Sunday, June 07, 2015

SUNNUNTAI 07.05.15

SUNNUNTAI 07.06.15
1.       MONET poliittiset analyytikot ja journalistit ovat todenneet maailman lähestyvän suurta muutosta pystymättä tarkemmin analysoimaan, mikä tämä muutos mahtaisi olla. Kuukausien ellei vuosien ajan on kirjoitettu taloudellisesta, maailmanlaajuisesta romahduksesta, mutta he ounastelevat, että jotain aivan muuta radikaalia tapahtunee pian. NASA varoittaa, että seuraavien 18 kuukausien aikana maailman muoto tulee muuttumaan, joko asteroidien, auringon aiheuttamien protoni-iskujen tai vieraan taivaankappaleen vierailun johdosta maapallon läheisyydessä. Syyskuu tänä vuonna on vahvasti esillä aikataulua laadittaessa.
Maailmaa kärventävä helleaalto on joka tapauksessa yksi merkki-paalu, joka panee ihmettelemään, mistä se johtuu. Intiassa alkanut helleaalto lähes 50 asteen lämpötiloineen on levinnyt Persianlahden maihin, jossa Pakistanissa mitattiin 49.5 ja Dubaissa 50 5 asteen lämpötiloja. Mutta suurin osa Euroopan maista on myös saamassa oman osansa. USA:n mantereella kerrotaan samoin epätavallisen korkeista lämpötiloista. Alaskassa on tällä hetkellä lämpimämpää kuin Arizonassa, kuten Extinction Protocol wordpress.com/author/theextension protocol raportoi websivuillaan.
Intiassa säännöllisesti toistuva<t monsuunisateet ovat myöhässä jo useita päiviä, mikä voi aiheuttaa sadon epäonnistumisen ja elintarvikkeiden puutteen.

PROFEETTA Jeremia kertoo kirjassaan vihan viinin maljasta, jonka Jumala ojentaa kädestään Jeremialle kehottaen häntä juottamaan siitä kaikki kansat todeten: ”He juoksevat ja horjuvat ja tulevat mielettömiksi miekan edessä, jonka Minä lähetän heidän keskellensä”, ja luettelee lukuisia silloin tunnettuja kansoja sanoen lopuksi:
”ja kaikkia maan valtakuntia, mitä maa päällään kantaa”; ja edelleen: ”Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä”. (Jer.25:15 -38) Tämä malja lienee sama, josta profeetta Johannes puhuu ilmestyskirjansa 16. luvussa: ”Ja minä kuulin suuren äänen Temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle”. (Jh.16:1)
Tämän kysymyksen tarkastelu vaatinee oman artikkelinsa.

ISRAELISSA säätila alkaa myös kivuta maanantain ja keskiviikon helleaaltoa kohden, jolloin huippulämpötilan oletetaan nousevan 36 asteen tienoille, mutta hellittänee ennusteen mukaan keskiviikkona.
Säätilat tänään: Jerusalem 17 -28; Tiberias 22 -35; Suolameri 27 -36; Eilat 27 -39 +C-astetta. Keskiviikon lämpötilat nousevat yli 40 asteen Tiberiassa, Suolamerellä ja Eilatissa pudoten keskiviikoksi 38 asteen tienoille.

2.       TURKISSA äänestetään tänään uudesta parlamentista. Presidentti Recep Tayyip Erdoganin AKP puolue, joka nyt johtaa hallitusta, tulee mielipidetiedustelujen mukaan menettämään toiveensa ehdottomasta enemmistöstä parlamentissa, minkä antaisi presidentti Erdoganille valtuudet muotoilla uudelleen maan perustuslain haluamallaan tavalla.
Äänestystä häiritsee pahoin kurdeille myönteisen puolueen vaalitilaisuudessa räjäytetty pommi, joka surmasi kaksi ja haavoitti kymmeniä. Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu kutsui pommi-iskua suoralta kädeltä provokaatioksi, joka nostaa jännitteitä ja voi häiritä AKP-puolueen vaalitavoitteita.
Turkista saatujen tietojen mukaan perjantain pommi-iskut kurdi-myönteisen Kansan Demokraattisen Puolueen (HDP) vaalitilaisuudessa Diyarbakirin kaupungissa maan kaakkoisosassa tehtiin tynnyripommeilla, joihin oli liitetty satoja metallikuulia pommin tuhovoiman lisäämiseksi. Pommit räjäytettiin muutaman minuutin väliajoin.
Poliisi ei ollut vielä tehnyt syyllisten pidätyksiä, mutta kertoo löytäneensä sormenjälkiä ja videonauhan iskuista. Toinen räjähdys aiheutti enemmän tuhoa. Kaupungin syyttäjät sanoivat, että iskuissa kuoli 2 ihmistä ja yli sata haavoittui.

POMMI-ISKUT olivat viimeisin vaihe kampanjassa HDP-puoluetta vastaan, joka edustaa etenkin uskonnollisia kurdeja, mutta on voimistanut toimintaansa ei-uskonnollisten kurdien tavoittamiseksi. Puolueen toimitiloja vastaan on hyökätty ja tilaisuuksia häiritty, yksi sen autonkuljettajista ammuttiin kuoliaaksi.
Presidentti Erdogan sanoi rikollisten toimien tarkoituksena olevan häiritä vaaleja.

Diyarbakirin kaupungissa järjestetty HDP-puolueen vaalitilaisuus, jossa puolueen puheenjohtajan Demirtasin oli tarkoitus puhua, peruutettiin. Hän totesi Istanbulissa, että iskujen tarkoituksena oli aiheuttaa kaaosta, jonka hän sanoi vallitsevan Turkissa. Hän sanoi, että vaalitaistelun aikana on tehty 124 hyökkäystä puoluetta vastaan. Diyrbakarin kaupungissa järjestettiin rauhallinen istumamielenosoitus osanottajien heiluttaessa HDP:n lippuja ja syyttäessä AKP-puoluetta iskuista.

HDP-puolueen tavoitteena on ylittää 10 %:n vaalikynnys, mikä antaisi sille edustajia parlamenttiin ja häiritsisi Erdoganin suunnitelmia perustuslain muuttamiseksi siten, että presidentin oikeuksia lisätään parlamentin kustannuksella, mikä ei välttämättä lisäisi Turkin mahdollisuuksia saada EU:n jäsenyys.
Erdogan on käynyt katkeraa kamppailua Demirtasia vastaan, jota hän syyttää kuulumisesta kurdien militaristiseen (PKK) työväenpuolueeseen.

Republikaaninen Kansanpuolue (CHP) säilyttänee toiseksi suurimman puolueen asemansa; kolmannen sijan saanee Kansallinen Liike-puolue (MHP), joiden kanssa AKP voi joutua muodostamaan yhteishallituksen.   

3.       GAZASTA ammuttu raketti, joka räjähti ilmeisesti asumattomalla alueella, sai hälytyssireenit soimaan Ashkelonin ja Hof Ashkelonin alueilla.
Raketin ampui pieni Omar Prikaati niminen järjestö, jonka edustaja sanoi raketin ampumisen olleen kosto Hamasin tekemään ratsiaan sen aktiivijäsenen kotiin aiheuttaen yhden ihmisen kuoleman. On aika omituinen tilanne, jossa Gazassa loukatuksi itsensä tunteva järjestö kostaa loukkauksensa hyökkäämällä Israeliin.

Gazasta ammuttu raketti aiheutti 17-vuotiaan tytön joutumisen shokkiin. Hänet vietiin Bazellain sairaalaan Ashkelonissa hoidettavaksi.
Toukokuun lopussa Islamic Jihad ampui raketin Gan Javne alueelle Ashdodista itään, mikä lopetti neljä viikkoa jatkuneen rauhantilan.

ISRAEL Beitenun puheenjohtaja Avigdor Liberman sanoi lauantaina, ettei Israel voi sallia tilannetta, jossa Gazasta ammutaan raketteja Israeliin tahtonsa mukaan. Hän totesi, että tämän harvakseltaan tapahtuvan operaation tarkoituksena on estää Israelin miehiä, naisia ja lapsia elämään normaalia elämäänsä. ”Meidän ei tule totuttautua siihen, koska jos me mukaudumme siihen, me samalla hyväksymme sen normaalitilanteeksi Gazan rajan tuntumassa”, hän sanoi.

Eshkolin alueen entinen neuvoston puheenjohtaja Haim Yellin (Yesh Atid) sanoi: ”Vain 9 kuukautta operaation Protective Edge jälkeen raketteja ammutaan Israeliin ja tunneleita kaivetaan”. Hän valitti, ettei hallituksella ole enempää sotilaallista kuin diplomaattistakaan strategiaa. ”Netanyahu on kiireinen hajottaessaan ulkoministeriötä ja jättäessään Gazan ennalleen riisumatta sitä aseista. Tämä ei ole tapa, jolla valtiota johdetaan, eikä se ole tapa taistella terrorismia ja BDS toimintaa vastaan”. Hän syyttää Netanyahua heikoksi, oman nahkansa pelastajaksi.
Kansanedustajat vaativat kovempia toimia eikä vain sanallisia uhkailuja.

Salafin omistamalla sivulla twiitattiin, että raketti ammuttiin näennäisen rauhantilan häiritsemiseksi, ja protestiksi sille, että Hamas pitää sen jäseniä vangittuina, mutta myös tuen osoittamiseksi syömälakon aloittaneille Israelin vankiloissa.
IAF kävi tapansa mukaan aamuyön tunteina pommittamassa terrorismin infrastruktuuria, jolla tarkoitetaan harjoituskenttiä ja tyhjiä varastoja Gazassa. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Salafist-Omar-Brigades-claim-responsibility-for-Gaza-rocket-firing-405239
Egyptiläinen oikeus päätti helmikuussa asettaa Hamasin terrorijärjestöjen listalle, mutta perui päätöksensä poistaen Hamasin listalta lauantaina. Hamasin jäsenet ovat tietenkin riemuissaan, vaikka suhteet Egyptin hallituksen ja Hamasin välillä ovat hyiset Egyptin syyttäessä Hamasia sekaantumisesta Egyptin sisäisiin asioihin ja Siinailla toimivien terrorijärjestöjen tukemisesta osallistuen niiden hyökkäyksiin Egyptin armeijantukikohtia ja sotilaita vastaan. http://www.timesofisrael.com/egypt-overturns-naming-hamas-terror-organization/

4.       YK:n alaisissa instituutioissa valitetaan surmansa saaneiden lasten suurta lukumäärää Israelin ja Hamasin välisissä sodissa, joista viimeisin on Gazan kesäsota Protective Edge. Ne eivät kuitenkaan pystyneet löytämään yhteistä linjaa, jolla Israel asetettaisiin lasten oikeuksia rikkovien listalle, kuten Reuters raportoi perjantaina saatuaan kopion päätöslauselmaesityksestä.  
YK:n laatimassa 22-sivuisessa raportissa, jonka oli laatinut YK:n erikoislähettiläs Leila Zerrougui, esitetään sekä Hamasia että Israelia asetettavaksi terrori-järjestöljen listalle siksi, että IDF oli tulittanut kouluja ja sairaaloita sodan aikana. Hän ei ilmeisesti huomioinut, miksi niitä tulitettiin, ei sitä, että niihin oli varastoitu raketteja ja muita aseita, ja että sieltä aloitettiin tulitus sotilaita vastaan.

LISTASSA on Hamas, Boko Haram ja Islamilainen valtio, sekä kaikkiaan kahdeksan maan armeijoiden sotilaita kuten Syyria, Jemen Kongon tasavalta, Etelä Sudan.
Israel on kampanjoinut lujasti YK:ssa, ettei sitä asetettaisi samaan ruotuun räikeään lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan syyllisten maiden kanssa. YK:n pääsihteeri Ban ki-Moon on tiettävästi hylännyt raportin.
YK:n raportin mukaan Gazan kesäsodassa sai surmansa 540 Gazan arabilasta, heistä 371 alle 12-vuotiaita. IDF:n mukaan Gazan arabit asettivat lapsia taistelijoittensa eturiviin, ja kehottivat heitä nousemaan talojen katoille estääkseen IAF:n ilmaiskut. http://www.timesofisrael.com/un-agencies-split-on-israels-inclusion-on-rights-abuse-list/

5.       UUTISOTSIKOITA
·         Kansanedustaja Maim Yellin (Yesh Atid) vaatii hätäistunnon järjestämistä Knessetissä Gazasta tulitauon aikana ammuttujen rakettien johdosta. Hän sanoo, ettei viimeinen operaatio Protective Edge ole vieläkään loppunut. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/196366#.VXQDF4bxQwA
·         Hamasin terroristi sai surmansa ja toinen haavoittui heidän ollessaan kaivamassa hyökkäystunnelia Gazasta Israeliin. Tunneli romahti heidän päälleen Israelin rajan tuntumassa. Rajan pinnassa asuvat juutalaiset ovat valittaneet, että he kuulevat porausääniä jalkojensa alta, mutta puolustus-ministeri Moshe Yaalon väittää, ettei niitä enää kaiveta. Israel sanoo kehittäneensä uuden menetelmän, jolla kaivaukset havaitaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/196345#.VXQD54bxQwA
·         IDF päätti asentaa kolme Iron Dome patteristoa Israelin maan eteläosiin, vaikka julkisuudessa ei ole kerrottu ajankohtaisista uhkauksista. Patteristot asennetaan Ashdodiin, Netivotiin ja Ashkeloniin, kuten TV-10 raportoi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/196352#.VXQFC4bxQwA
·         IDF aikoo pitää sotaharjoitukset maan eteläosissa, mutta vakuuttaa, että ne oli suunniteltu kauan sitten, eivätkä liity raketti-iskuihin Gazasta. Harjoitukset kohdistuvat Negevin länsiosiin ja Sderotiin. http://www.timesofisrael.com/amid-uptick-in-tensions-idf-to-hold-drill-in-southern-israel/
·         Iranin apulaisulkoministeri Abbas Araqchi sanoo, ettei Iranin ja kuuden maan ja Iranin neuvottelijoitten välillä ole tarvittavaa luottamusta.  Hän myös vihjaa, että kumpi tahansa osapuolista voisi alkaa toimia vastoin sopimusta.  Sopimuksen tulee olla valmis ennen 30.kesäkuuta 2015. Iran on tiettävästi jatkanut uraanin rikastamista kehyssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ja että sillä on IAEA:n mukaan rikastettua uraania 20 % enemmän. Sopimuksen kestoaika on 10 vuotta, jonka jälkeen Iran saa rakentaa mitä ikinä haluaa. http://www.timesofisrael.com/no-trust-between-sides-in-nuke-talks-top-iran-official-says/
·         Islamin Valtion vuosi sitten aloittama sotilaallinen kampanja Irakin alueella on saattanut sen länsimaitten hyväksymän hallituksen luhistumisen partaalle, mikä uhkaa hajottaa maan useisiin osiin. USA:n johtama koaliittio on tehnyt yli 4 000 ilmaiskua IS:n joukkoja vastaan, mutta ne eivät ole voineet estää sitä jatkamasta voittoista kulkuaan, joskin IS:n johtajat sanovat, että taktiikkaa on muutettu. http://www.timesofisrael.com/year-after-is-advance-iraq-struggles-to-keep-from-crumbling/
·         IS on pystynyt värväämään joukkoihinsa asiantuntijoita, jotka osaavat kehittää kemiallisia aseita, sanoo Australian ulkoministeri Julie Bishop, hän myös uskoo, että Syyrian armeija on käyttänyt sariinia ja kloriinia. http://www.timesofisrael.com/islamic-state-working-to-develop-chemical-weapons/
·         Italian rannikkovartiosto sanoo avustaneensa 2 000 merihätään joutunutta maahanmuuttajaa Välimerellä; he olivat Libyasta matkalla Eurooppaan. http://www.timesofisrael.com/over-2000-migrants-rescued-in-mediterranean-operation/
·         Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah sanoo karkottavansa miljoonia israelilaisia kodeistaan seuraavan sodan aikana. IDF puolestaan sanoo, että se evakuoi miljoonan verran libanonilaisia kodeistaan ennen ilmapommitusten aloittamista voidakseen tuhota asuntoalueille varastoituja raketteja ja ohjuksia, joita Hizbulla sanoo koonneensa yli 100 000. Iranin kerrotaan esittäneen Nasrallahille, että hän kääntäisi Iranin toimittavat raketit ja ohjukset Al-Nusran, IS:n ja muiden Assadin armeijaa taistelevia joukkioita vastaan. Iran valmistelee 8 000 – 15 000 miehen erikoisjoukkojen osaston lähettämistä Syyrian rintamalle. http://www.timesofisrael.com/nasrallah-threatens-to-displace-millions-of-israelis-in-future-war/,



Post a Comment