Friday, April 03, 2015

PERJANTAI 03.04.15

PERJANTAI 03.04.15
1.       TÄNÄÄN pitkänä perjantaina, jota englanniksi kutsutaan nimellä Good Friday, eli hyvä perjantai, taivas oli aamulla puoli kuuden aikaan harmaan pilviverhon peittämä, mutta mustarastas selvitteli jo kurkkuaan aloittaakseen päivän ohjelmansa. Ilma tuntui suhteellisen siedettävältä, mutta ei kylmältä. Pilvinen sää jatkunee toistaiseksi ja ennustetaan jopa vesisateita lauantaiksi, mutta ei enää sunnuntaiksi. Kinneretin pinta nousi puoli senttiä.
Vaikka nyt on kristittyjen juhla-tai surupäivä, kirjoittelen kuitenkin tämän hetken tärkeimmät kuulumiset Pyhän Maan näkökulmasta. Juutalainen pesah, pääsiäinen, alkaa tänä iltana auringon laskettua seder-aterialla, jonka aikana käydään läpi juutalaisen haggadan mukainen kertomus juutalaisten vapautumisesta Egyptin työorjuudesta. Täydellisesti suoritettu seder-ateria kestää useita tunteja.
Säätilat tänään: Jerusalem 13 -22; Tiberias 16 -26; Suolameri 22 -30; Eilat 19 -31 +C-astetta. ToI ennustaa huomiseksi rajua lämpötilan laskua, mutta jyrkkää nousua sunnuntaiksi ja edelleen maanantaiksi. Juutalainen pesah kestää koko ensi viikon. Kirjoittelen jotain sen aikana, sikäli kuin kiireellistä aihetta ilmaantuu.

2.       USA:n presidentti Obama sai sitten lopulta kahden vuoden hiillostamisen jälkeen haluamansa kehyssopimuksen Iranin ydinsuunnitelmasta, mutta tuskin hän oli ehtinyt ääni ylpeydestä väristen kertoa ”hyvät uutiset” maailmalle TV:n välityksellä, kun ensimmäiset soraäänet ilmestyivät maailman mediaan.

Pahaksi merkiksi kehyssopimuksen valmistumisen yhteyteen sattui taivaallinen merkkipaalu yhden verikuun muodossa, mikä tarkoittaa ongelmia Israelille. Pastori Mark Biltz tulkitsi v. 2008 Jerusalemissa verikuun merkitystä 1Ms.1:14 englantilaisen käännöksen mukaan: ”Ja Jumala sanoi, ja tulkoon valot taivaan vahvuuteen erottamaan päivän ja yön, ja merkeiksi juhlapäiville ja päiville ja vuosille”.

”Merkeiksi” antoi Biltz innoituksen etsiä esimerkkejä historiasta, joita hän löysi sylillisen käytyään läpi 5000 vuoden aikana sattuneet kuun pimennykset (eclipse) ja erityisesti NASA:n ”tetrarkan” nimellä kutsumat neljä täyttä kuun pimennystä kahden vuoden aikana. Hän luetteli inkvisition, Israelin itsenäisyyssodan, ja kuuden päivän sodan, jotka sattuivat tetrarkan, neljän kuunpimennyksen, aikaan. Hän mainitsi myös toisen Temppelin tuhoutumisen v.70, mutta vaikka se ei sattunut tetrarkan aikana, taivaalla nähtiin sen aikana muita taivaallisia merkkejä. Hän ei yhdy niihin, jotka pitävät tämän hetken taivallisia verikuita maailmanlopun merkkeinä, mutta tunnustaa, että ne voivat liittyä P5+1 maiden ja Iranin välille saavutetun ”yhteisymmärrys”-kehyssopimuksen julkistamiseen.

Sen sijaan Biltz kehottaa neljän minuutin rukoukseen Jerusalemin puolesta niiden 4 minuuttia 42 sekuntia kestävän tetrarkan 04.04.aikana. Obama kutsuu kehys- sopimusta historialliseksi saavutukseksi, mutta Israelin hallitus vaaralliseksi antautumiseksi, eikä vain juutalais-valtiolle vaan myös USA:lle ja koko maailmalle. http://www.timesofisrael.com/bad-iran-deal-foretold-in-blood-moon-celestial-signs/
3.       PRESIDENTTI Barack Obama vakuutti esitellessään kehyssopimusta Iranin kanssa medialle, että täydellisesti toteutettuna se estää Irania saamasta ydinasetta.
Viitaten velvollisuuteensa varmistaa Amerikan turvallisuus ja asevoimien yli-päällikkönä hän vakuutti kehyssopimuksen johtavan lopulliseen, kaiken kattavaan sopimukseen, joka tekee USA:n, sen liittolaiset ja koko maailman turvallisemmaksi.
Obama viittasi lähihistoriaan, jonka aikana Iran oli asentanut tuhansia sentrifugeja, jotka rikastivat uraania ydinpommin valmistamiseksi salaisen ydinohjelman ohella, todeten, että saatuaan tarvittavan mandaatin hän asetti päämääräkseen ratkaista Iranin ongelma diplomatian keinoin väkivaltaa käyttämättä, mikäli Iran suostuu vilpittömiin neuvotteluihin. Koska näin ei tapahtunut, Obama sanoi kehottaneensa asettamaan historian kovimmat sanktiot Iranin taloutta vastaan. Ehkä ne asetti USA:n kongressi, ei Obama.

Obama totesi, etteivät sanktiot yksin voineet taivuttaa Irania luopumaan ydinohjelmansa toteuttamisesta, mutta ne saivat sen neuvottelupöytään. Hän totesi, että maailman johtavat valtiot ja järjestöt tukivat neuvotteluja, joissa vuosi sitten Íran suostui purkamaan osan ydinteollisuuttaan avainalueillaan. Hän viittasi epäilyihin, että Iran tule toimimaan petollisesti, mutta Iran toimi täysin sopimusten mukaan eliminoiden osan varastoimastaan vaarallisesta ydinmateriaalista.
Hän julisti, että nyt saatiin kovien neuvottelujen tuloksena hyvä kehyssopimus, sopimus, joka täyttää kaikki keskeiset tavoitteet.
Seuraavassa Obaman karkea selostus kehyssopimuksen pääkohdista:

KEHYSSOPIMUS tukkii kaikki polut Iranin ydinaseeseen ja Iranin tulee rajoitta ydin-teollisuuttaan tarkan seurannan alaisena. Sopimus ei perustu luottamukseen vaan tarkkaan verifiointiin, mutta yksityiskohtia hiotaan seuraavan 3 vuoden aikana.
Iran lopettaa plutoniumin tuottamisen ydinasetta varten, Arakin reaktorin ydin puretaan eikä Iran rakenna uutta vastaavaa laitosta. Käytetty polttoaine kuljetetaan ulkomaille. Laitos ei koskaan tule uudelleen prosessoimaan käytettyä uraania plutoniumin valmistamiseksi ydinpommia varten.
Toiseksi Iran lupaa pienentää uraanin rikastusta kahdella kolmasosalla; Fordown maanalainen laitos lopettaa uraanin rikastamisen eikä käydä nopeampia sentri-fugeja rikastamiseen lähimmän 10 vuoden aikana; Suurin osa rikastetusta uraanista neutraloidaan ydinvoimalan polttoaineeksi.
Arvioiden mukaan Iranin ydinpommi olisi valmis 2 -3 kuukaudessa tarvittavan ydin-materiaalimäärän valmistumisesta. Iran lupaa sopimuksessa, ettei se varastoi ydin-materiaalia pommia varten, ja tarkat seurantatoimet estävät Irania rikkomasta sopimusta ainakaan 15 vuoden aikana.
4.       OBAMAN puheen aiheuttamia reaktioita
-          Obama varoittaa, ettei työ ole vielä valmis
-          USA, EU ja YK poistavat sanktioita vaiheittain
-          USA:n asettamien sanktioitten helpottaminen täytyy hyväksyttää kongressissa
-          Iran poistaa 2/3 osan sentrifugeistaan, keskeyttää uraanin rikastamisen avain laitoksissaan ainakin 10 vuoden ajaksi, ja antaa IAEA:n tarkastajien suorittaa tarkastuksiaan 25 vuoden aikana. http://www.dailymail.co.uk/news/article-3023467/Informal-deal-nuclear-program-reached-says-Iran-drafting-formal-agreement-finished-June.html?ITO=1490&ns_mchannel=rss&ns_campaign=1490&utm_source=taboola&utm_medium=referral
-          Pääministeri Netanyahu kutsui avainministerit ylimääräiseen neuvotteluun viikon vaihteen aikana Iranin kehyssopimuksen vuoksi.
-          Sopimus vaarantaa Israelin turvallisuuden. Neuvottelujen aikana Iranin Basif joukkojen komentaja sanoi, että Israelin tuhoaminen ei ole neuvoteltavissa. http://www.timesofisrael.com/iran-militia-chief-destroying-israel-nonnegotiable
-          Sopimus laillistaa Iranin ydinteollisuuden, vahvistaa sen taloutta ja tukee sen terrorismia kaikkialla.
-          Obama tunnustaa avoimesti, että hänen ja Netanyahun näkemykset eroavat, eikä Netanyaju halunnut Iranin ydinongelman rauhanomaista ratkaisua.
-          Isaac Herzog totesi, että Israelin tulee seurata vielä jatkuvia neuvotteluja voidakseen vaikuttaa lopullisen sopimuksen sisältöön.
-          Yair Lapid totesi, että Iranin kysymyksessä ei ole oppositiota, asia on yhteinen.
-          USA:n kongressi on nyt tauolla, mutta sanoo seuraavansa tilannetta tarkasti. http://www.timesofisrael.com/iran-deal-catches-congress-on-recess-but-alert/
-          Pohjois Amerikan juutalaisjärjestöjen kattojärjestö suhtautuu kriittisesti ja epäillen neuvoteltuun kehyssopimukseen. http://www.timesofisrael.com/american-jewish-communal-umbrella-skeptical-over-nuclear-deal/
-          Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif syyttää Obamaa valehtelijaksi ilmoittaessaan, että Iranin vastaisen sanktiot poistetaan vaiheittain eikä välittömästi. Hän sanoi, että sopimus antaa Iranille oikeuden rikastetun uraanin myymiseen. Zarif totesi, ettei sopimus rajoita Irania uraanin rikastamiseksi, vaan voi jatkaa kaikissa laitoksissaan täydellä kapasiteetilla. Arakin raskasvesilaitos uudistetaan eikä lopeta hän jatkoi. Fordown laitos toimii myös, sentrifugit on asennettu, mutta pysäytetty toistaiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193613#.VR5EVFPPQzE
-          Zarif katsoo, ettei ole mitään sopimusta eikä rajoitteita jatkaa entiseen tahtiin.  http://www.debka.com/article/24511/A-%E2%80%9Cpreliminary-deal%E2%80%9D-is-announced-in-Lausanne-Zarif-There-is-no-agreement-no-commitments,

5.       ANALYYTIKOT arvioivat, ettei IAF iske Iraniin, ei ainakaan vähään aikaan, mutta on varpaisillaan ja jalka kaasuhanalla toimimaan heti, kun käsky annetaan.
Pääministerin tiedottaja Mark Regev sanoo, että sopimus ei estä Irania saamasta ydinpommia; se päinvastoin päällystää tien sinne.
Strategisten asiain ministeri Yuval Steinitz sanoi, että sopimus ei anna Israelille monia vaihtoehtoja, ja niistä sotilaallinen voi lopulta olla ainoa.
Analyytikot kuitenkin arvioivat, että kehyssopimuksen on allekirjoittanut koko maailma, ja Israelin nouseminen sitä vastaan ei ole diplomaattisesti korrekti.  Israel joutunee seuraamaan sivusta neuvottelujen kulkua ja toimimaan sen mukaan.
He toteavat myös Netanyahun retoriikan muuttuneen, hän todistelee sopimuksen vaaroista, mutta ei enää puhu sotilaallisesta puuttumisesta tilanteeseen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193611#.VR5HmFPPQzE
6.       UUTISOTSIKOITA
-          Hebronin lähellä kadonneeksi ilmoitettu ja siepatuksi epäilty 22-vuotia mies käveli aamulla kotiinsa ihmetellen aiheuttamaansa hälyä. Hän oli mennyt makuupussinsa kanssayöpyäkseen mastossa.
IDF oli lähettänyt etsintäpartioita Hebroniin ja lähikyliin eikä varmaan ole mielissään miehen toimista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193601#.VR5L8lPPQzE
-          Arutz Sheva seurasi chabad-järjestön maailman päämajassa Lubaviche rabbin Menachem Mendel Shneersonin syntymän muistojuhlia New Yorkissa. Osanottajat vakuuttivat, että juutalaisten kolmas Temppeli laskeutuu New Yorkiin heidän päämajaansa ja sieltä Jerusalemiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193619#.VR5MSFPPQzE
-          Pronssiajalta peräisin oleva hautausmaa Jordanian eteläosassa on joutunut antiikkiesineitten varkaitten käsiin, mutta uusi teknologia miehittämättömien pienkoneitten ansiosta antaa virkailojoille paremmat mahdollisuudet valvoa rikollista antiikkiesineitten varkautta. http://www.timesofisrael.com/at-jordan-site-drone-offers-glimpse-of-antiquities-looting/
-          New Yorkissa pidätettiin kaksi naista, jotka suunnittelivat suurta pommi-iskua Amerikkaan. He olivat olleet yhteydessä ISIS joukkoihin saaden heiltä ohjeita pommien rakentamiseksi. Heiltä löydettiin myös jo hankittuja materiaaleja ja tonkkeja, joihin pommit oli tarkoitus rakentaa. http://www.timesofisrael.com/2-arrested-in-ny-on-charges-they-plotted-to-build-bomb/
-          Abbas aikoo ottaa ICC:ssa esiin Israelin pidättämät verosaatavat, jotka Abbasin mielestä olisi pitänyt siirtää PA:n tileille. Häntä ei vaivaa ollenkaan PA/PLO:n maksamattomat velat Israelin valtion omistamille yhtiöille, arvoltaan satoja miljoonia USD. ICC:stä on tulossa uusi PA/PLO:n asioitten hoitaja ehtimättä muuta tehdäkään. http://www.timesofisrael.com/abbas-threatens-file-icc-complaint-over-unpaid-pa-taxes/
-          USA:n varapresidentti Joe Biden, joka usein laukoo huonosti harkittuja totuuksia sen ohessa, että hän mielellään kourii vieraitten miesten vaimoja, sanoi, että USA:n juutalaisten tulee turvautua Israelin antamaan suojaan. Lieneekö tämä katolisen virkailijan kehotus ja ennustus, että juutalaisten on korkea aika muuttaa Israeliin. Muslimien määrä ylittää juutalaisten määrän USA:ssa v. 2020. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193527#.VR5Q21PPQzE




-         







Thursday, April 02, 2015

MITEN ON MAHDOLLISTA

MITEN ON MAHDOLLISTA
MITEN on mahdollista, että Universumin Luoja, Hallitsija ja ylläpitäjä valitsi aurinko-kuntamme planeetoista yhden vähäisimmän, maapallon, ja kunnosti sen asuttavaan kuntoon huomioiden sen ilmaston, veden ja ilman, vuodenaikojen vaihtelut, sovittaen sen auringon läheisyyden, sen antaman lämmön ja säteet inhimilliselle elämälle sopivaksi suojaten maapalloa liialliselta avaruussäteilyltä ilmakehän ja magneettikentän avulla. Samalla Hän valmisti Paratiisin, sen kasvit, hedelmäpuut sekä eläimistön, maa- ja vesieläimet sekä ilmassa lentävät linnut ja hyönteiset varmistaen näin luomakuntansa ravintoketjun. Maapallolle Hän (todisteiden mukaan) myös asetti suojaavan vesihöyrykehän, joka vedenpaisumuksen aikana satoi maan pinnalle. Saatuaan luomansa taivaat ja maan valmiiksi Hän totesi suunnittelu-ryhmälleen: ”Luokaamme ih[G1] minen omaksi kuvaksemme ja antakaamme hänen valvontaansa koko luomakuntaa ja kaikkea, mitä olemme luoneet”. Jumalan kolmiyhteisyys esiintyy todella Mooseksen ensimmäisistä kirjoista alkaen jatkuen sitten profeetoissa, Psalmeissa kuten muissakin VT:n ja myös UT:n kirjoituksissa. ”Taivaat” on myös monikossa, niitä on ainakin seitsemän, joista Paavali kävi kolmannessa. Saatuaan kaiken valmiiksi Herra Jumala katseli kaikkea luomaansa ja totesi, että se on erittäin hyvä.
Miten on mahdollista, että Hän, Maailmankaikkeuden hallitsija, josta voisimme käyttää sanaa Herra Jumala, otti hitusen maan tomua ja loi siitä ihmisen, Adamin, ja hänelle sopivan kumppanin Evan, käyttäen mallinaan omaa itseään, ja asetti heidät asumaan Paratiisiin. Siellä heille oli huolehdittu kaikista elämän tarpeista. Lopuksi Hän siunasi ihmisen kehottaen heitä olemaan hedelmälliset ja täyttämään maan. Adamin tehtävänä oli vartioida Paratiisia.
Herra Jumala lepäsi seitsemännen päivän sen. Myöhemmin Hän Moosekselle antamassaan Laissa antoi käskyn myös ihmiselle pyhittää viikon seitsemännen päivän lepopäiväksi Jumalan kunniaksi, jolloin ei saa tehdä mitään työtä.
Paratiisin hedelmäpuiden joukossa oli elämänpuu, jonka hedelmät takasivat iankaikkisen elämän. Mutta siellä oli myös ”hyvän ja pahan tiedon puu”, josta Jumala antoi ihmisille varoituksen: ”Sinä päivänä, jota te siitä syötte, pitää teidän kuolemalla kuoleman”.
HERRA Jumala iloitsi ihmislapsista. Usein Hän illan viileydessä kävi tapaamassa luomaansa ihmisparia Paratiisissa. Mutta eräänä iltana Adam ei ollut vastaanottamassa Häntä. Lopulta Adam tuli Herra Jumalan kutsusta vavisten piilopaikastaan todeten, että häntä hävetti tulla Jumalan silmien eteen, koska hän oli alasti. Jumalan kysymykseen: ”Kuka kertoi sinulle, että olet alasti; ethän vain syönyt kielletystä puusta?” Adam keksi silloin maailman ensimmäisen hätävalheen todeten: ”Vaimo, jonka minulle annoit, houkutteli minut syömään kielletyn puun hedelmää. Silloin silmämme avautuivat ja huomasimme olevamme alasti”. Eva puolestaan vetosi siihen, että se oli paratiisin kavalin eläin, käärme, joka petti hänet vakuuttaen: ”Ette te siitä kuole, vaan tulette olemaan kuin Jumala ja tiedätte kaiken”. Tämä jumalan kaltaiseksi pääseminen on myös aikamme tiedemiesten päämääränä; olla kuin jumala, mutta ilman elävää Herra Jumalaa, ja paljastaa Hänen salaisuutensa.
Mooses ilmoittaa tästä näin: ”Se mikä on salassa, se on Herran meidän Jumalamme salaisuus, mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja lapsiamme varten ikuisesti, että me pitäisimme kaikki tämän Lain sanat”. On salaisuuksia, joita ei ole tarkoitettu ihmisen tietoon.
Kuten Sanan lukijat hyvin tietävät, Adamin ja Evan lankeemuksen seurauksena oli ihmisen hengellinen kuolema; fyysisesti hän jatkoi elämäänsä mutta suuresti rajoitetuin edellytyksin, Hän ei pystynyt käyttämään kuin pienen osan aivokapasiteettiaan, hän joutui kovalla työllään hankkimaan elantonsa kirotusta maasta, joka kasvoi tästä lähtien piikkipensaita ja ohdakkeita, ja syömään maan ruohoa. Myös Eva sai oman rangaistuksensa: Hänen raskautensa vaivat tulevat olemaan kovia. Herra Jumala ei kuitenkaan kironnut ihmistä, mutta Hän toteutti periaatettaan: ”Minä annan anteeksi, mutta en jätä rankaisematta”.
Herra Jumala karkotti ihmisen Paratiisista, ja esti näin ihmistä syömästä myös elämän puusta ja elämään ikuisesti saastuneessa muodossaan, joka ei tule perimään Jumalan valtakuntaa. Ennen lankeemusta ihmispari ei tarvinnut vaatteita, sillä heidän vanhurskautensa verhosi heidät, kuten Johanneksen Ilmestyskirjassa todetaan. Ihmisen elinikä määriteltiin 120 vuotta ja myöhemmin korkeintaan 70 -80 vuotta.
Käärmeelle Herra Jumala sanoi: ”Kirottu olet sinä kaikkien eläinten joukossa; vatsallasi tulee sinun käydä ja maan tomua syömän koko elinaikasi petoksesi johdosta”. Adam epäonnistui surkeasti vartijan tehtävässään. Äskettäin löydettiin käärmeen luuranko, jolla on ollut jalat.
Lopuksi Herra Jumala antoi tuomionsa maailman ensimmäisen käräjäoikeudenkäynnin päätteeksi saatanaa tarkoittaen: ”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille; sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; Hän murskaa sinun pääsi, mutta sinä tulet pistämään häntä kantapäähän”. Se on Jumalan ilmoitus taistelusta ihmissieluista saatanan siemenen (saastutettu ihmissielu) ja vaimon siemenen (Kristuksen) välillä ja sen lopputuloksesta.
MITEN on mahdollista, että Universumin Luoja, Hallitsija ja Ylläpitäjä tunsi sellaista yhteenkuuluvuutta ihmisen kanssa, että Hän antoi oman Poikansa syntyä langenneeseen ihmissukuun, voidakseen sen kautta maksaa lunastusmaksun kohdun avanneesta miehen-puolesta, kuten Mooseksen Laissa vaaditaan? Egyptissä ennen pakoa edeltäneenä iltana juutalaiset joutuivat sivelemään ovenpielet karitsan verellä, ettei kuoleman enkeli koskisi heihin, kuten se teki kaikille muille. Se edellytti kuitenkin karitsan teurastamista. Sen muistoksi juutalaiset viettävät pessahia, pääsiäistä, joka tänä vuonna alkaa perjantai-iltana, 03.04.2015. Pääsiäisviikkona Israelissa syödään vain happamatonta leipää muistoksi siitä, että he joutuivat lähtemään Egyptistä niin kiireesti, ettei leipä ehtinyt hapantua.
Koska Herra Jumala on kaikkien ihmisten Luoja, tämä lunastusmaksu koskee kaikkia ihmisiä, myös pakanakansoja, sillä ”kaikki sielut ovat Minun”, sanoo Herra, ”niin isän kuin pojankin”. ”Mutta sielun lunastus on ylen kallis”, kuten Ps 49:9 toteaa. Ei siihen riitä eläimen veriuhri, siihen tarvittiin täydellisen viaton Karitsa, jossa ei havaittu mitään virhettä, Jumalan oma Poika. ”Sinun tahtosi Jumalani Minä teen mielelläni”, kuten Psalmissa todetaan Kristuksesta. Heprealaiskirjeessä todetaan: ”Uhria ja antia Sinä et tahtonut, mutta ruumiin Sinä minulle valmistit”. Se oli Jumalan Pojan täydellisen vapaaehtoinen antautuminen Isä Jumalan tahdon mukaisesti ihmiskunnan lunastamiseksi saatanan ja kuoleman vallasta ja iankaikkisesta kadotuksesta, erosta Jumalasta.
LUNASTUSMAKSU on maksettu jokaisen puolesta. Sen tulemiseksi voimaan ihmisen tarvitsee vain tunnustaa ja hyväksyä se antautuen Herra Jumalan johtoon. Kuten Jeesus Kristus opetti, tämä on se ”uusi liitto”, josta profeetat puhuivat. Tähän liittoon ihminen uudesti-syntyy Jumalan lapseksi, kuten Jeesus sanoi:” Uudeksi Minä teen kaikki”. Hän opetti myös aikansa epäuskoisille fariseuksia todeten. Te tutkitte kirjoituksia, koska uskotte löytävänne niistä ikuisen elämän, ja ne juuri todistavat minusta, Mooseksesta alkaen ja jatkuen profeetoissa ja Psalmeissa. (Jh 5:39) Jeesus todisti, että joka uskoo Häneen, ei koskaan kuole. Tämä oli vaikea pala juutalaisille, jotka olivat kreikkalaisen lihallisen uskonkäsityksen kyllästämiä, myös papisto. ”Joka on taivaasta, puhuu taivaallisia, joka on maasta, puhuu maallisia”, kuten Johannes Kastaja totesi Jeesuksesta. Fariseukset käsittelivät kysymystä lihalliselta, maalliselta kannalta, eivätkä ymmärtäneet Jeesuksen puheita.
KOSKA ihmissuku saastui saatanan kylvettyä siihen omaa siementään langenneitten enkelien kautta Herra Jumalan lunastustyön estämiseksi, Herra Jumalan oli hukutettava koko Noan aikainen sukupolvi lukuun ottamatta Noan perheen kahdeksaa jäsentä, jotka pelastuivat silloisen eläinkunnan kanssa rakentamansa arkin avulla. Maailmanlaajuisesta tulvasta, vedenpaisumuksesta, on mainintoja lähes kaikissa kulttuureissa. Kiinan kielessä arkkia tarkoittava kirjainmerkki koostuu erillisistä sanoista ”Kahdeksan ihmistä veneessä”. Nykyinen ihmiskunta on Noan perheen kahdeksan jäsenen perillisiä, mutta aikojen kuluessa tietoisuus elävästä Jumalasta ja vedenpaisumuksesta elää enää kansan kertomuksissa ihmisten vieraantuessa ja maallistuessa ja etsiessä yhteyttä epäjumaliin.  
Jumala vannoi tulvan jälkeen, ettei hän enää tuhoa kansoja vedenpaisumuksen kautta, mutta varoittaa, että maailma on säästetty tulelle, joka tulee puhdistamaan sen saastaisuuden. (Jes.66:16)
HERRA JUMALA aloitti ihmiskunnan lunastustyönsä kutsumalla Abramin Kaldean Urissa kehottaen häntä lähtemään kansastaan, suvustaan ja isänsä kodista ja menemään minne Hän johtaisi, luvaten samalla siunata hänet ja jokaisen, joka häntä siunaa, mutta kirota jokaisen, joka häntä kiroaa. Abram, jonka nimen Jumala muutti muotoon Abraham, samoili lammaslaumoineen muukalaisena maassa, joka oli hänelle luvattu. Hän muutti nälänhädän vuoksi Egyptiin, jossa hänestä periytyneet juutalaiset elivät 430 vuotta lisääntyen suuresti. Egyptin faaraot kuitenkin orjuuttivat heidät, minkä johdosta Jumala kutsui faaraon hovissa hallitsijaksi kasvatetun, mutta Midianin erämaahan paenneen Mooseksen johtamaan kaksimiljoonaisen kansan luvattuun maahan. Voidakseen pakottaa faraon päästämään heidät vapaaksi Jumala löi Egyptiä 10 vitsauksella. Viimeinen vitsaus oli esikoispoikien surma pakoa edeltävänä yönä, mistä juutalaiset säästyivät karitsan veren avulla, mutta heille määrättiin myöhemmin puolen hopeasekelin lunastusmaksu jokaisesta esikoispojasta, joka kuuluu Jumalalle. Tämän muistoksi juutalaiset viettävät pessahia, vapautusta Egyptin orjuudesta; kristityt kutsuvat sitä pääsiäiseksi.
NUWEIBAN niemekkeen kohdalta Siinailla juutalainen kansa ylitti Punaisenmeren, jonka vedet siirtyivät syrjään päästäen kansan ylittämään sen, mutta palatessaan hukuttaen Egyptin sotajoukot. Punaisenmeren pohjasta ovat sukeltajat löytäneet lukuisia korallien peittämiä merkkejä vaunuista, aseista, hevosista ja muista armeijan varusteista.
Arabian niemimaan puolella Midianin erämaassa kansa leiriytyi Siinain vuoren läheisyyteen. Siellä Jumala ilmestyi Moosekselle ja antoi hänelle kaksi Laintaulua, joihin oli kirjoitettu 10 käskyn Sanat. Ne on tarkoitettu koko ihmiskunnalle, mutta sen ohessa Jumala antoi Moosekselle käskyjä ja yksityiskohtaisia ohjeita lukuisista asioista, joihin sisältyivät myös ohjeet ilmestysmajasta ja siihen liittyvistä rakennelmista, Jumalan palvelukseen liittyvistä alttareista ja käyttöesineistä, sekä Liitonarkki, jossa säilytettiin Laintaulut sekä Aronin viheriöinyt sauva. Nämä Lait ovat perusteena koko juutalais-kristilliselle kulttuurille, joista on - useimmiten vääristyneessä muodossa - viitteitä myös islamin Koraanissa.
Siinain erämaassa Jumala kutsui juutalaisen Hänelle pyhitetyksi pappis-kansakseen, jonka tehtävänä oli paitsi suojella saamansa 10 Laintaulua, järjestää Jumalan palvelus Luvatussa maassa Hänen antamien ohjeiden mukaan. Juutalaisen perimätiedon mukaan Jumala antoi kirjoitetun Lain lisäksi suullisen Lain, joka on kulkenut salaisena perintönä pappien ja rabbien keskuudessa. Moosekselle annettiin samalla Temppelin rakentamista koskevat tarkat ohjeet, jotka Israelin kuningas David antoi pojalleen Salomolle, joka sen rakensi.
Mooses ilmoitti, että Jumala oli herättävä myöhemmin hänen kaltaisensa Profeetan, jota heidän tulee kuunnella. ”Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni, Häntä kuulkaa”. (5 Ms.18:15)
MATKA Egyptin työorjuudesta Luvattuun Maahan venyi kansan napinan ja eripuraisuuden vuoksi 40 vuoden mittaiseksi. Jumala itse kulki heidän mukanaan suorittaen lukuisia voimallisia tekoja Mooseksen kätten kautta. Tämä toinen profeetta, Jeesus Kristus, josta Mooses ilmoitti, syntyi Israelissa ajanlaskumme alkaessa, mutta juutalaiset torjuivat hänet. Jeesus Kristus syntyi Jumalan Poikana, kuten PS2:7-9 todistaa: ”Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: Sinä olet Minun poikani, tänä päivänä Minä Sinut synnytin. Ano Minulta, niin Minä annan pakanakansat perinnöksesi ja maan ääret Sinun omiksesi”.
JUUTALAINEN kansa menetti pappisvirkansa v. 70 Rooman tuhottua Jerusalemin Temppelin sekä lopullisesti v. 135 Bar Kochba kapinan seurauksena, jolloin roomalaiset tuhosivat maan ja Jerusalemin täydellisesti ja rakensivat sen tilalle roomalaisen kaupungin kieltäen juutalaisia kuoleman uhalla jalallaan astumasta rakentamansa kaupungin Alie Capitolinan kaduille. Bysanttilaisella ajalla Temppelivuorelle rakennettiin kristillinen kirkko, jonka muslimit tuhosivat vallattuaan Israelin maan rakentaen sinne omia kulttirakennuksiaan.
MITEN ON MAHDOLLISTA. että universumin Luoja, Hallitsija ja Ylläpitäjä on edelleen kiinnostunut ihmisestä, joka historiansa aikana on ollut jatkuvassa kapinassa Häntä vastaan? Kuten arkeologiset löydöt viittaavat, maapallolla on ollut tuntemattomia kulttuureja, jotka ovat hävinneet jättäen jälkeensä vain raunioita ja luurankoja tai osia niistä. Miksi ihmissuku on edelleen hengissä Jumalan vastaisen kapinan huipentuessa tieteen ja teknologian huiman kehityksen ansiosta? Miksi sen rakentama Cernin Hadron Collider etsii Hicksonin bosomia, ”jumalapartikkelia”, jonka kautta he uskovat fyysisen maailman syntyneen? He uskovat myös löytävänsä polun rinnakkaiseen maailmaan, ellei peräti mustan aukon, jonka kautta sinne on esteetön yhteys. Eivätkö tiedemiehet ole lukeneet Johanneksen evankeliumin alku-säkeitä, joissa kaikki selvitetään?
Se on maallistuneen ihmisen, jonka perimää muunnellaan geenimanipulaation sekä ihmisen ja teknisen laitteen symbosilla, pyrkimys päästä jumalan kaltaiseksi olioksi, joka voisi elää loputtomiin, ja joka ei tarvitse Jumalaa eikä Hänen suojeluaan. Eikö Jumalan viha olisi jo tuhonnut heidät? Jeesus viittasi maanviljelijään, joka kylvi vehnää maahansa, mutta yöllä vihamies kylvi sen sekaan lustetta. Palvelijat halusivat nyhtää lusteen pois, mutta isäntä sanoi: ”Annetaan niiden kasvaa yhdessä, ettette samalla nyhtäisi pois myös vehnää. Vasta elonleikkuun yhteydessä repikää luste pois ja polttakaa, mutta kootkaa vehnä aittoihin”.
JUMALAA ei voi kukaan nähdä ja jäädä henkiin, kuten Jeesus ilmoitti, mutta ”Jumalan ainoa Poika on ilmoittanut Hänet”. Hän totesi opetuslapsilleen: ”Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän”. Jumalan valtasuuruus, Hänen olemuksensa ovat käsittämättömiä inhimilliselle järjelle, kuten myös Hänen luomakuntansa, universumin mitat ja laajuus. Salomo totesi Temppelin vihkiäispuheessaan Jumalasta: ”Katso taivasten taivaisiin Sinä et mahdu, miten sitten rakentamaani Temppeliin”. Kuitenkin Jeesus sanoi, ettei hän jätä opetuslapsiaan orvoiksi, vaan Hän ja Isä tulevat heidät tykönsä ja asuvat heissä.
JUMALAN SANA todistaa: ”Katso kateuteen asti Hän ikävöi Henkeä, jonka Hän on pannut meihin asumaan. (Jk.4:5) Jokaisessa ihmisessä on pala Jumalaa.
Siksi Herra Jumala, universumin Luoja, hallitsija ja Ylläpitäjä, on siinä määrin kiinnostunut maailmasta ja rakastaa ihmistä, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Hänen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä”. (Jh3:16)




 [G1]inen omaksi kuvaksemme j

Wednesday, April 01, 2015

KESKIVIIKKO 01.04.15

KESKIVIIKKO 01.04.15
1.       ENSIMMÄINEN päivä huhtikuuta alkoi sumuisena, sateisena ja tuulisena, mutta mustarastas oli jo virittelemässä päivän ensimmäisiä sovituksiaan, satoi tai paistoi. Tänä päivänä Haagin kansainvälinen oikeus ICC hyväksynee PA/PLO:n hakemuksen jäsenyydestä, vaikka sinne ohjeiden mukaan hyväksytään vain valtioita, joilla on selvästi määritellyt rajat, pysyvä hallitus ja vakaasti toimiva yhteiskuntajärjestys. Pari päivää sitten uutiset kertoivat, että Abbas siirtää hakemuksen käsittelyä kiitoksena siitä, että Israel suostui siirtämään puoli miljoonaa USD PA:n pohjattomaan pussiin. PA oli jo pienentänyt palkkalisilleen maksamiaan palkkoja 40 % - sisältyneekö tähän myös terroristeille vankiloissa ja heidän omaisilleen maksettavat ”stipendit”?

Täytyyhän PA:n puheenjohtajan Abbasin liikkua ulkomailla, koska hänen henkensä on vaarassa Ramallahissa, eikä matkustaminen liene ilmaista hänellekään. Joten lienee paikallaan maksaa kerääntyneet varat, onhan ne koottu PA:n arabeille maksetuista palkoista Israelissa sekä tulli- ym. saatavista. PA:n maksamattomat miljardivelat Israelin valtion omistamille yhtiöille on pikkuseikka, eikä ”kansainvälinen yhteisö” katso hyvällä, että Israel pyrkii lyhentämään velkaa kokoamistaan varoista; PA kun on sananmukaisesti pa.
Tänä päivänä P5+1 maat joko runnovat Iranin kanssa viikkokausia neuvotellun sopimuksen kasaan, tai sitten lännen ulkoministeritkin matkustavat koteihinsa syyttämään Israelia neuvottelujen epäonnistumisesta – Venäjän ja Kiinan ulkomisterit jo katsoivat, että on jo tarpeeksi kiemurreltu päivän selvän asian kimpussa, ja maailmalla on muitakin kiireisiä kysymyksiä.

2.       Maanantaina 30.03.2015, 10. päivä Nisankuuta, oli kulunut 3 327 vuotta siitä, kun Israelilainen yli kahden miljoonan kansa marssi Joosuan johdolla Jordanjoen yli kuivin jaloin, vaikka oli vielä sadekausi ja joki kuohui ylimmillään. He poimivat joen pohjasta 12 suurta kivenmurikkaa kasaten ne Israelin puolelle jokea maalle merkiksi tuleville sukupolville tästä historiallisesta tapahtumasta. Ne kai lienevät siellä vieläkin, vaikka monta armeijaa on noitten vuosien aikana kulkenut alueen yli ja tuskin mikään niistä oli kiinnostunut kiviröykkiöstä tien varrella.
Israelin 20. Knesset kokoontui eilen ensimmäiseen istuntoonsa aloittaen toivottavasti nelivuotisen aherruksensa pyrkien laatimaan lakeja maan hallitsemiseksi. Knessetin 120 jäsenestä 39 on uusia, naisten osuus kasvoi, on nyt 29.
Knessetin puheenjohtajaksi valittiin 103 äänen turvin Yuli Edelstein. Valiokuntien puheenjohtajat valitaan sitten, kun hallitus on muodostettu. Todettuaan istunnon ahertaneen tarpeeksi Knesset päätti lähteä pesah-lomalle 04.05. 2015 saakka. Presidentti Rivlin toivotteli puolueille hyvää lomaa ja pikaista uuden hallituksen muodostamista. http://www.timesofisrael.com/with-39-newcomers-20th-knesset-set-to-be-sworn-in/

3.       KUTEN taisin alussa mainitakin, tänään sataa vettä, ennusteen mukaan koko maassa, taivas on pilvinen ja ilma sumuinen ja tuulinen. Huomiseksi ennustetaan kuivempaa säätä, ja taivas on pilvetön. Tuuli on ollut melkoisen kova, jatkosta ei tiedetä.
Säätila tänään: Jerusalem 09 -15; Tiberias 13 -23; Suolameri 19 -26; Eilat 17 -28 +C-astetta. Sään selkeytyessä ilman lämpötila nousee ollen lauantaina 10 -16 +C-astetta käyden perjantaina 20 asteen tienoilla. Taivas lienee edelleen pilvetön.
4.       MAAILMAN johtavat valtiot, P5+1, eivät saaneet eilen kasattua lupaamaansa kehys-sopimusta Iranin kanssa sen ydinteollisuudesta, jonka tarkoituksena epäillään olevan tuottaa Iranille muutamia ydinpommeja sähköntuotannon ohella.
Iranin neuvottelijat väittävät tuottavansa pelkästään sähköä maan kasvavan teollisuuden tarpeisiin kuten myös laajan maan heikosti kehittyneiden syrjäkylien sähköistämiseksi. Myöhään jatkuneissa neuvotteluissa eilen päätettiin jatkaa istumista tänään keskiviikkona, mutta ei sen jälkeen. Sekä Venäjän että Kiinan ulkoministerit matkustivat kotiinsa. Venäjän ja Iranin ulkoministerit vakuuttivat journalisteille aikaisin keskiviikkona Sveitsissä, että sopimus on valmis.
Neuvotteluja käydään tänään lähinnä poliittisten johtajien kesken, mitä sillä tarkoitettaneenkin. Erään uutisen mukaan John Kerry pakkasi jo matkalaukkuaan, mutta päätti kuitenkin jäädä seuraamaan tämän päivän tuloksia.

VENÄJÄN ulkoministeri Sergei Lavrov totesi venäläisen uutistoimiston mukaan, että melkoisella varmuudella yhteisymmärrys on saavutettu avainkysymyksissä. Lopullista varmuutta siihen ei kuitenkaan saatu keskiyöhön mennessä, ja siksi keskusteluja jatketaan vielä tänään.  Tämä kehyssopimus on tarkoitus viimeistellä kesäkuun 30. päivänä. Sen tarkoituksena on vähentää Iranin ydinteollisuuden volyymia, mutta suurin osa rakennetuista laitoksista ja asennetuista sentrifugeista saavat jäädä paikoilleen IAEA:n tehostetun valvonnan alaisena.
Ulkoministeri Lavrov ennakoi Ria Novostin mukaan, että sopimuksen periaatteet kirjoitetaan yhtenäiseen muotoon muutaman päivän kuluessa. Ongelmia ovat aiemmin tuottaneet sopimus-tekstien kääntäminen Iranin viralliselle kielelle.

USA:n neuvottelijat totesivat AFP:n mukaan, ettei kaikista avainkysymyksistä ole vielä sovittu, vaikka Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif oli toiveikas, että sopimus on valmis keskiviikkona puolen päivän jälkeen. Hän arvioi, että jotain on sentään saavutettukin, mutta hetken hengähdystauon jälkeen jatketaan aikaisin keskiviikkoaamuna. Iran haluaa sanktiot poistettaviksi välittömästi.
Obama kokosi USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston jäsenet turvalliseen telekonferenssiin arvioimaan sopimusluonnosta ja antamaan ohjeita jatkosta. USA uhkaa mennä kotiin myös, eikä odottaa kesäkuun 30. päivää. Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius lensi kotiinsa todeten palaavansa, kun se katsotaan hyödylliseksi. John Kerry jatkaa Lausannessa Englannin ulkoministeri Hammondin, Saksan ulkoministeri Steinmeyerin sekä EU:n ulkoministeriön johtajan Federica Mogherinin kanssa seuraten politiikan johtajien välisiä keskusteluja. http://www.timesofisrael.com/mixed-messages-from-iran-talks-as-high-level-meetings-adjourned/

5.       PÄÄMINISTERI Benuamin Netanyahu puhui Knessetin uusin jäsenten vannomis-tilaisuuden jälkeen pidetyssä maljannostotilaisuudessa todeten, että hänen uuden hallituksensa tärkein tehtävä on Israelin turvallisuuden takaaminen.
Hän sanoi viitaten Israelin ja USA:n välisiin suhteisiin, että vaikka ne perustuvat molemminpuoliseen luottamukseen ja arvonantoon, viime kädessä maan turvallisuudesta tulee vastaamaan Israel uksin.  
”Maa ympärillämme tärisee”, hän sanoi viitaten Lähi-Idän rauhattomuuteen. ”Suurin uhka tulevaisuudellemme on Iranin ydinase, jota se yrittää rakentaa”. Hän selitti, että jos Lausannessa neuvoteltava sopimus tulee voimaan, se antaa Iranille alle vuoden aikaa rakentaa ydinpomminsa, kuten siitä vuotaneet tiedot kertovat.
Netantahu totesi USA:n vakuuttaneen, että Iranin ydinpommin valmistaminen venyisi parista kuukaudesta vuoteen, jos sopimus saadaan syntymään.  Hän viittasi Obaman puheeseen Saban Forumissa 2013, jossa hän eritteli, ettei Iran tarvitse Fordown maalaista rikastuslaitosta, ei Arakin raskasvesilaitosta eikä tehokkaampia sentrifugeja sähkön tuottamiseen.
Julkisuuteen vuotaneen sopimustekstin mukaan se ei puutu Iranin rakentamiin ballistisiin ohjuksiin, joilla se ulottuu kaikkiin Lähi-Idän ja Euroopan pääkaupunkeihin, eikä entistä tehokkaampien sentrifugien kehittämiseen, pääministeri selitti. Lisäksi hän totesi Iranin tukevan terrorismia Golanilta Jemeniin, Irakista Gazaan, ja moniin muihin paikkoihin.
Viittauksena mahdolliseen yhteishallitukseen pääministeri totesi oven olevan auki kaikille ryhmittymille todeten, että ”tämä on virallinen kutsu”.  
Zionist Union johtaja Isaac Herzog on toistuvasti torjunut Netanyahun johtaman yhteishallituksen, minkä myös Netanyahu on hylännyt käytännöllisenä vaihtoehtona.
Pääministeri Netanyhau vakuuttaa pyrkivänsä parantamaan yhteiskuntaa jakavan repeämän ja yhdistämään kansan yhteisen hallituksen taakse. Hän vakuutti korjaavansa maan asuntovajauksen sekä alentavansa asuntojen hinnat. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-deal-will-leave-iran-less-than-a-year-from-bomb/

6.       DEBKAFILE kertoo artikkelissaan, että Pakistan valmistautuu osallistumaan Jemenin taisteluihin asettumalla vakaasti Saudi Arabian tueksi. Korkean tason neuvotteluissa Islamabadissa keskusteltiin useiden prikaatien tai jopa divisioonan verran pakistanilaisia joukkoja siirrettäviksi Saudi Arabiaan, jossa ne voisivat vapauttaa Jemenin rajalle kootut saudijoukot. Niiden tehtävänä ei olisi vielä osallistua maa-taisteluihin Jemenissä, mutta se lienee väistämätön, koska neljä päivää kestäneiden ilmaiskujen ei ole havaittu pysäyttäneen Houti-joukkojen etenemistä. Ilmapommituksilla on pystytty katkaisemaan kapinallisten ilmavoimat ja ilmapuolustuksen, ja kapinallisilla on puutetta ohjuksista.
Huomio kohdistunee Adenin kaupunkiin ja sen merialueeseen, jota Egyptin ja Saudi Arabian merivoimat pyrkivät saamaan valvonyaansa.
Kapinallisten joukot uhkaavat miehittää Aden, mitä ilmapommituksilla on pyritty estämään, mutta uhkaa ei ole ratkaisevasti poistettu. http://www.debka.com/article/24498/Pakistani-defense-chief-due-in-Riyadh-airlifts-troops-for-Saudi-Yemen-war-Aden-landings-imminent

7.       DENKAFILE raportoi edelleen, että Jemenin armeijan 117. prikaati, joka on presidentti Salehille uskollinen ja jonka tehtävänä on suojella Bab el-Mandebin ahdasta vesiväylää, ojensi tehtävänsä vastuun kahdelle kapinallisten pataljoonalle, jotka Iran on kouluttanut ja aseistanut Iranin vallankumouskaarti. Tämä nostaa jännitystä vesiväylällä, jota Egypti pyrkii suojaamaan merivoimillaan.
Sen kautta kulkee jatkuva merialusten virta Tyynenmeren alueelta Suezin kanavalle ja Eurooppaan, myös Israeliin.

DF kertoo toisessa raportissa, että tuntematon lentokone pommitti Burakin pientä tukikohtaa Libyassa, jonka kautta kulkee Iranin rahoittama aseitten ja ohjusten kuljetusreitti Sudanista Hamasille. Aseet kuljetetaan Egyptin Siinain kautta Hamasille Gazaan. Egypti ja Israel eivät halua kommentoida raporttia.
DF:n raportti kertoo, että Iranin ylin kaitsija Ali Khamenei on antanut käskyn kahdelle iranilaiselle sota-alukselle purjehtia Punaiselle merelle tukeakseen kahta Houti pataljoonaa, jotka valvovat Babe el-Mabdebin vesiväylää. http://www.debka.com/article/24500/Khamenei-sends-Iranian-navy-to-Bab-el-Mandeb-Straits-Iran-arms-store-for-Hamas-bombed-in-Libya
8.       UUTISOTSIKOITA
·         PA/PLO:N hakemus ICC:n jäseneksi käsiteltäneen tänään Haagin kansainvälisessä oikeudessa. Abbas pelaa nyt erittäin vaarallista peliä, jossa hän itse on vaarassa joutua oikeuden penkille syytettynä sotarikoksista Jasser Arafatin ajoista lähtien, hänen toimiessaan Arafatin kakkosmiehenä. Abbasia ja hänen edustamiaan PA/PLO:ta vastaan on jo nostettu syytteitä, mutta ne voivat moninkertaistua sekä määrältään että korvaus-vaatimuksiltaan, jotka liikkuvat miljoonissa USD.
YK:n yleiskokous myönsi sille tarkkailijavaltion aseman Vatikaanin tapaan 2012, jonka perusteella Abbas katsoo olevan oikeutettua saada ICC:n jäsenyys. PA/PLO pitää Israelin rakentamia juutalaisyhteisöjä Juudeassa ja Samariassa sotarikoksena. Ensimmäinen syytös koskee Har Himan lähiötä pääkaupungissa. Levy-raportin mukaan Juudea ja Samaria kuuluvat juutalaisille varattuun mandaattiin, joka sallii juutalaisten rakentamisen kaikkialla noilla alueilla. Sen sijaan PA/PLO:n rakentamat yhteisöt ovat laittomia tämän raportin mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193486#.VRuqc1PPQzE
·         USA:n senaattori vaatii, että USA:n tulee lopettaa neuvottelut Iranin kanssa. Senaattori Tom Cotton (R-Ar) sanoo, että nöyryyttävät neuvottelut tulee lopettaa välittömästi ja aloittaa Iranin ydinasetta koskevat neuvottelut voiman pohjalta ilman myönnytyksiä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193489#.VRuuAVPPQzE
·         Israelin puolustusarmeija IDF sanoo uudistavan aiemmat arvionsa potentiaalisesta sodasta Hizbullahia ja Syyriaa vastaan. Uuden arvion mukaan Hizbullah voi ampua 1500 rakettia ja ohjusta päivässä israelilaisiin kohteisiin. Tämä pakottaa myös kotirintaman puolustuksen uusimaan arvionsa ja siviilien suojelutaktiikkansa. Hizbullahilla arvioidaan olevan yli 100 000 rakettia, osa niistä uudenaikaisia täsmäohjuksia. Iranin tiedetään toimittavan Hizbullahille uusia GSM-ohjauksella varustettuja ohjusten kärkiä. IDF on antanut varoituksia Libanonille, että se pitää Libanonin hallitusta vastuussa hyökkäykseen Israeliin, ja että IDf tule vastaamaan siihen täydellä voimalla huomioimatta siviileille aiheutettua uhkaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193488#.VRuvPVPPQzE
·         Jerusalemin Temppeli-instituutti teki videon, jossa pappiskokelaat esittävät aidon tuntuisesti persahin uhritoimituksen, joka loppui Temppelin hävitykseen v. 70. http://www.timesofisrael.com/passover-sacrifice-reenacted-by-jewish-priests-in-training/







Sunday, March 29, 2015

SUNNUNTAI 29.03.15

SUNNUNTAI 29.03.15
1.       VIIKON ENSIMMÄINEN PÄIVÄ – juutalaisen ajanlaskun mukaan – alkoi sateisena ja sumuisena, mutta lämpöisenä, heti aamusta 13 lämpöastetta. Sateet ovat hiljaisia kevätsateita. kuten Suomessa lapsuus-aikana, ei rankkasateita. Nämä kostuttavat maan varovaisesti imeytyen vähitellen pintakerroksiin eikä valuen heti tiehensä. Ihan tuli kevätaamut mieleen kotoSuomessa. Mustarastaskin lauleli omaa aamu-säveltään ”big favour”, suuri siunaus tai etuoikeus, se kun oppii kuuntelemalla eikä kukaan ole opettanut sille sanoja great blessing. Tämä pikimusta pieni lintu on joka keväinen vieras puutarhassa etsien touhukkaana syötävää nousten välillä kuivuneen sypressin latvaoksalle esittääkseen sydämensä pohjasta riemukkaita laulelmiaan lisäten ohjelmistoonsa uusia katkelmia Luojan kunniaksi. Sen kuunteleminen tekee mielen iloiseksi silloinkin, kun muuten tuntuu surkealta ja harmaalta kuten tänä aamuna. Mustarastas laulelee lisäksi pitkin päivää, eikä vain illan tummuessa.

Sateinen ja sumuinen sää jatkunee ennusteiden mukaan ainakin tiistaihin saakka. Tätä kai voitaneen kutsua myöhäissateeksi, joita niitäkin Sanassa luvataan. Säätilat tänään: Jerusalem 14 -20; Tiberias 17 -22; Suolameri 24 -30; Eilat 21 -30 +C-astetta.
Ilman lämpötila alkaa hiljalleen laskea pilvisen sään myötä siten, että keskiviikoksi ennustetaan 10 -15 +C-astetta pääkaupungin alueella. Times of Israel metereologi ennustaa välillä sateetonta, mutta heikkoa sadetta ainakin keskiviikoksi.

2.       P5+1 maat jatkavat Iranin neuvottelijoiden kanssa Iranin ydinsuunnitelmaa koskevan kehysluonnoksen hiomista vakuuttaen sen olevan hilkkua vaille valmiin. Jerusalem Postin Mikael Wilner kutsuu sopimusta Kerryn sanoin ”neljäksi tieksi ydinaseeseen”, jonka hän ilmaisi ”Global Chiefs of Mission Conference” tilaisuudessa keskiviikkona Washingtonissa.  Kerry totesi näin: ”Sopimus Iranin kanssa sulkee kaikki neljä tietä ydinaseeseen: Fordown tie; Natanzin tie; Arakin tie, ja lopuksi salainen tie, joka on kaikkein vaikein, mutta johon – sen voin vakuuttaa – olemme syvästi keskittyneet”.

Wilner jatkaa todeten, että maailman media käsittelee laajasti Iranin sentrifugien määrää ja uraanin rikastusastetta, mutta neljännestä tiestä tuskin mainitaankaan. Neljäs tie voi kuitenkin olla tärkein, sillä Iran on hajottanut uraanin tutkimuksensa ja rikastuslaitoksensa laajan maan – Israelin tutkijoiden mukaan pinta-alaltaan puolet Euroopasta – eri osiin, mikä tekee kaikki tiedusteluyritykset vähintään epätarkoiksi.
WILNER toteaa, että Obaman suurin riksi on juuri tässä. Hän ei lopultakaan tiedä, onko Iranilla salainen tie ydinaseeseen, josta media vaikenee – eikä sitä tiedä Netanyahukaan, kuten hän tunnusti Washingtonin puheessaan kongressille 03.03. Wilner sanoo myös, että USA:n neuvottelijat ovat samoin täysin tietoisia siitä.
Hän toteaa, että tie uraanimalmista ydinaseen soveltuvan rikasteen valmistamiseksi on pitkä ja monimutkainen, jota on vaikea täysin salata.

USA:n kansallisen tiedustelun johtaja James Clapper totesi toukokuussa 2013, että vaikka salainen projekti ydinaseen valmistamoiseksi on pitkä, se on kuitenkin kaikkein todennäköisin tie testikelpoisen ydinaseen rakentamiseksi. Ydinaseen valmistaminen IAEA:n tarkkailun alaisena olisi todellinen ”bellwether”, lammas-lauman kellokas, ja suuri varoitus, hän toteaa. Siksi epätäydellinenkin sopimus on parempi kuin ilman sopimusta, länsimaat sanovat.
USA haluaa Iranin ydinrikastustoimet kokonaisuudessaan IAEA:n tarkkailun alaiseksi. Tämä antaa mahdollisuuden seurata uraanin raakamalmin tietä Iranin salaisiin rikastuslaitoksiin, joita USA pitää tärkeämpinä kuin Iranin tunnetut ydinlaitokset.
Salaisen ohjelman rakentaminen voi olla riskialtis, toteaa Patrick Clawson Washington Instituutin Lähi-Idän tutkimusosaston johtaja ja asiantuntija, mutta silti Iran pitää parempana venyttää oikeuksiaan kuin rikkoa niitä avoimesti. Hänkin näyttää pitävän selvänä, että koska Iran on ennenkin kiertänyt selkeitä sopimuksia salaisilla projekteilla, joista joitain on havaittu, se voi tehdä niin uudelleenkin.

ISRAELIN ASIANTUNTIJAT toteavat, että Iran voisi valita kahdesta mahdollisuudesta: Joko toimia valitusti IAEA:n tarkkailijoiden kanssa, mutta potkaista heidät ulos koska tahansa sopimuksen voimassa ollen, ja rakentaa ydinpommin vuoden kuluessa; tai Iranin voisi noudattaa sopimusehtoja tunnontarkasti ja saavuttaa täydellisen toimintavapauden vuosikymmenen jälkeen. http://www.jpost.com/Middle-East/Nearing-deadline-senior-EU-official-says-P51-closer-than-ever-to-Iran-nuclear-deal-395447, http://www.jpost.com/Middle-East/Discussing-Irans-four-paths-to-the-bomb-US-prioritizes-one-above-all-395426,

3.       IRANIN presidentti Hassan Rouhanin läheinen lehdistöavustaja Amir Hossein Mottaghi sanoo brittilehden Telegraph artikkelin mukaan luopuneensa journalistin tehtävästään, koska hän ei enää jaksa kirjoittaa pelkästään sitä, mitä häntä käsketään kirjoittamaan, ja anoo turvapaikkaa lännestä. Hän kertoi ongelmistaan Iranin Lontoossa toimivan Iranin opposition TV-kanavalla.
Mottaghi toimi Iranin opiskelijoitten järjestön (ISCA) reportterina osallistuen Lausannen ydinneuvotteluja seuraavaan iranilaiseen delegaatioon. Hän toimi presidentti Rouhanin vaalikampanjan aikana v. 2013 suhdetoimintahenkilönä.

”Iranin taholta on useita henkilöitä Sveitsissä, joiden sanotaan tiedottavan ydinneuvottelujen kulusta Lausannessa. Mutta nämä ”journalistit” raportoivat Iraniin vain sen, mikä kulkee heidän kanaviensa kautta ja varmistavat sen, ettei muuta raportointia pääse Iranin virallisiin tiedotusvälineisiin”.
Moughani totesi Irane Farda TV:n lähetyksessä, ettei hänen omatuntonsa sallinut jatkaa raportointiaan näillä periaatteilla.
Hänen toimintansa Rouhanin PR-miehenä sai otollisen vastaanoton nuorten äänestäjien parissa, jotka suurin joukoin olivat valitsemassa Rouhania presidentiksi uskoen hänen täyttävän lupauksensa muutoksista ja uudesta politiikasta. Moughani joutui kärkevän keskustelun keskelle koskien Iranin hallituksen asemaa. 
Erään blogikirjoituksen mukaan Moughabia odottaa pidätys, jos hän palaa Iraniin, joka tarkkaan seuraa kaikkia journalistien kirjoituksia puuttuen kaikkeen hallituksen vastaiseen kirjoitteluun välittömästi.

4.       VENÄJÄN presidentti Vladimir Putin totesi puhuessaan arabiliiton vuosittaiseen 26.vuotiskonferenssissa Sharm El-Sheikissä: ”Palestiinalaisilla on oikeus itsenäiseen ja elinkelpoiseen valtioon pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa”.
Putin vakuutti, että Venäjä tulee tukemaan tämän tavoitteen saavuttamiseksi sekä kahdenkeskisiä toimia että kansainvälisiä ponnisteluja.
Putin kehotti arabeja yhdistämään ponnistelunsa YK:n, USA:n, EU:n ja Venäjän kanssa. Toiseksi hän kehotti arabiliittoa toimimaan Lähi-Idän kvartetin kanssa.
johon kuuluvat YK, USA, EU ja Venäjä.
Putin esitti tukensa PA:n ja Gazan arabeille valtiovierailunsa yhteydessä Egyptissä syyskuussa todeten silloin äänestäneensä Palestiinan valtion puolesta YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa, jossa esitys ei saanut tarvittavaa enemmistöä.

Putin soitti myös Netanyahulle onnitellen häntä vaalivoitosta. Ei ole tietoa, keskustelivatko he Hamasin ja PA:n ongelmista Israelin kanssa, mutta hän kosketteli puhelinkeskustelussaan Netanyahun kanssa maitten välisten suhteitten kehittämistä etenkin Iranin suuntaan.
Netanyahu on antanut ristiriitaisia ja osin vastakkaisia lausuntoja vaalikampanjansa aikana, välillä todeten, ettei Palestiinan valtiota tulle toteuttamaan hänen valtakaudellaan, mutta peruuttaen ne muutamassa päivässä. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas totesi arabiliiton kokouksessa Egyptissä, ettei Israel halua rauhaa. http://www.jpost.com/International/Putin-to-Arab-League-Palestinians-have-right-to-state-with-capital-in-East-Jerusalem-395456

5.       JEMENIN kapinallisten Houti-joukot ovat jatkaneet etenemistään huolimatta Saudi Arabian suorittamista pommituksista heidän asemiaan vastaan. Saudien tiedustelu ei välttämättä toimi tarvittavalla teholla ilmoittaakseen kohteitten koordinaatit lentovoimilleen, minkä johdosta siviiliuhrien määrä noussee väistämättömästi.
Paikallisten asukkaitten antamien raporttien mukaan kovia taisteluja käydään Houti-kapinallisten ja paikallisten sunni-muslimien heimojoukkojen välillä etelässä.

SAUDI ARABIAN merivoimat evakuoivat tusinoittain diplomaatteja Adenista taistelujen pelossa, ja YK evakuoi omia toimihenkiköitään Jemenistä kolmantena perättäisenä päivänä. Saudi Arabian ilmavoimat ovat keskittäneet ilmaiskunsa Adenin ympäristöön estääkseen kapinallisia miehittämästä toista suurta kaupunkia. Kapinalliset lähestyvät Adenia idästä taistellen sunni-joukkojen kanssa.
RIYADIN hallituksen tiedotteessa sanotaan satelliittikuvien osoittavan, että Houtit ovat siirtäneet pitkälle Saudi Arabiaan ulottuvia Scud-ohjuksiaan maan pohjoisosaan lähelle saudi Arabian rajaa, ja että ilmavoimat pommittavat niitä. Iran toimittaa ohjusten varaosia saudien julistamasta lentokielosta huolimatta. 

Paikallisten asukkaitten kertoman mukaan saudien ilmavoimat iskivät Houti-joukkojen autosaattuetta vastaan, joka oli matkalla kohti Adenia, pysäyttäen sen, mutta he saavat täydennysjoukkoja etenemisen jatkamiseksi kohti Adenia. Houti-joukoilla on amerikkalaisten Jemenille toimittamia aseita ja ohjuksia. Jemenin pääkaupunki Sanaa on ollut Houtien valvonnassa syyskuusta lähtien.
Pakistan on lähettänyt jumbo-koneitaan evakuoimaan taistelujen jalkoihin jääneitä ulkomaalaisia ja diplomaatteja. 600 pakistanilaista odottaa Punaisenmeren Hoveidan satamassa Saudi Arabiassa siirtoa kotimaahansa Pakistaniin.
Saudi Arabian alkuperäinen suunnitelma oli kuukauden mittaisesta operaatiosta, mutta tunnustaa nyt, että se voi kestää puolivuotta luvaten, että lopullisesti operaatio loppuu vasta sitten, kun Jemen on rauhoittunut. http://www.jpost.com/Middle-East/Diplomats-and-UN-staff-flee-Yemen-as-Houthis-target-Aden-395460
6.       Iran päätti 48 tunnin kuluessa vastatoimista Saudi Arabian yllättäviin ilmaiskuihin Jemenin Houti-kapinallisia vastaan. Iran on antanut useita varoituksia vakavista seurauksista, ellei Saudi Arabia, Egypti ja Gulf-maat lopeta välittömästi sotaansa Jemeniä vastaan. 
DEBKAFILE raportoi, että Iranin vallankumouskaartin Al-Quds prikaatien komentaja kenraali Qassem Soleimani lensi Jemenin pääkaupunkiin Sanaan perjantaina maaliskuun 27. päivänä organisoidakseen kapinallisten vastaoperaation Saudien johtamaa liittoutumaa vastaan. 
Saudi Arabian, Persianlahden GCC-maat ja Egypti pyrkivät estämään kapinallisisia miehittämästä Adenia, josta voidaan valvoa meriliikennettä ahtaassa Bab Al-Mandeb väylässä. Joitakin Jemenin armeijan yksiköitä on liittynyt kapinallisiin. Nämä yksiköt ovat hyvin aseistautuneet amerikkalaisten uudenaikaisin asein, jotka oli tarkoitettu taisteluihin Al-Qaidan joukkoja vastaan.

DF:n artikkelin mukaan Soleimanin saapuminen Sanaan tarkoittaa sitä, että Iran on vakaasti päättänyt pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmastaan Jemenissä. Iranilaiset neuvottelijat Lausannessa Sveitsissä ovat esittäneet vaatimuksia saudien johtaman operaation lopettamisesta välittömästi. Artikkelin mukaan Iran vaatii USA:lta Lähi-Idän johtavan maan asemaa neuvottelujen loppuvaiheessa olevan kehys-sopimuksen valmistumiseksi määräpäivään 31,03. mennessä.
Pakistan istuu vielä aidalla pystymättä ratkaisemaan, millä tavoin lunastaa lupauksensa tukea saudien operaatiota uhkausten lisäksi. Houti-kapinalliset uhkasivat miehittää Saudi Arabian eteläiset provinssit Asir, Najran ja Jisan, joiden asukkaat kuuluvat kapinallisten kanssa samaan ismaili-vähemmistöön uskoen heidän ottavan heidät ystävällisesti vastaan.
USA:n presidentti Obama puhui saudikuninkaan Salmanin kanssa perjantaina luvaten maansa tukevan Saudi Arabian johtamaa operaatiota Jemenissä. http://www.debka.com/article/24494/Iranian-general-in-Sanaa-to-organize-Yemen-rebel-counter-offensive-for-Saudi-led-attacks
7.       UTISOTSIKOITA
·          USA:n ulkoministeri John Kerry peruutti USA:n matkansa, mikä osoittaa neuvottelujen Lausannessa juuttuneen paikoilleen - taas kerran. Aiemmin kerrottiin, että Kerry valmisteli näyttävää allekirjoitusseremoniaa tiistaiksi. Iran on lisännyt vaatimuksiaan havaitessaan Kerryn epätoivon. http://www.timesofisrael.com/kerry-cancels-travel-plans-to-clinch-iran-deal/,http://www.timesofisrael.com/odds-of-reaching-nuke-deal-over-50-russia-says/,
·         Pääministeri Netanyahu sanoo, ett’ neuvottelun alaisena oleva sopimus Iranin kanssa näyttää pahemmalta, kuin osatiin odottaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193322#.VRfMtFPPQzE
·         Israelin armeijan tiedottajan mukaan ISIS-joukot ovat vain kilometrien päässä Israelin pohjoisrajasta ja ovat kokoamassa sinne joukkojaan. Walla! news agencyn mukaan Islamin Valtio on saanut käännytettyä beduiineja Jordanian eteläosassa. Heidän tehtävänään on perustaa tukikohtia Jordanian eteläosaan Israelin rajan tuntumaan, joista voidaan iskeä Israelin puolelle. Walla news raportoi, että vime kuussa 7 beduiinia tunkeutui Jotvatan
kibbutsiin varastaen autoja ja häipyen sitten, eikä heitä ei ole saatu kiinni. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/193326#.VRfNT1PPQzE
·         Israel päätti kolmen kuukauden jälkeen vapauttaa 500 miljoonaa USD humanitäärisistä syistä helpottaakseen PA:n arabien ahdinkoa, joiden palkkoja PA pienensi 40 %. Varoista kuitenkin vähennettiin osa PA:n miljardivelkojen lyhennykseksi Israelin valtion omistamille yhtiöille. PA ilmaisi syvän vastenmielisyytensä tästä epäinhimillisestä ja yksipuolisesta toimesta sanoen sitä laittomaksi. Koskahan PA aloittaisi ensimmäisen humanitäärisen toimen Israelille? http://www.jpost.com/Middle-East/US-EU-welcome-Israeli-decision-to-transfer-Palestinian-tax-funds-395439
·         Netayahulla on vaikeuksia täyttää hallituskumppaniensa toiveet ministeripaikoista ja ehdottaa ministeri luvun nostamista 18:sta + pääministeri lukuihin 21 tai 22. Jewish Home vastustaa luvun nostamista, koska se itse esitti lain muutosta nykyiseksi. Shasin puheenjohtaja Arie Deri vastustaa myös paikkamäärän nostamista vedoten alhaista palkkaa saaviin tai työttömiksi joutuneisiin, joiden on vaikea hyväksyä ministerin korkeaa palkkaa ja siihen kuuluvat verottomat etuisuudet. UTJ ei ole yhtä ehdoton määrän nostamisen suhteen, mutta vastustaa apulaisministereitä. Yait Lapid vastustaa määrän nostamista; Moshe Khalon ei vielä tiedä kantaansa. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Negotiating-parties-split-on-Likud-push-to-increase-number-of-ministers-395433
·         Arkeologit ovat löytäneet maailman homokaupungista jäänteitä, jotka osoittavat egyptiläisen setlementin sijainneen alueella, ja että siellä valmistettiin olutta, kuten löydetyistä ruukunpalasista voi päätellä. Mikään ei voita kylmää olutta pahimpaan eikä pienimpäänkään janoon Tel Avivin helteessä, kuten artikkelin kirjoittaja toteaa. Löydöt ovat peräisin varhaiselta pronssikaudelta, kuten arkeologit päättelevät,  n. 35oo vuotta eKr. http://www.timesofisrael.com/ancient-egyptian-brewery-found-in-downtown-tel-aviv/
·         PA:n ilman valtakirjaa toimiva puheenjohtaja Mahmoud Abbas kehottaa arabiliittoa kokoamaan armeijan toimimaan PA:n arabien avustamiseksi iskeäkseen Israelia vastaan kuten se tekee Houteja vastaan Jemenissä. Abbas ei usko, että Israel siirtää lupaamansa varat PA:n tileille. Hizbullahin pääsihteeri Nasrallah puolestaan kehottaa Saudi Arabiaa kääntämään aseensa Israelia kohti eikä muslimiveljiin. http://www.timesofisrael.com/abbas-urges-arabs-to-intervene-in-conflicts-across-region/,