Thursday, January 02, 2020

TORSTAI 02.01.2020

TORSTAI 02.01.2019
UUTISIA ISRAELISTA
01. Näin uuden vuoden ja kuukauden alkajaiseksi lienee paikallaan antaa muutamia tilastotietoja Juutalaisesta Valtiosta, ainoasta maailmassa.

Tilastollisen keskustoimiston (CBS) keräämien tilastojen mukaan Israelin asukasmäärä on näin uuden vuosikymmenen alussa
9 136 000 kansalaista, kuten ynetnews.com raportoi.

CBS:n arvion mukaan heistä 6 772 000 (72 %) ovat juutalaisen halachan mukaan juutalaisia; arabien lukumäärä on 1 916 00 (21 %).

Asukasmäärä kasvoi v. 2019 aikana 1.9 %. Kaikkiaan 177 000 vauvaa syntyi, ja 34 000 uutta Israelin kansalaista muutti paluulain mukaan (law of return) maahan.

CBS:n ennusteen mukaan Israelin asukasmäärä tulee ylittämään 10 miljoonan kansalaisen määrän vuoden 2024 lopussa.

Monet juutalaiset juhlivat länsimaisen kalenterin mukaista Uutta Vuotta 2020 joulukuun 31.päivänä.
https://www.jpost.com/Israel-News/Israels-population-at-9136000-on-the-eve-of-2020-612665,

02. ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi, Israel!
Niin kuin laajat purolaaksot, niin kuin puutarhat virran rannalla, niin kuin aloepuut, Herran istuttamat, niin kuin setripuut vesien vierillä” sanoi Bileam, Beorin poika, jonka Baalak, Moabin kuningas oli palkannut kiroamaan Israelia, mutta ”joka ei voinut kirota sitä, jonka Herra oli siunannut”. (4.Ms.24:5 -6)

Mooseksen kuoltua Herra sanoi Josualle, Nuunin pojalle: ”Minun palvelijani Moses on kuollut; nouse siis ja mene tämän Jordanin yli, sinä ja kaikki kansa, siihen maahan, jonka Minä annan teille, kuten olen Moosekselle puhunut.”

”Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, Minä annan teille, niin kuin olen Mosekselle puhunut. (5.Ms.11:24)
Maa erämaasta ja tuolta Libanonista aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka, - koko heettiläisten maa – aina suureen mereen saakka, auringonlaskuun päin, on oleva teidän aluettanne”.
(1Ms13:17; Joos.1:3 -4; 2.Ms.19:12)

”Älä siirrä lähimmäisesi rajaa, jonka entiset polvet ovat määränneet sinun perintöosallesi siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, että ottaisit sen omaksesi”. (5.Ms.19:14)

03. Israelissa on herätetty keskustelu siitä, onko Jumalan Israelille antama lupaus ikuisesta perintöosasta Luvatussa Maassa edelleen voimassa. Leeviläisille ei luvattu perintöosaa, sillä ”Herra on heidän osuutensa ja perintöosansa”. (4.Ms.18.20)

On kuin kohtalon ivaa, että kysymyksen omistusoikeudesta juutalaisten parissa nostivat esiin pakanakansojen edustajat, eivät juutalaiset, jotka edelleen elävät pakanakansojen (goijim) ja jättiläisten pelon alla.

USA:n presidentti Donald Trump julisti muutamia kuukausia sitten, että ”tutkittuaan tarkoin asiaa koskevia asiakirjoja Washingtonin hallitus katsoo, ettei juutalaisilla ole mitään rajoitteita rakentaa koko Luvatun Maan alueella, koskien myös Juudeaa ja Samariaa”.

Kuten saattoi arvata, YK ja EU nostivat kovien vastalauseiden kuoron, koska se tuhoaa niiden suositteleman suunnitelman kahdesta valtiosta Jordanin ja Välimeren väliselle alueelle.

Kysymys on noussut Israelissa ajankohtaiseksi pääministeri Benyamin Netanyahun luvattua, että hän ulottaa Israelin yksinvallan Jordanin laaksoon, kuten myös juutalaisyhteisöihin Juudeassa ja Samariassa, jos hän voittaa maaliskuun 2.päivän vaalit.

Poliittisen kentän vasemmistolaiset johtajat huutavat suureen ääneen, ”ettei rikoksista syytetty mies saa muodostaa uutta hallitusta”, ja vaativat sekä oikeuskansleri Avichai Mandelblotia että Korkeinta Oikeutta estämään Netanyahua suunnitelmansa toteuttamisesta.

Kumpikaan korkeinta juridista päätäntävaltaa edustava instituutti ei uskaltanut antaa omaa tulkintaansa, mikä voitaneen katsoa Jumalan puuttumiseksi Israelin sisäisiin asioihin, sillä ”koko maa on Minun, sanoo Herra Sebaot”.(2.Ms19:5)

Artikkelin otsikossa ja tekstissä mainittu ”Jordanin laakson liittämiseksi Israeliin” on virheellinen, koska kansainvälisen lain mukaan koko maa Jordanin ja Välimeren välissä kuuluu Kansainliiton päätöksen mukaan, jonka YK myöhemmin vahvisti, juutalaisille luvattuun kotimaahan.

Juutalaisen lain ulottaminen (sovereignty) Juudeaan ja Samariaan on siten Israelin valtion sisäinen asia, eikä kuulu pakanakansoille.

ICC:n pääsyyttäjän Fatou Bensoudan puuttuminen asiaan voi aiheuttaa hänen oman taustansa ja puolueettomuutensa tutkimisen, kuten on jo eri tahoilla vihjailtu. Bensouda keskusteli PA/PLO:n edustajien kanssa sotarikossyytteistä Israelia vastaan harkitessaan syytösten asettamista.
https://www.jpost.com/Israel-News/Plans-for-Israeli-Jordan-Valleyl-annexation-moving-forward-612697,

04. Pääministeri Netanyahu lähetti eilen illalla Knessetiin anomuksensa immuniteetistä, jolla poistettaisiin häntä vastaan nostetut syytteet.

Israelin media käsittelee Netanyahun kysymystä analyyseissään ja artikkeleissaan ikään kuin hänet olisi jo tuomittu. Pääministeri on itse voimallisesti pyrkinyt vakuuttamaan, ettei hän ole syyllistynyt rikoksiin, vaan kysymys on häntä vastaan nostetusta noitavainosta.

Useat tahot vaativat Knessetiä käsittelemään kysymyksen Netanyahun immuniteetista nopeasti, eikä jäädä odottelemaan vaalien tuloksia, ja painostavat Knessetin puhemiestä Yuli Edelsteinia toimimaan nopeasti.

Israel Beitenu-puolueen johtaja Avigdor Liberman sanoo puolueensa vastustavan immuniteetin myöntämistä, mikä voi aiheuttaa sen, ettei Netanyahun anomus saa vaadittua 61 kansanedustajan hyväksymistä.

SiniValkoisen johtaja Benny Gantz on kahden vaiheilla; häntä voi arveluttaa ottaa hätiköityä kantaa asiassa, joka voi jonkun ICC:n toimesta koskea myös häntä. Bensouda uhkailee syyttävänsä IDF:n johtavia kenraaleita sotarikoksista Gazassa ja Länsirannalla.
https://www.jpost.com/Israel-News/Plans-for-Israeli-Jordan-Valleyl-annexation-moving-forward-612697,

05. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas kummastelee, että Israel neuvottelee Hamasin kanssa pitkäaikaisesta tulitauosta, mutta samaan aikaan jatkaa PA:n kuristamista estäessään 500 miljoonan USD vero- ja muita saatavien maksamisen PA:lle syyttäen Israelia arabien varojen varastamisesta.

Israelin hallitus teki viime vuonna päätöksen varojen pidättämisestä vastaten PA/PLO:n suorittamia ”palkkamaksuja” terroristeille ja heidän omaisilleen.

Abbas lähetti kirjeen Netanyahulle varoittaen, että päätös varojen pidättämisestä lisää suuttumusta Länsirannan arabien keskuudessa, ja voi kehittyä räjähdyspisteeseen.

PA:n siviilioikeuksien ministeri Hussein al-Sheikh matkusti Israeliin keskustellakseen talousministeri Moshe Kahlonin kanssa asiasta.

Israel vastustaa kiivaasti palkkojen maksamista ”pay-for-slay periaatteella, mutta PA väittää toimenpidettä ”sosiaaliseksi avuksi perheille, joiden leivän hankkija on saanut surmansa tai istuu Israelin vankilassa kärsimässä hänelle annettua vankeusrangaistusta”.

”Olet laatimassa sopimusta Hamasin kanssa, mutta asetat samalla lisää sanktioita Palestiinan hallitukselle” al-Sheikh valitti Kahlonille.
Al-Sheikh vakuutti PA:n vastustavan väkivaltaa, mutta ”Israelin päätös lisää pahaa verta arabeissa ja uhkaa räjähtää kasvoille”.
https://www.timesofisrael.com/abbas-said-to-warn-netanyahu-that-west-bank-on-verge-of-explosion/,

06. Fatah vietti keskiviikkona järjestön 55-vuotisjuhlia marsseilla - ja mikä harvinaista – Gazassa valtaa pitävä Hamas antoi Fatahille luvan järjestää marssit 55-vuotisjuhlan kunniaksi Gazassa.
Fatah perustettiin Arafatin toimesta 1965.

Luvan ehtoihin kuului pitää marssi vain sille luvatulla kadulla, eikä julkisissa puistossa tai torilla.

Marsseihin liittyi niin runsaasti kansaa, että useat tuhannet ihmiset tunkeutuivat läheiselle Saraya torille, jossa Hamas antoi pitää marsseja viimeksi tammikuussa 2013.

Sekä Hamas että Fatah vakuuttivat haluaan pitää presidentin ja PLC-vaalit pian, mutta käytännössä niiden järjestäminen ei ole onnistunut.

PLO:n lippuja oli ripustettu eilen Jerusalemin vanhan kaupungin muureille, yksi niistä suurikokoinen Abbasin ja Arafatin kuvilla varustettuna. Poliisi poisti niitä sitä mukaa kuin löysi.
https://www.timesofisrael.com/hamas-allows-fatah-to-hold-rare-anniversary-march-in-gaza/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273950,

07. Pääministeri Netanyhau lensi tänä aamuna Ateenaan, jossa hän osallistuu Kreikan ja Kyproksen johtajien kanssa tilaisuuteen, jossa sovitaan yhteisestä kaasujohdosta Eurooppaan.

Israelin suurimman kaasulautan Leviathan kaasun lähettäminen lautalta Israeliin ja edelleen tilaajille aloitettiin eilen.

Netanyahu ennusti lupaavia näköaloja: ”Se ei vain alenna kaasun, vaan myös sähkön hintoja, tuoden satoja miljardeja USD valtion kassaan kansan elintason nostamiseksi: vanhuksille, lapsille, terveyttä ja vaurautta.

Netanyahu viittasi puheessaan Irakin militian hyökkäykseen USA:n Bagdadin lähetystörakennukseen:

”Tiedostamme muutoksista alueella; kaikki tapahtuu hyvin, hyvin dramaattisesti. Seuraamme tilannetta hyvin tarkasti läheisessä kontaktissa suuren ystävämme USA:n kanssa, jonka presidentin kanssa olin puhelinyhteydessä eilen iltapäivällä. Tuemme kaikin tavoin Yhdysvaltoja ja sen oikeutta puolustaa itseään ja asukkaitaan”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273995,
https://www.timesofisrael.com/pompeo-thanks-netanyahu-for-support-after-iraq-embassy-attack/,
UUTISIA MAAILMALTA
01. 22 C-17 A Globemaster konetta, F/A-18, komento-ja valvonta keskuskone lähtivät USA:sta 24 tunnin sisällä Lähi-Itään.

HalTurner arvioi sivullaan sodan olevan tulossa, USA:n lisätessä runsaasti läsnäoloaan ja kykyään Lähi-Idässä nopeisiin tilanteisiin.

4000 laskuvarjojääkäriä (paratroopers) määrättiin nopeaan siirtoon Lähi-Itään USA:n lähetystörakennukseen tehdyn hyökkäyksen vuoksi.

Trump ei aio toistaa edeltäjiensä virhettä uskottelemalla, että jännitys laukeaa itsestään. 750 laskuvarjojääkäriä ovat jo matkalla tai valmiina hyppäämään koneeseensa ja sieltä Bagdadiin.
https://halturnerradioshow.com/index.php/en/,
https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/breaking-news-4-000-paratroopers-ordered-to-prepare-for-rapid-deployment-to-middle-east,

02. Australian hallitsemattomat palot jatkuvat edelleen täydellä vauhdilla. New South Wales julisti viikon mittaisen hätätilan maahan.

Pääministeri Scott Morrison meni paikan päälle tarkastamaan palo-aluetta, mutta paikallisten asukkaitten ivahuutojen vuoksi pahoitti mielensä ja lensi takaisin kotiinsa.

Tuhansia ihmisiä pakeni laajalle turistien lähtöalueelle NSW:ssä, ja sotilaat valmistautuvat evakuoimaan 4000 ihmistä liekkien saartamalta alueelta Viktorian valtiossa.

Merivoimien alus saapui Mallacootan satamaan; se pystyy ottamaan 800 ihmistä kannelleen.
https://www.bbc.com/news/world-australia-50969088,

03. Turkin diktaattori Recep Tayyip Erdogan aikoo miehittää Libyan väkivalloin nimittämällä sinne turkkilaisen kuvernöörin (Ottoman imperiumin mallin mukaan).

Libyan lähivaltiot Egypti, Tunisia, Algeria, Chad ja muut Libyaa ympäröivät maat arabiliittoa myöten vakuuttavat seisovansa Libyan kansan tukena Turkin diktaattorin hyökkääviä otteita vastaan.

Koko Afrikan pohjoisosa on hälytyksen alaisena odottaessaan, mitä tapahtuu seuravaksi. Missä ovat USA ja Venäjä, tai edes Iran?
https://www.addresslibya.co/en/archives/52814,
http://libyanwarthetruth.com/breaking-erdogan-plans-take-libya-force-and-install-turkish-governor-ottoman-empire,

04. Aikana, jolloin kristittyjä lahdataan eri puolilla maailmaa ilman, että maailman kristittyjen enemmistö haluaa edes tietää mitään asiasta, Daniel Kolenda taistelee yksinäistä sotaansa aloittamallaan ”ristiretkellä” Monroviassa, Liberiassa.

Hän ei tainnut olla tietoinen, että paikallinen noita yritti surmata hänet kesken saarnaa.

Tämä noita tunnetaan hyvin alueella, hänen kerrotaan surmanneen useita ihmisiä, lukemalla voimallisia loitsuja heidän ylleen. Eräs pappi kertoi Kolendalle tietävänsä tusinoittain ihmisiä, jotka tämä noita-nainen oli surmannut kirouksillaan.

Alueella asuvat ihmiset ovat kauhuissaan noidan voimasta. Hän tuli Kolendan kokoukseen lukeakseen loitsuja hänen ylleen.
Kolenda kertoo mitä tapahtui:

”Saarnasin Jeesuksesta kuten tavallista. Noita meni korokkeen oikealle puolelle, yhden massiivisen pilarin eteen. Hän oli tuonut joitain outoja taikavälineitä mukanaan, ja alkoi saarnani aikana lähettää kirouksia ylleni. Yhtäkkiä hän huusi suurella äänellä ja kaatui maahan, kiemurrellen siellä kuin käärme, vaahdon tullessa hänen suustaan”.

”En välittänyt hänestä, vaan jatkoin saarnaani, sillä minulla on koulutettu tiimi, joka otti asian käsiinsä. He kantoivat naisen telttaan, ”käärme-kuoppaan”, jossa he ajoivat demonit pois naisesta.
Nainen palasi normaaliälyynsä, ja otti vastaan Jeesuksen Vapahtajanaan.

Noita tuotiin kansan eteen korokkeelle, jossa Kolenda puhui hänen kanssaan. Kansa oli selvästi peloissaan, mutta hämmästelivät, mitä hänelle oli tapahtunut. Nainen kertoi tulleensa surmaaman hänet, mutta kesken saarnan jokin iski häneen, niin että hän kaatui maahan, ja sanoi demonien myöhemmin lähteneen hänestä, ja hän oli nyt vapaa.
”Jeesus on voimallisempi kuin minun noituuteni” nainen kertoi.

Artikkelissa kerrotaan muita mielenkiintoisia asioita, mutta puuttuvan tilan vuoksi en voi toistaa niitä tässä.

”Meidän huomiomme kohteena tulee olla Jumalan suuruus, ei Saatanan voimassa. Hengellinen taistelu, joka keskittyy siihen, mitä Saatana tekee, sotkeutuu pian Jumalan Sanan vastaiseksi” Kolenda vakuuttaa.(Miksi kristityt eivät käytä heille annettua voimaa?)

Smith Wigglesworth sanoi: ”Jos sinulla on suuri Jumala, sinulla on pieni saatana. Jos saatanasi on suuri, Jumalasi on pieni”.
https://www.charismanews.com/culture/79324-daniel-kolenda-christians-can-t-ignore-spiritual-warfare-anymore,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07 -12, Tiberias 11 -17; Suolameri 13 -20; Eilat 11 -22 +C-astetta, pohjoisosissa maata Jerusalemin korkeudelle sadetta, muualla tänään ja huomenna puolipilvistä, sapattina sadetta. Hieman viilenevää.



Wednesday, January 01, 2020

KESKIVIIKKO 01.01.2020

KESKIVIIKKO 01.01.2020
Näin uuden vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä on aihetta katsella vähän taaksepäin ja kertoa, mitä keksintöjä Israel on tehnyt 10 vuoden aikana. Referoin alla Jpost.magazine 27.12.2019 julkaisemaa artikkelia.
Artikkelin aiheet koonnut Eytan Halon toteaa aluksi: ”Aina kun katselet ympärillesi, juutalainen valtio näyttää luoneen taas uuden keksinnön tai hätkähdyttävän luomuksen”.
Olen suomentanut raportin tärkeimmät osat, terminologia voi olla puutteellinen.
01. OrCam

”2010 Jerusalemissa toimivan tiimin perustama Mobileye johtaa vallankumousta sokeille ja heikkonäköisille.

Yhtiön keinoälyn kehittämät kannettavat laitteet, varustettuina korkealaatuisella kameralla, pyrkivät muuttamaan lukuisten ihmisten elämän mahdollistaen heidät lukemaan tekstiä, erottamaan kasvon-piirteitä jne. OrCam yhtiön markkina-arvo on nyt 1 miljardi USD.

02. ReWalk

Israelilaisen quadriplegic-kehittäjän tri Amit Gofferin ReWalk on kannettava robotti, ulkoinen exoskeleton ranko, joka mahdollistaa halvaantuneet, joilla on selkäydinvammoja, seisomaan ja kävelemään.

ReWalk vahvistaa lantion ja polvien liikkumista. Yhtiön kehittämä teknologia on ensimmäinen ulkoinen rankolaite, joka on saanut FDA:n hyväksynnän henkilökohtaiseen ja kuntoutuskäyttöön USA:ssa.

Aiemmin tänä vuonna exoskeleton avusti halvaantunutta veteraania Terry Hannigan Verelinea kilpailemaan New York City maratoonilla.

03. Beresheet

Israelin ensimmäisen Lunarluotaimen matka kuun pinnalle ei onnistunut täysin ohjelman mukaan, mutta insinööriluomuksena se inspiroi sukupolvemme lapsia ja koko Israelin kansaa.

SpaceIL ja Israelin avaruusteollisuuden kehittämä Beresheet nosti Israelin seitsemänneksi maaksi, joka onnistuneesti lähetti avaruusaluksen kuun kiertoradalle. Aluksen laskeutuminen kuun pinnalle epäonnistui jarrutuksen myöhästyessä, mutta luomuksen taustalla toimiva tiimi suunnittelee uutta yritystä, jota kansa innolla odottaa.

04. Watergen

Rishon LeZionissa toimiva Watergen on kunnianhimoinen yhtiö, jonka suuntaa-antava teknologia luo tuoretta juomakelpoista vettä pelkästä ilmasta.

Yhtiön generaattorit luovat yhteyden kokoamansa ilman kosteuteen, tuottaakseen turvallista vettä sinne, missä sitä eniten kaivataan.

Yhtiön omistaa israelilais-georgialainen philanthropisti tri Michael Mirilashvili. Sen laaja-alainen Watergen generaattori pystyy kehittämään 5000 litraa puhdasta vettä päivässä tarvitsematta muuta infrastruktuuria kuin taloussähkövirran.

05. Iron Dome

Iron Dome on ilmapuolustusjärjestelmä, joka ensimmäiseksi otettiin käyttöön 2011.
Se on muuttanut ja pelastanut lukemattomien Israelin asukkaitten elämän, jotka elävät jatkuvan rakettitulen uhan alaisina.

Iron Dome järjestelmän kehittivät Rafael Advanced Systems ja Israel Aerospace Industries. Se pystyi eliminoimaan 700 rakettia yksistään v. 2014 Gazan kesäsodan ”Operation Protective Edge”aikana yksistään. USA:n Armeija osti helmikuussa 2019 kaksi Iron Dome patteristoa sotilaittensa suojaksi ilmahyökkäyksiltä.

06. Drone Dome

Rafael on ainoa yhtiö, joka on päässyt listaan kahdesti, tällä kertaa suojellakseen infrastruktuuria erilaiselta ilmasta tulevalta uhalta.

Yhtiön kehittämä ”Drone Dome” järjestelmä, jota ensiksi esiteltiin 2016, pystyy neutraloimaan vihamielisiä pienkoneita (drone), joko terroristien tai rikollisten lähettämiä.(Se pystyy myös havaitsemaan risteilyohjuksia ja joko tuhoamaan ne tai ilmoittamaan niiden lähestymisen, oma lisäys)

Englannin armeija otti järjestelmän käyttöönsä joulukuussa 2018 Lontoon Gatwick lentokentällä, miehittämättömien pienkoneitten (drone) aiheuttaman uhkan vuoksi. Ne pysäyttivät lentoliikenteen 36 tunnin ajaksi Englannin toiseksi vilkkaimmalla lentokentällä.

07. Aleph Farms.

Yksi Israelin kasvavan listan food-tech yhtiöistä, Aleph Farms, ilmoitti joulukuussa 2018 onnistuneensa kasvattamaan maailman ensimmäisen cell-grown minute steak.(solusta kasvatettu pieni pihvi)

Aikuisesta lehmästä kivuttomasti otettu muutaman solun massa-kasvattaminen on ollut ruoka- ja maatalousteollisuuden ”Holy Grail”, korkea tavoite. Tämä järjestelmä toistettiin viemällä muutamia soluja kansainväliselle avaruusasemalle (ISS), jossa sitä kasvatettiin.

08. StemRad

USA:n avaruustutkimuksen suosion kasvamisen myötä on tullut ajankohtaiseksi kehittää maapallon ilmakehän ja magneettisen suojakehän ulkopuolella työskenteleville astronauteille suojavarusteita avaruussäteilyä vastaan.
Tel Avivissa toimiva StemRad voi muodostaa avainratkaisun tähän. Tri Oren Milstein ja Daniel Levitt perustivat 2011 yhtiön, jonka kehittämät suojavarusteet AstroVet antavat persoonallisen suojauksen astronauteille ilmakehän (magnestopheren)ulkopuolella.

Varusteet kehitettiin yhdessä Israel Spaceagencyn ja Lockheed Marinin kanssa, jotka NASA testasi ennen avaruusalusten laukaisemista syvään avaruuteen.

09. 3D Printed heart

Tel Avivin yliopiston tutkijat sieppasivat lääkintämaailman huomion aiemmin 2019 kopioituaan maailman ensimmäisen 3D vascularized (verisuonilla varustetun) keinotekoisen, toimivan sydämen.

Kehityksessä käytettiin potilaan omia soluja ja biologista materiaalia, ja sitä pidetään läpimurtona henkilökohtaisen kudoksen tai uuden jäsenen kasvattamiseksi tulevaisuudessa. Vuosikymmenen aikana kehittäjät toivovat 3D-kopiokoneitten olevan jokaisessa sairaalassa.

10. Zebra Medical Vision

Maailman terveyspalvelu-markkinoiden nopeasti kasvaessa ne aina ovat kärkkymässä uusia alalle sopivia kehitelmiä, eikä Shefayimissa sijaitseva terveyspalvelun aloittelevan yrityksen Zebra Medical Vision ole poikkeus tarjoamalla diagnostisen päätelmän nopeuttamista.

Yhtiön teknologia on saanut neljä FDA hyväksyntää tähän mennessä. Menetelmässä käytetään aiempaa tuntemusta ja AI (keinoälyn) apua automaattisesti identifioimaan potilaan lääkinnällinen tila hänen scan-raportistaan, mikä voidaan nopeasti ilmoittaa radiologeille hätä-tilanteissa nopeiden toimenpide-ratkaisujen tärkeysjärjestyksestä.
Lista ei suinkaan ole täydellinen, ja se kasvaa kaiken aikaa. Israelin kansa on muutamassa vuosikymmenessä kasvanut aloilla, joihin se on keskittynyt, maailman huippuluokkaan, ja jonka tutkijat ovat haluttuja maailmalla.
https://www.jpost.com/Jpost-Tech/Top-10-Israeli-inventions-of-the-last-10-years-612118,






Tuesday, December 31, 2019

TIISTAI 31.12.2019

TIISTAI 31.12.2019
UUTISIA ULKOMAILTA
01. USA:n Federaation syytäjät ilmoittivat maanantaina, että Grafton Thomasia vastaan, joka viilteli viidakkoveitsellään (matchete) viittä ultra-ortodoksista juutalaista Rabbin kotona hanukkah-illallisen aikana Monseyssa, New Yorkissa, nostetaan viisi viharikossyytöstä.

Yksi viidestä uhrista on edelleen kriittisessä kunnossa.
Garfton Thomasia syytetään myös uskontonsa mukaisen uskon vapaan harjoittamisen estämisestä pyrkiessään surmaamaan ja haavoittamaan vaarallisella aseellaan.
(matchete on 32.5 -45 sm:n terällä varustettu ase, jonka pitempää versiota voidaan käyttää lyhyen miekan tavoin)

Päästyään sisään rabbin kotiin Thomas huitoi mielipuolisesti aseellaan joka suuntaan haavoittaen jokaista, joka sattui tielle.
https://www.debka.com/mivzak/the-man-who-stabbed-5-jews-in-monsey-charged-with-5-hate-crimes/,

Thomasin asianajaja sanoo asiakkaansa kärsivän hallusinaatioista ja kuulevansa ääniä aivoissaan; tutkineen natsikulttuuria, antisemiittisiä aiheita (miksi Hitler vihasi juutalaisia?), sekä synagogien sijaintia alueella. Hän on kärsinyt masennuksesta.
Asianajaja pyytää asiakkaalleen mielentilatutkimusta.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273877,

02. New Yorkin juutalaiset tuntevat pelkoa ja uhmaa painiskellessaan antisemiittisen kriisin ja nousevan juutalaisvihan keskellä kiirehtiessään Chabad Lubavitch maailman keskukseen Crown Heights alueella kaksi päivää hyökkäyksen jälkeen.

Poliisi ja vapaaehtoiset siviilit vartioivat juutalaisten asuttamissa lähiöissä. Pormestari Bill de Blasio vakuuttaa tehostavansa kaupungin turvallisuustoimia useiden New Yorkissa tapahtuneitten hyökkäysten johdosta.

”Anti semitismi ei ole koskaan ollut näin paha. Se on nousemassa yhä enemmän todelliseksi kysymykseksi. Tämä on mielipuolista” sanoo 23-vuotias Chaim Kaplan AFP:n toimittajalle päätettyään rukouksensa maanantaiaamuna.

New Yorkissa, jossa asuu suurin juutalaisyhteisö Israelin jälkeen, juutalaiset olivat lopulta tunteneet löytäneensä turvapaikan, mutta Broocklinissä ja muualla tapahtuneet mielivaltaiset hyökkäykset uskonsa vapaasti näyttäneitä juutalaisia vastaan särkevät idyllin.

”Mitä meidän tulee tehdä?” kysyy Kaplan. ”Juutalaisten tapana ei ole koskaan ollut peräytyä. Olemme aina olleet vainottuina. Se on sitä mitä se on. Meidän tulee taistella sitä vastaan rakkaudella”.
https://www.timesofisrael.com/in-new-york-fear-and-defiance-as-jews-wrestle-with-anti-semitism-crisis/,
https://www.timesofisrael.com/two-arrested-in-germany-over-vandalism-to-jewish-cemetery/,

03. Irakin kurdialueella Al-Qoshin juutalaisten valtaosa on muuttanut Israeliin, mutta jäljelle jääneet yrittävät herättää henkiin Hanukkah- juhlien vieton Irakissa.

Tänä vuonna Al-Qoshin juutalaisyhteisö vietti Hanukkah-juhlia. Parikymmentä kaupungin juutalaista kokoontuivat kippa päässään ja rukousliinansa hartioillaan yhdeksän haaraisen kynttelikön ympärille juhla-ajan viimeisenä päivänä, vuosikymmeniä juutalaisten valtaosan muutettua pois Irakista.

Hanukkah-juhlaa vietetään Jerusalemin Temppelin uudelleen vihkimisen muistoksi maccabilaisajalla v. 164 eKr.

Al-Qosh on kristitty-enemmistöinen kaupunki Irakissa 50 km Mosulista pohjoiseen, jonka Islamin Valtio julisti ISIS-joukkojen pääkaupungiksi.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun juhlimme Hanukkahia Irakin Kurdistanissa” sanoi yksi tilaisuuden järjestäjistä Ranj Cohen AFP:lle.

Cohen on Irakin kurdi, joka rekisteröi järjestönsä viranomaisten kanssa. Hän suunnittelee profeetta Nahumin mausoleumin uudistamista, voidakseen järjestää sinne sabattitilaisuudet lauantaisin, ehkä jo ensi vuonna, mutta sodan runnomassa maassa mikään ei ole varmaa.
https://www.timesofisrael.com/hanukkah-candles-burn-in-an-iraqi-kurdistan-where-few-jews-remain/,

04. Viime viikolla ammuttiin yli 30 rakettia irakilaiseen K1 sotilastuki-kohtaan surmaten amerikkalaisen urakoitsijan sekä surmaten ja haavoittaen lukuisia irakilaisia ja amerikkalaisia sotilaita, joita on sijoitettu tukikohtaan Kirkukissa Al-Qaimin alueella.

Al-Qaim sijaitsee Irakin Ambar provinssissa Syyrian Deir Ezzorin provinssin rinnalla. Al-Qaim on Iranille myötämielisen shiite militian Kataib Hizbullah valvonnassa, jota ohjaavat Iranin IRGC:n joukot.

USA:n ilmavoimat iskivät viiteen Al-Qods militian Kataib Hizbullah
sotilasasemaan Syyriassa ja Irakissa, molemmilla puolilla rajaa.
Iskuissa sai surmansa ainakin 25 ja haavoittui 55, heidän joukossaan iranilaisia upseereita. Iskut tehtiin 25 tuntia USA:n K-1 tukikohtaan tehdyn 30 raketti-iskun jälkeen.

Tämä oli USA:n ilmavoimien ensimmäinen hyökkäys IRGC:n joukkoja vastaan, joka toteutettiin ulkoministeri Mike Pompeon pikavierailun jälkeen USA:n Aina l-Assad lentotukikohtaan. Pompeo poistui maasta välittömästi ennen ilmaiskuja.

Irakin isäministeriö ilmoitti virallisesti arabimediassa saamastaan tiedusteluraportista, että Al-Gods komentaja kenraali Qassem Soleimani oli antanut käskyn Kataib Hizbullahille Bagdadissa vetää Iranin toimittamat raketit varastoista ja sijoittaa ne asutusalueille USA:n ilmaiskujen pelossa.

Käskyssä kehotetiin Militiaa varaamaan raketit pelkästään USA:n joukkoja vastaan. Artikkelin mukaan tämä vahvistaa epäilyjä, että Kataib Hizbullah oli täysin tietoinen USA:n ilmavoimien vastaiskuista.
https://www.debka.com/us-strikes-5-iranian-al-qods-militia-bases-in-syria-and-iraq-iranian-casualties/,

05. Irakin pääministeri Adel Abdel Mahdi tuomitsi USA:n ilmavoimien iskut Irakin ja Syyrian alueille, joissa sai surmansa ainakin 25 Iranin tukeman Kataib Hizbullah militian tai PMF:n jäsentä ja haavoitti kymmeniä, heidän mukanaan iranilaisia upseereita.

Pääministeri Mahdi sanoi yrittäneensä varoittaa militiaa USA:n iskuista.
”Amerikan joukot toimivat omien poliittisten intressiensä mukaan, ei Irakin” hän sanoi lausunnossaan syyttäen USA:ta Irakin itsenäisyyden loukkaamisesta, lisäten Irakin ”harkitsevan uudelleen suhteitaan ja turvallisuuttaan poliittisten ja laillisten näkökohtien kannalta”.
https://www.bbc.com/news/world-middle-east-50951742,

06. Michael Snyder kysyy aiheellisesti Steve Quaylen artikkelissaan USA:n suorittamien ilmaiskujen seurauksista, joissa sai surmansa ja haavoittui kymmeniä Irakin militian sotilasta ja Iranin upseereita.

Ilmaiskut sunnuntaina olivat seurausta Irakin Kataib Hizbullahin 30 raketin iskuihin USA:n K-1 tukikohtaan surmaten ja haavoittaen useita.

Avoimen sodan uhka leijui alueen yllä jo aiemmin Iranin hyökkäävien toimien vuoksi, mutta presidentti Trump perääntyi viime minuutilla.
Iran ei toimi suoraan Yhdysvaltoja vastaan, vaan käyttää siihen liittolaisiaan.

Trumpin kärsivällisyys osoittaa loppumisen merkkejä. Hän valtuutti
14 000 lisäjoukkojen lähettämisestä alueelle, ja Pentagon harkitsee vielä uusien joukkojen tarvetta.

Snyder arvioi, etteivät amerikkalaiset usko sodan mahdollisuuteen Iranin ja Venäjän kanssa, mutta Venäjän ja Iranin merivoimien harjoituksiin Omanin lahdella liittyivät Kiinan sota-alukset, mikä nostaa jännityksen kohoamista usealla pykälällä.

Venäjän korkein upseeri, presidentti Putinin yleisesikunnan komentaja kenraali Valery Gerasimov sanoi uskovansa Lännen valmistautuvan laajaan sotilaskonfliktiin lisäten, että Länsi on omaksunut Venäjään nähden vihollisen asenteen, varoittaen uudesta suursodasta.

Trumpin empimiseen iskeä suoraan Irania vastaan lienee vaikuttanut kolmannen maailmansodan syttymisen mahdollisuus, jos Iran ylittää määrätyt punaiset varoituslinjat.

Israel on USA:n tavoin useasti varoittanut Irania joukkojen ja tukikohtiensa ulottamista Syyriaan ja viimeksi myös Irakiin uhaten, etteivät ne tule sallimaan sitä.

Venäläiset hävittäjät ovat kuitenkin viime aikoina ajaneet Israelin hävittäjiä pois Syyrian ja Irakin ilmatilasta. Varomaton askel tässä dominopelissä voisi laukaista kohtalokkaan siirron.
http://theeconomiccollapseblog.com/archives/will-it-be-war-u-s-airstrikes-hit-iranian-backed-militias-as-the-pentagon-warns-more-military-action-may-be-coming, Halturner radioshow,

07. AP:n Bagdadista lähettämän tuoreen raportin mukaan tusinoittain Irakin Kataib Hizbullah militian tukijoita murtautui tiistaina USA:n lähetystöön murrettuaan pääportin ja sytytettyään vastaanottotilan tuleen. USA:n Irakin lähettiläs poistui lähetystötalosta aiemmin.

AP:n reportteri kertoi liekkien nousevan rakennuksen sisältä, ja ainakin kolmen USA:n sotilaan seisovan rakennuksen katolla. Kovaäänisellä varustettu mies varoitti kansaa menemästä sisälle rakennukseen todeten: ”Viesti on toimitettu”.

Lähetystön henkilökunnasta ei ole tietoa, onko heitä lähetystössä. Alueelle levitettiin kyynelkaasua, mikä vaikeutti hengitystä.
https://www.timesofisrael.com/iraqi-supporters-of-iran-backed-militia-breaking-us-embassy/,

08. Maastopalot Australiassa jatkuvat edelleen hallitsemattomina ihmisten pyrkiessä hakemaan turvaa jopa hiekkarannoilta maantieyhteyksien estyessä palojen seurauksena.

Tuhansia ihmisiä pakeni hiekkarannoille Victoriassa riehuvia liekkejä pakoon.
Mallacootan asukkaat kertoivat järkyttävistä kokemuksistaan leirintä-alueille ja satamalaitureilla sekä pääsystään aluksiin veripunaisen taivaan alla. Sotilaskoneita ja – aluksia lähetettiin pelastustoimiin.

Viranomaisten mukaan virallinen surmansa saaneiden lukumäärä on nyt 12, mutta neljä ihmistä on kateissa Viktoriassa ja lisää NSW:ssä.
Useille ainoa toivo on tuulen suunnan muuttuminen.
Virkailijat varoittavat, että tilanne tulee huononemaan uudelleen viikonvaihteen aikana lämpötilan noustessa yli 40 C-astetta.
https://www.bbc.com/news/world-australia-50952253,

UUTISIA ISRAELISTA
01. Kolme Israelin Korkeimman Oikeuden tuomaria aloittivat 09.00 aikaan tänään kuuntelun, voiko pääministeri Benyamin Netanyahu muodostaa uuden hallituksen ollessaan syytettynä kolmesta rikoksesta.

Lain mukaan hänen osallistumistaan ei mikään estä, mutta silti nousee esiin kysymys: ”Miksi Korkeimman Oikeuden väliintulo juuri nyt?”

Esityksen KO:lle laati asianajaja Dafna Holtz-Lechner ja sitä tukevat useat muut henkilöt. Oikeustalon ulkopuolella mielenosoittajat huutelevat omia Netanyahua puoltavia iskulauseitaan.

KO:n presidentti Eshter Hayut totesi, ettei mikään estä Netanyahua osallistumasta vaaleihin ehdokkaana, mutta uuden hallituksen muodostaminen syytösten alla on toinen kysymys.

KO:n tuomarijäsen Ofer Grosskopf lupasi KO:n pitävän uuden kuulemisen Netanyahun oikeudesta muodostaa uusi hallitus maaliskuun 2. päivän vaalien jälkeen.
Tämä kuuluu Knessetin ratkaistaviin asioihin, ei oikeuslaitoksen.

Netanyahu uskotaan pyytävän immuniteettia Knessetiltä kuluvan viikon aikana, eikä usko KO:n tekevän päätöstä asiassa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273889,

02. Israelin kaasun porauslautta Leviathan aloittaa kaasun pumppauksen mantereelle tänään ja edelleen tilaajille.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273895,

03. Tulipalo alkoi kerrostalon 12. kerroksen asunnossa Ramat Ganissa Bialikkadulla tiistaiaamuna.

Palokunnan pelastusyksikkö keskittyi aluksi asuntoon jääneiden ihmisten pelastamiseen. Kaikki 8 ihmistä saatiin pelastettua, mutta he olivat kärsineet myrkytysoireista savukaasujen hengittämisessä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273896,

04. PA:n hallituksen pääministeri Shtayyeh sanoo Israelin ja Hamasin välisen sopimuksen 5 kuukauden tulitauosta edelleen syventävän Hamasin ja PA/PLO:n välisiä suhteita ja Hamasin itsenäisyyttä. PLC:n ja presidentin vaalit joutunevat odottamaan uutta tilaisuutta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273882,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 04 -12; Tiberias 11 -17; Suolameri 12 -19; Eilat 09 -21 +C-astetta, pohjoisosassa puolipilvistä ja vesisadetta, muulla maassa aurinkoista, lämpötilat lähes ennallaan.

Toivotan kaikille lukijoille antoisaa ja rauhallista vuotta 2020.

Sunday, December 29, 2019

SUNNUNTAI 29.12.2019

SUNNUNTAI 29.12.2019
UUTISIA MAAILMALTA JA ISRAELISTA
01. Lauantai-iltana machetella aseistautunut mies tunkeutui rabbin kotiin Monseyssa, New Yorkissa hanukkah juhlan aikana haavoittaen ainakin viittä ihmistä ennen ryntäämistään ulos ja pakenemistaan autolla.

Haavoittuneet vietiin sairaalaan; ainakin kaksi heistä ovat kriittisessä kunnossa.

Hanukka tilaisuus oli järjestetty hasidic-rabbin kotona Forshay kadulla Monseyssa (Rockland piirikunnassa, 30 m pohjoiseen NYC:istä). Kaikilla haavoittuneilla oli viiltohaavoja ruumissaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273776,

02. Monseyn matchete-iskun seurasi useita aiempia hyökkäyksiä juutalaisia vastaan New Yorkissa ja muualla USA:ssa.

New York Cityn pormestari Bill de Blasio twiittasi sivullaan:

”Hirvittävä. Niin useilla juutalaisilla perheillä kaupungissamme on läheiset suhteet Monseyhin. Emme voi liioitella pelkoa, jota ihmiset tuntevat nyt. Olen puhunut pitkäaikaisille ystävillemme, jotka ensimmäistä kertaa elämässään pelkäävät näyttää ulkoisia merkkejä juutalaisesta uskostaan”.

”Emme anna tämän tulevan uudeksi normiksi. Käytämme kaikkia keinoja pysäyttääksemme nämä hyökkäykset kerta kaikkiaan. NYC:n poliisi on asettanut useita ja lisääntyviä poliisiyksiköitä juutalaisten kotien ja hartauspaikkoja ympäröiville kaduille Williamsburgissa, Crown Heightsissa ja Boro Puistossa”.

Israelin presidentti Reuven Rivlin kirjoitti twiit-sivullaan sanoen olevansa ”shokissa ja kauhistunut terrorihyökkäyksestä New Yorkissa”.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273780,

03. Asianajajat, jotka edustavat Robert Bowesia, pääepäiltyä Pittsburghin hyökkäyksessä synagogaa vastaan, sanovat, että ”vaatimukset kuolemanrangaistuksesta häntä kohtaan eivät ole perustuslain mukaisia”, kuten AP raportoi lauantaina.

He myös sanoivat, ”ettei federatiivista käytäntöä teloituksista vankiloissa voida suorittaa federatiivisen lain noudattamiseksi”, raportoi Pittsburghin Tribune-Review perjantaina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273778,
https://www.timesofisrael.com/israeli-leaders-shocked-and-devastated-demand-action-after-monsey-attack/,

04. Jerusalemin kadulla sattui lauantai-illan aikana järkyttävä onnettomuus, jossa ilmeisesti moottoripyörää ohjannut 18-vuotias nuorukainen haavoittui kriittisesti, ja hänen pyörässään istunut 18-vuotias tyttö kuoli haavoihinsa.

Heidän moottoripyöränsä oli livennyt märällä kadulla ja kaatunut.

Magen David Adom lääkintäpartion tullessa paikalle he löysivät molemmat kadulla makaamassa, kaukana moottoripyörästä. Tyttö ei hengittänyt eikä hänen pulssiaan tunnettu. Hänet todettiin kuolleeksi.

Nuorukainen oli saanut lukuisia ruhjeita ruumiiseensa, ja hänet kiidätettiin kriittisessä kunnossa sairaalaan.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273773,

05. 18-vuotiaan jerusalemilaisen perheen poika Evitar Azarzar, joka asui Pardes Katz lähiössä Bnei Brakissa, katosi 2 viikkoa sitten.

Hänen ruumiinsa löysi ohikulkija, joka sattumalta vilkaisi syvään kuoppaan ja havaitsi miehen sen pohjalla. Hän kutsui paikalle pelastus-palvelun yksikön. Hänet oli murhattu ampumalla.

Poliisi arvioi nuorukaisen murhan liittyvän rikollisten välisiin selvittelyihin. TA:n piirioikeus julisti asian julkaisukieltoon.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/273754,

06. Israelin turvallisuuskabinetti tutkii istunnossaan tänään sunnuntaina esitettyä pitkän ajanjakson tulitaukoa Hamasin kanssa Gazassa, kuten TV raportoi lauantai-iltana.

Pitkäaikaista tulitaukosopimusta esittelee ministereille kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Meir Ben-Shabbat, kertoi TV-12 News.
Sopimusluonnoksen mukaan Israel suostuu:
- Lisäämään kulkulupia Israeliin kaupallisissa asioissa,
- Lisäämään kalastusaluetta Välimerellä,
- Edistämään kaasuputken rakentamista,
- Lisäämään lääkinnällistä avustusta ja sairaaloiden lääkintävälineitä,
- Lisäämään työlupia Israelissa, mitä Shin Bet vastustaa.

Hamas puolestaan tehostaa ponnistelujaan rakettitulen estämiseksi kuten myös paluumarssi-mielenosoitusten määrän hillitsemiseksi. Israelin viranomaiset epäilevät sen onnistumista.

Hamasin poliittisen toimiston jäsen Suheil al-Hindi sanoi Al-Mayadeen TV:n haastattelussa: ”Israelin TV:n julkistama tieto Israelin lupaamista helpotuksista Hamasin rakettitulen vähentämiseksi ei ole totta”.
https://www.timesofisrael.com/security-cabinet-said-set-to-review-proposed-long-term-truce-with-gaza/,

07. EU lisää painostustaan Ramallahissa toimivaa PA:n johtajistoa vastaan pitämään PLC:n ja presidentin vaalit.

EU nousi PA:n suurimmaksi taloustukijaksi USA:n presidentti Donald Trumpin hallituksen lopetettua tukensa PA:n taivuttamiseksi rauhanneuvotteluihin Israelin kanssa. USA:n PA:lle antama turvallisuus-talous- ja muita avustuksia koskeva tuki v. 2018 nousi satoihin miljooniin USD.

”EU lähettää hyvin selkeän viestin PA:lle ja Mahmoud Abbasille vaalien järjestämisen tärkeydestä” EU:n virkailija totesi anonyymisti.
Eurooppalaiset kysyvät: ”Miksi me maksamme kaikki nämä varat, vaikka esittämiemme ehtoja ei ole toteutettu?”

Virkailija sanoi tuen tarkoituksena olevan ”edistää kahden valtion periaatetta ja palestiinalaisten demokraattisten instituutioiden kehittämistä”. PA:n viimeiset vaalit pidettiin 2005 ja 2006.
https://www.timesofisrael.com/eu-including-germanys-merkel-pressuring-palestinians-to-hold-elections/.

08. PA/PLO:n ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas haluaa kiristää Israelia toteamalla, ettei PA:n vaaleja pidetä ilman, että ne voidaan toteuttaa myös itä Jerusalemissa.

Israelin hallitus katsoo puolestaan, että vaatimus on osa PA:n pyrkimystä tunkeutua Jerusalemin itäosaan siirtäen sinne omia hallinto-elimiään. Israel katsoo Jerusalemin itäosan kuuluvan Israelin jakamattomaan pääkaupunkiin.

Israelin johtavien virkailijoiden julkisuuteen vuotaneen raportin mukaan Israel ei aio vastata Abbasin lähettämään kirjeeseen, mikä voi johtaa vaalien poistamiseen, joita Abbas ei lopulta haluakaan.

Valtaosalla Jerusalemin itäosan asukkaita on Israelin vihreä ID-kortti, jolla he voivat liikkua vapaasti, mutta eivät ole hakeneet kansalaisuutta, eivätkä siten voi äänestää Israelin valtiollisissa vaaleissa.
https://www.timesofisrael.com/report-israel-to-ignore-pa-request-to-hold-elections-in-east-jerusalem/,

09. Puolustusministeri Naftali Bennett tiukentaa PA:n terroristien perheille maksamia ”kuukausipalkkoja” esittämällä, että niitä voidaan pitää tuloina ja siten niitä voidaan verottaa kuten muitakin tuloja.

Israelin turvallisuuskabinetti teki päätöksen, jolla PA:n terroristeille ja heidät perheilleen maksamat ”kuukausipalkat” jäädytetään.

Bennett esitti turvallisuuskabinetissa, että jäädytetyt varat ovat kaikkiaan 650 miljoonaa NIS, joihin kuuluvat 149 miljoonaa NIS surmansa saaneiden tai haavoittuneitten terroristien perheille maksetut ”kuukausipalkat”.
https://www.jpost.com/Israel-News/Bennett-freezes-NIS-150-million-in-pay-for-slay-funds-612387,

10. Netanyahun saaman murskavoiton innoittamana kilpailijastaan Gideon Sa´arista pääministeri Benyamin Netanyahu aikoo jättää jo tällä viikolla torstaina esityksen Knessetille immuniteetistä.

Koska hän ei saane vaadittavaa yksinkertaista 61 kansanedustajan enemmistöä, äänestys suoritettaneen vasta uuden hallituksen muodostamisen jälkeen.
https://www.jpost.com/Israel-News/Netanyahu-to-request-immunity-this-week-612394,

11. Israelin ja Jordanian välisen sopimuksen mukaan Israel aloittaa kaasu-toimitukset Leviathan kaasun-porauslautalta tällä viikolla.

Tuntemattomat henkilöt Jordaniassa sytyttivät tuleen kaksi sähkö-muuntajaa, joiden tarkoituksena on palvella kaasun siirtoa Jordaniaan.

Jordaniassa on ryhmiä, kuten Muslimiveljeskunnan haaraosasto, joka haluaa estää kauppasuhteet Israeliin, ja peruuttaa rauhansopimuksen.
https://www.jpost.com/Middle-East/Electrical-equipment-of-Israel-Jordan-gas-line-torched-612421,

12. Irakin pohjoisosassa sijaitsevaan USA:n valvomaan K-1 sotilas asemaan Kirkukissa ammuttiin perjantaina ainakin 30 rakettia.

Tulituksessa sai surmansa amerikkalainen siviiliurakoitsija ja neljä USA:n sotilasta haavoittuivat. Ulkoministeri Pompeo vierailee tukikohdassa.

Ohjuksista 11 -14 räjähtivät tukikohdan sisäpuolella; ne ammuttiin sen ulkopuolelta raketinammuntarekoista. Ampujat pakenivat paikalta odottavilla autoillaan.

Ohjusten sirpaleista todettiin niiden toimittajaksi Iran, joka on toimittanut niitä liittolaiselleen Kansan MobilisaatioYksiköille (PMU), jonka komentaja Abu Mahdi al-Muhansis on IRGC:n komentajan Qassem Soleimanin sijainen.
https://www.debka.com/an-american-killed-4-injured-in-heavy-iraqi-shiite-rocket-strike-on-us-k-1-base-near-kirkuk/,

13. Ainakin 76 ihmistä saivat surmansa ja yli 90 haavoittuivat Somalian pääkaupungissa Mogadishussa aamuruuhkan aikana suoritetussa autopommituksessa lauantaina.

Al-Shabab on useimmiten syyllistynyt tällaisiin terrori-iskuihin siviilejä vastaan, mutta se ei ole vielä ilmoittanut osallisuudestaan.

Presidentti Mohammed Abdullahi Farmaajo sanoi iskun tarkoituksena olevan Somalian kansan moraalin alentaminen, mutta vakuutti kansansa jatkavan uudelleen rakentamistaan.
https://www.bbc.com/news/world-africa-50932130,

14. Virginian osavaltiossa keskustellaan lain lisäämisestä Federaation perustuslakiin, jolla aktivistit pyrkivät muodostamaan syntymättömien lasten surmaamisesta perustuslaillisen oikeuden, kuten asiaa tutkiva Amerikan Lain ja Oikeudenkeskus (ACLJ) toteaa, joka sanoo tehneensä informaatiolain vaatimuksen valtiolle selvittää, kuka on esityksen tekijä.

”Aborttiteollisuus pyrkii repimään hajalle kaikki ”elämän puolesta lait” ulottamalla otteensa ja keskittymällä aborttiin” sanoo ACLJ. ”Lopulta Perhesuunnittelu yksin tarkoittaa puolen miljardin USD abortti-imperiumin hallitsemista”.

ACLJ-organisaatio kutsuu ”New Yorkin osavaltion lakia kuvottavaksi, joka sallii abortin suorittamisen vielä elävänä syntymisen jälkeenkin”.
https://www.wnd.com/2019/12/behind-effort-embed-abortion-state-constitution/,

15. Uruguay takavarikoi ennätyksellisen 6 tonnin kokaiini-erän, joka oli piilotettuna jauhosäkkeihin.

Meri- ja tullivirkailijat takavarikoivat 4.4 tonnin huume-erät Montevideon satamassa. Huumeet oli piilotettu jauhosäkkeihin, joiden määräasema oli Lome, Togon pääkaupunki.

Toiset 1.5 tonnia huumeita löydettiin maatilalta, kertovat asukkaat. Huumeitten arvoksi arvioidaan katukaupassa 1.3 miljardia USD:
https://www.wnd.com/2019/12/uruguay-seizes-record-6-tons-cocaine-hidden-flour/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 05 -13; Tiberias 09 -19; Suolameri 13 -21; Eilat 12 -22 +C-astetta aurinkoista tänään ja huomenna, lämpötila laskee hieman.

Puolustusministeriö antaa tällä viikolla suostumuksensa 2061 asuntoyksikön rakentamiseksi Juudeassa ja Samariassa. Määrä on kuitenkin selvästi vähemmän, mitä Netanyahu vakuutti valtuuttavansa vihreän linjan takana; hän lupaili 3000 asuntoyksikköä.
https://www.timesofisrael.com/israel-to-advance-plans-for-construction-of-over-2000-settlement-homes/,

Paikalliset virkailijat kertovat, että kaatosateet viikon aikana nostivat Genessaretin vedenkorkeutta 20 sm. Sateita luvataan tulevan viikonvaihteen aikana lisää.
https://www.timesofisrael.com/days-of-heavy-rainfall-raise-sea-of-galilee-by-some-20cm/,

Netanyahu sanoo osallistuvansa suuren öljy-ja kaasujohdon rakentamis-sopimuksen allekirjoitustilaisuuteen Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakiksen ja Kyproksen presidentti Nicos Anastasiadeksen kanssa Ateenassa torstaina.

Saapa nähdä, miten Turkki vastaa tähän, Turkilla on omat suunnitelmansa kaasujohdon rakentamisesta Eurooppaan.
https://www.jpost.com/Israel-News/Netanyahu-Israel-to-sign-major-gas-pipeline-deal-in-Athens-on-Thursday-612434,

Iran, Venäjä ja Kiina pitävät yhteiset merisotaharjoitukset Omanin lahdella. Harjoitusta seuraamaan tulevat vakoilualukset ja -dronet tuhotaan, sanoi Iranin vara-amiraali Habibollah Sayyari lauantaina Iranin Tasnim News mukaan.
https://www.jpost.com/Middle-East/Spy-crafts-spotted-near-naval-drill-will-be-shot-down-Iranian-commander-612446,