Posts

PERJANTAI 14.07.2017

PERJANTAI 14.07.2017 01. KÄVÄISIMME eilen suomalaismajatalo Lähteen paikallisjohdon ja vierailijan kanssa tutustumassa Hebronin keskustaan, pääosin sillä David HaMelek-kadulla, josta IDF sulki kaikki juutalaiset liiketilat ja kauppiaat n. km:n matkalla v. 2000 alkaneen intifadan seurauksena, kuten seinäteksti kertoo. IDF;n sotilaat olivat vartiopaikoillaan eikä muita ihmisiä näkynyt juuri ollenkaan, vain muutama bussilastillinen turisteja silloin tällöin, muuten tunnelma oli unettavan rauhallinen - joskin taustalla voi tuntea jännityksen, joka voi muuttua hetkessä väkivaltaiseksi. Seurasin, miten muuan nuori arabinainen lähestyi sotilaita, jotka valpastuivat apatiastaan sen verran, että nousivat tarkkailemaan naisen liikkeitä. Miten helppoa naisen olisi ollut tulla veitsen kanssa iskeäkseen sotilaita, joista toisen olisi olettanut suojaavan aseellaan toista tämän puhuessa naisen kanssa. Ihmettelen edelleen, miksei IDF:n sotilaille opeteta lähitaistelutaktiikkaa; 3 vuoden koulutukseen ...

KESKIVIIKKO 12.07.2017

KESKIVIIKKO 12.07.2017 01. VAIKEUKSIA Operan kanssa sen päivitettyä ohjelmansa ja poistettua kaikki speeddial-linkit. Melkoinen hässäkkä siitä syntyi etsiä uuden osoitteet ja aukoa suljetut lukot. Siksi en aluksi pystynyt korjaamaan edellisen raportin virheitä, mutta tämä on elämää internetviidakossa, jossa vieras ja muukalainen on vaikeuksissa. Siihen tulee suhtautua levollisen rauhallisesti. 02. USA:n Israelin lähettiläs David Friedman sekä USA:n Jerusalemin pääkonsuli Donald Blome liittyivät Trumpin nimittämän Lähi-Idän koordinoijan Jason Greenblattin johtamaan neuvottelutiimiin PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kanssa. Jostakin diplomaattisesta syystä johtuen Abbas halusi tavata USA:n tiimin Jerusalemissa eikä Ramallahissa. Valkoisen Talon korkea virkailija selitti ToI:n toimittajalle, että USA:n tiimi kävi asiallisen ja avoimen keskustelun koskien useita rauhan neuvotteluihin liittyviä aiheita. Hallitus uskoo, että voidakseen antaa jokaiselle paras mahdollinen tilaisuus s...

keskiviikko 12.07.2017

KESKIVIIKKO 12.07.2017 01. VAIKEUKSIA Operan kanssa sen päivitettyä ohjelmansa ja poistettua kaikki speeddial-linkit. Melkoinen hässäkkä siitä syntyi etsiä uuden osoitteet ja aukoa suljetut lukot. Siksi en aluksi pystynyt korjaamaan edellisen raportin virheitä, mutta tämä on elämää internetviidakossa, jossa vieras ja muukalainen on vaikeuksissa. Siihen tulee suhtautua levollisen rauhallisesti. 02. USA:n Israelin lähettiläs David Friedman sekä USA:n Jerusalemin pääkonsuli Donald Blome liittyivät Trumpin nimittämän Lähi-Idän koordinoijan Jason Greenblattin johtamaan neuvottelutiimiin PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin kanssa. Jostakin diplomaattisesta syystä johtuen Abbas halusi tavata USA:n tiimin Jerusalemissa eikä Ramallahissa. Valkoisen Talon korkea virkailija selitti ToI:n toimittajalle, että USA:n tiimi kävi asiallisen ja avoimen keskustelun koskien useita rauhan neuvotteluihin liittyviä aiheita. Hallitus uskoo, että voidakseen antaa jokaiselle paras mahdollinen tilaisuus s...

SUNNUNTAI 09.07.2017

SUNNUNTAI 09.07.2017 01. UUSI juutalainen työviikko alkaa auringon paahtaessa pilvettömältä taivaalta, mikä ennustaa aamun 23 asteen lämpötilan kohoamista 33 asteen tienoille, kuten ennusteet kertovat, mutta helle vetää välillä henkeä aloittaakseen huomenna uuden nousun. Eilatissa, Suolamerellä ja Kiryat Smonassakin lämpötila on pysytellyt yli 40 asteen. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mitä tapahtuu joillakin toisilla paikoilla maailmassa. Kalifornian eteläosassa koti-eläimiä on kuollut tuhansittain - 10 000 lehmää – kuumuuteen, ja Iranissa on mitattu lähes 54 asteen lämpötiloja, mikä on ennätys alallaan. Kiinassa, Moskovassa ja Berliinissä on ollut kovia sateita ja niiden seurauksena Kiinassa maanvyörymiä haudaten rakennuksia ja ihmisiä. http://strangesounds.org/2017/07/thousands-of-cows-dying-as-heatwave-bakes-southern-california.html, 02. Phoenixissä hautova helle nosti lämpömittarin lumeta ennatys-korkeuksiin 117 F- astetta (47.2 C-astetta) nostaen kulonuhrien luvun...

Perjantai 07.07.2017

PERJANTAI 07.07.2017 01. YK:n opetus-, tiede- ja kulttuuriorganisaatio UNESCO äänestänee tänään toisen kerran vajaan viikon aikana koskien juutalaisille pyhien kohteiden määrittämisestä "Palestiinan valtion" perinne-kohteiksi, jotka ovat vaarassa. 21-jäsenen paneeli äänesti tiistaina Jerusalemin itäosista, jotka se määritteli palestiinalaisiksi kaupunginosiksi ja ulotti päätöksen koskemaan koko Jerusalemin aluetta. Äänestyksen tulos 10 ääntä puolesta 3 vastaan 8 pidättyessä äänestämästä, niiden mukana Suomen edustaja. Tänään paneelin uskotaan hyväksyvän Hebronin kaupungin ja sen ulkopuolella olevan Patriarkkain Mausoleumin palestiinalaisiksi perinnekohteiksi. Tullakseen täysin voimaan äänestyksen tulisi antaa esitykselle kahden kolmasosan eli 14 jäsenen enemmistön, mitä tiistain äänestys ei täyttänyt. UNESCO hyväksyi aiemmissa kokouksissaan Betlehemin Syntymakirkon sekä Jerusalemin eteläpuolisen kulttuurimaiseman Battirkylän ympärillä islamilaisiksi perinnekohteiksi, jotka...

SUOMI JA UNESCO

SUOMI JA UNESCO MIKSI Suomen edustaja jätti äänestämättä Jerusalemia koskevassa UNESCO:n paneelin kokouksessa tiistaina? Eikö hän ollut tietoinen Jerusalemin asemasta juutalaiselle kansalle, ja jos oli, miksi hän istui tuppisuuna puuttumatta ilmeiseen valheeseen, jota PA/PLO:n nimissä jätetty anomus "Jerusalemista maailman perinnekohteena on vaarassa" käytännössä tarkoittaa. Onko korrekti poliittisuus tärkeämpi kuin totuus? Ensiksi, etnistä palestiinalaista kansaa ei ole olemassakaan. Rooma antoi Juudeassa ja Samariassa vielä henkiin jääneille juutalaisille Filistean mukaan pilkkanimen palestiinalainen ja alueesta nimen Palestiina. Israelin alueilla asuvat arabien, kanaanilaisten, filistealaisten ja muiden kansojen jäännökset omaksuivat palestiinalainen nimen länsimaiden ehdotuksesta vasta meidän päivinämme, mitä etenkin Jasser Arafat mainosti maailmalla. Englantilaisten miehitettyä Syyria Palestiinan alueen 1900 luvun alussa ja aloitettua maassa rakennuskohteita maahan muu...

KESKIVIIKKO 05.07.2017

KESKIVIIKKO 05.07.2017 01. ISRAELIN turvallisuus näyttää olevan taattuna - ainakin näin maallisin silmin katsottuna – sillä maailman suurin lentotukialus Geogs H W Bush ankkuroi Haifan sataman edustalle, ja väestö-määrältään 1.3 miljardia ehkä maailman toiseksi suurimman maan Intian pääministeri Narendra Modi on historiallisella 3 päivän vierailulla Israelissa. Modi on ensimmäinen Intian pääministeri, joka teki virallisen vierailun Israeliin. "On hyvä olla täällä", Modi sanoi tervehtiessään Ben Gurionin lentokentällä Israelin johtajia, jotka kukin vuorollaan ottivat hänet karhun syleilyynsä. "On kunnia olla Intian ensimmäinen pääministeri vierailulla Israelissa", hän sanoi puheessaan myöhemmin. "Herra pääministeri, me olemme odottaneet Sinua kauan aika", sanoi pääministeri Netanyahu vastauspuheessaan. Israel oli odottanut melkein 70 vuotta ystävämaan Intian pääministerin vierailua maassa. Tämä odotus sai täyttymyksensä tiistaina, jolloin pääministeri M...