Friday, August 26, 2016

PERJANTAI 26.08.2016

PERJANTAI 26.08.2016
01.ISRAELIN kesä alkaa siirtyä historiaan ja syksyn elkeet alkavat näkyä luonnossa eikä vähiten säätiloissa. Uimarannoilla kauden loppumisesta kertovat artikkelit, joissa keskitytään enemmän rantojen siivottomuuteen kuin niiden käyttäjiin. Israelissa ei burkini, musliminaisten käyttävä uimapuku, ole herättänyt sellaista huomiota kuin Euroopan hiekkarannoilla, mikä on ihan hyvä. Meillä on ongelmia tarpeeksi ilman sitäkin.

SÄÄTILAT tänään.
Jerusalem 21 -30; Tiberias 27 -37; Suolameri 27 -38; Eilat 29 -39 +C-astetta.
Lämpötilat pysyttelevät melkoisen tasaisesti tämän päivän lukuja seuraillen, mutta pilvisyys lisääntyy maanantaista alkaen lämpötilan vähän laskiessa.

02.IRAN jatkaa käsittämätöntä ja sivullisen mielestä tyhmää USA:n vastaista politiikkaansa, mitä ei uskoisi todeksi, sillä niin paljon Obaman hallitus on kumartanut tämän uuden liittolaisensa puoleen entisen liittolaisensa Israelin kustannuksella. Obaman mieltymys Iraniin lienee sukuperintöä siitä, että hänen kenialainen isänsä oli shia-muslimi tai ainakin kannatti niitä.

IRANIN laivaston ja IRGC:n ohjusveneet häiritsivät USA:n hävittäjää Persianlahdella tavalla, mitä USA:n viran-omaiset kutsuvat vaaralliseksi joutuen lähelle yhteen-törmäystä. Suurten merialusten kääntyminen ja ohjaus vaativat runsaasti tilaa. Raportin mukaan ainakin kolme iranilaisalusta osallistui häirintään yhden niistä tullessa 180 metrin päähän, minkä johdosta hävittäjä ampui varoituslaukauksia.
USA:n torstaina antaman ilmoituksen mukaan häirintää tapahtui kolmessa eri tilanteessa. Pahimmat tilanteet sattuivat keskiviikkona, jolloin iranilaisten nopeakulkuiset ohjusveneet tulivat aseet paljastettuina lähelle kahta Yhdysvaltain ohjusristeilijää.  
Iranin antamassa lausunnossa todetaan, että Iran tulee puolustamaan merialueitaan kaikkia rikkojia vastaan, mutta häirinnät tapahtuivat kansainvälisillä vesillä. Mikä Iranin mullah-johtajien tarkoituksena lieneekin, tällaiset välikohtaukset lisäävät suolaa Obaman verestäville haavoille, sillä niin kärkevää arvostelua Obaman suurimpana saavutuksenaan pitämä P5+1 maiden ja Iranin väille allekirjoitettu sopimus on saanut sekä USA:ssa että sen liittolaismaissa.  http://www.timesofisrael.com/us-warship-fires-warning-shots-at-iranian-boats/

03.KANSAINVÄLINEN tutkijaryhmä Syyriassa päätyi toteamukseen, että ISIS-joukot ovat käyttäneet taisteluissaan sinappikaasua, mutta että myös Syyrian hallituksen joukot ovat käyttäneet "barbaarisia aseita". USA on jo aiemmin syyttänyt, että Assadin armeija käyttää tynnyripommeissaan teollista kloriinia.
Kansainvälisen tutkijaryhmän laatima raportti vuosista 2014 ja 2015 kierteli YK:n tiloissa keskiviikkona, Ryhmän lähetti Syyriaan YK ja yksityiset kemiallisten-aseiden käyttöä seuraavat ja tutkivat järjestöt.
Vuosi sitten YK:n turvallisuusneuvosto perusti järjestön OPCW ydinaseitten käyttämisen estämistä varten, sekä YK:n tutkimuselimen Joint Investigative Mechanism (JIM, yhteinen tutkimus-mekanismi), jonka tehtävänä on selvittää kemiallisten aseitten käyttäjät Syyriassa.
USA:n hallitus syytti jo 2013 Syyrian hallituksen joukkojen käyttävän kemiallisia aseita, ja maailma oli jo valmistautunut siihen, että USA tekee ilmaiskuja Syyrian armei9jan kohteita vastaan. Obama kuitenkin arkaili eikä määrännyt hyökkäyksiä Syyrian alueille. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4846237,00.html

04.HAARETZIN artikkelissa kerrottiin keskiviikkona, että Israelin puolustusarmeija IDF oli sulkenut 7 kansiota, joissa selvitettiin armeijan sotilaitten siviileihin kohdistuvista laittomuuksista vuoden 2014 kesäsodan, Protective Shield aikana.
Artikkelin mukaan PA kehotti Haagin Kansainvälistä Oikeutta ICC tämän seurauksena kiirehtimään syytetoimiaan Israelia vastaan väitettyjen sotarikosten johdosta.
PA:n pääneuvottelija tunnettu Saeb Erekat esitti syytöksen Israelille oman pesänsä puhdistamisesta ja lähetti sen vuoksi kiireellisen kirjeen ICC:n syyttäjille, ettei vain sen aloittama syytekampanja pääse unohtumaan.
Kansainvälisen lain asiantuntijat ovat varoitelleet, että PA:n junailema syytekampanja voi sattua omaan nilkkaan, sillä PA/PLO:n suorittamat sotarikokset ovat aivan ilmeiset ilman tarkempia tutkimuksiakin.
Erekat kutsui Israelin hallitusta "kolonialistiseksi", joka Geneven sopimuksen vastaisesti pommitti siviilialueita, sairaaloista, kouluja ja YK:n omistamia rakennuksia surmaten 487 lasta unohtaen kokonaan, että Hamas käytti lapsia ja muita siviilejä suojakilpenään taistelijoittensa ja sotilaskohteittensa edessä sekä kehotti siviilejä kokoontumaan talojen katoille, joita iAF ilmoitti etukäteen pommittavansa määräajan kuluessa. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/idf-military-advocate-general-issues-update-on-2014-gaza-war-related-criminal-investigations/2016/08/24/,
05.TURKIN kaakkoisosassa Sizren kaupungissa lähellä Syyrian rajaa räjäytetty autopommi surmasi ainakin 8 poliisia ja haavoitti 45 sivullista.
Uhrien lukumäärä on alustava, ja tulee muuttumaan tutkimusten jatkuessa.
Turkki syyttää räjähdyksestä kurdien työväenpuoluetta PKK, joka taistelee kurdien oikeuksien puolesta kaikkialla Turkissa. Autopommi räjäytettiin lähellä poliisin päämajaa Sirnakin provinssissa, jossa asuu paljon kurdeja.
Poliisi korjasi uhrilukuja todeten: Ainakin 9 ihmistä kuoli ja haavoittuneita on 64.

06.UUTISIA LYHYESTI
·       YK vaatii, että Israelin pidättämä UNDP työntekijä Wahid Abdullah Borschille, 38, on myönnettävä diplomaatin asema, ja että UNDP:n edustajan tulee saada oikeus tavata Borsch. Israelin rajapoliisi pidätti hänet heinäkuussa epäillen hänen lypsäneen YK:n myöntämistä avustusrahoista miljoonia USD Hamasille, jonka jäsen hän oli nuoresta alkaen. YK tarkastelee kysymystä kokonaan laillisuuden ja käytännön perusteella huomioimatta Borsch:n syyllistymistä rikoksiin Hamasin hyväksi, joka USA:ssa määriteltiin terrorijärjestöksi. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/un-demanding-diplomatic-immunity-for-hamas-agent/2016/08/26/,
·       YK:n oikeusviraston Beersheban kaupungille lähettämässä kirjelmässä, jossa vaaditaan UNBD:n työntekijälle diplomaatin asemaa, käytetään Beershebasta arabiankielistä nimeä Ber Asaabeaa, mikä osoittaa YK:n muuttuneen arabijohtoiseksi. Artikkelissa todetaan, että YK näyttää saaneen arabi-lakimiehiä palveluksensa, ja että se seuraa UNESCO:n jalanjälkiä, jonka määritelmän mukaan kaikki juutalaisten pyhät ja pyhimmät kohteet ovat muslimikohteita ilman juutalaista yhteyttä. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/un-demanding-diplomatic-immunity-for-hamas-agent/2016/08/26/,
·       Muslimiveljeskunta ja ISIS eivät tavanomaisten artikkelien mukaan veljeile keskenään, mutta Majid al-Dabbas välittämän tiedon mukaan Muslimiveljes-kunta johtaa yhdessä ISIS:n kanssa alaikäisille tarkoitettua harjoitusleiriä, jossa lapsille opetetaan Jordaniassa ISIS-joukkojen käyttämää sotataitoa ja ideologiaa. Jordanian hallitus on valvonut tarkkaan sekä ISIS:n että Muslimijärjestön toimia peläten niiden voivan ulottaa Syyrian sisällissodan Jordaniaan Abdullah II:n hallitukisen kaatamiseksi. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/report-muslim-brotherhood-running-isis-childrens-training-camp-in-jordan/2016/08/25/
·       Turkissa vieraillut USA:n varapresidentti Joe Biden vakuutti Turkin presidentti Erdoganille, että USA tekee kaikkensa ja enemmänkin voidakseen karkottaa maasta Erdoganin verivihollisen Methulla Gulenin, joka asuu pakolaisena Pennsilveniassa. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/biden-reveals-us-going-out-of-its-way-to-extradite-erdogans-archenemy/2016/08/25/,
·       Israelin poliisi pidätti aikaisin perjantaiaamuna 13 juutalaista palvojaa Joosua Bin Nunin hauta-kammiolla Kfil Haratin arabikylän vieressä Samariassa, jonne he olivat menneet ilman lupaa ja poliisi tai sotilassuojaa. Kylä kuuluu A-alueeseen, jossa PA:lla pn täysi siviili- ja turvallisuusvastuu. Juutalaisille näyttää olevan yhä vaikeampaa pidättyä omimasta koko Juudean ja Samarian aluetta Israelin maahan kuuluvana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/216981,
·       Turkin joukot tunkeutuivat Syyrian alueelle tekosyyllä, että se haluaa karkottaa rajan tuntumassa olevat IS:n joukot veristen terrori-iskujen jälkeen Turkin puolella, josta se syytti IS:ä. Nyt näyttää yhä selvemmältä', että todellinen syy Turkin tunkeutumiseen Syyrian alueelle on sen pohjoisoassa toimivat kurdijoukot, joiden pää-määränä myös oli karkottaa IS:n joukot. Turkki pelkää, että Kurdit pyrkivät muuttamaan alueen kurdien itsehallintoalueeksi, mitä Turkki ei voi hyväksyä. Se antoi kurdijoukoille uhkavaatimuksen vetäytyä Eufratin taakse, mutta kuten artikkelissa todetaan, kurdit eivät halua sitä. Tämä johti yhteenottoihin Turkin ja kurdijoukkojen välillä. Artikkelin mukaan USA yhtyi Turkin uhka-vaatimukseen kurdeille vetäytyä Jarablusin kaupungin läheisyydestä, mutta kurdit päättivät jäädä, mikä johti taisteluihin Turkin ja kurdijokkojen välillä. Ne alkoivat torstaina ja jatkuivat perjantaina. Kurdeille tuli shokkina USA:n luopuminen heistä ja tukea Turkin vaatimuksia. Tämäkin episodi osoittaa Obaman hallituksen epävarman ja häälyvän ulkopolitiikan, joka sytytti koko Pohjois-Afrikan tuleen ja jatkuu edelleen Israelin naapurimaissa.

Post a Comment