Friday, September 18, 2015

PERJANTAI 18.09.15

PERJANTAI 18.09.15
1.       JÄNNITYS kiristyy Temppelivuorella entisestään. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas haluaa kansainvälistää väkivaltaisuudet Vuorella, joita hän itse on kiihottanut.
Hän informoi arabiliittoa asiasta, joka saamansa väärennetyn tiedon perusteella tuomitsi Israelin kehottaen sitä välttämään tilanteen kärjistämistä. Abbas on myös soitellut useille arabijohtajille valittaen Israelin poliisin hyökkäyksistä Al-Aksaa ja muslimirukoilijoita vastaan Temppelivuorella. Hän kehotti juutalaisia lopettamaan muslimien pyhien paikkojen saastuttamisen likaisilla jaloillaan.

Abbasin kehotuksesta USA:n vierailua suunnitteleva Saudi Arabian kuningas Salman bin Abd al-Aziz al-Saud soitti USA:n ja Ranskan presidenteille, Englannin pääministerille sekä YK:n pääsihteerille, vaatien heitä painostamaan Israelia lopettamaan tilanteen kärjistämisen esittäen, että presidentti Obama puuttuisi tilanteeseen YK:n tukemana, kuten Saudi Press Agency raportoi lainaten saudien tukemaa Al-Arabiya verkostoa. Salman tuomitsi jyrkin sanoin ”Israelin aloittaman tilanteen kärjistämisen” huomioimatta ollenkaan, että yön aikana Vuorelle nousseet nuoret muslimimiehet ovat hyökkäysten aiheuttajia kivittäen poliisia sekä heittäen palopommeja ja uutena kehityksenä putkipommeja heitä kohti. Poliisi vastaa niihin pyrkien erottamaan muslimit kauemmas Vuorelle nousseista turisteista turvautuen lopulta kyynelkaasuun ja sulkemalla heidät Al-Aksa moskeijaan.
Salman puhui raportissaan ”Israelin hyökkäyksistä muslimipalvojia vastaan”, mutta heidän hillitön väkivaltansa osoittaa kaikkea muuta kuin Jumalan palvontaa.

Palestiinalaiset julistivat perjantain vihan päiväksi. Väkivaltaisuudet poliisia ja Vuorelle nousseita turisteja ja israelilaisia vastaan aloitettaisiin muslimien perjantain aamurukousten jälkeen.
ISRAELIN poliisi katsoi tilanteen niin vaaralliseksi, että se asetti Jerusalemin vanhan kaupungin alueille 800 poliisia normaalivahvuuden lisäksi. Maan sisäisen järjestyksen valvominen kuuluu poliisin tehtäviin, mutta armeija on myös varuillaan, ettei tilanne pääse luisumaan käsistä. Lisäksi poliisi antoi määräyksen, jonka mukaan Vuorelle päästetään perjantaina vain yli 40-vuotiaat miehet. Määräys ei koske naisia, vaikka viime viikkojen solvaus- ja häirintäoperaatiota ovat johtaneet naiset, joille maksetaan päivärahaa heidän toimistaan. Tämä lienee tarkoitettu propaganda-tempuksi medialle, sillä poliisilla on vaikeuksia käsitellä naismielenosoittajia.

Väkivaltaisuuksia Temppelivuorella johdetaan Islamilaisen järjestön pohjoisen haaran toimesta, jota johtaa sheikki Raed Salaah, joka aiheuttaa toistuvia rettelöitä
poliisin kanssa, ja on usein ollut pidätettynä ja kärsinyt lyhyitä tuomioita vankilassa. Poliisi pidätti keskiviikkoiltana 8 arabia, heistä 6 alaikäistä osallistumisesta iskuihin . Sunnuntaista lähtien poliisi on pidättänyt 12 arabia hyökkäyksistä poliisia vastaan. Samaan aikaan 14 poliisia on haavoittunut kivistä ja palopommeista. Sunnuntain väki-valtaisuudet alkoivat arabien kivitettyä Mughrabi-porttia, jonka kautta ei-muslimit pääsevät Temppelivuorelle. Poliisin karkotettua mielenosoittajat kauemmas turistit päästettiin nousemaan Vuorelle ilman välikohtauksia.  

MAROKON kuningas Mohammad VI liittyi torstaina Israelin tuomitsijoihin keskustellen kysymyksestä PA:n, Qatarin ja Jordanian johtajien kanssa.
Turkin presidentti Tayyup Erdogan toisti aiemmin antamansa varoitukset Israelille, mitä Al-Aksa moskeijan pyhyyden loukkaaminen voi aiheuttaa Israelille ja alueelle. Hän esitti vaatimuksen, että YK:n tulee puuttua tilanteeseen ”lopettaakseen Israelin väkivaltaisuudet moskeijaa vastaan, mikä on nostattanut muslimien suuttumisen”.

ISRAELIN pääministeri Benyamin Netanyahu soitti torstaina YK:n pääsihteerille Ban ki-Moonille vakuuttaen, että Israelin päämääränä on palauttaa rauha ja tasapaino Temppelivuorelle ja Jerusalemiin pyrkimättä muuttamaan olevaa tilannetta.
Palestiinalaiset epäilevät, että Israel pyrkii jakamaan Temppelivuoren aloittaakseen Temppelinsä rakentamisen sinne. Muslimien on vaikea tunnustaa, että Temppelivuori on juutalaisten kaikkein pyhin kohde, eikä pyri vaatimaan oikeuksiaan rukoilla Vuorella tai avaamaan toista porttia sinne.

IDF vapautti Jerusalemin ja Temppelivuoren Jordanian miehityksestä, jotka se oli miehittänyt 1948 itsenäisyyssodassa. Moshe Dayanin suosituksesta Israel säilytti Temppelivuoden omistusoikeuden, mutta antoi sen päivärutiinin hoidon Jordanian muslimisäätiölle, joka on systemaattisesti rikkonut sopimusta ja Jerusalemin lakeja suorittaen siellä suuria rakennustöitä ilman lupaa ja valvontaa aiheuttaen korvaamatonta tuhoa sen muinaismuistolle pyrkiessään poistamaan kaikki todisteet, jotka voisivat osoittaa juutalaisten Temppelien sijainneen siellä.
SEKÄ USA, EU että UN ovat kukin puolestaan tuominneet Israelin toimet uskoen PA:n vääristeltyä ja yksipuolista informaatiota, vaikka jokaisella instituutiolla on pysyvät edustajansa Jerusalemissa, jotka ovat hyvin tietoisia todellisesta tilanteesta. Maailman johtajat mieluummin uskovat valheellista propagandaa.
Mediassa kerrotaan toistuvasti, että Al-Aksa on islamin kolmanneksi pyhin kohde Mekkan ja Medinan jälkeen, vaikka se nousi esiin vasta muslimivallan loputtua 1917. Siihen saakka Syyria Palestiina oli merkityksetöntä takamaata, jota hallittiin Kairosta tai Damaskoksesta. Jerusalem oli köyhä ja kehittymätön, ja Al-Aksa tuntematon.

2.       PÄÄMINISTERI sanoi torstaina, että hän on hyvin huolissaan muslimien väkivaltaisuuden lisääntymisen vuoksi, sekä Temppelivuorella että Juudean ja Samarian alueen ja Israelin maanteillä.
Netanyahu selitti median edustajille, että hän tukee tulen avaamista Vuorella joissakin tapauksissa kuten myös Juudean ja Samarian alueilla selvittämättä tarkemmin, mutta hän tarkoittanee tilanteita, joissa turvalisuusjoukot ovat hengenvaarassa. IDF on aiemmin kokeillut samaa metodia, mutta vetäen päätöksensä tapaisin. Samalla pääministeri selitti, että hän tulee koventamaan kivien ja polttopullojen heittäjille annettuja tuomioita.

”Olemme päättäneet muuttaa toimintaperiaatteitamme koskien kivittäjiä, polttopullojen ja ilotulitusrakettien heittäjiä sekä niitä, jotka häiritsevät yleistä rauhaa”. Pääministeri osallistui liikenneministeri Israel Katzin kanssa junamatkaan juhlistaakseen rautatien avaamista Ashdodista Beershebaan.
Hän selitti turvallisuusjoukkojen toimintaperiaatteen muutoksista tarkentaen, että uudet säännöt ovat voimassa molemmin puolin turvallisuusaitaa ja Jerusalemin aluetta, koska kivet ja polttopullot ovat yhtä tappavia molemmin puolin aitaa.
Päätökseen vaikutti äskeinen tapaus Jerusalemin juutalaislähiössä Armon Hatzevim tapaus, jossa 64-vuotias Alexander Levlovich sai surmansa arabien heittämän kiven särkiessä hänen autonsa tuulilasin, minkä johdosta hän menetti autonsa hallinnan ajaen lyhtypylvääseen. Autossa istuneet kaksi tytärtä loukkaantuivat lievästi. Hän oli matkalla kotiinsa Mevasseretiin osallistuttuaan Rosh HaShana päivällisille.

Pääministeri selvitti: Uusi periaate koskee myös Jerusalemin itäosaa, jonka Israel liitti pääkaupunkiin 1981. Kiven heittämisestä tuomio on 4 - 5 vuotta vankeutta, polttopulloin heittämisestä 10 vuotta. Alaikäisten vanhemmat joutuvat maksamaan 100 000 NIS kivittämisestä (n. 26 000 USD). Hän totesi, että väkivaltaisuuksiin syyllistyneitten vanhemmat joutuvat maksamaan tapauksissa, joissa syyllistä ei alaikäisyyden vuoksi voida tuomita vankeuteen.

NÄMÄ uudet säännöt tulevat herättämään ärtymystä ja vihaa muslimimaailmassa, mutta PA:n puheenjohtajan Abbasin kieltäytyessä neuvotteluista ilman ehtoja Israelin kanssa, tilanne on kehittymässä entistä vaarallisemmaksi arabinuorten menetettyä IDF:n pelkonsa ja omaksuessa entistä uskaliaampia hyökkäystapoja. http://www.timesofisrael.com/israel-looks-to-use-snipers-harsher-punishments-to-quell-rock-throwing/

3.       UUTISOTSIKOITA
·         USA:n ja Israelin puolustusministerit tapaavat toisensa lokakuun lopulla Washingtonissa. Tapaaminen on ajoitettu sopivasti ennen Netanyahun Washingtonin matkaa marraskuun 9. päivänä, jolloin hän tapaa Obaman. Päivämäärä näyttää olevan tarkoituksellisesti valittu WNC:n tuplatornien tuhoamisen kanssa, joka tapahtui 11.09.2001. USA:n puolustusministeri Ashton Carter vieraili Israelissa heinäkuussa, ja tapaamisessa on tarkoitus edistää silloin sovittuja aloitteita. USA:n odotetaan korvaavan Iranin sopimuksen myötä tulleet pelot Iranin ydinaseesta. Netanyahu oli kaikkein kiivain sopimuksen vastustaja, minkä pelättiin särkevän maitten perinteisesti hyvät suhteet, mutta USA:n johtajat ovat Obamaa myöten vakuuttaneet, ettei se ole vaikuttanut mitenkään perinteisiin luottamussuhteisiin. Israelin armeija odottaa saavansa kaikkein uudenaikaisimpia laitteita USA:sta, joista Israelin vuosikausia odottama F-35 hävittäjä on tärkein. Israelin suunnittelijat lisäävät koneen lentomatkan kaksinkertaiseksi polttoaine-tankkia suurentamalla. http://www.timesofisrael.com/us-israeli-defense-chiefs-to-meet-in-washington-next-month/
·         Presidentti Obaman ”uusin yhteistyökumppani” Iran ei osoita litään kunnioitusta maailman johtavaa valtiota vastaan. Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei uhosi uutta intoa puhuessaan suurelle kansanjoukolle todeten, että jos sota syttyy maiden välille, USA tullaan tuhoamaan ja nöyryyttämään. Videoitu puhe julkaistiin youtubessa 13. syyskuuta. Videota oli seurattu puoli miljoonaa kertaa syyskuun 18. päivään mennessä. Video alkaa Obaman uhatessa, että USA voisi helposti tuhota Iranin aseillaan, jos haluaisi. Khamenei kehottaa häntä muistelemaan tappioitaan Lähi-Idässä kertoen myös siitä, miten Iran ohjasi maahan USA:n vakoilukoneen RQ-170 v. 2011 valmistaen siitä kopion itselleen. Video on tyypillinen propagandan tuote. http://www.timesofisrael.com/khamenei-threatens-criminal-america-in-new-video/
·         USA:n senaatin hylättyä kolme republikaanien aloitetta, joilla Wienin sopimus Iranin kanssa olisi estetty, USA alkaa valmistella sen toteuttamista käytännössä. Alkamispäiväksi on vahvistettu 18. lokakuuta, mutta ennen sanktioitten poistamista IAEA:n tulee antaa oma lausuntonsa, onko Iran toteuttanut oman osansa. USA:n ulkoministeriö nimitti kokeneen diplomaatin Stephen Mullin koordinaattorin toimeen toteuttamaan JCPOA sopimuksen täytäntöön panoa. http://www.timesofisrael.com/us-starts-carrying-out-iran-nuke-deal-appoints-coordinator
·         Reykjavik sanoo boikotoivansa kaikkia Israelin tuotteita, mutta Islannin hallitus toteaa, ettei Reykjavik ole koko Islanti, eivätkä sen päätökset sido maan hallitusta. Reykjavik on maan suurin kaupunki, kolmannes maan asukkaista asuu siellä. http://www.timesofisrael.com/iceland-says-reykjaviks-israel-boycott-not-its-policy/
·         IDF:N sotilaat vastasivat tuleen tulella Samariassa torstaina. Sotilaat odottivat, kunnes polttopullon heittäjä lähetti pullon kohdettaan kohti ja avasivat tulen haavoittaen toista ja pidättäen toisen. Tämä tapahtui IDF:n omaksuman ja pääministerin tukeman säännön mukaisesti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200805#.VfvFtVOnI6s
·         Iranilaiset kouluttajat opettavat Gazan lapsille, miten murhata israelilaisia. Journalisti David Bedein Lähi-Idän politiikan tutkimuslaitokselta kertoi INN:n toimittajalle, miten Gazan kesäleireillä opetetaan Teheranin rahoittamilla leireillä sotaleikkejä alaikäisille lapsille, jotka aivopesun jälkeen avuliaasti vakuuttavat toimittajille olevansa valmiit tuhoamaan itsensä Allahin hyväksi voidakseen murhata juutalaisia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200801#.VfvHEVOnI6s
·         Israelilainen bussi syttyi tuleen jouduttuaan arabinuorten kivityksen ja polttopullojen kohteeksi Rosh Al-Amoud lähiössä torstai-iltana. Kukaan ei loukkaantunut iskussa, mutta bussi paloi käyttökelvottomaksi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israeli-bus-ablaze-after-Molotov-cocktail-attack-none-injured-416515

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 20 -30; Tiberias 24 -38; Suolameri 30 -40; Eilat 28 -40 +C-astetta. Lämpötilat pysytellevät tasaisina ja taivas aurinkoisena, mutta maanantaina ennustetaan pientä nohkahdusta ja puolipilvisyyttä. 

Wednesday, September 16, 2015

KESKIVIIKKO 16.09.15

KESKIVIIKKO 16.09.15
1.       ENNUSTEEN mukaan uuden vuoden 5776 ensimmäisen päivän tuli olla kirkas ja aurinkoinen hiekkapölyn hälvennettyä ja kuurottaisten sateitten huuhtoessa osan siitä maan eteläisissä ja itäisissä osissa. Ennustus ei täyttynyt hiekkapölyn osalta, sillä vielä eilen ilma oli harmaa ja näkymät epämääräiset Jerusalemin alueilla. Avatessani työhuoneeni ikkunan viiden maissa illalla ilmassa oli edelleen selvä kitkun haju.
Olivatko hiekkapölymyrskyt seurausta Jumalan ilmoittamasta rangaistuksesta Mooseksen viidennen kirjan mukaan: ”Ja taivas ylläsi tulee muuttumaan pronssiksi ja maa jalkojesi alla raudaksi. Ja Herra muuttaa maasi sateet tomuksi ja pölyksi: taivaasta se tulee yllesi kunnes sinut tuhotaan”. (5Ms.28:23 -24) Nämä hiekka-ja pölymyrskyt tulivat shmita-vuoden lopulla kuin osoituksena, ettei Jumala ollut tyytyväinen kansan osoittamaan parannuksenteon aitouteen ja anteeksiantoon veljilleen, kuten sitä kehotettiin tekemään.  

Raportit kertovat sen sijaan, että paikoin runsaat ensisateet tulivat maan pohjoisosiin toisena itsenäisyyspäivänä tiistaina iltapäivällä, ja siellä etenkin Galileaan ja Golanin kukkuloille. Tämä on vastoin totuttuja sääntöjä, sillä sateitten on määrä alkaa vasta lehtimajan juhlan`(succotin) ensimmäisen päivän iltana. Mutta Hän joka säät ja ilmat säätää, ei ole sidottu ihmisten laatimiin tilastoihin perustuviin laskelmiin ja ennusteisiin.
Illalla sateet tulivat paikoin runsaina Juudean ja Negevin alueilla saaden Bamim ja Nekorot joet tulvimaan, mikä tuli yllätyksenä monille luonnossa patikoiville.
Poliisi varoitti autoilijoita maanteitten tulvimisesta paikoittaisten sateitten johdosta Mizpe Ramoniin ja Eilatiin johtavilla teillä. Sateitten ennustetaan jatkuvan keskiviikkoyönä. mikä aiheuttaa viikkoja kestäneitten helteitten osittaista helpottamista viikon vaihteeseen mennessä. Jerusalemin alue jäi tällä kertaa osattomaksi sateista, mutta toivossa on hyvä elää. http://www.jewishpress.com/news/breaking-news/israel-drenched-in-early-rain-thunder-and-lightning/2015/09/15/

SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 23 -33; Tiberias 27 -39; Suolameri 30 -38; Eilat 30 -39 +C-astetta. Kuten taisin jo mainita, ilman lämpötilassa tapahtuu osittaista alenemista siten, että sapatin aattona perjantaina lämpötila on Jerusalemissa 21 -30 astetta ja muuallakin pari astetta tämän päivän lukuja alhaisemmat. Taivas on puolipilvinen ennusteajan aikana eikä sateita ennusteta, mutta niitä voi silti tulla. Taivas on tällä hetkellä puoli kahdeksan maissa pilvinen ja näkymät utuisen epäselviä.
Kinneretin vedenpinta jatkaa laskuaan senttimetrin päivävauhtia.

2.       VENÄJÄ jatkaa Latakian alueella olevien tukikohtiensa vahvistamista ja muutenkin osoittaen päätöstään tukea Bashar Assadin hallitusta Syyriassa ainakin toistaiseksi. Venäjä päätti lähettää maailman suurimman sukellusveneensä Syyrian rannikon edustalle ja vahvistaa ilma- ja maajoukkojaan Latakin laivastotukikohdan alueilla. Venäjä pitää sotilasharjoituksiaan Syyrian rannikolla julistaen laajoja alueita rannikon edustalla varoittaen muita maita tunkeutumisesta sinne ilman lupaa. Venäjän sijoitukset alueilla nousevat 7 -10 miljardiin USD. Venäjä tarjoaa Israelille Välimerellä olevien kaasulauttojen turvaamista terrorismilta. Syyriaan tuomiensa uudenaikaisten tutkalaitteiden avulla Venäjä pystyy valvomaan Israelin pohjoisosaa
pitkälle maan sisäosiin, mikä asettaa Israelin ilmavoimat uusien haasteiden eteen.

3.       USA:n ulkoministeriö alkoi huolestua presidentti Vladimir Putinin pitkän aikavälin aikeista Syyriassa, mitkä näyttävät olevan vastakkaisia USA:n suunnitelmille.
USA:n ulkoministeri John Kerry soitti presidentti Putinille - jo kolmannen runsaan viikon aikana – pyytäen selvitystä Venäjän sotilaalliselle voimistumiselle Syyriassa antaen samalla ymmärtää USA:n kannan, että presidentti Assadin hallituksen tukeminen vain viivästyttää Syyrian ongelman ratkaisemista, missä Assad on osa ongelmaa eikä sen ratkaisua. USA:n ulkoministeriön lausunnossa tähdennetään ratkaista Syyrian sisällissota diplomaattisin keinoin ilman sotilaallisia toimia.

KERRYN sanotaan todenneen Putinille, että USA johtaa ISISL-joukkoja vastaan käymää sotaa, eikä hyväksy Assadin liittymistä siihen luotettavana kumppanina. Kerry sen sijaan kutsui Venäjää liittymään koaliittioon, joka tähtää ISIL joukkojen etenemisen estämiseen ja uuden hallituksen muodostamiseen Syyriaan ilman Bashar Assadia. Putin puolusti sotilaallista voimistumistaan Syyriassa eikä usko, että ISIL-joukkoja vastaan voidaan saavuttaa tuloksia ilman Syyrian hallituksen tukea.

KERRY matkustaa Lontooseen loppuviikosta, jossa hän tapaa Englannin ulkoministeri Philip Hammondin ja UAE:n ulkoministerin. Obama lupaa soittaa Putinille lähiaikoina, mutta ulkoministeriön tiedottajan John Kirbyn mukaan Syyrian tilanne on ulkoministeriön ja John Kerryn valvonnassa.
USA:n Valkoinen Talo on tiedottajansa Josh Earnestin mukaan huolestunut Venäjän sotilaallisesta voimistumisesta lennättäen Syyriaan uusia aseitaan ja panssareitaan.
Pentagonin tiedottajan Peter Cookin tietojen mukaan USA:n puolustusministeri Ash Carterilla ei ole aikomuksia ottaa yhteyttä Venäjän puolustusministeriöön, eikä ole suunnitelmia, joilla vastata Venäjän joukkojensa vahvistamiseen Syyriassa. http://www.timesofisrael.com/kerry-demands-answers-on-russias-syria-buildup/

4.       JERUSALEMIN Temppelivuorella arabien mellakat ovat jatkuneet jo kolmatta päivää. Vuorelle yön aikana nousseiden nuorten miesten tarkoituksena on hyökätä sekä poliiseja että Vuorelle nousseita turisteja ja juutalaisasukkaita vastaan. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas syyttää maailmalla, että Israelin poliisit ja sotilaat ovat hyökkäysten takana kehottaen muslimeja puolustamaan Al-Aksa-moskeijaa. Kivien ja polttopullojen ohella poliisit löysivät Vuorelta sekä omatekoisia että tehdasvalmisteisia putkipommeja, mikä osoittaa heidän valmistautumisensa todellisiin taisteluihin Poliiseja ja armeijaa vastaan. Jordanian kuningas Abdullah II tarttui kysymykseen islamin pyhien paikkojen suojelijana tuomiten Israelin toimet Temppelivuodella ja Jerusalemissa varoittaen tilanteen kiihtymisestä. Arabiliitto käsitteli asiaa kokouksessaan samoin varoittaen Israelia tilanteen kärjistämisestä.

ISRAELIN viranomaiset kuitenkin kieltävät, että kysymys olisi kolmannen intifadan alkamisesta. Sisäisen turvallisuuden ministeri Gilad Erdan haluaa koventaa kiviä heittelevien tuomioita todeten, että heitä voidaan syyttää aiotusta murhasta. Hän kiistää huhuja, että tarkoitus olisi estää määrättyjen tuomarien toimiminen kivittäjiä vastaan nostetuissa oikeusjutuissa, mikä edellyttäisi lain muutoksia. Pääministeri Netanyahu tukee turvallisuusministerin kantaa tuomioiden koventamisesta.  

KYSYMYS on hyvin ajankohtainen, sillä Mevasseretista kotoisin oleva israelilainen mies Levlovitz joutui kivityksen kohteeksi ajaessaan tiistaina kotiinsa uuden vuoden aterialta Armon Hanetzin lähiössä Jerusalemissa. Hän menetti autonsa hallinnan ja ajoi lyhtypylvästä vasten saaden surmansa. Hänen kaksi n. 20-vuotiasta tytärtään haavoittuivat lievästi. Jerusalemin Armon Hanetzi-lähiön vieressä sijaitsee Sur Bahir arabikylä, josta nuoret olivat tulleet.
Poliisin antaman tiedotteen mukaan arabit kivittivät useita muitakin israelilaisia autoja samassa lähiössä noin 23.00 aikoihin. Poliisin mukaan arabit ovat muuttaneet taktiikkaansa levittäen hyökkäyksiään Temppelivuorelta ja pääkaupungin itäosista muuallekin Jerusalemin ja sen ympäristön alueille, mikä osoittaa, että niitä johdetaan keskitetysti jostakin, mitä Shin Bet ja poliisi eivät ole löytäneet.

KORKEIMMAN oikeuden presidentti Miriam Naor vastustaa Erdanin ja pääministerin kantaa vedoten siihen, että se häiritsee oikeuden toimintaa puolueettomana instituuttina. Tämä on kuitenkin juuri sitä, mistä sitä syytetään, eli hyvin puolueellisesta toiminnasta arabeja koskevissa kysymyksissä, etenkin käsitellessään NGO-järjestöjen sponsoroimia kysymyksiä maan omistuksesta Israelissa. http://www.timesofisrael.com/security-minister-no-intifada-but-crackdown-on-rock-throwers-needed/

5.       ISRAELIN poliisi vahvistaa joukkojaan Jerusalemissa kolme päivää kestäneiden poliiseja vastaan tehtyjen hyökkäysten seurauksena. Kysymys on vaikea ja monitahoinen. Toiset varoittavat, että poliisin kovennetut toimet vain lisäävät arabien motiiveja hyökkäyksiin. Heidän mielestään kysymystä ei ratkaista väkivallan vaan neuvottelujen kautta, vaikka eivät tiedä, kenen kanssa pitäisi neuvotella. Poliisi on pyrkinyt maksattamaan mellakoitsijoiden aiheuttamat vauriot niiden tekijöillä, eli alaiäisten aiheuttamat vauriot korvaavat heidän vanhempansa.

TILAPÄINEN poliisikomentaja – uutta komentajaa ei ole vielä valittu entisen jouduttua eroamaan skandaalin vuoksi – Bentzi Sau totesi tiistaina, että poliisin toimet viime päivinä Temppelivuorella perustuvat luotettavaan tiedusteluun vakuuttaen, että syylliset tullaan pidättämään ja asettamaan tuomittaviksi.

Israelin turvallisuusjoukot pidättivät sunnuntain ja tiistain välisenä aikana 26 arabimellakoitsi9jaa. 14 poliisiupseeria haavoittui heidän heittämistään kivistä ja nujakoidessaan heidän kanssaan. http://www.timesofisrael.com/police-beef-up-presence-in-jerusalem-after-days-of-temple-mount-clashes/

6.       IDF:n sotilaspatio joutui kivittäjien tuleen partioidessaan Nablusin (Sikemin) kaupungin lähellä. Yksi sotilaista sai kiven suoraan kasvoihinsa, minkä johdosta hänet jouduttiin viemään Bailinsoni9n sairaalaan Petah Tivassa. He olivat partioimassa jalan samarialaiskylän lähellä hyökkäyksen tapahduttua. Syyllisten etsiminen aloitettiin välittömästi.  http://www.timesofisrael.com/idf-soldier-hurt-by-stone-thrower-near-nablus/
Kristillisten koulujen opiskelijat osoittavat mieltää kieltäytyen osallistumasta koulu-työskentelyyn jo 16 päivän ajan.
33 000 opiskelijaa protestoivat kristillisille kouluille myönnettyjen varojen niukkuutta vastaan. Keskiviikkona mielenosoituksia järjestettiin Jerusalemissa ja Haifassa, ja niiden uskotaan leviävän entisestään. Mielenosoitukset aloitettiin syyskuun alusta, opiskelijat ovat pääasiassa Rooman kirkon valvomia kristillisiä kouluja, joiden opiskelijat ovat valtaosin arabeja. Syyskuun 6. päivänä muitten koulujen 450 000 opiskelijaa liittyivät tukilakkoon. Myös Ramlessa, Nasaretissa ja Shfaramissa opiskelijat ovat järjestäneet mielenosoituksia. Koulujen viranomaiset sanovat, että kristilliset koulut saavat valtion tukea vain kolmasosan siitä, mitä muut koulut.  http://www.timesofisrael.com/fresh-protests-planned-as-christian-school-strike-grinds-on/

7.       USEAMMAT juutalaisten pyhinä pitämät paikat ovat joutuneet hävityksen ja häväistyksen johteiksi paljon useammin, kuin muslimien, kristittyjen ja muitten uskontojen kohteet yhteensä, mikä voi yllättää monet.
Tutkimuksessa pyrittiin löytämään yhteistä linjaa vuodesta 2011 lähtien koskien uskonnollista väkivaltaa Pyhässä Maassa. Tutkimuksen mukaan 52 % väkivallasta kohdistui juutalaisten pyhinä pitämiin kohteisiin.

Murhapolttoyritys Kinneretin rannalla sijaitsevaa roomalaiskatolisen luostarin omistamaa kirkkorakennusta vastaan, jonka läheisyydessä ruokkimisihmeen arvioidaan tapahtuneen, herätti israelilaiset nousemaan ruususen unestaan, ettei Israelissa sallita eikä tapahdu uskonnolliseen syrjintään perustuvaa väkivaltaa. Polttoisku osoittautui juutalaisten fanaatikkojen suorittamaksi.
Tutkimuksia suorittanut NGO-järjestö on tilastoinut väkivaltaisia hyökkäyksiä vuodesta 2013 lähtien, mutta ulottaen tilastonsa vuoteen 2011 saakka.
Temppelivuorella tapahtuneet uskonnolliset väkivaltaisuudet syrjäytettiin tarkoituksellisesti tutkimuksesta, joka ei erottele niiden väkivalta-astetta.
Vuoden 2011 syyskuusta lähtien väkivaltaisia hyökkäyksiä pyhiä paikkoja vastaan rekisteröítiin 136, joista 52 % kohdistuivat juutalaisiin kohteisiin; 26 % islamin ja 22 % kristittyjen pyhinä pitämiin kohteisiin. http://www.timesofisrael.com/in-israel-more-jewish-holy-sites-desecrated-than-christian-muslim-ones-combined/

8.       IS:n joukot ovat uhanneet Rooman paavin henkeä, mutta USA; viranomaiset pidättivät 15-vuotiaan poikasen, jonka he väittävät suunnitelleen IS:n sponsoroiman iskun paavia vastaan hänen USA:n matkansa aikana. Paavin tulisi ohjelmansa mukaisesti olla Washingtonissa 23. syyskuuta pitääkseen puheen kongressille ja sen jälkeen jatkaakseen ohjelmaansa YK:ssa ja muualla USA:ssa.
Paavi Francis I:n puhetta odotetaan suurella mielenkiinnoilla kaikkien taholta, sillä yhä useampi on vakuuttunut hänen potentiaalista roolistaan lopun ajan tapahtumissa, joita yleisesti uskotaan aikamme elävän.







Sunday, September 13, 2015

SUNNUNTAI 13.09.15

SUNNUNUNTAI 13.09.15
1.       TÄNÄÄN länsimaisen kalenterin mukaan sunnuntaipäivänä, joka on juutalaisen elul-kuun 29. ja shmita vuoden 5775 viimeinen päivä, alkaa uusi ajanjakso, jonka alkutaipaleella tulemme kokemaan useita enteellisiä merkkejä ja tapahtumia. Juutalaisten uudenvuoden päivä alkaa tänä iltana ja jatkuu kaksi-päiväisenä juhlana. Tätä päivää kutsutaan myös pasuunansoiton juhlaksi, josta IV Ms.29:1 sanoo näin: ”Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, olkoon teillä pyhä kokous. Älkää silloin yhtään arkiaskaretta toimitettako. Olkoon se teille pasuunansoiton päivä”. Silloin tapahtuu myös osittainen kuun pimennys.

15. syyskuuta loppuu USA:n armeijan koskaan järjestämä Jade Helm sotaharjoitus. Samana päivänä Cernin suuri atominkiihdyttäjä LHC aloittaa kuukauden kestävän kunnianhimoisimman tieteellisen kokeensa, jolla se pyrkii matkimaan Jumalan luomistyötä, kuten he sanovat, toistaakseen suuren pamauksen tilanteen, josta he uskovat maailmankaikkeuden saaneen alkunsa. Toinen suuri tavoite on löytää aukko neljänteen ulottuvuuteen, mikä mahdollistaisi avaruusmatkat ja materiaalien siirrot järjellisessä ajassa toisille planeetoille ja niiden taakse. Toiset avaruusfyysikot varoittelevat, että he voivat avata mustan aukon, joka nielee koko maapallon.

Syyskuun 23. päivänä, joka ”sattumalta” on myös juutalaisten Jom Kippur ja muslimien Eid al-Adha, uhritoimituksen juhla, Rooman 266. paavi Francis I saapuu Yhdysvaltoihin. Hän pitää puheen USA:n kongressille 24.syyskuuta.
Hänen uskotaan puuttuvan puheessaan YK:n yleiskokoukselle syyskuun 25. päivä- paitsi ajankohtaiseen siirtolaistulvaan Euroopassa - myös ilmastonmuutokseen ja uuteen maailmanjärjestykseen, NWO, jolla valtioiden rajat määriteltäisiin uudelleen kuten myös maailman luonnonvarojen uudelleen jakoon marxilaisen periaatteen mukaisesti. Tämä liittyy YK:n uudelleen herättämään agenda 21 toteuttamiseen 2030 mennessä. Siitä keskustellaan YK:n 193 maan huippukokouksessa 23. -25.2015.  Hän voi käsitellä puheessaan myös teologisia kysymyksiä, tarjoten Rooman kirkkoa maailmanlaajuisen uskonnollisen järjestelmän rungoksi, joka tulisi käsittämään kaikki uskoinnot. Hänen mieliaiheensa on kestävä kehitys, joka liittyy maailman ilmastonmuutokseen ja mannerjäiden sulamiseen sekä maailmantaloutta uhkaavaan romahdukseen. Suunnitelmaan kuuluu ihmiskunnan määrän raju pudotus.

Syyskuun 28. päivänä tapahtuu neljäs ja viimeinen ”verikuu”, joka aloittaa 8 päivää kestävän lehtimajan juhla-ajan. Juutalainen kansa pyrkii sinä aikana viettämään edes osan ajastaan kyhäämässään lahtimajassa.

2.       ISRAELIN väkiluku ylitti 8.4 miljoonan asukkaan rajan ennen juutalaisten uutta vuotta 5776. Tämän uskotaan ennakoivan sitä, että maan väkiluku ylittänee 10 miljoonaa lähimmän vuosikymmenen aikana.  Väkiluku kasvoi lähes 2 % kuluneen vuoden aikana.
Juutalaisia on 6.3 miljoonaa. Arabien osuus on viidennes eli 1.7 miljoonaa. 5 %,
366 000, kuuluvat kategoriaan ei-arabikristityt ja eri uskontokuntiin kuuluvat.
Syntyvyys ylittää kuolleiden määrän nelinkertaisesti. Vauvoja syntyi 168 000, kuolleiden määrä oli 42 000.

Uusia siirtolaisia muutti maahan juutalaisen vuoden 5775 aikana 29 500, mikä ennustaa, että vuosi 2015 on ennätysvuosi siirtolaisten luvussa. Siirtolaisia muutti maahan 13 % enemmän kuin vuonna 5774. Uusia siirtolaisia, olim, saapui 97:stä maasta, yksi Andorrasta, Angolasta, Namibiasta. Paraguaysta, Filippiineiltä ja
Slovakiasta kustakin. Ministeri Zeev Elkin ennustaa, että vuoden 2015 lopussa ylitetään 35 000 uuden siirtolaisen raja.
USA:sta muutti 3 600 juutalaista, Ranskasta 7 350 (nousua 10 %); Ukrainasta 6 900 (50 % nousua). Muuttoon Ranskasta vaikuttivat suuri nuorten työttömyys ja nouseva antisemitismi hyökkäyksineen juutalaisia vastaan; Ukrainan sisäiset taistelut ja tulevaisuuden epävarmuus ovat pääsyitä muuttoon, mutta ennustettiin jopa 400 % nousua, mikä ei toteutunut.
Venäjältä muutti Israeliin 5 900 juutalaista, 23 % enemmän kuin edellisvuonna, mikä johtunee osittain lännen asettamista sanktioista Venäjää vastaan. Monet ovat kuitenkin joutuneet palaamaan Venäjälle eri syistä johtuen. (Israel News)

3.       SIIRTOLAISTEN tulvan jatkuessa Eurooppaan, vaikka kukaan ei näytä kertovan, kenen toimesta tai mistä johtuen, Saksa lupaa sijoittaa alueelleen 800 000 siirtolaista riippumatta siitä, keitä he ovat ja miksi ovat tulleet. Laskelmien mukaan ennen pitkää nuorista saksalaisista 10 % kuuluu siirtolaisiin. Liittokansleri Angelika Merkelin päätös hyväksyä heidät Saksaan tuntuu vähintään heikosti arvioiduksi jo pelkästään siksi, että monissa maissa he ovat osoittautuneet vihamielisiksi ja väkivaltaisiksi, ja raportit kertovat heidän hyökkäyksistä alaikäisiä tyttöjä vastaan, joita he raiskaavat mullahiensa opastamina, jotka säätävät, että vääräuskoisen raiskaaminen on täysin luvallista ja jopa suositeltavaa, koska se alistaa vääräuskoisia ja lisää muslimien määrää. Eräs mullah Kairossa antoi oman tulkintansa, että Koraanin mukaan oman vaimonsa surmaaminen ja syöminen on hyväksyttävää, jos sillä pelastaa oman henkensä.  Lisäksi siirtolaisten joukossa on koulutettuja terroristeja. Raporttien mukaan osa siirtolaisista sijoitetaan natsien entisiin keskitysleireihin.

Unkari on lopulta menettänyt itsehillintänsä maahan tunkeutuvien siirtolaisten määrän kasvaessa aina vain ja heidän itsekeskeisen käyttäytymisensä vuoksi siten, että uusien lakien myötä heitä tullaan kohtelemaan aivan eri tavalla. Unkarilaisia viranomaisia on jo syytetty siitä, että he antavat ruokaa siirtolaisille heittämällä ne heidän majoitustiloihinsa kuin häkkiin suljetuille koirille. Monet kieltäytyvätkin ottamasta vastaan lahjapaketteja torjuen ne täysin.
Erityisesti heitä nöyryyttävät Punaisen Ristin tarjoamat ruokapaketit, koska niissä on suuri punainen risti, jota he kammoksuvat.
Unkarin viranomaisille on annettu uudet ohjeet, joiden perusteella he voivat turvautua kumiluoteihin järjestyksen palauttamiseksi. Unkari laatii kiireellä uusia lakeja, jotka antavat viranomaisille valtuudet toimia parhaaksi katsomallaan tavalla siirtolaistulvan hallitsemiseksi ja estämiseksi.

EU:n komission johtaja Jean Claude Juncker vetosi keskiviikkona kaikkiin jäsenmaihin, että ne täyttäisivät velvollisuutensa siirtolaisten vastaan ottamiseksi. Ainakin Hollanti on sanonut, ettei se voi hyväksyä sille määrättyä siirtolaismäärää.
Monet muutkin EU-maat ovat vastustaneet Brysselin niille määräämiä velvoitteita.
Hollannissa Geert Wilders kutsui Unkarin ja Itävallan kautta Eurooppaan kohdistuvaa siirtolaisten tulvaa islamin invaasioksi länsimaihin, ja että sitä tulisi käsitellä vastaavasti. Hollannin parlamentti vasta on aloittamassa tilanteen käsittelyn ”maan ollessa jo täysin vihollisen hyökkäyksen alaisena”. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/one-man-crusader-geert-wilders-tells-europe-that-this-is-an-islamic-invasion-and-the-continent-will-be-destroyed/

4.       EU-parlamentti hyväksyi Israelia koskevan päätöslauselman, jossa ei ole mainintaa kahden valtion periaatteesta. Kriitikot katsovat tämän tarkoittavan, ettei Eurooppa katso tarvitsevansa enää juutalaisia. Ranska valittaa, että Saksa tyhjensi maan juutalaisista ja tuo nyt muslimeja heidän tilalleen.

EU-parlamentin päätös tarkoittanee sitä, ettei EU halua osallistua rauhan-keskusteluihin kahden valtion periaatteella, vaan yhden kahden kansan yhteisellä valtiolla, joka tukehdutettaisiin arabipakolaisilla. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas, joka haluaa löytää tavan pehmeästä laskusta vaarallisilta vesiltä, sanoi kiitellessään YK:n päätöstä sallia PA:n lipun liehuvan YK:n 193 maan lipun rinnalla, totesi odottavansa päivää, jolloin PA:n lippu liehuu Jerusalemin yllä. Jos EU saisi päättää siitä, se päivä olisi heti huomenna. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/european-parliament-sees-no-need-for-jewish-state/

5.       EUROOPAN maat ovat heräämässä karuun todellisuuteen, että heidän kukkasin ja tervetulotoivotuksin vastaan ottamansa ”pakolaiset” tuhoavat kaiken, mihin kädellään ulottuvat.
He liikkuvat suurina joukkioina hyökkäillen eteen tulleita kohteita ja henkilöitä vastaan, kuten eräs silminnäkijä kuvasi tilannetta lisäten: ”Puoli tuntia sitten näin Italian ja Itävallan välisellä rajalla valtavan siirtolaisjoukon. Kaikella solidaarisuudella vaikeuksissa olevia ihmisiä kohtaan, se mitä näin, herättää kauhua. Tämä valtava lauma – anteeksi, mutta se oli täysi erämaa – väkivaltainen, pulloja heittelevä, huudellen: Haluamme Saksaan!”.
Saksako on nyt heidän paratiisinsa?
Silminnäkijä kertoo, miten roskajoukko yritti vetää vanhan naisen autostaan varastaakseen hänen autonsa ajaakseen sillä Saksaan, toiset rynkyttivät bussin kuljettajan ovea vallatakseen bussin käyttöönsä, jossa hän itse istui. Hän sanoi säälivänsä näitä ihmisiä, sillä jos he pääsisivät Puolaan, heidän vastaanottonsa ei vastaisi sitä, mitä Itävalta ja Saksa tarjoavat.
Hän kertoo odottaneensa 3 tuntia päästäkseen rajan yli, mutta lopulta poliisi pakotti heidät takaisin Italiaan. Heidän bussinsa oli häväisty, ulostusjälkiä, naarmuja, särkyneitä ikkunoita, järkyttyneitä matkustajia. Miten tällaiset ihmiset voivat integroitua saksalaiseen järjestykseen ja vastuuntuntoon?
Hän kertoo, että valtaosa joukosta oli nuoria sotakuntoisia miehiä, tuskin ollenkaan naisia ja lapsia. Hän ihmetteli mielessään miten Puolan kansa suhtautuisi heihin, sillä he eivät ole valmiit heidän vastaanottamiseensa? http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/total-destruction-islamic-refugees-destroying-everything-they-touch-in-italy-videos/

6.       JOTKUT EU-maat ovat alkaneet havaita, että heidän myönnytyspolitiikkansa uhkaa heidän omaa turvallisuuttaan ja ovat painaneet jarrun pohjaan. Onnettomuudeksi vain useimmat heistä heräsivät liian myöhään, kun vihollinen on jo porttien sisällä. EU-n johtajisto lähtee siitä, että heidän tulee nurkumatta alistua siihen, mitä johtajat Brysselissä päättävät, eli siihen siirtolaismäärään, joka heille on määrätty.
Muutamat maat ovat esittäneet, että he hyväksyvät vain kristittyjä, mutta ei koskaan mitään ”f---cking” muslimeja saaden syytöksiä rasismista.
Slovakia puolustautuu, että muslimit tuntisivat olonsa epämukavaksi heidän joukossaan, ja Kyproksen johtajat hyväksyvät vain kreikkalaiskatoliset. Heidän perustelunsa tuskin kelpaavat Brysselin herroille.

He eivät ilmeisesti tajua sitäkään, etteivät nämä maahan tunkeilijat tule anelemaan oikeutta asumiseen ja rauhalliseen yhteiseloon, he haluavat kaiken.
Tilanne on todella outo ja ennen kokematon, ja monet hyvää tarkoittavat päättäjät joutuvat venyttämään omaatuntoaan pyrkiessään erottamaan moraalisesti oikean ja omalle kansalleen turvallisen päätöksen välissä.
Lisäksi tarkkailijat toteavat, että tämä on vasta alkua; pahin on vasta edessäpäin syksyn sateitten ja talven kylmien säiden pakottaessa heidät ulos teltoistaan.
EU:n säännön mukaan siirtolaiset tulee rekisteröidä siinä maassa, johon he ensiksi tulivat, Tämä periaate on unohdettu kokonaan. Täten Alankomaat voivat ilman häpeän häivääkään ilmoittamatta lähettää Suomeen lentokoneellisia muslimeja. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/some-countries-in-europe-put-foot-down-xtian-refugees-welcome-muslims-refugees-no-ing-way/, http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/hungary-calls-in-the-army-soldiers-given-shock-powers-to-use-rubber-bullets-on-migrants/,

7.       UUTISOTSIKOITA
·         ISRAEL on hoitanut sairaaloissaan 1500 Syyrian taisteluissa haavoittunutta kyselemättä heidän taustojaan ja julkaisematta heidän henkilötietojaan. Miten on mahdollista, että upporikkaat arabimaat voivat ilman maailman tuomiota kieltäytyä ottamasta pakolaisia, vaikka esim. Saudia Arabia on rakentanut ilmastoituja telttakaupunkeja miljoonia ihmisiä varten? Gulf-maiden edustajat sanovat, etteivät he voi ottaa vastaan pakolaisia, jotka kieltäytyvät integroitumista heidän yhteiskuntaansa. USA:n presidentti Obama lupasi ottaa vastaan 90 000 pakolaista, mutta Kerry pani sen paremmaksi luvaten, että 100 000 pakolaista voidaan majoittaa Yhdysvaltoihin. He kuitenkin tarkoittanevat meksikolaisia, joita maassa on jo yli puolitoista miljoonaa. Obama antaa heille pysyvän asumisoikeuden ja oikeuden sosiaalietuisuuksiin varmistaakseen, että he äänestävät demokraatteja seuraavissa vaaleissa. – Israel ottaa vastaan vuosittain lähes 30 000 juutalaista sulauttaen heidät yhteiskuntaansa. http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/israel-idf-treats-over-1500-injured-syrians-while-the-arab-world-turns-a-blind-eye/, http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/civil-war-a-brewin-this-horrifying-video-of-muslims-in-france-rampaging-through-paris-will-absolutely-shock-you/,
·         IDF kouluttaa mies- ja naissotilaista koostuvaa pataljoonaansa taisteluihin Siinain erämaassa ISIS-joukkoja vastaan. Tutkimusten mukaan puhtaasti miehistä koostuvat yksiköt toimivat tehokkaammin kuin sukupuolten sekoittamisesta koostuvat. Ehkä tarkkaavaisuus kärsii, kun ei aina tiedä, minne silmänsä suuntaisi. Siinain rajan tuntumaan sijoitettu pataljoona kuitenkin harjoittelee tiiviisti ollakseen valmis, kun käsky tulee.  Asiasta on varmaan sovittu Egyptin p0residentti Fattah al-Sisin kanssa, jolla on vaikeuksia saada Siinaille pureutuneet islamistit valvontaansa.  http://www.jewsnews.co.il/2015/09/13/mixed-gender-idf-battalion-training-to-fight-isis-branch-in-sinai/
·         Jerusalemin poliisi joutui käyttämään mellakan torjumisvälineitään sunnuntaina suojautuakseen raivokkaan muslimijoukon hyökkäyksiä vastaan Temppelivuorella. PA:n eroava ja ilman mandaattia toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas tuomitsi poliisin toiminnan todeten, ettei mitään hyökkäystä poliisia vastaan tapahtunut. ”Presidentin kanslia tuomitsee jyrkästi miehittäjän sotilaitten ja poliisien hyökkäykset Al-Aksa moskeijaa ja niiden käyttämän väkivallan uskollisia vastaan Vuorella”. PA ja Hamas ovat sijoittaneet vuorelle maksullisia nais- ja miesryhmiä, joiden tehtävänä on järjestää toistuvia mellakoita Vuorella sekä ärsyttää ja herjata sinne nousseita turisteja ja juutalaisia. Ne käyttävät tukíkohtanaan Al–Aksa moskeijaa, jonne he varastoivat kiviä ja polttopulloja hyökkäyksiä varten. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200647#.VfVDt4r7RsU
·         Neljä poliisia haavoittui mentyään Jerusalemin Silvanin lähiöön muuttaneiden juutalaisten ja arabiasukkaitten väliin heidän nujakoidessaan keskenään. Arabi-enemmistöiseen lähiöön oli muuttamassa tusinoittain juutalaisia asukkaita. Lähiö oli aiemmin juutalaisten asuttama, mutta heidät karkotettiin sieltä Israelin itsenäisyyssodan aikana. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200627#.VfVGror7RsU
·         Turvallisuusministeri Erdan vakuuttaa, etteivät arabien järjestämät väki-valtaisuudet ja hyökkäykset estä halukkaita nousemasta Temppelivuorelle. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/200640#.VfVH_or7RsU, http://www.timesofisrael.com/police-palestinian-protesters-clash-on-temple-mount/,
·         Gazan jälleen rakentamista suunnittelevan qatarilaisten ohjelman mukaan Qatar tulee rakentamaan tarvittavat valmistelut Israelin kaasu- ja aurinkoteknologian hyödyntämiseksi. Myös Egyptin rannikolta löydettiin valtavat kaasuesiintymät, mutta niiden saaminen käyttökuntoon vie vuosia, kun Israelin kaasukentät ovat jo valmiit. Gazan sähkön tarpeesta Israel vastaa suurimmaksi osaksi, osa tuodaan Egyptistä, loput omasta laitoksesta. http://www.timesofisrael.com/qatar-seeks-israeli-gas-solar-power-to-boost-gaza-power/
·         Kymmenet tuhannet saksalaiset osoittivat mieltään Mynchenissä ja muissakin kaupungeissa islamin invaasiota vastaan ja sen puolesta. Angelika Merkelin lämpimät tervetulotoivotukset eivät olleetkaan kaikkien mieleen, kuten videopätkistä voisi kuvitella. Lauantain aikana 9 000 siirtolaista tulvi Bavarian pääkaupunkiin, mikä alkaa herättää kansalaiset vastarintaan. Heitä tulee lisää kaiken aikaa, eikä kukaan tiedä heidän taustojaan tai motiiveitaan, sillä rajavalvonta on repsahtanut lähes tyystin. http://www.timesofisrael.com/tens-of-thousands-attend-rival-migrant-rallies-in-europe/, http://www.timesofisrael.com/germany-gears-up-to-receive-40000-migrants-over-weekend/,
·         Kovat tuulet ja ankarat sateet aiheuttivat valtavan nostokurjen kaatumisen Mekkassa torstaina syyskuun 11. päivän 2001 aattona. Jotkut pitävät sitä yhtenä merkkinä lukuisten toisten joukossa, jotka osoittavat uuden aikakauden alkamisesta juutalaisten shmita-vuoden jälkeen. Nostokurki romahti Mekkan suuren moskeijan katolle aiheuttaen suurta tuhoa. Sen suojissa on myös Kaaba, neliskulmainen rakennus, joka vuosittain puetaan morsiamen tapaan Ramadania varten. Kaaban sisällä on musta meteoriitti, jota muslimit palvovat lahjana Allahilta. Onnettomuudessa sai surmansa ainakin 107 ihmistä ja 238 haavoittui. http://www.timesofisrael.com/saudi-official-says-high-wind-toppled-mecca-crane/
·         USA:n kongressin hyväksyessä symbolisen päätöslauselman, jossa se hylkää Wienin sopimuksen Iranin ydinsuunnitelmasta, Obama alkaa herätellä henkiin Israelin ja PA:n välistä rauhanprosessia. Netanyahu tavannee Kerryn loppukuussa ja Obaman marraskuussa. USA:n kongressin jäsenet harkitsevat Obaman syyttämistä kongressin säätämän lain rikkomisesta, mutta kongressi näyttää kärsivän Obaman tartuttamasta retroviruksesta, kuten epidemiodoksin tohtori Michael Savage selittää. Virus tunkeutuu soluun ja käyttäen sen entsyymiä monistaa saastutetun solun leviten ruumiiseen. ”Virus on tunkeutunut Valkoiseen Taloon tuhotakseen koko Maan”. http://www.timesofisrael.com/white-house-seeking-obama-netanyahu-meet-in-november/,http://www.wnd.com/2015/09/savage-theres-a-retrovirus-in-the-white-house/
·         Tag Meir rasismin vastainen järjestö on kerännyt 174 000 NIS henkiin jääneen Kawabshan perheen pojalle. Hänkin sai pahoja palovammoja 31.heinäkuuta sattuneessa murhapoltossa, jossa menehtyivät hänen molemmat vanhempansa ja 18 – kuukauden ikäinen veljensä. Poliisi ei vielä ole pidättänyt ketään syyllisenä murhapolttoon ehkä sen arkaluonteisuuden vuoksi. Duman arabikylan asukkaat uskovat, että sen teki joku kylän asukas kostoksi perheitten välisessä kiistassa. http://www.timesofisrael.com/israeli-group-raises-nis-174000-for-duma-attack-survivor/
·         Pari viikkoa sitten presidentti Putin teki tarjouksen Netanyahulle Israelin kaasuesiintymien suojelemiseksi terroristeja vastaan ja lisäksi 7-10 miljardia USD Leviathanin kaasukentän kehittämisestä ja kaasun johtamisesta Euroopan markkinoille. Debkafile kertoo artikkelissaan, että Venäjällä on suuret suunnitelmat Syyrian länsi- ja eteläosan kehittämisestä maa-, meri- ja ilmavoimien tukikohdaksi, mutta ettei se informoinut Netanyahua niistä, vaikka suunnitelmat ovat olleet valmiit heinäkuusta alkaen. Venäjän suunnitelmat rajoittavat suuresti Israelin iskuja Irania ja Hizbullahia vastaan, eikä USA:lla ole mitään suunnitelmia Venäjän suunnitelman häiritsemiseksi. http://www.debka.com/article/24885/Putin%E2%80%99s-offer-to-shield-develop-Israel%E2%80%99s-gas-fields-predated-Russia%E2%80%99s-military-buildup-in-Syria,
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem 22 -32; Tiberias 26 -38; Suolameri 31 -40: Eilat 29 –41 +C-astetta. Lämpötiloissa tapahtunee parin asteen alenemista keskiviikkoon mennessä, mutta ilma on aurinkoinen ja pölyvapaa. Negevissä ja maan itäosissa voi tulla paikallisia sadekuuroja, eikä olisi pahitteeksi, vaikka tulisi muuallakin maassa, jotta luonto siivottaisiin tiistaina alkaneen pölymyrskyn jäänteistä.