PERJANTAI 12-02.2016

PERJANTAI 12.02.2016
1.     PÄIVÄSTÄ näyttää tulevan aurinkoinen kuten ennusteet kertovatkin, ja lämpötilakin varsin kohtuullinen keskellä talvea eli 8 asteen tienoilla, joka noussee iltapäivään mennessä 16 asteeseen. Mustarastasta olen kuullut vain kerran – ehkä sen sisäinen kello ei ole vielä hälyttänyt – mutta uskollisesti se on aloittanut huilukonserttinsa joka kevät, joten miksi tämä olisi poikkeus? Minun fyysinen kuntoni vain on poikkeus, sillä jostain joku vihulaisenagentti oli päässyt tuikkaamaan flunssan aihion elimistööni, mitä nyt olen yrittänyt ”eliminoida”, kuten IDF sanoo raporteissaan saatuaan yhden puukkoa heiluttavan arabineitosen taltutettua. Se on kummasti vaikuttanut siihen, etten oikein pysty näkemään, mikä aiheuttaa lyöntivirheitä. (tuleehan niitä tosin muutenkin).

Kuten totesin, ennusteet lupaavat aurinkoista säätä tänään, huomenna aurinko vetää häveliäästi pilvenlonkkaa peitteekseen rohkaistuakseen uudelleen sunnuntaiksi ja ainakin maanantaiksi. Lämpötilat noussevat myös tämän päiväisistä siten, että 8 -16 luvut nousevat maanantaina lukuihin 10 -21 +astetta. Kyllä siinä kelpaa jo tepastella, jopa ehkä vähentää vaatekertojaankin. Edelliset ennusteet lupasivatkin jyrkkää lämpötilojen nousua ensi viikon ajaksi, mutta talvi ei ole vielä ohi, joten paras pitää villapaidat siten, että ne voi helposti vetää uudelleen ylleen.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 8 -16; Tiberias 10 -20; Suolameri 16 -24; Eilat 10 -25 +C-astetta. Eilatissa lämpömittarin lukemat noussevat maanantaina lukemiin 15 -30 +astetta, Siellä on jo kesä.
Kinneretin vedenkorkeus nousi 1 sm ollen nyt -212.75 m meren-pinnan alapuolella.

2.     ENTINEN PA:n ministeri tri Mohammad Shtayyeh, joka palveli sekä julkisten töiden ja talonrakentamisen että PA:n taloudellisen kehitysneuvoston ministerinä, ilmoitti julkisuudessa torstaina, että PA aikoo informoida Israelia torstain aikana, ettei se ole enää sidottu Oslon sopimuksen ehtoihin niin kauan kuin Israel ei noudata niitä. Tämä kysymys kumpi noudattaa Oslon sopimuksia on ikuisuuskysymys kummankin syyttäessä toista sen rikkomuksista.
Israelin näkemyksen mukaan PA ei ole vielä edes aloittanut noudattamaan yhtäkään sen määräyksiä. Tunnettu esimerkki on sopimuksessa PA:ta sitova kohta, jonka mukaan PA:n tulee takavarikoida kaikki laittomat aseet alueellaan ja antaa ne US:lle tuhottaviksi. Toiseksi siinä vaaditaan, että PA taistelee terrorismia vastaan ja pidättää sen harjoittajat luovuttaakseen ne Israelille tuomittaviksi. Kumpaakaan määräystä ei ole toteutettu.

Samalla tavoin PA syyttää Israelia sopimusrikkomuksista alusta lähtien. Israel ei ole vieläkään vapauttanut ennen Oslon sopimusta pidättämänsä ja tuomitsemansa arabit, kuten olisi pitänyt.
”Israel ei ole neuvotteluosapuoli, se on vihollinen, joka miehittää maatamme”, Shtayyeh sanoi radio-ohjelmassa osallistuessaan konferenssiin Beirutissa lisäten, että PA:n strategiana on lopettaa USA:n johdolla käydyt hedelmättömät neuvotteluyritykset ja kansain-välistää PA/PLO:n arabien ponnistelut valtionsa perustamiseksi.
Hän kutsui arabinuorten käymää ”puukkointifadaa” heräämiseksi, joka on tällä hetkellä PA/PLO:n keskeinen ”taistelu miehitystä vastaan”. Jos joku miehittää Juudeaa ja Samariaa, se on PA/PLO.

ISRAELIN ministeri Zeev Elkin totesi vastuksena Shtayyehin lausuntoon: Jos tämä on totta, se on yksi uusi naula PA/PLO:n arkkuun, koska niiden olemassaolo riippuu täysin Oslon sopimuksista. Jos Oslo peruutetaan, se lopettaa samalla PA/PLO:n toimintaoikeuden. Israelin kannalta tärkein on turvallisuus-yhteistyön jatkuminen, mikä hyödyttää molempia osapuolia.
Jos Oslon sopimusehdot nollataan, se tarkoittaa käytännössä PA/PLO:n romahtamista, mikä Elkinin käsityksen mukaan ei tulisi pahemmin jos ollenkaan vahingoittaisi Israelin imagoa maailmalla.

Käytännössä PA/PLO:n ja Abbasin kannatus on heikko PA:n ja Gazan arabien keskuudessa. Jos vaalit pidettäisiin nyt, gallupien mukaan Hamas tulisi voittamaan ne ja Ismail Haniyeh nousisi PA/PLO:n johtoon. PA/PLO:n ja Abbasin valta perustuu IDF:n antamaan turvallisuuteen. http://www.jewishpress.com/news/former-pa-minster-we-no-longer-abide-by-oslo-accords/2016/02/11/

3.     ISRAELIN arabikansanedustajat Basel Ghattas, Hanin Zoabi ja Jamal Zahalka, kutsuvat terrorihyökkäyksissä surmansa saaneita, joista useimmat ovat alaikäisä poika ja tyttöjä, marttyyreiksi ja kansan idoleiksi, ”arvokkaiksi pojiksemme”.
Nämä kolme arabikansanedustaa Israelin Knessetistä kuuluvat Balad-arabipuolueeseen. He olivat järjestäneet yhteisen tapaamisen 10 arabiperheen jäsenille, joiden jäseniä oli saanut surmansa hyökkäyksensä aikana.
Asiasta nousseen kohun ja juutalais-kansanedustajien vaatimusten vuoksi heidän erottamisekseen Knessetin toiminnasta he ovat pyrkineet tasoittelemaan aiheuttamaansa ristiaallokkoa todeten, että he osoittivat vain surunvalittelunsa, muta vähättelevät sitä, että he pitivät hiljaisen hetken surmansa saaneiden kunniaksi, ja lupasivat taivuttaa IDF:ä luovuttamaan surmattujen ruumiit omaisilleen. Arabitavan mukaan kuolleet tulee haudata vuorokauden kuluessa, mikä on ymmärrettävä ilmaston vaatimusten mukaisesti.
IDF vaatii lupausta, että hautaaminen suoritetaan salaisesti yön aikana, ettei tilaisuudesta kehittyisi näyttävä propagandatilaisuus.
PMW:n paljastuksen mukaan Ghattas tunnusti PA:n TV:n ohjelmassa, että vierailun tarkoituksena oli osoittaa tukea terroristeille eikä niinkään surunvalittelusta tai lupauksesta pyrkiä saamaan terroristien ruumiit luovutettua hautaamista varten. Terroritoimintaan osallistuneet ovat lähes yksinomaan PA:n valvomilta alueilta, vain harva Israelin arabeista.

GHATTAS selitteli näkemystään todeten, etteivät nuoret ole syyllistyneet rikokseen tai terrorismiin pyrkiessään murhaamaan juutalaisia, sillä he taistelevat tukahduttavaa miehitystä vastaan. ”Sinä päivänä, jona arabikansanedustaja luistaa velvollisuudestaan käydä rohkaisemassa surmansa saaneiden omaisia, hän voi luopua edustajan tuolistaan ja jäädä kotiin”. Jos asiaa koskeva lakialoite hyväksytään. terroristin omaisten luona vieraillut menettää paikkansa Knessetissä ainakin määräajaksi.
Knessetin eettinen komitea pidätti näiden kolmen arabikansan-edustajan oikeuden osallistua Knessetin toimintaan 2 kuukaudeksi mistä he esittivät eriävän mielipiteensä. Myös arabilistan puheenjohtaja Ayman Odeh tuomitsi komitean päätöksen sanoen, että 3 arabikansanedustajan toiminta on hyväksyttävissä yleis-inhimillisin perustein. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/arab-mk-describes-terrorists-as-precious-sons/2016/02/11/

4.     LIKUDIN kansanedustaja Anat Berko aiheutti pyörremyrskyn lasissa todettuaan, etteivät palestiinalaiset voi vaatia itselleen valtiota nimeltä Palestiina, koska arabiassa ei ole koko B konsonanttia, eivätkä he osaa lausua sitä. Sen sijaan he käyttävät konsonanttia B tai F, joten Palestiinan on heillä Balestiina.
Berko osoitti hallitsevansa arabienkielen sisältä päin. Hän totesi, että arabit käyttävät useita mielenkiintoisia kurkkuäänteitä, joita eurooppalaisten on vaikea ellei mahdotonta lausua. Tämä aiheutti valtavan huutomyrskyn istuntosalissa useimpien arabiedustajien huutaessa yhteen ääneen syyttäen Berkoa rasistiksi. Muutaman konsonantin puutteen lisäksi arabeilta näyttää puuttuvan huumorintaju, mikä on paha puute, minkä he peittävät raivoamisella.  http://www.jewishpress.com/news/theres-no-p-in-palestine/2016/02/11/

5.     USA:n kongressi hyväksyi vastalauseitta liiketoimintaa ja kauppaa koskevan lain Trade Facilitation and Enforsement Act 2015, mutta presidentti Barack Obama tarttui lain yhteen kohtaan todeten, että se sotii USA:n pitkäaikaista käytäntöä vastaan koskien Israelin kanssa käytävää liiketoimintaa. Hän kuitenkin lupasi allekirjoittaa lain.
Obaman presidentin kanslian lausunnossa todetaan: ”Mitä tulee puolueiden väliseen kompromissi-lainsäädäntöön, siinä on osia, joita emme voi hyväksyä, mukaan lukien kohta, joka sotii USA:n pitkäaikaista politiikkaa Israelia ja miehitettyjä territorioita kohtaan, mukaan lukien Israelin harjoittama ”setlementti-toiminta”.
Artilkkelissa todetaan, että tällä lausunnollaan Onbama osoittaa Israelin vastaisuutensa, koska kyseinen lain kohta vastustaa Israelin vastaista BDS-toimintaa. Obama on henkilökohtaisesti antanut tukensa EU:n vaatimukselle luetteloida Israelin juutalaisyhteisöissä Juudeassa ja Samariassa valmistetut tuotteet. Hän antoi tammikuussa lausunnon, jossa hän vastustaa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä valmistettujen tuotteiden valmistus-maaksi Israelia.

Kokenut kongressin edustaja, joka oli osallistunut lain laadintaan, ilmaisi hämmästyksensä Obaman ottamaan Israelin vastaiseen kantaan. Hän totesi, että kieltäessään tukensa BDS:ä vastaan taistelevilta, hän itse asiassa osoittautuu BDS:n kannattajaksi.  
Kyseinen lainkohta kehottaa muun muassa estämään potentiaalisten kauppakumppaneitten toimia, jotka suoraan tai epäsuorasti kieltävät tai estävät kauppasuhteita yksinomaan USA:n ja Israelin välillä.
Laki koskee sekä ulkomaalaisia yksityisiä ja yhtiöitä kuten myös USA:n yksityisiä kansalaisia tai yhtiöitä. Laki kehottaa USA:n hallitusta raportoimaan 180 päivän kuluessa lain voimaan tulosta mahdolliset poliittiset BDS-toimet Israelia vastaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207933#.Vr2ZJVNxc6s

6.     UUTISOTSIKOITA
·        PA:n poliisit tekivät ratsian Eizariyan lähiöön Jerusalemissa rikkoen räikeästi Oslon sopimuksia. Lähiö kuuluu B-alueeseen, jossa Israelilla on turvallisuusvastuu, mutta PA vastaa lähiön siviilihallinnosta. Lähiö sijaitsee Jerusalemin itäosassa Abu Dis-lähiön ja Maale Adumimin kaupungin välissä. Arabialueilla toimiva Wafan uutistoimisto ilmoitti, että PA:n Al-Quds turvallisuusjoukot ovat toimineet aktiivisesti Jerusalemin itäosien lähiöissä. Sen tarkoituksena lienee tieten osoittaa väheksyntänsä Oslon sopimukselle, jonka PA:n viranomaiset Annasia myöten sanovat hylänneensä. Se voi liittyä myös toi9mintaan E1 vyöhykkeen asuttamiseksi beduiineilla EU:n rahoituksen turvin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207936#.Vr2iXFNxc6s
·        Yesh Atid puheenjohtaja Yair Lapid peruutti salaisesti puheenjohtajavaalit ottaen itselleen diktaattorin valtuudet. Tämä on Israelin sisäistä käytännön demokratiaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207911#.Vr2ljlNxc6s
·        Arabia vastaan nostettiin syytteet hänen esitettyään murhauhkailut Israel Beitenu puheenjohtajaa Avigdor Libermania vastaan. Arabi sanoi, että kaikki arabit ovat yhtä kuin Nashat Milhem, joka murhasi 3 juutalaista. Hän sanoi FB-kirjoituksessaan kannattavansa Hamasin sotilassiipeä izzadin Al-Qassam prikaatit.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207896#.Vr2mV1Nxc6s
·        Arabihammaslääkäri tuomittiin vankeuteen hänen lähetettyään suuria summia rahaa Hamasille ja salakuljetettuaan sen jäseniä Samariaan Hamasin osaston perustamiseksi Samariaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/207875#.Vr2nlVNxc6s




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019