Friday, February 26, 2016

PERJANTAI 26.02.2016

PERJANTAI 26.02.2016
1.     KALPEA kuunpuolikas seikkaili vielä läntisellä taivaankannella aikaisin aamulla ennen häipymistään auringon vallatessa pääosan. Ennusteet lupaavat todella aurinkoisia päiviä ennusteajan loppuun saakka lämpötilan noustessa korkeimmillaan 21 asteen tienoille, mutta notkahtaa hieman alaspäin parin seuraavan päivän aikana alkaakseen uuden kipuamisen mittarinlukemissa. Ehkä sen oma aurinkokello näyttää, ettei kevät ole vielä ajankohtainen, talvea riittää vielä muutaman viikon ajan. On kuitenkin hyvä muistaa, että virallisesti Israelissa noudatetaan kuukalenteria.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 9 -21; Tiberias 15 -25; Suolameri 18 -27; Eilat 17 -30 0C-astetta.
Kinneretin vedenkorkeus nousee edelleen sm:n päivävauhtia.

2.     TERRORISTIT jatkavat edelleen verenhimoista siviilien murhaamista. Viimeisin tapaus sattui Maale Adumimissa, jossa supermarketin vartija pahoinpideltiin ja puukotettiin henki-hieveriin. Hänet vietiin tajuttomassa tilassa Hadashan Sairaalaan Jerusalemissa, jossa hän hengittää hengityskoneen avulla.

Terroristi, joka silminnäkijöitten mukaan oli 20-vuotias PA:n arabi, pääsi pakenemaan paikalta. Poliisi ja IDF aloittivat hänen etsintänsä välittömästi epätarkkojen vihjeitten avulla.
Terroristi oli jättänyt hyökkäyspaikalle verisen puukkonsa ja lihakirveensä. Voi vain kuvitella, mitä jälkeä terroristi sai aikaan noilla teräaseilla. Uhri on 48-vuotias mies.
Poliisin arvion mukaan kysymys on terrorismista, ikään kuin siinä olisi muitakin mahdollisuuksia. http://www.timesofisrael.com/man-with-stab-wounds-found-in-maale-adumim/
INN lisää edelliseen, että hyökkäyksen uhri toimi kauppa-keskuksen turvallisuusvartijana. Hänen tilansa on hengen-vaarallinen yläruumiiseen tehtyjen puukoniskujen vuoksi. Poliisi kielsi arabityöntekijöitten pääsyn kaupunkiin sunnuntaihin saakka. Keskiviikkona Gush Etzionissa terrorihyökkäyksen aikana sotilaan vahinkoluodista haavoittunut ID:n kapteeni Eliyav Gelman menehtyi haavoihinsa sairaalassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208566#.Vs_dcyZxfhQ

3.     ISRAELISSA hämmästellään nykyistä ”puukko-intifadaa” kysellen, onko kysymys uudenlaisesta terroriaallosta, jota käydään ruohon-juuritasolla yksinäisten susien toimesta, mutta PA:n johdon tukemana ja siunauksella? USA:n ulkoministeri John Kerry ilmaisi pettymyksensä jouduttuaan lähes shokkitilaan PA/PLO:n puheenjohtajan Mahdoud Abbasin kieltäydyttyä tuomitsemasta terrorihyökkäykset ja vetämään niiltä moraalisen tukensa.
Kerry ja Abbas tapasivat toisensa Ammanissa.

Abbasin uskotaan kuvittelevan nostavansa kansansuosiotaan näyttelemällä kovanaamaa tavanomaisen pelkuruuden sijasta. Abbasin kansansuosio on aallonpohjassa eikä taida nousta siitä hänen virkakautensa aikana, joka on kestänyt lainmukaisen 4 vuoden asemesta 11 vuotta. Gazaan hän ei uskalla edes kuvitella tekevänsä vierailua, sillä siellä häntä’ pidetään petturina, joka jatkaa turvallisuusyhteistyötään Israelin kanssa.

VÄKIVALTA-AALLON alkamisajankohtakin on epämääräinen, sillä vaikka rabbi Eitam ja hänen vaimonsa Naaman raaka murha heidän lastensa silmien edessä lokakuussa, on monien mielestä alkukohta, veriset iskut alkoivat jo paljon ennen sitä. Väkivaltaa myös vähäteltiin olettaen, että niissä oli kysymys vain muutamien henkilöiden yksittäisistä tapauksista, mutta väkivallan lisääntyminen ja leviäminen laajalle maassa romuttaa tuon oletuksen. Israelin juutalainen kansa on joutunut raakalaismaísen hyökkäyksen kohteeksi, jonka johtajaa ei tiedetä. Yhtenä ehdokkaana pidetään Fatah Tanzimin entistä johtajaa Marwan Barghoutia, joka vankilasta käsin ohjaa ja kannustaa hyökkäyksiä kärsiessään 5 elinkautistaan + 30 vuotta.

ENTINEN KANSANEDUSTAJA Yoni Chetboun (Jewish Home) jolla on epätavallisen edustava kokemus IDF:n upseerina ja EGOS terrorin-vastaisen eliittijoukon jäsenenä, tarkastelee INN:n artikkelissa väki-valta-aallon syviä syntyjä ja Israelin asukkaitten mahdollisuuksia vastata tähän mielettömyyteen. Hän toimi myös Knessetin ulko- ja puolustuskomitean jäsenenä. Kolmen kuukauden kestäneen ihmisen voimavarat sietopisteeseen kestäneen EGOS-koulutuksen aikana hän sanoo havainneensa, mitä jokainen yksityinen kansalainen voi tehdä.
CHETBOUN toteaa 10-vuoden aktiiviuran IDF:n palveluksesssa kokemuksen – jota hän jatkaa asevelvollisena saaden äskettäin pataljoonan komentajan pätevyyden - antamalla varmuudella, mikä on jokaisen kansalaisen - ei vain moraalinen välttämättömyys vaan myös strateginen velvollisuus - osallistua maansa turvallisuuden säilyttämiseen ja kehittämiseen.
Osa voi antautua IDF:n palvelukseen upseerin ominaisuudessa, toiset toimien opettajina, jotkut voivat lahjoittaa rahaa, toiset toimia PR-toiminnassa laatien kirjoituksia ja artikkeleita.
Hän sanoo upseerina ja kansanedustajana tiedostaneensa Israelin kansaa uhkaavat pelotteet, jotka vaativat jokaisen kansalaisen aktiivisen osallisuuden niiden torjumiseksi.

Chetboun sanoo, ettei tilanne ole niin paha kuin se oli 2000 toisen intifadan aikana tai 80-luvulla, jolloin busseja räjäytettiin ja aiheutettiin massoittain uhreja terrorihyökkäyksissä, mutta myös uhkakuvat ovat nyt paljon suuremmat etenkin vihamieleisten naapurimaiden taholta. Siksi jokaisen kansalaisen tulee tiedostaa velvollisuutensa, mitä hän painottaa.
Kuitenkin nykyinen väkivalta, jota sanotaan yksityisten susien tekemiksi, aiheuttaa uudenlaisen uhan. Turvallisuusjärjestöt eivät tiedä, mitä yksityisen terroristin tai siksi haluavan mielessä liikkuu, minkä johdosta hyökkäysten ennakoiminen ja estäminen on lähes mahdotonta. Monet hyökkäyksiin osallistuneet ja hengissä selvinneet ovat sanoneet saaneensa innoituksen toisten esimerkeistä, joita PA:n ja Hamasin TV-asemat toistavat lähetyksissään ihannoiden niitä, jotka surmaavat mahdollisimman paljon juutalaisia siviilejä tai sotilaita.
Chetboun antaa tunnustusta niille siviileille, jotka ovat toimineet                     oma-aloitteisesti vaarallisissa tilanteissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208552#.Vs_gKCZxfhQ
4.     Sionismin vastainen ja ultra-vasemmistolainen järjestö Zochrot aikoo järjestää Haifan elokuvakeskuksessa filmifestivaalin, jonka päämääränä saada arabien nagba-ideologia, katastrofi, jonka he katsovat kärsineensä Israelin julistaessa itsenäisyyden 1948, osaksi Israelin yleistä keskustelua ja tietoisuutta.
Festivaali alkaa tänään perjantaina vastoin Haifan pormestarin vastustusta, sanoen kieltävänsä kaupungin tuen järjestäjälle, joka joutuu itse vastaamaan kaikista kuluistaan.
Kulttuuriministeri Miri Regev ilmoitti samoin, ettei ministeriö voi osallistua festivaalin menoihin.

LIKUDIN nuorisojärjestö aikoo järjestää festivaalin aikana mielenosoituksen, jolla se pyrkii osoittamaan festivaalin päämääränä olevan – ei vapaan sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus – vaan vaikuttaa kansalaisten ja etenkin Haifassa asuvien tietoisuuteen historian tosiasioiden muuttamiseksi järjestäjien ideologialle myönteisiksi. Järjestön lausunnossa todetaan, että Zochrot järjestön nagba-ideologille antama tuki ja sen propagoiminen on samaa, kuin natsi Saksan tuhoamispäivän julistaminen katastrofiksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208550#.Vs_7CiZxfhQ

5.     Englannin pääministeri David Cameron taisi puhua vastoin parempaa tietoaan – hän on juutalaista sukua – sanoessaan olevansa shokissa saatuaan raportin juutalaisten rakentamisesta Jerusalemin, Israelin jakamattoman pääkaupungin, itäosissa. Jerusalemin kysymys on tietenkin ikuisuuskysymys – on ollut sitä siitä lähtien, kun kuningas Davidin innoittama sotilasosasto tunkeutui viemärin kautta silloin jebusilaisten hallitsemaan kaupunkiin liittäen sen Israelin kuningaskuntaan ja rakentamista sen Israelin pääkaupungiksi, jota hallittiin siihen saakka Hebronista käsin. Jerusalemin pormestari Nir Barkat vastasi Cameronin lausuntoon myrkyllisesti todeten, että tilanne itä Jerusalemissa on aivan toista luokkaa nyt, kuin englannin mandaatin aikana.

Pääministeri Benyamin Netanyahu totesi omassa vastineessaan Cameronin väitteeseen juutalaisten laittomista setlementeistä Jerusalemin itäosissa, tunnustaen, että pääministeri Cameron on ollut yksi Israelin uskollisimmista tukijoista koko maailman tuomioita vastaan, mutta että hän on täysin väärässä kritisoidessaan Israelin rakentamista pääkaupunkinsa alueella. Netanyahu osoitti, että miehityksen asemesta Israel suojelee Jerusalemia ja sen pyhiä kohteita ISIS-järjestön ja Hamasin tuhoilta, joita maailman media on uskollisesti toistellut lähetyksissään, eivätkä PA/PLO:n ansiot ole yhtään parempia historiallisesti ja uskonnollisesti arvokkaitten kohteitten suojelijana valvomillaan alueilla.

NETANYAHU kehotti Euroopan maita – mukaan lukien Englanti – suorittamaan laiskanläksynsä tuomitessaan Israelia länsimaisen kulttuurin ja arvojen etuvartioasemana vihamielisessä ympäristössä, jonka päämääränä on juuri noitten arvojen tuhoaminen korvatakseen ne takapajuisella sharia-lakiin perustuvalla kulttuurillaan, joka sotii länsimaista moraali- ja eettistä oikeustajua vastaan.  
Tämän voisi uskoa jokaisen ajattelevan eurooppalaisen tajunneen kovalla kädellä muslimi-tsunamien pyyhkiessä Euroopan ja USA:n rantoja, joissa juutalais-kristillinen kulttuuri on selvimmin osoittanut elinvoimansa ja edistyksellisyytensä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208549#.VtAAVSZxfhQ

6.     UUTISOTSIKOITA
·        USA:n ulkoministeri John Kerry vältti antamasta suoraa vastausta kongressin jäsenen Brad Shermanin kysymykseen, tuleeko USA estämään UNSVR 2231 mukaisesti Venäjän ja Iranin välisen kaupan, jolla Venäjä toimittaa Iranille Sukhoi 30 monitoimi hävittäjiä, joita pidetään yhtenä parhaista maailmassa. Koneessa on kaksi moottoria ja siihen mahtuu kaksi lentäjää. Koneen taisteluominaisuudet ovat huippuluokkaa. UNSCR:n päätös kieltää koneitten myynnin.
Kerry selitti kovin moninaisin mutta sekavin sanoin, että asia kuuluu komitean harkinnan ja päätöksen piiriin hyvin tiedostaen, että viimeisen sanan sanoo presidentti Obama. Kerry on joutunut varsin outoon valoon, kun julkisuudessa kerrotaan, että hänen tyttärensä on naimisissa vaikutusvaltaisen iranilaisen kanssa, ja että hää-seremonioiden valvojana (best man) toimi Iranin ulko-ministeri Zarif. Kerryn olisi pitänyt jäävätä itsensä neuvoteltaessa Wienin sopimusta P5+1 maiden ja Iranin kesken, missä USA näytteli keskeistä roolia. Iranin puolustus-ministeri Hossein Dagheh kertoi kaksi viikkoa sitten sopimuksen allekirjoittamisesta Venäjän kanssa. Tieto herättää pahoja aavistuksia Israelissa, jos Iran saa asettaa joukkojaan Israelin pohjoisrajan tuntumaan. http://www.jewishpress.com/news/kerry-dodges-question-on-un-veto-of-russian-sukhoi-jet-sale-to-iran/2016/02/25/,
·        Puolustusministeri Moshe Yaalon varoittaa, että Iran tulee moninkertaistamaan tukensa terrorijärjestöille sanktioitten poistamisen vuoksi saamilleen sadoille miljoonille USD. Iran ilmoitti jo lisäävänsä terroristien omaisille antamaa tukea, missä kuvaan tulevat sekä Hamasin että PA/PLO:n alueilla toimivat terrorijärjestöt. Iran ilmoitti äskettäin, että sen toiminnan tärkeimpiä kysymyksiä on Israelin vastaisten järjestöjen tukeminen. Iranin vaaleissa presidentti Hassan Rouhanin kannattajien kerrotaan vahvistaneen asemiaan, mutta se tuskin pystyy muuttamaan Iranin hallituksen politiikkaa, jota mullahit täysin hallitsevat vallankumous-kaartin ja Basij-vapaaehtoisjoukkojen avulla.  http://www.jewishpress.com/news/kerry-dodges-question-on-un-veto-of-russian-sukhoi-jet-sale-to-iran/2016/02/25,  
·        Israelin talousministeri Moshe Kahlon ilmoitti, että jallitus siirtää 128 miljoonaa USD PA/PLO:n tileille estääkseen sen romahtamasta. PA/PLO:n kassa on aina tyhjä ulkomaitten suurista avustuksista huolimatta. PA/PLO:n johtajat kuorivat niistä päältä oman osuutensa ulkomaisille pankkitileille. Olisi ollut parempi antaa PA:n romahtaa kuin pitää sen täysin mätää ja korruptoitunutta hallitusta hengissä keinotekoisesti. PA/PLO on velkaa Israelille miljardeja, joitten maksamisesta ei ole tietoakaan. http://www.jewishpress.com/news/israel-transferring-128-million-to-pa-to-prevent-collapse/2016/02/26/,






Wednesday, February 24, 2016

KESKIVIIKKO 24.02.2016

KESKIVIIKKO 24.02.2016
1.     TÄNÄÄN saatiin vähän esimakua siitä, millaista se tulee olemaan, kun jonkun EMP-iskun seurauksena kaikki sähkökaapelit sulavat sen vaikutusalueilla ja muuntajat särkyvät eivätkä mitkään palvelut toimi. Korjausten vuoksi sähköt katkaistiin seitsemän aikaan aamulla ja vasta 15 yli kymmenen ne palautettiin. Tämän johdosta raporttini tulee olemaan myöhässä ja vähän typistetty.

LÄMPÖTILA oli ulkona puoli seitsemän aikaan yhdeksän asteen tienoilla nousten siitä 16 asteeseen. Taivas on puolipilvinen tänään, mutta huomisesta alkaen pilvet väistyvät antaen tilaa auringon paisteelle ja lämpötilat nousevat maassa.

Lämpötilat tänään: Jerusalem 9 -16; Tiberias 13 -21; Suolameri
12 -23; Eilat 13 -24 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus on noussut tämän viimeisen sadekauden aikana 40 sm ja nousee 1 sm:n päivässä.
Donald Trump jatkaa mahtavaa taivaltaan kohti republikaanien presidentti-ehdokkuutta. Hänellä on kuitenkin vahvoja vastustajia, jotka voivat turvautua jopa väkivaltaisuuksiin estääkseen hänen valintansa. Trump voitti Nevadan vaalit vakuuttavasti 45.4 %:illa. Rubio osoitti nousukykynsä ohittaen Cruzin, mutta molemmat alkavat olla epätoivoisia Trumpin saavuttamiseksi, sillä aikaa ei ole kohta tarpeeksi. http://www.timesofisrael.com/donald-trump-wins-republican-caucuses-in-nevada/,

2.     POLIISI pidätti yön aikana Juudeassa ja Samariassa 18 epäiltyä PA:n arabia, jotka vietiin kuulusteluihin.
Jerusalemin vanhassa kaupungissa poliisi pidätti 2 katu-kaupustelijaa, joilla oli putkipommeja ja patruunoita kioskeissaan. Arabit ovat 40-vuoden ikäisiä. Heidät vietiin kuulusteltaviksi.
Poliisin tiedottaja ei osannut sanoa, oliko kyse terrorismista vai rikollisuudesta, jossa myöskin käytetään kovia otteita.

JUUDEASSA ja Samariassa rajapoliisi yhdessä poliisin ja IDF:n kanssa pidättivät 18 PA:n arabia; 8 heistä oli Hamasin jäseniä. 3 pidätettyä kuuluivat poliisin omaksumaan kategoriaan kansan
vastarinta, mikä tarkoittaa kivityksiä ja osallistumista laittomiin mielenosoituksiin. Tämä oli toinen yö, jonka aikana poliisi pidätti suuren joukon epäiltyjä. Edellisen vuoden aikana pidätettiin 3000 arabia epäiltyinä terrorismista, heistä 1900 vastaan nostettiin syytteitä, kuten Shin Betin julkistamat tiedot osoittavat.  http://www.timesofisrael.com/police-catch-2-arab-vendors-with-pipe-bombs-in-jerusalem/

3.     Uutisartikkeli ovat pitkin talvea kertoneet, että Hamas valmistautuu kiireellä uuteen sotaan Israelia vastaan.
Times of Israel (ToI) journalisti Ran Ben Zion kertoo artikkelissaan. että sodanmahdollisuus on leviämässä journalistein keskuuteen.
Ben Zion kertoo sodan äänien kuuluvan rajan pinnassa asuvien asukkaitten korviin. Äänikirjeessä, jonka journalistit saivat asukkailta, kuuluu puolen tunnin ajan selvästi kovia kumahduksia ja räjähdyksiä, minkä jälkeen äänet hiljenivät äkisti, mutta niiden sijaan kuultiin arabiankielisiä käskyhuutoja, jotka kuulostivat armeijan komennoilta ja taisteluhuudoilta.
Ne osoittavat ilman epäilyksiä, että Gazan rajan länsipuolella harjoitellaan tiiviisti sotaa varten.
Kirjoittaja rauhoittelee, ettei ole syytä huoleen, pääministeri Netanyahu on tietoinen asiasta ja keskustelee alueen komentajan kanssa sopivista vastatoimista, kuten Jedioth Aharonoth kertoo. Lehti vakuuttaa samalla, ettei Hamas ole innokas sotaan vielä tällä hetkellä. Samaa vakuuttaa IDF:n tiedustelukomentaja Knessetin ulko- ja puolustusasiain komiteassa Israel Hajom mukaan.

Kaikesta huolimatta kenraalimajuri Herzi HaLevi kertoo suljetussa tilaisuudessa, että sosiaalisen tilanteen heikentyminen kestämättömäksi voi lopulta aiheuttaa jännitteitä, jotka vaativat purkausta. Kesäsodan tuhoamien ja turmelemien asuin-rakennusten korjaaminen ei etene läheskään suunnitellulla tavalla ja vauhdilla, vaikka Israel toimittaa runsaasti rakennustarvikkeita.  
Israelissa pohditaan uuden tavarasataman rakentamista Gazan rannikolle. Puolustusministeri Yaalon vastustaa ehdottomasti sellaista ehdotusta, koska se poistaisi IDF:n mahdollisuuden tarkastaa kaikki Gazaan menevät tavaraerät.

Israelin terveysviranomaiset ovat kuitenkin painiskelemassa toisen ongelman parissa: Miten saada potentiaalinen flunssa-aalto hallintaan ulottamalla rokotuksia etenkin koululaisiin. 200 000 kansalaista on saanut flunssatartunnan ja 30 on kuollut siihen.
Vastauksena siihen terveysministeriö rokottaa 850 000 koululaista kevään aikana. http://www.timesofisrael.com/threat-of-new-gaza-war-looms-large/

4.     Sotilaitten jouduttua vapaa-aikanaan puukottajien uhreiksi on herättänyt kysymyksen, olisiko sotilaitten kannettava aina asetta mukanaan, myös ollessaan lomalla asepalveluksestaan. Tämä tarkoittaisi, että heidän tulisi vielä aseensa mukanaan myös supermarketeihin ja muihin yleisiin kokoontumispaikkoihin voidakseen puuttua välittömästi tilanteeseen. Tämä huomattiin etenkin Beershebassa ja Rami Levin markettiin tehdyn hyökkäyksen aikana.
Mielipiteet menevät pahasti ristiin toisten vakuuttaessa, että se voisi säästää ihmishenkiä, toisten selittäessä, että se voi aiheuttaa entistä suurempaa riskiä.
Sivusta asiaa seuraten ihmettelee, miksi armeijan sotilaille ei opeteta itsepuolustustaitoa, sillä nuoret terroristit ovat lähes poikkeuksetta aseistautuneet vain puukoilla, jotkut saksilla. Useimmiten hyökkäykset tapahtuvat takaapäin pyrkien osumaan niskaan, mikä tekee puolustautumisen vaikeaksi.

PSYKIATRISET tutkimukset armeijan parissa ovat osoittaneet, että itsemurhien määrä on pienentynyt jopa 40 % asevelvollisten parissa, jos aseen käsittely rajoitetaan pelkästään armeijan tiloihin harjoitusten aikana ja johtajien valvonnassa.
Armeijan komentaja kenraali Gadi Eisenkott antoi maanantaina määräyksen, että sotilaitten tulee pitää aseensa aina mukanaan, myös vapaa-aikana. http://www.timesofisrael.com/rather-than-save-lives-arming-off-duty-soldiers-could-bring-greater-risk/

5.     Poliisi julkisti keskiviikkona poliisin tutkimusten tiedot, joiden mukaan aiemmin tässä kuussa Rahatin beduiinikaupungissa
65-vuotiasta naista puukoittanut alaikäinen beduiinin pääsi Israelin puolelle turva-aitaa toverinsa avustamana. Poliisi pidätti nuoren terroristin, joka puukotti uhriaan niskaan, mikä tallentui myös turvallisuuskameroihin. Poliisin paljastuksen mukaan terroristi on 17-vuotia Yattan arabikylästä Juudeassa Hebronin alueella. Hän oli suunnitellut pakoreittinsä etukäteen. Hän oli osallistunut Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Kuulusteluissa selvisi, että innoitteen iskuun hän oli saanut PA:n TV:n julkistamista videoista, myös Al-Aqsa TV:n lähetyksissä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208477#.Vs2AqlJxfhQ

6.     USA:n ulkoministeri John Kerry totesi kongressin ulkoasiain komiteassa, ettei ehkä enää ole mahdollista pitää Syyria yhtenäisenä, vaikka Venäjän tukemat Assadin armeijan joukot pystyisivätkin vapauttamaan Aleppon kaupungin kapinallisten käsistä. Kerryn kuvaus Syyrian tilanteesta ja sen mahdollisesta kehityksestä olivat karmeita: ”Tilanne voi kehittyä todella rumaksi”.
Kerry arvioi, että allekirjoituksestaan huolimatta Venäjä ei ehkä noudata tulitaukoehtoja. Sopimuksen ulkopuolelle jätettiin ISIS, Al-Nsra ja Al-Qaida. Hän totesi, että maa-alueen pitäminen käsissään on vaikeaa Syyriassa, ja Venäjän tulisi osallistua pitkäksi aikaa Aleppon puolustamiseen.
Hän sanoi USA:n valmistautuvan B-suunnitelman toteuttamiseen, jossa se jatkaa Assadin hallituksen kaatamista haluavien terrori- järjestöjen tukemista. Kerry osoitti USA:n olevan täysin ymmällään tilanteen todellisesta kehityksestä. Hän varoitti, että arabimaitten kärsivällisyys Assadin karkottamiseksi voi loppua, ja siksi Gulf-maat ovat kehottaneet kansalaisiaan poistumaan Libanonista. Hän viittasi Turkin ja Saudi Arabian muodostaman ja johtaman koaliittion potentiaalisesta hyökkäyksestä Syyriaan Assadin joukkoja vastaan. Venäjä varoitti tästä mahdollisuudesta uhaten pommittaa niitä. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/kerry-on-syria-may-be-too-late-to-keep-whole-may-get-much-uglier/2016/02/24/,
7.     CIA:n terrorinvastainen keskus kertoo, että Saudi Arabialla on jo hallussaan 7 ydinpommia, jotka se on ostanut Pakistanilta. CIA paljasti uutisen FOX-news uutiskatsauksessa ja kertoi samalla, että pommit voidaan kuljettaa kohteisiinsa F-15 koneissa. Paljastuksen tehnyt Ted Turner arvioi, että CIA on saanut Washingtonin luvan paljastukselleen, koska muuten häntä voitaisiin syyttää salaisten tietojen levittämisestä. http://whatsupic.com/news-politics-usa/1456036869.html

8.     UUTISOTSIKOITA
·        Kiina estää Japanin tavoin islamin tunkeutumisen maahan eikä välitä mitään liberaalien valituksista. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/china-bans-islam-and-says-it-does-not-give-a-damn-about-all-the-liberals-who-whine-and-complain/
·        Afgaanit osoittavat mieltään Macedonian suljettua rajan. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/afghans-riot-after-macedonia-blocks-their-migration/
·        Entinen USA:n puolustusvirkailija William Perry varoittaa, että III maailmansota voi alkaa koska tahansa USA:n ja Venäjän välisillä ydinaseitten iskuilla. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/ww3-apocalypse-is-near-a-top-us-official-just-said-the-end-is-coming-so-get-ready/
·        TV-dokumentti ”Yksinvaltias Obama” iskee pahoin Michelle Obamaan ja muihin, jotka rellestävät veronmaksajain kustannuksella USA:ssa. Dokumentin on tehnyt Dmtry Kiselyov Venäjällä, se esitetään tällä viikolla. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/ww3-apocalypse-is-near-a-top-us-official-just-said-the-end-is-coming-so-get-ready/
·        Tutkiessaan marraskuun 13 päivän terrori-iskuja Pariisissa poliisit löysivät terroristin asunnosta videon, jossa on
mukana Belgian johtava ydintutkija, kertovat Ranskan poliisit. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/video-of-top-belgian-nuclear-official-found-at-isis-home/
·        Berliinissä muslimit ryöstävät ihmisiltä, myyvät huumeita ja hyökkäilevät sekä pariskuntia että naisia vastaan avoimesti ja keskellä päivää, eikä poliisi voi sille mitään. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/24/berlin-2016-muslims-rob-people-in-broad-daylight-sell-drugs-in-the-open-attack-women-and-couples-and-the-police-see-it-all-and-do-nothing/
·        Terrori-isku Gush Etzionissa. Sotilaitten luodit osuivat vahingossa uhriin, joka haavoittui vaarallisesti; myös terroristi haavoittui ja on kohtalaisessa kunnossa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208480#.Vs2XJlJxfhQ
·        John Kerry oli pettynyt ja shokissa keskusteltuaan Mahmoud Abbasin kanssa Ammanissa ja yritettyään taivuttaa terrorijohtajan hillitsemään iskuja Israelia vastaan. Abbas pitää israelilaisten puukottamista kansan rauhallisena vastarintana, eikä suostunut Kerryn pyyntöön. Hän uskoo asemansa vahvistuvan tukiessaan terrorismia. http://www.debka.com/article/25252/Abu-Mazen-rebuffs-Kerry%E2%80%99s-appeal-to-cool-Palestinian-terror-against-Israelis







Tuesday, February 23, 2016

PYHÄ SOTA EUROOPASSA

PYHÄ SOTA
ISLAM käy julistamatonta pyhää sotaa länsimaiden juutalaiskristilliselle pohjalle perustuvaa ideologiaa vastaan. Vain Ranskan presidentti Francoise Hollande on julkisesti tunnustanut tämän Pariisissa tehtyjen terrori-iskujen hälyttämänä. Länsimaitten johtajat ovat pääasiallisesti luimistelleet tyhjänpäiväisten iskulauseiden taakse pälyillen sivuilleen, etteivät vain muslimit kuvittelisi heidän liittyneen islamin vastustajiin.
Länsijohtajien asema ei todella ole kadehdittava, sillä vaikka he sisimmässään näkisivätkin, että pakolaisvirran mukana kulkee koulutettuja islamin agentteja tehtävänään kohdemaitten hallitusten heikentäminen aiheuttamansa sekasorroin kautta, he pyrkivät kaikin tavoin esiintymään maailman silmissä hätään joutuneitten pakolaisten auttajina yrittäen ”kotouttaa” heitä maassaan. Miksi heitä pitäisi kotouttaa? Eikö se tarkoita, ettei heidän oleteta koskaan muuttaavan kotimaahansa, vaikka rauha palautuisikin sinne? Tämä hyvää tarkoittava ele tuntuu siltä, mistä Jeesus moitti fariseuksia: ”Te siivilöitte hyttysen mutta nielette kamelin”. Vadin ja maljan ulkokuori pidetään puhtaana, mutta sisus on täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä. (Mt23:24) Eivät he ole tulleet kotoutumaan, vaan valloittamaan. He kuvittelevat voivansa tehdä kaikkea sitä, mikä heidän korimaassaan on kielletty.
Syyriassa ja Irakissa toimivat islamin äärijärjestöt Al-Qaidasta eronneet Al-Nusra ja ISIS ovat avoimesti ilmoittaneet, ettei pyhän sodan tarkoitus ole ”puhdistaa” vain Lähi-Idän arabimaita, vaan jatkaa sitä kaikkialle maailmaan. Muslimi-enemmistöisissä maissa Afrikassa, Arabien niemimaalla ja Kauko Idässä sitä toteutetaan asevoimin käyttäen islamin profeetan Muhammedin käyttämää periaatetta. Käänny tai kuole. Sen mukaisesti he ovat surmanneet tuhansittain kristittyjä ja muiden uskontojen edustajia, käyttäen raakaa väkivaltaa. He soveltavat sitä myös toimiessaan Euroopan maissa.
Näillä kristillistä maailmaa järkyttävillä raaoilla teoillaan he uskovat saavuttavansa kaksi päämäärää. Herättää kauhunomaista pelkoa, joka lamauttaa hyökkäysten kohteiksi joutuneet. Mutta toinen päämäärä on vieläkin jalompi: He uskovat jouduttavansa islamin messiaan, mahdin tuloa maailmaan asettamaan täysin sekasortoon joutuneen maailman uudelleen järjestykseen ja johtamaan islamin maailmanhallituksen perustamista, joka takaa onnellisuuden ja hyvinvoinnin jokaiselle kalifaatin kansalaiselle. Mahdi, jota kutsutaan opetetuksi ja odotetuksi, tulee kukistamaan kaiken vastarinnan maailmassa: Hän on Alin perillinen ja globaalihallitsija kaikille kansoille; hän on Allahin edustaja maan päällä: hän toteuttaa oikeuden-mukaisuuden maailmassa; hän eliminoi vastustajansa, joista juutalaiset ja kristityt risteineen ovat pahimmat, ja poistaa korruption maailmasta. Maailman valloitus suoritetaan joko rauhallisen opetuksen ja käännytyksen tai pyhän sodan kautta.
Islamin usko lepää viiden pilarin varassa, mutta niihin lisätään usein kuudes pilari: Pyhän sodan jihad, joka voi ilmetä monessa muodossa.
Yksi niistä on siirtolaisuuden jihad, jota toteutetaan sekä Yhdysvalloissa presidentti Obaman suosiollisella avustuksella, että Euroopassa. On syytä tunnustaa tosiasiat eikä yrittää peittää päätä pensaaseen. Siirtolaisiksi antautuminen ei onnistu ilman rahaa, ja kuten Eurooppaan tunkeutuneiden islamin kannattajien taholla on huomattu, heillä – ainakin niillä, jotka on evästetty muslimijärjestöjen taholta - on runsaasti varoja käytössään. Esimerkkinä tästä on seuraava tosikertomus.
Itävallan poliisin erikoisjoukkojen vahvasti aseistettujen Wega-joukkojen osasto teki ratsian islamin uskoon kääntyneen Mirsad Omerovic, 34, asuntoon, tunnettu islamin jihad-nimellään Abu Tejma.
Tämä muslimi saarnaajana pidetty terrorin johtava agentti liikkui pitkin Eurooppaa usein upeilla urheiluautoilla pyrkien rekrytoimaan 14 -20 – vuotiaita nuoria jihadin taistelijoiksi, monet heistä nuoria tyttöjä. Erityisesti mainitaan kaksi tyttöä, Samra Kesinovic 17 ja Sabina Selimovic, 16. Heistä kehitettiin islamin kansikuvatyttöjä, joiden kuvia levitettiin maailmalla automaattiaseilla varustettuina miesjoukon ympäröiminä. Jonkin ajan kuluttua he poistuivat julkisuudesta. Myöhemmin ilmeni, että Sabina on siirretty Tunisiaan, jossa hänestä tuli paikallisen ISIS-johtajan jalka-vaimo. Hänet kivitettiin yritettyään paeta. kuten YK:n raportissa todetaan. Samran kohtaloa ei tiedetä.
Bosniasta kotoisin olevan Mirsad Omerovicin asunnossa asui hänen raskaana oleva vaimonsa viiden lapsensa kanssa. Asunnosta löydettiin jalokiviä, rahaa, säästökirjoja omaisuuksien arvosta. Hän matkusteli Euroopassa pop-tähden tavoin, saaden runsaasti huomiota etenkin nuorten parissa, mikä helpotti rekrytointia. Hän sai verkkoihinsa ainakin 166 nuorta Euroopasta.
Abu Tejmana tunnettu islamin jihad-agentti Omerovic uskoi, että islamin levittämistä tulee harjoittaa länsimaissa pyhän sodan kautta, johon hän oli kehittänyt omintakeisen menetelmänsä.
Tuomioistuimessa syyttäjä totesi pop-tähden imagon sopivan häneen siksikin, että omalla youtube kanavallaan hän piti jatkuvaa yhteyttä 14 -20 vuotiaitten nuorten kanssa.
ISIS kansikuvatyttöinä tunnetut Samra ja Sabina radikalisoituivat Omerovicin toimesta. He olivat jättäneet kotiinsa lapun, jossa he pyysivät heidän vanhempansa, etteivät he etsisi heitä. ”Älkää etsikö meitä, me haluamme palvella Allahia ja kuolla hänen puolestaan”. http://www.jihadwatch.org/2016/02/islamic-state-recruiter-traveled-through-europe-like-a-popstar-on-tour
LÄNSIMAITTEN johtajien - mukaan lukien Suomen presidentti pääministeri ja hänen avainministeriensä - on korkea aika herätä ruususen unestaan ja ryhdistäytyä.
Heidän tulee tiedostaa ja hyväksyä tosiasiat sellaisin akuin ne ovat eikä kuten he haaveilevat. Kysymys on sodasta, ja heidät on valittu johtamaan armeijaa; heidät valittiin johtamaan taistelua, jossa on kysymys enemmästä kuin elämästä ja kuolemasta. Kysymys on juutalais- kristillisen kulttuurin ja oman elämänmuotonsa puolustamisesta vierasta kulttuuria ja uskontoa edustavaa hyökyaaltoa vastaan. Kysymys on siitä, millaisen perinnön me jätämme lapsillemme.
Suomen johtajien on turha odottaa apua EU:n tai USA:n taholta, niillä on omat itsekkäät tavoitteensa ja tärkeysjärjestyksensä. Kuten Henry Kissinger aikoinaan lausui: Diplomatiassa ei ole ystäviä, vain intressejä. Tämä ilmenee myös Venäjän kyynisestä tavasta päästää Venäjälle tulleet pakolaiset Suomen vuoravan rajan yli länteen. USA:n tapa järjestää panssariensa, hävittäjiensä ja sotalaivojensa harjoitukset Suomen alueella ilman, että vastuussa olevat korkeat virkamiehet ovat tietoisia siitä, osoittaa ilman sarvia ja hampaita, että presidentin ja pääministerin tulee ottaa maan johto käsiinsä, eikä odottaa jonkun toisen tekevän sen.
Kastel 23.02.2016 Gavriel








Sunday, February 21, 2016

SUNNUNTAI 21.02.2016

SUNNUNTAI 21.02.2016
1.     TAIVAANKASNSI oli pilvinen aivan ennusteen mukaisesti, ja ilma tuntui kostealta ja viileähköltä lähes helteisen sään jälkeen. Yön aikana ei kuitenkaan ollut satanut, mutta ennusteiden mukaan pilvisyys ja sateitten mahdollisuus jatkuvat lähipäivien aikana.
Jerusalem Post otsikoi säätilan muutosta koskevan artikkelinsa sanoin ”Helleaalto on väistymässä ja talvi valmistelee paluutaan”. Artikkelissa todetaan, että hellesäitä on esiintynyt helmikuussa ennenkin, vuosina 1941, 1971 ja 2010, mutta tämäntalvinen helleaalto helmikuussa ylittää kaikki ennätykset. Artikkelissa todetaan, että se oli kuin unelma, ikään kuin meidät olisi yllättäen siirretty toukokuuhun. ”Toivottavasti kaikki nauttivat siitä, koska talvi valmistelee paluuttaan tällä viikolla”.

TAVALLINEN lämpötila tähän aikaan vuodesta on 8 -10 astetta. Viime viikon aikana todettiin 32 +C-asteen päivälämpötiloja keskimääräisen lämpötilan ollessa 21 -30 astetta - parissa kohteessa maan pohjoisosassa jopa 1 -2 asteen ennätyslukemin. Keskiviikkona Kfar Bloomissa mitattiin +30.2 astetta, ja Kinneretin eteläpuolella Tzmahin tarkkailuasemalla mitattiin +32 astetta.

JERUSALEMISSA mitattiin v-1941 +29.9 +astetta, kun viime viikon korkein pääkaupungissa mitattu lämpötila oli 23.5 +astetta. Säätieteilijät ovat pyrkineet löytämään selityksiä epätavallisen korkeille lämpötiloille keskellä talvea päätyen toteamaan omien termiensä mukaisesti sen johtuvan ylemmän ilmakerroksen jyrkänteen painumisesta alas aiheuttaen ilman lämpenemisen ja kuivumisen, kuten IMS:n sääpalveluosaston johtaja tri Amos Porat selitti kansanomaisesti. Hän sanoi lämpimän ilman tulevan Turkin yllä olevan ilmajyrkänteen painumisen johdosta tulevan kaakosta, Kuolleenmeren alueilta.

Joka tapauksessa sää alkoi jo viiletä lauantaina ja se tulee jatkumaan viikon aikana. Paikalliset kuurot voivat kehittyä yleisiksi sateiksi, mikä tulee aiheuttamaan äkillisiä tulvia joillakin alueilla. http://www.jpost.com/Israel-News/Heatwave-on-its-way-out-as-winter-readies-comeback-445572,
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 10 -14; Tiberias 12 -19; Suolameri 16 -24; Eilat 12 -24 +C-astetta. Iltapäivällä voi olla ukkosta.
Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee samoissa lukemissa.

2.     OPETUSMINISTERI Naftali Bennett julkisti ministeriön laatiman opetusalan ohjekirjan (teztbook, curriculum, opetussuunnitelma), jota jokainen opetusministeri pyrkii muotoilemaan oman kulttuuritaustansa ja maailman-katsomuksellisen näkemyksensä mukaisesti, mikä lienee luonnollista, joskaan ei hyväksyttävää. Tosiasiassa yksikään opetusministeri ei liene pystynyt laatimaan opasta, joka tyydyttäisi kaikkia kansankerroksia, mutta Israelin kiehuvassa kattilassa tämä ilmenee ehkä selvemmin ja rajummin kuin missään muussa maassa.

OPETUSMINISTERI Naftali Bennett (Juutalainen Koti) kuitenkin vakuuttaa, ettei hänen johdollaan laadittu opas ole puolueellinen.
”Uuden opetusohjelman ei tulisi olla setlementtien puolestapuhuja, koska se kuuluu oikeiston ja vasemmiston väliseen poliittiseen polemiikkiin, mutta sen tulee olla Israelille myönteinen” Bennett selittää. Hän sanoo pyrkineensä välttämään edellisten suunnitelmien puutteita maan vähemmistöjen syrjimisestä, mistä jotkut ministeriön artikkeleiden laatijat sitä moittivat sanoutuen irti sen julkaistusta tekstistä väittäen virkailijoiden muuttaneen heidän alkuperäistä tekstiään ilman lupaa. Bennett arvioi, ettei Israelilla ole ollut toista opetus- ja taloudenministeriä usean vuoden aikana, joka hänen tavallaan on paneutunut vähemmistöjen aseman kohentamiseen.
Bennett on tukenut hepreankielen opetusohjelman lisäämistä arabikouluissa, ja vastaavasti arabiankielen opettamista juutalaiskouluissa.
”He oppivat hepreankieltä lastentarhoista lähtien”, Bennett selittää. Samoin juutalaislapsille opetetaan arabiaa. Opetusalan komitean työskentelyyn osallistunut arabi (Joint List) erosi vastalauseeksi ohjelman puutteiden vuoksi, hän väitti.
Heprean ja arabiankielen oppiminen englannin ohella elintärkeä nykyaikana, jolloin etenkin nuoret seuraavat sosiaalisia verkostoja ipodiensa ja kännyköittensä kautta.
Egyptin Tahrir-aukiolle kokoontuvat presidentti Hosni Mubarakin hallitusta vastustavat mielenosoittajat pitivät yhteyttä toisiinsa Facebookin ja Tweetin välityksellä. http://www.timesofisrael.com/amid-textbook-row-bennett-insists-new-edition-isnt-partisan/

3.     SOSIAALISEN verkoston vaikutuksesta nuorisoon on hyvänä joskin tuomittavana esimerkkinä nuori arabityttö, joka seurattuaan videoita online ohjelmissa pyrki toteuttamaan käytännössä samaa, mitä videoissa opastettiin.
19-vuotias arabinuori nainen videoista innoitteen ottaa keittiöveitsi ja mennä Tapuah-risteykseen Samariassa.
Hän kuvitteli voivansa toteuttaa saamansa innoitteen asettuen bussipysäkille odottamaan sopivaa iskukohdetta.
Hänen pahaksi – tai hyväksi – onnekseen hän ei ehtinyt toteuttaa kavalaa aikomustaan, ennen kuin hänet keksittiin.

Paikalla olleet sotilaat käskivät tyttöä useaan kertaan pysähtymään ja näyttämään ID-korttinsa, mutta hän jatkoi hyökkäilyään sotilaita vastaan pysähtyen vasta, kun he vetivät tuliaseensa esiin valmistautuen ampumaan.

Kuulusteluissa ilmeni, että hän oli kotoisin läheisestä Qusran arabikylästä. Innoitteen hän oli saanut seurattuaan videoita, joissa arabinuoria kiihotettiin hyökkäämään juutalaisia vastaan.
Qusran arabikylän asukkaat rettelöivät toistamiseen sekä sotilaitten että läheisen juutalaiskylän Esh Kodesh asukkaitten kanssa. Tytön tulevaisuuden ja elämän kannalta yritys sai onnellisen lopun, vaikka kotikylässä häntä tuskin arvostetaan. Moloch epäjumala vaatii verta ja lapsiuhreja, http://www.timesofisrael.com/amid-textbook-row-bennett-insists-new-edition-isnt-partisan/

4.     TOISENLAINEN puukkosankari heilui brasilialaisessa baarissa keskiviikkona. Siemailtuaan lasillisen rommia tämä karvainen romeo sieppasi keittiöveitsen käteensä alkaen sohia sillä baarin miesasiakkaita, mutta jätti naispuoliset rauhaan.
Kysymys ei siis ollut rasismista eikä politiikastakaan terrorismista puhumattakaan, vaan puhtaasta mieskunnon osoituksesta.
Tolanne kehittyi Patoksessa, Palaussa siihen, että paikalle kutsuttiin palokunta hillitsemään hehkutustilaan kuumentunutta asiakasta. Eräs paikalla ollut oli jopa pystynyt kuvaamaan baarin katolle nousseen apinan suurta keittiöveistä heilutellen. Kuva levisi aRede websivulle, josta UPI sen kopioi keskiviikkona.

Palokunnan komentaja everstiluutnantti Saul Laurentino moitti baarin henkilöstöä väkevien tarjoilemisesta juopuneille asiakkaille. Palokunta sai apinan lopulta rauhoittumaan ja luopumaan aseestaan ja laski sen vapaaksi viidakkoon, mutta sen on nähty myöhemmin hätyyttelevän läheisen koulun (mies?)oppilaita. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/208290#.VslxaFJxc6s

5.     ESIMERKKINÄ islamin salaisesta levittämisestä pahaa aavistamattomien ja ymmärtämättömien lasten välityksellä voidaan pitää seuraavaa kertomusta.
Les Beaucampin koulun 3. vuosikurssin oppilaita kehotettiin kirjoittamaan kotiaine, jonka aiheena oli ”täydennä kirje, jonka olet aloittanut tai suunnittelet aloittavasi kirjoittaa vanhemmillesi aikomuksestasi kääntyä islamin uskoon”.
Aloitteen kirjeen kirjoittamisesta oli laatinut koulun uskonnon opettaja miss Amber Stables yläkoulun oppilaille, joita hän opasti kertomaan, ”Miltä nyt tuntuu, miten kääntyminen muslimiksi on muuttanut elämääsi, miten paljon rakastat perhettäsi ja toivot sen hyväksyvän valintasi” ohjeissa mainitaan.
”Keskitä: Miten se tulisi vaikuttamaan sinuun joutuessasi kertomaan sen vanhemmillesi? Miten he tulisivat reagoimaan siihen”?

PELÄTEN aloitteensa aiheuttamaa vastareaktiota opettaja oli lisännyt tehtävään selityksen: ”Huomioikaa, että tämä on osa luovaa kirjoitusta, ettekä te (oppilaat) itse asiassa ole kääntyneet tai suunnittelemassa kääntymistä islamilaisiksi. Tämä on testi siitä, mitä olemme opiskelleet vuoden aikana ja miten valmiit olette
keskustelemaan objektiivisesti”.
Vaikka kertomus on kiertänyt internetissä, valtakunnallinen media ei ole puuttunut siihen. Fahrenheit 211 blogissa kirjoitetaan: ”Vaikka tämä olisi vain puhdas testi opitun ymmärtämiseksi, se ei ole hyväksyttävissä enempää niille, joilla on oma uskonnollinen vakaumuksensa kuin ei-uskonnollisillekaan, jotka ovat huolissaan islamin leviämisen tuhoisesta vaikutuksesta”, blogissa todetaan: ”Miss Stablesin kaltaiset islamin myötäilijät ovat propagoimassa islamia tavalla, joka on täysin irti todellisuudesta. Kuvittelepa vaikka, että lapsia olisi kehotettu kirjoittamaan kotiaine aiheesta, miltä tuntuisi perheen vanhemmista, joiden lapsi on kääntynyt tai kääntymässä uskontoon, jossa naiset ovat toisen luokan kansalaisia ja täysin miehensä mielivallan alaisia”.
Artikkelin lopussa muistutetaan, ettei lännen opetusjärjestelmä vain jätä kertomatta sen, mitä islam todella on, vaan kehottaa omaksumaan sen. - Yksi pohdinnan aihe olisi sekin, miksi naiset ovat innokkaimmin kiinnostuneita islamista? Se on kuin perhosen lentelemistä avotulen ympärillä heittäytyen lopulta tuleen. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/homework-assignment-tell-your-parents-youre-converting-to-islam/

6.     Saksassa, joka on ottanut vastaan satoja tuhansia muslimeja ”pakolaisia”, on alkanut vasta-aalto sen hallitsemiseksi.
Bremenin kaupunki-valtion 220 poliisiupseeria osallistui Islamilaiseen kulttuurikeskukseen ja sen 12 asuntoon tehtyyn ratsiaan sulkien sen toistaiseksi. Poliisin epäilyksen mukaan kulttuurikeskus toimi yhteistyössä militaristisen islamin kanssa.

Bremenin kaupunki-valtion sisäministeri Walter Maeurer sanoo, että Bremenin muslimiyhteisön samanlainen kulttuurikeskus suljettiin, koska sen jäseniä oli värväytynyt ISIS:n joukkoihin.
Sisäministeri Maeurerin mukaan poliisi ei suorittanut pidätyksiä, mutta takavarikoi tietokoneita, kovalevyjä, kännyköitä ja muistikortteja, kuten hän kertoi uutistilaisuudessa.
Poliisi teki ratsian myös autokorjaamoon Delmenhorstissa Bremenin ulkopuolella. Poliisi epäilee radikalismin leviämistä. http://linkis.com/www.infowars.com/ujzjI
7.     TERRORI-ISKUISSA kuolee ihmisiä molemmin puolin muuria, sekä viattomia uhreja että niitä, joille isku oli tarkoitettu, terroristin itsensä lisäksi. Kaikilla terrorismissa surmansa saaneilla on myös omaisia, vanhemmat, veljiä ja sisaria, ehkä oma vaimo ja myös omia lapsia.
Israelin radion ohjelmassa käsiteltiin kysymystä, jonka yhteydessä juontaja totesi, että ”suru on aina suru” lähiomaisen menetyksestä, oli sitten kysymys terroristin tai hänen uhriensa omaisista. Hänen väitteensä ovat saaneet asiantuntijat pohtimaan, onko asia näin.

Artikkelissa kerrotaan useista terroristien lähiomaisista, isästä ja äidistä ja heidän reaktioistaan kuullessaan omaisensa menehtymisestä iskunsa yhteydessä.
Yksi heistä on Umdan Shalim Qawashmeh, joka 13 vuotta sitten räjäytti 10 kg:n pomminsa Egged bussissa Haifazza Moriyah-kadulla surmaten 17 ihmistä 9 heistä lapsia ja teini-ikäisiä -  itsensä lisäksi. Yksi surmansa saaneista oli 17-vuotias Asaf Tzur.
Hänen isänsä Yossi Tzurin reaktio oli täydellinen tyrmistys poikansa menetyksestä. Hän kertoo kulkeneensa kuin robotti, turtana, pystymättä hyväksymään tapahtunutta.

Asaf Tzur kertoo, että terroriostin äiti käyttäytyi täysin vastoin myös arabien perinteitä. Sen sijaan, että hän olisi pukeutunut mustiin, hän kertoi kaikille juhlivansa poikansa marttyyriutta kolme päivää, ja todella, seuraavana aamuna hän jakoi muistoteltassa makeisia ilon osoitukseksi poikansa urheudesta.

Artikkelissa kerrotaan parista muusta PMW:n taltiomasta terrori-iskun yhteydessä terrorin kuoleman vaikutuksesta omaisiin ja siitä, miten PA:n media ja johto ylläpitävät myyttiä terroristin sankarillisuudesta ja esikuvasta lapsille ja nuorille ihannoimalla kuolemaa ja hyljeksimällä elämää.  
Juutalaiset isät ja äidit toivovat, että verenvuodatus loppuisi, mutta arabiäiti sanoo olevansa ylpeä pojastaan tai tyttärestään, jotka seuraavat marttyyrien esimerkkiä.
”Marttyyrius on ihana”, he vakuuttavat.
Heidän muistoaan kunnioitetaan nimeämällä puistoja ja katuja ja lasten tapahtumia ja urheilukilpailuja heidän nimellään, ja heistä riimitetään suosittuja lauluja ja runoja, joita toistellaan PA;n virallisessa mediassa ja soitetaan levyltä kahviloissa ja kaupoissa. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/our-grief-their-death-cult-the-real-story-of-the-ongoing-muslim-palestinian-violence-against-jews-in-israel/

8.     Belgian federatiivinen hallitus maksaa palkkaa 40 muslim-imaamille, joiden tehtävänä on stimuloida EU:n oloihin soveltuva islamin versio. Heille annettu tehtäväkuvaus on mahdoton, sillä islam perustuu koraaniin, joka islamin opetuksen mukaan annettiin Muhammedille suoraan Allahilta, ja on muuttumaton. Belgian hallituksen lupaamat 3.3 miljoonaa Euroa on heitetty Kankkulan kaivoon. Islam etenee EU:ssa voimalla. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/belgian-government-to-fund-imams-and-muslim-consultants-to-stimulate-a-moderate-european-form-of-islam/

9.     Ranska on yksi Israelin pahimmista vihollisista, ellei pahin. kerrotaan Guy Milieren kirjoittamassa artikkelissa. Ranska ei vain osoita täyttä sokeutta PA/PLO:n arabien harjoittaman terrorismin suhteen, vaan rikollisesti osallistuu siihen.  http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/frances-relentless-hostility-to-the-jewish-state/

10.                   Kristityt pakolaiset ovat todellisessa vaarassa muslimipakolaisten johdosta, jotka häpeilemättä ja kenenkään estämättä pahoin-pitelevät ja halveksivat heitä. Jotkut esittävät hurskaita toiveita, että ehkäpä heidän käytöksensä muuttaa, kun ovat asettuneet aloilleen. Historian opetukset ja muslimien omat kirjoitukset osoittavat aivan toisenlaista tulevaisuutta. Islamin eskatologian mukaan juutalaiset on tapettava ensin, sitten kristityt, joiden kirkot ja ristit on tuhottava. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/germany-entire-muslim-communities-threatening-xtians-in-refugee-camps/

11.                   Pakistan on luvannut toimittaa ydinpommin Saudi Arabialla, joka pian tulee suorittamaan koeräjäytyksen. Jo vuosia sitten kerrottiin, että saudit ovat ostaneet ydinpommin Pakistanista, ja että pommit ja niiden kuljettamiseen tarkoitetut ohjukset on varastoitu Pakistaniin odottamaan Saudi Arabian päätöstä niiden toimittamiseksi saudien kuningaskuntaan. http://www.jewsnews.co.il/2016/02/21/saudi-arabia-claims-they-have-a-nuclear-bomb-and-will-test-it-soon/