Friday, May 13, 2016

PERJANTAI 13.05.2016

PERJANTAI 13.05.2016
01.Juhlat on juhlittu ja arki alkaa tänään, mutta onneksi on lyhyt viikko, sillä huomenna on sapatti – alkaen juutalaisen tavan mukaan tänään auringon laskiessa. Ihan hyvä, että juhlinnan jälkeen saa taas levätä. Aamulla pistäessäni nenäni ulos kuuden maissa mittari näytti mukavat 18+ astetta nousten iltapäivään mennessä 31 asteeseen ja huomenna 34 asteeseen Jerusalemin alueilla, Eilatissa ja Suolamerellä lämpötila noussee reilusti yli 40 astetta, 44 ja 42, mitä voi jo kutsua helteeksi. Taivaankansi lienee pilvetön, kuten ennusteet lupaavat sunnuntaihin saakka, jolloin pilveily ennusteen mukaan uudistuu.
SÄÄTILAT tänään:
Jerusalem 19 -31, Tiberias 22 -36; Suolameri 29 -39; Eilat 26 -39 +C-astetta. Kuten jo taisin mainita, lämpötila alkaa kohota uudelleen, joten helleasut lienevät paikallaan, mutta kuten yleisesti tiedetään, sään ennustaminen ei oe niitä maailman helpoimpia asioita.
02.Itzhak Herzog, Sionistisen Unionin puheenjohtaja, minkä hän jakaa Tzipi Livnin kanssa, vihjailee mietittyään syntyjä syviä itsenäisyyspäivän aikana, että hän voisi harkita osallistumista Netanyahun hallitukseen, jos hän saisi hoitoonsa rauhanprosessin johdon. Tämä tarkoittaisi, että Tzipi Livni pölytettäisiin vuosien aikana kertyneistä pölyistä ja naftaliinista ja nostettaisiin uudelleen median huomion keski-pisteeksi. Se tarkoittaisi myös sitä, että sama surkuhupaisa näytelmä PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin ympärillä aloitettaisiin uudelleen, mutta entistä kovemmilla vaatimuksilla arabien taholta: Rajat 1949 aselepolinjoja noudattaen; paluuoikeus arabipakolaisille tai runsas korvaus; Jerusalemin itäosa, josta tulisi Palestiinan valtion "ikuinen ja jakamaton pääkaupunki", kuten PA:n propagandateollisuus toistuvasti toitottaa. Saudi Arabian laatima ja arabiliiton 2003 omaksuma rauhan-suunnitelma on sekin otettu esiin ja puhdistettu naftalista ja sitä tarjotaan uudelleen rauhanprosessin rungoksi. http://www.timesofisrael.com/herzog-talks-of-breakthrough-in-coalition-talks-premature/,
Pääministeri Netanyahu vakuuttaa taas kerran, että hän on valmis tapaamaan Abbasin missä ja koska vain suoria neuvotteluja varten. Hänen on vaikea uskoa, ettei Abbas halua nähdä häntä. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-says-hes-ready-to-meet-abbas-for-talks-right-now-today/,

03.Saudiprinssien nuorikaarti on aktivoitumassa ottaen johtoaseman erämaavaltion uudessa ulkopolitiikassa, joka ei tyydy enää passiiviseen sivusta-seuraajan asemaan, vaan toimii agressiivisesti maan rajojen ulkopuolella, kuten raportit kertovat. Yksi heistä al-Talal suunnittelee jopa uhkarohkeaa vierailua Israelissa, mikä toteutuessaan tarkoittaisi todellista vallan-kumousta ja suunnan muutosta koko Lähi-Idässä. Toiset kaksi aktiivista prinssiä Mohammed bin Salman ja Turki molemmat suosittavat lähentymistä Israeliin.
Arabit ovat moukarin ja alasimen välissä Israel-suhteissaan, sillä ne kipeästi haluaisivat Israelin teknistä ja tieteellistä know-how osaamista, mutta eivät julkisesti voi edes pyytää sitä omaksumansa "palestiinalais"-myönteisyyden ja Israelille vihamielisen asenteensa vuoksi, mistä molemmat osapuolet kärsivät.
USA:n ulkoministeri John Kerryn ennustus Israelin joutumisesta yhä syrjitympään asemaan, ellei se suostu PA:n vaatimuksiin, ei ole toteutunut. PA:n johdon korruptoitunut ja jopa petollinen toiminta suhteissaan länsimaiden avustuksiin on joutunut uudelleen median käsittelyyn, mikä osoittaa sen todellisen luonteen kansainvälisesti. http://www.jewishpress.com/news/israel/at-68-is-israel-isolated/2016/05/12/
Israelin ja länsimaiden suhteita häiritsee yhä pahemmin niiden runsas muslimi-asujamisto, joka pystyy pitkälle vaikuttamaan lännen hallitusten päätöksiin, erityisesti muslimi-invaasion lisääntyvän painostuksen alaisina. Tämä invaasio vaikuttaa, paitsi kohdemaiden moraalikäsitysten alenemiseen, myös paikallis-asukkaitten suhtautumiseen entistä vihamielisemmin Israelia ja juutalaisia kohtaan. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/11/in-britain-a-growing-cancer-of-israel-hatred/

04.RUOTSI on yksi Euroopan maista, jotka ovat pahimmin joutuneet kärsimään muslimien lisääntyvästä väkivallasta ja painostuksesta paikallis-hallintoa kohtaan. Ruotsi mainitaan muslimien propagandalehtisissä yhtenä maista, joihin heidän kannattaa suunnata tulevat muuttoaikeensa.
Ruotsin viranomaiset tunnustavat virallisesti, että he ovat menettämässä tilanteen hallinnan. Kaikkiaan yli 50 aluetta mainitaan erityisen haavoittuvina, joissa rikollisverkostot ovat voimakkaita, ja joissa laittomuus vallitsee. Artikkelin julkaissut NRK:n toimittaja oli paikalla todistamassa poliisin joutuessa hyökkäyksen kohteeksi. 1990-luvulla Ruotsissa oli 3 ulkopuolisilta suljettua aluetta, nyt niiden luku on 186, kuten Nino Sanandajin, tutkijan ja ekonomistin, laatimassa raportissa vuodelta 2012 todetaan. Tänään luku lienee kasvanut neljässä vuodessa.
Ruotsin valtionpoliisi rekisteröi 55 aluetta v. 2014, joita pidetään sivullisille kiellettyinä alueina, ja joita rikollisverkostot hallitsevat. Niitä on kehittynyt myös Stockholman alueelle, vaikka poliisi vakuuttaa, ettei se koskaan tule hyväksymään alueita, joita se ei voi hallita. Käytännössä tilanne on ryöstäytynyt käsistä. http://www.jewsnews.co.il/2016/05/11/swedish-police-areas-of-stockholm-are-now-lawless/

05.UUTISOTSIKOITA
·       Obaman turvallisuusneuvonantaja Ben Rhodes on joutunut ikävään asemaan, kun paljastui, että hän on johtanut kongressia harhaan koskien Iranin kanssa neuvoteltua ydinasesopimusta. Obaman hallitusta syytetään suoranaisesta valehtelusta. Valkoinen Talo on joutunut selvittämään Talon seurantakomitean puheen-johtajalle Jason Chaffetzille (Rep) tilannetta. http://www.timesofisrael.com/white-house-defends-aide-ben-rhodes-over-iran-deal-accusations/
·       51 amerikkalaista turistia ahtautui vahvasti luodinkestäväksi vahvistettuun bussiin, joka kone ulvoen ja jarrut kirskuen selvitteli hiekkatietään Karnei Shomronin (karni tarkoittaa sarvea ja voimaa) juutalaiskylään Samariassa hallituksen järjestämälle vierailulle osoittaakseen, miten hallitus tukee sitä ja miten Uncle Sam voisi toimia täyttääkseen sen, mitä hallituksen tuki ei voinut tehdä. Lähellä sijaitsevat juutalaiskylät Yakir ja Nofim sekä arabikylä Jinsafut. Kaupungin pormestari Yigal Lahav toteaa tehneensä kaikkensa kaupungin turvallisuuden hyväksi, mutta ettei hallitus tee kaikkea voitavaansa. Puutteista huolimatta Lahav ihastelee kaupunkiaan "todellisena taivaana". Arkeologia vahvistaa paikan toimineen muinaisesta alkaen juutalaisten linnoituksena, josta on laajat näköalat rannikon suuntaan. Paitsi loma-aikoina, israelilaiset ovat yhä suuremmissa määrin muuttaneet Juudeaan ja Samariaan, sekä ideologisista ja ympäristötekijöistä johtuen että myös siksi, että asunnot ovat siellä halpoja.  Matka jatkui lähellä Nablusia (Sikemiä) sijaitsevaan Kedumimiin, jonka asukkaat ovat ylpeitä saavutuksistaan, mutta laajennus-hankkeet istuvat Yaalonin ja hallituksen käsissä, USA ja EU katsovat, että juutalaisten rakentaminen muinaisille asuinsijoilleen Juudeassa ja Samariassa on laitonta, mikä ei perustu tosiasioihin. Arabit siellä rikkovat lakia rakentaessaan Israelin valvomille C-alueille.
·       Israelin median toimittajat tekevät puolestaan vahinkoa maansa laillisuutta vastaan artikkeleissaan kirjoittaessaan "Länsirannasta ja setlementeistä" ollen hyvin tietoisia niiden juutalaisista historiasta ja nimistä. Vakiintunutta käytäntöä on vaikea muuttaa.
·       USA:n republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump lupaa ennen valintaansa vierailla Israelissa, "jossa jokainen rakastaa häntä", kuten hän sanaili. Hän sanoi muslimikiellon olleen vain yksi puheenvuoro, josta keskustellaan. Lontoon muslimi pormestari jo ehti sanailla, että koskeeko kielto häntäkin. Trump vakuutti, että hänen johdollaan USA tulee aina puolustamaan Israelia, jota hän kutsui Amerikan linnakkeeksi.  Demokraattien pääehdokas Hillary Clinton sen sijaan on joutunut pahan mustamaalauksen uhriksi, jossa häntä kuvataan pahemmaksi kuin Obama, sekä noidaksi ja rikolliseksi, jonka oikea paikka olisi vankilassa.  http://www.timesofisrael.com/trump-says-hell-visit-israel-where-he-thinks-everyone-likes-him/, http://whatreallyhappened.com/WRHARTICLES/hillarythespy.php#axzz48ST23MIy,
·       USA on aktivoinut Romaniassa sijaitsevat ohjuksensa, mikä sai Venäjän uhkaamaan muuttavansa Romanian savuaviksi raunioiksi. http://www.wnd.com/2016/05/russia-romania-could-be-smoking-ruins/
·       Luomismuseo Kentuckissa on joutunut kristityn ministeriön rakentaman Noan arkin vuoksi ateistien kovien hyökkäysten kohteeksi. He eivät voi ymmärtää, mitä arkissa, joka pian avataan yleisölle turistikohteena, nostattaa ateistien kiihkon, koska turisteja houkutellaan samaan aikaan moniin muihinkin kohteisiin. Amerikassa leviävä kristinuskon vastaisuus ja uuspakanuus on muuttamassa maata Obaman ohjauksessa laittomuuden linnakkeeksi. Yksi kuvaava esimerkki on WC- ja suihkutilojen avaaminen hallituksen pakottamana kouluissa ja hallituksen laitoksissa molemmille sukupuolille iästä ja uskonnollisesta riippuvuudesta huolimatta. http://www.wnd.com/2016/05/atheists-launch-another-attack-on-noahs-ark-tourist-attraction/, http://mobile.nytimes.com/2016/05/13/us/politics/obama-administration-to-issue-decree-on-transgender-access-to-school-restrooms.html?action=Click&contentCollection=BreakingNews&contentID=63413396&pgtype=Homepage&referer=http://www.newsmax.com/t/newsmax/article/728608/75,
·       Libanonin TV väittää ohjelmassaan, että Israel surmasi Hizbullahin joukkojen Syyrian komentajan Mustafa Badreddinen. Hizbullah on epätietoinen, miten hänet surmattiin ja kuka sen teki, mutta asetti komitean tutkimaan asiaa. Hän sai surmansa lentokentälle tehdyssä ilmaiskussa. Perjantaina annetun lausunnon mukaan hän sai surmansa Damaskoksen lentokentälle tehdyssä ilmaiskussa 10.05.2016. Badreddine, 55, peri asemansa Israelin väitetyssä attentaatissa 2008 surmatulta Imad Mughniyehiltä. http://www.timesofisrael.com/top-hezbollah-commander-in-syria-killed-by-israel-lebanese-media-says/
·       Jordanian ja Israelin välit ovat kuningas Abdullah II:n tuomitsevista lausunnoista huolimatta kasvaneet kaikessa hiljaisuudessa. http://www.jpost.com/Middle-East/A-quiet-alliance-Jordanian-and-Israeli-cooperation-on-the-rise-453720,





Wednesday, May 11, 2016

KESKIVIIKKO 11.05.2016

KESKIVIIKKO 11.05.2016
01.ISRAELISSA suru ja ilo käyvät rinta rinnan. Suru menetetyistä läheisistä ja ystävistä, ja ilo, että heidän uhraustensa vuoksi juutalainen kansa saa elää vapaana ja vapautettuna omassa maassaan. Uhraukset ja menetykset ovat yhteisiä ja koskevat koko kansaa, sillä lähes joka perheessä muistetaan menetettyjä läheisiä tai ystäviä. Israelissa ei pidetä meteliä itsenäisyydestä, mutta se on kallis ja oleellinen osa jokaisen toiveitten täyttymistä.

Tänään keskiviikkona muistetaan niitä, jotka antoivat kaikkensa. Oman henkensä puolustaessaan maataan ja kotejaan. Eilan illalla järjestettiin virallinen muistotilaisuus Jerusalemissa, mutta Tel Avivissa rauhanaktivistit järjestivät yhteisen tilaisuuden sekä juutalaisille että "palestiinalaisille", sillä menetyksiä on koettu molemmin puolin etnistä rajaa, joka pyrkii erottelemaan kansaa.

Tel Avivin tilaisuutta vastustavat järjestivät pienen protesti-tilaisuuden juhlatilaisuuden läheisyydessä. He totesivat, ettei sellainen tilaisuus ole hyväksyttävä: "Olen shokissa. Minun on vaikea käsittää, että meidän surressa kaatuneita sotilaitamme, jotkut meistä surevat surmansa saaneita palestiinalaisia". Joku heitti näkemyksensä, ettei Palestiinan kansaa ole olemassakaan, se on vain vihollisten keksimä juoni Israelin tuhoamiseksi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israelis-Palestinians-participate-in-joint-Remembrance-Day-ceremony-in-Tel-Aviv-453672

02.TORSTAINA juutalaiset kunnioittavat 68-vuotista itsenäisyyttään, joka on hankittu tuskallisilla menetyksillä. Israelin itsenäistyessä 14. toukokuuta 1948 Israelissa asui vain 608 000 juutalaista.  Tätä pientä vielä järjestäytymätöntä ja huonosti aseistettua maa-rääpälettä tuhoamaan arabiliitto lähetti viiden arabimaan vakituisen armeijan taisteluyksiköitä. Arabiliiton pääsihteeri Azzam Pasha totesi radiolähetyksessä: "Tämä tulee olemaan hävityksen ja ennen näkemättömän massateurastuksen sota".
Juutalaiskomentajat olivat voitonvarmoja, mutta heidän varusteensa olivat vähäiset: 1947 lopussa Haganalla oli 17 600 kivääriä, 2 700 stenasetta, 1000 konekivääriä ja miehiä 20 000 ja 43 000 välillä eriasteisesti koulutettavina. Tuskin mitään tykistöä, raskasta aseistusta eikä lentokoneita, kuten Paul Johnson kertoo kirjassaan "A History of the Jews".

Arabit olivat koonneet merkittävän vapautusarmeijan, mutta siltä puuttui yhteínen johto. Arabimaiden vakituisten armeijoiden vahvuus oli seuraava: 10 000 Egyptistä; 7 000 Syyriasta;  3 000 Irakista; 1 000 Libanonista; sekä 4 500 vahvuinen englantilaisten upseerien kouluttaman ja johtaman arabilegioonan sotilasta silloisesta Transjordaniasta, joka miehitettyään Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosat muutti nimensä muotoon Jordania.  Syyria-Palestiinan arabit liittyivät arabiarmeijoihin. Maaliskuussa 1948 yli 1 200 juutalaista oli saanut surmansa arabien hyökkäyksissä, puolet heistä' siviilejä.
Juutalaiset taistelivat kynsin ja hampain Jerusalemista, mutta joutuivat antautumaan vanhassa kaupungissa, jonka juutalaiset evakuoitiin. Muualla juutalaiset olivat saavuttaneet menestystä, mutta Jordanian arabilegioona miehitti Juudean ja Samarian. Jerusalemin länsiosa jäi juutalaisten käsiin.
Itsenäinen Israel vapautti Jordanialle menettämänsä alueet 1967 "kuuden päivän puolustussodassa", jotka alun perin kuuluivat kansainliiton hyväksymään juutalaisten kotimaahan.

ISRAEL julisti Juudean ja Samarian alueet suljetuiksi keskiviikon puoliyötä lähtien torstaiyön puoleen yöhön saakka. Vain välttämätön humanitäärinen ja lääkinnällinen liikenne sallitaan, erikoistapauksissa vain hallituksen asettaman yhteistoiminta hallinnon (COGAT) luvalla.

PA:n arabit muistivat Israelin juhlallisuuksia järjestämällä kaksi onnistunutta hyökkäystä juuri ennen juhla-ajan alkua. '

HIZMEN arabikylän lähellä Samariassa Jerusalemista pohjoiseen arabit olivat asentaneet 9 putkipommia IDF:n autopartion käyttämän tien varteen. Neljä niistä räjähti tai räjäytettiin IDF:n autosaattueen tullessa paikalle. IDF:n upseeri haavoittui pahoin päähän putkipommin räjähtäessä hänen silmilleen. Sairaalan mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa.

Jerusalemin tunnetulla promenaadilla Armon Ha-
Natzim Talpiotin itäosissa kaksi naamioitua arabinuorukaista puukottivat kahta yli 80 vuotiasta naista useita kertoja selkään paeten hyökkäyksensä jälkeen Jebel Mukaberin arabilähiöön. Poliisi pidätti kaksi epäiltyä arabinuorta, mutta vapautti heidät syyttöminä. Etsintöjä jatketaan. http://www.timesofisrael.com/israel-to-seal-off-west-bank-for-memorial-independence-days/,

03.UUTISOTSIKOITA
·        Israelissa kaatuneitten muistopäivän tilaisuus aloitettiin
20 00 aikaan tiistai-iltana kynttilöiden sytyttämisellä, seremonioilla ja melankolisilla lauluilla. Sireenit ilmoittivat muistopäivän alkamisesta samaan aikaan koko maassa. Tämän vuoden tilaisuuksissa muistetaan 23 447 sodissa ja muissa väkivaltaisuuksissa kaatuneen israelilaisen muistoa. Viime vuoden aikana sai terrorihyökkäyksissä surmansa 68 virkapukuista sotilasta ja poliisia, sekä 32 siviiliä. Presidentti Reuven Rivlin totesi muistopuheessaan, että Israelin vihollisten päämäärä on sama, mikä heillä oli 1948: tarkoituksenaan tuhota maailman ainoa juutalaisvaltio, sekä karkottaa tai massamurhata sen juutalaiset asukkaat.
"Yli 68 vuotta me olemme taistelleet samaa sotaa, itsenäisyyssotaa, jatkuvaa kampanjaa, joka muuttaa kasvojaan ja muotoaan. Se on tuskallinen taistelu, joka kaiken aikaa jättää uusia haavoja tämän muinaisen ja vahvan kansan ruumiiseen ja sieluun", Rivlin totesi jatkaen: " Mutta me tajuamme katkeran ja kauhean totuuden, että siitä on maksettava raskas hinta – jonka te olette maksaneet – säilyäksemme kansana, joka suojelee kansaansa ja itsenäisyyttään. Me seisomme vahvoina ketä hyvänsä vastaan, joka uskaltaa kyseenalaista meidän lujuutemme millään tavoin".
IDF:n komentaja kenraaliluutnantti Gadi Eisenkott kehotti kansaa kokoontumaan armeijan ympärille. Hän sanoi tämän ehkä minimoidakseen kakkosmiehensä kenraalimajuri Yair Golanin varomattomasti muotoiltua lausuntoa, jossa hän arvioi Israelin sisäpolittiisen tilanteen muistuttavan sitä, mitä se oli natsi Saksassa ennen toista maailmansotaa. Golan sai vihaisten sanojen ryöpyt päälleen, mitä on vaikea korjata jälkeenpäin. Kenraalienkin olisi syytä pysyä lestissään ja testata lausuntojaan kymmenen kertaa ennen niiden julkistamista, ja sitten pysyä visusti vaiti. http://www.timesofisrael.com/israels-remember-23447-fallen-with-siren-memorial-services/
·        Pääministeri Benyamin Netanyahu jatkaa sinnikkäästi hallituskumppanin etsimistä saadakseen turvallisemman selkänojan nykyisen yhden Knessetin enemmistön asemesta. Pääehdokkaana on ollut Zionistinen Unioni, mutta siinä on paha kanto kaskessa, toinen puheenjohtaja Tzipi Livni, joka kammoaa ajatustakin asettua samaan hallitukseen Netanyahun kanssa, jonka kanssa hänellä on kana kynimättä. Raporttien mukaan Netanyahu ja  Labourin puheenjohtaja Itzhak Herzog ovat nyt lähempänä hallitusyhteistyötä kuin koskaan. Herzog epäröi kuitenkin vielä, sillä se voisi tarkoittaa Zionistisen Unionin hajoamista, eikä Likud ole valmis maksamaan täyttä hintaa avainministerien paikoilla. Herzog vihjaa, että hän miettii juhlapyhien ohi ja palaa asiaan ensi viikolla. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/reports-likud-and-labor-closer-than-ever-to-coalition/2016/05/11/
·        Hizmen arabikylän lähellä kasvoihin ja päähän haavoittunut IDF:n upseeri on edelleen vaaratilanteessa, vaikka välitöntä hengenvaaraa ei ole. Häntä hoidetaan Ein Keremin Hadashan sairaalassa. Toinen sotilas haavoittui pommin sirusta jalkaan, mutta haava ei ole paha. Voi ymmärtää sotilaitten tunteet kokiessaan ja todistaessaan tällaisia hyökkäyksiä, että joissakin tilanteissa sietokyky voi kiehua yli, eivätkä kaikki potilaat halua, että heidän naapuripetissään makaa haavoittunut terroristi saaden saman ensiluokkaisen hoidon kuin hänen uhrinsakin. Täten on ymmärrettävissä lääkintäsotilaan reaktio nähtyään
haavoittuneen terroristin makaavan maassa ilman, että
kukaan oli huolestunut hänen vaarallisuudestaan iskeä uudelleen tilaisuuden sattuessa. Oikeus haluaa syytetyn sotilaan suostuvan sopuratkaisuun ilman oikeudenpäätöstä. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/update-on-idf-officer-wounded-in-hizmeh-bombings/2016/05/11/
·        Ben Gurionin Ylipiston arabiopiskelijat järjestivät mielenosoituksen "miehitystä" vastaan Israelin surressa kuolleitaan ja haavoittuneitaan arabiterroristien käsissä. Ben Gurionin Ylipisto on kuuluisa Israel-vastaisuudestaan, mitä etenkin vasemmistolaiset professorit ylläpitävät. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/ben-gurion-u-arab-students-protest-occupation-on-memorial-day-eve/2016/05/11/
·        Tiistai-iltana kahden arabiterroristin haavoittamat kaksiyli 80-vuotiasta naista sanovat, ettei8vät paikalla olleet arabityöntekijät olleet avustaneet vertavuotavia vanhuksia. Tämä ilmiö on havaittu muuallakin terrorihyökkäysten yhteydessä, arabit eivät halua auttaa vertavuotavia uhreja. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/212104#.VzLiU4mKTIU
·        PA:n pääministeri Rami Hamdallah totesi tiistai-iltana, että PA:n arabit noudattavan Hajj Amin al-Husseinin esimerkkiä, joka saatuaan englantilaiselta kuvernööriltä Samuelilta valtuudet toimia Jerusalemin päämuftina aloitti raivokkaan kampanjan juutalaisyen karkottamiseksi silloisesta Syyria-Palestiinasta. Hän piti verta tihkuvia saarnoja Al-Aksa moskeijassa, joissa hän kehotti arabeja hyökkäämään juutalaisia vastaan kaikkialla Englannin mandaattialueella. Täten 1929 Hebronin arabit hyökkäsivät vuosisatojen ajan hyvinä naapureinaan pitämiään juutalaisten kimppuun, minkä johdosta Englanti evakuoi loput elossa säilyneet juutalaiset Hebronista. He ovat palaamassa muinaiseen pääkaupunkiinsa voittoisten puolustussotien jälkeen, joissa Israel vapautti Juudean ja Samarian Transordanian miehityksestä.
HAMDALLAH osallistui Bayt Ha Miqdas 7. kansainväliseen konferenssiin Ramallahissa tiistaina.
Hän kehotti puheessaan "kansainvälistä yhteisöä osallistumaan Jerusalemin asukkaitten puolustamiseen, jotka joutuvat toimimaan Israelin kanssa, joka vastustaa kansainvälistä lakia ja oikeutta". Hän vaati sitä aloittamaan kansainväkisen painostuksen "miehityksen" lopettamiseksi ja Palestiinan valtion perustamiseksi ikuisena pää-kaupunkinaan Jerusalem. Hän syytti Israelia Jerusalemin arabi-imagon hävittämisestä huomioimatta Jerusalemin toimimista juutalaisten pääkaupunkina yli 3000 vuotta. Hän ylisti Hajj Amin al-Husseinia, joka liittoutui Hitlerin kanssa suunnitellen keskistysleirejä myös Lähi-Itään ja Israeliin. Ramdallah kutsui Husseinia "puhdassydämiseksi Palestiinan kansan pojaksi".
PA:n pyhien paikkojen ministeri Yusuf Idai viittasi myös Amin Husseiniin sanoen, että konferenssi on jatkoa Husseinin pitämälle konferenssille 1931, ja että PA kulkee nyt hänen osoittamaansa polkua Mahoud Abbasion johdossa. Bayt HaMiqdas tarkoittaa Temppelivuorta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/212102#.VzLjXomKTIU


           



Sunday, May 08, 2016

SUNNUNTAI 08.05.2016

SUNNUNTAI 08.05.2016
01.Taivaan kansi oli aamulla kuuden aikaan kauttaaltaan punaisten pilvikarhojen peittämä, joiden välistä pilkotteli vanha sinivihreää taivasta. Ilma tuntui melkoisen viileältä, vaikka mittari osoitti 13 lämpöastetta. Ehkä Välimereltä tulevalla kosteudella on oma osuutensa siinä, vaikka sateita ei olekaan luvassa. Taivaan ennustetaan pysyvän tänään ja huomenna osittain pilvien peitossa, mutta selkenevän tiistaiksi ja keskiviikoksi. Lämpötila noussee kolmisen astetta huomisesta alkaen.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 12 -22; Tiberias 17 -29; Suolameri
20 -32; Eilat 20 -30 +C-astetta.

MAAILMA etenee omaa rataansa, eikä siihen voi juuri puuttua muuten kuin ihmetellen, miten tällaiseen on jouduttu.

02.LONTOO valitsi ensimmäisen avoimesti muslimin pormestariksi, vaikka tarjolla oli muitakin ehdokkaita. Pakistanista aikoinaan muuttanut Sadiq Khan edustaa Englannin labourpuoluetta, jonka uusi puheenjohtaja Corbyn on viime päivinä ollut kovassa pyörityksessä jouduttuaan selvittelemään puolueensa sisällä rehottavaa antisemitismiä, jolla voitaneen ymmärtää sionismin vastaisuutta, eli vastusvan juutalaisten muuttoa Israeliin.

"Kruunajaispuheessaan" Khan syytti pääministeri Cameronin käyttäneen USA:n republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin omaksumaa hyökkäystapaa pyrkiessään estämään hänen valintansa Lontoon pormestariksi hajottamalla yhteisöjä.
Annettuaan uskollisuusvalansa hän tuomitsi konservatiivisen puolueen yrityksen yhdistää hänet ääri-islamilaisiin elementteihin
selvittämättä tarkemmin, keitä hän katsoo ääri-islamilaisiksi.
Khan vakuutti toimivansa kaikkien lontoolaisten pormestarina.
"He käyttivät pelkoa ja vihjailua kiihottaakseen eri etniset ja uskonnolliset ryhmät toisiaan vastaan – mikä on otettu suoraan Trumpin ohjekirjasta", hän kirjoitti The Observer lehdessä. Lontoolaiset ovat ansainneet parempaa, ja toivon, etteivät konservatiivit koskaan enää turvaudu samaan".
45-vuotias Pakistanista muuttaneen muslimin bussinkuljettajan asianajajakoulutuksen saanut poika Sadiq Khan toimi aiemmin ihmisoikeusjärjestössä, josta hän sanoo saaneensa vaikutteita, mutta myös tavanneensa siellä joitain vastenmielisiä henkilöitä.
Muutamat konservatiivit kritisoivat vaalikamppailun tasoa, mutta puolustusministeri Michael Fallon piti sitä demokratiaan pariaatteisiin kuuluvana, jopa kysellen henkilökohtaisia asioita ja aiempia henkilötuttavuuksia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211909#.Vy69I4mKTIU

03.TILANNE Gazan rajoilla on jännittynyt IDF:n löydettyä muutaman päivän sisällä kaksi hyökkäystunnelia, jotka oli kaivettu Gazasta turvallisuusaidan ali Israelin puolelle. IDF:n sotilaat menivät joukolla tutkimaan tunnelin alkupäätä sekä löytääkseen mahdollisesti uusia tunneleita. Israel sanoo kehittäneensä uusia keinoja kaivettujen tunnelien löytämiseksi, mutta ei ole kertonut, löytyivätkö tunnelit niiden vai pidätetyn Hamasin tunneli-asiantuntijan antamien tietojen perusteella.

ISRAELIN virkailijat vakuuttivat lauantaina jatkavansa tunnelien etsimistä jännityksen nousemisesta huolimatta. He kertoivat TV-10 ohjelmassa, etteivät löydetyt tunnelit ole lähelläkään sitä kehittynyttä verkostoa, joka oli kaivettu ennen 2014 sotaa. He myös rauhoittelivat kuulijoita, ettei Hamas halua sotaa Israelin kanssa tässä vaiheessa, tulen vaihtamisesta huolimatta, mikä on tapahtunut Hamasin ja IDF:n joukkojen välillä. He rohkaisivat sunnuntai8na maanviljelijöitä jatkamaan työtään palloillaan, mikä oli estynyt km:n syvyisellä alueella turva-aidasta.  
IDF ilmoitti Hamasille Egyptin välityksellä, että IDF jatkaa tunnelien etsimistä Gazan puolella aitaa, mutta ei halua tilanteen kiristyvän. IDF:n tiedottajan mukaan lauantaiaamuna ammutut kaksi rakettia olivat muiden ryhmien kuin Hamasin ampumia.
HAMASIN hallituksen puheenjohtaja Ismail Haniyeh ilmoitti perjantaina, ettei Hamas halua jännityksen nousemista.

Samalla hän kuitenkin varoitti, ettei Hamas hyväksy IDF:n tunkeutumista Gazan puolelle rajalinjaa. IDF:n vähättelystä huolimatta tunnelien kaivaminen osoittaa, että Hamas valmistautuu uuteen sotaan Israelia vastaan, vain sen ajankohta on määrittelemättä Hamasin odottaessa sopivaa aikaa.
IDF:n koneet ovat tehneet ilmaiskuja Gazan kaistalle ainakin viidessä eri tilanteessa, aina raketti-iskun jälkeen. http://www.timesofisrael.com/israel-vows-to-press-on-with-anti-tunnel-operations-amid-gaza-tensions/

04.ISRAELILLA ei ole diplomaattisuhteita yhdenkään Persianlahden maan (Gulfmaan) kanssa, vaikka kaupallisia suhteita ja jopa edustuksia on solmittu niiden kanssa kaikessa hiljaisuudessa. Korkeita vieraita on vieraillut PA:n alueilla, jonne he päästäkseen he joutuvat kulkemaan Israelin hallintoalueiden kautta. Miten rajamuodollisuudet hoidetaan näissä tapauksissa, on epäselvää. Joissain tapauksissa Israelin ulkoministeriö on vaatinut, että saadakseen luvan vierailla Ramallahissa korkean vieraan tulee tehdä tervehdyskäynti myös Israelin viranomaisten luona.

KUWAITIN tiedostusministeri Sheikh Salman al-Sabah vieraili lauantaina Al-Aksa Moskeijassa Jerusalemissa ja matkusti sieltä Ramallahiin tavaten PA:n korkeita virkailijoita.
Sabah saapui maahan delegaationsa kanssa lauantaina, kuten TV-10 kertoi uutisissaan. Hän osallistui PA:n 10 kirjanäyttelyn avajaisiin Ramallahissa. Kuwaitin uutistoimiston mukaan ministeri Sabah painotti Kuwaitin ja PA:n välisiä läheisiä suhteita, jotka olivat pahoin kärsineet Saddam Husseinin hyökättyä Kuwaitiin ja miehitettyä sen, ja jossa työskentelevät PA:n arabit asettuivat tukemaan Saddam Husseinia. Satoja tuhansia PA:n arabeja karkotettiin maasta Husseinin joukkojen karkotuksen jälkeen. PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vieraili Kuwaitissa 2004, minkä jälkeen suhteet ovat alkaneet parantua, mutta eivät Israelin kanssa.  http://www.timesofisrael.com/kuwaiti-minister-visits-temple-mount-ramallah/

05.UUTISOTSIKOITA
·        Labourin uusi puheenjohtajan Jeremy Corbyn ja Lontoon tuoreen pormestari Khanin välit eivät ole kunnossa. Corbyn ei osallistunut pormestarin virkaan asettamistilaisuuteen. Khan syyttää Corbya Englannin halventamisesta, hän ei ollut osallistunut Englannin kansallishymnin lauluun syyskuussa, seisoen äänettömästi laulettaessa God save the Qeen Britannian taistelun muistotilaisuudessa st Paulin katedraalissa. Khan ei myöskään hyväksy Corbyn avointa anti-semitismiä, mikä vahingoittaa maata. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/corbyn-skips-labours-first-muslim-mayors-swearing-in/2016/05/07/
·        Venezuelan YK:n lähettiläs Rafael Ramirez vertasi puheessaan YK:ssa perjantaina siihen, miten natsi Saksa valmisteli juutalaisten lopullista ratkaisu aloittamalla heidän tuhoamisensa kuolemanleireissä. "Mitä Israel suunnittelee tekevänsä palestiinalaisten kanssa?" hän kyseli puheessaan.
"Haluaako Israel heidän poistuvan kokonaan?" "Valmisteleeko Israel lopullista ratkaisua heitä varten kuten natsit suunnittelivat heitä varten?" Ramirez osallistui neuvoston tilaisuuteen, jossa Israelin äärivasemmistolaisen Yesh Din järjestön edustaja Michael Stard esitteli Israelissa tapahtuneita hintalappuhyökkäyksiä. Stard spekuloi esityksessään, että hyökkäysten päämääränä lienee pelotella arabit muuttamaan pois alueiltaan, mikä antoi Ramirezille aiheen esittää kärkevän kysymyksensä. Ramirez pyysi myöhemmin anteeksi nähdessään menneensä liian kauas. Tämä on kuitenkin YK:n arkea, jossa kukin vuorollaan hyökkää Israelia vastaan, eikä PA:n edustaja ole siinä hännillä perusteettomine hyökkäyksineen, kuten toistuvasti on todettu, mutta jotka YK:n kolmansia maita edustavat lähettiläät omaksuvat ilman kritiikkiä. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/venezuelas-un-ambassador-compares-israel-to-nazis/2016/05/08/
·        Lontoon uusi pormestari, Labour-puolueen jäsen Sadiq Khan toteuttaa käytännössä sitä, mitä hän vakuutti ensimmäisessä puheessaan pormestarina. Hän sanoo osallistuvansa Barnet-päivän shoa-seremoniaan ensimmäisenä virallisena toimenaan. Tällä hän osoittaa vastustavansa puolueessaan vallinnutta antisemitismiä, joka mätäpaiseen tavoin puhkesi puheenjohtaja Jeremyt Corbyn silmille hänen otettuaan vastaan puheenjohtajuuden. http://www.timesofisrael.com/new-london-mayor-to-attend-shoah-memorial-as-first-act-in-office/
·        Israelin poliisi odottaa väkivaltaisuuksia rikosjoukkioiden välisessä kamppailussa. Ohi ajavasta autosta ammutut luodit surmasivat rikosjoukkion pomon Rico Shirazin pojan Shai Shirazxin lauantaina Tel Avivin pohjoisosassa. Poika haavoittui kuolettavasti Moshe Snehkadulla hänen Mazda-autonsa pysähtyessä liikennevaloihin, jolloin viereen ajaneesta autosta ammuttiin häntä kohti useita laukauksia. Toinen autossa istunut henkilö haavoittui lievästi. http://www.timesofisrael.com/police-brace-for-violence-after-mob-hit-kills-son-of-crime-boss/
·        Trump uskoo voittavansa useita demokraattien edustajia lopullisessa äänestyksessä marraskuussa. Hänellä on mahtavia vihollisia, jotka voivat tehdä mitä tahansa estääkseen hänen valintansa, eikä väkivalta ole mahdoton. Eräs raamattukoodi ennustaa Hillarin voittoa, mitä pitäisin vastuuttomana sekaantumisena vaalityöhön. http://www.timesofisrael.com/trump-vows-to-win-millions-of-democratic-votes-in-november/
·        Toistaiseksi tuntematon ryhmä surmasi minibussilla ajanutta 8 Egyptin poliisia Helman lähiössä Kairon keskustasta etelään. Sisäministeriön mukaan poliisit olivat siviilasuisia. Heidän minibussinsa pysäytettiin poikittain kadulle ajaneella pik-up-autolla, jonka jälkeen poliiseja tulitettiin automaattiaseilla. Poliisin ryhmään kuuluivat luutnantti ja seitsemän alemman luokan upseeria, jotka partioivat alueella. http://www.timesofisrael.com/eight-egyptian-policemen-gunned-down-near-cairo/
·        Norjan Daily Tagen le´hti kertoi artikkelissaan, että PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas paljasti tavatessaan Norjan ulkoministeri Borge Brenden, että huolimatta hänen lahjoittajiensa vakuutuksia PA/PLO maksaa edelleen sille lahjoitetuilla varoilla "sitpendiä", kuukausipalkkaa, sekä surmattujen omaisille että Israelin vankiloissa tuomituille ja tuomioitaan kärsiville terroristeilla. EU on tutkinut asiaa, mutta ei mielestään ole löytänyt mitään todisteita lahjavarojen väärinkäytöstä.  http://www.timesofisrael.com/abbas-confirms-pa-still-paying-terrorists-salaries-report/
·        YK:n turvallisuusneuvosto harkitsee, onko PA/PLO:n esityksessä PA:n arabien suojelemiseksi mitään järkeä. Ilmaisesti YK:n edustajien maatiaisjärki ei riitä näkemään esityksen naurettavuuden, mikä on vuosien aikana yhä selvemmin hallinnut YK:n käsittelemiä asioita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211913#.Vy7sjomKTIU
·        Kanadan federatiivinen oikeus katsoo, että Mahmoud Abbasin johtama Fatah on terrorijärjestö. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211914#.Vy7ttomKTIU
·        Amonan juutalaiskylän asukkaat hylkäsivät lauantai-iltana esityksen kylän asukkaitten siirtämiseksi uuteen kylään, joka on suurempi kuin Amona. Raportin mukaan puolustusministeriö ja Amana-järjestö, joka edustaa juutalaisyhteisöjä Juudeassa ja Samariassa, ovat tehneet sopimuksen asukkaitten siirrosta. Amonassa asuu 60 perhettä, uudessa kylässä suunnitelmien mukaan 139. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211907#.Vy7uMYmKTIU
·        Valtion tarkastajan Yosef Shapiran kanslian laatima raportti 2014 Gazan sodasta on vuotanut julkisuuteen, mistä tarkastaja pyytää oikeuskansleria tutkimaan, kenen toimesta vuoto tapahtui. Raportti on julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan hyvin kriittinen sekä maan sotilaalliselle että poliittiselle johdolle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211890#.Vy7wDImKTIU