Posts

SUNNUNTAI 18.03.3018

SUNNUNTAI 18.03.2018 01. Yritän tässä raportissa paikata sitäm ikä jäi sanomatta sunnuntain normaali-raportissa, sekä antamaan meriselityksen, miksi raportit eivät ilmestyneet aikanaan. Alkuviikko on mennyt tapaamisiin Suomesta matkanneiden ystävien kanssa, sekä toiseksi muistutukseksi siitä, ettei tämä savimaja kestä loputtomiin; se on tarkoitettu hävitettäväksi. Kun yhden laidan on saanut jotenkin harsittua kokoon, murenee toinen laita. Markku huomasi, että jouduin yhä useammin turvautumaan suurennuslasiin, ja tasi ajan silmälääkäriltä. Hän tutki kuten on tottunut tekemään ja ilmoitti, että oikea silmä on huoinossa kunnossa ja tarvitsee leikkausta. Mutta se ainainen vastustaja ehti edelle, ja saastutti sen silmän tarttuvalla viruksella, jota hoidetaan silmätippojen avulla. Hoito kestää viikon verran, eikä sitä silmää voi käyttää mihinkään, sillä näkökenttä on aina samea. En anna sen häiritä kohtuuttomasti vaan käyn läpi näkyvimmät uutisaiheet. 02. Potemtiaalinen pääministeehdok...

PERJANTAI 16.03.2018

PERJANTAI 16.03.2018 01. Tänään sapatin aattona taivas on puolipilvinen, lämpöä ulkona aamulla alle 10 astetta ja noussee ennusteen mukaan päivän aikana 16 asteen tienoille. Pääministeri Netanyahu johtaa edelleen maataan lukuisista epäilyistä ja syytöksistä huolimatta, ja talous jatkaa vahvana työttömyyden laskiessa. Hallitusta heilutellut kriisi haredi-kansan asepalveluksesta vapauttamisen vuoksi on saatu rauhoittumaan – vain toistaiseksi – mutta Israelin sisäinen rauha on palautettu, sekin vain toistaiseksi. PA:n johto julisti perjantain raivon päiväksi Trumpin Jerusalemin aseman muuttamisen johdosta. PA/PLO kiihottaa arabiryhmiä hyökkäämään sotilaita ja "setlereitä" vastaan heti perjantain aamurukousten jälkeen. Se tarkoittaa väkivaltaisia yhteenottoja sekä Temppelivuorella että muuallakin maassa. https://www.timesofisrael.com/palestinians-call-for-fresh-day-of-rage-to-mark-us-jerusalem-recognition/, Israelin naapurimaissa väkivalta ja rauhattomuus jatkuvat jos mahdoll...

KESKIVIIKKO 14.03.2018

KESKIVIIKKO 14.03.2018 01. Järki voitti, kuten Naftali Bennett totesi pääministeri Netanyahun suostuttua kompromissiin ns. haredilain hyväksymisen suhteen. Se on kuitenkin vain osavoitto, jolla kriisi vältettiin, sillä seuraava hallitus joutuu käsittelemään sitä uudelleen. Ennenaikaiset vaalit kuitenkin vältettiin, mikä on hyvä asia. Raportin mukaan Netanyahu olisi halunnut uudet vaalit, mutta oman Likud-puolueen ministerit uhkasivat äänestää haredilakia vastaan, ellei Bibi suostu joustamaan. Esitys hyväksyttiin sillä, että kaksi Jewish Home ministeriä saivat erivapauden äänestää sitä vastaan. Likud olisi menestynyt hyvin vaaleissa, sillä gallupit lupasivat sille 30 paikkaa Knessetissä, kun Sionist Union olisi saanut 11 paikkaa (nyt 24), Yesh Atid olisi noussut kakkoseksi. Haredi-lakiesitys etenee nyt omalla painollaan, ja hallituskriisi on vältetty toistaiseksi. https://www.timesofisrael.com/pm-only-agreed-to-end-coalition-crisis-under-threat-of-party-mutiny-sources/https://www.t...

SUNNUNTAI 11.03.2018

SUNNUNTAI 11.03.2018 01. PÄÄMSTERI Benyamin Netanyahu palasi ilmeisen onnistuneelta viiden päivän vierailultaan Washingtonissa, jossa hän osallistui AIPACin konferenssiin pitäen siellä puheen ja tavaten lukuisia merkki-henkilöitä, heidän joukossaan presidentti Trump, mutta nyt ovat edessä arki ja kitkuiset neuvottelut ääriortodoksien ja puolustus-ministeriön välillä, joista kumpikaan ei halua antaa periksi. Ortodoksit vaativat yeshiva-opiskelijoitten täyttä vapautusta asepalveluksesta. Puolustusministeri Liberman pitää vatimusta kohtuuttomana. Netanyahu kutsuu neuvotteluun tänään sunnuntaina - keskusteltuaan Shasin ja UTJ:n johtajien knssa lauantai-iltana - kaikki hallitusyhteistyön puolueiden johtajat yhteiseen neuvottelutilaisuuten. Jännitys näyttää vain tiivistyvän, ja sekä Moshe Kahlon että Liberman uhkaavat erolla. Lauantai-illan kokouksessa Shas ja UTJ selvittivät vaatimuksensa: Sopimuksen haredin ja oikeuskanslerin kanssa tulee olla pysyvä, Kahlonin tulee tukea esitystä kai...

PERJANTAI 09.03.2018

PERJANTAI 09.03.2018 01. Keskiviikon raportti venyi myöhemmäksi kuin mitä arvioin, sillä Michalin neuvottelu kesti pitempään kuin oletettiin, ja sen päätteeksi nuoret halusivat syödä kunnolla. Siispä ajettiin TA:n Ikeaan, jossa nautittiin maailmankuulut lihapullat. Valmistamani kahvit juotiin kotona, eikä sekään pahalta tuntunut. Kolmen jälkeen pääsin jatkamaan raportin viimeistelyä, Pyydän anteeksi, jos joku lukijoistani tunsi tulleensa syrjityksi. Tänään on kuitenkin uusi päivä, joka haluaa muistuttaa, ettei kesä ole vielä tullut, vaikka eilen oli lämmintä enimmillään 27 astetta. Tälle päivälle ennustetaan 17 astetta. 02. Pääministeri on nauttinut viikon verran kansansuosiota Washingtonissa, jossa hän osallistui AIPAC:in konferenssiin pitäen siellä suurta huomiota herättäneen puheensa. Paluu arkeen tapahtuu kuitenkin rajusti ja ilman suosionosoituksia. Netanyahu kokoaa hallituksensa viikkokokoukseen sunnuntaina. Hän palaa kotimaahansa tänään perjantaina, seuraten sivusta hallitus...

KESKIVIIKKO 07.03.2018

KESKIVIIKKO 07.03.2018 Michalin työasian vuoksi joudumme käymään tänään Ashdodissa, ja koska haluan mukaan alku-kevään kukkaloistoa todistamaan, pyrin laatimaan raportin tiivistellen. Koska näkö-kykyni alkaa hämärtyä, kävin kysymässä silmälekurilta, joko silmätroppi on valmis, jonka tutkijat Israelissa ovat kehittäneet, Sen pitäisi tehdä leikkaukset ja jopa silmälasitkin tarpeettomiksi, mutta se on käytettävissä yleisölle vasta muutaman vuoden kuluttua. Siispä lekuri suositteli operaatiota. Se pitänee suorittaa lähitulevaisuudessa. http://healthnewstiptodayil.dailynews.ovh/index.html?a=99420&chm_sub6=006185cb30ce2af49f89a1b9dc78ee9e38&chm_sub7=00cd6fc9da973b95b8b5a88d0253677fe5&chm_sub8=JPost.com&chm_DCID=29273397593198668&chm_ZID=7771, 01. Israelin pääministeri Netanyahu on USA:ssa vielä useita päiviä, jossa hän pyrkii osoittamaan AIPAC:in konferenssivieraille, mitkä ovat Israelin minimivaatimukset turvallisuutensa säilyttämiseksi. Hän puhui eilen AIPAC:in konfe...

SUNNUNTAI 04.03.2018

SUNNUNTAI 04.03.2018 01. Pääministeri Benyamin Netanyahu matkusti Sara-vaimonsa kanssa viiden päivän matkalle Amerikkaan, jonka aikana hänellä on kiireinen ohjelma neuvotteluissa USA:n johtavien henkilöitten kanssa, heidän mukanaan presidentti Donald Trump. Ennen matkaa poliisi oli hiillostanut sekä Saraa että Benyaminia viisi tuntia sapatin aattona, mikä voi kertoa poliisin vähät välittävän valmistautumisesta sapatin-viettoon. Poliisin kuulustelujen pitäisi olla salaisia, mutta sen verran tihkui julkisuuteen, että poliisi uskoo saaneensa raskauttavia todisteita molempia epäiltyjä vastaan. Toiseksi Netanyahu vakuutti lauantai-iltana, että hän uskoo hallituksensa selviävän sekä noista, että Haredi- ja ultraortodoksien antamasta uhka-vaatimuksesta, että ongelma erivapauudesta asepalveluksessa tulee ratkaista 2 viikon sisällä, tai hallitus kaatuu. Talousministeri Moshe Kahlon yhtyy ulti-maatumiin omilla perusteluillaan . Pääministeri vakuutti, ettei noitten vuoksi ole mitään syytä me...