Friday, May 19, 2017

PERJANTAI 19.05.2017

PERJANTAI 19.05.2017
01. "ENNUSTUS, Herran sana Israelista
Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja luonut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä.
Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri ja myös Juudean kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille; kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä, ja kaikki maan kansakunnat nousevat sitä vastaan."(Sak.12:1 -3) Englantilainen käännös antaa hieman poikkeavan kuvan: "Katso, Minä teen Jerusalemin vapisevaksi (kuin haavanlehti) maljaksi kaikille ympärillä oleville kansoille, niiden piirittäessä sekä Juudeaa että Jerusalemia. Ja sinä päivänä Minä teen Jerusalemin raskaaksi kiveksi kaikille kansoille; kaikki, jotka kuormittavat sillä itsensä, hakataan kappaleiksi, vaikka kaikki maailman kansat kokoontuisivat sitä vastaan". (Sak12:2 -3)
Tämä toteutuu tällä hetkellä silmiemme edessä, mutta useimmat maailman kansoista eivät näytä olevan tietoisia siitä. "Heillä on silmät, mutta eivät näe, ja korvat, mutta eivät kuule".( Jes.6:9 -10)

02. Jerusalem Post käsittelee Jerusalemin ja Länsimuurin kysymystä pääkirjoituksessaan otsikolla: "Trumpin Kotelin politiikka"
JP aloittaa kirjoituksensa todeten: Presidentti Trumpin odotetaan käyvän Länsimuurilla kaksipäiväisen Israelin vierailunsa aikana.
"Jos hän käy siellä, hän on ensimmäinen USA:n presidentti, joka virassa toimiessaan käy pyhällä paikalla, mikä on suuri symbolinen poikkeus aiemmasta protokollasta". Artikkelissa todetaan, ettei hän luultavasti hyväksy seurakseen Israelin viranomaisia, millä halutaan osoittaa, ettei USA katso Länsimuurin olevan osa Israelia. Tämä on symbolinen isku Israelin itsenäisyydelle.

Trumpin käynti Länsimuurilla, joka Israelissa tunnetaan nimellä Kotel, on Israelin kansalle positiivinen ele, mutta Israelin itse-määräämisoikeudelle se merkitsee negatiivista päätöstä, kuten artikkelissa todetaan. Siinä todetaan edelleen, että nuorta USA:n hallitusta ovat vaivanneet useat skandaalit. Jotkut niistä koskevat suoraan Israelia, kuten tiedot, joiden mukaan Trump antoi Venäjälle arkaluonteisia tiedustelutietoja, joiden väitettiin tulleen Israelista.
(Jordania tunnustaa aamun uutisissa tiedon tulleen Jordaniasta). Presidentti Ttump joutunee peruuttamaan vierailunsa Masadalla, jossa hän halusi pitää tärkeän puheen. Hän on viimeisten uutisten mukaan siirtämässä päätöstään USA:n lähetystön muuttamisesta Tel Avivista Jerusalemiin. "Eikä ole varmaa, vieraileeko hän Jad Vashem holokaust-museossa, ja jos käy, kuinka kauan hän on siellä, sillä vierailuohjelma on tiukka" artikkelissa selitetään.
Tuon kaiken peruuntumisen Israelin juutalainen kansa voisi vielä niellä, mutta juutalaisen kansan pyhimmällä paikalle vierailun peruuntumisen uhka tuntuu erityisen pahalta ja loukkaavalta.
Ensimmäinen paha enne tuli maanantaina, kun USA:n Trumpin vierailua israelilaisten virkailijoiden kanssa koordinoivan ryhmän jäsen totesi israelilaiselle virkaveljelleen: "Kotel ei kuulu teidän territoriaanne". Lisäksi hän torjui israelilaisten johtajien, pääministeri ja presidentin, aikeen liittyä Trumpin Länsimuurilla vierailevan seurueen joukkoon.
Vastakohtana artikkelissa kerrotaan, miten USA:n uusi Israelin lähettiläs David Friedman suuntasi maanantaina maahan tultuaan ensimmäiseksi Länsimuurille, jossa hän rukoili syvästi liikutettuna. "Halusin tulla ensimmäiseksi koko juutalaisen kansan pyhimmälle paikalle". Se oli rehellisen miehen aito tunnustus uskostaan. Tiistaina Kansallisen Turvallisuuden neuvonantaja H R McMaster kieltäytyi antamasta journalisteille selvää vastausta, tunnustaako USA Länsimuurin kuuluvan Israeliin selittäen:
"Se edellyttää poliittista päätöstä".
USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley sen sijaan ei arkaillut tunnustaa NBC:n haastattelussa päivänselvän tosiasian: "Länsimuuri on osa Israelia ja käsittääkseni olemme aina nähneet niin olevan ja miten meidän tulee aina pyrkiä asia näkemään.

TAISTELU USA:n ulkoministeriön ja muiden Israelille myönteisempien instituutioiden välillä alkoi jo vuonna 1947, jolloin YK teki päätöksen Syyria Palestiinan maan jakamisesta Israelin juutalaisten ja Palestiinan arabien välillä. Päätöslauselman jakosuunnitelmassa todetaan, että "Jerusalem on osa YK:n valvonnassa olevan hallituksen aluetta". Kuten tunnettua, arabit - mukaan lukien palestiinalaiset - hylkäsivät päätöslauselman yksimielisesti. Israel julistautui itsenäiseksi yksipuolisella päätöksellä 1948, minkä monet maailman valtiot pian tunnustivat, ensimmäisten joukossa Venäjä ja USA, kukin niistä omista poliittisista laskelmistaan lähtien. YK:n perustama hallintoelin toimii kuitenkin edelleen Jerusalemin "pahan neuvon vuorella" pääasiallisena tehtävänään tarkkailla Israelin rakentamista Juudeassa ja Samarissa ja siitä raportoiminen YK:n päämajaan.

USA:n ensimmäinen Israelin suurlähettiläs James McDonald kertoo kirjassaan "My Mission in Israel 1948 -1951", että Washington opasti häntä kieltäytymään Israelin Knessetin aloittamistilaisuudesta Jerusalemissa 1949, koska hänen osallistumisensa Knessetin tilaisuuteen voitaisiin katsoa USA:n hyväksymiseksi, että Jerusalem on osa Israelin valtiota. On outoa, että USA pitäytyy YK:n päätökseen, jonka arabit hylkäsivät.

OSLON sopimusten allekirjoittamisen jälkeen 1993 USA:n hallitukset ovat ilmaisseet halunsa muuttaa USA:n lähetystön Jerusalemiin ja Kotelin tunnustamisen kuuluvaksi Israeliin, jos Israel solmii rauhansopimuksen PA/PLO:n arabien kanssa, tämä kuitenkin ehdolla, että PA/PLO hyväksyy muutokset USA:n kannassa Israelin pääkaupunkiin ja Kotelin omistusoikeuteen.
Tämä on varsin outo näkemys, jossa maailman ainoa supervalta suostuu alistumaan vähäisen terrorijärjestön päätöksen varaan.

Pääkirjoituksessa todetaan, että Trumpin pyrkimys vierailla maailman johtavien uskontojen syntymäsijoilla ja niiden päämajoissa sopii saumattomasti hänen suunnitelmaansa vierailla Jerusalemissa ja Länsimuurilla vierailtuaan ensin muslimien syntymämaassa Saudi Arabiassa ja jatkaakseen Jerusalemin vierailun jälkeen Roomaan ja Vatikaaniin, jota pidetään maailman kristittyjen tärkeimpänä kaupunkina, josta ohjataan maailman kristittyjen suurinta kirkkolaitosta, paavin johtamaa Roomalais-katolista kirkkoa.
Kuten pääkirjoituksen lopussa todetaan, Israel on joutunut syntymästään lähtien taistelemaan ylämäkeen johtavaa polkua pyrkimyksissään ulottaa historialliset ja uskonnolliset oikeutensa koko siihen maahan, jonka juuri-Raamatun mukaan Jahwe (Herra) lupasi Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen ikuiseksi perinnöksi määritellen myös Lupaamansa Maan rajat useaan kertaan.

Maailman valtiot ovat valtaosaltaan kaikissa kansainvälisissä yhteisöissä suhtautuneet hyvin vihamielisesti juutalaista kansaa ja sen perustamaa Israelin valtiota kohtaan äänestäen automaattisesti Israelia tuomitsevien päätöslauselmien puolesta, lisäten siten Israelin Pyhän vihaa itseään kohtaan, mikä tulee artikkelin alkuun lainaamani Raamatunkohdan ja lukuisten muiden mukaan vahingoittamaan eniten niitä itseään.
http://www.jpost.com/Opinion/Jerusalem-Post-Editorial-Trumps-Kotel-politics-492205

03. UUTISIA LYHYESTI
• Tuoreen uutisen mukaan Trump vakuutti äskeisen haastattelun yhteydessä, ettei hän ole vielä tehnyt lopullista päätöstään vierailusta Länsimuurilla, eikä sulje pois mahdollisuutta, että Netanyahu ja Rivlin voisivat liittyä seurueeseen. USA:n vierailua valmistelevan tiimin jäsen, joka ärsyttävän röyhkeästi sanoi israelilaiselle jäsenelle: "Mitä sinä puhut? Se ei ole ollenkaan sinun asiasi eikä kuulu velvollisuuteesi. Se ei kuulu alueisiisi. Se on osa Länsirantaa". Netanyahu kauhistui lausuntoa ja pyysi USA:n hallituksen selitystä asiassa. Trumpin hallitus sanoutui kiireesti irti viranomaisen, David Bems, lausunnosta todeten ettei myöskään presidentti ole sen takana.
Trump lupasi Abbasille Washingtonissa, että rauhansopimus on mahdollista solmia vuoden sisällä. Hän ei näytä ollenkaan ymmärtävän, että Abbas on emävalehtelija, jonka sanaan ei voida luottaa missään olosuhteissa. Abbas on vakuuttunut, että Trump vaatii setlementtitoiminnan täyttä keskeyttämistä, mutta Trump ei ole varma omasta kannastaan.
http://www.timesofisrael.com/trump-hasnt-ruled-out-netanyahu-joining-him-at-western-wall-report/,
• Valkoisen Talon Trumpin neljään maahan suuntautuvan vierailun matkaohjelmaan liittyvässä Israelin kartassa on Juudea ja Samaria, Gaza ja Golanin ylänkö jätetty pois. Ohjelman osa, jossa kerrotaan Trumpin ja Abbasin tapaamista Betlehemissä, on sijoitettu otsikon "Israel" alle. Israelin maa-alueen kartta seuraa 1949 aselepolinjoja, joita PA/PLO vaatii fiktiivisen valtionsa rajoiksi – ehkä vähäisin aluevaihtojen aiheuttamin muutoksin.
Israel vapautti 1967 sodassa Juudean ja Samarian – mukaan lukien Jerusalemin itäosat ja Temppelivuoren - Jordanian miehityksestä, mutta palautti miehittämänsä Siinain niemen Egyptille rauhansopimusta vastaan, liitti Jerusalemin itäosat ja Golanin kukkulat osaksi Israelia, sekä veti juutalaiset siirtolaiset ja IDF:n armeijan pois Gazasta 2005. Juudeaan ja Samarian alueitten asuttamisen Israel aloitti määrä-tietoisesti vasta 1953 sodan jälkeen vahvistaakseen puolustustaan Jordanian suunnasta tulevaa hyökkäysuhkaa vastaan. Israel valtasi Golanin kukkulat 1967 sodassa Syyrialta ja liitti ne valtioonsa, mutta USA ei ole tunnustanut sitä. Israelissa toivotaan, että Trump tekisi sen Israelin vierailunsa aikana. http://www.timesofisrael.com/white-house-video-shows-israel-without-golan-and-west-bank/
• USA:n oikeistolaiset ryhmittymät kuten Amerikan Sionistinen organisaatio (ZOA) ovat alkaneet epäillä Trumpin lupauksia rämeisen suon kuivattamisesta. Trump ei ole tehnyt selvää päätöstä lähetystön muuttamisesta Jerusalemiin, ja on nimittänyt Obaman hallituksen veteraanineuvottelijan Kris Baumanin Kansallisen Turvallisuusneuvoston neuvonantajakseen. Kritiikistä huolimatta he tunnustavat, että olosuhteet ja suhteet Israeliin ovat nyt paljon paremmat kuin Barack Hussein Obaman aikana, jolloin ne painuivat pohjamutaan. http://www.timesofisrael.com/pro-israel-us-right-starting-to-feel-unease-with-trump/,
• Hawaran arabikylässä näyteltiin esitys, joka osaltaan
osoittaa arabien kytevän syvän vihan juutalaisia kohtaan. Itamarin juutalaiskylästä kotoisin oleva lääkintämies oli ostanut vihanneksia ja oli matkalla kotiinsa töitten päätyttyä tietä 60 pitkin, joka kulkee Hawaran arabikylän läpi. Hänet pysäytti 200 nuoren arabin muodostama tiesulku. Arabit alkoivat kivittää hänen autoaan pyrkien vauhtipotkuilla särkemään auton ikkunat. He särkivät tuulilasin ja takaikkunan, jossa vaiheessa juutalaismies katsoi olevansa hengenvaarassa. Hän otti esiin käsiaseensa ja tuli ulos autostaan alkaen tulittaa aseellaan – omien sanojensa mukaan ilmaan – mutta luodit surmasivat yhden arabin ja haavoittivat toista. Samalla paikalle tullut armeijan osasto hajotti mellakoijat, pidätti juutalaismiehen ja myöhemmin yhden arabin, sekä ambulanssillaan tien sulkeneen arabi-kuljettajan, kuten myös bussinkuljettajan, joka toi bussillaan mellakoijia paikalle. Protesti oli Israelin vankilassa syömä-lakossa olevien terroristien tukemiseksi. http://www.timesofisrael.com/army-nabs-ambulance-driver-who-allegedly-blocked-israelis-escape-from-riot/,
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 15 -25; Tiberias 21 -30; Suolameri 23 -35; Eilat 22 -38 +C-astetta. Taivas on ajoittain pilvetön, välillä puolipilvinen. Lämpötila on viileä, mutta alkaa lämmetä uudelleen sunnuntaista alkaen.
Äkillisiä pölypilviä tummentaa Saudi Arabian alueita muuttaen päivänvalon pimeäksi, mutta muuttuen äkillisesti raesateiksi. Artikkelin kirjoittajan epäilysten mukaan kyse on sääkokeiluista sotaa varten. http://strangesounds.org/2017/05/impressive-flash-floods-taif-huge-dust-storm-hail-saudi-arabia-video-pictures.html,



Post a Comment