ilman niitä.
Mutta samalla esim. Iran myy valtavat määrät öljyä Kiinan nopeasti kasvavalle teollisuudelle, ja sieltä saamillaan varoilla Iran toimittaa suuria asevarastoja Hizbullahin ja Hamasin terroristeille, mistä selkeänä esimerkkinä on äskeinen Israelin pidättämä Francop aselaiva.
Paneelin asiantuntijat esittelivät erilaisia vaihtoehtoja edellisten teesien pohjalta. Tilaisuuden oli järjestänyt American Jewish Committee, joka on osa laajempaa amerikkalaista yritystä the Jewish Response to the Energy Challence (JREC; Juutalainen vastaus energiahaasteeseen). Yhteisö oli järjestänyt samanaikaisen konferenssin San Franciscossa. Tilaisuudessa julkistettiin myös AJC:n (American Juutalaiskomitean) osallistumisohjelma (access program). Asiantuntijat esittelivät vaihtoehtoisia energiamuotoja, kuten aurinko- ja tuulivoimasähköä, ja polttoaineen valmistamista leväkasveista, jota esitteli tri Isaac Bezrin, jolla on 100 miljoonan USD biodiesel ohjelma yhteistyönä USA:n energiaosaston ja Arizonan voimayhtiön APS kanssa. Tri Gal Luft, Global Security Instituutin johtaja, kyseli, ovatko kansalaiset valmiit käyttämään kohta 150 USD tynnyriltä maksavaa öljyä, kun sadalla dollarilla autot pystytään muuntamaan joustaviksi hyödyntämään erilaisia energiamuotoja bensiinin ohella.
Asiantuntijat korostivat juutalaisten aloitteellisuutta ja kehityskykyä, mikä antaa heille erinomaiset mahdollisuudet toimia edelläkävijöinä uusien energiamuotojen kehittelemiseksi. Jotkut asiantuntijat varoittelivat vaaroista, mitkä voivat tulla uusien energianmuotojen tullessa yleiseen käyttöön ilman tarvittavia tutkimuksia, viitaten kännykän tuntemattomiin vaikutuksiin ihmisten terveyteen ja riippuvuuteen siitä, jotka voivat ilmetä vasta vuosikymmenien kuluttua.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257770025577&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
5. PÄÄMINISTERI Netanyahu kehotti PA:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia aloittamaan rauhankeskustelut välittömästi. Netanyahu on tarjonnut niitä toistamiseen ”ilman ennakkoehtoja”, kuten hän selittää, mutta Abbas jauhaa samaa vanhaa omaksumaansa mantraa: Ensin täydellinen rakennuskielto Juudeassa ja Samariassa sekä Itä Jerusalemissa. Aivan selvästi Abbas ei uskalla lähteä keskusteluihin Israelin kanssa, mitä sitten pelänneekin, ehkä hän odottaa ”kuuta taivaalta”, eli Allahia avukseen. Tosiasiahan tietysti onkin se, että vaikka neuvotteluissa jotain sopimuksia saavutettaisiinkin, Hamas hylkäisi ne suoralta kädeltä, eikä rauhasta Israelin palestiinalaisten välillä voitane puhuakaan, ennen kuin Hamas on tavalla tai toisella osallisena sopimuksissa.
PA:n pääneuvottelija Saeb Erekat analysoi tilannetta todeten, että nyt on saavutettu hienosäätövaihe kuitenkaan selittämättä, mitä muuta se tarkoittaisi rakennuskiellon ohella Länsirannalla. Hän varoitteli, että jos neuvotteluja ei saada aikaan, Israel voi joutua keskustelemaan Hamasin kanssa. PA:n johto uhkailee kaiken aikaa väkivallan ja kolmannen intifadan aloittamisella, jos Israel ei taivu heidän vaatimuksiinsa.
Syyrian presidentti Bashar Assad julisti Istanbulissa pidettävässä arabiliiton kokouksessa, että jos Israel ei luovuta Golanin kukkuloita, Syyria tulee omaksumaan toisen vaihtoehdon, eli aloittamaan gerillasodan Israelia vastaan.
http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257770024757&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
6. UUTISOTSIKOITA
- Berliiniläiset juhlivat eilen länttä ja itää erottavan muurin sortumisen 71-vuotisjuhlaa. Mukana oli Gorbatshov, joka oli ratkaisevassa oassa muurin murtamisessa, sekä Saksan kansleri Merkel, jotka symbolisesti astuivat silloisen rajan yli juhliakseen rajan poistumista saksojen väliltä.
- Israelin 7. prikaati harjoittelee Golanilla kuvitellen kaiken aikaa, että he ovat aidossa sodassa, minkä aikana ei ole mahdollista vetäytyä etulinjoilta lepoa ja virkistystä varten linjojen taakse. Harjoitukset ovat kestäneet neljä kuukautta ja päättyivät pari viikkoa sitten, mutta jatkuvat vielä kuusi viikkoa. Tankkien ajajat, tähystäjät ja ampujat valittavat, ettei ole helppoa olla vuorokausia pienessä suljetussa tilassa ja myös nukkua siellä. Armeijan johto on kuitenkin katsonut edellisten operaatioitten ja sotien kokemusten mukaan olevan välttämätöntä, että sotilaat tottuvat sotatilanteisiin harjoitusten aikana. http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257770024231&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull
- Tunnettu kolumnisti Thomas Friedman pyöritteli New York Timesin artikkelissaan mahdollisuutta, että Obama hylkäisi rauhankeskustelut Israelin ja PA:n välillä – ainakin toistaiseksi – koska ne eivät johda minnekään. Hän tulee siihen tulokseen, ettei se ole mahdollista, sillä tämä on yksi Obaman hallituksen omaksumia keskeisiä kysymyksiä, joita hän vannoi selvittävänsä. Obaman tilanne huononee kaiken aikaa, sillä ihmiset, jopa äärivasemmalla, alkavat vakuuttua tehneensä elämänsä suurimman tyhmyyden uskoessaan kultaiseen retoriikkaan mutta unohtaneensa järjen varoitukset.
Barry Rubin kutsuu PA:n taktiikkaa ”odottaa ja syyttää” peliksi JP:n artikkelissaan 09.11.09. Hänen mottonsa on, että USA ei osaa lukea oikein Lähi Idän mentaliteettia, ja tekee virheen toisensa jälkeen.
Toinen kolumnisti Charles Krauthammer toteaa, että vuoden 2008 myytti on tuhottu Virginiassa ja New Jerseyssa, joissa demokraatit menettivät paikkansa osavaaleissa, vaikka Obama itse kampanjoi siellä ja ne olivat hänen vahvimpia tukijoitaan viime vuonna. Hän pitää 2008 vaalien tulosta epätavallisena poikkeuksena USA:n presidenttien valeissa, joka palautuu normaaliin vuoden 2009 aikana. Obama-huuma on menettänyt viehätyksensä sekä värillisten että nuorten parissa, Krauthammer arvioi. (JP) http://www.jpost.com/servlet/Satellite?cid=1257455212507&pagename=JPost%2FJPArticle%2FShowFull

Monday, November 09, 2009
MAANANTAI 09.11.09
1. ISRAELIN MEDIA näyttää hiljalleen alistuvan tosiasiaan, että Washingtonissa on viileä ilmasto, ainakin sikäli kuin se koskee Israelia. Näin jopa JP totesi aamun pääartikkelissaan. Ehkä lähi viikkojen aikana selviää, mitä Obaman hallituksessa lopulta muhii, mutta viitteet eivät lupaa hyvää.
Palestiinalaiset vihjailevat, että Obama ja PA:n pääministeri Salaam Fayad ovat tehneet salaisen sopimuksen, jonka mukaan USA tukee Fayadin suunnitelmaa julistaa Palestiinan valtio kahden vuoden kuluessa. JP:n artikkelien kirjoittajat spekuloivat, mitä se käytännössä tarkoittaisi. Eräs asiantuntijana pidetty toteaa, ettei mikään instanssi maailmassa ole oikeutettu julistamaan jotain valtiota itsenäiseksi, sen tekee kansa, joka hallitsee tarvittavaa maa-alaa, jolla on toimiva hallitus ja joka pystyy kommunikoimaan toisten valtioitten kanssa. Näin varmaan onkin; kansa voi julistautua itsenäiseksi, mutta se tarvitsee ulkovaltojen tunnustuksen voidakseen toimia yhteistyössä toisten kansojen kanssa. (JP)
2. PALESTIINALAISET johtohenkilöt vihjailevat, että Obama on luvannut Itä Jerusalemin palestiinalaisille, ja että hän tulee vaatimaan juutalaisen rakentamisen lopettamista siellä. Toiseksi he vihjailevat, että Abbas voi todella erota lähiaikoina, mikä saisi useat Fayadin hallituksen jäsenet ja myös parlamentaarikot eroamaan. Tämä tarkoittaisi käytännössä PA:n romuttamista. Se tarkoittaisi myös rauhanprosessin päättymistä.
Toisaalta spekuloidaan, että Abbas voi hajottaa PA:n eroamatta itse virastaan PA:n puheenjohtajana ja kansanjohtajana. Tämäkin tarkoittaisi rauhanprosessin päättymistä.
Abbas kertoi kuulijoilleen harvinaisella matkallaan Betlehemiin ja Hebroniin, ettei Israel halua rauhaa, koska se ei halua lopettaa setlementtien rakentamista eikä hyväksy kahden valtion periaatetta. ”En tiedä, mitä he haluavat. Heidän on aika alkaa ajatella, mitä on tehtävä, jos he todella haluavat rauhaa.”
PA:N LAKIASÄÄTÄVÄN Neuvoston (PLC) varapuhemies Hassan Khraisheh vaati, että Abbasin tulee tosissaan harkita PA:n romuttamista, koska ”PA perustettiin valmistelemaan Palestiinan valtion perustamista, eikä se ole saanut mitään aikaan 15 vuoden tiiviiden neuvottelujen aikana, eikä valtiota ole perustettu”. (JP)
3. ”Me olemme hyväksyneet tiekartan ja YK:n päätöslauselmat ja me olemme täyttäneet kaikki velvollisuutemme rauhanprosessin suhteen”, Abbas julisti kuulijoilleen Betlehemin ja Hebronin vierailunsa yhteydessä. ”Olemme edistyneet suuresti turvallisuuden ja taloudellisen kehityksen suhteen Länsirannalla, eikä Israel ole tehnyt sinä aikana mitään.” Abbas julisti, että Betlehem ja Hebron moskeijoineen ja kirkkoineen pysyvät aina palestiinalaisina kaupunkeina. ”Riippumatta siitä, miten paljon he pyrkivät vahingoittamaan pyhiä paikkoja ja maita, me emme salli sen tapahtua. Jerusalem tulee säilymään Palestiinan kansan ikuisena pääkaupunkina.” Kaikesta pettymyksestään huolimatta Abbas kehotti palestiinalaisia uskomaan rauhan mahdollisuuteen ja jatkamaan ponnistelujaan turvallisuuden, tasapainon ja itsenäisyyden saavuttamiseksi.
Abbas hyökkäsi myös Hamasia vastaan, jota hän syytti Egyptin välitysyritysten tuhoamisesta Hamasin ja Fatahin välisen kriisin lopettamiseksi. (JP)
4. PA:N KORKEA virkailija kertoi JP:n toimittajille Kh A Toamehille ja T Lazaroffille, että Abbas oli hämmästynyt kuullessaan huhuja Israelin median kautta, että Obaman ja Fayadin välillä on salainen sopimus Fayadin rauhansuunnitelman tukemisesta ja Palestiinan valtion perustamisesta kahden vuoden sisällä yksipuolisesti, jos Israel ei sitä tunnusta. Artikkelin kirjoittajat toteavat, että sellainen yksipuolinen julistus, jonka todennäköisesti monet valtiot tunnustaisivat välittömästi ja YK:n täysistunto vahvistaisi, asettaisi sen alueella olevat Israelin armeijan ja poliisin yksiköt laittomiksi tunkeilijoiksi, ja palestiinalaisilla olisi laillinen oikeus aloittaa aseellinen taistelu niitä vastaan. Samalla se tekisi tyhjäksi kaikki Israelin ja PA:n välillä tehdyt sopimukset ja yhteisymmärrykset Oslon sopimuksesta lähtien.
Fayadin sisäpiirin taholta kielletään tiedot salaisesta sopimuksesta Obaman ja Fayadin välillä.
Abbasin läheiset tahot kertovat, että huhujen taustalla lienee Obaman halu poistaa Abbas PA:n johdosta ja korvata hänet Fayadilla. Abbas on käyttäytynyt itsepäisen poikaviikarin tavoin pitäytyen vaatimuksiinsa, joista hän tietää, ettei Israel niihin voi suostua. Abbasin taholta selitetään, ettei Fayad ole presidentti ja että vain Abbas edustaa palestiinalaisia. Fayadin kansansuosio on vähäinen eikä hänen riippumattomalla puolueellaan ole laajaa kannatusta. Tämä kuitenkin huonontaa edelleen johtajien välisiä tulehtuneita suhteita. Abbas voisi erottaa Fayadin, mutta hän on tärkeä ulkomaisten suhteitten säilymisen vuoksi, mikä on vakuutena rahavirtojen jatkumiselle varsinkin hyväuskoisilta länsivalloilta.
Abbasin kannattajat ovat panneet merkille, ettei Fayad tullut voimakkaasti Abbasin tueksi tätä vastaan nostettujen syytösten aikana.
Fayadin rauhansuunnitelman mukaan Palestiinan valtion julistaisi perustetuksi YK :n turvallisuusneuvosto, mutta käytännössä sillä ei ole sellaisia oikeuksia, sillä valtion voi perustaa vain sen alueella asuva kansa. Abbasin kannattajat selittävät, että vain Abbasilla on kansan antama valtuutus antaa julistus Palestiinan valtion perustamisesta.
”Missä on savua, siellä on myös tulta”, sanoivat vanhat. Tarkkailijat kallistuvat siihen suuntaan, että jotain Obaman hallituksen parissa muhii julkisuudelta piilossa. (JP)
5. USA:N KONGRESSIN vähemmistöjohtaja varoitti eilen alkaneen Amerikan juutalaisjärjestöjen vuotuisessa konferenssissa, että USA:n suhtautuminen Israeliin on muuttumassa. Republikaanien edustaja Eric Cantor totesi puheessaan, että mahdollisuus siihen on olemassa. ”Viime aikoina on sattunut tapauksia, jotka viittaavat, että sillä suunnalla on haasteita, ja olen täysin antautunut tehdäkseni voitavani varmistaakseni, että kongressi säilyy Israelin voimakkaimpana liittolaisena siinä, mitä tulee tehdä sen turvallisuuden hyväksi.” Hän ei halunnut yksilöidä mainitsemiaan tapauksia JP:n toimittajalle H L Krigerille ennen puhettaan konferenssissa, mutta hän sanoi jotain. ”On lukuisia asioita, jotka ovat herättäneet huoltani viime aikoina, kuten yritykset saada yhteys Iranin kanssa ja painostus Israelia kohtaan rauhanmyönnytysten nimissä. Israel on kansallisen turvallisuusstrategiamme pilari ja meidän tulee painottaa jokaista yksityiskohtaa sitoutumisestamme Israelille juuri nyt, kun sen olemassaolo on vaarassa,” Cantor selvitteli.
6. JUUTALAISJÄRJESTÖJEN konferenssivieraitten parissa monet ilmaisivat pettymyksensä siitä, että presidentti Obama tullut itse paikalle lupauksestaan huolimatta, mutta monet lohduttautuivat sillä, että Rahm Emanuel, joka lienee Obaman tärkein neuvonantaja ja hänen strategiansa suunnittelija ja toteuttaja, pystyy kertomaan enemmän Obaman hallituksen tavoitteista. Monet sanoivat ymmärtävänsä, että Obama halusi osallistua Fort Hood muistotilaisuuteen Texasissa.
Rahm Emanuel on juutalaista sukua ja hänen lapsensa käyvät juutalaista koulua, mutta hän on antanut hyvin kriittisiä lausuntoja Israelista, minkä johdosta juutalaisten suhtautuminen häneen on epäilevä ja varovainen. Mutta hän on kuitenkin ratkaisevan tärkeässä asemassa Obaman hallituksessa, eikä häntä voi jättää huomiotta. (JP)
7. JORDANIAN kuningas Abdullah II jatkaa kriittisiä lausuntojaan tavasta, millä Israel hänen mielestään kohtelee väärin Jerusalemia ja islamin pyhiä rakenteita siellä ja varsinkin Temppelivuorella.
Viimeisessä lausunnossaan Abdullah II varoittaa Israelia, että se leikkii tulella Jerusalemin asioissa. ”Jerusalem on punainen varoitusmerkki, ja Israelin tulee itseistää kaupungin merkitys muhamettilaisille ja kristityille ja lopettaa pelaaminen tulella.”
Abdullah II selitti edelleen, että jos arabien ponnistelut eivät onnistu rakennuskiellon saamiseksi Länsirannan juutalaisyhteisöihin, Amerikan ja kansainvälisen yhteisön tulee painostaa Israelia siihen. Hänen mielestään painostus on välttämätön, jotta rauhankeskustelut saataisiin keskittymään lopullisen tilanteen kysymyksiin: rajat, palestiinalaispakolaiset ja Jerusalemin tulevaisuus. ”Neuvottelujen päämääränä tulee olla Palestiinan valtio 1967 rajoilla pääkaupunkinaan Jerusalem.” Jordanian kuningas Abdullah II teki pikavierailun Kairoon , jonka yhteydessä he antoivat yhteisen julkilausuman varoittaen Israelia yksipuolisista toimista Jerusalemissa kuten rakentamisesta Itä Jerusalemissa sekä muslimien pyhien paikkojen suojelemisesta. Edelleen lausunnossa varoitettiin katastrofista, elleivät rauhankeskustelut tuota tulosta lähitulevaisuudessa. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1126887.html
8. UUTISOTSIKOITA
- Bat Yanissa kaksi päivää sikaflunssa rokotuksen jälkeen kuolleen 75-vuotiaan miehen tapaus herättää epäilyksiä sen turvallisuudesta. Lääkärit rauhoittelevat, ettei ole näyttöä siitä, että sen aiheutti rokotus. (JP)
- Cast lead operaatiota tutkitaan edelleen IDF:n asettaman tiimin voimin. (JP)
- Kaksi teini-ikäistä tyttöä valittaa, että poliisi suoritti heille ruumiintarkastuksia vaatien heitä riisuutumaan alastomiksi. He asuivat Ramat Migron juutalais-yhteisössä, jonka Samarian poliisi tuhosi ”laittomana” (outpost).
- Ulkoministeri Lieberman ja hänen varamiehensä Ayalon lensivät sunnuntaina Hollantiin ja Tanskaan lujittaakseen Israelin ja EU:n suhteita. Hollanti äänesti YK:ssa Goldstonen raporttia vastaan, Tanska pidättyi.(JP)
- Mofaz esitteli eilen omaa rauhansuunnitelmaansa, joka lupaa Palestiinan valtion vuodessa 60 % Länsirannan alueelle ja Jerusalemin jakamista, tämä vuoden kuluessa. Hamasin eräs edustaja sanoi sitä mielenkiintoiseksi, mutta virallisesti hylkäsi sen. Kadiman parissa harkitaan, josko se voitaisiin ottaa puolueen viralliseksi esitykseksi. (JP)
- Itä Jerusalemin asukkaat ovat pienen kiertokyselyn mukaan epäileviä Palestiinan valtiosta ja toimeentulostaan, jos he joutuisivat sen alle. (JP)
- USA:n kongressin edustaja vaatii, että USA:n lähetystö tulee muuttaa Jerusalemiin ja Jerusalem tulee tunnustaa Israelin yhtenäisenä pääkaupunkina. USA:n presidentit ovat vuodesta toiseen käyttäneet siirto-oikeuttaan jättääkseen huomiotta kongressin siitä tekemän lain. (JP)
- Gazan salakuljetustunneleissa on kuollut ainakin 32 palestiinalaislasta viimeisen 3 vuoden aikana. Eilen Gazasta ammuttiin raketti Sderotiin. .http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134302
- Beduiinit ovat vallanneet suuria alueita Maale Adumimin lähellä pystyttäen telttojaan halunsa mukaan. He käyttävät samaa taktiikkaa Negevissä, jossa he ovat laittomasti vallanneet tuhansia hehtaareita maata. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134301
- Turkin pääministeri Erdogan sanoo mieluummin keskustelevansa Sudanin presidentin Omar Hassan al-Bashirin kanssa kuin Netanyahun, koska ”muslimina Bashir ei voi suorittaa kansanmurhia”. Se on hänen arvioittensa mukaan mahdottomuus, sillä sitä muslimit eivät harrasta, hän vakuutti. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3802150,00.html
- Iranin parlamentti antoi presidentti Ahmadinejadille rajoittamattoman oikeuden käyttää 30 –50 miljardia USD ydinteollisuuden hyväksi ja poisti samalla valtion tukia ruokatarpeilta ja polttoaineilta. (debkafile)

Sunday, November 08, 2009
SUNNUNTAI 08.11.09
1. PA:N PUHEENJOHTAJA Mahmoud Abbas uhkaa hajottaa Palestiinan Auktoriteetin (PA) ja julistaa rauhanprosessin epäonnistuneeksi. Tämä luultavasti aiheuttaisi sekasortoisen tilan PA:n hallintoalueilla, ja antaisi mahdollisuuden Hamasille yrittää vallankeikausta kuten se teki Gazassa. Abbas kertoi tämän ”protestiksi USA:n kyvyttömyydelle painostaa Israelia tarpeeksi suostumaan PA:n johdon vaatimuksiin rakennuskiellosta Länsirannalla”. Aiemmin hän kertoi, että hän ei asetu ehdokkaaksi tammikuun vaaleissa protestiksi USA:lle.
Toisaalta Abbas jatkaa tammikuun 24. päivän vaalien järjestämistä Juudeassa ja Samariassa.
Hänen uskotaan odottavan ennen lopullista päätöstään palestiinalaisten mielenosoitusten ja ulkovaltojen painostusten tuloksia, joitten vuoksi USA voisi antaa uhkavaatimuksen Israelille.
Presidentti Barack Obama aloittelee jotain uutta kehitystä suhteissaan Israeliin ja juutalaisiin yleensä. Hän peruutti puheensa Amerikan juutalaisjärjestöjen UJC/the Jewish Federation of North America vuotuisessa yleiskokouksessa, ja osallistuu sen sijaan USA:n haavoittuneiden sotilaitten tilaisuuteen tiistaina. Hänen puheensa juutalaisten yleiskokokusessa pitää hänen henkilöstöpäällikkönsä Rahm Emanuel.
Netanyahu puhuu yleiskokouksen 3000 osanottajalle maanantaina. (JP)
2. PÄÄMINISTERI Netanyahu lentää Yhdysvaltoihin Barakin kanssa tänään. Netanyahun ja Obaman odotettu tapaaminen hänen matkansa aikana on edelleen arvailujen varassa. Erään tiedon mukaan Obama voisi tavata Netanyahun pikaisesti maanantaina ennen tämän kotimatkaa, jonka varrella hän tavannee Ranskan presidentti Nicolay Sarcozyn Pariisissa. Obaman haluttomuus tavata Netanyahua on herättänyt tiettyä levottomuutta Israelissa ja tuntoja siitä, että Obama todella hautoo jotain julkisuuden ulkopuolella, mistä on joitain vinkkejä tihkunut julkisuuteen.
Mahmoud Abbas puolestaan aloitti tammikuun vaalien valmistelut keskustellen Ramallahissa keskusvaalilautakunnan johtajien Hanna Naserin ja Rami Hamdallahin kanssa kehottaen heitä huolehtimaan siitä, että vaalit voidaan pitää samaan aikaan Länsirannalla, Gazassa ja Itä Jerusalemissa. On täysin epäselvää, miten vaalit pidetään Gazassa ja miten ne pidetään Itä Jerusalemissa, jossa PA:n poliittinen toiminta on kielletty.
Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään Abbasin tueksi järjestämällä marsseja useissa Länsirannan kaupungeissa sekä julkistaen lehti-ilmoituksia, joissa kerrotaan tuen antamisesta Abbasille asettua sittenkin ehdokkaaksi. Useimmat marssijat olivat Fatahin jäseniä sekä PA:n turvallisuusjoukkoihin kuuluvia, jotka oli ilmeisesti komennettu osallistumaan. (JP)
3. JERUSALEMIN hallitus on enemmän kuin huolestunut huhuista, joista haaretz kertoo websivullaan. Niiden mukaan Obaman hallitus on tehnyt salaisen sopimuksen PA:n pääministeri Salaam Fayadin kanssa, jonka mukaan USA tukee Palestiinan valtion perustamista yksipuolisesti 1949 aselepolinjoille arabien rauhansuunnitelman mukaisesti. Palestiinalaislähteitten mukaan monet EU-maat tukevat Fayadin suunnitelmaa, eikä Obaman hallitus ole kahdenkeskisissä neuvotteluissa vastustanut suunnitelmaa. Julkisuudessa ei tiedetä, onko Obaman hallitus jo tehnyt päätöksen asiassa. Israelilaiset lähteet toteavat, ettei Obaman hallitus ole antanut selvää vastausta kysymykseen asiasta.
NETANYAHU on pyytänyt, että USA veto-oikeudellaan estäisi kaikki yksipuoliset Israelin ja PA:n suhteita koskevat YK:n turvallisuusneuvoston esitykset, joista ensimmäinen on Goldstonen Gazan raportin käsittely. Goldstonen raportti hyväksyttiin YK :n yleiskokouksessa, ja se on menossa kiireellisenä turvallisuusneuvostoon. Kuriositeetin vuoksi kerrottakoon, että Sveitsi äänesti Goldstonen raportin puolesta, Venäjä pidättyi. Äänestyksen tulos oli 114-18, pidättyneitä 44 maata, poissa 17 maata YK:n 192:sta jäsenmaasta.
Jerusalemissa pelätään, että jos haaretz.com kertoma huhu pitää paikkansa, Palestiinan valtio voidaan perustaa YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä, joka on jäsenmaita sitova. Suunnitelmaa tukevat artikkelin mukaan johtavat EU-maat ja sillä on vahva kannatus Obaman hallituksen parissa.
NETANYAHUN HALLITUS ilmoitti aluksi kannattavansa Fayadin suunnitelmaa, koska se muistuttaa osin Netanyahun reklamoimaa palestiinalaisalueitten taloudellista kehittämistä, mutta ettei sillä ollut tietoa suunnitelman salaisesta osasta, joka tähtää Palestiinan valtion yksipuoliseen perustamiseen sekä YK:n turvallisuusneuvoston uuteen päätöslauselmaan, jolla korvattaisiin aiemmat lauselmat 242 ja 338. Fayad oli kertonut Israelin viranomaisille, että hänen suunnitelmaansa kannattavat Englanti, Ranska, Espanja ja Ruotsi, jolla on nyt vuorollaan EY:n presidenttiys, ja että Obaman hallitus suhtautui siihen myönteisesti.
http://www.haaretz.com/hasen/spages/1126594.html
4. NETANYAHUN hallitus on käsitellyt Fayadin rauhansuunnitelmaa useissa ns. turvallisuuskabinetin istunnoissa, johon kuuluu kuusi ministeriä. Yleisesti julkisuuteen annettujen tietojen mukaan Fayadin rauhansuunnitelman toteuttamista pidetään vaarallisena. Netanyahu keskusteli asiasta sekä Obaman Lähi Idän erikoislähettilään George Mitchellin että ulkoministeri Hillary Clintonin kanssa varottaen heitä siihen sisältyvistä vaaroista ja pyytäen heitä välittämään PA:n johdolle Israelin kielteisen kannan suunnitelmaan.
Tämä nyt julkisuuteen noussut kehitys voi olla yhtenä syynä Obaman haluttomuuteen tavata Netanyahua tässä vaiheessa, koska tämä voi ottaa asian esille kahdenkeskisissä keskusteluissa. Tämä voisi asettaa Obaman epämukavaan asemaan, koska hän ei voisi valehdellen vastata kielteisesti suoraan kysymykseen mutta ei myöskään myöntää sitä.
SYYRIAN rintamalla Turkki tarjoaa omaa välittäjäntointaan Israelin ja Syyrian rauhan-keskustelujen uudelleen virittämiseksi. Turkin ulkoministeri Davutolgu kertoo, että keskustelujen aloittaminen vaikuttaisi positiivisesti Turkin ja Israelin välisiin suhteisiin, jotka ovat epäselvässä tilanteessa Turkin esittäessä voimakasta Israelin vastaista kritiikkiä varsinkin YK:n piirissä. Turkki syyttää länsivaltoja kaksinaamaisuudesta tuomitsemalla Iranin ydinteollisuuden kehityksen, mutta vaikenee Israelin väitetyistä ydinaseista.
5. JP ESITTELEE alunperin Washington Postissa julkaistun artikkelin, jossa käsitellään Jordanjoen laakson ongelmaa, mikä voi aiheuttaa pahan esteen rauhankeskusteluille. Artikkelin otsikkona on ”Jodab Valley may be hurdle in peace talks”, kirjoittaja Howard Schneider. Artikkelin mukaan Jordanjoen laakson alueella on pari tusinaa moshavia ja kibbutsia, joissa asuu 8000 juutalaista. Juuri äskettäin sinne perustettiin uusi yhteisö Maskiot, jossa asuu 8 perhettä, osa Gush Katifista Gazasta karkotettuja, mutta laajenee sataan perheeseen. Artikkeli kertoo myös, että alueen juutalaisfarmarit ovat alueen eteläosassa saaneet Jerusalemista tulevan vesijohdon ansiosta kaksinkertaistaa taatelipalmuistutuksensa 36 000:en dunamiin( 3600 ha), ja uuden vesijohdon ansiosta voivat laajentaa istutuksiaan edelleen. Jordanjoen alue käsittää 25 % Länsirannasta ja kuuluu ns. C-alueeseen, joka on Israelin täydessä siviili- ja turvallisuusvastuussa, kuten 60 % koko Länsirannasta.
PÄÄMINISTERI FAYADIN suunnitelman mukaan PA:n kehitys laajennetaan nimenomaan C-alueille, siten myös Jordanjoen laaksoon. Kuitenkin kaikissa Israelin suunnitelmissa laakso on suunniteltu kuuluvaksi Israeliin turvallisuuden vuoksi. Ironista vain, että myös Jordania on epäsuorasti ilmoittanut, että se tukee Israelin valvontaa Jordanjoen laaksossa, koska sen pelkona on palestiinalaisten hallitsematon muutto Länsirannalta Jordaniaan, mikä voisi pahasti sekoittaa maan hauraan poliittisen ja hallinnollisen tasapainotilan.
PA:n pääministeri Salaam Fayad on lausunnoissaan todennut, että Jordanjoenlaakso ja sen jatkeena oleva Kuollutmeri ovat elintärkeitä tulevalle Palestiinan valtiolle, jonka hän olettaa syntyvän kahden vuoden kuluessa. Fayad toteaa, että ilman Jordanjoenlaaksoa haaveet itsenäisestä ja elinkelpoisesta Palestiinan valtiosta voidaan unohtaa.
Artikkeli toteaa, että pääministeri Netanyahu kertoi syyskuussa Yisrael Hayom lehden haastattelussa, että Israel tarvitsee puolustettavat rajat. Hän kertoi kesäkuussa Bar Ilan yliopistossa pitämässään puheessa, ettei Israel hyväksy 1949 aselepolinjoja rajoiksi Palestiinan ja Israelin valtioitten välillä yksilöimättä tarkemmin Länsirannan jakamista. Jordanjoenlaakson asuttaminen aloitettiin heti 1967 puolustussodan jälkeen. Pääministerit ovat siitä alkaen todenneet, että Jordanjoenlaakso tarvitaan puskurivyöhykkeenä arabien mahdollisen hyökkäyksen ja terroristien soluttautumisen varalta. Silloin puhuttiin miljoonan juutalaisen muuttamisesta asumaan sinne, mikä ei ole toteutunut.
http://www.washingtonpost.com/ac2/wp-dyn/NewsSearch?st=jordan%20valley%20may%20be%20hurdle%20in%20peace%20talks&
6. UUTISOTSIKOT
- Presidentti Shimon Peres on antautunut Abbasin uskollisimmaksi tukijaksi ja pyytää tätä harkitsemaan uudelleen päätöstään erota. (JP)
- Shaul Mofaz yrittää uudelleen kokeilla onneaan ja luottamustaan suunnitellun haastattelun kautta sunnuntaiaamuna. Hän haluaa kiihkeästi saada Kadiman puheenjohtajuuden ja sitä kautta päästä pääministeriehdokkaaksi. (JP)
- Palestiinalaisille myönteiset ryhmät Englannissa ovat vaatineet Morrison ja Waitrose kauppaketjuja lopettamaan elintarvikkeiden ostamisen kuten ne sanovat ”apartheid-hallitukselta”, eli Israelista. (JP)
- Viranomaiset vaativat tarkempaa potentiaalisten siirtolaisten seulontaa, jotta vältyttäisiin Teitelin ja Kirilikin kaltaisilta tragedioilta. (JP)
- www.debka.com kertoo, että Iran alkaa olla valmis laukaisemaan toisen tekokuun avaruuteen. Se ammutaan Safir-2 ohjuksella, ja tekokuun paino on 200 kg. Artikkeli toteaa, että jos laukaisu onnistuu, se todistaa Iranin pystyneen kehittämään kiinteää polttoainetta käyttävän ohjuksen 2450 km:n kantomatkalla. Tämä todistaa myös sen tosiasian, että Iran pystyy kehittämään ohjustensa kapasiteettia ilman Pekingin tai Pyongyangin apua. Toiseksi artikkelissa todetaan Iranin kiihdyttäneen uraanin kaivamista Bandar Abbasin lähellä sijaitsevasta kaivoksesta, mikä parantaa maan mahdollisuuksia tulla toimeen oman uraanimalmin toimituksista.
- British Observer kertoo, että Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah valmistelee järjestönsä vastatoimia Israelin mahdollista hyökkäystä varten keväällä, ja siksi se aseistautuu kiireellä. Hizbullahin edustaja kieltää, että sillä oli mitään yhteyttä Israelin kaappaaman Francop aselaivan kanssa. (haaretz)
- USA:n Fort Hood tukikohdassa massamurhan tehnyt majuri, psykiatri Nadal Malik Hassan on kotoisin El-Biron kylästä lähellä Ramallahia. Hän murhasi 13 sodasta kotiin palannutta sotilasta ja haavoitti 30 muuta. Hänet eliminoi nais-siviilipoliisi, joka itse haavoittui vakavasti mutta jatkoi ampumistaan, kunnes murhaaja kaatui. Hassan elää hengityskoneen varassa, mutta hänet voidaan teloittaa myrkkyruiskulla, jos hänet tuomitaan sotilastuomioistuimessa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134277

Friday, November 06, 2009
PERJANTAI 06.11.09
1. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu matkustaa Washingtoniin sunnuntaina. Hänen seuranaan on myös puolustusministeri Ehud Barak. Netanyahu puhuu UJC/Jewish Federation of North America yleiskokouksessa maanantaina. Kokous kestää kolme päivää. Obaman odotetaan puhuvan siellä tiistaina. Yleiskokous on yksi tärkeimpiä ellei tärkein Amerikan juutalaisten vuotuinen tapaaminen.
Netanyahun matkaohjelma on yleiskokouksen johtajien suunnittelema, mutta hänen uskotaan osallistuvan muihinkin tärkeisiin tilaisuuksiin ja tapaavan johtavia poliitikkoja. Hänen matkaohjelmansa päättyminen on jätetty auki.
Tarkkailijat ovat alkaneet huolestua, ettei tapaamista presidentti Obaman kanssa ole vielä järjestetty, vaikka matka on aivan oven edessä. Lieneekö tästä luettavissa jonkinasteinen muistutus, ettei Netanyahu ole välttämättä toivottu henkilö juuri nyt, eikä suhteet johtajien välillä ole aivan kunnossa? Nämä ovat juuri niitä diplomaattisia elekieliä, joilla pystytään viestittämään suhteitten kehityksestä ilman sanoja. (JP)
2. USA on tiettävästi selkeyttänyt kantaansa Jerusalemin suhteen. Obama lienee kolmas USA:n presidentti, joka kieltäytyy tunnustamasta, että yhtenäinen Jerusalem on Israelin valtion pääkaupunki. USA:n Jerusalemin konsulaatti, joka sijaitsee Itä Jerusalemissa Sheikh Jarrah lähiössä, kieltäytyy hoitamasta viisumi- ja passiasioita muilta kuin palestiinalaisilta, koska ”se palvelee vain Palestiinan asioita”. Muitten asiat hoidetaan Tel Avivissa.
Obaman hallitus on ilmoittanut Abbasille, että ”se pitää edelleen Itä Jerusalemia miehitettynä alueena, ja sen perusteella katsoo, että juutalaisten rakentaminen siellä on laitonta”. Tämän katsotaan olevan Obaman hallituksen myönnytys Abbasille, joka kieltäytyy kaikista keskusteluista Netanyahun hallituksen kanssa, ellei se tunnusta PA:n vaatimuksia rakennuskiellosta Juudeassa ja Samariassa, mukaan lukien Itä Jerusalem. Ulkoministeri Clinton toisti Kairossa aiemmin ilmoittamansa kantansa, että kaikki toiminta Juudeassa ja Samariassa on lopetettava, myös Itä Jerusalemissa, tarkoittaen tietenkin vain juutalaisia. Lienevätkö nämä erimielisyydet estämässä Netayahun ja Obaman tapaamisen järjestymistä?
Uutiset eivät kerro, kenen kanssa Netanyahu ja Barak neuvottelevat rauhansuunnitelman sopimusversiosta, joka pitäisi olla perustana rauhankeskustelujen aloittamiseksi. (JP)
3. ISRAEL pyrkii irrottamaan kaiken mahdollisen hyödyn pysäyttämänsä aselaivan tapauksesta. Eilen ulkomaisia diplomaatteja ja journalisteja pyydettiin Ashdodin satama-alueelle katsomaan omin silmin ja kuvaamaan omin laittein sinne koottuja aseita, ohjuksia, raketteja, kranaatteja ja kaikkea muuta sota-arsenaalia, jota tarkemman tutkimuksen mukaan oli 320 tonnia. Aseet oli pakattu iranilaisen IRISL (the Islamic Republic of Iran Shipping Line) kuljetuskontteihin, joiden kyljessä omistajan nimi komeili suurin kirjaimin. Aseitten purkaminen konteista saatiin valmiiksi torstaina Francop aluksesta, joka päästettiin jatkamaan keskeytynyttä matkaansa miehistöineen.
Aluksesta poistetuissa aseissa oli 9000 kranaattia, tuhansia 107 mm Katjusha-raketteja, joilla on 15 km:n kantomatka, muutamia venäläisvalmisteisia 122 mm raketteja, joilla on 40 km:n kantomatka, sekä satoja tuhansia patruunoita Kalashnikov-kivääreihin. IDF:n asiantuntijat sanoivat olevansa yllättyneitä näin suuresta asevalikoimasta yhdessä laivauksessa. Se oli kuin sotaa käyvälle maalle tarkoitettu hätäapulähetys, tai sitten Hizbullah, jolle aseet oli tarkoitettu vaikka se kieltää tilanneensa niitä, valmistautuu kiireellä uuteen sotaan Israelia vastaan. Katjusha-raketit ovat samaa 107 mm:n mallia, mitä ammuttiin ja oli tarkoitus ampua lisää äskettäin talon pihalta Libanonissa. Nämä ovat niitä aseita, joita UNIFIL-joukot eivät pysty näkemään; tai ummistavat silmänsä, vaikka näkevät.
Pääministeri Netanyahu määritteli, että aselähetyksen valmistanut ja maksanut valtio, joka lienee Iranin Islamilainen Tasavalta, syyllistyi sotarikokseen, koska aseilla oli tarkoitus murhata niin paljon siviilejä kuin mahdollista. (JP)
4. SAKSAN viranomaiset kertoivat JP:n toimittajalle Benyamin Weinthalille, ettei heillä ole velvollisuutta syyttää aluksen omistajia laittoman aselastin kuljettamisesta, koska Francop alus purjehti Antiguan eikä Saksan lipun alla. Näin kertoi yleisen syyttäjänviraston edustaja Kaj Thomas Breas Hampurissa. Aluksen omistaa saksalainen Gerd Bartels, ja laivayhtiö on rekisteröity Neu Wulmstorfissa, mikä asettaa sen Staden syyttäjän velvollisuudeksi. Edellisen saksalaisten omistaman aselaivan Hansa India tapaus on tutkittavana, mutta se purjehti Saksan lipun alla. YK:n taholta selitetään, ettei siellä tiedetä Hansa India tapauksesta, vaikka ilmoitus sinne tehtiin 15. lokakuuta. Eivät ilmeisesti lue lehtiä. Miten käynee Francopin tapauksessa? Voi jopa käydä niin, että Israelia syytetään pian YK:ssa merirosvouksesta.
Israelin ulkoministeriö on levittänyt tapauksesta tietoja ulkomaitten hallituksille, jotta nämä kiristäisivät suhteitaan iranilaisiin kuljetusyhtiöihin. Aseitten kuljettamiseen liittyy aina turvallisuusriski, joka on moninkertainen aluksessa, jonka ruuma on täynnä aseita ja ohjuksia, jotka räjähtäessään esim. tulipalon vuoksi voivat aiheuttaa suurkatastrofin. (JP)
5. MAHMOUD ABBAS taitaa turvautua vanhaan ja PA:n usein käyttämään metodiin ilmoittamalla eroavansa – ei toki omasta tahdostaan vaan siksi, etteivät amerikkalaiset painosta Israelia tarpeeksi. Uutinen julkistettiin eilen illalla. Saeb Erekat sanoi omana arvionaan, ettei Abbasin sana ole lopullinen, sillä hän ei sanonut päätöksensä olevan ehdoton, vaikka toisen uutislähteen mukaan hän sanoi eroavansa ilman taka-ajatuksia. Yleinen arvio näyttää päätyvän lopputulokseen, että ilmoitus oli tarkoitettu varoitukseksi Obamalle, joka lienee pannut ainoan korttinsa Abbasin varaan. Tämän arvion mukaan Abbas ilmoittaa sitten ”harkinneensa asiaa uudelleen ja kansan painostuksen vuoksi suostuvansa ehdokkaaksi 2010 tammikuun 24. päivänä”, kun Obaman hallitus selkeyttää vielä kerran omaa suhtautumistaan rauhan-keskusteluihin ja ilmoittaa Netanyahulle, että USA:n vuotuinen parin + miljardin avustus Israelille jäädytetään, kunnes Netanyahu suostuu Abbasin vaatimuksiin. Obama voi hyvinkin turvautua tällaiseen uhkapeliin, joka on varmasti vaaroja täynnä. Amerikan kansa kannattaa edelleen varsin vankasti Israelia ja USA:n juutalaisten suosio on elintärkeä Obaman sisäpolitiikan onnistumiselle. Obaman oma kannatus USA:ssa on painunut jo alle 50 %, jotain 48 % erään gallupin mukaan. (JP)
6. Englantilainen Guardian lehti kertoi perjantain numerossaan, että Iran on kokeillut uutta kehittynyttä teknologiaa edustavaa atomipommin ohjukseen soveltuvaa kärkiosaa. Tämä on räikeässä ristiriidassa IAEA:n pääsihteerin EiBaradein äskettäisiin lausuntoihin CFR:n kokouksessa, etteivät hänen tarkastajansa ole löytäneet mitään hälyttävää tarkastaessaan Iranin ydinlaitosta Qomissa tai muualtakaan. Pääsihteeri kertoi suu maireassa mutrussa, että Qomin laitos on rakennettu vuoren sisään vahvan teräsbetonikuoren suojaan siksi, että jos Natanzin laitos pommitetaan, Qomin laitos säilyy ehjänä.
Guardian-lehedn artikkelissa mainitsema kehittynyt atomipommi perustuu kahden kohdan kutistumaan (two-point implosion), jonka ansiosta sen teho kasvaa ja sen kokoa voidaan pienentää. Pommin rakennetta voi tarkastella alla olevassa osoitteessa (englanniksi).
http://en.wikipedia.org/wiki/Nuclear_weapon_design
Guardian-lehti perustaa artikkelinsa IAEA:n salaiseen muistioon, mitä ”ElBaradei ei muistanut” puhuessaan CFR:n kokouksessa. Lehden artikkelin mukaan IAEA on vaatinut Iranilta selitystä, ovatko tiedot salaisesta kokeesta todellisia. http://www.haaretz.com/hasen/spages/1126391.html
7. UUTISOTSIKOITA
- YK:n yleiskokous äänesti Goldstonen raportista hyväksyen sitä koskevan arabien laatiman päätöslauselman äänin 114-18; 44 maata pidättyi äänestämästä yleiskokouksen 192 jäsenmaan joukossa. Vastaan äänestivät mm. Israel, USA, Italia, Alankomaat, Puola ja Tshekit. Englanti ja Ranska pidättyivät äänestyksestä. Israelin edustaja sanoo valitellen, että YK on etääntynyt todellisuudesta. Päätöslauselman mukaan Israelin ja PA:n tulee aloittaa omat puolueettomat tutkimuksensa kolmen kuukauden sisällä, tai asia menee YK:n turvallisuusneuvostoon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134267
- Poliisi pidätti ryhmän henkilöitä, jotka välittivät ihmisen sisäelimiä halukkailta luovuttajilta sopivaa maksua vastaan niitä tarvitseville. Ryhmä jopa ilmoitteli lehdissä tarjouksiaan. (JP)
- Islamilaisen Liikkeen pohjoisen haaran johtaja Raed Salah todettiin oikeudessa syyllistyneen pahoinpitelyyn 2007 mielenosoitusten aikana. Jerusalemin maistraatin oikeus tuomitsi hänet poliisin pahoinpitelystä Temppelivuoren mielenosoitusten yhteydessä. Salah otti osaa mielenosoituksiin, joilla pyrittiin häiritsemään arkeologisia kaivauksia Temppelivuoren ulkopuolella. Salah huuteli rajapoliisille: ”Te olette rasisteja ja murhaajia. Teillä ei ole mitään kunnioitusta.” (JP)
- Ympäristöministeriö tutkii syytöksiä, että hybridiautojen akut levittävät ympäristöönsä haitallista sähkömagneettista säteilyä. (JP)
- www.debka.com kertoo, että laajat saudijoukot ylittivät Jemenin rajan panssarien ja lentovoimien tukemina hajottaakseen sinne pesiytyneet shia-muslimien gerillajoukot. Ne tekivät äskettäin iskun Saudi Arabian puolelle vallaten kolme kylää ja surmaten ja haavoittaen saudisotilaita. Iran toimittaa kapinallisille aseita ja muuta tukea, useimmiten meriteitse. Saudit ovat yhdessä ulkovaltojen kanssa pyrkineet estämään asekuljetuksia.

Thursday, November 05, 2009
TORSTAI 05.11.09
1. ISRAELIN merivoimien pysäyttämässä aluksessa Francop, joka ohjattiin Ashdodin satamaan ja jonka lasti purettiin siellä, oli arviolta 500 tonnia aseita ja ohjuksia, kymmenen kerta enemmän kuin Arafatin tilaamassa Karine A aluksessa, jonka Israel pidätti v. 2002 Punaisellamerellä. Aluksen miehistö ja kapteeni vakuuttavat, ettei heillä ollut tietoa aseista eikä heillä ollut oikeutta tarkistaa lastia. Aseet oli piilotettu polyetyleeni-säkkien joukkoon, jotka oli pakattu Teheranissa. Alus miehitettiin 100 meripeninkulmaa Israelin aluevesien ulkopuolella lähellä Kyprosta kahden israelilaisen aluksen voimin tiistai-iltana. Miehistö ei tehnyt vastarintaa. Alus oli matkalla Latakian satamaan Syyriassa.
Tutkimusten mukaan aseet ja muu lastitavara oli lastattu toiseen alukseen nimeltä Visea Badar Abbas satamassa Iranin etelärannikolla, josta alus purjehti Egyptiläiseen Damiettan satamaan purkaen lastinsa sinne. Lasti oli varastoituna Damiettassa kuusi päivää, jonka jälkeen ne lastattiin Francop alukseen. Saksalaisomistuksessa oleva Francop toimii usein lastien edelleen toimittajana, eikä sen liikkeisiin tavallisesti kiinnitetä erikoista huomiota. Tämän tarkoituksena lienee ollutkin hämätä tiedustelujärjestöjä. (JP)
2. Israelilainen merialus lähestyi Farncop-alusta pyytäen lupaa nousta laivaan. Saatuaan luvan kommandoyksikkö toisesta aluksesta nousi nopeasti alukseen pyytäen kapteenilta laivan rahtikirjoja, jotka osoittivat laivan kuljettavan käyttö- ja avustustarvikkeita Syyriaan. Laiva ohjattiin Ashdodin satamaan, jossa sen lasti purettiin ja tarkastettiin. Aseitten ja ohjusten painoksi arvioitiin ainakin 500 tonnia. Mukana oli eri tyyppisiä raketteja ja ammuksia, mm. 122 mm venäläismallisia Katjusha raketteja, joiden kantomatka on 30 km. Sotilasviran-omaiset arvioivat, että Hizbullah pystyisi sotimaan niillä kuukauden ajan Israelia vastaan.
Alusten matkaa seurattiin tarkoin Badar Abbas satamasta lähtien. Egypti vastaa alusten lasteista Suezin kanavalla, mutta viranomaiset eivät havainneet mitään epäilyttävää.
USA:n tiedustelu oli tietoinen alusten liikkeistä, mutta koska neuvottelut Iranin kanssa ovat herkässä vaiheessa, se ei halunnut puuttua alusten kulkuun. Toisaalta silloin oli menossa Israelin ja USA:n yhteiset ohjustentorjunta harjoitukset, mikä myös sitoi USA:n käsiä. Täten aluksen lastin tarkastaminen jäi Israelin merivoimien harteille.
VIRANOMAISET selittävät, että nyt paljastettu aseitten salakuljetusyritys on vain jäävuoren huippu. Jokin aika sitten pysäytettiin saksalainen alus Hansa India, jonka saksalainen sota-alus ohjasi Maltaan. Tarkastuksessa aluksen lasti sisälsi aseita Iranista Syyriaan.
Israelin johtajat vaativat, että kansainvälinen yhteisö suuntaa painostuksensa suoraan Iranin johtajia vastaan. Nyt paljastunut yritys aseitten salakuljettamiseksi terrorijärjestölle on karkea loukkaus kansainvälisiä päätöksiä vastaan, jotka kieltävät Irania toimittamasta aseita.
Sekä Syyria että Iran kieltävät osallisuutensa aluksen salakuljetusyritykseen. Syyrian ulkoministeri kutsui Iranin vierailun yhteydessä Francom-aluksen miehittämistä ”merirosvoukseksi, jota jotkut harrastavat” mainitsematta Israelin nimeä. (JP)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134226
3. IAEA:N PÄÄSIHTEERI Mohammed ElBaradei vähätteli Iranin ydinsuunnitelmaa ja väitti, ettei ole mitään todisteita Iranin ydinaseen rakentamisesta. Hän puhui CFR:n tilaisuudessa New Yorkissa eilen. Samalla hän kritisoi ydinaseen omistamista yleensä maan poliittisen aseman ja vallan välineenä. Hän otti esimerkiksi arabien suhtautumisen Israelin väitettyyn ydinasearsenaaliin selittäen, että arabit ovat aivan yhtä huolissaan sen ydinaseesta kuin Israel on väitetystä Iranin atomipommin rakentamisesta. ”Ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on, että koko Lähi Itä vapautetaan massatuhoaseista, mukaan lukien atomiaseet. Turvallisuusjärjestelmää ei voida perustaa epätasapainon varaan.”
ElBaradei, joka jättää IAEA:n pääsihteerin paikkansa vuoden vaihteessa, totesi ajastaan järjestön johtajana, että asiat olisi voitu hoitaa paremmin. ”Nykyinen turvallisuusjärjestelmä ei toimi, se on kerta kaikkiaan sekaisin. Monet maat ovat todenneet, etteivät ne tarvitse ydinaseita, niille riittää tietotaito niiden rakentamiseksi. Se on älykäs ja ”kosher” tapa hoitaa kysymys ydinaseesta, ja samalla varoitus toisille: Älkää sekaantuko asioihimme.”
ElBaradei arvioi, että maailman suurin uhka tulee ydinaseterrorismista.
Hän ei suosittele väkivallan tai sanktioitten käyttöä valtioitten pakottamiseksi määrättyyn päätöslauselmaan, koska ”se on vain tapa, joilla jotkut yhtiöt rikastuvat”. Vastatessaan kysymykseen sotilaallisesta iskusta Iranin ydinlaitoksia vastaan hän hylkäsi ajatuksen järjettömänä, sillä ”pommeilla ei voida poistaa tietoa”. Samaten hän piti Libyan päätöstä lopettaa ydinohjelmansa jatkamiseksi järkevänä, koska Libyan ydinohjelma oli täysin järjenvastainen. Hän sanoi nähneensä sen tulokset varastoituina suuriin laatikoihin, mikä osoitti kouraantuntuvasti sen jatkamisen mielettömäksi.
Hän katsoi, että Iranin ydinasesuunnitelman tarkoituksena on nostaa maan poliittista asemaa ja tiedottaa Lähi Idän maille Iranin valta-asemasta. Toiseksi Iran haluaa päästä suoriin keskusteluihin USA:n kanssa osoittaakseen, että se huomioidaan paikallisena suurvaltana. (JP)
4. USA:n ulkoministeri Hillary Clinton jatkoi eilen vierailuaan Egyptissä, jossa hän
keskusteli presidentti Hosni Mubarakin kanssa rauhanprosessista ja Israelin valmistautumisesta keskusteluihin PA:n kanssa. Clinton vakuutti journalisteille, ettei USA:n kielteinen kanta juutalaisyhteisöihin Juudeassa ja Samariassa ole muuttunut, eli hän pitää niiden toimintaa laittomana ja vaatii niiden poistamista. Hillaryn ote näyttää jotenkin lipsuvan, alkaako ikä painaa vai ovatko pettymykset lannistaneet hänen tarkkaavaisuutensa. TV-kuvien perusteella arvioiden hän on vanhentunut, ”rupsahtanut” , eikä vaikuta enää siltä viehättävästi hymyilevältä nuorehkolta naiselta, jollaisena hänet tunnettiin.
PA:n puhetorvena on viime päivinä toiminut PA:n pääneuvottelijana rauhankeskusteluissa tunnettu Saeb Erekat, joka suhtautuu kovin kriittisesti Israeliin.
Hän vihjailee viimeisissä puheissaan, että PA voi hylätä kokonaan toiveensa omasta valtiosta ja voi sen sijaan alkaa ajaa yhden valtion periaatetta kahdelle kansalle. PA:n johdon kanta Abbasin vaatimukseen täydellisestä rakennuskiellosta Juudean ja Samarian juutalais-yhteisöissä on nyt PA:n keskeinen kysymys, josta ei näytä olevan ulospääsyä. Tämän huomioiden Erekat vihjailee, että PA voi valita toisen tien. Monet uskovat tämän tarkoittavan palautumista terrorismiin ja väkivaltaan Israelin siviilejä kohtaan.
Hillary Clinton muisteli aikaa, jolloin sopimus Israelin ja PA:n välillä oli lähellä toteutumistaan, ja valitti, ettei sitä saatu aikaan, koska ”nyt ei olisi tarvetta keskustella Jerusalemin kysymyksestä eikä sen pyhien paikkojen valvonnasta, koska se oli tarkoitus antaa kansain-välisen yhteisön käsiin”. Mutta kuten suomalainen sanalasku sanoo. ”Joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään”. Nyt on toinen aika ja toiset miehet neuvottelemassa juutalaisten ja palestiinalaisten välisistä suhteista ja suunnittelemassa, miten ne järjestetään. Netanyahu ja Barak lentävät viikon sisällä Washingtoniin laatimaan Israelin ja USA:n yhteistä tarjousta rauhansopimukseksi, jonka pohjalta lopulliset neuvottelut aloitetaan. (JP)
5. YK:N YLEISKOKOUS aloitti eilen Goldstonen Gazan operaatiota käsittelevän raportin käsittelyn. USA :n edustaja Susan Rice jättäytyi pois eilisestä kokouksesta kuin osoittaakseen USA:n kielteisen kannan raporttiin ja sen käsittelyyn YK:ssa. Ne ajat ovat kuitenkin menneisyyttä, jolloin USA tai länsivallat yleensä pystyivät määrittelemään, mistä keskustellaan ja mitä päätetään. Yleiskokousta hallitsevat nyt lukumääränsä perusteella kehitysmaat, jotka lähes poikkeuksetta saavat ohjeensa arabimailta – joko pelkästä hyvästä tahdostaan tai määrättyinä maksettuina etuisuuksina. On lisäksi epäilyksiä, etteivät monet kehitysmaitten edustajat ole edes kunnolla tietoisia, mistä he päättävät, jolloin on turvallisempaa kulkea joukon mukana.
Johtavat Euroopan maat, Ranska, Englanti ja Saksa pyrkivät vaikuttamaan päätöslauselmaesitykseen, jonka arabimaat laativat, voidakseen poistaa siitä pahimmin loukkaavat ja syyttävät lauseet, ennen kuin se lähetetään turvallisuusneuvoston käsittelyyn.
USA ja Israel ovat hiljaisesti sopineet, että USA veto-oikeudellaan estää Israelia tuomitsevan päätöslauselman hyväksymisen neuvoston istunnossa. Yleiskokouksen päätöksillä on vain ohjeellinen valta, turvallisuusneuvoston päätökset ovat sitovia.
Israelin YK:n lähettiläs Gabriela Shalev sanoi avauspuheenvuorossaan tähän tapaan: ”Raportti, jota käsittelemme, on siitetty vihassa ja synnytetty synnissä. Sen yksipuolisesta alusta lähtien Gazan tosiasioita etsivä ryhmä oli politisoitu elin ennalta määrätyin tuloksin.” Asian käsittely jatkuu YK:ssa tänään ja tarvittaessa perjantaina ennen äänestystä. (JP)
5. UUTISOTSIKOITA
- Israelin Turkin lähettiläs joutui munasateeseen ollessaan matkalla yliopistoon, jossa hänen oli tarkoitus pitää puhe. Lähettiläs Gabi Levy pystyi kuitenkin pitämään puheensa, mutta peruutti toisen tilaisuuden toisessa yliopistossa.
- USA:n Israelin lähettiläs James Cunningham vakuuttaa, että presidentti Baruck Obama on Israelin läheisin ystävä, mistä on osoituksena se, että hän tuomitsee Goldstonen raportin. Hän sanoi sen perustuvan vakuuttavaan uskoon, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään. USA:n kannanottoon vaikuttaa varmaan sen oma lähihistoria Irakissa ja Afganistanissa, jonka perusteella sitä vastaan voidaan nostaa samantapaisia syytöksiä. Hän vältti suoraa vastausta kysymykseen, miten USA:n uuden hallituksen pian perustamisensa jälkeen alkoi vaatia Israelin ja PA:n välisten rauhan-keskustelujen nopeaa aloittamista. Hän tunnusti, ettei se ole edennyt toivotulla tavalla. Jotkut katsovat, että asiaa lähdettiin ajamaan liian hätäisesti paneutumatta ensin sen ympärille kietoutuneeseen intressien verkostoon. Cunningham esittää Hillary Clintonin tapaan, että ”setlementit” ovat laittomia ja että ne tulee purkaa rauhansopimuksen saavuttamiseksi. (JP)
- Gazassa toimiva ihmisoikeusjärjestö syyttää Hamasia 120 ihmisen kuolemasta kaivaessaan salakuljetustunneleita rajan ali Egyptiin. Sen mukaan Hamasin tulee varmistaa kaivamisen turvallisuus. Hamas veloittaa määrä-summan jokaisesta tunnelista ja sen kautta kuljetetuista tavaroista. (JP)
- PA:n TV julistaa lähetyksissään, ettei Israelilla ole minkäänlaisia historiallisia siteitä Israelin maahan. PA:n alueella asuva historioitsija Nabil Alqam kieltää haastattelutilaisuudessa juutalaisten yli 4000 vuotta kestäneen historian maassa ja sen jälkeen selittää, että palestiinalaisten historia ulottuu 4000 – 5000 vuoden päähän. Hän puhuu monien muitten palestiinalaisten tunnettujen henkilöitten tavoin, miten juutalaiset varastavat Palestiinan kansan imagon ja perinteen ruokalajeissa, vaatteissa ja arkkitehtuurissa. Juutalaisten arkeologien tekemiä muinaislöytöjä, rahoja, sinettejä mainiten juutalaisen omistajan, ja arkkitehtonisia löytöjä he pitävät juutalaisten yrityksinä rakentaa kuvitelmaa juutalaisesta historiasta maassa ilman todellisuuspohjaa. (JP)
- Israel vapautti aseita kuljettaneen aluksen miehistöineen purettuaan siitä 36 kontillista aseita ja ohjuksia.

Wednesday, November 04, 2009
KESKIVIIKKO 04.11.09
1. ”CLINTON, miksi sinun pitää valehdella? Miksi Mrs. Clinton valehtelee itselleen, Amerikan kansalle ja muille maailman kansoille vääntäen totuutta ja syyttäen palestiinalaisia, että he ovat esteenä rauhalliselle ratkaisulle?”, vuodattaa maltillisena pidetyn PA:n pääministeri Salaam Fayadin neuvonantaja Omar Hilmi al-Ghul PA:n päivälehdessä MEMRI:n kääntämänä. ”Miksi rouva Clinton? Miten paljon sionistit maksoivat sinulle ja miten paljon AIPAC (Amerikan-Israelin julkisten asioitten komitea) vaikuttaa ratkaisuihisi? Oletko kysynyt itseltäsi, kuka tätä maata miehittää? Kumpi osapuoli kahmii maata, murhaten sen asukkaita, kylväen kuolemaa, väkivaltaa ja terroria, tuhoten alueen inhimillisen kulttuurin?” Tämä Fayyadin neuvonantajana toimiva henkilö, joka kirjoittaa artikkeleita PA:n lehtiin, lisäsi, ettei PA tule koskaan myöntymään USA:n hallituksen keskustelujen aloittamisen perusteluihin niin kauan kuin rakentaminen setlementeissä jatkuu.
Ghulin kysymys on aiheellinen: Kuka Israelin maata todella miehittää, kuka siellä levittää kuolemaa, väkivaltaa ja terroria pyrkien tuhoamaan kaiken juutalaisuuteen viittaavankin alueelta? Kuvaava esimerkki on aika 1948-1967 välillä, jolloin Itä Jerusalem ja Juudea ja Samaria oli Jordanian miehittämä. Sinä aikana kaikki juutalaiset karkotettiin alueelta, ja kaikki juutalaisten synagogat ja muut kulttirakennukset tuhottiin, Jerusalemin itäosassa yksin 58 synagogaa. Se oli muslimien tapa säilyttää alueen kulttuuria. Oslon sopimusten solmimisen jälkeen yli 1300 israelilaista on saanut surmansa noitten ”miehittäjien” käsissä, ja moninkertainen määrä vammautunut, jotkut heistä eliniäksi. Ja kumpi osapuoli väittää Israelin varastavan maata, mitä palestiinalaiset eivät ole koskaan omistaneet? (JP)
2. PYRKIEN hyödyntämään USA:n ulkopolitiikan sekavuutta ja päättämättömyyttä, mikä arabiajattelun mukaan osoittaa heikkoutta, PA:n puheenjohtaja kiertää arabi- ja muita maita esitellen omaa teemaansa, joka julkistettiin Al-Arabiya lehdessä. Sen mukaan Abbas pitää kohtuuttomana amerikkalaisten vaatimusta, että palestiinalaisten tulisi mennä mukaan rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa ilman, että Israel julistaa täydellisen rakennuskiellon Juudeassa ja Samariassa. Tämän kiellon tulee Abbasin mukaan sisältää Itä Jerusalemin uudet lähiöt, joita Israel on rakentanut 1949 aselepolinjan itäpuolelle Jerusalemissa 1967 sodassa Jordanian miehityksestä vapautetuille alueille.
Mahmoud Abbasin neuvonantaja Nabil Abu Rudeinah sovitteli sanansa näin Al-Hayat lehden artikkelin mukaan: ”Washington ei saa pakotettua Israelia julistamaan rakennuskieltoa Juudeaan ja Samariaan, koska se ei painosta sitä tarpeeksi. Jos Washington ei pysty taivuttamaan Israelia rakennuskieltoon, miten se voi kuvitella pakottavansa sen vetäytymään Länsirannalta ja Itä Jerusalemista?”
PA:N VALVOMAT toiset lehdet ovat artikkeleillaan tukeneet Abbasin omaksumaa jäykkää kantaa. Talal Akwal kirjoitti PA:n päivälehdessä Al-Ayam: ”Rouva Clinton valoi öljyä laineille ylistäessään pääministeri Netanyahua hänen vastustaessaan ehdotonta rakennuskieltoa ja hänen vakuutuksiaan jatkaa 3000 asunnon rakentamista Länsirannalla. USA:n hallitus on syyllistynyt suureen petokseen ja antanut voimakkaan kiihokkeen arabien ja palestiinalaisten ääriryhmille.” Hän syytti Clintonia, että ”ensin presidenttiehdokkaana ja sitten ulkoministerinä hänet on aina tunnettu Israelin myötäilijänä, mutta tällä kertaa hän osoitti kokemattomuutensa poliittisessa toiminnassa”. (INN)
3. USA:N ULKOMINISTERI Hillary Clinton puhui yhdellä suupielellä Jerusalemissa tavattuaan pääministeri Netanyahun, mutta istuttuaan saman pöydän ääressä arabien ulkoministereitten kanssa Marokossa hän puhui journalisteille toisella suupielellä.
Netanyahun kantaa rauhanneuvotteluihin ja tämän tarjoamia myönnytyksiä Clinton piti ennen kuulumattomina ja sanoi olevansa positiivisesti yllättynyt niistä.
Mutta Marokon ilmapiiri oli kokonaan toinen. Siellä Clinton vakuutti, ettei USA:n kanta setlementteihin ole muuttunut ja että siihen kuuluu kaiken setlementtitoiminnan lopettaminen Juudeassa ja Samariassa, kuten hän aiemmin vakuutti.
Palestiinalaiset tarttuivat tähän heti innokkaasti. Ensimmäisen reaktion mukaan Clinton oli puhunut myönteisesti, mutta harkittuaan asiaa tarkemmin reaktio jyrkkeni. PA:n johdon antaman tiedon mukaan PA odottaa USA:n selvityksiä Clintonin lausunnosta Marokossa, koska se ei heidän ymmärryksensä mukaan vastannut heidän odotuksiaan. USA:n tarkennuksen välitti Abbasille Obaman lähettiläs George Mitchell tiistaina, toisessa tapaamisessa 48 tunnin kuluessa. Siinä Mitchell palestiinalaislähteen mukaan toisti USA:n kannan päättäväisestä tuesta Palestiinan valtion itsenäistymiselle.
Ulkoministeri Clinton järjesti kiireisen tapaamisen Egyptin johtajien kanssa. Hän lensi sinne suoraan Marokon Marrakechin lomakeskuksesta tiistaina. Clinton keskustelee Egyptissä presidentti Mubarakin ja ulkoministeri Ghetin kanssa rauhanneuvottelujen nykyvaiheesta.
Hän vakuutti Marokon Marrakechissa pitämässään lehdistötilaisuudessa, että USA on vakaasti pitäytynyt kahden valtion periaatteeseen.
Netanyahu ja Barak lentävät viikon sisällä Washingtoniin, jossa he aikovat saada aikaan rauhan-sopimusluonnoksen, jolla Israelin ja PA:n välinen konflikti ratkottaisiin lopullisesti ja jonka perusteella voitaisiin käynnistää lopulliset keskustelut PA:n kanssa. (JP)
4. JÄNNITYS on noussut taas Itä Jerusalemissa Sheikh Jarran lähiössä. Siellä on 28 kiinteistöä, jotka omistaa Nahalat Shimon International ja Sefardi asuntoyhteisö. Aluetta kutsutaan nimellä Shimon Hatzadik. Useita asuntoja oli niiden omistuksessa jo ennen 1948 Israelin itsenäisyyssotaa, mutta Jordanian miehittäessä Itä Jerusalemin se otti asunnot omistukseensa vihollisen omaisuutta koskevan lain perusteella halliten niitä 1948-1967, jolloin alue joutui Israelin hallinnon alle.
UNRWA asetti asunnoissa asuneet asukkaat pakolaisperiaatteen mukaan avunsaajien luetteloon ja aloitti kampanjan, jonka perusteella asunnot olisi siirretty heidän omistukseensa perustellen jotenkin näin: ”Kysymyksessä on entinen juutalainen omaisuus, jonka vihollis-omaisuuden hallinto on vuokrannut kehitysministeriölle”.
Omistusoikeudesta aloitettiin oikeuskäsittely, jota on jatkunut vuodesta toiseen.
Omaisuuden omistajat ovat ilmoittaneet, että heillä on oikeuden päätös omistusoikeudestaan, ja sen perusteella menivät eilen juutalaisperheen kanssa paikalle muuttaakseen asuntoon, jossa kurdiperhe asui ja on asunut vuosikaudet maksamatta vuokraa. Omituista tässä on UNRWA:n toiminta, joka käyttäytyy omaisuuden omistajan ominaisuudessa antaen luvan arabiperheille muuttaa asumaan taloon, mihin sillä ei ole mitään oikeuksia.
Juutalaisperheen muuttaessa asuntoon talossa, jonka toisessa osassa asuu edelleen arabeja, paikalle kiirehti muita arabeja, mikä aiheutti jännittyneen tilanteen ja laukesi vasta poliisin tullessa osapuolten väliin.
Samantapaisia tapauksia Itä Jerusalemin alueella on lukuisia, koska Jordania karkotti juutalaiset asukkaat Itä Jerusalemin ja Länsirannan alueelta ottaen haltuunsa ilman omistajaa jääneet asunnot ja maaomaisuuden. Sekä Hillary Clinton että YK :n pääsihteeri Ban ki-Moon ovat syyttäneet Israelia provokaatiosta Itä Jerusalemissa juutalaisten omistajien pyrkiessä saamaan haltuunsa lain mukaan heille kuuluvaa omaisuutta. Israelin vasemmistolaiset uutis-toimistot kutsuvat asuntoihin muuttavia juutalaisia järjestelmällisesti ”setlereiksi”. (JP)
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134213
5. VIIMEISEN gallupin mukaan valtaosa israelilaisista ei luota palestiinalaisten vilpittömyyteen eikä myöskään kansainvälisiin turvallisuustakuisiin. Independent Media Rewiev and Analysis tilaaman tiedustelun suoritti Maagot Mohot järjestö haastatellen 510 aikuista Israelin kansalaista; 51 % miehiä, 49 % naisia, 11 haredim, 18 % uusia siirtolaisia; keski-ikä 42 vuotta. Kysyttäessä, voisiko vetäytyminen 1949 aselepolinjoille tuoda rauhan, 80 % piti kysymystä typeränä ja lapsellisena, vain 10 % oli myönteinen. Samaa mieltä oli 60 % Labourin, 85 % Kadiman, 93 % Likudin, 80 % haredim ja 80 % oikeistosiiven jäsenistä. Kansainväliseen turvallisuustakuuseen luotti 56 %, 28 % oli erimieltä, loput eivät tienneet.
Egyptin hallintaa Gazassa ja Jordanian Länsirannalla 38 % piti turvallisuusriskejä siitä saatua hyötyä suurempina; 29 % kannatti ajatusta ja 33 % ei pystynyt sanomaan.
Goldstonen raportin vaikutuksia luodattiin seuraavaksi. 54 % sanoi, ettei palestiinalaisista ole todellisiksi rauhankumppaniksi; 34 % katsoi heidän olevan kumppaneita. Likudin jäsenistä 70 % ei luottanut palestiinalaisiin, oikeistosiivessä 77 %, Kadima 50 % ja vasemmisto 25 % sanoivat epäilevänsä PA:n vilpittömyyttä; Labour mielipide jakaantui 40 % - 37 %. Uusista siirtolaisista 73 % ei luottanut PA:n vilpittömyyteen, vain 13 % oli eri mieltä. Maassa kauan asuneitten parissa jakautuma oli 45 % epäilevä, 32 luottava.
Mielipidetiedustelu osoittaa Israelin juutalaisväestön parissa yleisen epäluulon ja luottamuksen puutteen palestiinalaisten hyvään tahtoon elää rauhassa Israelin kanssa. (JP)
6. UUTISOTSIKOITA
- Lapsiaan jopa vuosikymmenien ajan pahoinpidellyt äiti, jolle media on antanut nimen ”taliban mother”, tuomittiin eilen 4 vuodeksi vankilaan, ja hänen miehensä 6 kuukaudeksi vankilaan, koska hän ei puuttunut asiaan. (JP)
- Egged bussinkuljettajan yhtiö tuomittiin maksamaan sakkoa 15 000 NIS, koska sen autonkuljettaja piti autoradiotaan liian kovalla. Autonkuljettajalle tuomittiin 2000 NIS sakkoa ja korvauksia matkustajalle 400 NIS.
- 150 marmorilaattaa löydettiin erään talon raunioitten alta Acren vanhan kaupungin muurin ulkopuolelta. Arvokkaat marmorikappaleet oli ilmeisesti koottu tuhotuista taloista, ja talon omistaja ristiretkeläisajalta siirsi ne talonsa pohjakerroksen lattian alle kaivamaansa kuoppaan turvaan muhamettilaisten vallatessa maata. Mukana oli myös hautakiviä latinalaisin kirjaimin. (JP)
- Bar Ilanin yliopiston professori Gabriel Barkai sanoo, että palestiinalaiset ovat muuttaneet Temppelivuoren tasapainotilaa laittomilla rakenteillaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134222
- Gush Etzionin alueen Efratin päärabbi Shlomo Riskin sanoo, että jokaisella on oikeus vastustaa Oslon sopimusten aloittamaa rauhanprosessia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/134223
- Israelin merivoimien alus pidätti Antiquan lipun alla purjehtivan aluksen lähellä Kyprosta. Aluksessa oli runsaasti kontteja täynnä aseita ja ohjuksia matkalla Syyriaan tai Hizbullahille. Alus ohjattiin Ashdodin satamaan, ja samaan aikaan siviililiikenne satamaan keskeytettiin aluksen lastin tarkastuksen ajaksi. (Debkafile; http://www.haaretz.com/hasen/spages/1125807.html)
- USA:n kongressi tuomitsi Goldstonen raportin äänin 344-36. Israelin ja USA:n välillä on sanaton sopimus, että USA estää vetollaan hyväksyvän päätöksen turvallisuusneuvostossa. (haaretz)

Subscribe to:
Posts (Atom)