Friday, April 21, 2017

PERJANTAI 21.04.2017

PERJANTAI 21.04.2017
01.PERJANTAIAAMUN konsertti pihametsikössä ei tainnut mennä ihan nuottien mukaan, sillä, joku pikku tiitiäinen luritteli omaa tunnussäveltään "titu-titu" siinä määrin, ettei mustarastas löytänyt omaa teemaansa, mitä vielä pahoin sotkivat musta-variksen karkeaääniset rääkäisyt, vaikka kaiketi silläkin on elämisen oikeus pesäpuussaan siinä missä muissakin.
Ennusteen lupaama 17 asteen lämpö ei sekään tuntunut kovin lämpimältä, mutta muuten ihan hyvä alku sapatin aatoksi. Puhelin yhteyksien korjaajan vain piti tulla juuri tänään ja katkaisi internet-yhteydet, mikä vaikeuttaa raportin laatimista.
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -29; Tiberias 18 -35; Suolameri 24 -38; Eilat 24 -38 +C-astetta. Tänään ja huomenna on aurinkoista, hyvin kuumaa ja kuivaa. Sunnuntaina taivaankansi saa osittaisen pilvipeitteen, ja ilman lämpötilat romahtavat oleellisesti.
02.JP:n vakiokolumnisti Caroline B Glick tarkastelee kolumnissaan otsikolla "Turkey and Trump´s unpredictability" (Turkki ja Trumpin arvaamattomuus) USA:n presidentti Trumpin hallituksen politiikkaa etenkin Iranin ja Turkin kysymyksissä. Hän aloittaa tarkastelunsa viitaten Michael Antonin, yhden Trumpin läheisimmistä neuvonantajista, toteamukseen, että hallituksen ulkopolitiikan keskeisin ominaisuus ja arvaamattomuus. Glick myöntää, että lyhyellä tähtäyksellä tämä voi olla suurikin etu, sillä pitäessään viholliset arvailemassa, se antaa ainakin jossain määrin hallitukselle liikkumatilaa vihamielisiä toimia vastaan.
Toisaalta epätietoisuus presidentin aikeista nopeasti vaihtuvissa ulkopoliittisissa tilanteissa hämmentää pahoin liittolaismaiden päätöksentekoa. Tämän johdosta ne eivät voi tietää, voiko Trumpin päätöksiin luottaa USA:n ja sen liittolaisten suojaamiseksi tarvittavien toimien toteuttamiseksi.

Esimerkiksi Glick ottaa Trumpin hallituksen toimet koskien Iranin kanssa solmittua ydinsopimusta, jonka tarkoituksena on tarkoin valvoa Iranin ydinaseen suunnittelua ja rakentamista. Tiistaina USA:n ulkoministeriö informoi kongressia, että Iran noudattaa sopimusehtoja, ja että sanktioita voidaan siten lieventää.
Toisaalta USA:n ulkoministeri Rex Tillerson kertoi TV-kameroiden edessä keskiviikkona, että USA:n hallitus aikoo tutkia uudelleen Iranin politiikkansa vakuuttaen, ettei Trump aio jättää ongelmaa seuraajalleen. Hän kävi läpi useita Iranin tekemiä uhkauksia Yhdysvaltoja ja sen liittolaismaita vastaan todeten, että Iranin kanssa solmittu sopimus on katastrofi.
Tämä herättää kiusallisia kysymyksiä, mikä on Trumpin hallituksen omaksuma ulkopolitiikka?

TOISEKSI Glick tarkastelee Turkin tilannetta.
Kuten tunnettua, Turkissa suoritettiin sunnuntaina neuvoa-antavat vaalit (referendum), jossa kysyttiin kansan mielipidettä
hylätä lopullisesti demokratia ja siirtyä yksinvaltaiseen, presidentti Recep Tayyip Erdoganin johtamaan hallinto-malliin. Turkin kansa äänesti 16. huhtikuuta 51.4 %:n enemmistöllä luovuttaa vallan presidentti Erdoganille, jonka päämääränä on muodostaa Turkista islamin sharia-lakia noudattava valtio. Hän on muslimina toistanut, ettei ole eroa maltillisen ja radikaalin islamin välillä: "Islam on islam", kuten hän yksilöi näkökantansa. Tämä voi sopia tilanteeseen Turkissa, mutta länsimaissa ero pyritään näkemään, olkoon oikein tai väärin.
Erdoganin Turkissa islam on kaiken kattava maailmankatsomus, jossa länsimaissa yleinen näkemys uskonnosta yksityisasiana, on mahdoton. Varmistaakseen kansan tuen Erdogan resitoi Istanbulin pormestarina v. 1997 poliittisessa tilaisuudessa säettä: "Moskeijat ovat kasarmejamme, kupolit kypäriämme, minareetit pistimiämme ja uskolliset ovat sotilaamme". Länsimaissa tämä katsottiin hyväksyttäväksi, sillä "runo on vain runo". Glick kuitenkin näkee tässä Erdoganin kätketyn ohjelman sekularistisen hallituksen korvaamiseksi totalitäärisellä islamilaisella. Erdogan käytti hyväkseen länsimaiden, myös USA:n lapsellista hyvä-uskoisuutta, alkaen Bushista ja päätyen Obamaan ja Trumpiin. USA:n presidentti Trump otti maanantaina puhelun Erdoganille Turkkiin onnitellen häntä vaalivoitosta. Lähiviikkojen aikana presidentti Erdogan tekee virallisen valtio-vierailun Yhdysvaltoihin ja Washingtoniin.
Glick esittää artikkelissaan Trumpille ja hänen hallitukselleen muutamia kiusallisia kysymyksiä.
·        Onko Trump tietoinen, että Erdogan on menettänyt uskonsa länsimaihin ja niiden antamaan tukeen?
·        Onko Trump tietoinen, että Turkki on nyt suurin terrorismin tukija maailmassa? Turkki on ollut Hamasin tärkein tukija. Turkki on toiminut IS:n joukkojen rekrytointikeskuksena. ISIS joukkojen öljy markkinoitiin maailmalle Turkin kautta, ja sen haavoittuneita hoidettiin Turkin sairaaloissa. Turkki toimi Iranin talouden väliportaana sanktioiden aikana.
·        Onko Trump tietoinen, että Turkki vainoaa maansa kurdeja, jotka USA on vuosien jahkailujen jälkeen tunnustanut ainoina sotilasyksiköinä, jotka ovat kulkeneet voitosta voittoon taistellessaan ISIS:n joukkoja vastaan?
·        Onko Trump tietoinen, että Erdogan on - pyrkiessään vaimentamaan vastustajansa - pidättänyt yli 100 000 toisin ajattelijaa, journalisteja, liikemiehiä, tuomareita, kenraaleja ja opettajia heittäen heidät vankeuteen, osa heistä USA:n uskollisimpia tukijoita.
·        Onko Trump tietoinen, että Erdogania tukeva media Turkissa kehottaa häntä kehittämään ydinaseita, ja lopettamaan Turkin toimet ISIS joukkoja vastaan?
GLICK arvioi, että ehkäpä Trump on tietoinen kaikista näistä, mutta hän odottaa aikaansa, tai ehkä se oli hänen ainoa optionsa. Turkki on kuitenkin edelleen USA:n liittolainen ja NATO:n jäsen, jonka lentoasemat ovat tärkeitä USA:n ja sen liittolaisten operaatioille Syyriassa. Ehkä Trumpin hallituksen tarkoituksena on voittaa aikaa uskoessaan voivansa muuttaa kehityksen suuntaa tulevaisuudessa, sillä hänen tärkein ja kiireisin tehtävänsä on nostaa USA:n ryvettynyt ulkoasu, mutta toistaiseksi epätietoisuus tulee jatkumaan. "USA first". http://www.jpost.com/Opinion/Column-One-Turkey-and-Trumps-unpredictability-488525
03.VAIN muutama päivä sen jälkeen, kun Trump ilmoitti Iranin noudattaneen solmimaansa kv. ydinsopimusta. Presidentti Donald Trump kritisoi torstaina Iranin hallitusta, ettei se ole noudattanut sopimuksen "henkeä", ja "ettei sitä olisi pitänyt solmia". Hän ei kuitenkaan vihjannut, että USA:n tulisi mitätöidä se.
"He eivät ole noudattaneet sopimuksen henkeä, sen voin kertoa teille". Hän ei myöskään yksilöinyt, missä kohdin Iran olisi laimin-lyönyt velvollisuutensa.
Trumpin hallituksen laatimassa lausunnossa kongressille todetaan, että USA yhtyy IAEA;n antamaan havaintoon, että ainakin teknisesti Iran näyttää noudattavan sopimusehtoja, mikä antaa mahdollisuuden lieventää Iranin vastaisia sanktioita.

Italian pääministeri Paolo Gentilonin kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa Trump vakuutti, että USA
·        USA tukee vahvaa Eurooppaa, mutta hän ei yksilöinyt, tarkoittaako hän sillä EU:ta vai itsenäisiä valtioita.
·        Trump ei halua USA:n joukkoja Libyaan siellä edelleen vallitsevan sekasorron rauhoittamiseksi.
·        Trump ennusti olevan mahdollista, että hän voi pian solmia kongressin kanssa sopimuksen sekä terveydenhuoltoa että lakien rahoittamiseksi estääkseen hallituksen sulkemisen.
Trump ei ole toistaiseksi halukas kokonaan romuttamaan Iranin kanssa solmittua kv. sopimusta, vaikka hän onkin kritisoinut Irania terrorismin kiihottamisesta Lähi-Idässä. Hän ei varsinaisesti käsitellyt Ranskassa pidettäviä vaaleja, mutta ne toimivat mittarina, mihin suuntaan kehitys Euroopassa kulkee Hollannin vaalien osoittaessa nykyisen tilanteen jatkumista. Euroopan valtiot ovat hukkumassa muslimisiirtolaisten hyökyaaltojen alle, mikä on pakko hoitaa tavalla tai toisella, eikä aika ole niille suopea. Trump osoitti kiitollisuutensa Kiinalle, joka suostui toimimaan yhdessä USA:n kanssa Pohjois-Korean aiheuttaman uhkan poistamiseksi. http://www.timesofisrael.com/trump-raps-iran-for-violating-spirit-of-nuclear-deal/
04.UUTISIA LYHYESTI
·        USA tuomitsee Pariisin Champs-Elyseellä torstaina
tuliasein tehdyn hyökkäyksen poliisin partioautoa vastaan, jossa yksi poliisi kuoli ja 2 haavoittui. Ampuja, joka tunnistettiin 39-vuotiaaksi Karim Cheurfiksi, kuoli poliisin tulessa paikalla, mutta toinen hyökkäykseen osallistunut pakeni autollaan. Poliisi tunnusti teon pienen jahkailun jälkeen terrorismiksi. Ampuja Cheurfi on ennestään tunnettu rikollinen. Hän asui Pariisin länsiosan pienessä kaupunginosassa. Poliisi teki perjantain vastaisen yön aikana ratsian surmansa saaneen terroristin kotiin. Asukkaat olivat hämmästyneitä poliisin piiritettyä rauhallisena tunnetun lähiön. http://www.timesofisrael.com/us-condemns-paris-terror-attack-as-cops-raid-suspects-home/, http://www.timesofisrael.com/us-condemns-paris-terror-attack-as-cops-raid-suspects-home/,
·        Saksassa viime viikolla Borussia Dortmundin jalkapallo-joukkueen bussia tehdyn pommihyökkäyksen teki perjantaina pidätetty 28-vuotias Saksan venäläinen. Iskussa haavoittui yksi Dortmundin pelaaja ja poliisi. Joukkue oli matkalla Champions Leaque otteluun AS Monaco joukkuetta vastaan. Hyökkääjällä oli talousvaikeuksia. http://www.timesofisrael.com/suspect-arrested-for-dortmund-bus-blasts-terror-ruled-out/
·        Kaksi syöpää sairastavaa arabinaista pidätettiin Shin Betin saamien vihjeiden perusteella. He yrittivät salakuljettaa räjähteitä Gazasta Israeliin. Heille oli myönnetty pääsyluvat syöpähoitoa varten. Räjähteet oli lähettänyt Hamas, ja virkailijat uskovat, että naiset valittiin toimimaan kuriireina. Räjähteet oli tarkoitus käyttää hyökkäyksiin Israelissa. Poliisi vapautti Basema Atallahin, 55, mutta hänen sisarensa jää pidätetyksi syytettynä salakuljetuksesta. Poliisin suojiin jääneen sisaren puoliso Ragheb Atallah sanoi vaimonsa käyneen Israelissa 10 kertaa saamassa hoitoa, eikä koskaan ollut mitään vaikeuksia. Hän epäili, että joku antoi naisille suljetut pullot pyytäen heitä kuljettamaan ne potilaalle. Hän väittää, etteivät naiset tienneet, mitä pulloissa oli.  http://www.timesofisrael.com/gaza-cancer-patient-caught-with-explosives-freed-from-israeli-custody/
·        Korkea Hamasin johtaja Mahoud al-Zahar vakuutti torstaina, että terroriryhmä tulee jatkamaan tunnelien kaivamista huolimatta siitä, että PA pienentää heidän palkkojaan. "Taistelujoukkojemme tunnelit ovat siunattuja, koska siellä marttyyriemme (shaheed) veri on uhrattu. PA:n suorittama palkkojen pienentäminen ei pysäytä tietämme maalla tai maahan sen alla kohti Al-Aksa moskeijaa". http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/228381.
·        Juudean ja Samarian siviilihallinto poisti EU:n rahoittaman ja pystyttämän laittoman setlementin E-1 alueella Jerusalemin ja Maale Adumimin välillä, ties monennenko kerran. Miten EU-maat sallivat, että sen virkailijat ottavat lain omiin käsiinsä ja niiden verorahoilla rahoittavat laittomia siirtokuntia Israelin valtion omistamalle maalle? Eikö EU:n sisällä ole mitään virkamiesten valvontaelintä? http://www.jewishpress.com/news/eye-on-palestine/israel-dismantles-illegal-eu-funded-arab-encampment/2017/04/19/
·        USA:n puolustusministeri James Mattis, "mad dog" saapui tänään viralliselle 2-päivän vierailulle Israeliin käytyään ensin Saudi Arabiassa ja Egyptissä. Hän on ensimmäinen Trumpin hallituksen ministeri maassa. Israelin puolustusministeri Avigdor Liberman oli ottamassa hänet vastaan Ben Gurionilla. Todettuaan, ettei Israel ole asemassa, jossa se voisi opastaa Yhdysvaltoja, hän kuitenkin esitti toiveen, että Iranin vastaisia sanktioita kovennetaan. Israelista Mattis lentää Qatariin, jossa on USA:n armeijan Lähi-Idän operaatioiden päämaja Al-Udeid lentotuki-kohdassa. Seuraava vierailukohde on Camp Lemonnier Djibourtissa, josta USA:n koneet lentävät iskukohteisiinsa Somaliassa ja Jemenissä.







Wednesday, April 19, 2017

KESKIVIIKKO 19.04.2017

KESKIVIIKKO 19.04.2017
01.AURINKO paistaa ihanasti jo aamutuimaan pilvettömältä taivaalta, mikä ennustaa helteistä päivää. Mustarastas oli sekin uskaltautunut aivan sisäänkäyntimme läheiselle sähkölangalle heläytellen siinä jotain tuntematonta teemaansa, jonka huomasin tarkoittavan varoitusta kaverille, joka oli asioillaan alapihan pensaissa. Kaveri lensi pian pois asioiltaan saaden toisenkin mukaansa. Lämpömittari näytti 13 lämpöastetta, mutta viileältä se vielä tuntui. Lämpötiloissa tapahtuu nopea nousu hellelukemiin siten, että sapatiksi eli lauantaiksi ennustetaan hyvän kuumaa ja kuivaa säätä lukemin 21 -32 astetta. Kyllä siinä lämmössä alkaa jääkylmäksi väitetyn suomalaisenkin sydän sulaa.
LÄMPÖTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 15 -24, Tiberias 14 -28; Suolameri 21 -31; Eilat 20 -33 +C-astetta.
Kuten taisin mainita edellä, lauantaiksi ennustetaan kovaa hellettä koko maassa, Suolamerellä korkeimmillaan 40 (104 F) ja Eilatissa 39 (102 F) +C-astetta.
Genessaretin järvellä hukkui viikon alussa kolme nuorta miestä, joiden ruumiit löydettiin tehostettujen etsintöjen kautta. Järvellä syntyy helteisen päivän jälkeen myrskyisiä tuulia vuorilta tulevien ilmamassojen tulviessa järvelle täyttääkseen tyhjiön, joka syntyy kuumien ilmakerrosten noustua ylös. Genessaretin järven pinnan korkeus nousi vuorokaudessa 0.5 sm ja on nyt 212.96 m Välimeren pinnan alapuolella.
02.PULITZER palkinnon Amerikassa voittanut kirjailija Ron Suskind, joka tuli kuuluisaksi USA:n presidenttejä kuvaavista kirjoistaan, on viimeisinä vuosinaan alkanut jakaa lukijoilleen henkilö-kohtaisia, sydäntä sykähdyttäviä muistojaan. Vuonna 2014 Wall Street Journalin entinen reportteri Suskind kertoi autistisesta pojastaan Owen Suskinista, joka oli 20-vuotias Suskinin perheen – mukaan lukien Ron, hänen vaimonsa Cornelia ja poikansa Walter – alkaessa käyttää Disneiyn piirrettyjä elokuvia saadakseen henkisen yhteyden autistiseen poikaansa, joka oli lakannut puhumasta 3-vuoden ikäisenä. Owen katseli lapsuudestaan asti mielellään piirrettyjä Disney-elokuvia. Ron kertoo kirjassaan etsineensä, olisiko juutalaisia aiheita käsitteleviä elokuvia, joita voitaisiin käyttää Owenin tapauksessa? Yksi sellainen oli suuri suosikki: "An American Tail", jonka Universal julkisti 1986. Se kertoo piirretyssä elokuvassa – paksulla venäläisellä korostuksella – Venäjältä Amerikkaan muuttaneesta hiirestä, joka uskoi kaupunkien katujen olevan tehty juustosta. Owenin mieltä kiinnosti erityisesti tämä kertomus juutalaisesta hiirestä, joka perheestään erotettuna vaelteli 1980-luvun New Yorkin hiekkaisia katuja, joissa ei ollut tietoakaan juustosta.
Ron Suskin kehitteli myöhemmin perheen kesken elokuvia, joihin Owen otettiin mukaan näyttelijänä. Osa niistä laadittiin piirroselokuvina, joiden Ron kertoo voivan aiheuttaa myös tuskallisia muistoja, kuten tilanne, jossa hän vaimonsa kanssa saivat kuulla diagnosin, jonka mukaan heidän poikansa Owen oli autistinen.

Piirretyt elokuvat voivat tuskallisten muistojen ohella kuvata läpimurtoa, kuten tilanne, jossa Owen mursi puhumattomuutensa lausuen ensimmäiset sanat lähes 20 vuoteen "Juicer voice" (juutalainen ääni) viitaten Ursulan, roistomaisen merenneidon, laulaman säkeeseen: "It wont cost you much, just your voice"(ei se vaadi sinulta paljon, vain äänesi). Ron kertoo, että se oli valtava elämys heille, samankaltainen, jonka täysin sokea ja kuuromykkä Helen Keller koki veden kautta saatuaan ensimmäisen kontaktin toiseen ihmiseen. Ron kertoo, että siitä ihmeestä alkoi prosessi, joka ei ollut välitön puheen palautuminen. Artikkelissa kerrotaan laajemmin elokuvista, joissa perheen jäsenet - Owen mukaan luettuna - näyttelivät, ja niiden saamasta suosiosta katsojien parissa. http://www.timesofisrael.com/documentary-animates-autistic-boy-who-found-his-voice-through-disney/
Edellinen kertomus toi mieleeni tilanteen, jossa Moses sai Israelin Jumalalta kehotuksen mennä takaisin Faraon hoviin vapauttamaan työorjuuteen alistetun kansansa. Moses puolusteli, että "hänellä oli hidas puhe ja kankea kieli". Voimme ymmärtää, ettei 40 vuotta Midianin erämaassa lampaita paimentavalla miehellä ollut juuri puhe-kumppania, minkä johdosta hänessä oli alkanut erokoitumis prosessi. Puhekyky on opeteltava, ei se ole syntymälahja, ja siksi se voi myös taantua ja jopa unohtua. Olen havainnut saman prosessin omassa elämässäni kuulon huonontuessa vaiheeseen, jossa on vaikea seurata ihmisten keskustelua, Siitä voi alkaa vaarallinen syrjäytyminen, jota on vaikea korjata edes kehittyneitten teknisten laitteiden avulla.

03.ISRAELISSA median suurin uutinen on Fatahin aseellisen siiven Tanzimin johtajan ja Al-Aksa Marttyyrien Prikaatin perustajan Marwin Barghoutin kirjoittama ja jonkun journalistin stilisoima op-ed artikkeli Barghoutista palestiinalaisena parlamentaarikkona ja kansanjohtajana, mutta syrjäyttäen täysin hänen toimintansa terroristi-johtajana, joka tuomittiin Israelissa viidestä toteen näytetystä murhasta ja useasta murhan yrityksestä viideksi vuodeksi vankeuteen + 40 vuotta. Syyttäjä vaati tuomioita myös 21 muusta murhasta, joita ei voitu näyttää toteen.
Artikkeli julkaistiin tarkoituksellisesti New York Times lehden sunnuntain numerossa, koska Israel ei voinut vastata siihen välittömästi sunnuntai-iltana alkaneen erityissapatin vuoksi.
Barghouti kirjoitti op-ed artikkelissaan kirjoittaneensa sen puolustaakseen maanantaina aloittamaansa massa-syömälakkoa ilman päättymispäivää Israelin turvallisuus-vankiloissa tuomioitaan kärsivien vankien parissa, johon liittyi 1 187 vankia, mutta luku voi kasvaa epävarmojen liittyessä siihen. Marwan Barghouti tuomittiin siviilioikeudessa v. 2002. Kuten Avi Issacharoff kertoo artikkelissaan, lakon alkamispäivä 17.04. ei ollut sattumoisin valittu, sillä se on PA:n julistama vankien päivä.
Tällä haluttiin kosiskella epävarmoja turvallisuusvankeja.
Lakko ei kuitenkin huolella suunniteltu ja toteutettu poliittinen toimi, jolla Barghouti haluaa nostaa osakkeitaan PA:n ja HAMAS:in arabien keskuudessa. Gallupit lupaavat Barghoutille voittoa sekä Abbasia että HAMAS-johtajaa Ismael Haniyheiä vastaan, mikä vaalit pidettäisiin nyt.
PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmous Abbas on tehnyt kaikkensa eristääkseen Barghoutin vallan käytäviltä, mutta hänellä on vaikutusvaltaisia ystäviä, joiden kautta toimia.
Barghoutin tukijat kiistävät, että lakko olisi poliittinen, sillä neuvottelut vankien olojen parantamiseksi vankilan hallituksen ja vankien kanssa aloitettiin puoli vuotta sitten, mutta se on liian läpinäkyvä veruke todellisen syyn peitoksi.
Nälkälakkolaiset vaativat yleisiä puhelimia turvallisuus-osastoihin, toista vierailuaikaa kussakin kuussa ja akateemista opiskeluohjelmaa turvallisuusvangeille. Kaikki nämä vaatimukset hyväksytään sekä PA/HAMAS:in että kansan parissa ja ulkomailla kohtuullisina. Artikkelin mukaan HAMASIN vangit pysyttelevät toistaiseksi lakon ulkopuolella, koska he eivät halua tukea Barghoutia. http://www.timesofisrael.com/marwan-barghoutis-great-gamble/.

04.NEW YORK TIMES tunnetaan vuosien varrella kiivaana Israelin vastustajana ja kriitikkona. Monet katsovat nyt julkaistun artikkelin ilman korjaavia kommentteja tai taustatietojen julkaisemista Barghoutista rapauttavan entisestäänkin epäluotettavaa kuvaa lehden uutisoinnissa.

NEW YORK TIMES:n ilman kritiikkiä julkaisema artikkeli on herättänyt kiihtyneen vastalauseiden myrskyn Israelin viranomaisissa. Pääministeri Netanyahu totesi, että Barghoutin kuvaaminen poliitikkona on samaa kuin Syyrian presidentti Assadin kuvaaminen jalkojen hoitajana, vaikka tosiasiassa Assad opiskeli silmälääkäriksi. Myös muut poliitikot Israelissa kritisoivat kovin sanoin lehden julkaisua. Yesh Atid puolueen puheenjohtaja Yair Lapid sanoi op-ed kirjoituksessaan NYT-lehden tahallisesti johtaneen lukijoitaan harhaan kertomatta MB:n pimeästä puolesta.

PA:n arabien keskuudessa lukuisat näkevät MB:n poliittisen valtapelin heikosti peitellyssä syömälakossa, jonka pää-tarkoituksena on lähettää viesti etenkin Fatahin johtajalle ja Abbasille, jotka estivät MB:n uskollisten osallistumisen Fatahin keskuskomitean istuntoon, eivätkä antaneet MB:lle hänen odottamaansa asemaa PA:n apulaisjohtajana. http://www.timesofisrael.com/watchdog-editor-admits-new-york-times-crime-over-barghouti-op-ed/http://www.jpost.com/Opinion/No-Barghouti-option-488265,

05.Yleisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan vaatii tutkimusten suorittamista NYT:n sunnuntaina julkaisemasta artikkelista. Hän haluaa turvallisuus-virkailijoitten selvittävän, miten MB:n artikkeli muilutettiin ulos turvallisuusvankilasta. Vankilaviranomaiset ovat jo tehneet muutoksia vankiloitten sisällä siirtäen vankeja eri osastoihin. MB siirrettiin eristettyyn selliin toiseen vankilaan. Vangeille myönnettyjä etuisuuksia tultaneen vähentämään, ja asianajajien vierailut poistetaan toistaiseksi.  http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Joint-List-MK-wants-to-visit-Palestinian-terrorists-again-488219

06.UUTSIA LYHYESTI

·        USA:n puolustusministeri James Mattis lensi vierailulle ensin Saudi Arabiaan ja sieltä Egyptiin, jossa hän saa presidentti Fateh el-Sissin raportin tilanteesta Siinailla. Egypti on pyrkinyt tuhoamaan sinne linnoittautuneet IS:n joukot, mutta ne taistelevat sinnikkäästi vastaan hyökkäillen
armeijan joukkojen asemia ja saattueita vastaan. USA luvannee Sisille Tomahawk risteilyohjuksia iskuissa IS;n tukikohtia vastaan Siinaille. Egyptistä Mattis lentää Israeliin. Tämä on mielenkiintoinen vierailu, sillä hänet tunnetaan kovasta Israelin vastaisesta kritiikistään todeten, että Israelin vuoksi USA:n sotilaita kuolee Irakissa ja Syyriassa. Kysyttäessä Israelin pääkaupunkia hän totesi: Tietääkseni Tel Aviv. Caroline B Glick kirjoittaa kolumnissaan Mattisin vierailusta ja Fatahin tautologiasta, Mattis kannattaa Fatahin johtaman valtion perustamista alueille, joissa Israelilla on Oslon sopimusten mukaan täysi siviili- ja turvallisuusvalvonta, eli ns. C-alueille. Glick kehottaa Mattisia tutustumaan perusteellisemmin Israelin geologiaan ja poliittiseen asemaan, kuten myös sen sotilaalliseen valmiuteen. Glick näyttää pelkäävän, että Mattis voi nähdä MB:n tulevan arabivaltion johtajana Israelin rajojen sisällä. MB:n aloittama syömälakko voi olla virittämässä vääriä kuvitelmia hänen todellisesta päämäärästään. Mattisin tulee saada tietää, että satoja israelilaisia kuoli MB:n johtamien tai innostamien terrori-iskujen kautta. http://www.jpost.com/Opinion/Our-world-Gen-Mattis-and-the-Fatah-tautology-488262
·        Trumpin vastainen juutalainen ehdokas Jon Ossoff, demokraatti, voitti 17 kilpailijaansa, mutta ei saanut heistä suoraa selkävoittoa valittaessa Georgian edustajaa USA:n kongressiin. Hän tapaa republikaanien ehdokkaan Karen Handelin kesäkuun 20. päivä, jolloin valitaan edustaja Tom Pricen tilalle joka erosi tultuaan nimitetyksi Trumpin hallituksen terveysministeriksi. http://www.timesofisrael.com/anti-trump-jewish-candidate-heads-to-runoff-in-georgia/,
·        Trumpin hallituksen havaintojen mukaan Iran noudattaa ydinsopimuksen asettamia ehtoja. Valkoinen Talo informoi kongressia asiasta
vähentää Iranin vastaisia sanktioita. Trump kuitenkin kehotti kansallista turvallisuusneuvostoa arvioimaan ja tutkimaan Joint Comprehensive Plan on Action (JCPOA) kanssa, ovatko Iranin vastaisten sanktioitten heikentäminen vastoin USA:n kansallisia turvallisuusintressejä. Informaatio, että Iran noudattaa sopimusehtoja, tulee lähettää kongressille 90 päivän välein. Trumpin kanta näyttää muuttuneen presidenttinä. Hän luottaa YK:n asettaman IAEA:n lausuntoihin Iranista. Trump kuitenkin syyttää Irania terrorismin ja Israelin vastaisten ryhmien tukemisesta. http://www.timesofisrael.com/trump-administration-says-iran-complying-with-nuclear-deal/
·        IS ilmoittaa lähettäneensä hyökkääjät, jotka iskivät Egyptin poliisin valvonta-asemaa vastaan lähellä Saint Catherinin luostaria Siinain eteläosassa tiistaina. Yksi poliisi sai surmansa ja 4 haavoittui iskussa. Myös hyökkääjiä haavoittui laukausten vaihdossa, jonka jälkeen IS:n joukot poistuivat paikalta. Hyökkäys on merkittävä luostaria vastaan, sillä se on turistien suosima matkakohde lomakeskuksista. Paavi Francis I vierailee Egyptissä ensi viikolla. Luostari perustettiin 6. vuosisadalla. IS sanoo keskittyvänsä kristittyjä vastaan Egyptissä jouduttuaan puolustuskannalle Irakissa ja Syyriassa. http://www.timesofisrael.com/islamic-state-claims-attack-on-egypt-police-checkpoint/
·        PA/PLO:n puheenjohtaja M Abbas sanoo tukevansa turvallisuusvankien aloittamaa syömälakkoa ja kehottaa maailmaa "pelastamaan syömälakossa olevat" todeten, että Israelin tulee huomioida humanitääriset vaatimukset. Hän ei maininnut lakon aloittajan nimeä, joka haluaa hänen paikkansa.  http://www.timesofisrael.com/abbas-world-must-intervene-to-save-hunger-striking-prisoners/
·        Lähi-Idässä tpoimi9van kristillisen lähetysjärjestön johtaja pastori Paul Ciniraj kertoo epätavallisesta tapauksesta, jossa ryhmä kristittyjä joutui Islamin jihadistien hyökkäyksen kohteeksi. He uskovat olevansa kuoleman omat, kun metsästä tuli leijona ja hyökkäsi jihadistien kimppuun purren yhtä heistä niskaan. Jihadistien yrittäessä häätää leijonaa pois, metsästä hyökkäsi 2 muuta leijonaa, jotka karkottivat kauhistuneet jihadistit pois. Alueella ei tiedetä olevan leijonia. Toisessa tapauksessa 14-vuotias tyttö joutui tuntemattomassa valtiossa Afrikassa muslimien käsiin, jotka seksuaalisesti pahoinpitelivät häntä siksi, että hän kääntyi kristityksi. Sairaalan vietynä 2 lääkäriä totesivat tytön kuolleeksi, mutta vähän ajan kuluttua tyttö nousi ylös vuoteesta ja käveli kotiinsa. Hän kertoi sielunsa nousseen taivaaseen, jossa Jeesus ilmestyi hänelle parantaen hänet täydellisesti sanoen, ettei Hän voi toimia vastoin hänen puolestaan esitettyjä rukouksia.
Pastori Paul Ciniraj jakaa Raamattuja Lähi-Idässä ja perustaa kotikirkkoja sodan tuhoamille alueille. Tuhansia muslimeja kääntyy salaa kristinuskoon, hän kertoo Assembly of Loving God Church toiminnasta. http://www.wnd.com/2017/04/miracle-this-time-the-lions-saved-the-christians/
















Sunday, April 16, 2017

SUNNUNTAI 16.04.2017

SUNNUNTAI 16.04.2017
01. SUNNUNTAI aloittaa normaalisti uuden viikon, mutta koska huomenna maanantaina on erityissapatti, tällä kertaa se on myös tynkäviikon viimeistä edellinen päivä. Tiistaina alkavat aikataulut noudattaa normaalitahtiaan.
Ennusteet lupaavat puolipilvistä säätä tänään kuten koko ennusteajan loppuun saakka, Lämpötilat ovat vielä suhteellisen alhaiset, mutta noussevat loppuviikon aikana hellelukemiin siten, että keskiviikon lämpötilaennuste on 15 -25 astetta. ToI:n ennusteen mukaan taivas selkenee tiistaista alkaen.
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 10 -20; Tiberias 15 -25; Suolameri 19 -29; Eilat 16 -30 +C.astetta.
Lämpötilat näyttävät nousevan Eurooppaa uhkaavasta hyisen kylmästä ilmamassasta huolimatta, jonka tulisi ennusteen mukaan syleillä Euroopan maita 10 päivän ajan. Tämä "Polar Vortexin" nimellä tunnettu ilmiö leviää ennusteen mukaan Euroopan pohjoisosista aina Italiaan, Espanjaan ja Afrikan pohjoisosiin. Vaikka sen ei ennusteta tulevan Lähi-Itään, sen kylmät tuulet voivat tuntua myös näillä alueilla. Sen pelätään vaikuttavan tuhoisesti hedelmäpuiden kukintaan sekä viljapeltojen oraille. Se tulisi aiheuttamaan hedelmien ja viljatuotteiden puutetta ja hintojen nousua.
Ainakin 25 ihmistä kuoli ja 16 muuta on kadoksissa kovien sateitten aiheuttamissa tulvissa ja maanvyörymissä Iranin luoteisosissa parin viimepäivän aikana. Vedenpinta nousi paikoin 40 sm, mitä ei ole nähty viimeisen 40 vuoden aikana. Kovimmat sateet tulivat 14.huhtikuuta. https://watchers.news/2017/04/15/at-least-25-killed-after-massive-floods-hit-iran/
WENAN tulivuori Italiassa on siirtynyt uuteen vaiheeseen, joka voi ennustaa uuden purkauksen alkamista. Äkilliset maanjäristykset alkoivat vuorella uudelleen kolmen päivän lepotauon jälkeen. https://watchers.news/2017/04/14/new-eruptive-episode-begins-at-mount-etna-italy/
Syklooni Cook runtelee Uutta Seelantia, Filippiineillä oli M6.0 maanjäristys. Luonnonvoimat näyttävät oleva oudon rauhattomia.
02.TURKKI äänestää tänään muutoksista perustuslakiinsa, jolla presidentti Erdoganin hallinto muutetaan autoritääriseksi.
Yli 55.3 miljoonaa Turkin kansalaista äänestävät neuvoa antavassa äänestyksessä (referendum), joka antaisi presidentti Recep Tayyip Erdoganille mahdollisuuden suurimpaan valtaan perustajansa Mustafa Kemal Atatyrkin ja hänen seuraajiensa jälkeen.
Mielipidetiedustelut, joihin Turkissa on totuttu suhtautumaan suurella epäluulolla, ennustavat toisistaan suuresti poikkeavia tuloksia vaaleissa, mutta analyytikot sanovat, että kyllä-äänien saamasta suosiosta huolimatta tulosta on vaikea ennustaa.
Turkissa puolueet ja ehdokkaat kampanjoivat aivan vaalien kynnykselle saakka, mutta presidentti Recep Tayyip Erdogan uskoo vahvasti esityksen voittavan enemmistön. Hän kuitenkin varoittaa äänestäjiä herpaantumasta, vaan äänestämään.

JOS esitys saa enemmistön vaaleissa, se tulee muuttamaan hallintojärjestelmän USA:n tapaan presidentti-johtoiseksi. Se tulisi siirtämään pääministerin ja toimeenpanevan järjestelmän presidentin johtamalle järjestelmälle, jossa presidentillä on oikeus nimittää ministerit. Uusi järjestelmä otettaisiin käyttöön vuoden 2019 marraskuun vaalien jälkeen.
Presidentti Erdogan valittiin pääministeristä nykyiseen asemaansa vuonna 2014 toimittuaan sitä ennen pääministerinä vuodesta 2003. Suurimmat muutokset kyllä-tulos tulisi aiheuttamaan Turkin ulkopoliittisissa suhteissa. Erdogan varoitti Brysseliä, että uuden järjestelmän myötä hän tulee allekirjoittamaan kaikki parlamentin päätökset, kuten päätöksen kuolemanrangaistuksen ottamisesta käyttöön, joka tulisi automaattisesti lopettamaan haaveet päästä EU:n jäseneksi NATO-jäsenyytensä lisäksi.

Erdoganin oli vaikea hyväksyä, etteivät liittolaismaat tulleet hänen tuekseen heinäkuun 15.päivän kaappausyrityksen jälkeen. Pääoppositiopuolueen Republikaaninen Kansanpuolue (CHP) puheenjohtaja Kemal Kilicdaroglu varoittaa, että vaaleissa päätetään, säilyykö Turkki demokraattisena valtiona vai siirtyykö se yhden miehen johtamaksi diktatuuriksi. Tulevaisuus näyttää, pystyykö hallitseva Oikeus- ja kehityspuolue (AKP) toimimaan tasapainottavana tekijänä kansallismielisten ja konservatiivisten kurdien välillä.
Turkin vaalit pidetään elävän terroriuhkan alla, sillä sekä ääri-muslimit että kurdit uhkaavat iskeä kohteisiinsa vaalipäivänä. Viranomaiset pidättivät 19 islamilaista äärilaudan edustajaa Aegean alueella Izmirin kaupungissa alkuviikosta. Dogan uutistoimiston mukaan 49 epäiltyä pidätettiin Istanbulissa viikon aikana. Vaaleja valvoo yli 33 500 poliisia pelkästään Istanbulissa. http://www.timesofisrael.com/tense-turkey-braces-for-crunch-referendum-on-erdogan-powers/

Turkki on presidentti Erdoganin alaisuudessa siirtynyt yhä selvemmin islamlaiseksi tasavallaksi, jossa sharia-lain edellyttämät rangaistustoimet tulevat olemaan oikeuslaitosten päätösten perusteina. Voi vain kuvitella, mitä ääri-islamia toteuttava Turkki olisi saanut aikaan EU:ssa sen täysivaltaisena jäsenenä? Todennäköisyyden mukaan se olisi kiihdyttänyt Euroopassa jatkuvaa islamilaistumista yhä nousevan siirtolaisuustulvan ja pysyvästi valtioihin asumaan jääneiden muslimien painostuksen alla. Tämä tendenssi on selvästi havaittavissa useissa EU-maissa.

Esimerkkinä voidaan ottaa Ranskan presidentin vaalikampanja, jossa oikeistojohtaja Marien Le Pen syyttää gallupeja johtavaa keskustan ehdokasta Emmanuel Macronia liian pehmeäksi muslimeja kohtaan 8 päivää ennen vaaleja. Macron puolusti huipputukijaansa Mohamed Sanouta, joka kritisoi kovin sanoin Charlie Hebdo uutislehteä sen julkaisemien profeetta Muhammedia käsitteleviä pilapiirroksia v, 2015. Macron sanoi hänestä: "Hän teki pari enemmän radikaalia tekoa, mutta muuten hän on hyvä mies" todeten, ettei hän halua erottaa Saouta.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/228167

03.USA:n varapresidentti Mike Pence matkusti sunnuntaina Seouliin Etelä-Koreaan voidakseen paremmin seurata tilanteen kehitystä Korean niemimaalla, jossa eletään ydinsodan kynnyksellä, kuten viikon aikana maailmaa kuohuttavat artikkelit ovat kertoneet.
Odotettua ydinaseen testiä ei Pohjois-Koreassa suoritettu lauantaina, kuten pelättiin, ja sen estämiseksi USA:n ilmavoimien uhkaamat tuhoiset ilmaiskut ydinlaitoksia vastaan siirtyivät.
Pencen Kauko Idän matka, joka suuntautuu Korean lisäksi Japaniin, Indonesiaan ja Australiaan, suunniteltiin jo kuukausia sitten, mutta se olisi tuskin voinut tapahtua otollisempaan aikaan jännityksen noustessa huippulukemiin ja USA:n liittolaismaiden epäillessä presidentti Trumpin lopullisia päätöksiä jännityksen laukaisemiseksi tavalla tai toisella.

Sunday Times raportoi, että presidentti Trumpin johtavat sotilas-neuvonantajat olivat kertoneet britti-kollegoilleen, että Washington harkitsee ennalta ehkäisevien iskujen mahdollisuutta PohjoisKorean ydinlaitoksia vastaan uskoen, että Trumpilla on tarvittava tulivoima niiden neutraloimiseksi.
Lehden antamien tietojen mukaan USAn puolustusministeri James Mattis keskusteli kysymyksestä brittikollegansa Michael Fallonin kanssa pari kuukautta sitten, ja että vastaavanlainen keskustelu oli käyty brittivirkailijoitten ja Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajan H R McMasterin kanssa. Brittien asiantuntijoitten mukaan "kaikki on otettu pöydälle, ja että he tekevät kaikkensa uhkan poistamiseksi".
Hyökkäysmahdollisuudet ja niiden aiheuttamat seuraus- vaikutukset USA:n liittolaismaille ovat Pencen käymien keskustelujen pääaiheina.

04.UUTISIA LYHYESTI
·        Kanadan vanhin juutalaisyhteisö ottaa kiitollisena vastaan uuden lisäyksen kulttuuriinsa – historiallisen museon. Keskittyen juutalaisten vaikutukseen Montrealin kaupungin historiaan museossa tullaan esittämään lisäksi Leonard Cohen, taiteita, maamerkkejä ja jopa perinneruokia. http://www.timesofisrael.com/canadas-oldest-jewish-community-welcomes-new-addition-a-history-museum/
·        Englannin ulkoministeri Boris Johnson sanoo, että Syyrian presidentti Bashar Assad on arkkiterroristi, mikä Venäjän on korkea aika huomata, ja että Assad on sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti myrkyllinen. Hän kehottaa Moskovaa valitsemaan puolensa kysymyksessä viitaten Assadin käyttämiin kemiallisiin aseisiin, joita hän kutsuu kauhistuttaviksi ja umpimähkäisiksi, epätarkoiksi. http://www.timesofisrael.com/syrias-assad-is-an-arch-terrorist-british-fm/
·        Englantilainen 21-vuotias opiskelijatyttö seisoi raitiovaunun peräosassa IDF:n sotilaan rinnalla, kun juuri mielisairaalasta vapautettu PA:n arabi iski häntä kuolettavasti surmaten hänet. Terroristi, jota ToI:n artikkelissa kutsutaan tappajaksi, tunnusti poliisin kuulusteluissa puukottaneensa Hannah Bladon kuoliaaksi saadakseen hänen vieressään seisovan sotilaan surmaamaan hänet. Opiskelijatyttö oli vähää aikaisemmin antanut istuimensa vauvaa sylissään pitävälle naiselle.
Terroristi Jamil Tamimi, 57, sanoi tehneensä murhan
voidakseen tulla surmatuksi ja marttyyriksi.  PA:n harjoittama aivopesu näyttää tuottaavan hyvää hedelmää myrkyttäessään poikkeavien, nuorison ja lasten mielet ideologialla, jonka korkein tavoite on murhata juutalaisia. http://www.timesofisrael.com/uk-student-was-standing-near-killer-because-she-gave-up-her-seat-for-woman-with-baby/
·        PA:n poliisi paljasti Neblusissa IDF:n valeasussa liikkuvat agentit ja pidätti heidät, mutta vapautti heidät myöhemmin harmittomasti. Nämä kaksi IDF:n sotilasta olivat ehkä suorittamassa salaista operaatiota Nablusissa (Sikem), kun PA:n turvallisuusjoukot pidättivät heidät kuulusteluihin. He pääsivät vapaiksi pian COGAT avustuksella. http://www.timesofisrael.com/undercover-idf-soldiers-detained-by-pa-police-in-nablus/
·        Iranin presidentti Hassan Rouhani sanoo, ettei Iran tarvitse kenenkään lupaa ohjustensa rakentamiseen. Hänen mukaansa Iran rakentaa niitä puolustukseksi USA:n ja syöpä-pesäkkeen Israelin hyökkäysuhan vuoksi. http://www.timesofisrael.com/rouhani-iran-does-not-need-permission-to-build-missiles/
·        USA:n armeijan Afganistanissa pudottaman kaikkien pommien äidin MOAB:in uhriluku on noussut 90:en pommin aiheuttamien puhdistusten edistyessä. Massiivinen pommi on viralliselta nimeltään GBU-43/B Massive Ordnance Air Blast. Se räjäytettiin torstaina ISIS joukkojen käyttämän tunneliverkoston yläpuolella. Monet katsovat, että se oli kenraaliharjoitus iskuihin muita uhkakuvia vastaan, joita on sekä Korean niemimaalla että Iranissa. http://www.timesofisrael.com/is-death-toll-hits-90-from-huge-us-bomb-in-afghanistan/
·        Assad pidätti itsellään satoja tonneja kemiallisia aseita, sanoo kenraali Zaher al-Sakat, joka aktiiviupseerina itse sai komennon niiden käyttämiseen siviilejä vastaan. http://www.timesofisrael.com/defected-syrian-general-assad-retains-hundreds-of-tons-of-chemical-weapons/
·        Syyrian Valkoiset Kypärät (vapaaehtoiset siviilit) väittävät, että terroristi surmasi ainakin 100 siviiliä linja-autossa, joka kuljetti aputarpeita kahteen piiritettyyn kaupunkiin hallituksen ja kapinallisten välisen sopimuksen mukaisesti. Opposition edustajat sanovat, että pommi tuhosi bussin varastot. Bussin tarkoituksena oli kuljettaa sitä odottavat pakolaiset hallituksen valvomalle alueelle. Pakolaisten kuljettaminen oli viivästynyt hallituksen ja kapinallisten väitellessä, keitä voitaisiin viedä turvaan. Kapinallisten edustaja sanoi, että suunnattomassa räjähdyksessä kuoli myös 30 siirtoa valvovia kapinallisten sotilasta.  http://www.timesofisrael.com/syria-car-bombing-targets-evacuation-convoy-kills-at-least-24/
·        21 ihmistä pidätettiin Kaliforniassa Trumpin kannattajien ja häntä vastustavien iskiessä yhteen, Berkeleyssä tehdyn marssin aikana, 2 haavoittui, pidätyksiä jatketaan.  http://www.timesofisrael.com/21-arrested-in-california-as-trump-supporters-opponents-clash/
·        Pelko ja murhe ovat täyttäneet Kopti-kristittyjen pääsiäisen vieton huolimatta presidentti el-Sisin asettamista turvatoimista kaikkiin kristittyjen laitoksiin Egyptissä. Palmusunnuntaina Aleksandriassa ja Kairossa koptikirkkoihin tehdyssä kahdessa pommi-iskussa sai surmansa ainakin 45 seurakuntalaista. Piispa Tawadros ilmoitti aiemmin, että surun vuoksi perinteiset juhlallisuudet peruutetaan tänä vuonna, mutta rukouskokouksia voidaan järjestää kirkoissa. http://www.timesofisrael.com/fear-and-grief-mar-easter-mass-celebrations-in-egypt/