Friday, December 04, 2015

PERJANTAI 04.12.15

PERJANTAI 04.12.15
1.       NYT SE sitten pukkaa päälle – Santun sanoin – se talvi meinaan. Ulkona lienee jotain neljän asteen verran nollan yläpuolella ja sitä varmentaa pistävän kylmä tuuli. Onneksi sisällä oli vielä lämpöä 16 asteen verran, minkä vielä jotenkin kestää, kun lisää villaisia vaatteita, mutta sormet tahtovat kohmettua, mikä on huono homma, kun muutenkin tulee lyöntivirheitä. Eihän se oikein mukavaa ole seurata ruumiinsa toimintojen vähittäistä hidastumista, etenkin jos haluaa nopeita tuloksia. Askeltahtia siinä on pakko hidastaa, ja antaa maailman juosta omaa tahtiaan tuhoaan kohti.
Mutta mitäpä tuosta, se on elämän ja kuoleman laki, loppuun käytetyt heitetään roskikseen, että tulisi tilaa uusille.
Sääennusteet lupaavat tälle päivälle ja lähiajalle aurinkoista säätä, mutta päivälämpötilat alenevat alle 10 astetta yölämpötilan pysytellessä 4 asteessa tai alle.
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 5 -12; Tiberias 11 -20; Suolameri 16 -20; Eilat 11 -22 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus pysyttelee samoissa lukemissa -213.02.
ToI:n mukaan sunnuntain vastainen yö on todella kylmä, vain 1 astetta lämpöä, korkeilla paikoilla voi laskea nollan alapuolelle. Elä siinä sitten kristillisesti, kuten sanonta kuuluu vastoinkäymisten kasaantuessa. Markku tilasi jo lämmitys-öljyä tankin täyteen, mikä auttaa pahimpien talvimyrskyjen ohi, vaikka toivelistalla onkin, ettei tänä talvena tulisi pahoja lumimyrskyjä. Smita-vuoden jälkeen sateiden alkaminen ajoissa ja jatkuminen osoittaa, ettei kansa ollut kovin pahoin rypenyt synneissä – tai jos oli, oli katunut pahoja tekojaan – mutta puukotusten ja ampumis-tapausten jatkuminen vihaisten paarmojen tavoin osoittavat, että jotain jäi vielä sovittelematta. Älkää lukijat ihmetelkö tätä synnin välitöntä rankaisemista, Pyhässä Maassa kun asutaan, täällä pätevät toiset lait kuin kansojen erämaassa.
Hanukka-aika alkaa Israelissa sunnuntai-iltana auringon laskettua, mikä tarkoittaa sitä, että kaksi ensimmäistä kynttilää sytytetään silloin jatkuen 8 illan ajan lisäten yhden kerrallaan, kunnes kaikki yhdeksän kynttilää on sytytetty. Hanukka on juutalaisten valon juhla-aika, joka sattuu sopivasti syksyn harmauden keskelle. Haukka-aikaan kuuluvat myös latkesit (letut, joihin on sotkettu perunaa, porkkanaa, pumpkinia) sufgarot, sokerimunkit ja monet muut enemmän tai vähemmän makeat leivonnaiset. http://www.jewishpress.com/judaism/halacha-hashkafa/milchig-doughnuts/2015/12/03/
2.       VENÄJÄN ja Turkin välillä jatkuu edelleen syytösten ja vastasyytösten esittäminen korkeimmalla tasolla. Venäjän presidentti Putin heitti Erdoganille syytöksen, että Turkki hyödyntää ISIS-joukoilta saamaa halpaa öljyä. Erdogan heitti, että heillä on todisteita siitä, että se on Venäjä, joka käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Putin uhkaa koventaa Turkin vastaisia sanktioita, ja Venäjän hävittäjät hyökkäävät turkkilaisia ajoneuvoja vastaan Syyriassa, missä vain löytävät.
Suurten öljytankkiautojen nähdään ajavan täydessä lastissa Turkkiin, ja palaavan sieltä tyhjinä. Tätä jatkuu yötä päivää. USA on tietoinen tästä selvästä sopimuksen rikkomisesta, mutta Obama ei antanut lupaa hävittäjilleen iskeä niitä vastaan. Lopulta Obama kuitenkin suostui siihen, mutta USA samalla ilmoittaa Turkille, koska iskut tapahtuvat, ja kehottaa autonkuljettajia poistumaan rekoistaan turvallisen välimatkan päähän.  

Tämä muistuttaa menneitten vuosisatojen aikaista sodankäyntiä, jossa armeijoiden johtajat sopivat taistelun alkamisesta, kuten Sandels Koljonvirralla. Se oli gentlemanniaikaa se, mutta nyt on uusi aika ja uudet kujeet.

3.       Obamalla näyttää olevan todellisia vaikeuksia asennoitua suhteissaan muslimeihin ja syytöksiin heidän harjoittamaansa terrorismiin. Hän nikotteli pitkään lausunnoissaan Kaliforniassa suoritetusta massamurhasta, jossa - isänsä kiihko-islamistiksi luonnehtima - 28-vuotias Syed Rizman Farook ja hänen 27-vuotias vaimonsa Tashteen Malik murhasivat rynnäkkökivääreillään 14 ihmistä ja haavoittivat 17. Heillä on 6-vuoden ikäinen tyttölapsi, joka menetti molemmat vanhempansa tulitaistelussa poliisin kanssa, joka käytiin 10 km:n päässä murhapaikasta.
FBI, joka massamurhaa tutkii, oli alussa yhtälailla neuvoton. Obama vannoi Valkoisessa Talossa, että FBI tutkii asiaa pohjaan saakka. CNN sanoi uutis-lähetyksessään poliisilähteisiin viitaten, että murhaajapariskunta oli radikalisoitunut, mutta totesi heidän olleen yhteyksissä sekä puhelimen että sosiaalisen internetin kautta useamman kuin yhden kansainvälisestä terrorismista epäillyn kanssa.

Presidentti Obama selitti journalisteille: ”On mahdollista, että se liittyi terroristiin, mutta emme tiedä. On myös mahdollista, että se liittyi epäselvyyteen työpaikalla.”
Farook on USA:n kansalainen, hän syntyi Illinoisissa Pakistanista muuttaneille vanhemmille. Hänen vaimonsa Malik syntyi Pakistanissa, mutta asui Saudi Arabiassa jossa hän tapasi tulevan miehensä. Saudit vahvistavat, että Farook vieraili Saudi-Arabiassa. Barnardinon poliisi vahvistaa, että haavoittuneita oli 21.

ALLNEWSPIPELINE.com kertoo, että massamurhat ja ihmisten surmaaminen ovat lisääntyneet yli 700 % presidentti Obaman aikana Bushin presidenttikauden jälkeen.
Artikkelissa huomautetaan, että heti hyökkäyksen tapahduttua, Obama painotti asemyynnin rajoittamista ja aseitten takavarikointia. Tämä on antanut aiheen joillekin olettaa, että Kalifornian massamurha oli järjestetty ns, ”false flag” tapaus, jolla pyritään edistämään Obaman suosittamaa lakia ase-omistuksen rajoittamisesta. Artikkelissa muistutetaan, että USA on kaikkein suurin aseviejä maailmassa, ja että Obaman pyrkiessä rajoittamaan aseitten omistusta USA:ssa, hän vie aseita Syyrian kapinallisille, ja että ne joutuvat usein vääriin käsiin ja käytetään venäläisiä vastaan.
Artikkelissa todetaan, että länsimedia, kuten Daily Mail, rekisteröi syylliset” länsi-maisiksi valkoisiksi miehiksi”, mutta joutui myöhemmin tunnustamaan heidät pariskunnaksi, jolla oli Lähi-Idän tausta. Heillä oli runsas aseistus ja luodinkestävät suojavarustukset, mikä osoittaa heidän varustautuneen hyvin tehtäväänsä. http://allnewspipeline.com/California_Islamic_Terror_Attack.php

4.       DEBKAFILE tarkastelee artikkelissaan, miten Kaliforniassa tapahtunut terrori-isku, jossa terroristipariskunta murhasi 14 ihmistä ja haavoitti 21, on herättänyt hälytyskelot soimaan laajalla alueella maailmassa. DF:n artikkelin mukaan Barnardinon terrori-iskulla on yhteyksiä ISIS:n kanssa, mikä myös osoittaa tuon Obaman vähättelemän ”vt-roskajoukon” todellisen vaarallisuuden. Se on muiden tavoitteittensa ohella esittänyt graafisesti, miten he teloittavat Obaman leikkaamalla hänen kaulansa, ja ilmoittavat Brysselin jälkeen keskittävänsä huomionsa Roomaan, jota he pitävät ristiretkeläisten keskuspaikkana,
sekä Vatikaaniin, jossa he uhkaavat sieppaavansa Rooman paavin ja surmaavansa hänet. Ns. Fatiman profetioissa kerrotaan Rooman tuhoutuvan hyökkäyksessä, ja valkoiseen kaapuun puetun viimeisen paavin yrityksestä paeta Rooman kaupungin raunioitten keskellä, mutta saaden surmansa. http://israelupdate.achlak.net/kirjoja/fatiman-ilmestykset/,
Paavi on useissa yhteyksissä itse viitannut tällaiseen mahdollisuuteen, ja sanoo olevansa valmis siihen esittäen vain toivomuksen, että loppu olisi lyhyt ja tuskaton.

PIAN Kalifornian massamurhan jälkeen ISIS julkisti videon, jossa se uhkaa Venäjää Pariisin tapaisilla useilla samanaikaisilla pommi-iskuilla ja kivääritulella. Marraskuun 11. päivänä ISIS julkisti videon, jossa se teloitti venäläisen ”jihadist-Igor”, miehen, jonka Venäjä oli soluttanut ISIS joukkoihin vakoilijaksi. Videossa varoitettiin, että ISIS surmaa venäläisen pojan jokaista Syyriassa surmaamaa poikaa kohti ja vakuutti, etteivät venäläiset tule elämään turvassa niin kauan, kuin sen pommikoneet pommittavat ISIS joukkoja Syyriassa, ”koti kotia kohti”, videossa sanottiin. Venäjän muslimien määrä on n. 20 miljoonaa 140 miljoonan asukasmäärästä. http://islam.ru/en/content/story/islam-russia,

DF toteaa, että Moskova ottaa uhkauksen vakavissaan, ja antoi maanlaajuisen hälytyksen Venäjällä. Israelin lähetystö, instituutit ja laitokset on asetettu samoin erityisvartinnoin alaisiksi sekä Moskovassa että muissa Venäjän kaupungeissa.  http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Venajan%20muslimit%20raivoissaan%20Putinille-42012,

IDF:n Gazan raja-alueilla toimiva divisioona järjesti yllätyksellisesti laaja-alaisen harjoituksen Gazan rajan tuntumassa ja Eilatin alueilla. Harjoituksissa simuloitiin useita potentiaalisia ISIS yksiköitten suorittamia hyökkäyksiä, mukaan lukien panttivankien sieppaamista israelilaisista kylistä, hyökkäyksen torjuminen rajan yli Siinailta tai Gazasta, sekä IDF:n vastaus kiivaaseen rakettitulitukseen Gazasta Israeliin. Myös iDF:n sotilaan pelastusoperaatio Gazasta ns. Hannibal-menetelmää käyttäen harjoiteltiin. Siinä pelastusoperaation osallistuvat erikoisjoukot saavat käyttää kaikkia mahdollisia toimia ja aseita operaation onnistumiseksi, jopa sieppauksen uhriksi joutuneen sotilaan hengen kustannuksella.

Muiden terrori-iskujen ohella päätökseen aloittaa pikainen harjoitus vaikutti ISIS terrori-isku hotelliin El-Arishissa 24. marraskuuta, joka oli kohdistettu egyptiläisiä valvontapaneeliin osallistuvia tuomareita vastaan, joiden tehtävänä oli valvoa vaalitoimitusta. Terroristit laukaisivat pommin hotellin sisäänkäynnin edessä, ryntäsivät sisään hotelliin surmaten siellä yhden poliisiupseerin, kolme tuomaria sekä haavoittivat 12 muuta, 9 heistä turvallisuusmiehiä. Seuraava näyttö oli venäläisen matkustajakoneen pudottaminen Siinain yllä surmaten kaikki 232 ihmistä koneessa. Pommi oli tungettu virvoitusjuomapurkkiin.

Englanni9n parlamentti antoi pääministeri David Cameronille luvan lähettää englantilaiset Tornado hävittäjät Kyprokselta osallistuakseen ISIS joukkoja vastaan käytävään taisteluun, jota käydään USA:n johtamalla koaliittiolla toistaiseksi vain ilmaiskuina ilman maajoukkoja. USA:n kouluttaa erikoisjoukko-osastoa, joka vastoin Obaman aiempia vakuutuksia lähetetään Syyrian rintamalle. Päätös ilmaiskuista Syyriassa asettaa samalla Lontoon ISIS hyökkäysten listalle. http://www.debka.com/article/25054/Islamist-terror-in-California-Russia-under-ISIS-threat-IDF%E2%80%99s-first-anti-ISIS-drill

5.       UUTISOTSIKOITA
·         Sisäisen turvallisuuden ministeri Gilad Eldan tunnustaa, että äskeisistä juutalaisnuorten pidätyksistä huolimatta, joita heitä puolustavien asianajajien mukaan on painostettu ja jopa kidutettu, poliisilla ei ole pitäviä todisteita Duman murhapolton tekijöistä. Media puhuu varsin yleisesti, että syyliset olivat juutalaisia, mutta kylän asukkaat vakuuttavat, ettei yksikään juutalainen olisi uskaltanut tulla arabikylän sisään. Poliisilla on kovia paineita sekä kotoa että ulkomailta, viimeksi EU:n taholta, saada asia nopeasti ratkaistuksi. Poliisi pidätti useita juutalaisnuoria alistaen heidät heidän asianajajiensa mukaan kovaan painostukseen mutta rikkoen heidän perus-oikeuksiaan. Kuulustelijoita syytetään kidutuksesta, estäen oikeudesta neuvotella asianajajan kanssa, salata videonauhaa murhapoltosta ja muista rikoksista epäiltyjen oikeuksia vastaan. Murhapoltossa kuoli 3 ihmistä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/204410#.VmFSPBT4k6s, https://www.bloglovin.com/blogs/gavriblock-9305895/maanantai-041113-1846245353
·         IDF:n sotilaat ampuivat kaksi arabinuorukaista, jotka yrittivät puukottaa sotilaita Tel Rumeidan juutalaislähiössä Hebronissa myöhään torstaiyönä. Sotilaat saivat vaarattomia haavoja pyrkiessään estämään terroristeja, mutta joutuivat lopuksi turvautumaan aseisiinsa. Se oli kolmas hyökkäys torstaina. Torstai-iltana 21-vuotias arabi Tulkarmista yritti puukottaa poliisia Damaskos-portin lähellä. Terroristi ammuttiin kuoliaaksi. Abu Dis alueella PA:n turvallisuusjoukkoihin kuuluva arabi tulitti sotilaita Hizme tarkastus-pisteessä. Sotilaat vastasivat tuleen surmaten hänet.
     
        + + + + +
TODELLINEN ISLAM, asiatietoa alla olevasta linkistä.




Wednesday, December 02, 2015

KESKIVIIKKO 02.12.15

KESKIVIIKKO 02.12.15
1.       SATEET olivat lakanneet yön aikana, ainakin toistaiseksi, ja aurinko nousi yöpuultaan hämmästyttävän valoilmiön kanssa. Läntinen taivas oli sumuinen, mutta nousevan auringon hehku väritti sen oranssin punaiseksi. Pilvien lomasta itäisellä taivaan kannella näkyi ihmeellisen kirkkaan sinistä taivasta, mitä ei ole nähtykään pitkään aikaan, auringonvalonkin tullessa kuin sumuverhon läpi. Sateet näyttävät puhdistaneen ilmaa, mitä totisesti tarvittaisiin myös poliittisella rintamalla.
Mutta ennen sitä tarkastetaan säätila, joka osoittaa tavanomaista oikkuilua.

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 9 -16; Tiberias 15 -22; Suolameri 17 -23; Eilat 14 -23 +C-astetta. ToI lupaa enimmäkseen pilvisyyttä tänään, ja huomenna osittaista pilvípeittoa paikallisine sadekuuroineen. Lämpötilat ovat alhaiset ja romahtavat edelleen siten, että lauantaiksi ennustetaan vain 4 -11 +C-asteen lämpötilaa pääkaupungin alueilla, mutta auringon ennustetaan paistavan täydeltä terältään.

2.       Poliittisen ilmapiirin puhdistamista todella tarvittaisiin kipeästi, kuten jo edellä vihjaisin. Ei tunnu oikein mukavalta se, että uutisraporteissa uhkaillaan toistuvasti kolmannen maailmansodan alkamisen mahdollisuuteen, joissakin jopa todistellaan sen alkaneen viitaten ensimmäisen maailmansodan alkamiseen, mihin ei lopulta tarvittu kovin näyttävää aihetta – ehkä siksi, että sotainen ilmapiiri oli jo valmiiksi muokattu odottaen vain, että joku sytyttäisi sen.

VENÄJÄN ja Turkin välinen sanasota, joka kuumeni jo venäläisen hävittäjäkoneen SU24 alas ampumiseen Venäjän väittämän mukaan Syyrian ilmatilassa, mikä nostatti slaavilaisen veren kiehumispisteeseen: Ei Venäjän koneita voida noin vain ampua takaapäin ilman vakavia seurauksia. Kuten valveutunut lukija tietää, Putin vastasi ilmeiseen provokaatioon kieltäen turkkilaisten tuotteiden tuonnin Venäjälle, ja kielto tuli voimaan välittömästi. Turkkilaisia tuotteita Venäjälle kuljettavia rekkoja käännytettiin takaisin Venäjän rajalla, ja viranmaisille annettiin tehtäväksi laatia listaa yhtiöistä, jotka toimivat tavaroiden välittäjinä.
Turkki vastasi tähän määräämällä Mustaltamereltä Välimerelle johtavan salmen suljettavaksi, mikä aiheutti liikenneruuhkan väylän itäosissa ja estäen Venäjän Mustallamerellä olevien sota-alusten pääsyn suurille vesille.

Venäjä syytti Turkkia, että se välittää ISIS-joukkojen myymää öljyä edelleen länsimaihin rikkoen eristämissopimuksia. Turkin räväkkäsuinen presidentti Recep Tayyip Erdogan totesi Putinille: ”Jos pystyt näyttämään väitteesi Turkin osallistumisesta kielletyn öljyn välittämiseen todeksi, minä eroan virastani.” Varsin arveluttava kiristysyritys, sillä Erdoganin liikemiespojan tiedetään osallistuvan toimivan myös öljyalalla, joskaan ei tiedetä, miten hän on ryvettynyt Syyrian öljyyn.

VENÄJÄN taholta väitetään edelleen, että USA, jonka kanssa Venäjä jakaa tietoja lentokoneittensa liikkumisesta yhteenottojen välttämiseksi, on antanut saamiaan tietoja edelleen NATO-jäsenelle Turkille. Tällä halutaan vihjata, että USA halusi Turkin tekevän jotain Venäjän näyryyttämiseksi, mihin venäläiskoneen tuhoaminen sopisi erinomaisesti. Ehkä SU24 kone tutki salakuljetusreittejä Syyriasta Turkkiin, ja siksi sen toiminta haluttiin keskeyttää. Presidentti Obamalla on jotain hampaankolossa Putinia vastaan, ja hän tarttuu jokaiseen tilanteeseen hänen arvovaltansa murentamiseksi. Obama ei voinut sulattaa sitä, että Putin esti – tai ainakin häiritsi pahoin - hänen suunnitelmansa Ukrainan liittämiseksi NATO:on ja länsiliittoutuneisiin tukemalla venäläismielisiä maassa ja sieppaamalla Krimin niemimaan, jossa on suuri venäläinen laivastotukikohta. Venäjän arvion mukaan Ukrainan liittäminen NATO-jäseneksi merkitsisi sen etenemistä Venäjän etupiiriin. Länsimaiden hyökkäykset Venäjää vastaan ovat kulkeneet Puolan kautta kiertäen Ukrainan, koska sen korkeat vuoret toimivat tehokkaana muurina länttä vastaan.

SELVÄSTI ärsytetty presidentti Vladimir Putin päätti osoittaa länsimaille ja USA:lle, ettei hänen johtamaansa maata voida enää potkia ilman vakavia seurauksia.
Putin antoi määräyksen S-400 IT-ohjusjärjestelmän välittömästä asentamisesta Latakian läheisyyteen, josta käsin se pystyy valvomallaan tehokkaalla tutkallaan lentoliikennettä koko Syyrian ja Libanonin ilmatilassa sekä puolet Turkin, Irakin, Jordanian ja Israelin alueista.
Lisäksi Putin määräsi 150 000 Venäjän sotilasta Syyriaan puhdistaakseen maan presidentti Bashar Assadin armeijaa vastaan taistelevista kapinallisista, joista ISIS-joukkojen ohella tärkein on Al-Nusra Front, joka valvoo alueita Israelin pohjoisrajan tuntumassa. Venäjä on lisännyt ilmaiskujaan juuri noilla alueilla, ja muutaman kerran koneet ovat ylittäneet Israelin rajan, mutta IDF:n taholta vakuutetaan, että sopimuksen mukaan myös IAF:n koneet voivat vastavuoroisesti operoida Syyrian ilmatilassa koordinoiden ne Venäjän armeijan kanssa.

USA:n presidentti Barack Hussein Obama on toistuvasti vannonut, ettei hänen valvontansa aikana yksikään USA:n sotilassaapas tallaa Lähi-Idän maaperää, eikä varsinkaan Syyriassa. Nyt hän lupaa lähettää erikoisjoukkojen sotilaita Syyriaan avustamaan ISIS-joukkojen etenemisen pysäyttämistä.
PUTIN kieltäytyi tapaamasta Erdogania Pariisin ilmastonmuutos konferenssin aikana. Turkin pääministeri Ahmat Davutoglu toivoi kärjistyneen tilanteen ratkaisemista neuvotteluilla eikä asevoimin. Suurin vaara piilee siinä, että Venäjän ja USA:n armeijoiden yksiköt, joko maalla, ilmassa tai merellä, joutuvat joko vahingossa tai väärinkäsityksen vuoksi tulitaiteluun keskenään, mikä voisi laajeta eräitten saamien ilmoitusten mukaisesti maailmansodaksi, jota käytäisiin ydinasein. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/204242#.Vl6Q4hT4k6s, http://rebelplanetdispatch.blogspot.co.il/2015/12/us-to-deploy-extra-forces-to-iraq.html,

3.       SYYRIASN tilanteen vakavoitumisesta vaarallisesti kertovat tiedot, joiden mukaan Venäjä tuo Syyrian rannikon edustalle maailman suurimman sukellusveneen, jossa on 200 ydinkärjin varustettua ohjusta, tämä muiden sota-alusten lisäksi.
Debkafile kertoo, että Venäjä kiihdyttää raskaan sotakaluston toimittamista Syyrian rintamalle. Toistuvien tapausten johdosta, joissa militantit hyökkäilevät Venäjän asemia vastaan ampuen 130 mm:n kranaatteja tukikohtaan, armeija päätti kohentaa puolustusvalmiuttaan Moskovan suostumuksella kahdella asejärjestelmällä.

Ensimmäinen on 3 pataljoonan tykistöyksikkö, joiden pääase on raskas tykki 2S19 Mista-S, joka on asennettu T-80 tankin alustalle T-72 tankin moottorilla. Tykki ampuu nopealla tahdilla 152mm ammuksia. Se on jo otettu käyttöön Khmeimim tukikohdassa lähellä Latakia moukaroiden lähellä toimivia kapinallisten joukkoja.
Toinen on TOS-1, usean putken rakettijärjestelmä, joka ampuu 220 mm:n raketteja. Se on asennettu T-72 tankin alustalle, ja operoi Haman ja Homsin alueilla.
Sekä Putin että puolustusministeri Sergei Shoigu ovat vakuuttaneet, ettei Venäjän tarkoituksena ole laajentaa sotilaallista aktiivisuuttaan Syyriassa, mutta vietyään joukkojaan Syyrian rintamalle, taistelujen laajeneminen riippuu kapinallisista. http://www.debka.com/article/25050/Russia-speeds-tons-of-heavy-artillery-and-MRLs-to-Syria-for-expanded-ground-combat

Venäjä ilmoitti eilen tiistaina, että se on tuonut Syyriaan suurimman komento- ja valvontakeskus-lentokoneensa, joka on tarkoitettu otettavaksi käyttöön ydinsodan tai luonnollisen katastrofin aikana, jolloin toiset viestintäjärjestelmät on tuhottu tai joutuneet epäkuntoon. Se on yhteydessä maa-, ilma- ja merivoimien komento-keskusten sekä satelliittien kanssa toimintojen koordinoimiseksi. Kone on Ilyushin 80 tyyppiä. Komentokeskus on jatkuvasti miehitetty, sen miehistöön kuuluu vastaavia kenraaleita, operaatiokomentajia sekä teknikoita.
Venäjä pelaa kovaa peliä: Joko Putin valmistautuu ydinsodan varalle, tai hän käyttää joukkojensa keskityksiä Lähi-Itään pelottelukeinona tai tehdäkseen selväksi, ettei hän halua leikkiä kuurupiiloa NATO:n eikä etenkään Obaman kanssa. http://www.debka.com/newsupdatepopup/13928/Moscow-to-deploy-latest-command-plane-for-disasters-nuclear-war,

4.       USA:n TV-verkossa tunnettu toimittaja ja juontaja Alex Jones kertoo olevansa vihainen seuratessaan, miten hänen maansa purkaminen on suoritettu lähes loppuun eliittijoukon laatiman suunnitelman ja vallankeikauksen mukaisesti. Tämä eliitti vihaa Yhdysvaltoja. Hänen vihaansa lisää se, miten ”Amerikan kansa on alistettu hulluimman Stockholm Syndrome mielenhallinnan valtaan, mitä missään on koettu”. (Siinä uhri lopulta alistuu ja omaa kiduttajansa mielenlaadun pitäen sitä oikeutettuna)

Jones toteaa, ettei Amerikan kansa ole koskaan ollut siinä määrin tuhoisan ydinsodan uhkaama kuin nyt viitaten edellisessä artikkelissa Venäjän Syyriassa käyttöön ottamaan ”tuomiopäivän” komento- ja valvontakoneeseen, joka otetaan käyttöön ydinsodan tai luonnonkatastrofin aikana. Jones kysyy, mitä he tietävät jotain sellaista, mistä me emme ole tietoisia?
Jones viittaa ilmoituksiin, että ”Amerikka on tuomittu surmatessaan miljoonia vauvoja, ja tuomitessaan ikääntyneet ja sotaveteraanit toisen luokan kansalaisiksi, jotka ovat menettäneet hyödyllisyytensä yhteisölle ja ovat vain rasitteena sille, suojellen samaan aikaan potentiaalisia terroristeja, jotka suunnittelevat meidän lahtaamistamme”. Jones viittaa myös geomanipulointiin ihmisten alistamiseksi.
”Onko Amerikka menettänyt sielunsa? Tuleeko rikollinen eliitti käyttämään kolmatta maailmansotaa heidän suunnitelmansa toteuttamiseksi varmistaakseen Amerikan muotoilemiseksi saatanaliseksi diktatuuriksi miljoonien ihmisten surmaamisen hinnalla?” Jones kyselee kehottaen kansalaisia heräämään ja aloittamaan vastarinnan kaikin liallisin keinoin massamielenosoitusten ja median toimistojen valtaamisen muodossa. Artikkeliin liittyy videoita, joissa Jones esiintyy. http://allnewspipeline.com/Satan_Stands_At_The_Gate.php, http://thewashingtonstandard.com/a-call-for-patriots-to-stand-with-governors-against-islamic-invasion-of-their-states/,  http://www.dailycrow.com/eodm-or-edom-the-eagle-has-landed-a-brief-reflection/,

5.       Susan Douglas tarkastelee All News Pipeline artikkelissaan voimasuhteiden kehityksestä ja Venäjän massiivisen sotakaluston ja sotilasyksiköiden toimittamisen vaikutusta yleiseen tilanteeseen Syyrian rintamalla, minkä vaikutukset tuntuvat kaikkialla Lähi-Idässä. Hän kertoo, miten tarkkailijat seurasivat huolestuneita tilanteen kärjistymistä Syyriassa, minkä johdosta USA toimitti kapinallisille joukoille TOW-pst-ohjuksia, joilla turkmenilaiset kapinalliset tuhosivat tankkeja ja venäläisen helikopterin, joka oli lähetetty pelastamaan Turkin ampuman SU24 koneen eloon jääneen lentäjän toisen saadessa surmansa. Artikkelissa painotetaan, että pelot kolmannen maailmansodan syttymisestä heräsivät jo ennen koneen pudottamista, eivätkä sen jälkeiset tapahtumat ole ainakaan hälventäneet pelkoja.
Artikkelissa kerrotaan Venäjän suorittamista sotilaallisista valmisteluista sotaa varten, jonka se olettaa voivan kuumeta laajemmaksi konfliktiksi.
Venäjä toimitti Syyrian Latakiaan Khmeimim tukikohtaan S-400 IT-järjestelmän, kutsumanimeltä hirviö, vain 50 km:n päähän Turkin rajalta. Se pystyy iskemään 400 km:n päässä oleviin kohteisiin erittäin tarkasti. Se oli vastaus alasampumiseen.
Putin sanoo, että Venäjä valmistautuu tilanteeseen ja sen muutoksiin pitkällä aikavälillä, eli niin kauan kuin on tarpeen.
Venäjä on kehittänyt aktiivisen puolustusjärjestelmän tankkeihinsa, joka pystyy estämään TOW-PST-ohjuksen tuhovaikutukset.
Venäjä aloittaa operaation turkmenilaisia kapinallisia vastaan saadakseen koko Syyrian rannikkoalueen valvontaansa vastoin Turkin vastalauseita.
USA:n sotilasneuvonantajat ja suunnittelijat sanovat suoraan olevansa hyvin huolissaan sekä Venäjän että Kiinan sotilaallisen tekniikan kehityksestä, mihin USA:lla ei ole vastinetta. Tämä koskee erityisesti elektronista sodankäyntiä. Artikkelissa viitataan mm. elektronisten laitteiden ja tiedotusvälineitten jumiuttamiseen, jamming, käyttäen digitali radiofrekvenssi muisti-jamming laitteistoja, jolla lähestyvä tutkasäde taltioidaan ja lähetetään takaisin lähettäjälleen saaden siten tutkan tehottomaksi.
USA:n vastaavat viranomaiset ovat huolestuneita, että USA:n potentiaaliset viholliset ovat saavuttaneet USA:n teknisen tason ja ylittäneet sen. He pelkäävät, että USA on jäämässä jälkeen useilla sotilastekniikan kehittämisen alueilla. http://allnewspipeline.com/Putin_Fully_Mobilized_For_War.php
6.       UUTISOTSIKOITA
·         Arkeologit löysivät Jerusalemin vanhan kaupungin etelämuurin lähettyviltä Temppelivuoren ulkopuolelta pienen sinetin, jossa oleva kirjoitus viittaa Ahazin poikaan kuningas Hesekieliin, joka hallitsi Juudeaa 800-vuosisadalla eKr. Sinetti on kooltaan vain sm:n mittainen, kirjoituksen lisäksi siinä on egyptiläisiä symboleja. Sitä on voitu käyttää papyrusrullien sinetöimiseen. http://www.timesofisrael.com/seal-bearing-name-of-judean-king-found-in-jerusalem/
·         Poliisi hajotti PA:n arabin Ibrahim al-Akarin talon viime yön aikana. Akari surmasi autollaan kaksi israelilaista vuosi sitten. Hän sai surmansa poliisin luodeista. Poliisi pidätti 28 epäiltyä yön tunteina, 13 heistä oli kivien heittäjiä. Pidätykset tehtiin Ramallahin, Betlehemin ja Hebronin ympäristössä. http://www.timesofisrael.com/jerusalem-police-idf-prepare-terrorist-home-demolitions/
·         Pääministeri Netanyahu matkusti Pariisin ilmastokonferenssiin 70 hengen matkaseurueen kanssa. Hänellä on ollut useita neuvotteluja ja keskusteluja maailman johtavien vaikuttajien kanssa, konferenssiin osallistuu 150 maan edustajat. Surkein näky oli tapa, millä Bibi tervehti PA:n johtajaa suu maireassa hymyssä, vaikka Abu Mazen oli hetkeä aiemmin solvannut Israelia ladellen jo tutuiksi tulleet perättömät syytökset, patologinen valehtelija kun on, eihän luonnolleen voi mitään. Oikea tapa olisi ollut potku takapuoleen varoen kääntämästä selkäänsä, ettei tule puukosta. Bibi muistutti ystävällismielisiä johtajia, että ystävyyttä tulee hoitaa, eikä aina äänestää Israelia vastaan YK:ssa ja sen elimissä. EU:n ulkomaanasioitten johtaja Catherine Mogherine sanoi, että EU tulee mukaan rauhanneuvotteluihin vaikka väkisten, kun Bibi antoi ulkoministeriölleen ohjeet välttää EU:n virkailijoita kuin ruttotautisia, mikä voi pian ollakin todellisuutta Euroopassa. http://www.timesofisrael.com/with-israeli-eu-relations-strained-netanyahu-looks-toward-asia/
·         PA:n arabinainen yritti tiistaiaamuna puukottaa IDF:n upseeria Einavin risteyksessä Jerusalemin eteläpuolella. Upseeri otti esiin aseensa ja surmasi naisen ennen kuin hän ehto tehdä mitään pahaa. Nainen oli 19-vuotia Maram Mariz Hassouna Nablusista. Toinen puukotusyritys tapahtui Gush Etzionin risteyksessä puukottajan pyrkiessä hyökkäämään bussipysäkillä autoa odottavia peukalokyytiläisiä. Arabi ammuttiin kuoliaaksi. Puukottaja oli 16-vuotias Mahmoud al-Khatib Beit Fajjarin arabikylästä. http://www.timesofisrael.com/fresh-stabbing-attempt-thwarted-in-west-bank-army-says/



Sunday, November 29, 2015

SUNNUNTAI 29.11.15

SUNNUNTAI 29.11.15
1.       VARHAIN sunnuntaiaamuna kävin haistelemassa ulkoilmaa ja samalla tekemässä päivän kävelylenkkini pituudeltaan lähes 30 metriä edestakaisin mitattuna hakiessani aamun lehden pihaporttimme ulkopuolelta. Ilma tuntui varsin siedettävältä huomioiden sen, että pian alkaa joulukuu ja Suomessa kiireisimmät haeskelevat sopivaa joulukuusta. Eilen olikin lämmin päivä, pystyimme vaihteeksi viilentämään ulkoilmaa päästämällä viileää sisäilmaa ulos. Mittari osoitti jotain 23 asteen tienoilla korkeimmillaan, mutta huomisesta alkaen lämpötila alkaa pudota siten, että tiistaiksi luvataan enää 10  –13 +C-astetta pääkaupungin alueilla. Ajoittaisia tai paikallisia sadekuuroja ennustetaan huomisesta alkaen.

Säätilat tänään: Jerusalem 12 -20; Tiberias 16 -24; Suolameri 20 -26; Eilat 16 -26 +C-astetta. Kinneretin pinnan putoaminen on pysähtynyt toistaiseksi.

2.       TURKIN presidentti Recep Tayyip Erdoganin uhittelu Venäjän presidentti Vladimir Putinia vastaan tuntuu oudolta, vaikka otettaisiinkin huomioon, että Turkki on NATO:n jäsen, ja hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan tarkoittaa hyökkäystä NATO:a vastaan. Erdogan käytti ensimmäisessä sanallisessa vastauksessaan varsin kovaa kieltä varoittaen seurauksista, jos Venäjä yrittää kostaa sen, että Turkin F-15 kone ampui alas Venäjän hävittäjän SU-24 ilman varoitusta, kuten venäläiskoneen pelastettu lentäjä vakuutti toisen saadessa surmansa, jota turkmenilaiset kapinalliset tulittivat automaattikivääreillään lentäjän leijaillessa avuttomana laskuvarjossaan. Tätä voitaneen pitää Geneven sopimuksen vastaisena törkeänä sotarikoksena.

PUTIN vaati Erdoganilta anteeksipyyntöä, mihin Turkin tuore diktaattori ei voinut suostua. Nukuttuaan muutaman rauhattoman yön tuhat huonetta käsittävässä presidentin palatsissaan hänen retoriikkansa oli osittain pehmennyt.
Hän valitti alas ampumista pitäen sitä huonosti harkittuna, mutta ei pyydellyt anteeksi todeten vain, että tapaus murehdutti häntä.

Putinin tiedottaja Dmitry Peskov sanoi lauantaina, että kriisin johdosta Putin oli mobilisoinut armeijan asteeseen, mitä tilanne vaatii. ”Olosuhteet ovat ennen kuulumattomat. Haaste, joka esitettiin Venäjälle, on ennen kuulumaton. Siten luonnollisesti reaktiomme on suhteessa esitettyyn uhkaan”.
Putinin hallituksen ministerit valmistelevat kostotoimia Turkkia vastaan, joihin kuulunevat tilauslentojen peruutukset Turkista Venäjälle, jotkut venäläiset matkanjärjestäjät lopettavat matkojen myynnin Turkkiin, ja muutamien tuotteiden vienti Turkista Venäjälle voidaan keskeyttää. Ne ovat pääasiassa vihanneksia ja hedelmiä, jotka voidaan korvata tuonnilla Iranista ja Israelista.

KREMLIN web-sivulla julkaistun tiedotteen mukaan turkkilaisten yhtiöitten toiminta Venäjällä sekä turkkilaisten työntekijöitten palkkaamista Venäjällä voidaan rajoittaa. Hallitus velvoitettiin laatimaan lista yhtiöistä, joita rajoitukset tulisivat koskemaan. Kremlin antama käsky tuli voimaan välittömästi. Muutamat rajoitteet oli otettu käyttöön jo ennen eri komentoa. Kremlin laskelmien mukaan 200 000 turkkilaista työskentelee Venäjällä. Turkki vie Venäjälle pääasiassa ruoka- ja maataloustuotteita sekä kankaita. Turkin ulkoministeriö kehotti kansalaisia välttämään ei-kiireellisten matkojen suunnittelua Venäjälle.  

”Vastakohtaisuus ei tee ketään onnelliseksi”, presidentti Erdogan sanoi lauantaina televisioidussa puhuessaan Baliksehirin kaupungissa maan länsiosassa. ”Venäjä on yhtä tärkeä Turkille kuin Turkki on Venäjälle”.

Putinin tiedottaja Dmitry Peskov selvitteli tilannetta todeten: ”Turkin ilmavoimien toiminta on suoraa hulluutta ja Ankaran tapa hoitaa kysymystä muistuttaa absurdia teatteria. Kellään ei ole oikeutta petollisesti ampua venäläisiä koneita alas takaa päin”; Peskov kertoi ”Venäjän Uutisia” lauantain TV-ohjelmassa. Hän kehotti Turkkia esittämän todisteita, että venäläinen SU-24 hävittäjäkone oli Turkin alueella, kuten Erdogan väittää, ja että se varoitti venäläiskonetta ennen ohjuksen laukaisemista.
Peskov sanoi, että Kreml on tietoinen Erdoganin toiveista tavata Putinia Pariisin konferenssin aikana, mutta ei maininnut, suostuuko Putin tähän.

Peskov kielsi turkkilaisessa mediassa esitetyt tiedot, että Tyrkki ja Venäjä olisivat sopineet välttää lentämistä Syyrian ja Turkin raja-alueella. Hän kertoi TASS-uutistoimistolle, että Erdoganin pojalla on määrättyjä intressejä öljyteollisuudessa, ja että raakaöljy Islamin Valtion valvomilta alueilta löytää tiensä Turkkiin. Erdogan sanoi sitä mustamaalaamiseksi vaatien näyttöjä väitteilleen. Peskov vihjaili myös, että Turkin uusi energiaministeri Berat Albayrak on naimisissa Erdoganin tyttären kanssa. Hänen mukaansa tärkeää on, että olisi edes jonkinlainen ennalta arvatta tieto Turkin käyttäytymisessä. ”Venäjän koneita ei pitäisi koskaan ampua alas”.
Eräs ilkeämielinen tietolähde vihjaili, että selkkaus sopiin erinomaisesti Pentagonin Venäjän vastaiseen operaatioon sen imagon mustaamiseksi.

3.       Eräs seuraus Turkin ja Venäjän välisellä selkkauksella on se, että Venäjä jouduttaa Syyriaan lupaamansa ilmapuolustusjärjestelmän toimittamista samalla nostaen sen laatua s-300:sta S-400:an, jota pidetään maailman kehittyneimpänä Ilmatorjunta järjestelmänä. Debkafile, joka asiasta kertoo artikkelissaan, toteaa, että S-400 järjestelmä asennettiin viime viikon tiistaina Khmeinim lentotukikohtaan lähelle Latakiaa, joka on myös Venäjän tärkeä sotilastukikohta.

DF:n mukaan S-400 ohella tukikohtaan asennetaan lisäksi sähköisiä tiedotusjärjestelmien häirintä- ja jamming-laitteistoja, mikä yhdessä tekee Syyrian ilmatilan ”no-fly” alueeksi ilman sopimusta Venäjän kanssa.
USA:n johtama koaliittio ja Turkki ovat selkkauksesta lähtien pidättäneet iskujaan Syyrian IS-joukkoja vastaan. Koaliittion tiedottaja kuitenkin vakuutti, että lentoja suunnitellaan ja niiden kohteita muutetaan ja säännöstellään kaiken aikaa, ja ettei S-400 järjestelmän asentamisella aktiivikäyttöön ole mitään tekemistä lentojen keskeyttämisen kanssa lisäten, että lennot Irakin alueilla jatkuvat keskeytyksettä.

DF:n sotilasasiantuntijat toteavat, ettei USA:lla enempää kuin Turkillakaan ole todellista operatiivista kokemusta S-400 toiminnasta. Se käyttää useita ohjusmalleja ampuessaan alas miehittämättömiä koneita (drones), risteilyohjuksia ja lyhyen matkan ballistisia ohjuksia. Sen operatiivinen toiminta-alue lentokoneita vastaan on 250 lm ja ballistisia kohteita vastaan 60 km. Se pystyy operoimaan 40 kohdetta samanaikaisesti.
Khmeinim tukikohdasta käsin sen toiminta-alue kattaa ¾ Syyrian alueesta, Libanonin ja Kyproksen kokonaan, suuren osan Turkista sekä puolet Israelin ilmatilasta, S-400 ohella Venäjä on lisännyt elektronisia tiedustelu- ja jammimg-laitteitaan Syyriaan. Kenraaliluutnantti Evgeny Buzhinsky paljasti, että Turkki on asentanut omistamansa Koral elektronisen jamming- ja seurantajärjestelmän Syyrian vastaiselle rajalleen maan eteläosissa.
Israelin ilmavoimien korkea upseeri totesi, etteivät IAF:n koneet tarvitsen eivätkä kysy kenenkään lupaa suorittaessaan niille annettuja tehtäviä, mutta lisäsi, että Venäjä on nyt keskeinen tekijä Lähi-Idässä, eikä sitä voida jättää huomioimatta. Eräs toinen lähde raportoi aiemmin, että Venäjä ja Israel ovat sopineet lentotoiminnan koordinoimiseksi. Venäjän ilmaiskut ovat síirtyneet Syyrian eteläosiin lähelle Israelin rajaa, ja että Venäjän koneet ovat useita kertoja ylittäneet rajan ilman kommentteja. http://www.debka.com/article/25048/Russian-S-400-missiles-turn-most-of-Syria-into-no-fly-zone-halt-US-air-strikes-

4.       HUOLIMATTA lisääntyneestä terrorismista ja uutisista, että PA kiihottaa sotilaallisia aineksiaan kiihdyttämään iskujaan israelilaisia kohteita vastaan, puolustusministeri Moshe Yaalon huitaisee sivuun vaatimukset, että IDF:n tulisi miehittää osia Juudeasta ja Samariasta sekä tehdä puhdistus- ja aseiden etsintä operaatioita PA:n valvomiin kaupunkeihin ja kyliin.
Samoin Yaalon torjuu myös vaatimukset määrättyjen kohteitten, terroristien tai terrorijohtajien eliminoimisesta ohjusten täsmäiskuilla.

Israelilaisten menetykset ovat nyt 24 sotilaan ja siviilin, mukana naisia ja lapsia, menehtymisessä terroristien uhreina. PA:n arabien menetykset ovat nelinkertaiset. Entinen ulkoministeri, Israel Beitenun puheenjohtaja Avigdor Liberman, joka on jatkuva hirvikärpänen hallituksen niskassa, vaatii kohdistettuja iskuja niitä arabeja vastaan, jotka kiihottavat nuoria ja lapsia entistä kiivaammin hyökkäilemään juutalaisia vastaan, sekä käyttämään entistä enemmän tuliaseita.

Yaalon esitti jokin päivä sitten, että Israelin tulee toimittaa uusia aseita ja tehokkaampia välineitä arabeille voidakseen paremmin taistella terrorismia vastaan. Yaalon ei lähemmin kertonut, keille aseet olisi tarkoitus toimittaa, mutta arabien mullahit ja imaamit kiihottavat arabeja käyttämään kaikkia aseitaan iskuissaan.
Yaalonin esitys tuntuu ensikuulemalta kuin toiselta planeetalta, mutta onneksi Netanyahu keskeytti Yaalonin haaveilut nupussaan.

Pääministeri sen sijaan lämmittelee ajatusta, että hän voisi antaa PA:n arabien levittää rakennustoimiaan C-alueille, jotka ovat Israelin täydessä valvonnassa, vastapainoksi hän esittää, että Israel voisi rakentaa esteettä juutalaisyhteisöjen sisällä. Onneksi John Kerry, jolle hän tätä esitti, hylkäsi sen suoralta kädeltä.

Täsmäiskujen sijaan IDF;n salaiset partion tunkeutuvat naamioituneina arabikyliin ja kaupunkeihin, sieppaavat etsimänsä henkilön ja palaavat ilman suurta kohua. IDF:n mukaan tämä on paljon siistimpi tapa kuin iskeä ohjuksilla asuntoalueille. http://www.timesofisrael.com/no-need-for-west-bank-invasion-assassinations-says-yaalon/

5.      UUTISOTSIKOITA
-          Jerusalemissa tapahtui tänään kaksi puukotusta. Naista puukotettiin Shamgar kadulla Osher Ad supermarketin edessä 10 00. Paikalle ajanut bussinkuljettaja pysäytti bussinsa, veti naisen bussiin ja ajoi turvaan. Puukottaja pakeni, mutta hänet saatiin kiinni tunnin etsinnän jälkeen rakennustyömaalta. Hän oli alle 18-vuotias ja tullut Israelin puolelle PA:n alueelta. Poliisit pidättivät samalla 2 muuta arabia. Puukotuksen uhri on 30-vuotias ulkomaalainen, kohtalaisessa kunnossa. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/one-wounded-in-second-jerusalem-stabbing/2015/11/29/
-          Poliisi haavoittui lievästi terroristin puukoniskusta aikaisin sunnuntaiaamuna Haggai-kadulla Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Arabiterroristi lähestyi kahta poliisia ja yllättäen hyökkäsi heidän. kimppuunsa huutaen ”Allahu Akbar”.(agbar in hepreaksi hiiri). Hän haavoitti toista polisia niskaan. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hän on kohtalaisessa kunnossa ja tajuissaan. Terroristi oli vain muutaman metrin päässä 20 hengen lapsi-ryhmästä, mikä lienee ollut hänen varsinainen kohteensa.
-          Poliisit ampuivat terroristin kuoliaaksi. Ei varsin kaunis näky pienille lapsille ennen koulupäivänsä alkamista. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/terrorist-killed-in-jerusalems-old-city/2015/11/29/
-          Shia-muslimi saarnaaja Muqtada al-Sadr kutsuu USA:n ulkoministeri John Kerryä terroristiksi. Hän sanoi saarnassaan, ettei Kerryllä ole mitään oikeutta päättää, kuka on terroristi. Hän kutsui Israelia Amerikan lellipojaksi. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/shiite-muslim-cleric-calls-kerry-a-terrorist/2015/11/28/
-          Netanyahu joutui puolustautumaan vihaisten Likudin ministereitten edessä esitettyään aiemmin, että hän voisi sallia PA:n rakentaa C-alueella. Pääministeri vakuutti, ettei senttiäkään anneta arabeille, mutta kuka häntä uskoo? PA on lähellä romahtamista, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/204100#.VlrLSxT4k6s,
-          Israelissa marssittiin eilen, toisessa Islamilaisen liikkeen hyväksi Israelin arabien toimesta, toisessa tuhannet protestoivat terrorin uhrin tyttären hyväksi hänen hääjuhlassaan, 2 viikkoa sen jälkeen, kun hänen isänsä rabbi Yaakov ja Sarahin veli 18-vuotias Netanel ammuttiin kuoliaaksi terroristien toimesta. https:/youtu.be/ZW1zh1LnrHU