Friday, January 09, 2015

PERJANTAI 09.01.15


PERJANTAI 09.01.15
1.       SÄÄENNUSTEIDEN uhkaamat lumimyrskyt eivät toteutuneet Jerusalemin ympäristössä siinä mitassa kuin mitä kuviteltiin. Lunta satoi muutaman sentin verran, mutta sapattipäivän ja sitä seuraavan yön aikana se kaikki suli pois. Vettä on satanut kaiken aikaa ja sataa lisää tälläkin hetkellä, ja tuulet olivat paikoin todella kovia. Paikoin lienee lunta kinostanut nietoksiin asti myrskyisen tuulen kerätessä sitä suojaisiin paikkoihin. Ilman lämpötila on tällä hetkellä nollan yläpuolella ja noussee hieman päivän aikana, mutta kylmän rintaman ennustetaan pysyvän toistaiseksi alueen yllä. Sääennusteet rajoittavat ennusteensa pariin päivään kuin tunnustaen, että faktat sään ennustamiseksi pitemmällä ajalla ovat epämääräiset. Lumisateilla kuitenkin uhkaillaan lähipäivien aikana, eli vaara on edelleen voimassa.

Sateet nostivat Kinneretin vedenkorkeutta, yhtenä päivänä peräti 7 sm. Vedenpinta oli torstaiaamuna 212.77 metriä meren pinnan alapuolella nousten km. sentin päivässä.
Vettä satoi Galilean alueilla 120 mm, rannikolla 30 -70 mm; maan keskeisissä- ja pohjoisimmissa osissa vettä satoi 40 -80 mm; Negevissä 15 -30 mm. Lunta oli pakkautunut Golanin yläosissa 40 sm; Galilean yläosassa 10 -20 sm; Jerusalemissa 5 sm ja Gush Atzionissa ja Samariassa 10 sm. Kouluja on suljettu ja avattu eri paikoilla sen mukaan, miten sääolot kehittyivät. Myös Suolameren alueella on satanut ja lisää luvataan lähipäivien aikana. Säätilat tänään: Jerusalem 2 -17; Tiberias 3 -7; Suolameri 6 – 11; Eilat 6 -13 +C-astetta. http://www.jpost.com/Israel-News/Winter-weather-forecast-causes-school-closures-Friday-throughout-Israel-387163

2.       PA:n arabien hyökkäykset ovat nekin laantuneet ehkä sateisesta ja kylmästä säästä johtuen, ellei sitten PA/PLO:n johto ole pystynyt hillitsemään kaadereitaan Israelin vastaisten taistelujen siirtyessä enemmän kansainvälisille areenoille ja oikeuslaitoksiin.
Yksi terroriteko sentään rekisteröitiin torstai-iltana arabin iskettyä 21-vuotiasta juutalaismiestä ruuvitaltalla selkään Damaskosportin lähellä paeten heti paikalta. Mies vietiin kohtalaisessa kunnossa sairaalaan. Poliisit jahtaavat hyökkääjää pääkaupungin arabilähiöistä.
Alueen läheisyydessä on tapahtunut useita hyökkäyksiä juutalaisia vastaan. Marraskuun 16. päivänä 32-vuotiasta miestä iskettiin samoin ruuvitaltalla selkään; iskijä oli silloinkin todennäköisesti arabi. Hamas ilmoitti silloin puukotusten ja hyökkäysten juutalaisia vastaan johtuvan ”suoraan miehittäjän suorittamista rikoksista”, kuten arabi-uutistoimisto Al-Resalah raportoi. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Man-moderately-wounded-in-stabbing-near-Old-City-in-Jerusalem-387156
3.       HAMAS syyttää PA/PLO:n johtajia Gazan jälleenrakentamiseen tarkoitettujen varojen varastamisesta. Useat Gazan kesäsodan jälkeen Kairon konferenssiin kokoontuneet maat lupasivat yhteensä runsaasti yli 5 miljardia USD Gazan kesäsodan aiheuttamien tuhojen korjaamiseksi, mutta varoja on raporttien mukaan saatu vasta parin %:n verran.
Hamasin johtajat syyttivät torstaina PA:n johtoa selkänsä kääntämisestä Gazan arabien kärsimyksille ja vaativat Hamasin ja Fatahin välisen sopimuksen purkamista.

HAMASIN suuttumus nousi pintaan PA:n hallituksen ilmoitettua, ettei se pysty suoriutumaan velvoitteistaan Gazassa, ellei PA saa täyttä valvontaa alueella, eikä siten voi maksaa palkkoja Hamasin asettamille virkailijoille siitä lähtien, kun Hamas kaappasi vallan Gazassa vuonna 2007. PA:n hallitus päätti samassa kokouksessa, että Fatahin virkailijat, jotka kieltäytyivät työskentelemästä Hamasin alaisuudessa, tulee asettaa entisiin tehtäviinsä kieltäytyen samalla tunnustamasta Hamasin asettamia virkailijoita Gazassa.
Gazan jälleenrakentamisen valvonta uskottiin PA:n yhteishallitukselle, mutta PA:n virkailijat sanovat, etteivät he voi valvoa rakentamista, ellei se saa täyttä valvontaa Gazassa ja etenkin rajanylityspaikoissa Israelista ja Egyptistä Gazaan.
Hamasin johtajat syyttävät Fatahia Hamasin kanssa viime vuonna tehdyn yhteis-toimintasopimuksen kaappaamisesta. http://www.jpost.com/Middle-East/Hamas-accuses-PA-of-neglecting-Gaza-Strip-387160
4.       ISLAMIN asiantuntijat vakuuttavat, ettei Pariisissa tapahtunut Charlie Hebdo lehden toimituskuntaan tehty massamurha ole käänteentekevä, sillä ”kirjoitus oli jo seinällä”. Asiantuntijat valistivat JP:n journalisteja torstaina, ettei massamurha tule kääntämään tai uudistamaan Ranskan harjoittamaa terrorin vastaisuutta tai ulkopolitiikkaa. JP:n toimittajien saaman mielikuvan mukaan he näkevät Israelin terrorin vastaisen taistelun perustuvan harjoittamaansa politiikkaan.

Jean Pierre Filiu, professori Lähi-Idän tutkimusten ja tieteiden keskuksen Pon Pariisin kansainvälisten asiain Koulussa ja pitkäaikaisena diplomaattina arabimaissa palvelleena, kertoo JP:lle, ettei massamurha muuta mitään Ranskan politiikassa. Hän viittaa 19.vuosisadalta periytyneisiin aseiden salakuljetuksiin syyllistyneisiin verkostoihin, joita johtivat Syyriassa ja Irakissa koulutettu Goubaker al-Hakim sekä Cherif Kouachi, joka pidätettiin 2005 hänen ollessaan matkalla Damaskokseen tapaan 14 vuoden aikana toiminutta kontaktiaan aseiden salakuljettamiseksi Irakiin.

Filiun mukaan Islamin Valtio toimii näiden johtajien asettamien periaatteiden ja toiminnallisen suunnitelman mukaan. Hakim, Tunisian kansalainen, toimi vapaa-ehtoisena Irakin armeijassa ennen USA:n hyökkäystä 2003.  Hän oli kehunut ranskalaisille journalisteille menevänsä tappamaan amerikkalaisia.

Israelilaiset asiantuntijat, kuten Eli Karmon, Herzlian interdiciplinary instituutin tutkija, tukevat Filiun esittämiä mielipiteitä todeten, että Ranska on jo kauan taistellut terroristeja vastaan eikä Pariisin massamurha vaikuta virkailijoiden harjoittamaan politiikkaan, mutta se voi vaikuttaa ranskalaisten siviilien suhtautumiseen ja ymmärtämiseen Israelin käymään sotaan terrorismia vastaan. Karmon katsoo, että se voi vaikuttaa niihin EU-kansalaisiin, jotka olivat epävarmoja EU:n päätöksestä poistaa Hamas terrorijärjestöjen listalta, alkaen vaatia, että Hamas tulee uudelleen asettaa listaan.
Ranska osallistuu USA:n johtamaan liittoutumaan, joka taistelee Irakissa ja Syyriassa Islamin Valtion joukkoja vastaan ilmaiskujen muodossa. Tämä asettaa sen kuten Englannin ja USA:n potentiaalisten terrorihyökkäysten uhkan alle. http://www.jpost.com/Middle-East/Paris-massacre-not-a-game-changer-Islamic-terror-experts-say-387203
5.       UUTISOTSIKOITA
·         Pariisin massamurhan terroristit, Cherif Kouachi ja Said Kougachi, jotka murhasivat kylmäverisesti 2 poliisiupseeria ja Charlie Hebdon pilapiirtäjiä - heidän mukanaan yksi juutalainen - yhteensä 12 ihmistä, olivat USA:n lentokieltolistalla, toinen heistä vuodesta 2005 lähtien. Ranskan viranomiaset oivat myös hyvin tietoisia heistä, mutta eivät olleet asettaneet heitä erikoisvalvontaan. He pakenivat Pariisista Ranskan pohjoisosaan, mutta ovat poliisin arvion mukaan palaamassa pääkaupunkiin. Heidän pelätään voivan uusia hyökkäyksensä, ennen kuin heidät saadaan kiinni. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189720
·         Englannin tiedustelu MI5 sanoo estäneensä kolme terrorihyökkäystä maassa viime kuukauden aikana. He sanovat, että Syyriassa riehuva sisällissota ja Pariisissa Charlie Hebdon päämajaan tehdyt hyökkäykset liittyvät toisiinsa. MI5 johtaja Andrew Parker sanoo, että Al-Qaidan keskeiset järjestöt suunnittelevat massamurhia länsimaissa. AFP raportoi torstaina Parkerin todenneen, että vaikka tiedustelu ja turvallisuusjärjestöt tekevät kaikkensa iskujen eliminoimiseksi, ne eivät pysty takaamaan täyttä suojausta. Pariisin iskussa kuoli 5 pilapiirtäjää, 3 tukijaa, makasiinin toimittajien konferenssiin osallistunut vieras ja työntekijä sekä 2 poliisia. Murhaajat olivat veljeksiä, toinen sai koulutuksen Jemenissä, toinen Irakissa. Vapaaehtoisesti poliisille antautuneen 18-vuotiaan miehen osuus on vielä epäselvä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189719, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189722.
·         Tuoreen gallupin mukaan puolueiden kannatus on seuraava
Likud 26 edustajaa; Labour 24; Beit Yehudi 15; Arabipuolueet 11; Kulanu 10; Yesh Atid 9; UTJ 8; Israel Beitenu, Shas ja Meretz kukin 6. Eli Yishain Yahad HaAam Itanu ei ylittänyt 3.25 %:n vaalikynnystä. http://www.jpost.com/Israel-Elections/Likud-receives-boost-in-polls-from-party-primary-overtakes-Labor-387206
·         Ranskan poliisi ilmoittaa joutuneensa tulitaisteluun jahdatessaan epäilemäänsä autoa Pariisin laitamilla. Poliisin mukaan samalla alueella on otettu panttivankeja, mutta tiedot ovat vielä puutteellisia. Tiedot voivat muuttaa draaman entistä dramaattisemmaksi ja verisemmäksi. http://www.timesofisrael.com/police-say-hostages-taken-northeast-of-pais/





Wednesday, January 07, 2015

KESKIVIIKKO 07.01.15


KESKIVIIKKO 07.01.15
1.       ISRAELISSA varustaudutaan lumisateisiin, jotka tulevat kovien myrskytuulten saattelemina. Eilen tiistaina tuulen voima saavutti 75 km/tunnissa nopeuden. Golanin kukkuloilla tuuli riepotteli ympäristöä 90 km:n tuntivauhdilla. Keskiviikko-aamuna taivas on kokonaan harmaan pilvipeitteen suojassa, ja näkymä Tel Avivin suuntaan on sumuinen ja epämääräinen, tuuli on kova ja kylmä.
Jerusalemin ja Safedin kaupunkien viranomaiset kertovat, että poliisi aikoo sulkea kaupunkiin johtavat tiet autoliikenteeltä lumisateitten alkaessa, etteivät kinoksiin juuttuneet autot estä katujen puhdistustöitä. Auraus- ja muuta puhdistuskalustoa on kunnostettu ja hankittu uusia voidakseen välttää viime talven lumimyrskyjen aiheuttaman kaaoksen kaupunkien sisäisessä liikenteessä.
Koulut päätettiin pitää suljettuina ainakin keskiviikkona ja sitä seuraavina päivinä riippuen lumisateitten määrästä ja jatkuvuudesta.
Ashdodin ja Haifan satamaliikenne keskeytettiin myrskyisten tuulten ja kovan aallokon vuoksi.
Autoilijoita kehotetaan hiljentämään vauhtiaan ja välttämään teitä, jotka normaalisti ovat alttiita tulville sekä pidättymään ohituksista maanteillä. Liikenneyhteydet Tel Aviviin hoidetaan lisättyjen junavuorojen avulla valtatie 1:n sulkeutuessa.
Jalankulkijoita kehotetaan samoin tarkkaavaisuuteen liikkuessaan kaduilla ja teillä autoilijoiden huonon näkyvyyden vuoksi ja siksi, että tuulet voivat repiä irti kattopeltejä ja muita puita riepotellen niitä holtittomasti.
Kotirintaman toiminta keskeytyy toistaiseksi, ja virkailijat pyytävät kansalaisten apua ja yhteistoimintaa erikoistilanteen ylittämiseksi joustavasti. Armeijan palvelut hoidetaan perustetun komentokeskuksen kautta. Asukkaita kehotetaan välttämään koskemista vaurioituneisiin sähkölaitteisiin ja roikkuviin johtoihin.
Ilman saastepitoisuus on huippulukemissa matalapaineen johdosta ulottuen Eilatista Ashdodiin saakka, mitä lisää Negevistä levinneet hiekkamyrskyt. Hengitys-ja keuhkosairauksista kärsiviä sekä muuten heikkokuntoisia kehotetaan välttämään fyysisiä ponnisteluja tilanteen jatkuessa nykyisellään.
Hallituksen ministeriöitten palvelut ja toiminta keskeytyy toistaiseksi, vain informaatiokeskukset toimivat tilanteen mukaan. http://www.jpost.com/Israel-News/Jerusalem-and-North-hunker-down-for-expected-white-Wednesday-386920
2.       RANSKA äänesti YK:n turvallisuusneuvostossa PA/PLO:n laatiman arabivaltionsa perustamisen puolesta, mikä ärsytti Israelin johtajia siinä määrin, että ulkoministeriö kutsui Ranskan Israelin lähettilään antamaan selityksen tahdittoman toimen vuoksi.
Nyt Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius pyrkii kokoamaan särkyneitä palasia – Israelin suhteet ovat merkittäviä myös Ranskalle – ja antoi lausunnon, jossa se varoittaa PA:n johtoa välttämään tilanteen kärjistämistä uudistamalla esityksensä käsittelyn YK:ssa. ”Me vastustamme logiikkaa antaa tilanteen luisua valvonnan ulkopuolelle”, Fabius totesi tiistaina.
Ranska varoitti PA:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia kiihottamasta diplomaattista taistelua Israelin kanssa YK:n instituutioissa. USA avusti PA/PLO:n laatiman ja Jordanian esittämän päätöslauselmaesityksen estämiseksi myönteiseen päätökseen ilmoittaen selkeästi vastustavansa kaikkia yksipuolisia toimia Israelin ja arabien välisessä konfliktissa. Voimasuhteet YK:n turvallisuusneuvostossa muuttuivat PA/PLO:lle edullisemmiksi Venezuelan ja Malesian saadessa paikan neuvostossa vuoden alussa. USA voi kuitenkin veto-oikeudellaan estää myönteisen päätöksen syntymisen Abbasin uhattua uudistaa esityksensä ”ehkä ensi viikolla”, kuten hän lupaili. USA:n kongressi keskustelee PA:n vuosittaisen 430 miljoonan avustuksen keskeyttämisestä PA/PLO:n yksipuolisten toimien vuoksi.  
Ranska laati yhdessä Saksan ja Englannin kanssa omaa päätöslauselmaehdotusta voidakseen estää tilanteen kärjistymisen, mutta se ei saanut tarvittavaa kannatusta. Ei ole tiedossa, miksi Abbas haluaa jatkaa itsepintaisesti Israelin kanssa käytäviä neuvotteluja ohittavaa esitystään YK:n instituutioissa vaarantaen samalla suhteensa Yhdysvaltoihin ja sen vuosittaisen 430 miljoonan USD tuen ja myös EU:n kanssa.
Ranskan ulkoministeri Fabius selvitteli tilannetta journalisteille todeten, että hän keskustelee siitä Egyptin ja Jordanian edustajien kanssa, mutta ihmetteli ääneen Abbasin motiivia jatkaa yrityksiään varoituksista huolimatta. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/France-warns-Palestinians-over-escalating-crisis-with-UN-bid-386879
3.       PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu totesi TV-2:n haastattelussa tiistaina, ettei hän pidä todennäköisenä maa-alueiden luovuttamista PA:n arabeille potentiaalisen seuraavan pääministerikautensa aikana. Hän kuitenkin sanoi pysyvänsä Bar Ilan yliopistossa v. 2009 pitämässään puheessa antamansa lupauksen takana tukea kahden valtion periaatetta, mikä lupaus nyt seuraa varjona hänen taustallaan kyseenalaistaen hänen vakuuttelunsa vastustaa PA/PLO:n kohtuuttomia vaatimuksia. Pääministerin ongelma on siinä, ettei hän ole esittänyt mitään omaa pitkän tähtäyksen suunnitelmaansa, josta hän pitäisi kiinni. Tämän johdosta häntä syytetään etenkin vasemmisto-opposition taholta opportunistiksi ja vain juoksevien asioitten hoitajaksi ollen puolustuskannalla Israelille asetettuja vaatimuksia selvitellessään. Tämä nakertaa hänen uskottavuuttaan ja asettaa myös häntä tukevat henkilöt epämukavaan asemaan kysellen, voidaanko häneen sitenkään luottaa. Kysymys on ajankohtainen ja tärkeä vaalitaistelun aikana.

”En usko, että setlementtien purkaminen on järkevää tällä hetkellä. En usko, että sellainen tulee tapahtumaan”, pääministeri selvitteli. Hänen lausunnossaan on kaksi kohtaa, jotka tuntuvat pahalta. Hän käyttää sanaa ”setlementti”, joka tarkoittaa tilapäistä asuttamista, ja toiseksi myöntää niiden purkamisen mahdolliseksi, kun ajankohta on siihen sopiva.

Pääministeri myönsi, etteivät suhteet USA:n presidentti Obaman kanssa ole kunnossa, mutta, että vakuutti turvallisuus- ja tiedustelusuhteet ovat erinomaiset, mitä tukevat USA:n kansalaisten juutalaisen valtion ennätyskorkeat hyväksymisluvut.
Hän sanoi harkitsevansa julkista keskustelua oppositiojohtajan kanssa, joskin vitsaili, kumpi sitä johtaa, Herzog vai Livni? Amram Mitzna sanoi Livnin pakottaneen hänet pois politiikasta yksinvaltaisen johtonsa vuoksi vieden vain Amir Peretzin mukaan Hatnuasta Labour-puolueeseen.

Netanyahu ei myöntänyt ristiriitaa presidentti Reuven Rivlinin kanssa, jota hän esti saamasta Knessetin puheenjohtajuutta edellisten vaalien jälkeen. Rivlin tulee päättämään, kenelle hän antaa hallituksen muodostamisen vaalien jälkeen. Pääministeri murehti sitä, etteivät äänestäjät tukeneet häntä tarpeeksi vahvan edustuksen saamiseksi Knessetiin, mikä pakotti hänet luovuttamaan maan talouden ja talousministeriön johdon täysin kokemattoman Yair Lapidin käsiin, jota hän syyttää nyt maan asuntomarkkinoiden hallitsemattomasta tilanteesta Olmertin hallituksen virheiden ohella. http://www.jpost.com/Israel-Elections/Netanyahu-says-unlikely-settlements-will-be-dismantled-if-elected-to-fourth-term-386887
4.       Israelilainen lakiasiantoimisto Shurat HaDin, NGO-yritys, jolla ei ole siteitä hallitukseen, vastaa PA/PLO:n uhkauksiin syyttää Israelin sotilaita ja johtajia ICC:n kansainvälisessä oikeudessa nostamalla syytteitä sotarikoksista PA/PLO:n johtajia vastaan. Syytettyinä ovat PA:n pääministeri Rami Hamdallah, Abbasin varamies ministeri Jibril Rajoub ja PA:n tiedustelujohtaja Majed Faraj.
Järjestö esitti aiemmin syytöksiä ICC:ssä Mahmoud Abbasia ja tulee myöhemmin syyttämään muitakin PA/PLO:n johtajia vastaan syytettyinä sotarikoksista, terrorismista ja ihmisoikeuksien vastaisista rikoksista.
Hamas-johtaja Khaled Mashaalia vastaan nostettiin myös syytöksiä syyskuussa 2014 ICC:ssä.
Abbas ei ehkä täysin ymmärtänyt, millaisen bandoran sarven hän aukaisi allekirjoittaessaan Rooman Statyen dokumentit, liittyessään interpoliin ja Haagin kansainväliseen oikeuteen ICC. Abbas allekirjoitti parikymmentä hakemusta kansainvälisiin järjestöihin, useat niistä YK:n alaisia.
Shurat HaDin puheenjohtaja ja perustaja Nitsana Darshan-Leitner sanoo jatkavansa syytösten tekemistä Gazan ja PA:n arabien johtajia vastaan, jotka tulee asettaa vastuullisiksi rikoksiin, joita heidän johdollaan tehtiin. Hän kertoi, että syytökset Farajia ja Hamdallahia vastaan yksilöivät laajaa kidutuksen ja murhien käyttöä PA:n hallitsemilla alueilla Juudeassa ja Samariassa. Ministeri Rajoub oli täysin tietoinen näistä rikoksista puuttumatta niihin mitenkään, mikä asettaa hänet osasyylliseksi.
Oikeuslaitokset toimivat hitaasti, ja prosessien uskotaan kestävän vuosia.  http://www.timesofisrael.com/group-files-war-crimes-lawsuits-against-palestinian-leaders/
5.       UUTISOTSIKOITA
·         YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon (tunnetaan myös nimellä manki-boon) sanoo, että PA/PLO liittyy ICC:n jäseneksi huhtikuun alasta 2015 lähtien. Hän lisäsi, että tämä antaa niille oikeuden nostaa syytteitä Israelin johtajia vastaan Haagin kv. rikosoikeudessa. Pääsihteeri Boon on useassa yhteydessä osoittanut asettuneensa PA/PLO:n kannalle asioita käsiteltäessä. http://www.timesofisrael.com/un-chief-says-palestine-will-join-icc-on-april-1/
·         Israelin Afrikan heprealaisyhteisön 75-vuotiaan poliittisen ja hengellisen haredi-ortodoksisen johtajan Ben Ammi Ben Israel siunaustilaisuuteen osallistuivat Israelin valtion edustajina Dimonan pormestari Beni Bitton sekä Knessetin puhemies Yuli Edelstein, jotka lupasivat jatkaa yhteisön ja muun israelilaisen yhteisön välisten suhteitten edelleen kehittämistä. Yhteisöä ei ole rabbinaatin määrittämän halakhan mukaan koskaan hyväksytty juutalaisiksi, vaikka he itse sanovat polveutuvansa muinaisista israelilaisista, jotka muuttivat asumaan Afrikkaan perustaen sinne siirtokunnan. Yhteisön ensimmäiset jäsenet saapuivat Israeliin 1969. Tänään sen jäsenille on myönnetty pysyvä asumisoikeus, mikä voi johtaa täyteen kansalaisuuteen. Ben Ammi Ben Israelille myönnettiin kansalaisuus v. 2013. Heidän lukumääränsä on nykyisin n. 3000 henkeä. http://www.timesofisrael.com/at-memorial-for-african-hebrew-leader-signs-of-integration-and-respect/
·         Kolmen israelilaisen ortodoksinuoren murhan suunnittelusta syytetty Hussam Kawahme tuomittiin tiistaina Oferin sotilastuomioistuimessa kolmeen elinkautiseen ja maksamaan kunkin uhrinsa omaisille korvauksia
63 000 USD kustakin. Jotkut hänen uhriensa omaisista olivat läsnä tuomioita julistettaessa. Naftali Frenkelin isä Abraham sanoi, että tämä murhatutkimus poikkesi tavanomaisista – jos sellaisia onkaan - siinä, että omaiset joutuivat ahdistettuina odottamaan 18 vuorokautta murhan jälkeen, ennen kuin heidän ruumiinsa löydettiin, kuten Walla News raportoi. Kawasme tuomittiin murhan suunnittelusta ja rahoittamisesta.  http://www.timesofisrael.com/mastermind-behind-teens-murder-receives-3-life-sentences/
·         USA:n oikeusistuin katsoo voivansa jatkaa oikeustoimia Israelissa terrorin uhreiksi joutuneitten hyväksi PLO:n esittämistä vastalauseista huolimatta. Federation valitusoikeus katsoi PA/PLO:n esittämän vetoomuksen aiheettomaksi, ettei New Yorkin oikeudella ole oikeutta käsitellä Israelissa terrorin uhrien omaisten vaatimusta 1 miljardin USD korvauksista. Asia koskee tammikuun 2001 ja helmikuun 2004 välisenä aikana tehtyä seitsemää ampumatapausta ja pommi-iskua, jotka surmasivat 33 ihmistä ja haavoittivat satoja muita, heidän mukanaan USA:n kansalaisia. Asian kuuleminen on 12. tammikuuta 2015. http://www.timesofisrael.com/us-court-lets-ny-trial-proceed-over-plo-objections/
·         Haaretzin teettämän gallupin mukaan Likud ja Labour ovat lähes tasoissa 23 edustajalla, Jewish Home 16; Yesh Atid 12; Kulanu 12; UTJ 7; Shas 5; HaAm Itanu 4 kansanedustajaa; Meretz 6; UArablista ja Hadash kukin 5; Balad ei ylittänyt 3.25 % vaalikynnystä. Israel Beitenu 6 paikkaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189611
·         Klo 11.16 aikaan vettä satelee harvakseen, mutta lunta ei ole vielä tullut. http://www.jpost.com/Israel-News/Israel-Palestinian-Authority-wrestle-with-road-closures-power-outages-as-storm-gains-momentum-386944
SÄÄTILAT tänään: Jerusalem -1 -4; Tiberias 8 -13; Suolameri 11 -17; Eilat 10 -17. +C-astetta. Sateita luvataan lähipäivien aikana, jotka voivat tulla runsaan lumen muodossa.  


Sunday, January 04, 2015

SUNNUNTAI 04.01.15


SUNNUNTAI 04.01.15
1.       ISRAELIN talvi on alkanut toden teolla siihen kuuluvine sateineen, myrskytuulineen, tulvineen ja ajoittaisine lumisateineen. Eilen satoi hetkittäin ja välillä vanha aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Tänä sunnuntaiaamuna maa oli märkä ja sateita ripotteli kaiken aikaa lisää ilmanlämpötilan pysytellessä viiden asteen tienoilla. Sateitten ennustetaan jatkuvan paikallisina, mutta keskiviikkona viimeistään ennustetaan myrskyisten tuulien riepottavan ennestäänkin läpimärkää maata aiheuttaen tulvia ja vahinkoja paikoitellen. Hermonilla satoi jo 5 sm:n lukukerroksen ja lunta ennustetaan satavan maan pohjoisosan ylänköseuduilla ainakin torstaina. Israelin matkaa suunnittelevien on syytä varustautua lämpimin, tuulta ja vettä pitävin vaattein ja jalkinein. Lämpötilat tänään: Jerusalem 5 -13; Tiberias 10 -15; Suolameri 15 -23; Eilat 8 -16 +C-astetta. Tällä hetkellä puoli kahdeksan maissa aurinko paistaa repaleisen pilviverhon läpi, ilma on harmaa ja sumuinen. http://www.jpost.com/Israel-News/Israel-braces-for-first-winter-storm-of-2015-386541
Gazan kesäsodan aikana IDF:n sotilaat pelastivat Gazan arabien verkkoon rannikon edustalla juuttuneen merikilpikonnan. Eräs sotilaista, jota luonnonsuojelu kiinnostaa, otti konnan kotiinsa hoitaen sen haavoja. Etenkin hänen Rhona tyttärensä ihastui konnaan, minkä vuoksi sille annettiin nimeksi Rhona. Rhona-konnaa hoidettiin eläinsairaalassa, ja päästettiin äskettäin takaisin mereen, jonne se kuuluukin.
2.       Israel ilmoitti lauantaina jäädyttäneensä PA:n arabeilta keräämänsä joulukuun verosaatavat arvoltaan n. 500 miljoonaa NIS (127 miljoonaa USD) vastauksena PA:n tekemään yksipuoliseen ja laittomaan ICC:n jäsenhakemukseen. Asiasta päätettiin jo torstaina pääministeri Netanyahun kutsumassa kokouksessa, jossa keskusteltiin tavasta, millä Israelin tulee vastata PA/PLO:n yksipuolisiin toimiin. Seuraavaksi PA/PLO hakee jäsenyyttä Interpolissa, kansainvälisessä poliisijärjestössä, joka pystyy julkistamaan rikoksista epäiltyjen henkilöitten pidätysmääräyksiä.
Abbas & co ei näytä tajunneen, että sekä ICC:n että Interpolin palveluja voidaan käyttää molemmin puolin, myös Israelin toimesta PA/PLO:n virkailijoita vastaan.

Joulukuun veromäärät oli tarkoitus tilittää PA:n tileille perjantaina, mutta pääministerin käskystä ne jäädytettiin. Ministeri Silvan Shalom vaatii, että kerättyjä veromääriä käytetään PA:n miljardeihin NIS nousevien velkojen lyhennykseksi Israelin Sähköyhtiölle ILC.
PA:n taholta huudetaan ja syytetään Israelia suureen ääneen merirosvoudesta sekä sotarikoksesta, joka tullee olemaan PA/PLO:n ensimmäinen syytös Israelia vastaan ICC:n kv. rikosoikeudessa. PA:n virkailija sanoo, että varat kuuluvat PA:lle, mutta ei halua tunnustaa, että sen velkojen maksut kuuluvat myös sille.

ABBAS jätti ICC:lle tutkimuspyynnön Israelin armeijan ja sen päättäjien mahdollisista sotarikoksista Gazan kesäsodan aikana 2014. 50 vuorokautta kestäneessä sodassa Israel menetti 66 sotilasta kaatuneina ja 6 siviiliä, heidän mukanaan thaimaalainen työntekijä. Hamas ja muut terrorijärjestöt ampuivat Gazasta tuhansia raketteja Israelin siviilikohteisiin. Ilman Iron Dome torjuntajärjestelmän ilmiömäistä torjunta-kapasiteetti Israelin siviiliuhrien lukumäärä olisi ollut tuhansissa. Gazan arabien menetykset olivat 2100 kuollutta, suurin osa heistä aseellisia joukkoja. Hamasin johto piiloutui joko sairaaloihin, maanalaisiin luoliin tai matkustivat ulkomaille.  http://www.timesofisrael.com/israel-freezes-palestinian-funds-after-icc-bid/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189464, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189462,
3.       USA:n Jerusalemissa oleva konsulaatti jatkaa Israelin viranomaisten härnäämistä ja tarkoituksellista vähättelemistä Juudean ja Samarian C-alueilla, joissa Israelilla on Oslon ja niitä seuraavien sopimusten mukaan täysi siviili- ja turvallisuusvastuu.
USA:n konsulaatin virkailijat liikkuvat omilla PA:n arabien ajamilla autoillaan pitkin ja poikin Juudeaa ja Samariaa usein joutuen ikävään sanaharkkaan IDF:n asettamilla tiesuluilla ja tarkastuspisteissä vartiosotilaitten ja poliisien kanssa. Heillä on myös aseistettuja vartijoita omissa autoissaan, eivätkä he halua ilmoittaa matkoistaan C-alueilla sopimatta niistä ensin IDF:n kanssa, kuten laki määrää.

Perjantaina iltapäivällä USA:n konsulaatin autot ajoivat PA:n arabien pyynnöstä suorittamaan tarkastusta väitetyistä oliivipuiden taimien kiskomisesta juutalais-asukkaitten toimesta Adei Ad juutalaisyhteisössä. Konsulaatti ei ollut sopinut matkasta IDF:n eikä kylän asukkaitten kanssa, jotka menivät joukolla tarkastamaan, mitä joukkoa vieraat olivat. Konsulaatin ja juutalaisasukkaitten välille syntyi erimielisyyttä, mikä johti siihen, että asukkaat keräsivät kiviä kivittääkseen kutsumattomia tunkeilijoita juuri ennen sapatin alkua perjantaina. Raportin mukaan konsulaatin vartijat vetivät esiin pistoolinsa ja M-16 kiväärinsä hätistellen virkailijoita autoihinsa. Kukaan ei onneksi loukkaantunut tai haavoittunut tilanteessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189444

SAMARIAN alueneuvoston puheenjohtaja Yossi Dagan laati syytekirjelmän USA:;n konsulaatin virkailijoita vastaan, jonka hän esitti sisäministeri Gilad Erdanille vaatien, että Adei Ad juutalaisyhteisöön luvatta tunkeutuneet USA:n virkailijat tulee karkottaa maasta diplomaattiedustajille kuulumattomasta käyttäytymisestä johtuen. Dagan sanoo, että tilanne olisi voinut kehittyä verenvuodatukseksi USA:n konsulaatin virkailijoitten Israelin laeista piittaamattoman toiminnan vuoiksi. Hän kutsuu tapahtumaa tahalliseksi provokaatioksi ja vaatii, että poliisin tulee pidättää syylliset ja heitä tulee rangaista lain antamissa puitteissa.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189456
4.       USA:n ulkoministeriön tiedottaja kertoi lehdistötilaisuudessa, että ”USA on syvästi huolestunut Adei Ad juutalaiskylässä perjantaina iltapäivällä (juuri ennen sapattia) tapahtuneesta yhteenotosta, jossa aseistetut setlerit vastustivat USA:n diplomaatteja heidän ollessaan tarkastamassa PA:n arabien väitteitä, että ”setlerit” olivat tuhonneet heidän oliivipuitaan”.
Eräs juutalaisasukas, joka ei ollut paikalla kertoi tilanteesta näin: Amerikkalaiset saapuivat Adei Ad kylään kahdella autolla mukanaan viereisen Turmus Aiya arabikylän asukkaita. He ajoivat n. 50 metriä kylään pysähtyen sitten.  
Konsulaatin virkailijat tulivat ulos autoistaan ilmeisenä tarkoituksenaan tarkastaa väitteet. Adei Ad kylän juutalaiset joutuivat sanaharkkaan tunkeilijoitten kanssa, joittenkin kerätessä kiviä. Ei tiedetä, heitettiinkö niitä, mutta vahingoista ei ole raportoitu. Silloin USA:n autoissa istuneet kaksi vartijaa tulivat ulos, toisella pistooli, toisella M-16 kivääri, osoittaen niillä setlereitä. Sen jälkeen virkailijat menivät takaisin autoihinsa ajaen tiehensä. Ilmeisesti myös naapurikylän arabit poistuivat samalla. ”Setlerien” aseista ei ole tietoa.
USA:n tiedottaja ei mainitse, ettei vierailusta ollut sovittu etukäteen, kuten laki määrää. Konsulaatin käyttämät autot on merkitty diplomaattitunnuksin, ja niiden kuljettajat ovat konsulaatin palkkaamia arabeja. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/US-State-Department-deeply-concerned-by-settlers-who-threw-stones-at-a-US-diplomatic-convoy-386535
5.       UUTISOTSIKOITA
·         Israelin kansalainen Andrei Pshenitchikov tuomittiin kahden vuoden vankeusrangaistukseen laittomasta tunkeutumisesta Egyptin Siinain alueelle vuonna 2013. Alkuperäisen tuomion mukaan hänet olisi karkotettu maasta, mutta tuomari peruutti päätöksen vaatien rangaistuksen suorittamista. Andrei on kotoisin Bat Yamista, hän on 26-vuotias. Hänen äitinsä kertoi 2013, että Andreilla on voimassa oleva viisumi ja että hänen tarkoituksensa oli tavata Ranskasta tulevaa ystäväänsä Kairossa.
Egyptiläisen tuomarin päätökseen on voinut vaikuttaa se, että Andrei on vasemmistoaktivisti, jolla on voinut olla poliittisia suunnitelmia kuten Gazan saarron murtamiseksi. Andrei asui palestiinalaisalueella ja haki ”Palestiinan” kansalaisuutta. Egyptin viranomaisten mukaan miehellä ei ollut passia eikä hän ollut vierailijoiden listalla. Toinen israelilainen, Uda Tarabin, on vuodesta 2000 lähtien virunut egyptiläisessä vankilassa mentyään laittomasti Siinaille tapaamaan sukulaisiaan. Hänet tuomittiin vakoilusta syytettynä. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israeli-citizen-released-from-Egyptian-jail-after-serving-two-year-sentence-386570
·         Israelin viranomaisten jatkuva häirikkö arabikansanedustaja Ahmed Tibi, jolla on myös gynecologin pätevyys, halusi kohentaa poliittista arvoaan nostamalla Palestiinan - Ilmestyskirjan neljän ratsastajan värein - (punainen, musta, valkoinen vihreä eli hallava) varustetun lipun Temppelivuorella, mikä on vastoin maan lakia. TV-2:n mukaan Tibi julisti: ”Al-Quds on arabien ja Palestiinan valtion pääkaupunki. Al-Aksa on muslimin rukousten paikka”. Poliisi tuomitsi Tibin vaalitempun, mutta ei pidättänyt ketään.
Beit Yehudista Yishain Yahad HaAm Itanu puolueeseen loikannut Yoni Chetboun totesi: ”Tämä ei ole uusi ilmiö, Knessetissä on viides kolonna, ja siksi Israel tarvitsee vahvan oikeiston”. BY:n Nissan Shlomianski totesi: ”Vain Israelissa voi (arabi)kansanedustaja heiluttaa Palestiinan lippua Temppeli-vuorella, mutta jos heilutat siellä Israelin lippua, sinut poistetaan Vuorelta ja jopa vangitaan. Siksi Vuori täytyy ottaa Israelin valvontaan”. Beit Yehudan Danny Dayan sanoi kuulleensa poliisikomentajan sanovan kuukausi sitten, ettei hän suvaitse kansanedustajien nousevan Vuorelle kiihottamaan, mutta ettei hän ole kuullut mitään poliisikomentajan suusta Tibin tapauksen johdosta. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/MK-Tibi-raises-Palestinian-flag-on-Temple-Mount-386579
·         Jordania päätti siirtää Israelin kanssa lähes valmiiksi neuvotellun 15 miljardin USD 3-vuoden kaasusopimuksen jatkoneuvottelut parlamentin vastustuksen vuoksi. http://www.jpost.com/Middle-East/Jordan-suspends-talks-with-Israel-over-15-billion-natural-gas-deal-386600
·         Oppositiojohtaja Isaac Herzog sanoo, ettei Likudin vaalilista ole minkään arvoinen, koska siinä on vain 2 naisehdokasta. Netanyahu päätti heti lisätä yhden naisen lisää Labourin suosion saavuttamiseksi. http://www.jpost.com/Israel-Elections/Herzog-Likud-list-for-Knesset-not-worthy-has-less-women-than-in-Saudi-parliament-386546
·         JP kertoo pääkirjoituksessaan demografiasta Israelissa otsikolla ”Demographic intifada”. Lähtökohtana on Palestiinan keskusrekisteri-toimiston julkistama raportti vuodelta 2014, joka tarkastelussa todetaan monelta osin virheelliseksi ja tarkoituksellisen vääristellyksi. Mark Twainin mukaan on kolmenlaisia valheita: valheita, kirottuja valheita ja statistiikat. PA:n raportin mukaan arabien lukumäärä ylittää juutalaisten määräneli 6.42 miljoonaa v. 2016, ja v, 2021 arabien määrä olisi 7.14 miljoonaa juutalaisten 6.87 miljoonaa vastaan. Täten toteutuisi Arafatin aikoinaan reklamoima intifada, jota käydään naisten kohtujen kautta. Pääkirjoituksessa kuitenkin osoitetaan, miten vääriä PA:n esittämät arviot ovat. Professori Serbio DellaPergola Heprealaisesta yliopistosta kehottaa varovaisuuteen PA:n esittämistä luvuista. Kuten Yoram Ettinger sanoo, että PA on yliarvioinut arabien lukumäärän Länsirannalla 1.1 miljoonalla, joten sen esittämän 2.83 sijaan oikea määrä on 1.7 miljoonaa. Samoin Gazan luvuksi esitetyn 1.79 sijaan oikea määrä on 1.4 miljoonaa. Myös muissa maissa asuvien PA:n arabien lukumääriin on suhtauduttava suurella varauksella. Juutalaisten lukumäärä vihreän linjan itäpuolella on n. 760 000, joista 250 000 asuu Jerusalemin itäosissa, kasvua v. 2013 n. 13 000. Juutalaisten syntyvyys on yli 3, arabien 2.9 lasta naista kohti ja pienenee.
·         Debkafile kertoo artikkelissaan, jota en saa nyt aukeamaan Googlen tai Bezekin linjasotkujen vuoksi, että Netanyahu neuvottelee salaisesti Isaac Herzogin kanssa hätätilahallituksen muodostamiseksi ohittaen siten hankalat ja pitkälliset neuvottelut useitten pienpuolueitten kanssa kompromissien löytämiseksi. Tämä ei ollenkaan lupaa hyvää tulevaisuudelle niin kauan kuin Tzipi Livni on Herzogin rinnalla. Israelin suurin ihka tulee maan sisältä, kuten se on tullut usein vuosituhansien aikana alkaen kapinasta Moseksen arvovaltaa vastaan Jordanian erämaassa.
·         Fatah poisti aiemman pääkallojulisteen, jossa oli lukuisia juutalaisten pääkalloja ja asetti sen sijaan kuvan pääministeri Netanyahusta puettuja punaiseen kaapuun valmiina teloitettavaksi nirhimällä pää poikki tylsällä veitsellä, kuten ISIS-joukot tekevät. PA:n arabien moraalitaju on monta kertaa ylittänyt kohtuuden ja etiikan rajat hillittömässä juutalaisvihassaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/189480