Friday, August 21, 2015

PERJANTAI 21.08.15

PERJANTAI 21.08.15
1.       ENNUSTEET lupaavat aurinkoista ja pilvetöntä säätä koko ennusteajan aikana päivälämpötilan pysytellessä uskollisesti 30 asteen tienoilla, ja vasta maanantaiksi ennustetaan pientä notkahdusta alaspäin. Yölämpötilat sen sijaan ovat tänään 20 asteessa pudoten siitä asteen verran ennusteajan kuluessa.
Vaikka ennusteet lupaavat kirkasta auringonpaistetta, taivas on seitsemän maissa aamulla puolipilvinen ja näkyvyys on sumun heikentämänä heikko. Kosteus lienee edelleen melko korkea, mikä tarkoittaa märkää puseroa tänä päivänä.

Lämpötilat tänään: Jerusalem 20 -30; Tiberias 27 -38; Suolameri 31 -40; Eilat 30 -41 +C-astetta. Kinneretin vedenkorkeus laskee edelleen 1 sm päivässä ollen nyt 212.42 metriä merenpinnan alapuolella.
Suurin huoli ja suru on kuitenkin Suolameren kohtalo, jota kutsutaan myös nimellä Kuollutmeri, vaikkei se vielä kuollut ole. Sen vesimäärä pienenee jatkuvasti, mikä aiheuttaa sen rantamaiden suolan kuivumista ja makean veden tunkeutumista sen tilalle liuottaen suolan pois, mikä heikentää maan sitovuutta. Tämän johdosta ranta-alueilla tapahtuu jatkuvia ennalta arvaamattomia maan vajoamia, ”potholes”, usean metrin syvyisiä kuoppia, vetäen mukanaan kaiken maan pinnalla olleet rakenteet, puut ja pensaat. Jopa muutamat rantahotellit ovat vaarassa, kuten myös Ein Gedin kibbutsin rakennukset.

2.       ISRAELIN juomavesitilanne on hyvä, mikä johtuu Välimeren rannikolle rakennetuista meriveden puhdistuslaitoksista, jotka kattavat kotoisen tarpeen ja ylikin. On jopa ajateltu puhdistetun veden viemistä ulkomaille, sillä kuivuus ja pohjaveden väheneminen on ongelmana monissa maissa. Israel puhdistaa myös viemärivettä, mutta sitä käytetään pelkästään maatalouden kasteluvetenä, ei juomavetenä. Kinneretin vettä käyttävät kaivojen lisäksi pääosin PA:n arabit ja Jordania, mutta pohjavesi-varastojen liikakäyttö aiheuttaa niiden suolaantumisen, minkä palautuminen normaalitasolle voi kestää vuosikymmeniä. Kaivojen kaivamista pyritään valvomaan, mutta PA:n alueilla laittomia kaivoja kaivetaan jatkuvasti, ja viemärivedet lasketaan sellaisinaan maastoon, mikä tunkeutuu pohjavesiin lisäten pohjavesien saastumista. Tilanne on sama Negevin beduiinien parissa.

KNESSETISSÄ on nostettu esille kysymys käyttöveden hinnasta, joka on laskelmien mukaan kolminkertainen siitä, mikä vastaisi sen toimittajalle valtionyhtiö Mekorot aiheutuneita tuotanto- ja toimituskustannuksia.
Kuluttajat maksavat nyt 9.20 NIS/kuutiometri vettä, mikä on kolminkertainen sen keskimääräisiin tuotantokustannuksiin verraten.
Knessetin sisäisen komitean puheenjohtaja David Amsalem kertoo havainnoistaan, että - huomioiden kohtuullinen voittotaso – veden objektiivinen hinta olisi 2.50 NIS/kuutiometri vettä. Amsalem (Likud) aikoo palata asiaan Knessetin aloittaessa toimintansa kesätauon jälkeen. Puhdistuslaitokset kattavat 40 % juomaveden tarpeesta. Meriveden puhdistaminen maksaa 3 NIS/kuutio, pohjaveden puhdistaminen 70 agoraa. Amsalem tunnustaa, että valtion tulee tukea maataloutta, mutta ei valtaväestön vedenjakelun kustannuksella. Hän ei puuttunut siihen että Israel toimittaa vettä myös PA:n alueille ja Gazaan useimmiten Israelin veronmaksajain kustannuksella, koska ne eivät maksa saamastaan vedestä. Inhimilliset ja kansainväliset sopivuussäänöt estävät kuitenkin veden toimittamisen katkaisemisen, mitä on ehdotettu, mikä koskee myös Israelin sähkötoimituksia, joissa PA/PLO:n velka Israelin valtion sähköyhtiölle nousee miljardeihin NIS. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Were-paying-300-percent-more-than-what-we-should-for-water-something-has-to-be-done-412745

3.       JOS ISRAELIN taivas ja näkymät maan pinnalla ovatkin vielä kahdeksan maissa edelleen hämyiset ja epämääräiset, tilanne on tuskin yhtään selkeämpi poliittisella ja diplomaattisella kentällä.
Obaman hallituksenvuosia sitten Tunisiassa alulle panema ”arabikevät” jatkuu edelleen, mutta vienojen kevättuulten asemesta nyt viimaisen purevina syysmyrskyinä (helleaalloista huolimatta). Maasta toiseen Lähi-Idässä siirtyneen sekasorron ja tiilanteen sekavuutta lisää se, että USA on vetänyt joukkojaan ja sen mukana vaikutusvaltaansa pois alueelta, mikä on nostanut esiin kipeän kysymyksen: kuka nyt aluetta johtaa, ja kuka antaa tarvittavat turvatakuut?
Kysymys ei ole pelkästään poliittisesta tai diplomaattisesta johtajuudesta, vaan alueen maiden turvallisuudesta, mikä aiemmin lepäsi USA:n mahdin varassa.

Kuten olen aiemmin toisessa yhteydessä maininnut: ”Aseeton mies Lähi-Idässä on alaston”. Tämä sisältää sen tosiasian, että miehen tulee perustaa turvallisuutensa kädessään pitämäänsä aseeseen, eikä luottaa naapurin antamaan suojaan ja tukeen. Juutalaiset pukivat tämän sanonnan muotoon: ”Jos sinä et itse puolusta itseäsi, kuka sitten? Ja jos et tee sitä nyt, koska sitten?” Tämä antaa sen moraalisen ja eettisen perustan, jonka Israel on rakentanut oman armeijansa ja puolustusjärjestelmänsä – tosin USA:n suosiollisella avustuksella – jota pidetään Lähi-Idän voimakkaimpana ja neljänneksi vahvimpana maailmassa.

Monet arabimaat sen sijaan ovat suurelta osin laiminlyöneet oman armeijansa kehittämisen, ja ovat nyt havainneet seisovansa alastomina potentiaalisten vihollistensa edessä. Tämä koskee etenkin Persianlahden ns. GCC yhteistoiminta-maita, jotka Iranin mahdin noustessa esteettömästi näkevät haavoittuvuutensa. Tilanteen vaarallisuus lisääntyy potentiaalisesti Iranin rakentaessa oman ydinaseensa, jolla se pystyy painostamaan naapureitaan. Obaman tukeman Wienin sopimus, jonka tarkoitus oli estää Iranin ydinpommi, todellisuudessa antaa Iranille oikeuden kehittää ydinsuunnitelmaansa lännestä ostamansa kehittyneen teknologian avulla entistä nopeammin, mikä koskee myös sen ohjusteollisuutta.

Perinteisesti Israel on ollut arabimaiden suurin vihollinen, jonka tuhoamisen ne ovat nähneet välttämättömäksi ”islamin hallitseman alueen pyhyyden” palauttamiseksi. Uudessa tilanteessa ne ovat alkaneet tunnustaa – ei vielä julkisesti, vaan salaisissa neuvotteluissa – että uskonnolliset näkökohdat sivuuttaen arabien sunni-mailla ja Israelissa on yhteinen intressi vastustaa Iranin shia-muslimien valtapyrkimyksiä. Sunni-arabit katsovat, että islamin shia-haara edustaa harhaoppia. Vaikka juutalaisuus on myös islamin sunni-haaran mukaan harhaoppinen - juutalaisten katsotaan väärentäneen alkuperäiset dokumentit ja historian – turvallisuus- kysymykset sanelevat tässä kylmät tosiasiat. Siksi arabit katsovat, että Israel on ainoa varteenotettava tuki tässä tilanteessa.
Vaikka arabimaat ovat yksinvaltaisesti hallittuja maita, joissa hallitsija määrää, mitä tehdään selittämättä kansalle, miksi, nykyisen tiedonvälityksen laajentuessa jokaisen
käyttöön rajoitustoimista välittämättä, yksinvaltiaat joutuvat seuraaman kansansa reaktioita, eikä vuosisatoja ja kymmeniä jatkunutta kasvatusta määrätyn ideologian tai ajatussuunnan mukaiseksi voida hetkessä muuttaa. Muutos ei tapahtuu hitaasti. Asioita mutkistavat Lähi-Idässä vahvistuneet uskonnolliset tai ei-uskonnolliset ääri-liikkeet, jotka vahvasti aseistautuneina ja terroria hyväkseen käyttäen vetoavat nuoreen sukupolveen, joka valistuneena ja usein länsimaissa opiskelleena pystyy seuraamaan tilannetta muualla maailmalla ja näkemään maansa takapajuisen järjestelmän. Tämä on hedelmällinen maaperä hallituksen vastaisille liikkeille.

Näin tapahtui Afrikan pohjoisosan maissa, ja näin jatkuu edelleen Irakissa ja Syyriassa, joissa länsimaat kaatoivat tai tuomitsivat perinteisen hallitusmuodon murskaten niiden sisäisen turvallisuusjärjestelmän ja avaten laajat maat alttiiksi ääriliikkeille. Egyptin presidentti Sissi nousi vastustamaan sitä maassaan. Egypti oli aiemmin Lähi-Idän johtava arabimaa, mutta on menettänyt asemansa.
Prosessi jatkuu Libanonissa ja Jordaniassa, ja uhkaa tasapainoa Egyptin Siinailla ja Gazassa, ja jonka vaikutukset tuntuvat Somaliassa ja Jemenissä sekä myös Persianlahden maissa ja Saudi Arabiassa. Saudit joutuvat jatkuvasti kamppailemaan ääriliikkeitä vastaan, joiden kohteina ovat saudien öljyalueet maan itäosissa sekä pyhät kaupungit Mekka ja Medina. Saudi Arabia sotaretki Jemeniin on ennalta-ehkäisevää toimintaa Al-Qaidan tukemia houti-kapinallisten yksikköjä vastaan, jotka uhkaavat pyhiä kaupunkeja.

Terrorismin vahvin tukija on ollut Iran, ja sen vaikutuksen pelätään nyt voimistuvan oleellisesti sanktioista vapautuvien miljardien USD ansiosta. Ajatollah Ali Khamanei esittää julkistamassaan opaskirjassaan varsinaisiksi vihollisekseen USA:n, ”suuren saatanan”, ja toiseksi Israelin, ”Pienen saatanan”, joka miehittää islamin kolmanneksi pyhintä kaupunkia, Jerusalemia. Jerusalemilla ei ollut muslimeille juuri mitään merkitystä ennen juutalaisten muuttamista ”Palestiinaan” ja Israelin valtion perustamista. Se oli islamin takamaata, jonka nostettiin esiin poliittisista syistä, mitä on tuettu 1948 lähtien vuodesta toiseen palestiinalaispakolaisten asemalla, joilta on kielletty normaalit ihmisoikeudet ja oikeus päästä asumismaansa kansalaisiksi.

OBAMAN hallitus on pyrkiessään etsiä arabimaiden suosiota kääntynyt yhä vihamielisemmäksi Israelia kohtaan, mitä kasvatti Netanyahun avoin vastustus USA:n johtamille neuvotteluille Iranin kanssa. Bibi pyrkii vaikuttamaan Wienin sopimuksen käsittelyyn kongressissa, joka Israelin näkemyksen mukaan vain kiihdyttää Iranin ydinteollisuuden kehitystä ja ydinpommin rakentamista. Ennakoiden mukaan kongressi tullee hyväksymään sopimuksen, tai ainakin, ettei  saada tarvittavaa 2/3 enemmistöä Obaman veto-oikeuden mitätöimiseksi.

USA:n presidentti ehdokkaan Mike Huckabeen avoin tunnustus Israelin oikeuteen koko maahan Jordanjoesta Välimereen ja Jerusalemin itäosiin oli miellyttävä poikkeus yleisestä tendenssistä tuomita Israelin rakentaminen Juudeassa ja Samariassa sekä Jerusalemin itäosissa laittomana. Tämä entinen Arkansasin kuvernööri ja babtisti-pappi puhui sydämestään rakkaudestaan Israelin maahan. Hän sanoi, että Israelilla on suurempi oikeus maahansa kuin USA:lla Manhattaniin. Hän tapasi myös Netanyahun ennen keskiviikon palaamistaan kotiin, mutta ei halua kertoa siitä julkisuudessa estääkseen pääministerin joutumisen noloon asemaan. http://www.jpost.com/International/Huckabee-Israel-has-more-of-a-connection-toShiloh-than-Americans-have-to-Manhattan-412600, http://www.jpost.com/Opinion/Obamas-insinuations-of-Jewish-influence-and-interference-412787, http://www.jpost.com/Opinion/Middle-Israel-The-decadence-of-American-politics-412790, http://www.timesofisrael.com/obama-vows-to-up-israel-defense-aid-if-nuke-deal-approved/,

4.       UUTISOTSIKOITA
·         Wienin sopimuksen salaisessa liitteessä, joka allekirjoitettiin IAEA:n ja Iranin välillä, Iranille annetaan oikeus itse suorittaa tarkastukset IAEA:n haluamissa kohteissa ja ottaa sen vaatimat 7 maanäytettä. USA:n hallitus väittää, ettei asia ole näin, mutta IAEA:n pääsihteeri Yamano sanoo olevansa huolestunut sopimuksesta. USA:n kongressin republikaanijäsenet ja johtajat ovat hyvin ärtyneitä sopimuksesta ja etenkin sen salaisista liitteistä käyttäen sanamuotoja, jotka muistuttavat maan myymistä viholliselle, eli valtio-petosta, käyttämättä tätä termiä.  Tämä jos mikään on nostattamassa epäilyksiä Obaman toimien vilpittömyydestä ja uskollisuudesta USA:n kansalle, jota hän vannoi puolustavansa - joskin epäselvissä olosuhteissa. http://www.timesofisrael.com/us-iaea-in-no-way-allowing-iran-to-self-inspect-nuke-site/, http://www.timesofisrael.com/read-full-text-of-secret-deal-between-iran-and-iaea-on-inspections/,
·         Israelin pohjoisosaan ammuttiin eilen neljä rakettia, jotka sytyttivät pensaspaloja rutikuivilla alueilla. Islamic Jihad kieltää ampuneensa raketit. IDF sanoo, että raketit ampuivat Iranin vallankumouskaartin Al-Quds yksiköt Syyriassa. IDF vastasi tuleen iskemällä hävittäjillään 14 kohteeseen Syyrian puolella, mikä oli laajin operaatio Syyrian alueella 1967 sodan jälkeen. http://www.timesofisrael.com/irans-revolutionary-guards-behind-syria-rocket-fire-army-says/
·         Tel Avivin maamerkkinä tunnettu Maariv-silta tuhottiin eilen uusien suunnitelmien vuoksi. Kevyt rautatien rakentaminen aloitettiin Tel Avivissa, mikä tulee aiheuttamaan häiriöitä muutenkin sekavaan liikenteeseen. http://www.timesofisrael.com/watch-tel-avivs-landmark-maariv-bridge-demolished/
·         Washingtonin synagogan naisten puhdistusaltaalla (mikve) viime vuonna paljastunut skandaali seurakunnan rabbin videoitua altaaseen meneviä naisia katsellakseen niitä omaksi viihdytyksekseen, on aiheuttanut seurakunnan naisten kapinan rituaalin pyhyyden palauttamiseksi ja kaikenlaisen epäpyhän toiminnan lakkauttamiseksi. He vaativat myös, että altaiden seiniin on asennettava tilanteeseen sopivia korkokuvia tai maalauksia. Rabbi Barry Freundel pidätettiin viime vuonna videoituaan salaa kymmenien naisten puhdistautumisen mikve-altaassa Ortodox Ohov kansallisessa Synagogassa Washingtonissa. Naisten luottamusta ikivanhan rituaalin pyhyyteen on vaikea saada palautettua. http://www.timesofisrael.com/after-voyeurism-scandal-dc-women-reclaim-mikvah-with-mural/
·         Israelin myymät aseet Etelä Sudanin hallitukselle ovat herättäneet kyselyjä toiminnan mielekkyydestä maahan, jossa käydään edelleen verisiä taisteluja. Israel puolustautuu toteamalla, että taisteluja käydään siellä Iranin tukemia
ryhmittymiä vastaan, mikä on Israelin intressien mukaista.
·         65 vuorokautta kestänyt syömälakko vaurioitti Mohammed Allaanin aivoja, kuten aivokuvaus osoittaa. Korkein oikeus määräsi hänet vapautettavaksi mikä olisi IDF:n säännön mukaan tapahtunut ilman eri päätöstä. Allaan kieltäytyi siihen, että hänet olisi vapautettu ulkomaille. Allaan pidätettiin epäiltynä kuulumisesta kiellettyyn terrorijärjestöön ja valtion vastaisista toimista. Häntä pidettiin pidätettynä hallinnollisella päätöksellä. Hän itse vaati syytettä ja oikeudenkäyntiä, mitä IDF ei voinut tehdä todisteiden puuttumisen vuoksi. Uuden lain mukaan IDF voi pidättää kenet tahansa kuuden kuukauden ajaksi hallinnollisella päätöksellä ilman asianajajaa ja oikeudenkäyntiä. IDF käyttää sitä ns. juutalaisia kukkulanuoria vastaan. http://www.timesofisrael.com/palestinian-prisoner-ends-hunger-strike-condition-improving/
·         Egyptin tiedustelujoukot pidättivät Siinailla neljä Hamasin laivaston jäsentä, joiden epäiltiin olevan matkalla Iraniin saamaan jatkokoulutusta.  http://www.timesofisrael.com/gazans-nabbed-in-sinai-were-hamas-naval-commandos-en-route-to-training/
·         Englanti avaa lähetystön Teheranissa viikonvaihteen aikana 4 vuoden tauon jälkeen. http://www.timesofisrael.com/britain-to-reopen-embassy-in-tehran-this-weekend/
·         Valtatie no 443 Jerusalemin luoteispuolella on uusin terrorismin isku-
kohde, jossa tapahtuu toistuvasti autojen kivityksiä, ja jossa arabit sytyttivät bensiiniaseman tuleen. Torstai-iltana neljä israelilaista joutui heidän pahoinpitelynsä kohteiksi päivää aiemmin haavoitettuaan 2-vúoden ikäistä lasta päähän. Eilinen hyökkäys tapahtui lähellä Dor Alon bensiiniasemaa, jossa arabit puukottivat useasti israelilaista asiakasta työntekijöitten ilkkuessa ja seuratessa tilannetta sivusta. Terrorismi on luisumassa poliisin valvonnan ulkopuolelle ja lähestyy kolmatta intifadaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199741#.VdbkdYr7RsU
·         Syyria ilmoittaa, että IDF:n iskussa Quneitran tukikohtaan kuoli 1 ja haavoittui 7 Syyrian armeijan sotilasta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199743#.VdbnIIr7RsU, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199745#.VdbojIr7RsU,
·         IDF asentaa yhden Iron Dome patteristin Ashdodin ja toisen Beershevan lähelle peläten rakettitulen alkavan uudelleen Gazasta Iranin tukeman Al-Qaidan ryhmittymän toimesta. http://www.debka.com/newsupdatepopup/12387/,http://www.debka.com/newsupdatepopup/12390/
·         Poliisin yksiköt tekivät ratsioita arabien koteihin Issawiyan arabilähiössä Jerusalemissa pidättäen epäilemiään terroristeja. Poliisi sulki neljä lähiöön johtavista teistä voidakseen paremmin valvoa liikennettä alueella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199719#.Vdbo54r7RsU
·         PA/PLO:n sisällä kuhisee vaarallisesti. mikä enteilee muutoksia johdossa. Abbas pyrkii eliminoimaan pahimmat kilpailijansa ennen tärkeitä vaaleja, hän erotti Abed Rabbon PLO:n pääsihteerin virasta ja lakkautti hänen ja entisen pääministeri Salaam Fayyadin johtaman NGO-yrityksen Ramallahissa. Hänen pahin kilpailijansa voiolla Jibril Rajoub, koska Marwan Barghouti on vankilassa. Abbas näyttää suosivan Saeb Erekatia. Teheran kieltäytyi ottamasta vastaan Abbasia, joka halusi päästä osille vapautetuista miljardeista ja aseista, joita Iran lupaa jakaa jokaiselle, joka taistelee Israelia vastaan, mutta ei Abbasille.  http://www.jpost.com/Middle-East/Abbas-courting-Iran-is-like-riding-a-tiger-terror-expert-says-412737
·         Israel hajotti EU:n rahoittamat ja rakennuttamat rakennukset E1 alueella Maale Adumimiin menevän tien varrella. Alue on C-aluetta, joka on Israelin täydessä siviili- ja turvallisuusvastuussa. EU toimii harkitun provokatiivisesti osoittaakseen, ettei alue kuulu Israeliin. Israelin tulisi nostaa syytteet EU:ta vastaan kansainvälisen sopimuksen rikkomuksista ja kiihotuksesta. USA:n ulkoministeriö esitti oman vastalauseensa rakennusten purkamisesta. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/US-troubled-by-Israeli-escalation-of-Palestinian-home-demolitions-412824









Wednesday, August 19, 2015

KESKIVIIKKO 19.08.15

KESKIVIIKKO 19.08.15
1.       ”ISRAELILLA ei ole vain Jumalan antama oikeus Juudeaan ja Samariaan, vaan joka kerran, kuin se on luovuttanut maata sieltä, se on tuonut mukanaan ongelmia ja terroria”, totesi Mike Huckabee, yksi USA:n republikaanien presidentti-ehdokkaista tiistaina, Hän oli lyhyellä vierailulla Israelissa, ja meni ensimmäiseen vierailu-kohteeseensa Shiloon Samariassa suoraan Iowan vaalikiertueelta.
Entinen Arkansasin kuvernööri Huckabee on aina seisonut lujasti Israelin tukena ja puolustanut sen oikeuksia Juudeaan ja Samariaan todeten, että jokaisen presidenttiehdokkaan tulisi tehdä vierailu Israeliin. Eikä vain Ben Gurionin lentokentälle ja Jerusalemiin, kuten useimmat tekevät, vaan Israelin maahan kokonaisuudessaan, josta Juudea ja Samaria muodostavat oleellisen osan. Hän sanoi matkansa liittyvän varainkeräykseen presidentin vaalityöskentelyä varten. Joillekin lienee vaikea ymmärtää, onko syrjäinen pieni juutalaisyhteisö Samarian vuorilla sovelias kohde maailman mahtavimman valtion presidenttiehdokkaan vaalityölle.

TÄMÄ on kuitenkin nähtävä oikeassa ympäristössään. Huckabee haluaa vaikuttaa USA:n evankeliseen kansanosaan, joka perinteisesti seuraa hyvin läheisesti ja suurella myötätunnolla Israelin taistelua vihamielisessä ympäristössä. Se kansanosa tukee ja hyväksyy myös Israelin oikeudet Juudeaan ja Samariaan ja Israelin rakentamiin juutalaisyhteisöihin siellä. Siksi vaikutusvaltaisen entisen kuvernöörin julkisella kannanotolla on merkittävä vaikutus USA:n kansaan.

PRESIDENTTI George Bush ensimmäiseksi omaksui kriittisen asenteen Israelin harjoittamaan politiikkaan ja ennen kaikkea juutalaisten rakentamiseen Juudean ja Samarian alueille. Bush katsoi, että se on laitonta kuten myös Jerusalemin itäosat, jotka Israel liitti virallisesti pääkaupunkiin 1967 puolustussodan jälkeen.
Tämän politiikan mukaisesti Bush katsoi, että Lähi-Idän ongelmien keskeisin kysymys oli Israelin ja sen alueilla asuvien arabien välisten suhteitten ratkaiseminen perustamalla arabeille oma valtio Israelin keskeisille alueille Juudeaan ja Samariaan.

Obaman hallitus on jatkanut Bushin aloittamalla saralla seuraten hyvin kiinteästi Israelin toimia Juudeassa ja Samariassa tuomiten välittömästi uudet rakennus-hankkeet, vaikka ne olisivatkin liittyneet aiemmin perustettujen ja virallisesti hyväksyttyjen juutalaisyhteisöjen rajojen sisäpuolella luonnollisen kasvun vuoksi.  Obaman hallitus katsoo myös, että Israelin ja arabien välisten ongelmien ratkaiseminen on avain koko alueen kaaoksen selvittämiseen. Tunisiassa alkanut ns. arabikevät romutti tehokkaasti tämän virheellisen näkemyksen, mutta Obaman johdolla USA:n hallitus jatkaa vääristynyttä ulkopolitiikkaansa.
Jay Shapiro analysoi Obaman asennetta todeten, ettei hän ole antisemitisti. Hän toteuttaa johdonmukaisesti islamin periaatetta, jossa länsimaissa vallitseva juudeo-kristillinen kulttuuri edustaa islamille vihamielistä ideologiaa, jota vastaan tulee taistella. Israel on tässä asettelussa nähty länsimaiden etuvartioasemana islamin meren kyljessä, joka sellaisena on poistettava vieraana ja vaarallisena.

MIKE HUCKABEE vastustaa Obaman ja demokraattisen puolueen ohjelmaa sen keskeisiltä osiltaan mukaan lukien ns. perhesuunnittelu, obamacare, abortti- ja monet uskonnolliseen vakaumuksen liittyvät kysymykset, joissa Obaman nähdään
toimivan islamin maailmankatsomuksensa mukaan kristinuskon tuhoamiseksi. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Moving-the-needle-on-settlements-debate-412518,

2.       ISRAELISSA jatkuu edelleen helteinen sää, joka tuntuu epämiellyttävän kostealta ja hautovan lämpimältä, eikä ennusteiden mukaan näköpiirissä ole selvää muutosta parempaan suuntaan, vaikka pientä poukkoamista tapahtuukin ylös ja alas. Onneksi olemme sentään säästyneet joitakin naapurimaita runnelleilta huippuhelteistä. Kesään kuuluvat kärpäset ja itikat, enkä tarkoita itikoilla Pohjanmaan lehmiä, vaan oikeita siivekkäitä hyönteisiä, jotka Israelissa ovat aivan eri rotua kuin Suomessa, jossa ne kesäiltoina lentelevät moottori ulvoen täysillä, ja löydettyään sopivan kohteen iltapalan haukkaamiseksi asettelevat jokaisen koipensa tukevalle alustalle ennen puudutuspiikin ja imutorven työntämistä ihon läpi.

Täkäläinen kanta, vaikka kuuluneekin samaan peruslajiin, on kooltaan paljon pienempi ja väriltään tummempi. Se lentää salakavalasti huomiota herättämättä iholle usein hämäämistarkoituksessa iskien useita puudutuspiikkejä ennen poraamisen aloittamista. Siksi iho alkaa puudutusaineen tehon vähetessä kutista laajalla alueella, mikä jatkuu pitkin yötä, ellei puudutusainetta saa puristettua pois välittömästi. Usein ne lentävät edes takaisin kasvojen edessä ennen poraamista.
Myös kärpäset kuuluvat Israelin kesään siinä missä Suomessakin. Niitä tulee paikalle välittömästi, kun alkaa grillata lihaa, mikä on Israelissa suosittua ja jota harjoitetaan puistoissa ja muissa avoimissa paikoissa pienillä kannettavilla grilleillä, joihin voi ostaa poltto- ja sytytysaineita kaupoista. Mäkäräisiä ei liene täällä, ei ainakaan siinä laajuudessa, kuin Suomessa - etenkin heinänteon aikaan.

LÄMPÖTILAT tänään: Jerusalem 21 – 33; Tiberias 21 -39: Suolameri 32 -41; Eilat 29 -42 +C-astetta. Lämpötilat pysyttelevät edelleen korkealla, yhden tai parin asteen heittoja tapahtunee ennusteaikana, mutta ei suurta muutosta. http://www.timesofisrael.com/egypt-says-heat-wave-death-toll-climbs-to-106/,

3.       USA on johtanut pientä MFO rauhanturvaajien joukko-osastoa Siinailla vuodesta 1979 alkaen, jolloin Anwar Sadat ja Menachem Begin allekirjoittivat Israelin ja Egyptin välisen rauhansopimuksen. MFO:n joukkoja lienee tällä hetkellä 700 miestä, armeijan pataljoonan verran mukaan lukien avustusjoukot. Näiden joukkojen ei ole tarkoituskaan estää taisteluja, vaan toimia tarkkailijoina ja raportoida tilanteen kehittymisestä Pentagoniin ja YK:n keskuksiin.

Myös MFO:n joukkoja vastaan on hyökkäilty, mikä on yhdessä tilanteen Siinailla kehittyessä yhä sekavammaksi pakottanut Pentagonia harkitsemaan tukikohdan tulevaisuutta ja joukkojen roolia puolueettomana tarkkailijana.
Harkittavina on muutamia vaihtoehtoisia malleja. Yksi on jatkaa tarkkailua ja raportointia, mutta tehostamalla joukkojen puolustuskykyä tehokkailla aseilla, joiden avulla pystyttäisiin torjumaan tukikohtaa vastaan tehdyt hyökkäykset. Koska joukoilla ei ole oikeutta etsiä hyökkääjiä niiden tuhoamiseksi, ne joutuvat olemaan kuin puolustuskyvyttömät ankat alttiina vihollisen yhä tehokkaampien aseitten alla.
Toinen vaihtoehto on tukikohdan sulkeminen ja toiminnan lopettaminen. Koska tukikohdan miehistö koostuu useasta kansasta, ratkaisu on tehtävä yhteisesti.
Camp Davidissä neuvotellun sopimuksen mukaan USA:lla on oikeus vetää omat joukkonsa Siinalta, mutta ei voine tehdä yksipuolista päätöstä.
MFO Nothern Camp (monikansallinen sotilas- ja tarkkailijaosasto pohjoinen leiri), kuten tukikohtaa virallisesti nimitetään, muodostaa myöskin poliittisen ongelman.
Egyptin edellinen presidentti Mohammed Mursi halusi muuttaa rauhansopimuksen tekstiä, joka sallisi Egyptin vievän Siinaille enemmän sotilaallisia joukkojaan ja perustamaan sinne tukikohtiaan-

Presidentti Abdel Fattah al-Sissi kannattaa sopimuksen noudattamista, mutta hän on joutunut pyytämään Israelilta lupaa joukkojen lisäämiseksi taistelussaan Siinaille pureutuneita kapinallisia islamisteja vastaan, joiden päämääränä on islamilaisen tasavallan perustaminen Siinaille Islamin Valtion tapaan. MFO-joukoilla on symbolinen merkitys alueen tasapainolle. Jos MFO joukot vedetään pois, islamistit katsovat saaneensa tärkeän voiton USA:n johtamista joukoista, mikä voi vaikuttaa heikentävästi Egyptin joukkojen moraaliin. http://www.timesofisrael.com/us-may-pull-out-sinai-force-that-helps-keep-israel-egypt-peace/

4.       DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että Iranin vallankumouskaarin Al-Quds joukkojen komentaja Qassem Soleimani perusti ylimmän kaitsijan Ali Khamenein käskystä uuden itäisen komento-keskuksen. Al-Quds joukot valvovat Hizbullahia Libanonissa, palestiinalaisia taistelujoukkoja, Syyriaa, Irakia ja Persianlehden maita, artikkelissa kerrotaan.
Artikkelin mukaan uusi itäinen komentokeskus keskittyy aseiden ja ohjusten jakamiseen jokaiselle ryhmälle Juudeassa ja Samariassa sekä Gazassa, joka sanoo tarvitsevansa niitä taistelussa Israelin miehitystä vastaan. Perimmäisenä päämääränä on Jerusalemin vapauttaminen, mutta ensimmäisenä tavoitteena on Juudean alueiden muodostamiseksi Israelille vihamieliseksi ja Samarian miehityksen lopettaminen,  samaan tapaan kuin Hizbullah Libanonissa ja Hamas Gazassa.

IRANIN ylin kaitsija Ali Khamenei julkaisi elokuun ensimmäisellä viikolla 416 sivun mittaisen ohjekirjasen nimellä ”Jihadin lipunkantaja Jerusalemin vapauttamiseksi”.
Kirja julkaistiin länsimaissa. Siinä kutsutaan Israelia usealla nimellä, jotka tarkoittavat sen eliminoimista (nabudi), häviämistä (imha) ja poistamista (zaval).
Khamenei selittää kirjassaan laajasti, että Israel tulee tuhota ja poistaa kartoilta, koska se miehittää islamin kolmanneksi pyhintä kaupunkia ja on USA:n liittolainen. Hän selittää, ettei sitä tule toteuttaa suoralla hyökkäyksellä, vaan kuluttamalla sitä ulkoapäin. Tekemällä sen asukkaitten elämän niin vaikeaksi, etteivät he enää kestä, vaan muuttavat pois.

IRANIN ulkoministeri Mohammed Javad Zarif sanoi vieraillessaan Beirutissa 12. elokuuta, että Wienin sopimuksen tultua allekirjoitetuksi seuraavaksi Iranin tulee vastata alueen haasteisiin, joista tärkein on Israelin sionistinen äärihallitus.
USA:n ulkoministeri John Kerry vähätteli Iranin johtajien vaatimuksia USA:n ja Israelin tuhoamiseksi kutsuen sitä vain poliittiseksi retoriikaksi ilman tositarkoitusta. Hän sanoi varoittaneensa Zarifia, että ne mutkistavat uskottavuutta, ja että he toimivat tyhmästi. Ehkä tämä oli se tilanne, jossa Zarif heitti kynänsä Kerryä kohti.
Khamenein teesejä voidaan vähätellä lännessä, mutta Iranissa ja shia-muslimien parissa ne otetaan sitovina ohjeina ja määräyksinä.
DF:n artikkelissa mainitaan, että todisteena Khanenein vaikutusvallasta on se, että Abbasin neuvonantaja, PLO:n hallituksen jäsen Jemail Majdalani saapui Teheraniin valmistelemaan PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin vierailua Iranissa useiden vuosien jälkeen. Toisen uutisen mukaan vierailun tarkoituksena on saada Iranin sanktioista vapautuneita miljardeja Iranin ja Hamasin välisten suhteitten viilennyttyä äkisti Hamasin pyrkiessä lähentymaan Saudi Arabiaa.  http://www.debka.com/article/24817/Iran-to-arm-West-Bank-Palestinians-for-new-Eastern-Front-to-%E2%80%9Cefface%E2%80%9DIsrael

5.       DEBKAFILE kertoo toisessa artikkelissaan, että Venäjän presidentti Vladimir Putin tarkoittaa täyttä totta vakuuttaessaan Saudi Arabian ulkoministerille Adel al. Jubairille tämän Moskovan vierailun yhteydessä 11.08., että Venäjä vastustaa ehdottomasti suunnitelmaa, johon kuuluu Bashar Assadin syrjäyttäminen. Sanojensa vakuudeksi Venäjä lähetti Syyriaan kuusi MIG-31 Fozhound hävittäjää sekä Antonov 124 Gondor kuljetuskoneen, joka toi Syyriaan 1000 Kornet 9M 131 kolmannen sukupolven panssarintorjuntaohjusta. Mig 31 on Venäjän vastaus USA:lle sen toimitettua Turkille 6 F-16 hävittäjäkonetta.

Venäjän presidentti Putin haluaa osoittaa, että hän vastaa USA:n siirtoon vastaavanlaisella siirrolla tasoittaakseen puntit.
Venäjän pelkää, että USA yhdessä Turkin ja Iranin kanssa juonittelevat Syyrian sekavan tilanteen ratkaisemiseksi salaisella sopimuksella, johon sisältyy Assadin poistaminen joko vapaaehtoisesti tai väkivalloin. Sitä Putin ei voi hyväksyä. http://www.debka.com/article/24819/Six-Russian-MiG-31-interceptor-aircraft-land-in-Damascus-to-rescue-Assad-regime

6.       UUTISOTSIKOITA
·         USA:n kongressin jäsenten pohtiessa omaa äänestysratkaisuaan koskien Wienin sopimusta alkaa näyttää ilmeiseltä, ettei sopimusta vastustavien leiriin saada tarpeeksi jäseniä, jolla voitaisiin etukäteen eliminoida Obaman uhkaama veto-oikeuden käyttäminen. Monet republikaanien presidentti-ehdokkaat ovat vakuuttaneet, että presidenttinä he mitätöisivät sen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199640#.VdQ9GGD7RsU
·         Sosiaalisen tasavertaisuuden ministeri Gila Gamliel suunnittelee valtion järjestämiä tutustumismatkoja Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöihin. Tarkoituksena on vahvistaa ikääntyneiden sekä nuorten kansalaisten suhteita raamatullisiin alueisiin Samariassa. Gamliel kävi tiistaina valmistelemassa ideansa toteuttamismahdollisuuksia vieraillen useissa kohteissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199639#.VdQ-c2D7RsU
·         Jerusalemin pormestari Nir Barkat sulki 8 minimarkettia, joita oli pidetty auki sapattina. Kriitikot sanovat, että tämä on lehmänkauppa haredi-kansan kanssa, jotta voidaan pitää elokuvateattereita avoinna sapattina. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199635#.VdRANGD7RsU
·         Israelin ulkoministeriön henkilökunta, joka taistelee palkkojensa nostamiseksi, sanoo, etteivät hallituksen nimittämät lähettiläät saa passeja- YK:n lähettilääksi nimitettiin Danny Danon, Italian lähettilääksi Fiamma Nirenstein ja Brasilain lähettilääksi Danny Dayan. Virkailijoiden edustaja vakuuttaa, ettei ministeriö avusta näitä kolmea nimitettyä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199619#.VdRBJmD7RsU
·         Vanhahko USA:sta muutama kuukausi sitten muuttanut nainen joutui Temppelivuorella vieraillessaan musliminaisten pahoinpitelemäksi, eikä lähellä seisonut Jerusalemin poliisi puuttunut asiaan ollenkaan. Hän tokaisi naiselle. Jos teitä on kohdeltu väärin, tehkää ilmoitus. PA:n arabit ovat palkanneet useiden naisten muodostaman osaston Vuorelle, joka seuraa Vuorelle nousseita ja huutelee heille häväistyksiä Allahinsa kunniaksi. Heille maksetaan pientä palkkaa tästä vieraanvaraisuudestaan. Temppelivuoren hallinta on luisumassa PA:n ja Hamasian käsiin eikä hallitus tee mitään. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199597#.VdRCkGD7RsU
·         ”Me iskemme jokaista, joka yrittää iskeä meitä”, BIBI julisti vierailtuaan maan pohjoisrajan tuntumassa. Hän ei tainnut tarkoittaa arabinaisia Vuorella, vaan IS:n ja muiden islamistien joukkoja Syyriassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199616#.VdREgGD7RsU
·         PA syyttää Israelia, että se käy salaisia keskusteluja Hamasin edustajien kanssa, eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Israel ja Hamas haluavat pitkäaikaista aselepoa, jolla vähennettäisiin jännitystä Gazan rajalla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199624#.VdRFdWD7RsU
·         Neljä juutalaista ja yksi arabi haavoittuivat arabien kivittäessä bussia ja kahta muuta autoa Öljyvuorella A-Tur lähiössä tiistai-iltana. He rikkoivat bussin ja autojen tuulilasit haavoittaen sisällä istuneita ihmisiä. Poliisi etsii hyökkäykseen osallistuneita. Osa haavoittuneista hoidettiin paikalla, neljä heistä vietiin Hadashan sairaalaan. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/4-Jews-1-Arab-wounded-in-Jerusalem-rock-attack-on-Mount-of-Olives-412516
·         Syömälakossa ja kuolemaisillaan oleva palestiinalainen arabi on tarkoitus vapauttaa marraskuussa, jos hän elää sinne saakka. Hän oli välillä koomassa, mutta heräsi siitä kieltäytyäkseen muuttamaan ulkomaille. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/199638#.VdRI-2D7RsU




Sunday, August 16, 2015

SUNNUNTAI 16.08.15

SUNNUNTAI 16.08.15
1.       MUSTARASTAS oli herännyt jo ennen auringon nousua huudelleen merkkisäveltään ”big favour” tai jotain sinne päin. Sillä mustalla linnulla on riemullisen tarttuva lauluääni, joka tullen mennen päihittää kaikkien muitten pikkulintujen liverrykset ja piipitykset. Laulunsa ohessa se käy mielellään touhuamassa jotain meidän ja naapurimme pihassa lentäen välillä pesälleen, joka lienee jossain lähitienoolla.

2.       Tänään on juutalaisen kalenterin mukaan elul-kuun ensimmäinen päivä, vaikka toisten lähteitten mukaan 1. elul-.kuuta 2015 oli lauantaina, alkaen perjantai-iltana.
Tämä on virallisen juutalaisen ajanlaskun mukaan samalla vuoden kuudes kuukausi – yleisen juutalaisen siviiliajanlaskun mukaan vuoden 12. kuukausi; siinä on 29 päivää. Juutalaisen tradition mukaan ihmisten tulee tutkia sydäntään – jota sana elul tarkoittaa – valmistuakseen tuomion päivään rosh hashanan eli uudenvuoden päivänä (14.-15.09.), jota seuraa jom kippur, eli suuri sovintopäivä (23.09.). Tradition mukaan shofar-torvea tulee puhaltaa joka aamu – paitsi sapattina – kuukauden ensimmäisestä päivästä alkaen uuden vuoden päivään saakka. Shofartorven äänen tarkoituksena on herättää ihmisen sielu itsetutkisteluun ja anteeksiantoon lähimmäisilleen ennen suuria pyhäpäiviä (high holy days).
Tradition mukaan juutalaiset käyvät elul-kuun aikana omaistensa haudoilla.
Juutalaisen tradition mukaan Moses nousi Siinain vuorelle elul-kuun ensimmäisenä päivänä 1313 eKr. viipyen siellä 40 vuorokautta, jonka aikana juutalaiset lankesivat epäjumalan palvelukseen tehden palvottavakseen kultaisen vasikan. https://en.wikipedia.org/wiki/Elul

3.       ENNUSTEIDEN mukaan tänään on oikea hellepäivä, jolloin päivälämpötila nousee Jerusalemin alueilla 36 asteeseen. Aamulla kuuden maissa lämpöä oli oman mittarimme mukaan 24 astetta. Ilma tuntui suloisen sopivalta. kuin lämmin maitovelli, mitä säestivät mustarastaan riemukkaat huiluäänet.

Lämpötilat tänään: Jerusalem 24 -36; Tiberias 29 -42; Suolameri 34 -43; Eilat 31 -45 +C-astetta. Huomisesta alkaen lämpötilat laskevat parin asteen verran, paitsi Suolamerellä ja Eilatissa, joissa lämpötilat pysyttelevät 45 -42 asteen tienoilla. http://www.timesofisrael.com/heat-wave-descends-once-again-upon-israel/

Olen aina kuvitellut, etteivät Afrikan alkuperäiset asukkaat tunne mitään oireita lämpötilan ylittäessä roimasti normaalilukemat, mutta tiedot Libyasta, Egyptistä ja Sudanista kertovat ihmisten menehtyvän sielläkin lämpötilojen saavuttaessa 50 +asteen rajan tai lähelle sitä. Egyptissä kerrotaan lähes sadan ihmisen menehtyneen kuumuuteen. Tämä voi johtua monestakin syystä, mutta vilvoittelumahdollisuuksien vähäisyys voi olla yhtenä tekijänä maissa, jotka kärsivät kuivuudesta. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f330e154bfff43

4.       LAAJOJEN helteitten ohella maapallolla on sattunut ja sattuu useita sekä ihmisen aiheuttamia että luonnonkatastrofeja.  
KIINASSA Tianjinin kaupungin satama-alueella sattunut kemiallisen teollisuuslaitoksen räjähdys on vaatinut tähän mennessä 104 ihmisen hengen ja uhrimäärä kasvaa vaikeasti haavoittuneiden menehtyessä vammoihinsa. Haavoittuneiden lukumäärä on useissa sadoissa, kuten valtion tietolähteet kertovat. Kahden räjähdyksen vuoksi paikan läheisyyteen julkisiin rakennuksiin majoitetut ihmiset joudutaan evakuoimaan kauemmas turvallisuuden vuoksi. Presidentti Xi vaatii viranomaisia oppimaan läksynsä raskaalla tavalla parantaakseen laitosten turvallisuusjärjestelyjä keskiviikkona sattuneen räjähdyksen johdosta.

Pelkona oli räjähdyksessä vapautuneiden myrkyllisten kaasujen leviäminen tuulten mukana sisämaahan. Vielä ei ole tiedossa, kuinka suuret ihmisjoukot joudutaan siirtämään pois räjähdysalueen läheisyydestä. Vasta päivien kuluttua viranomaiset tunnustivat, että varastotiloissa oli säilytetty myös kuolettavaa kloorisyanidia.
Ihmisten evakuointiin osallistuneita virkailijoita kehotettiin pukeutumaan pitkä-hihaisiin puseroihin ja pitkälahkeisiin housuihin sekä pitämään suojanaamareita kasvoillaan. Viranomaisten mukaan evakuointi onnistui järjestelmällisesti, vaikka omaistensa kohtalosta huolestuneet pyrkivät viivyttämään evakuointia.
Voidakseen vähentää paniikkimielialaa virkailijat pyrkivät estämään valokuvaajia pääsemästä pahimmin kärsineille alueille. Räjähdyksen välittömässä läheisyydessä haavoittunet ihmiset kärsivät hengitysteittensä vaurioitumisesta.

VIRANOMAISET eristivät räjähdysalueen 3 km:n säteellä. Fyysisten palo- ja muiden vammojen ohella ihmiset ovat huolissaan ilman ja veden laadusta odottaessaan viranomaisten tutkimuksia ja suosituksia alueen lähellä asuville. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f347cba490cb85

5.       JAPANIN viranomaiset julkistivat tiistaina varoituksen Sakurajiman tulivuoren purkauksesta lähiaikoina nostaen hälytysasteen neljään, ja varoittivat samalla vuoren läheisyydessä asuvien mahdollisesta evakuoimisesta. Evakuointi tulisi koskemaan sataa ihmistä. Viranomaiset pelkäävät, että äkillisessä purkauksessa kuumien kaasujen ja tuhkan mukana ilmaan nousee kiviä, jotka pudotessaan maahan aiheuttavat vahinkoa. Kaksi suotta sitten sattunut purkaus lähetti tuhka- ja kivisuihkuja 5 km:n korkeuteen. Sakurajiman tulivuori on yksi Japanin aktiivisimpia, jossa pienehköjä purkauksia tapahtuu usein. Odotettu purkaus on paljon suurempi.

JAPANI käynnisti tiistaina uudelleen Sendain ydinvoimalan, joka on 50 km Sakurajimasta. Voimala on varustettu uusilla turvallisuusjärjestelmillä Fukushiman onnettomuuden seurauksena. Voimalan läheisyydessä on viisi suurta aiempien purkausten aiheuttamia tasanteita (calderas), mutta virkailijat vähättelevät niiden aiheuttamaa vaaraa.
Japani sijaitsee ns. tuliringin alueella, joka hevosenkengän muotoisena reunustaa Tyynenmeren ranta-alueita. Sillä sijaitsee ainakin sata aktiivista tulivuorta. Viime vuonna Ontekan vuori purkautui ilman varoitusta Japanin keskiosalla surmaten 63 ihmistä. Toukokuussa Kyushun yksinäinen saari jouduttiin evakuoimaan purkauksen vuoksi. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f3311ec2fb1493

6.       ECUADORISSA Cotopaxin tulivuori purkautui ensimmäisen kerran 140 vuoteen. Purkauksen yhteydessä vuoren huipulta syöksyivät tuhka- ja kivisuihkut nousivat 8 km:n korkeuteen. Cotopaxin tulivuori on 5 897 metrin korkuinen ja sijaitsee 45 km:n päässä pääkaupungista Quitosta. Pääkaupungin 2.3 miljoonalla asukkaalle on jo
jaettu kaasunaamarit kaiken varalta.
Geologien mielestä Cotopaxin tulivuori on yksi maailman vaarallisimmista, sillä sen huippu on lumen peitossa ja sen läheisyydessä asuu runsaasti ihmisiä. Ecuadorissa on 8 aktiivista tulivuorta. Elämä Quitossa jatkuu edelleen ja lentoliikenne samoin. 25 km:n päässä sijaitsevassa Machachin kaupungissa asukkaat pitävät hengitys-naamareita jatkuvan tuhkasateen vuoksi. Cotopaxin alueen evakuointi on aloitettu kokoamalla alueen eläinkuntaa turvallisempiin seutuihin. Kiipeily tulivuorelle on kielletty ja sinne pyrkivät lähetty kotiinsa.  https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f331579005c660

7.       SALOMON saarilla tapahtui lauantaina 6. 6 Richterin asteen maanjäristys. Järistyksen keskus oli 460 km pääkaupungista ja 214 km Latan kaupungista. Se ei ilmeisesti aiheuttanut tuhoa eikä järistyksen johdosta katsottu tarpeelliseksi antaa tsunami-varoitusta. – 6.9 asteen maanjäristys heilutteli paikkoja pääkaupungin Koniaran alueilla maanantaina. Järistyksen keskus oli meren pohjassa, Vakavista vahingoista ei ole raportoitu. https://mail.google.com/mail/u/0/#inbox/14f33103b1f79c20

8.       UUTISOTSIKOTA
·         Israelissa valmistaudutaan nyt kolmanteen helleaaltoon lämpötilan noustessa Jerusalemin alueilla 37 asteen tienoille. Helteen siedettävyyttä pahentaa ilman korkea kosteuspitoisuus. Jordanjoen laaksossa ennustetaan 48 asteen lämpötiloja. Tilanne on vaikea myös Eilatissa, jossa odotetaan 46 asteen hellettä, sekä Tiberiassa, jossa lämpömittarin lukema voi nousta 48 asteen tieboille. Tilanne alkanee helpottua huomisesta alkaen. http://www.timesofisrael.com/temperatures-soar-as-israel-hit-with-extreme-heatwave/
·         Kabinetti hyväksynee tänään luonnonkaasu-sopimuksen, jota on pyöritelty viikosta toiseen. Kaasusopimukset hallituksen ja kaasuyhtiöiden välillä ovat alkaneet häiritä maan uskottavuutta maailman silmissä. Pääministeri lupaa satojen tuhansien USD virtaamista valtion kassoihin, mutta niiden tihkuminen kansalaisten hyväksi on kokonaan toinen prosessi. http://www.timesofisrael.com/cabinet-expected-to-okay-natural-gas-deal-sunday/
·         Kansainvälinen Punainen Risti tarjoaa Hamasin taistelijoille työneuvotteluja, joissa heille opetetaan kansainvälistä lakia ja muita kansainvälisiä sääntöjä. Eikö olisi kuitenkin parempi, jos IRC opettaisi heille mieluummin rauhan ja yhteiselon periaatteita kuin valmistautumista sotaan? http://www.nytimes.com/2015/08/16/world/middleeast/red-cross-offers-workshops-in-international-law-to-hamas.html?ref=middleeast&_r=1
·         Vahvistamattomien tietojen mukaan, joita antoi YK:n anonyymi virkailija CNN:n toimittajalle, suoritetut testitulokset osoittavat IS:n yksiköitten käyttäneen sinappikaasua taistellessaan kurdien taistelijoita vastaan Irakissa pari viikkoa sitten. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa, kuinka suuressa määrässä ja millä koostumuksella. Testinäytteitä otettiin Machmourissa. lähellä kurdien pääkaupunkia Irbiliä Irakissa. http://www.timesofisrael.com/testing-reportedly-shows-islamic-state-used-mustard-gas-on-kurds/
·         USA:n kansan enemmistö äänestäisi Wienissä allekirjoitettua Iranin ja P5+1 maiden välistä sopimusta vastaan, jos heillä olisi mahdollisuus siihen.
Fox-news teettämän tutkimuksen mukaan 58 % Amerikan kansasta äänestäisi sopimusta vastaan. http://www.timesofisrael.com/most-americans-would-vote-against-iran-deal-poll-finds/
·         Iranin kovan linjan edustajat arvioivat, että merkeistä päätellen ylin kaitsija ajatollah Ali Khamenei vastustaa Wienin sopimusta. Hän ei ole antanut virallista lausuntoaan sopimuksesta. http://www.timesofisrael.com/iranian-hard-liner-says-supreme-leader-opposes-nuclear-deal/
·         Juudeassa ja Samariassa tapahtui kaksi puukotusta sapatin aikana. Ensimmäinen tapahtui tiellä 443, jossa PA:n arabi puukotti IDF:n sotilasta. Sotilaat vastasivat ampuen arabia haavoittaen häntä kohtalaisesti. Toisessa tapauksessa nuori PA:n arabi puukotti rajapoliisia. Arabi kuoli haavoihinsa poliisien avattua tulen häntä kohti. Se tapahtui Tapuah-risteyksessä lähellä Hawaran arabi-kaupunkia. Abbas tuomitsi sotilaiden ja poliisien tulitukset rikollisina. http://www.timesofisrael.com/in-second-attack-saturday-israeli-policeman-stabbed-in-west-bank/
·         Protestoijat vaativat kolmannen intifadan aloittamista, jos Israelin vankilassa marraskuusta pidätettynä oleva Mohammas Allaan kuolee 60 vuorokautta kestäneeseen syömälakkoon. Sorokan sairaalan lääkärien kieltäydyttyä pakko-syöttämästä vankia, hänet siirrettiin Barzillain sairaalaan. Islamic Jihad uhkaa aloittaa hyökkäykset Israeliin, jos Allaan kuolee. Wadi Arassa kerääntyi kymmeniä mielenosoittajia vatimaan Israelia suostumaan syömälakkolaisten vaatimuksiin. Allaan on asianajaja, hänet pidätettiin osallisuudesta terroritoimintaan ja kuulumisesta kiellettyyn terrori-järjestöön. Hän aloitti syömälakon vaatien asian käsittelyä oikeudessa. http://www.timesofisrael.com/protesters-call-for-prison-intifada-if-palestinian-hunger-striker-dies/
·         Israelin arabit katsovat, että Israel on syyllinen, jos vanki tai pidätetty epäilty kuolee vankilassa kieltäytyen syömästä. Knesset hyväksyi lain, jonka mukaan viranomaiset voivat turvautua pakkosyöttämiseen. http://www.timesofisrael.com/arab-mks-israel-responsible-if-hunger-striking-prisoner-dies/, http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israeli-doctors-say-Palestinian-hunger-strikers-life-still-in-danger-412241,
·         Israel myi Jordanialle 12 Heron TP ja Skylark miehittämätöntä tiedustelukonetta, joilla Jordania pystyy valvomaan rajaansa Irakin ja Syyrian kanssa. Tämä on ensimmäinen Israelin sotilaskäyttöön tarkoitettujen koneitten myynti arabimaalle. Koneitten valvonnan ja ohjauksen suorittavat luultavasti Jordaniassa toimivat amerikkalaiset asiantuntijat. Heron TP pystyy lentämään ilman välitankkausta 70 tuntia 14 km:n korkeudessa. Sen nopeus on 370 km/tunnissa 7, 400 km:n korkeudella. Israelilla ja arabimailla on yhteinen ongelma ISIS-joukkojen ja sen ideologian leviämisen vuoksi. http://www.debka.com/article/24813/Israel%E2%80%99s-first-ever-arms-deal-with-an-Arab-country-%E2%80%93-drones-for-Jordan-to-fight-ISIS