Friday, February 07, 2014

PERJANTAI 07.02.14


PERJANTAI 07.02.14
1. SAPATIN aattopäivä valkeni puolipilvisenä ja koleana lämpömittarin osoittaessa ennusteen mukaiset 4 +astetta. Päivän aikana lämpötilan ennustetaan kipuavan yhdeksään lämpöasteeseen, mikä lienee ajankohtaan nähden – onhan nyt Israelin talviaika – lähellä normaalia. Huomenna lämpötilojen ennustetaan nousevan kolmisen astetta päivällä ja asteen verran yölläkin, ja ehkä vähän lisää sunnuntaina sään muuttuessa aurinkoiseksi. Lämpötilat: Jerusalem 4 -9; Tiberias 8 -17; Suolameri 12 -20; Eilat 11 -21 +C-astetta.
2. TANSKAN parlamentin puhemies Mogens Lykketoft ärsytti Israelin johtajia päättäessään, ettei hän voi vieraillessaan viikonvaihteen aikana Ramallahissa ja ehkä myös Gazassa tavata Israelilaista virkaveljeään Knessetin puhemiestä Yuli Edelsteinia, kuten TV-kanava 10 raportoi torstaina. Lykketoft ilmoitti pari viikkoa sitten vierailevansa alueella ja haluavansa tavata Edelsteinin. Israelin ulkoministeriö ilmoitti, että Edekstein on kuitenkin estetty viikonvaihteen aikana esittäen vaihtoehtoisia päiviä, mutta Tanska ei reagoinut niihin. Tanskan Israelin lähetystö pyrki järjestämään tapaamista alemman tason virkailijoitten kanssa vielä viime hetkellä, mutta yritys epäonnistui, koska ulkoministeriö haluaa tapaamista puhemiesten kesken.
Israelin ulkoministeriö reagoi Tanskan parlamentin puhemiehen päätökseen vihaisesti todeten: "Näyttää, että tanskalainen puhemies pitää tärkeämpänä tyydyttää äänestäjiensä toiveita, jotka identifioivat mieluummin palestiinalaisten kuin israelilaisten kanssa". Lykketoft haluaa käydä myös Gazassa, jossa hänen tarkoituksensa on tavata kansainvälisen yhteisön mutta ei Hamasin virkailijoita.
Knessetin puhemies Edelstein valittaa, ettei Tanskan parlamentin puhemies voi vierailla Israelissa kuten Ranskan presidentti Francois Hollande ja Kanadan pääministeri Stephen Harper tekivät vieraillessaan alueella. "Tämä on hyvin vakavaa", hän totesi TV-10 ohjelmassa. En ymmärrä, miten Gaza, jota Hamas hallitsee, sopii Tanskan demokraattisiin arvoihin". Koska Lykketoftin vierailu Gazassa vaatii Israelin hyväksymisen kuten muittenkin kansain-välisten vierailijoiden, nimeämätön virkailija sanoo, että hänen menettelynsä vuoksi heillä ei ole aikomustakaan sallia hänen pääsyään Gazaan.
Tämä mitätön kärpänen EU-maiden ja Israelin välisessä diplomaattisessa sopassa, joka ilman tätäkin on kärjistynyt nimittelyn tasolle, ei ole omiaan lisäämään luottamusta EU-maiden hyvään tahtoon huomioiden Danske Bankin päätöksen boikotoida Bank Hapoalimia ja paria muuta pankkia Israelissa, koska niillä on liiketoimia Juudeassa ja Samariassa. Myöskään EU:n ulkopolitiikan johtajan Catherine Ashtonin kärkäs teeskentelevä halu puuttua kaikkeen rakentamiseen Israelin pääkaupungissa ei auta millään tavoin rauhankeskusteluja PA/PLO:n ja Israelin välillä.  Vastavetona joukko taiteilijoita, muusikkoja ja kirjailijoita kehottivat muuttamaan Beit Hakeremin lähiön päätorin nimen, joka on nimetty Tanskan mukaan.  http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177187#.UvRzh0BsNDQ
3. USA:n ulkoministeri John Kerry lähetti rohkaisevia terveisiä Israelin talousministeri Yair Lapidille, koska "hän puhuu rohkeasti rauhanprosessin puolesta", kuten Globes raportoi torstaina. Kerry tapasi israelilaisia parlamentaarikkoja kansainvälisessä konferenssissa Washingtonissa. Globes kertoo Kerryn todenneen tavatessaan Lapidin johtaman Yesh Atid puolueen kansanedustajan Ofer Shelahin: "Kuulin, että Israelin talousministeri Yair Lapid sanoo rohkeita asioita rauhanprosessista. Tätä ääntä tulisi levittää Israelissa".
GLOBESIN artikkelin mukaan kansanedustaja Ofer Shelah vastasi tähän, että "Yesh Atid on suurin poliittinen ryhmittymä Israelissa, joka kannattaa rauhanprosessia". Hän sanoi saaneensa vaikutelman, että Kerry on hyvin tietoinen Lapidin mielipiteistä rauhanprosessiin lisäten, että Yesh Atid tukee Netanyahun hallitusta niin kauan, kuin se ajaa rauhanasiaa.
LAPID on toistanut varauksetonta tukeaan Kerryn esittämille kehyssuunnitelmille huitaisten syrjään niihin liittyvät Israelin turvallisuusvaatimukset. Hän sanoo, että Israelin talous tulee kärsimään vakavia vaurioita maailman alkaessa tosissaan boikotoida Israelia, ellei rauhan-prosessi etene tyydyttävällä tavalla, kuten hän totesi puhuessaan Kansallisen Turvallisuus-instituutin (INSS) konferenssissa viime viikolla Tel Avivissa. Hän totesi aiemmin, että Kerryn suunnitelma antaa Israelille rehellisen avioeron palestiinalaisista.  
Monet kansanedustajat eri puolueista ovat reagoineet Kerryn Geneven turvallisuus-konferenssin aikana Mynchenissä esittämiin uhkauksiin ja varoituksiin. Ministeri Naftali Bennett totesi, ettei vielä ole syntynyt valtiota, joka luovuttaa aluettaan taloudellisen painostuksen alaisena, eikä Israelkaan aio tehdä niin, mitä apulaispuolustusministeri Danny Danon tuki omalla lausunnollaan. Bennett lisäsi todeten, että "vain turvallisuus antaa taloudellisen tasapainon, ei terrorivaltio Ben Gurionin lentokentän vieressä". Hän vakuuttaa, että Israelin talous tulee romahtamaan, jos Palestiinan valtio perustetaan Kerryn ehdoilla. Pääministeri Netanyahu sanoi: "Yritykset boikotoida Israelia ovat moraalittomia ja epäoikeudenmukaisia". Hänen uskotaan kuitenkin kannattavan Palestiinan valtiota.
Presidentti Barack Obama kiitti torstaina John Kerryn perusteellisia ponnisteluja rauhan toteuttamiseksi Lähi-Idässä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/177194#.UvR-TEBsNDQ
4. HAREDI-KANSA näyttää aloittaneen passiivisen sodankäynnin valtiota vastaan seurauksena siitä, että talousministeri Yair Lapid päätti korkeimman oikeuden päätöksellä keskeyttää stipendien maksamisen 3000:lle haredi-opiskelijalle, joiden olisi ollut määrä astua asepalvelukseen. Lapid laajensi päätöstään lopettaen maksut kaikille haredi-opiskelijoille. Poliisin pidätettyä yhden opiskelijan haredikansa lähti joukolla kaduille puolustamaan oikeuksiaan.  Useita väkivaltaisia yhteenottoja raportoitiin eri puolilla pääkaupunkia ja muuallakin maata. Jerusalemissa he yrittivät sulkea Tel Avivista Jerusalemin keskustaan johtavan valtaväylän ns. Jännesillan (String Bridge, jota kutsun kalanruotosillaksi) kohdalla. Poliisi joutui turvautumaan mellakanhajottamisvälineitä, vesitykkejä ja ratsupoliiseja heidän hajottamisekseen. Poliisi pidätti kaikkiaan 34 mielenosoittajaa.
Lisäksi vastaavanlaisia katujen sulkemisoperaatioita yritettiin toteuttaa Ashdosissa ja Modiin Illitissä normaaliliikenteen häiritsemiseksi. Poliisi joutui nujakoimaan heidän kanssaan monin paikoin. Haredi-johtajat kehottavat niitä nuoria, jotka ovat saaneet asepalvelukseen astumis-määräyksen jättää ne huomiotta eikä mennä rekisteröitymään. Poliisin mukaan kieltäytyjiä pidetään karkureina, jotka tulee pidättää. Asiaa koskeva lakiesitys, jolla aiemmin voimassa ollut Tal-laki oli tarkoitus korvata, on juuttunut valiokuntaan. Yesh Atid-puolueen kansan-edustaja Dov Lipman, joka itse on haredi, sanoo, että valtion lain tulee koskea kaikkia kansa-laisia. Hän arvioi, että vuonna 2017 kaikkiaan 10 000 haredinuorta 55 000 kokonaismäärästä suorittaa asepalveluksensa. Hän vakuuttaa jokaisen tietävän, etteivät kaikki nuo 55 000 opiskele päätyönään, joten järjestelmää on muutettava tosiasioiden mukaisesti.  http://www.jpost.com/National-News/Haredi-protests-erupt-across-country-after-stipends-cut-over-IDF-enlistment-340584
5. 67 % haastatelluista israelilaisista ei luota USA:n kykyyn puolustaa Israelia, ja 32 % uskoo, kertoo Geokartographin suorittama gallup.
Kysyttäessä, uskovatko he Obaman varmistavan Israelin intressit sopimuksessa PA/PLO:n kanssa? 25 % sanoi ei, 23 % sanoi kyllä, 22 % sanoi ei kylliksi, 17 % kyllä osittain, muutaman pystymättä antamaan mielipidettään.
67 % sanoi, että Kerryn arvostelu on aiheellista, 32 % piti sitä aiheettomana, mutta 13 % heistä sanoi, että Israelin tulee olla varovainen kritisoidessaan Yhdysvaltoja. 67 % sanoi olevansa huolestunut mahdollisista sanktioista, 17 % sanoi, ettei niillä ole merkitystä. http://www.jpost.com/Diplomacy-and-Politics/70-percent-of-Israelis-dont-trust-US-on-security-says-poll-340678
6. Gazasta ammuttiin kaksi rakettia eilen illalla n. 23.00 aikaan hälytyssireenin soidessa monilla alueilla. Raketit, jotka lienevät Gard-tyyppisiä, putosivat yksi Ashdodin lähelle, toinen Eshkolin alueelle aiheuttamatta vahinkoa, mutta pakottivat asukkaat etsimään suojaa hälytyssireenin alkaessa soida. IAF vastannee tapansa mukaan pommittaen tunneleita ja aseverstaita yön aikana ihmisuhrien välttämiseksi. http://www.jpost.com/Defense/Rocket-fired-from-Gaza-explodes-in-open-area-near-Ashkelon-340650
7. Viisi israelilaista urheilijaa osallistuu Sochin talviolympialaisiin. Yksi on lyhyen matkan pikaluistelija Valdislav Bykanov, joka aloittaa maanantaina. Toiset kilpailevat kauno-luistelussa ja hiihdoissa. Monet israelilaiset urheilijat ovat kotoisin entisen NL:n alueilta, joissa he tottuivat Israelissa vieraisiin urheilulajeihin. http://www.jpost.com/Sports/Five-Israeli-athletes-set-to-compete-in-Sochi-340602
8. Iranin presidentti Hassan Rouhani lahjoittaa 170 000 USD Teheranissa toimivalle tri Sapir hyväntekeväisyyssairaalalle, joka perustettiin 1942 Teheraniin, kuten Irna-uutistoimisto kertoo. Tämä on toinen hyvän tahdon osoitus Rouhanilta. Lahjoituksen katsotaan liittyvän Rouhanin pyrkimyksiin huolehtia entistä paremmin maan vähemmistöistä. Iranissa asuu edelleen n. 8 000 juutalaista, eniten Lähi-Idän maista.  http://www.timesofisrael.com/rouhani-donates-170000-to-irans-jewish-hospital





No comments: