Friday, July 04, 2014

PERJANTAI 04.07.14



PERJANTAI 04.07.14
1. AAMULLA oli sumua alavilla mailla ja ilma tuntui jopa viileältä, vaikka lämpömittari osoitti 20 astetta nousten iltapäivään mennessä 30 asteen tuntumaan taivaan pysytellessä pilvettömänä. Tänä vuodenpäivänä v. 1776 julistettiin Amerikan Yhdysvallat perustetuksi, jolle onnentoivotukset. Ennusteiden mukaan säätila pysyttelee tasaisesti tämän päivän lukemissa eikä suurempia heittoja ole ennustajien näköpiirissä. Säätilat tänään: Jerusalem 19 -31; Tiberias25 -38; Suolameri 29 -40; Eilat 28 -41 +C-astetta. Eilatin lämpötila pysytellee yli 40 asteen tienoilla koko ennusteajan, muilla paikka-kunnilla tapahtunee pientä heittoa puoleen tai toiseen, mutta taivas on pilvetön.
2. ISRAELISSA juutalaisen halakhan mukainen suruaika kestää vielä sunnuntai-iltaan saakka. Perinteen mukaan menetyksen kokenut perhe istuu shiva-aikana kotonaan jättäen normaalien kotiaskareitten tekemisen minimiin, tai jos mahdollista odottaen ystävien ja lähisukulaisten hoitavan ne. Tämän tarkoituksen on antaa surulle oma parantava aikansa, kuten Suomessa aikoinaan käytettiin ns. itkijä-naisia samaan tarkoitukseen, jotka surivat yhdessä surijoitten kanssa.
Juutalaisten tämän ajan tuntemuksia luodatessani mielessäni ovat liikkuneet Jeremian luvun 31.15 -16 sanat, joissa Herra puhuu kansalleen: ”Näin sanoo herra: Kuule, Raamasta kuuluu valitus, katkera itku: Raakel (Rachelle) itkee lapsiansa, eikä lohdutuksesta huoli surussaan lastensa tähden, sillä niitä ei enää ole. Näin sanoo Herra: Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyynelistä, sillä sinun työstäsi on oleva palkka, sanoo Herra, sillä he palaavat vihollisen maasta”. Jeremian välittämässä ilmoituksessa luvataan lisäksi näin: ”Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra. Sinun lapsesi palaavat omalle maalleen”.  (Jer.31:17) Luvun otsikkona on Israelin uudistus, Uusi Liitto.
PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu antoi torstaina kuin suruajan päätteeksi Hamasin johdolle 48 tuntia aikaa osoittaa, haluaako se toimia tulitaukosopimuksen mukaisesti ja estää rakettien ampumisen Israelin siviilikohteisiin. Hän antoi ymmärtää, että ellei näin tapahdu, Israel tulee tekemään sen. Koska hän on vihjaillut, että maajoukkojen hyökkäys Gazan kaistalle on suljettu pois, se tultaisiin tekemään tykistön ja ilmaiskujen muodossa. Tämä tarkoittaisi todellista kärsimystä Gazan kaistan asukkaille, mutta kuten Sderotin kaupungissa tilannetta tarkkailleet ovat todenneet, mikään selväjärkinen maa ei siedä nykyisen tilanteen jatkumista.
Gazasta on ammuttu Israelin puolelle 45 rakettia ja kranaattia 24 tunnin aikana kahden viimeisen päivän aikana. Tämä tarkoittaa lähes 2 rakettia tunnissa. Osalla raketeista on ohjausjärjestelmä, mikä näkyy niiden osumistarkkuuden selvänä kohentumisena. Useat asuntorakennukset ovat vaurioituneet, ja ainakin yksi teollisuusrakennus paloi perustuksiaan myöten raketin täysosumasta.
Vaikeroiva sireenin ääni kuultiin tänä aamuna Sderotin kaupungissa, Eshkolin alueella, Sdot Negevissä ja Shaar Hanegevin alueneuvoston alueilla. Torstaiaamun tuntien aikana Gazasta ammuttiin viisi rakettia Israeliin, yksi putosi omalle puolelle ja Iron Dome eliminoi yhden. Raporttien mukaan fyysisiä vammoja ei ole aiheutunut, mutta kuka pystyy arvioimaan henkisten vaurioiden määrän? Tiistai-iltana raportoitiin 15 raportin pudonneen Israelin puolelle turva-aitaa. Asukkaita on kehotettu pysyttelemään 15 sekunnin matkan päässä suojatiloista. Sadat tuhannet siviiliasukkaat pakotetaan rajoittamaan elämänsä minimiin epämääräiseksi ajaksi. Miten siinä ajassa ehtii käymään ostoksilla, normaaleista yhteisötoiminnoista ja vierailuista puhumattakaan? Edes sadan metrin huippujuoksijat eivät ehtisi siinä ajassa selviytymään viranomaisten esittämällä tavalla, kuten Jews News osoitti lyhyellä videollaan. (Kannattaa muuten käydä vilkaisemassa sen uutisraportointia)
JUUTALAISTEN kannattanee asettaa toivonsa uutiseen, jonka mukaan täysin virheetön punainen vasikka, Red Heifer, on löydetty USA:ssa, mikä mahdollistaa pappien puhdistautumisen ennen Temppelipalvelusta. Vasikka aiotaan kuljettaa Israeliin, sen tulee olla 3-vuotias ilman yhtään vakoista karvaa täyttääkseen halakhan vaatimukset. Jospa tämä tarkoittaisi myös Messiaan pikaista tulemista!
Hamasin tiedottajan mukaan se ei osoita mitään halua estää rakettitulta, päinvastoin tehostaa sitä
”Me lupaamme, että typerien johtajienne yksi ainoa väärä liike antaa meille tarvittavan perustan asettaa kaikki kaupunkinne, nekin, joita ette osanneet odottaa, hyökkäyskohteiksi ja palaviksi rauniokasoiksi”, uhosi Hamasin sotilassiiven izza ad-din al-Qassam prikaatin tiedottaja Abu Ubaida. ”Israel voi tehdä aloitteen, mutta se ei tiedä, miten se tulee jatkumaan ja miten se päättyy”. Hän vakuutti, etteivät uhkaukset vaikuta heihin, ne vain tuovat koston ja vaikean opin ymmärtämisen lähemmäksi. Hän katsoo, että 2011 vankien vaihdon yhteydessä vapautettujen pidättäminen uudelleen ylittää sietokynnyksen, mitä ei voida sivuuttaa noin vain.
IDF vei torstaina uusia joukkojaan Gazan rajan tuntumaan kaiken varalta, sillä jännitys on noussut sekä Gazan rintamalla että Jerusalemissa surmatun ja poltetun 16-vuotiaan arabi-pojan johdosta, vaikka surmaajista ei ole tietoa. Sekä Obama että EU tuomitsivat kuitenkin surman vihjaten, että Israel on syyllinen, vaikka poliisitutkimukset ovat vielä kesken. IDF:n taholta vakuutetaan, etteivät joukkojen vahvistukset tarkoita jännityksen nostamista, eikä IDF halua muuttaa tulitaukosopimuksen mukaista tasapainoa. IDF:n komentaja Benny Gantz kehottaa sotilaita välttämään kohteita, joissa yhteenottoja voi sattua. http://www.timesofisrael.com/sirens-sound-in-south-as-rockets-fired-from-gaza/
3. Tilanne Jerusalemin itäosissa on jännittynyt entisestään kolmen israelilaisnuoren ruumiiden löytämisen jälkeen sunnuntai-iltana, mitä lisäsi 16-vuotiaan arabipojan Mohammed Abu Khderin surmatun ja poltetun ruumiin löytyminen Jerusalemin metsikössä. Arabit syyttävät ilman todisteita, että israelilaiset kävivät hakemassa pojan Shuafatin lähiöstä mustalla autolla, johon hänet pakotettiin ja vietiin surmattavaksi metsään. Hänen ruumiinavauksessaan ei ilmeisesti löydetty mitään uutta, mutta poliisi jatkaa surman selvittämistä. Yksi mahdollisuus on, että poika surmattiin klaanien välisten erimielisyyksien vuoksi, mihin viittaa se, että pojan nuorempi veli yritettiin siepata vähän aiemmin. Abu Khderin vanhempien lausunnoissa on ristiriitaisuuksia. Pojan isä syyttää arabeja, äiti juutalaisia. Turvallisuuskameran ottamassa videossa joku nuori pakotettiin valkoiseen autoon, mutta hämärä kuva ei kerro enempää. 
POLIISI päätti rajoittaa Temppelivuorelle pääsevien määrää siten, että vain yli 50-vuotiaat miehet päästetään perjantain aamurukouksiin sekä kaikki naiset. Poliisi lähetti Jerusalemin itäosiin tuhansia poliiseja normaalivahvuuden lisäksi odottaessaan arabien mellakoita, jotka toistuvat säännöllisesti perjantaisin, mitä lisää Abu Khderin hautajaistilaisuus tänään. Arabit käyttävät entistä enemmän kivien ohella petrolipommeja ja putkipommeja mellakoidessaan poliiseja vastaan. Usein he hyökkäilevät juutalaisten ajamia autoja ja heidän kotejaan vastaan Jerusalemin itäosissa. Kahden päivän mellakoiden yhteydessä arabit polttivat kolme kevyen rautatien pysäkkiä keskeyttäen niiden liikenteen kokonaan. Korjaustyöt voivat kestää kuukausia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182504#.U7ZOg0NsO-o
4. UUTISOTSIKOITA
·        Kaksi israelilaista autoilijaa olivat ottaneet väärän tien ja ajoivat vahingossa Baytilun arabikylään Binyaminin alueella Samariassa torstai-iltana. Paikalle kertyneet kylän arabit saartoivat molemmat autot alkaen runnoa niitä kivenlohkareilla. Sattumalta paikalle ajaneet IDF:n partioauto sekä useita turvallisuusmiehiä läheisistä juutalais-yhteisöistä Talmon, Neria, Nahliel ja Dolev saivat pelastettua heidät arabimassan raivolta, jolla ei näytä olevan rajoja. Yksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista juutalaisista vietiin sairaalaan, mutta tarina ei kerro, miten pahasti haavoittuneena. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182502#.U7ZTZ0NsO-o
·        PA:n arabeja tukevat arabihakkerit pystyivät murtautumaan IDF:n tiedottajan twitter tiliin lähettäen sen jälkeen laatimansa väärennetyn viestin, jossa sanottiin Dimonan ydinreaktorin vaurioituneen kahden raketin osuttua laitokseen ja että radio-aktiivinen vuoto on mahdollinen. Viesti päättyi Palestiinan ylistämiseen. IDF lähetti pian sen jälkeen korjausviestin Twitter-tiliin valittaen hakkerien väärää tietoa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182492#.U7ZWH0NsO-o
·        Obaman nimittämä USA:n tarkkailija Martin Indyck keskusteluissa Livnin ja Erekatin välillä sanoo, että rauhanprosessi on kuollut. Hän jätti eronpyyntönsä äskettäin, mitä edelsivät rajut hyökkäykset hänen PA:ta suosivan asenteensa vuoksi. Hänen yksityistilanteessa antamansa Israelia ja sen rauhanasennetta kritisoivat lausunnot olivat viimeinen pisara, minkä johdosta Netanyahu totesi, ettei hän koskaan toimi Indyckin kanssa. Vain Livni enää virittää toivoa neuvottelujen jatkosta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182495#.U7ZYGUNsO-o
·        Mahmoud Abbasin johtaman Fatahin online kampanjassa vaaditaan arabien nousevan ja vuodattavan juutalaisten verta kostaakseen 16-vuotiaan arabinuoren kuoleman toistaiseksi selvittämättömissä olosuhteissa. Internet kampanjassa vaaditaan väkivaltaista vallankumousta Israelia vastaan. Arabit ovat nostaneet esiin keskiajalla yleistyneen syytöksen, että juutalaiset leipovat pääsiäisleipänsä kristityn vereen, mitä kutsutaan nimellä blood libel. Tekstiviestissä lainataan Abbasin sanoja: ”Veri vaatii verta. Miljoonan marttyyrin voimalla marssimme Jerusalemiin”, mikä oli myös Jasser Arafatin mielilause. Toiseksi siinä vaaditaan, että Jerusalem nousee kapinaan. Taitaa tulla tungosta Jerusalemissa, jos Islamin Valtio (IS) myös haluaa sinne monien muiden ohella. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182488#.U7ZZikNsO-o
·        Egyptin välityksellä Israel ja Hamas ovat päässeet uuteen sopimukseen välittömästä tulitauosta. Sopimustekstiä ei ole julkistettu, se lienee vielä hiottavana. Kumpikin puoli vakuuttaa haluttomuutensa tilanteen kärjistämisestä, mutta Hamas yrittää parantaa imagoaan esittämällä pelotonta ja uhkailevaa mieltä saadakseen tulitauon näyttämään siltä, että Israel rukoili sitä. http://www.timesofisrael.com/hamas-to-bbc-we-expect-cease-fire-with-israel-soon/






Thursday, July 03, 2014

TORSTAI 03.07.14


TORSTAI 03.07.14
1. SURU ja murhe Israelin sisällä alkaa muuttua haluksi nousta jollain tuntuvalla tavalla sitä epäoikeudenmukaista ja järjetöntä murhanhimoa vastaan, mitä Israelin tuhoa haluavat terroristit ja murhamiehet toimivat. Tätä lisää Israelin hallituksen eripuraisuus ja päättämättömyys siitä, miten maan tulisi toimia tässä tilanteessa. Hallituksen lamautuminen antaa ulkopuolisille kuvan avuttomuudesta, mikä on vaarallista nykyisessä Lähi-Idässä, jossa nousee uusi valtatekijä, jonka päämääränä on yhdistää koko muslimikansa yhteisen tavoitteen taakse. Arabimentaliteetti on aina ihaillut voimaa ja rohkeutta, lujuutta seisoa omaksumansa kannan takana aina kuolemaan saakka.
2. TÄMÄ uusi valtatekijä on sunnimuslimien muodostama järjestö, joka aloitti taistelunsa Syyriassa ja Irakissa nimellä ISIS tarkoittaen Irakia ja Syyria (Islamic State of Irak and Syria), laajentaen myöhemmin alueellista toiminta-aluettaan siten, että siihen kuuluu koko Levantin nimellä kulkeva alue, minkä johdosta lyhennetty muoto muutettiin muotoon ISIL (Islamic State of Irak and Levant). Tämäkin oli kuitenkin välivaihe, sillä hämmästyttävien voittojensa antamassa voimantunnossaan ISIL johtaja Abu Bakr al- Bagdadi ilmoitti islamilaisen kalifaatin perustetuksi miehittämilleen alueille nimellä Islamic Nation, Islamin Valtio.
Muslimien paastokuukauden alussa annetussa lausunnossa Islamin valtion ensimmäiseksi kalifiksi nimellä ”kalifi Ibrahim” nimitetty Abu Bakr al-Husayni al-Bagdadi toteaa: ”Pelkää Allahia kuten sinun tulee tehdä ja kuole vain muslimina. Tule esiin, oi mujahideen (taistelija) Allahin tiellä. Herätä kauhua Allahin vihollisissa ja pyri kuolettamaan maailmallinen elämä (duny) sen tuhoksi, jotta sen jälkeinen elämä voi jatkua ikuisesti”. Gatestone Instituutin julkaiseman ja Aymenn Jawad al-Tamimin laatiman artikkelin mukaan Islamilaisen valtion kalifi Ibrahim julkaisema uusi julkilausuma on merkittävä siksi, että se on osoitettu koko muslimimaailmalle ja luonteeltaan globaali, ottaen kantaa muslimeja koskeviin kysymyksiin eri puolella maailmaa, kuten muslimien vainoaminen Burmassa ja Filippiineillä, Ranskan päätös kieltää naisten kasvosuojan käyttäminen julkisuudessa, sekä vastaus syytöksiin järjestön harjoittamasta terrorismista.
KALIFI Ibrahim päättää lausuntonsa viittaamalla Roomaan ja Islamin vallan ulottamisesta koko maailmaan julistaen itsensä muslimien itseoikeutetuksi johtajaksi ja edustajaksi, jolle kaikkien tulee vannoa uskollisuutta. Kalifi on muslimien ylin uskonnollinen, poliittinen ja sotilaallinen auktoriteetti. Kuten Tamimin artikkelissa mainitaan, ISIS viittasi usein oikeuksiin, jotka ovat ominaisia kalifille. ISIS tunnusti Raqqa provinssin kristittyjen dhimmi-oikeuden, jolla heidän henkensä taataan suoleluveroa vastaan, mikä poistettaneen kalifaatin lopullisessa muodossa. Kalifi Ibrahim esitti lausunnossaan toiveen, että dhimmi-järjestelmä vahvistetaan maailmalla Rooman sopimuksella.
GATESTONE instituutin artikkelissa todetaan vääriksi arviot, joiden mukaan eri muslimijärjestöjen väliset taistelut vähentäisivät sen merkitystä ja estäisivät sen suurien suunnitelmien toteutumisen. Islamin Valtio on taloudellisesti vankalla pohjalla Mosulin pankeista takavarikoimiensa satojen miljoonien USD ja miehittämiensä öljy-kenttien ja muiden tulojen ansiosta. Kalifi Ibrahimin lausunnossa kehotetaan muita muslimiryhmittymiä asettumaan Islamin Valtion johdon alle, eikä valtaa tulla jakamaan. Tämä koskee Irakissa taistelevia järjestöjä kuten Baath-puolueen armeijaa ja Islamin armeijaa Irakissa, jotka taistelivat ISIS joukkojen rinnalla. Kolmas ryhmittymä on Syyriassa taisteleva Al-Nusra, joka sekin on ISIS ryhmittymän tavoin Al-Qaidasta eronnut. Al-Nusra poikkeaa ISIL ryhmittymästä siinä, että se haluaa juurruttaa kansan seuraamaan islamin sharia-lakia ennen toiminnan ulottamista ulkomaihin. ISIL joukot ovat myös hankkineet itselleen maineen hyvin julmasta toiminnastaan miehittämillään alueilla, mikä on kasvattanut eroa Al-Qaidaan ja herättää kauhua vastustajissa. http://www.gatestoneinstitute.org/4387/baghdadi-isis-caliphate
3. WND valottaa F Michael Maloofin laatimassa artikkelissa Islamin Valtion syntyä vähän eri näkökulmasta täydentäen edellistä artikkelia. Hän toteaa aluksi, että Islamin valtio eli kalifaatti on syntynyt tosiasia, joka on syytä huomioida. Maloof toteaa aluksi, että vaikka Saudi Arabia ja uusi kalifaatti ovat molemmat sunni-islamiin perustuvia, ne ovat vihollisia siinä, ettei perusnäkemys islamista ole yhteneväinen. Kalifi Ibrahim ei hyväksy saudien monarkiaa, mikä ei ole Muhammedin opetusten mukainen. Siksi saudimonarkia on kaadettava, ja Saudi Arabian öljyntuotantoon perustuva valta on saatettava palvelemaan islamin päämääriä.
Toiseksi kalifi Ibrahim hyökkää Mekkaa ja Medinaa vastaan, jotka ovat muslimien pyhimmät kaupungit maailmassa, joita seuraa epämääräisesti Jerusalem. Ibrahim kuitenkin katsoo, että kun muslimit tekevät pyhiinvaellusmatkan Mekkaan, he tuntevat pyhän läsnäolon koskettaessaan Kaban pyhää kiveä sen sijaan, että he koskettaisivat Allahia. Ibrahimin teologian mukaan se on epäjumalanpalvontaa, ja siksi Kaban moskeija ja sen sisällä oleva pyhä kivi, joka lienee musta meteoriitti, on hävitettävä. Kalifi Ibrahim sanoo suoraan, että seuraava kohde on Jordania, jonka jälkeen seuraava kohde on Mekka ja Medina. Hän toivoo, että saudi-armeija aloittaisi kapinan monarkian itsevaltaa vastaan. Ibrahim sanoo lausunnossaan, että kaikki ryhmittymät ja valtiot Islamin Valtion sisällä ovat hajotetut ja niiden tulee alistaa voimansa ja varansa Islamin Valtiolle, mikä koskee erityisesti Irakia, Syyriaa ja Libanonia, ja kaikkia niitä maita, joihin se ulottaa valtansa. Syyrian ja Jordanian sekä Syyrian ja Saudi Arabian väliset raja-alueet ovat lähes asumatonta erämaata, jossa potentiaalinen hyökkäys kohtaa vähäistä vastarintaa.
SAUDI ARABIAN kuningas Abdullah Abdulaziz on nähnyt kirjoituksen seinällä ja pyrkii kiireesti korjaamaan syntyneet vauriot asemansa vahvistamiseksi. Perinteinen USA:n antama tuki ja vakuutus ovat menettäneet vakuuttavuutensa, eikä Pakistanin tukeen voi luottaa. Siksi kuningas Abdullah lensi Egyptiin pyytämään apua presidentti Abdul Fattah al-Sisiltä, joka vasta lujittaa valtaansa maassaan painien valtavien talousongelmien kanssa. Saudeilla taas on vaikeuksia löytää sijoituskohteita öljynhinnan nostamille tuloilleen, joten tässä heidän intressinsä kohtaavat. Islamin Valtio uhkaa myös Egyptin turvallisuutta aktivoidessaan Siinaille pureutuneita solujaan. Egypti pidätti äskettäin solun, joka toi tunnelien kautta aseita ja pyssymiehiä Gazasta Siinaille. Abdullahin mukana Egyptissä oli entinen saudien tiedustelujohtaja prinssi Bandar bin Sultan, joka erotettiin antaessaan aseita ja varoja väärille ryhmille Syyriassa, mutta on saamassa uuden mahdollisuuden.
KALIFI Ibrahim totesi lausunnossaan, että elleivät ryhmät ja valtiot suostu kalifaatin vaatimuksiin, ne on voitettava asevoimin. Hän julkaisi lausuntonsa arabian lisäksi englanniksi, venäjäksi, ranskaksi ja saksaksi, kuin vakuuttaakseen, että kysymys on maailmanlaajuinen koskien myös ja erityisesti länsimaita. Merkittävästi Al-Qaidan johtaja Ayman al-Zawahiri ei ole toistaiseksi kommentoinut Ibrahimin julkilausumaa. Poistaessaan Irakin ja Syyrian välisen rajaan Islamin Valtion edustajat sanoivat sen ennustavan valtioitten rajojen poistumista, jotka Lähi-Idässä Sykes Picot sopimuksella laadittiin v. 1916 uskonnollisista ja heimorajoista piittaamatta. http://www.wnd.com/2014/07/isis-puts-bulls-eye-on-mecca-medina/
4. WND:n Aaron Klein kertoo omassa artikkelissaan, miten Gazan ja Länsirannan alueilla toimivat islamilaiset järjestöt etsivät ISIS/ISIL (Islamin Valtion) joukkojen suojaa. Gazan ohella erityisesti Hebron on perinteisesti otollinen Islamin Valtion laajennusyrityksille. Hamas on ollut vahva Hebronissa, joka on juutalaisille pyhä kaupunki. Aaron Klein kertoo, ettei ole varmaa tietoa ISIL kannattajien määrästä Gazassa, mutta IAF:n täsmäohjuksella sunnuntaina eliminoimat kaksi aktivistia, Osama Hassumi, 29, ja Mohammad Fatzih, 24, kuuluivat ISIL soluun. He olivat ampuneet raketteja Israelin puolelle. IDF ilmoitti, että miehet kuuluivat Kansanrintaman Salah a-din prikaatin joukkoihin Gazassa. Maariv-lehti raportoi lauantaina Egyptin turvallisuusjoukkojen pidättäneen terrorisolun, jonka jäsenet liikkuivat Gazan ja Siinain välille kaivettujen tunnelien kautta. http://www.wnd.com/2014/07/palestinian-jihadists-seek-unity-with-isis/
5. UUTISOTSIKOITA
·        USA ja EU tuomitsivat välittömästi Jerusalemin metsästä löydetyn 16-vuotiaan arabipojan murhan ja polttamisen, esittäen tosiasiana, että Israel on syyllinen. Kolmen juutalaisnuoren murhan tuomitseminen kesti viikosta kahteen, ja silloinkin vihjaten, että nuoret murhattiin Israelin toimesta. Netanyahu määräsi välittömästi tutkimukset arabin murhan selvittämiseksi. USA ja EU eivät odottaneet niiden tuloksia. http://www.timesofisrael.com/washington-warns-both-sides-to-quell-rising-tensions/
·        Rakettituli Gazasta jatkuu kiihtyen kaiken aikaa. Eilen ammuttiin 17 rakettia, ja IAF:n yöllä Gazaan tekemien iskujen jälkeen kaksi. Times of Israel viimeinen uutinen kertoo, että torstaiaamun kuluessa kaksi asuntotaloa on vaurioitunut. Pioneerit poistivat koulun rakennuksesta räjähtämättömän raketin. Iron Dome torjuntapatteristo eliminoi torstaiaamuna kaksi rakettia, jotka oli ammuttu Netivotin kaupunkia kohti. IDF ei ole varma, oliko torstaiaamun raketti-iskujen ampuminen Hamasin vai jonkun pienryhmän suorittama. IDF kuitenkin katsoo, että Hamasin velvollisuus on estää niiden ampuminen. http://www.timesofisrael.com/rocket-fire-from-gaza-continues-as-sderot-home-hit/
·        Sderotin kaupunkiin iski torstaiaamuna 3 Kassam-rakettia, jotka tuhosivat autoja ja rakennusten julkisivuja, kuitenkaan aiheuttamatta fyysisiä vammoja. Kaupungin sähköntuotanto pysähtyi raketin osuessa kaapeliin. Keskiviikon aikana Gazasta ammuttiin 20 rakettia, joskin niiden määrä vaihtelee eri lähteissä.  http://www.timesofisrael.com/gaza-rocket-hit-cuts-power-in-sderot/
·        Vasemmiston järjestämissä mielenosoituksissa hallitusta vaaditaan lopettamaan verenvuodatuksen vuorottelu (cycle). Satoja mielenosoittajia kokoontui pääkaupungin keskustaan osoittamaan mieltään mielettömien iskujen ja vastaiskujen lopettamiseksi. Ne oli järjestänyt Tag Meir Forum. Israelin viranomaiset ovat odottaneet sydän kylmänä, miten kansa tulee purkamaan raivoksi muuttunutta suruaan, eli kuten rabbi Uri Ayjalon totesi: ”Tiesin, että kolmen juutalaispojan hautauksen jälkeen helvetti aukeaa Jerusalemissa. Me näemme sen toteutuvat tänään”. Hän johtaa uskontojen välisen yhteistoiminnan Israelin neuvostoa.  http://www.timesofisrael.com/in-jerusalem-cries-to-stop-the-cycle-of-blood/
·        Tammikuun ja toukokuun välisenä aikana Ranskasta muutti Israeliin 2 254 Ranskan juutalaista, ja 1500 odottaa vuoroaan kesän kuluessa. Muuttajat juhlivat lähtöään joukolla Ranskassa. http://www.timesofisrael.com/hundreds-of-french-jews-bid-adieu-at-pre-aliyah-party/
Säätilat tänään: Jerusalem 22 -32; Tiberias 25 -38; Suolameri 32 -40; Eilat 28 -41 +C-astetta. Sää pysyy aurinkoisena ja lämpötila korkeana lähipäivien aikana.



Wednesday, July 02, 2014

KESKIVIIKKO 02.07.14


KESKIVIIKKO 02.07.14
1. KOLMEN nuoren israelilaispojan sieppausdraaman saatua onnettoman ja dramaattisen lopun mieli tuntuu tyhjältä ja haluttomalta. Paljon on kysymyksiä tapahtumien johdosta, joihin ei saa vastauksia, eivätkä tyynnyttelevät ja peittelevät sanat riitä poistamaan tosiasiaa, että sovittamaton rikos on tapahtunut koko kansan silmien edessä. Aika tasoittaa pahimmatkin ristiriitaisuudet, mutta ei aika paranna, se vaan koteloi ne tuodakseen ne esiin jossain samantapaisessa tilanteessa repivän tuskan tavoin.
Tällaisia ajatuksia on liikkunut mielessäni seuratessani Israelin TV-kanavien välittämiä kuvia kolmen nuoren, Eyal Yiframin, Gilad Shaarin ja Naftali Frenkelin, heidän kotikylissään järjestettyihin muistotilaisuuksiin, joihin osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä. Sikäli kuin pystyin havaitsemaan, missään ei esitetty tulikivenkatkuisia kostotoimia tai tuhoa, vaan vaadittiin vain murhaajien löytämistä ja tuomista vastaamaan teoistaan oikeuden edessä. Nuorukaiset haudattiin eilen rinnakkain Modiin hautausmaahan.
MUTTA elämän tulee jatkua ja ihmisten alistua ja hyväksyä tapahtumat, joita ei voi muuttaa, voidakseen jatkaa taivallustaan, toivottavasti vain vahingosta viisaampana. Siksi on meidänkin siirryttävä tutkimaan, mitä säätieteilijät ovat meille ennustaneet.
 Säätila tänään: Jerusalem 20 -32; Tiberias 25 -38; Suolameri 28 -38; Eilat 29 -43 +C-astetta. Päivälämpötilat näyttävät pysyttelevän samoissa huippulukemissa lähipäivien aikana, vain asteen pari heittoa puoleen tai toiseen. Taivas on ennusteen mukaisesti aurinkoinen ja lähes pilvetön, ja lämpöä tule riittämään kuten kesällä tuleekin.
2. KOLME israelilaisnuorta, Eyal Yifrach, 19, Gilad Shaar, 16 ja Naftali Frenkel, 16, siepattiin kahden PA:n arabin, Marwan Kawasmen ja Amer Abu Ayshan, joita pidetään pääepäiltyinä, toimesta torstai-iltana 12. kesäkuuta Alon Shwut juutalaisyhteisön lähellä Kfar Etzionossa. Suuretsinnät heidän löytämisekseen aloitettiin perjantaiaamun tunteina nuorten hätäsanoman mitätöineen poliisiupseerin viivytettyä etsintöjen aloittamista lähes 7 tuntia, mikä antoi sieppaajille runsaasti aikaa hoitaa katalat tekonsa, ampua heidät kuoliaiksi auton takaistuimella ja haudata heidät kiireesti matalaan hautaan Wadi Tellemissä lähellä Halhoulin arabikylää Hebronin pohjoispuolella.
Heidät löysi maanantai-iltana 30.06. n. 20.30 aikaan Kfar Etzionin kenttäkoulun vapaaehtois-tiimi, jonka jäsen kertoi lähteneensä etsintöihin pyrkien ajattelemaan sieppaajien tavoin. Löydettyään yhden ruumiin he kutsuivat paikalle armeijan sotilaat, jotka löysivät kahden muun nuoren ruumiit. Sieppaajat ilmeisesti uskoivat poliisin olevan heidän kannoillaan havaittuaan hätäsoiton ja surmasivat nuoret välittömästi vieden ruumiit Kawasmen perheen omistamalle pellolle Wadi Tellemiin haudaten heidät vain puolittain kivilohkareitten alle kiirehtiessään jatkamaan pakoaan. Paikka on 20 km:n päässä sieppauspaikasta. Heidän uskotaan polttaneen nuoria kuljettaneen auton vaihtaen toiseen. Poltetusta autosta löydettiin tarkemmissa tutkimuksissa sieppaajille kuuluvia esineitä.
Sieppaajien toimista ei ole kuultu mitään sen jälkeen, mutta IDF uskoo heidän piileskelevän edelleen Hebronin läheisyydessä. IDF ja turvallisuusjoukot jatkavat heidän etsintöjään vakuuttaen, että etsintöjen polttopiste tiivistyy kaiken aikaa. http://www.jpost.com/National-News/LIVE-BLOG-The-search-for-the-kidnapped-teens-359360
IDF tuhosi poliisiupseerin Baruch Mizrahin pääsisäisaattona murhanneiden PA:n arabien
Ziad Awadin ja Azzadin Awadin kotitalot. Täten he aloittivat uudelleen v. 2005 lopetetun käytännön murhaajien kotien tuhoamiseksi. IDF:n tiedottajan mukaan toimenpiteen tarkoituksena on antaa potentiaalisille terroristeille vihje, mikä heidän perhettään odottaa. Korkein oikeus antoi myöntävän päätöksen erään NGO-järjestön esittämää pyyntöä vastaan estää terroristien kotitalojen tuhoaminen Idhan arabikylässä. http://www.jpost.com/Defense/IDF-razes-home-of-alleged-Passover-eve-terrorist-361233
EGGED bussiyhtiö, joka operoi Juudean ja Samarian alueilla, lupaa asettaa kuusi uutta bussilinjaa alueille valitusten johdosta, että satunnaiset kulkijat ja peukalokyytiläiset tai muut retkeilijät joutuvat turvautumaan yksityisautoilijoiden apuun siirtyäkseen paikasta toiseen, koska bussivuoroja on kovin harvassa. Bussipysäkeille Juudeassa ja Samariassa on tarkoitus asentaa valot ja videokamera turvallisuuden lisäämiseksi. http://www.jpost.com/National-News/Egged-adds-six-new-bus-lines-in-Judea-and-Samaria-361216
3. NETANUAHU kutsui 8-hengen turvallisuuskabinettinsa kokoon eilen illalla kolmen nuoren hautajaisseremonioiden jälkeen yhdeksän maissa keskustellakseen tilanteesta ja tehdäkseen tarvittavat päätökset jatkotoimista. Pääministeri sanoi journalisteille ennen istunnon alkua – jota hän ennustaa myrskyiseksi kuten edellinenkin – todeten, että hän pitää Hamasia vastuussa murhista ja että se tulee maksamaan tarvittavan hinnan siitä. Hän totesi, että terroristien olettama etu hyökkäyksistään tuottaa päinvastaisen tuloksen.
Netanyahu asetti kolme päämäärää, joihin hän tähtää: Ensimmäinen on murhaajien saaminen kiinni, missä vain he piileskelevätkin, ja rankaiseminen ansaitsemallaan tavalla., vaikka se veisi aikaakin. Toiseksi pääministeri Israel tulee iskemään Hamasin operaattoreita ja infrastruktuuria lujasti Juudeassa ja Samariassa ulottaen iskunsa tarpeen mukaan Gazan alueelle. Hän totesi tämän päämäärän jo alkaneen kotien ja infrastruktuurin tuhoamisen muodossa, ja lisää tulee. Kolmanneksi hän asetti toimimisen Hamasia vastaan Gazassa, sillä Hamas rohkaisee sieppaamaan Israelin kansalaisia ja on suoraan vastuussa sieltä ammutuista raketeista Israelin siviilikohteita vastaan. Hän uhkasi, että toimintaa Gazassa laajennetaan, jos se katsotaan tarpeelliseksi, mutta ei uhkaa suoralla hyökkäyksellä.
Turvallisuuskabinetti on hajaantunut siinä, miten lujaa terroristien hyökkäyksiin tulee vastata. Vaikka jotkut suosittavat Hamasin vastaisen paineen lisäämistä Juudeassa ja Samariassa, he vastustavat sen lisäämistä Gazassa. Yaalon painottaa harkitun toiminnan jatkamista Gazassa, mutta ei halua lähettää sotilaitaan sinne. Naftali Bennett katsoo Hamasin hyödyntävän IDF:n heikkoja kohtia ja suosittelee painostuksen lisäämistä. Liberman haluasi IDF:n aloittavan v. 2002 Jeninissä suoritetun Defensive Shieldin tapaisen operaation aloittamista Gazassa, mikä rauhoitti sen. Toisina vaihtoehtoina keskusteltiin Hamasin johtajien eliminoimista tai karkottamista. Liberman sanoo, että rakettien ampuminen Gazasta loppuu vastaa, jos Israel miehittää koko kaistan uudelleen. Livni ja Lapid ovat muotoutuneet kabinetin vasemmistoksi Libermanin ja Erdanin muodostaessa oikeiston Bennettin ohella. Mitään selvää päätöstä ei ilmeisesti pystytty tekemään. http://www.jpost.com/Operation-Brothers-Keeper/After-teens-funeral-Netanyahu-warns-of-further-Israeli-actions-against-Hamas-361184
4. POLIISI aloitti tutkimukset keskiviikkoaamuna Jerusalem metsiköstä löydetyn 16-vuotiaan arabipojan ruumiin tiimoilta. Poliisi sai soiton, jossa sanottiin arabipojan tulleen siepatuksi Beit Haninasta, mutta kuolleena löydetty poika on kotoisin Shuafatista. Poliisin oikeus-
lääketieteelliset asiantuntijat tutkivat pojan ruumista ja lähiympäristöä metsässä voidakseen löytää hänen kuolemaansa liittyviä todisteita.
Poliisikomentaja Nicky Rosenthal sanoo poliisin olevan aktiivinen Beit Haninassa hillitäkseen mielenosoituksia, joita lähiössä on esiintynyt nuorten murhan tultua julkiseksi. Poliisi on asettanut tarkastuspisteitä ja tiesulkuja arabipojan ruumiin löytöpaikan läheisyyteen. He tutkivat myös mahdollisia arabiklaanien välisiä jännityksiä Beit Haninassa ja aiempia yrityksiä saman klaanin jäsenen sieppaamiseksi, johon poika kuuluu.
JERUSALEMIN pormestari Nir Barkat ilmoitti kauhistuksensa murhan johdosta todeten, ettei se ole Jerusalemin arvolle sopivaa uskoen turvallisuusmiesten selvittävän tapauksen pian. Rakennusministeri Uri Ariel sanoi asiasta näin: ”Nuoren miehen murha ja hänen ruumiinsa polttaminen on inhottava toimi. Toivon turvallisuusmiesten selvittävän murhan niin pian kuin mahdollista tuoden syylliset oikeuteen tuomittaviksi”. Arabipojan murha sattuu pahaan aikaan jännitteiden ollessa ennestään korkealla muslimien paastotessa ramadanin vuoksi. http://www.jpost.com/National-News/Body-of-Arab-youth-found-in-Jerusalem-forest-361231
5. UUTISOTSIKOITA
·        Yhden kolmesta juutalaispojasta tekemä hätäsoitto poliisin 100 numeroon on julkistettu ilmeisesti turvallisuusjärjestö shabakin toimesta vastoin poliisin tahtoa. Uudessa täydellisemmässä versiossa joku huutaa jollekin arabiaksi: Olemme saaneet heitä kolme”. Tallenteessa kuuluva kova ääni lienee pistoolinlaukaus, jolla ainakin yksi pojista murhattiin. Ääntä seuraa vaikerointi. Sieppaajat ilmeisesti hätääntyivät pojan soitosta ja päättivät surmata vankinsa ja haudata heidät peltoon. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182428#.U7PDQUNsO-o
·        Jerusalemin aluesyyttäjä vaatii, että Islamilaisen järjestön pohjoisen haaran johtaja Sheikki Raed Salaah on tuomittava linnarangaistukseen hänen hyökättyään poliisi-upseerin kimppuun. Hänet tuomittiin toukokuussa 9 000 NIS sakkoon häiritsevästä käyttäytymisestä Allenby-sillalla Israelin ja Jordanian rajalla. Hän läimäytti turvallisuus-virkailijaa hänen vaimonsa ollessa turvatarkastuksessa. Syyttäjä vaatii Salaahille vankeusrangaistusta useat aiemmat ja viimeisin rikos yhdistettyinä. Pääministeri Netanyahu vannoo lopettavansa Islamilaisen järjestön toiminnan julistamalla sen laittomaksi. Viimeinen pisara oli Salaahin esittämä rohkaisu siepata IDF:n sotilaita käyttääkseen heitä terroristien vapauttamiseen.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182424#.U7PFMkNsO-o
·        Apulaisministeri Ofir Akunis sanoi vierailunsa aikana New Yorkissa, etteivät Abbasin sieppausta tuomitsevat sanat muuta tosiasiaa, että sieppaus on seurausta Fatahin ja Hamasin välisen yhteishallituksen muodostamisesta. Hän kutsui yhteishallitusta terrorihallitukseksi, joka toimii PA:n sisällä. Akunis (Likud) puhui Israelin konsulaatin järjestämässä tilaisuudessa, jossa oli mukana USA:n kongressin ja senaatin jäseniä sekä Amerikan juutalaisjärjestöjen edustajia. PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas antoi sieppausta tuomitsevan lausuntonsa Riyadissa selvästi pelokkaana, ehkä odottaen, mikä häntä odottaa. PA:n arabit ylistivät kolmen juutalaisnuoren sieppaamista laulaen ja tanssien kaduilla ja jaellen makeisia ja leivonnaisia, kuten heillä on tapana juhlia erikoistilaisuuksia. Fatahin alainen Al-Aksa Marttyyrien Prikaati on terrorijärjestö, ja on kaivanut aseensa naftaliinista sodan aloittamiseksi. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182423#.U7PIAkNsO-o
·        PA on kaikessa hiljaisuudessa asettanut sen 70 000 virkailijaansa Gazassa entisiin virkoihinsa, joita he eivät ole hoitaneet v. 2007 Hamasin vallankaappauksen jälkeen, vaikka palkka heille maksettiin. Tämä asettaa Hamasin 50 000 virkailijaa työttömiksi, eikä PA uuden yhteishallituksen pääministeri Rami Hamdallah suostu maksamaan heidän palkkojaan. Hamas uhkaa hajottaa koko yhteishallituksen kiistan vuoksi.  http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/Reinstatement-of-PA-civil-servants-riles-Hamas-threatens-unity-government-361215
·        PA:n arabit Beit Haninissa mellakoivat uskoessaan, että Jerusalemin metsässä keskiviikkoaamuna löydetty 16-vuotiaan arabin ruumis on israelilaisten suorittama kostotoimi nuorukaisten murhan johdosta. Poliisi on vienyt lisäjoukkoja Jerusalemin itäosiin. Mellakat pysäyttivät myös Jerusalemin kevytrautatien liikenteen. Poliisi ei osaa vielä sanoa, kuka, miten ja miksi arabipoika tapettiin ja poltettiin. http://www.jpost.com/National-News/Body-of-Arab-youth-found-in-Jerusalem-forest-361231





Tuesday, July 01, 2014

TIISTAI 01.07.14


TIISTAI 01.07.14
1. TÄMÄ tiistaipäivä, ensimmäinen heinäkuussa, on ennusteen mukaan aurinkoinen ja lämmin. Aamulla lehteä hakiessa pian kuuden jälkeen taivas oli kuitenkin kuin suruverhon peittämä, auringonkin peitellessä itseään murheen merkiksi sumun muuttaessa maiseman pehmoisen utuiseksi. Israel joutui syvän surun ja murheen valtaan.
Eilen illalla keskeytettiin Ranskan ja Nigerian välisen EM jalkapallo-ottelun selostus TV-ykkösessä toisen erän aikana. Sen tilalle kansalle kerrottiin kauhea uutinen, jota jokainen israelilainen pelkäsi kuitenkin toivoen, ettei se toteutuisi, vaikka 18 vrk kolmen israelilaisen nuoren sieppauksen jälkeen toivo heidän löytämisestään vahingoittumattomina alkoivat hälvetä, kuten IDF:n komentaja Benny Gantz totesi. 16-vuotiaan Naftali Frenkelin äiti Rachelle Frenkel, joka esiintyi kolmen siepatun pojan äitien edustajana medialle, sanoi haastattelussa pari päivää ennen Israelin kansaa järkyttävää ilmoitusta yrittävänsä pysyä lujana ja rohkeana toivossa, kunnes heidät löydetään elävinä lisäten, että hänellä on sen jälkeen aikaa ja mahdollisuutta romahtaa, jos kauheat uutiset niin vaativat. Hän pyysi ihmisiä rukoilemaan myös niiden esirukoilijoiden puolesta, jotka taistelevat hänen ja kahden muun äidin kanssa. Rukousten tukea tarvitsevat myös nuorten perheitten lisäksi ystävät ja opiskelutoverit yeshivassa, jossa he opiskelivat, kuten muutkin opiskelijat, ja koko kansa.
KOLMEN israelilaisnuoren, Eyal Yifrach, 19, ja 16-vuotiaat Gilad Shaar ja Naftali Frenkel, jolla oli myös USA:n kansalaisuus, ruumiit löydettiin kiireisesti pellolle haudattuina 18 vrk kestäneiden etsintöjen jälkeen maanantaina 30.kesäkuuta Kachil palestiinalaiskylästä lähellä Halhoulia, Hebronista pohjoiseen. Heidät oli sidottu, ilmeisesti ammuttu pian sieppauksen jälkeen autossa ja raahattu vaikeakulkuisessa maastossa sijaitsevaan matalaan hautaansa.
Koska ruumiin hajoaminen alkaa kolmen päivän aikana, mitä helteinen sää joudutti, ja koska he olivat olleet kuolleina n. 18 päivän ajan, ruumiit olivat löydettäessä kauheassa kunnossa. Ne lähetettiin Tel Avivin oikeuslääketieteelliseen (forensic) Instituuttiin tutkittaviksi, jotta voitaisiin ehkä saada lisätietoja murhan ajankohdasta ja muista todisteista.
IDF:n mukaan etsinnät kahden pääepäillyn, Marwan Qawasmeh 37 ja Omar Abu Aysha 33, molemmat kotoisin Hebronista, etsintöjä jatketaan hellittämättä. Heidän uskotaan piileskelevän edelleen Hebronin alueella. Silminnäkijöiden mukaan IDF:n puskutraktorit tuhosivat epäiltyjen kotitalot Hebronissa IDF:n uudelleen omaksuman käytännön mukaan. Nuorten kohtalon on voinut sinetöidä heidän poliisille tekemänsä puhelinsoitto, jossa yksi heistä ilmoitti kuiskaten tulleensa kaapatuksi, mitä poliisi ei uskonut aidoksi antaen murhaajille lähes 7 tunnin etuajan ennen IDF:n aloittamaa suuretsintää. Viranomaisten mukaan nuorten sieppaukseen ja murhaan on voinut osallistua muitakin PA:n arabeja. Heidän lujan käsityksensä mukaan Hamas on syyllinen ja vastuullinen sieppauksesta ja murhasta, ja siksi etsintöjen aikana on pyritty määrätietoisesti heikentämään Hamasin asemaa pidättämällä sen jäseniä, lopettamalla kymmeniä Hamasin alaisia järjestöjä ja toimistoja, takavarikoimalla sen dokumentteja ja varoja, sekä sen keräämää aseistusta.
HEBRONIN alueen n. puoli miljoonaa asukasta ovat edelleen osittaisessa piiritystilassa etsintöjen jatkuessa murhaajien löytämiseksi. Sivujuonena Debkafile kertoo 21-vuotiaan juutalaisnaisen soitosta poliisille sanoen, että PA:n arabit olivat siepanneet hänet pakottaen hänet Beit Jalan arabikylään Jerusalemin Gilon lähiön viereisen laakson takana. Beit Jalasta ammuttiin intifadan aikana kiväärillä Giloon surmaten ja haavoittaen siviilejä. Voimakkaat poliisi- ja sotilasosastot lähetettiin pelastamaan hänet. Naisen kertomaa tarinaa tutkitaan. Beit Jala tunnetaan myös kristittynä kylänä, jonka PA:n kätyrit ovat siepanneet kuolettavaan otteeseensa. Sotilaat joutuivat PA:n arabien kivityksen kohteiksi kivin, pommein ja petrolipommein heidän suorittaessaan tutkimuksiaan Jeninin pakolaisleirissä. Sotilaat käyttivät aseitaan massojen hajottamiseksi. Yksi mellakoitsija kuoli ja muutamia haavoittui sotilaiden luodeista, vaikka tiedot tapahtumista ovat vielä hajanaisia. http://www.debka.com/article/24056/Israel-air-force-bombs-terrorist-bases-in-Gaza-blasts-Palestinian-kidnappers-Hebron-homes
2. ISRAELISSA on virinnyt vilkas keskustelu, mitä mieltä on haaskata viikkoja ja kuukausia murhaajien ja kidnappaajien suorittamien rikosten tutkimiseen ja tuomitsemiseen eri- pituisiin rankaistuksiin elinkautista myöten, koska heidät voidaan vapauttaa muutaman vuoden kuluessa jossakin vankienvaihdossa tai myönnytykseksi PA:n puhemiehen saamiseksi suosiollisemmaksi keskustelemaan asioista, tai USA:n hillittömän painostuksen vuoksi, kuten on tapahtunut, antaen näille rikollisille mahdollisuuden uusia rikoksensa, kuten myös on tapahtunut. Siksi vaaditaan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen ottamista käyttöön.
Viranomaiset tietävät aivan hyvin, että se tulisi herättämään vastalauseita ja lisää sanktioita oikeudenmukaisuutta teeskentelevien länsimaiden ja YK:n instituutioiden taholta, mutta nykyinen käytäntö on kestämätön, eikä minkään pääministerin tahdonlujuuteen voi luottaa. Karkotukset olisi yksi keino, mutta kuka sellaiset ihmiset huolisi? Muslimit ylistävät heitä maasta taivaaseen, mutta he kauhistuvat ajatustakin, että niiden tulisi ottaa heidät alueilleen. ”Miksi meidän tulisi ottaa murhaajia ja terroristeja, nehän ovat vaarallisia!”
Arielin poika Gilad Sharon kirjoitti jokin aika sitten JP:n artikkelissaan kertomuksen krokotiilin poikasesta, jonka joku otti elätikseen. Kaikki sujui aluksi aivan hyvin, mutta elätti kasvoi ja alkoi näykkiä lapsia, minkä vielä pystyi sulattamaan, pedolla kun on pedon luonne. Mutta kasvaessaan täysi-ikäiseksi krokotiili alkoi silmäillä isäntäänsä sillä silmällä, että tuostahan tulisi sopiva paisti kasvisruuan lisukkeeksi. Lopulta krokotiilin poikasen kotiinsa hankkinut joutui alistumaan tosiasiaan, että se on joko minä tai krokotiili, molemmat eivät voi elää sovussa samassa kodissa. Siksi täysikasvuinen krokotiili päätettiin palauttaa sen luonnolliseen ympäristöön oman lajinsa keskuuteen. Gilad Sharon jätti viisaasti sanomatta, miten tämä ehkä sopisi Israelin ja PA:n tilanteeseen.
Tämä tuo mieleen NL:n ollessa vielä voimissaan Suomessa vallinneen julkisen salaisuuden ”kotiryssistä”, jonka mukaan NL piti Helsingin lähetystössään Venäjän salaisen palvelun KGB:n agentteja. Suomen viranomaiset totesivat heistä, että heitä voi paremmin seurata kotona kuin Moskovassa, ja siksi heitä tulee sietää. Heitä kutsuttiin hyväntahtoisesti nimellä ”kotiryssä”. Tai jos vieläkin siedätte, vertauksen käenpoikasesta, jota pieni lintunen ruokkii ja hoitaa, mutta joka perityn luoneensa mukaan ensimmäiseksi potkii pesästä ulos pikkulinnun omat poikaset saaden itse kaiken ravinnon, mitä piskuinen lintu joutuu haalimaan aina suu ammollaan odottavalle tunkeilijalle, joka kasvaa kymmeniä kertoja suuremmaksi kuin elättäjänsä, eikä pieni ahertaja huomaa, miten sitä on jymäytetty. Varsin tuttua, eikö vain?
Miten edellisen artikkelin mukaisia rikollisia tulisi kutsua? Ovatko he itsenäisyystaistelijoita, kuten arabi Haneen Zoabi heitä kutsuu, vai ovatko he murhaajia vai terroristeja? On hyvä tiedostaa, että terroristin tarkoituksena on pelotella ja terrorisoida kansaa. Kolme nuorta juutalaispoikaa murhanneet miehet toimivat julman päättäväisesti, epäröimättä, ampuessaan ensin sitomansa pojat, palkintonaan kansansankareita kunnian ja arvostuksen sädekehä ympärillään, joista heidän äitinsä ovat ylpeitä suositellen sitä toisillekin pojilleen. Eikä tämä ole suinkaan ensimmäinen laatuaan, samanlaisia järjetöntä vihaa ja ihmisarvon kunnioittamisen puutetta Israel on joutunut kokemaan toistamiseen arabien taholta. Mikä sen saa aikaan, onko se heimoperintönä suvussa kulkeva ominaisuus, joka on tavallisesti piilevänä, mutta leimahtaa liekkiinsä pienimmästäkin kipinästä? Vai onko se vuosisatojen opetusten ja vaatimusten synnyttämä pakkomielle? Islamin uskonnon vaatima toiminta, jota Koraanissa kehotetaan harjoittamaan? ”Islamin uskonnon viholliset on surmattava tai naulittava risteille, ja juutalaiset on surmattava sukupuuttoon, ennen kuin mahdi voi tulla kaaokseen joutuneen maailman keskelle”, kuten Koraani opettaa. Eikä kaukaa haettu liene sekään tulkinta, että kyse on demonisesta henkivallasta, joka aikanamme on saavuttanut entistä suuremmat mittasuhteet maailmassa, etenkin suurten kirkkokuntien raunioilla.
Ääri-islamistit Irakissa, Syyriassa, Jemenissä ja Afrikassa toteuttavat Koraanin käskyjä käytännössä. He katkaisevat uhrinsa kaulan tai ristiinnaulitsevat ”vääräoppisia” kristittyjä ja muihin uskontokuntiin kuten myös kilpailevaan muslimiryhmään kuuluvia. Langenneet naiset kivitetään kuoliaiksi; varkaalta katkaistaan käsi ja vastapuolen jalka; pienemmistä rikoksista kuten äänestämisestä vastoin sheikin käskyä katkaistaan sormi tai useampia. Tämä uskontokunta ja sen sharia-lakia noudattava Islamin valtio on nyt Israelin pohjoisrajalla vannoen, ettei mikään raja estä sitä pääsemästä Jerusalemiin. Tämän kaiken he tekevät uskoen toimittavansa uhripalveluksen jumalalleen, kuten Jeesus ilmoitti. http://shoebat.com/2014/06/30/isis-declares-islamist-caliphate-expect-mass-crucifixions/, http://www.dailymail.co.uk/news/article-2674736/ISIS-militants-declare-formation-caliphate-Syria-Iraq-demand-Muslims-world-swear-allegiance.html
3. On korkea aika siirtyä spekulaatioista säätilastoihin ja ennustuksiin, nehän kun ovat luotettavia mutta harvoin toteutuvia, kuten jokainen valistunut kansalainen tietää. Säätilat tänään: Jerusalem 22 -30; Tiberias 24 -37; Suolameri 28 – 38; Eilat 28 -42 +C-astetta. Eilatissa ja Suolamerellä lämpötila pysyy kuivana ja helteisenä, Jerusalemissa hiukan yli 30 astetta.
4. Yhden viime hetken uutisen mukaan juutalaisnuorten murhaajat ovat nyt henkipattoja, joita Israelin kansanedustajat vaativat metsästettäviksi elävänä tai kuolleena. Shokkitila ja hetkellinen lamaantuminen alkaa muuttua vihaksi ja raivoksi. Toivottavasti se saa täyttymyksensä ennen kuin se alkaa etsiä kompromissia vihollisensa kanssa. Nuoret haudataan tänään iltapäivällä yhteisessä hautajaistilaisuudessa.
Murhauutinen on levinnyt kaikkialle maailmaan, saaden osaaottavia, lohduttavia ja myötäeläviä lausuntoja. Etelä Afrikassa muistotilaisuuksia järjestetään kaikkialla maassa. Saksan liittokansleri sanoo joutuneensa shokkiin kuultuaan nuorten järjettömästä murhasta. USA:ssa opiskelijat järjestävät yöllisiä muistotilaisuuksia (vigil), ja Obama tuomitsee murhan epäinhimillisenä. http://www.timesofisrael.com/idf-hunts-for-two-suspects-in-teens-murder/
PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin hätäiset puhelinsoitot P5+1 maiden johtajille pyytäen heitä hillitsemään IDF:n toimia, vihjaa, että Abbas pelkää omaa henkeään, eikä varmaan syyttä, sillä häntä voi odottaa Jasser Arafatin kohtalo, suljetuksi loppuiäkseen Mukatan hallintokeskukseensa kuten Arafatkin. Hänen kiireinen tuomionsa sieppauksesta vihjaa, että hän oli jo siinä vaiheessa tietoinen poikien kohtalosta, ja halusi turvata oman kohtalonsa. Peloissaan hän kuitenkin on, eikä syyttä, sillä Israelin hallituksessa hänellä on vähän tukijoita. Netanyahu syyttää Hamasia, mutta se on osa Abbasin valvomaa ja Rami Hamdallahin johtamaan Fatahin ja Hamasin yhteishallitusta syyllistäen koko hallituksen. http://www.timesofisrael.com/abbas-asks-world-leaders-to-help-restrain-israel/









Monday, June 30, 2014

MAANANTAI 30.06.14


MAANANTAI 30.06.14
1. MAANANTAIPÄIVÄ alkoi aurinkoisena, mutta sumua oli paksusti laaksoissa ja on edelleen lännen suunnalla. Ilma oli yöllä kostea, mikä vaikeutti nukkumista ihon hikoillessa ilman mitään syytä ikkunaan ollessa auki. Aamulla lämpömittari osoitti 23 asteen lukemia, mutta kosteuden vuoksi ilma tuntui viileältä. Pahin helleaalto on tällä erää ohitettu, mutta lämpötila pysyttelee edelleen suhteellisen korkeana, tänään 33 asteessa ja paria astetta alempana seuraavina päivinä. Sääkartta osoittaa myös auringon porottavan täydeltä terältään. Säätilat tänään: Jerusalem 23 -33; Tiberias 25 -40; Suolameri 30 -40; Eilat 28 -44 +C-astetta. Eilatissa ja Suolamerellä lämpötila pysyttelee yli 40 asteessa lähipäivien aikana.
2. HOLOTIN kokoamisleirissä luvattomasti maahan tulleet työtä etsivät tai kotimaastaan henkensä kaupalla paenneet siirtolaiset alkavat osoittaa rauhattomuuden merkkejä. Leiriin mahtuu 2 400 ihmistä. Suurin osa pakolaisista on työtä etsiviä, he ovat tulleet Eritreasta, Etiopiasta ja Sudanista. Viime viikon perjantaina satoja siirtolaisia marssi Holotista Egyptin rajan tuntumaan aikoen mennä rajan yli Siinaille. Rajavartijain kiellettyä heidän aikomuksensa he leiriytyivät Nitzanan metsikköön pystyttäen sinne lauantai-iltana tilapäisen leirinsä, jonne Israelin aktivistit toivat ruokaa ja juomia. Heillä oli jopa klinikka, jota hoitivat vapaaehtoiset ihmisoikeusjärjestön lääkärit. Eritrean kristittyjen johtajat Tel Avivista olivat järjestäneet aamurukoukset leiriytyneille. He protestoivat siksi, ettei heille ole annettu pakolaisen asemaa, ja että heitä pidetään Holotissa pitkiä aikoja ilman oikeuskäsittelyä.
POLIISI lähetti paikalle sunnuntaina kymmeniä poliisiupseereita, jotka pyysivät Nitzanaan leiriytyneet nousemaan paikalle tuotuihin busseihin, joilla heidät kuljetettaisiin takaisin Holotin leiriin. Lopulta poliisi joutui pakottamaan kieltäytyjät busseihin, joilla heidät vietiin Saharonim-vankilaan. Heidät asiaansa tutkitaan vankilassa ja Holotin sääntöjä rikkoneet voivat saada jopa 3 kuukauden vankeusrangaistuksen. Siirtolaiset aloittivat syömälakon sunnuntai-iltana odottaen, että ihmisoikeusjärjestö puuttuu heidän tilanteeseensa.
ISRAELIN hallitus ei aio muuttaa omaksumaansa kantaa, että suurin osa heistä on laittomasti maahan tulleita työtä etsiä siirtolaisia, ja vain pieni osa aitoja pakolaisia. Viimeisen vajaan parin viikon aikana 2000 Holotin asukasta jätti ilmoittautumatta leirin virkailijoille, kuten heidän tulee tehdä kolmesti päivässä. Hallitus painii vaikean kysymyksen parissa, sillä sen toimia ja päätöksiä seuraavat lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ja painostusryhmät. http://www.timesofisrael.com/police-break-up-migrants-protest-on-egyptian-border/
3. GAZAN terroristit ampuivat eilen illalla kuusi rakettia kohti Netivotin kaupunkia. Iron Dome eliminoi niistä kaksi, muut neljä putosivat aukeille paikoille. Raketit olivat ilmeisesti Grad-tyyppisiä Kutyusha raketteja.
Maanantaiaamun aikana Gazasta ammuttiin uusi kahdeksan raketin salvo kohti Eshkolin alueneuvoston aluetta pudoten vaarattomasti aukeille alueille. Tämä tulitus tapahtui 07.00 aikaan, muutamia tunteja sen jälkeen, kun IAF:n koneet tekivät rangaistuiskuja Gazan alueelle. Israelin media antaa erilaisia lukuja yön aikana ammutuista raketeista, joittenkin arvioiden mukaan jopa 14 rakettia. Ne eivät aiheuttaneet fyysisiä vaurioita.
ESHKOLIN alueneuvoston puheenjohtaja Haim Yellin sanoo, että Israelin v. 2012 Pillar of Defense jälkeen asettama tasapainotila Gazan rajan tuntumassa on pahoin järkkynyt. Hän toteaa, että Israelin hallituksessa on kaksi asetta. sotilaallinen ja poliittinen, joita sen tulee käyttää harkitusti ja viisaasti rauhantilan palauttamiseksi. Yellin sanoo, että koulujen viimeinen päivä tänään ennen kesälomaa on normaali koulupäivä.
IAF:n koneet tekivät yön aikana pommituslentoja Gazan alueella kohdistaen täsmäiskunsa vain rakettien piilotettuihin laukaisualustoihin, aseverstaisiin ja harjoituskenttiin. Yksi mies sai surmansa ja kolme haavoittui Gazan arabilähteen mukaan.  IDF:n tiedotteen mukaan iskuissa pyrittiin eliminoimaan laukaisuvalmiita rakettimiehistöjä ja alustoja. Khan Yunisiin tehty ilmahyökkäys tehtiin välittömästi Gazasta ammutun kuuden Grad-rakettisalvon jälkeen. IDF:n tulkinnan mukaan Hamas on vastuussa raketti-iskuista.  http://www.timesofisrael.com/southern-israel-pummeled-by-morning-rocket-barrage/
4. ISRAELIN pahin uhka tulee maan sisältä, oman väen keskeltä, kuten sanotaan myös Jordaniasta. Israelissa uhkan muodostavat äänekkäät pääosin vasemmistoon tukeutuvan ideologian kannattajat, joiden päämääränä on kautta aikojen ollut saada rauhantila hinnalla millä tahansa, vaikka oman turvallisuutensa vaarantaen. He ovat valmiit luovuttamaan 95 + % Juudean ja Samarian alueista sekä Jerusalemin itäiset osat, joissa arabit ovat enemmistönä. He ovat valmiit tekemään kompromissisopimuksia Jerusalemin vanhasta kaupungista ja Temppelivuoresta, joka ei ole heille pyhä eikä ainutkertainen. Labour-puolueen puheenjohtaja Isaac Herzog esitti pari päivää sitten, että Abbas on paras rauhan-kumppani, mitä Israelilla koskaan on ollut. Presidentti Peres tukee häntä lausunnollaan lisäten, että häntä morkataan uneksijaksi, ja siksi hän tuntee olonsa kotoiseksi Amerikassa, jossa ihmiset haaveilevat, jopa suuremmissa puitteissa kuin mitä Israelissa on mahdollista.  
TOINEN kysymys on Israelin arabivähemmistö, joka ei häpeile kantaa mielenosoituksissaan Hamasin ja PLO:n tai PA:n lippuja vain osoittaakseen, missä sen mieltymyksen ja lojaalisuuden kohde sijaitsee. Ei suinkaan Israelissa, jossa heillä on paremmat olot kuin missään arabivaltiossa omine kansanedustajineen ja puolueineen Knessetissä, eikä heidän poikiensa ja tyttäriensä tarvitse kohteliaisuussyistä osallistua maansa puolustamiseen, vaikka ehkä pitäisi. Muutamia satoja osallistuu vapaaehtoisina arabien painostuksesta huolimatta.
Kuvaava esimerkki oli perjantaina Umm El Fahmissa Israelin arabien järjestämä mielen-osoitus, jossa satoja ellei tuhansia arabiasukkaita tulvi teille ja puistoihin sulkien valtatien no 60 kokonaan ja hyökkäillen poliisia vastaan kivin ja polttopulloin. Poliisi pyrki hillitsemään mellakoitsijoita, mutta joutui lopulta kutsumaan lisää poliisivoimia, jotka käyttivät kyynel-kaasua ja tainnutuskranaatteja heidän hajottamisekseen. Heidän joukossaan oli myös arabi-kansanedustajia. Mielenosoituksen tarkoituksena oli vaatia IDF:n suorittamien etsintöjen lopettamista Juudeassa ja Samariassa kolmen siepatun juutalaispojan löytämiseksi.
Mielenosoituksessa ylistettiin tuomittuja terroristeja marttyyreinä tunnetun mantran seuraamana: ”Hengen ja veren voimalla vapautamme teidät marttyyrit”. Hadash-puolueen puheenjohtaja, arabikansanedustaja Muhammed Barakei totesi, että mielenosoitus on osoitettu IDF:n brutaalia ja laitonta toimintaa vastaan territorioissa, lainvastaisia pidätyksiä vastaan. Kansanedustaja Haneen Zoabi julisti muutamia päiviä aiemmin, etteivät nuoret siepanneet arabit ole terroristeja vaan itsenäisyystaistelijoita, mikä herätti voimakkaan vasta-reaktion kansan parissa ja lakiesityksiä Knessetissä, joilla Zoabin ja vastaavien kansan-edustajien koskemattomuus poistetaan syytetoimia varten. Juutalainen on luonteeltaan ystävällinen ja taipuisa kompromissiin, mutta silläkin on rajansa.
AVIGDOR Liberman esitti Umm El Fahmin liittämistä PA:n valvontaan, mikä herätti sen asukkaissa voimakasta vastustusta: Ei koskaan, me haluamme asua Israelissa. Kuitenkin he ovat valmiit tukemaan PA:n hallintoa, jonka alla heidän elintasonsa ja –laatunsa alenisi ratkaisevasti. Eivätkö he tajua, että PA/PLO:n tavoitteena on Israelin tuhoaminen ja islamin kalifaatin perustaminen sen raunioille? http://www.jpost.com/Opinion/Editorials/Umm-el-Fahm-protest-360948
5. UUTISOTSIKOITA
·        Lauantaina 28.kesäkuuta tuhannet beduiinit osoittivat mieltään Jordanian eteläisen provinssin pääkaupungissa Maanissa kantaen kädessään ISIS- joukkojen omaksumia lippuja, toisessa roikottaen automaattikivääriä. Kaupungissa on usein Abdullahin vastaisia mielenosoituksia, eivätkä Ammanin valvomat poliisit tai sotilaat puutu niihin kuin erikoistapauksissa, jolloin armeija käyttää raakaa tulivoimaansa järjestyksen palauttamiseksi. Ammanin hallitus on kuitenkin hyvin peloissaan Maanin mielenosoitusten leviämisestä muihin kaupunkeihin, Salt, Irbit ja Zelka, joissa on voimakas Al-Qaidan kannattajajoukko. Jordanian armeija on keskittänyt armeijansa kolmeen tärkeimpään kohteeseen: Pohjoisrajalle, Syyrian rajalle ja pää-kaupungin Ammanin tueksi. USA ja Israel ovat yhdessä vakuuttaneet turvaavansa Jordanian itsenäisyyden, ja ne ovat perustaneet yhteisen sotilasjohtokeskuksen Jordanian kanssa. Sen tehtävänä on seurata tilannetta ja antaa suosituksia, onko paras seurata tilannetta toistaiseksi, vai puuttua siihen ennaltaehkäisevästi. USA:n 12 500 miehen suuruiset lentojoukot ovat jatkuvassa hälytysvalmiudessa F-16 koneineen. Mikäli ISIS (ISIL) joukot osoittavat pyrkivänsä aktivoimaan paikalliset solut Jordaniassa ennakoiden hyökkäystä Jordanian alueelle, USA ja Israel joutuvat lunastamaan lupauksensa hashemiittien monarkian pelastamiseksi. http://www.debka.com/article/24044/Jordanian-Bedouin-hoist-Al-Qaeda-flag-in-Ma’an---104-km-from-Eilat-US-Israeli-forces-on-the-ready
·        Jordanian kuningas Abdullah II johti 26.06. maansa turvallisuuskabinettia, jossa hän kehotti maan armeijaa valmistautumaan kaikin mahdollisin voimin maansa puolustamiseksi rajojen takana lisääntyvää ääri-islamilaisuuden uhkaa vastaan. Tämä tarkoittaa jatkuvaa hälytysvalmiutta. Hän myös esitti pyynnön Saudi Arabian kuninkaalle, että tämä asettaisi armeijan yksiköitään valmiustilaan puuttuakseen Jordanian tilanteeseen. Myös Egypti lupaa lähettää joukkojaan Jordanian tueksi, jos tarvitaan. Saudien on parasta ollakin varuillaan, sillä ISIS joukot uhkaavat Saudi Arabian ja Irakin rajan läheisyydessä olevaa rajakaupunkia AR AR, jossa on 200 000 asukasta. Tilanne Irakin ja Syyrian alueilla on sekava, eikä saa selvää, kuka tukee mitäkin järjestöä. USA tukee al-Malikin hallitusta Irakissa kuten myös Iran. USA on kuitenkin salaa kouluttanut ISIS joukoissa palvelevia miehiä Jordaniassa ja Turkissa. ISIS joukoissa palvelee myös Saddam Husseinin armeijan sotilaita, jotka kuuluvat Baath puolueen kannattajiin. Syyriassa USA avustaa Assadin armeijaa vastaan taistelevia joukkoja, kuten myös Saudi Arabia, mutta ei samoja kuin USA. ISIS ja Al-Nusra joukkojen kerrotaan miehittäneen 95 % Damaskoksen sekä Israelin ja Jordanian välisestä alueesta. Vain Quneitran kaupunki on enää Assadin joukkojen valvonnassa. Iran tukee voimakkaasti Assadin hallitusta ja vie sinne omia joukkojaan Assadin ja Hizbullahin tueksi. Ääri-islamilainen ISIL on siten Israelin pohjoisrajalla. http://www.debka.com/article/24034/King-Abdullah-calls-up-Saudi-armed-forces-on-high-preparedness-Egyptian-troops-ready-to-fly-to-kingdom
·        IDF pidätti yön aikana kuusi PA:n arabia kuulusteluja varten. Sotilaat tekivät ratsian myös molempien sieppaukseen epäiltyjen koteihin grillaten heitä mahdollisten yhteyden-ottojen vuoksi. mutta julkisuuteen ei ole kerrottu muutoksista tilanteeseen.   http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182323#.U7Ed4kNsO-o
·        Pääministeri Netanyahu sanoo, että kurdit ovat ansainneet oman valtionsa. Hän kehottaa länsimaita yhteiseen rintamaan ns. maltillisten arabihallitusten ja ryhmittymien tukemiseksi. Eräs tietoviisas totesi muinoin, että maltillinen muslimi on se, joka pitelee uhrin jaloista kiinni ei-maltillisen katkaistessa uhrin kaulaa. Israelissa on vahvistunut kanta, ettei nyt ole aika luopua alueistaan, ja että IDF:n tulee pysyä Jordanjoen laaksossa kaikissa ratkaisumalleissa.  http://www.timesofisrael.com/kurds-in-iraq-deserve-independence-netanyahu-says/






Sunday, June 29, 2014

SUNNUNTAI 29.06.14


SUNNUNTAI 29.06.14
1. TÄNÄÄN on viimeinen hellepäivä tällä kertaa Israelissa. Lämpötila noussee päivän mittaan 35 asteen tienoille; aamulla vähän yli kuusi mittari näytti 27 astetta. Taivas on pilvetön ja ilma kirkas joitain pilvenhattaroita ja epäpuhtauksia lukuun ottamatta. Tulee kuuma päivä, joka tuntuu myös sisällä kiviseinien kootessa lämpöä päivällä hehkuttaen sitä illan viiletessä. Huomenna lämpötilan odotetaan laskevan 3 astetta huippulukemista ja edelleen pari astetta tiistaina, mutta taivas lienee edelleen pilvetön ja ilma kirkas. Säätilat tänään: Jerusalem 28 -35; Tiberias 27 -43; Suolameri 33 -42; Eilat 32 -46 +C-astetta. Eilatin lämpötila alenee pari astetta huomenna ja samoin tiistaina, mutta pysytellee yli 41 asteen huippulukemissa.
2. YHDEN kolmesta siepatusta israelilaispojasta 16-vuotiaan Naftali Fraenkelin äiti Rachelle Fraenkel kävi tiistaina esittämässä vetoomuksen YK:n alaisessa ihmisoikeusneuvostossa Genevessä poikien vapauttamiseksi ja on jatkanut vetoomuksiaan Israelissa kaikkien kolmen äidin edustajana pyytäen jatkamaan esirukouksia, tai positiivista energiaa tai mitä vain tarvitaan, jotta nuoret pojat, Naftalin lisäksi Gilad Shaar, 16, ja Eyal Yifrah, 19; saataisiin palautettua vanhempiensa ja perheittensä luokse.
Times of Israel päätoimittaja David Horovitz kävi itse henkilökohtaiesti tapaamassa Rachelle Fraenkelia hänen kodissaan Nof Ayalonissa luvaten, ettei haastattelu ole normaali, ja että Rachelle voi itse päättää sen keston ja kysymykset, joihin hän haluaa vastata tai jättää vastaamatta. Horovizt hämmästelee Rachellen kestävyyttä ja lujaa uskoa, jota hän pyytää myös niille ihmisille, jotka muistavat heitä rukouksin ja pyynnöin Israelin Jumalalle. Olen poiminut haastattelusta muutamia kohteita lukijoitten informoimiseksi.
Rachelle kertoo aluksi, että hänen perheensä on amerikkalainen, kotoisin New Yorkista, jossa läheisiä perheen jäseniä edelleen elää. Hän muutti Israeliin vanhempiensa mukana; hänellä on 7 lasta, osa sabroja, osa USA:ssa syntyneitä, koko perhe edelleen myös USA:n kansalaisia. Amerikassa perheen äiti irrottautuu työelämästä lasten synnyttyä, mutta Israelissa hänellä on kaksi kokopäiväistä työpaikkaa. Hänellä on 2 poikaa ja 4 tytärtä. Molemmat pojat opiskelivat Chaim Mekor Yeshivassa 4 vuoden kurssilla, vanhemman pojan suoritettua kurssinsa loppuun. Rachelle vakuuttaa yeshivan valinnasta, että se sijaitsee Gush Etzionissa, joka on vain 12 minuutin päässä Jerusalemissa, ja pysyy Israelin puolella rajaa, vaikka rauhansopimuksella osia Juudeasta ja Samariasta luovutettaisiinkin arabeille.
Rachelle Fraenkel sanoo uskovansa vahvasti, että terroristit haluavat pitää huolta nuorista, eikä heillä ole mitään todistetta, että asia olisi toisin. Hän haluaa pysyä optimistisena ja vahvana, sillä jos hän saa myöhemmin kauheita uutisia heidän kohtalostaan, hänellä on silloin aikaa hajota ja vetäytyä julkisuudesta. Hän olettaa, että pojat on piilotettu Hebronin alueelle, jossa on paljon hyviä piilopaikkoja. Hän haluaa jatkaa julkista esiintymistään. Siksi hän meni toisten äitien kanssa YK:n ihmisoikeusneuvostoon tiistaina saaden 2 minuutin puheoikeuden keskittyen oman näkökantansa esittämiseen kieltäytyen kuulemasta toisten esittämiä vihapuheita. Äidit halusivat osallistua yhdessä YK:n tilaisuuteen.
Yksi kolmesta äidistä kritisoi jyrkästi Netanyahun lopetettua terroristien syömälakon, johon media tarttui hanakasti syrjäyttäen hänen puheensa 95 % positiivisen osan, mutta Rachelle sanoo, ettei heillä ole sovittu yhteistä strategiaa, kukin puhuu omasta puolestaan. Hän ei myöskään halua ottaa kantaa mahdolliseen vankien vaihtamiseen, se ei ole heidän asiansa. Hän sanoo, että kaikki kolme perhettä ovat uskonnollisia. He pitävät jatkuvaa yhteyttä toisiinsa, tukien toinen toistaan, sillä vaikka he ovat peloissaan poikiensa kohtaloista, he uskovat rukousten voimaa siitä huolimatta, etteivät ne aina saakaan toivottua tulosta.  
Rachelle Fraenkel kertoo pojastaan, 16-vuotiaasta Naftalista, että hän menestyi koulussa hyvin, hän pitää koripallosta ollen siinä hyvä, hän soittaa kitaraa hyvin, tutustuen monen- laiseen musiikkiin. Hän on luonteeltaan kyynisen humoristinen, mutta ennen kaikkea poika, joka vasta alkaa etsiä elämänsä suuntaa. http://www.timesofisrael.com/a-mothers-plea-for-prayer-positive-energy-whatever-it-takes-to-find-kidnapped-teens/
3. IDF jatkaa etsintöjään antiseen tahtiin muslimien paastokuukaudesta huolimatta keskittäen 1500 sotilasta Hebronin alueille ja muuallekin Juudeassa. Hän olettavat, että kaikki kolme poikaa ovat elossa ja sieppaajat huolehtivat heistä. Torstain ja perjantain välisenä yönä sotilaat pidättivät 18 epäiltyä vieden heidät kuulusteluihin sekä tutkien 64 kotia johtolankojen löytämiseksi. Sieppaajat eivät ole antaneet itsestään mitään elonmerkkiä, ehkä siksi, etteivät he ole vielä päässeet lopulliseen piilopaikkaansa, tai ehkä siksi, että soitto voitaisiin jäljittää, ja julkinen lausunto voi antaa etsijöille viitteitä heidän olinpaikastaan. Siksi etsijät liikkuvat edelleen pimeässä vain vaistojensa ohjaamina.
PÄÄMINISTERI Netanyahu ja puolustusministeri Yaalon kävivät perjantaina kumpikin erikseen esittämässä osanottonsa ja lohdutuksensa siepattujen kodeissa. Myös presidentiksi valittu Reuven Rivlin esitti oman osanottonsa. Tiedustelulähteet toteavat, ettei sieppaus ollut mikään sattumoisin tapahtunut, vaan se oli pitkään ja huolella suunniteltu, ja siksi etsinnät voivat viedä aikaa. Netanyahu lupasi tehdä kaikkensa heidät löytämisekseen.
Sunnuntai-iltana Tel Avivissa järjestetään julkinen tilaisuus kolmen perheen ahdistusten tekemiseksi julkiseksi otsikolla ”Laulaen yhdessä heidän palaamisekseen”. Presidentiksi valittu Reuven Rivlin osallistuu tilaisuuteen esittäen puheensa.
MOSHE Yaalon sanoi, ettei hänellä ole paljon uutta kerrottavaa, mutta että turvallisuus-joukoilla on parempi tuntuma tilanteeseen kuin edellisen vierailun aikana. Hän pyysi kuitenkin pysymään kärsivällisinä, sillä etsintöjen jatkuminen voi kestää pitkään.  Yaalon vakuutti, että etsintöjä jatketaan, kunnes heidät on löydetty, eikä niitä hellitetä muslimien paastokuukauden ajaksi. Ensi perjantaina odotetaan muslimien järjestävän mellakoita Temppelivuorella aamurukousten jälkeen, mihin on myös varauduttava. IDF on pidättänyt runsaan kahden viikon aikana yli 400 epäiltyä ja tutkinut 1 500 kohdetta Juudean ja Samarian alueilla. Etsintöjen pitkittyessä YK ja EU pyrkivät yhä enemmän sekaantumaan etsintöihin vaatien tiesulkujen poistamista ja tarkastusten ja tarkastuspisteiden vähentämistä PA:n ja NGO-järjestöjen vaatimusten mukaisesti. USA puolestaan on suhtautunut hyväksyvästi ja ymmärtäen Israelin etsintätoimet. http://www.timesofisrael.com/18-more-arrests-64-homes-searched-but-still-no-breakthrough/
4. IDF iski lauantain vastaisena yönä 12 kohteeseen Gazan kaistalla vastauksena sieltä Israelin puolelle ammuttuihin raketteihin ja kranaatteihin, joita on ammuttu 2 viikon aikana 25. IAF iski aikaisin lauantaiaamuna sotilaallisiin kohteisiin, joista osa luokiteltiin terroritoiminnan kohteiksi ja aseverstaiksi Gazan keskiosassa sekä asevarikoiksi kaistan eteläosassa. Ohjukset osuivat tarkasti maaleihinsa. Perjantai-iltana IAF iski ohjuksillaan kahta operaattoria, Osama Hassumi ja Mohammad Fazhi, vastaan, jotka ajoivat autollaan Gazassa. Palestiinalaisten julkistaman videokuvan mukaan auto romuttui täysin aiheuttamatta vahinkoa jalankulkijoille ja muulle liikenteelle. He olivat osallistuneet raketti-iskujen ampumiseen ja uusien suunnittelemiseen.
PERJANTAIL-iltana Iron Dome eliminoi kaksi rakettia kahdestatoista ammutusta, kuusi niistä putosi aukeille pelloille aiheuttamatta vahinkoa.  
PUOLUSTUSMINISTERI Moshen Yaalon uhkasi, että IDF iskee täysillä Israelia vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, ja pitää Hamasia vastuullisena rakettien ampumiseen. Hamas on sittemmin ilmoittanut antavansa eri ryhmille vapaat kädet rakettien ampumiseen. http://www.timesofisrael.com/israeli-jets-target-gaza-rocket-sites-in-response-to-rocket-fire/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182263#.U6-72ENsO-o
Lauantai-iltana yksi Gazasta ammuttu raketti osui Sderotissa muovitehtaaseen sytyttäen sen tuleen, joka paloi kiivaalla liekillä levittäen taivaalle paksun mustan savupatsaan. Useita palokuntia taisteli tulta vastaan saaden sen hallintaan ja estäen tulen leviämisen muihin rakennuksiin. Kaksi muuta Gazasta ammuttua rakettia putosivat aukeille pelloille. Muovitehtaassa oli 4 ihmistä raketin osuessa siihen, mutta ehtivät juosta karkuun. Neljä ihmistä haavoittui sammutustöiden yhteydessä. Sderotin asukkaat sanovat pysyvänsä lujina terroristien kohdistaessa tulensa asutuskohteisiin ja tukevansa IDF:n vastatoimia. http://www.timesofisrael.com/four-injured-in-rocket-fire-on-sderot-factory/
5. UUTISOTSIKOITA
·        Israelin palomiehet joutuivat Syyrian puolelta ammutun kivääritulen kohteiksi Ein Zivan kibbutsin lähellä mennessään sammuttamaan pienehköä pensaspaloa rajan tuntumassa. He suojautuivat välittömästi, mutta ehtivät sammuttaa tulen ennen heidän evakuoimistaan IDF:n toimesta, joka ei vastannut kiväärituleen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182282#.U6-8T0NsO-o
·        Ulkoministeri Avigdor Liberman suosittaa Gazan kaistan ottamista uudelleen Israelin valvontaan terrorijärjestöjen tulitaukosopimuksen jatkuvien rikkomusten vuoksi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän esittää kaistan ottamista kokonaan Israelin hallintavallan alle. Esitys ei ole saanut muita tukijoita, vaikka Liberman todistelee, että osittaiset operaatiot Gazassa vain vahvistavat Hamasin asemaa. Terrorijärjestöt Gazassa eivät näytä kunnioittavan mitään sopimuksia Israelin kanssa. Operaatio Brothers Keeper alkamisen jälkeen 12.06. Gazasta on ammuttu ainakin 23 rakettia Israeliin ja määrä kasvaa päivittäin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182277#.U6-9gENsO-o
·        Tuhat Afrikasta Israeliin tullutta laitonta rajan ylittäjää järjestivät istumalakon lauantaina Israelin ja Egyptin välisen turva-aidan lähellä pidettyään protestimarssin heidän olosuhteitaan vastaan Holot kokoamisleirillä sekä pyytäen apua palatakseen kotimaihinsa. Marssijoita ei päästetty 300 metriä lähemmäs turva-aitaa. Leirillä asuu nyt n. 2 300 laito9nta maahanmuuttajaa, kaikkiaan heitä lienee 60 000. Israel pyrkii lennättämään heidät joihinkin Afrikan maihin, mutta vaihtoehtoja ja halukkaita maita ei ole ilmoittautunut, koska työttömyys on korkea Afrikassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182260#.U6-_nUNsO-o
·        Israelin arabeja kokoontui mielenosoitukseen Wadi Aran alueella vaatiakseen IDF:n suorittamien kolmen juutalaisnuoren etsintöjen lopettamista. He asettivat tiesulkuja ja kivittivät poliiseja heidän tullessaan hajottamaan mielenosoitusta. Poliisit vastasivat kyynelkaasulla. Ainakin 4 henkilöä haavoittui, kaksi heistä poliisiupseeria. Mielenosoittajat heiluttivat PLO:n lippuja ja esittivät vaatimuksia sotilaan sieppaamiseksi käyttääkseen häntä Israelissa tuomittujen terroristien ja tuomioitaan kärsivien vapauttamiseksi. Mukana oli Israelin arabi-kansanedustajia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182248#.U6_BsUNsO-o
·        Labour-puolueen puheenjohtaja Isaac Herzog sanoo, että Abbas tarjosi apuaan siepattujen löytämiseksi, minkä Netanyahu torjuu. Herzog esittää, että Yesh Atid- ja Hathua-puolueet yhdessä kaatavat Netanyhaun hallituksen ja muodostajat uuden keskustan ja vasemmiston varaan tukeutuvan hallituksen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/182276#.U6_EO0NsO-o
·        Debkafile kertoo, että Saudi Arabia ja Jordan kutsuvat armeijaansa aseisiin ISIS joukkojen mahdollisen hyökkäyksen varalta. ISIS joukot sanovat, että sillä on soluja sekä Jordaniassa että Gazassa ja Siinailla, jotka voidaan aktivoida. USA ei halua lähettää sotilaitaan Irakiin, mutta se lähettää sinne 300 neuvonantajaa ja 275 turvamiestä lähetystönsä tueksi, jonka 5000 työntekijää on evakuoitu. USA:n aseistetut ohjaajattomat tiedustelukoneet lentävät Bagdadin yllä tarkkaillen tilannetta. USA on vihjaillut, että Israelin tulee yhdessä USA:n kanssa varmistaa Jordanian turvallisuus. Egypti on valmistautunut lähettämään joukkojaan Jordaniaan estääkseen ISIS joukkojen etenemisen. Irakin armeija pyrkii vapauttamaan Kirkukin kaupungin ISIS joukoilta, jotka pyrkivät ottamaan valvontaansa Irakin öljyteollisuuden kaupunkeja sekä Hadith padon, joka toimittaa sähköä ja vettä Bagdadiin.  http://www.debka.com/article/24042/Mid-East-is-sizzling-Armed-US-drones-over-Baghdad-Saudi-Jordanian-tanks-deploy