SUNNUNTAI 10.11.2019


SUNNUNTAI 10.11.2019
ISRAEL
01. Jerusalem Post julkistaa Lahav Harkovin laatiman analyysin koskien pääministeri, Likudin puheenjohtajan Netanyahun (Bibin) ja New Right johtajien kesken allekirjoittamaa sopimusta, jonka puitteissa puolueet tulevat toimimaan yhdessä sekä nykyisessä toimenpidehallituksessa että Knessetissä.

Harkov valistaa aluksi, ettei Bibin ja Uusi Oikeiston johtajakaksikon välillä ole ollut mitään rakkaussuhdetta, eikä sopimuskaan sitä tarkoita. Bennett tunnustaa keskustelleensa alusta lähtien Benny Gantzin kanssa yhteys-hallituksesta, jota hän suosittelee. Tämä aiheutti artikkelin mukaan Bibin varmistamisen sopimuksella, ettei New Right puolue liittoudu SiniValkoisen puolueen kanssa.

Artikkelissa todetaan, että Bibin huoli oli turha, sillä Bennett ei olisi suostunut hallitukseen, jossa Bibi ei olisi mukana. Beit Yehudin johtaja Rafi Peretz ei myöskään suostuisi luopumaan asemastaan puolueen johtajana todettuaan, ettei Shaked tuonut äänivyöryä vaaleissa, kuten odotettiin.

Naftali Bennett saa sopimuksen mukaan puolustusministerin tehtävät hallituksessa, mutta ministerikausi voi jäädä lyhyeksi – 6 viikosta 6 kuukauteen. Sekä Bibi että Bennett saivat haluamansa: Bibin ei tarvitse pelätä Bennettin loikkaamista SiniValkoiseen, ja Bennett sai haluamansa puolustusministeriön.
https://www.jpost.com/Israel-News/Bennetts-dream-come-true-staves-off-Netanyahus-nightmare-analysis-607351, https://www.timesofisrael.com/likud-mk-bennett-appointment-meant-to-prevent-negotiating-bloc-collapse/,

02. Israel Beitenu johtaja Avigdor Liberman (Libi) vakuuttaa, että kaikkein tärkein asia hänelle on estää uusien vaalien pitäminen, kolmannet vuoden kuluessa.

Libi totesi suostuvansa Benny Gantzin suunnittelemaan vähemmistö-hallitukseen, jota arabien Join List tukisi ulkopuolelta, ellei Bibi suostu irrottautumaan 55 kansanedustajan tukemasta uskonnollisista ja oikeistopuolueista.

Libi antoi lausuntonsa sen jälkeen, kun Gantz paljasti tutkivansa mahdollisuutta muista kokonaisuuksista, kuin yhteyshallitusta haluttoman Likudin kanssa.

Bibi päätti liittosuhteesta Uusi Oikeiston kanssa, mikä nostaa Likudin johtaman koaliittion tuen Knessetissä 32:tä 35:en, SiniValkoisen jäädessä 33:en. Tämä parantaa Bibin asemaa neuvotteluissa.
Libi vaatii Bibiä luopumaan ”haredi-messiaanisesta” blokista, jolla hän tarkoittaa puolueita kuten Shas, UTJ, ja osia Beit Yehudista, mutta ei Uutta Oikeistoa.
Libi vakuuttaa edelleen suosittavansa yhteyshallitusta TV-kanava 12 mukaan.

”Keskustelen puolueitten kanssa tällä viikolla” Libi sanoo. ”Ellei joku niistä tee hyväksyttävää päätöstä, tulemme tukemaan toista vaihtoehtoa”.
Hän kieltäytyi antamasta vastausta journalistin kysymykseen, voisiko hän tukea vähemmistöhallitusta, jota Joint List tukee hallituksen ulkopuolelta.
https://www.jpost.com/Israel-News/Liberman-Ill-support-whoever-accepts-Rivlins-plan-for-unity-govt-607341,

03. IDF:n sotilaat sulkivat pääsyn Naharaymin ”rauhansaareen” Jordanjoen alkupäässä sekä Tzofarin maapalaan Suolameren eteläpuolella, jotka Jordan vaati palautettaviksi. Israelilaiset ovat viljelleet niitä Israelin vuokrattua ne 1994 vuokrasopimuksella 25 vuoden ajaksi. Maa kuuluu Jordanian valtiolle.

”Tämä on hyvin tukallinen päivä” sanoi Enek HaJarden alueneuvoston puheenjohtaja Idan Grinbaum porttien sulkeutuessa tuntien kuluttua.

Grinbaum on Kibbutz Ashdod Ya´acov asukas, jotka viljelivät Naharaymin saarta 1920-luvulta lähtien.

SiniValkoinen puolueen jäsen Zvi Hauser teki vaatimuksen Knessetille keskustelun aloittamiseksi, miksi Bibi ei onnistunut jatkamaan sopimusta.

”25 vuotta kestäneen järjestelyn peruuttaminen vahingoittaa sekä rauhaa että sen hedelmiä, sekä Israelin kansan luottamusta tuleviin sopimuksiin säilyttää päivittäiset, keskinäiseen kunnioitukseen perustuvat naapuruus-suhteet” Hauser murehti.

Naharayminin Rauhansaari ja Tzofar aiheuttivat kiistaa 1994 rauhansopimus-neuvotteluissa. Maapalojen sovittiin kuuluvaksi Jordanian valtioon, mutta Moshav Tzofar sai oikeuden vuokrata maat maanviljelyksen harjoittamiseksi.

Naharaymin omistavat israelilaiset ja Kerem Kayemet LeIsrael juutalainen kansallinen säätiö (KKL), ja sillä on myös historiallista merkitystä.

Juutalainen maahanmuuttaja Pinhas Rutenberg avasi siellä ensimmäisen hydro-electric laitoksen. Golda Meir tapasi saarella salaisesti kuningas Abdullahin vuonna 1947. Vuonna 1997 jordanialainen sotilas avasi tulen automaatti-aseellaan saarella vierailevaan koululasten joukkoon surmaten heistä 7, 13- ja 14-vuotiaita tyttöjä. Heidän muistomerkkinsä jää Israeliin.
https://www.jpost.com/Middle-East/IDF-soldiers-close-Naharayim-gate-prior-to-its-return-to-Jordan-Sunday-607349,

04. Israelin kansallinen kirjasto (NLI) lataa 120 000 historiallista kirjaa online.
Työ on tehty yhteistoimin Googlen kanssa.

Kirjoihin, joita tultaneen lataamaan, voi NLI:n mukaan kuulua kaikki kirjaston copyright-vapaat ja royalti-vapaat kirjat, joita ei vielä ole digitalisoitu.

45 % kirjoista on kirjoitettu hepreaksi, yiddishiksi, ladinoksi ja muilla kielillä juutalaisessa maailmassa. Loput kirjoista ovat eri-kielisiä, mukaan lukien latina, saksa, ranska ja arabi sekä venäjä.
https://www.jpost.com/Israel-News/National-Library-of-Israel-uploads-120000-historic-books-online-607370,

05. Israelissa tapahtui viime viikolla pieni maanjäristys, voimaltaan 3.4 R-astetta, mutta maassa tehdään valmisteluja suuren järistyksen varalta, joka tulisi seuraamaan Great Rift Valley aluetta.

Viimeinen suuri järistys koettiin Israelin alueella 11.07.1927, joka aiheutti suurta tuhoa ja surmasi satoja ihmisiä Jordanin laakson alueella.
Maanjäristyksen keskus oli Kuollutmeren pohjoispuolella, jatkaen suurta laaksorepeämää (Great Rift Valley) pitkin. ’

Maanjäristykset ovat seuranneet toisiaan 100 vuoden välein.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5619988,00.html.

06. Eilat-Ashkelon Pipeline com tuomittiin Israelin pahimman ympäristö-katastrofin johdosta joulukuussa 2014.

Ashkelonista Eilatiin johtava öljyputki vuosi Evronan autiomaahan 5 miljoonaa litraa raakaöljyä lähellä Eilatia.

Ekologien mukaan katastrofin seuraukset alueella tuntuvat useita vuosia.
Yhtiö määrättiin maksamaan 100 miljoonan sakon öljyvuodon johdosta sen alueille aiheuttamien luonnon ja ympäristötuhojen vuoksi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5621089,00.html,

07. Vaikka ilmastomuutoksen aiheuttama todellinen tuho on potentiaalinen mahdollisuus vasta vuosien kuluttua, asiantuntijat varoittavat katastrofin olevan kuitenkin aivan lähituntumassa.

Rannikkokaupungit kuten Tel Aviv tulevat ensimmäiseksi kärsimään siitä, ellei globaali yhteisö pane toimeen todellisia ja purevia toimenpiteitä. Israelin rannikkoalueet voivat joutua veden alle seuraavan vuosikymmen kuluessa, ellei kiireisiä toimenpiteitä suoriteta.

Professori Uri Marinov, Ympäristön Suojelu Palvelun perustaja ja ympäristön suojeluministeriön ensimmäinen pääsihteeri, toteaa, ettei vaara ole vain todellinen, vaan suurempi kuin aiemmin otaksuttiin.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5620892,00.html,

08. Sateinen sää – kuivan jakson jälkeen – saivat tuhannet lentomuurahaiset suurina joukkoina Israelin kaduille.

Israelin tieteilijät selittävät, että ilmiö on itse asiassa osa parittelurituaalia, jota kutsutaan nimellä ”nuptial flight”, jonka aikana monet pesissä asuvat muurahaiset ”siivekkäät seksualistit” kasvattavat siipiä yhteisön sisällä ajankohdan ollessa suotuisa suvun jatkamiseksi kuningattaren kanssa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5614708,00.html,

09. Säteilystä ja saastuttamisesta vapaa Ashalim aurinkovoimalaitos avattiin julkiseen käyttöön. Negevin erämaassa sijaitseva voimalaitos lähellä Beer Shebaa koostuu 360 photovoltaic aurinkokennoista – jotka operoivat ilman haitallisten sivutuotteitten päästöjä – kooltaan Israelin suurin photovoltaic periaatteella toimiva aurinkovoimalaitos.

Electric hallitus (TEA) ja energiaministeri Yuval Steinitz hyväksyivät äskettäin taloudellisen toiminnan Ashalim-voimalalle 20 vuodeksi.
Laitos tuottaa 121 megawattia sähköä, kaksi kertaa enemmän kuin pienempi photovolcaic voimala Mash´abey Sde.

Voimala on rakennettu 250 dumanin (309 eekkerin) alueelle Solel Boleh rakennus- ja insinööriyhtiön toimesta. 360 aurinkokennopaneelia peilaavat auringon säteet korkean tornin huippuun, jossa valo muutetaan sähköksi aurinkokennoja käyttäen.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5608295,00.html,

10. Uuden tutkimuksen mukaan ”Leviathan” luonnonkaasuesiintymää operoiva Noble Energy suuresti aliarvioi aiheuttamaansa saastutuksen levittämistä ja sen mahdollista uhkaa ympäristölle Israelissa.

Lauantaina julkistettu tieteellinen tutkimus, arvostettu ja tarkastettu ”Environmental Impact Assessment Review” arvioi, että oppimismallien vaikutukset, joita Noble Energy käyttää, ovat ”sarja virheitä” ja ylipäätään typeriä.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5611428,00.html,

11. Parvi raidallisia ankerias-kissakaloja havaittiin Eilatin edustalla, jossa niitä pari vuotta sitten ei havaintojen mukaan ollut ollenkaan.

Tätä kalalajia kutsutaan nimellä ”Nasrallah” sen ärtyisän luonteenpiirteen vuoksi. Parvi näitä pahaluonteisia kissakala-ankerias-Hassan Nasrallahien havaittiin hellästi muotoutuvan palloksi tanssien rytmisesti ja synkronisesti.

Laji on kotoisin Tyyneltämereltä, josta se kulkeutui 1869 jälkeen Suezin kanavan kautta Välimerelle, jonne se on kotiutunut.
Tutkivat ihmettelevät, miten se on siirtynyt Punaisellemerelle ja Eilatin rannikolle.

Ankerias-kissakala on kauttaaltaan myrkyllisten piikkien suojaama, mutta sen ei tiedetä aiheuttavan vaaraa ihmiselle luonnollisessa ympäristössään. Jos tuollainen viiksekäs olio tulee vastaan, paras olla koskettamatta sitä.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5603893,00.html,

12. Israelissa suoritetun tutkimuksen mukaan kulttuuri-ympäristö vaikuttaa eri tavoin juutalaisiin ja musliminaisiin.

Tutkijat havaitsivat juutalaisnaisten rentoutuvan rauhallisessa ympäristössä, mutta musliminaiset pitävät ja rentoutuvat mieluummin kaupunkikeskuksissa.

Aikamme kaupunkialueet ovat tulvillaan useita terveysrikejä, mukaan lukien ilmansaastutus, melu ja helteen aiheuttama rasitus. Viimeinen tapahtuu kun ympäröivä lämpötila nousee tasolle, jossa keho ei enää pysty kestämään ja sopeutumaan lämpötilan vaihteluihin.

Tämän aiheuttaa hellerasite, joka on ominaista kuumuuden saaristo-vaikutukselle. Tutkimuksen mukaan latinos ja afrikan-amerikkalaiset ovat eniten alttiita terveysriskeille ja sen aiheuttamalle tunteelle. Niihin vaikuttavat vaatetottumukset, ruokavaliot tai -estot ja geneettiset erot.

Tutkimuskohteina olivat Nasaret ja Afula, 12 km päässä toisistaan Israelin pohjoisosassa, ja samankaltaisia topografialtaan ja ilmastoltaan.

Perusteellisten tutkimusten perusteelle tehtiin arvioita, jotka osoittavat juutalaisten ja musliminaisten reagoivan eri tavalla ympäristöönsä.

Juutalaisnaiset kokivat stressaantuvansa äänekkäässä ja saastuneessa ympäristössä, mutta rentoutuivat hiljaisemmilla alueilla.

Musliminaiset stressaantuivat enemmän jätettyinä rauhalliseen ympäristöön, mutta kokivat rauhoittavana kiihkeän kaupunginkeskusten menon.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5587297,00.html,

13. Israelin suunnittelema köysivaunu ärsyttää PA/PLO:n arabeja. Israelin käsityksen mukaan se tulee lisäämään turismia Jerusalemin vanhassa osassa. Arabit sanovat köysien kulkevan liian lähellä heidän kotejaan ja häiritsevän heidän kulttuuriaan, historiaansa ja geograafista karaktääriä.

Köysivaunun otaksutaan kuljettavan 3 000 turistia ja palvojaa Jerusalemin länsiosasta itäiseen vanhaan kaupunkiin ja Länsimuurille minuutissa. Talousministeriö näytti hankkeelle vihreää valoa.

Har Nof kukkula Jerusalemin itäpuolella sai uuden nimen: Noet Joseph.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5621253,00.html,

UUTISIA MAAILMALTA
14. Iranin presidentti Hassan Rouhani ilmoitti puheessaan sunnuntaina uudesta öljylöydöstä erämaakaupungin Yazd läheltä Iranin eteläisestä Khuzestanin provinssista.

”Kerron tässä Amerikan Valkoisen Talon johtajille, jotka jatkuvasti syrjivät Iranin öljyä, että maamme insinöörit ja työntekijät löysivät 53 biljoonaa tynnyriä öljyä”.
https://www.timesofisrael.com/iran-says-new-oil-field-found-with-over-50-billion-barrels/,

15. Iran ilmoitti viime viikolla aloittaneensa uraanin rikastamisen maanalaisessa Fordown rikastuslaitoksissa 5 %:n tasoon sanoen, että se pystyy lyhyessä ajassa saavuttamaan 60 %:n tason, josta on lyhyt matka 90 %:n tasoon.

Lausunnossa hyökättiin Netanyahua vastaan todeten, että hänen syytöksensä Iranin haluamasta ydinpommista on suurin valhe.
https://www.timesofisrael.com/iran-says-now-enriching-uranium-at-5-further-exceeding-limit-set-by-nuke-deal/,

16. Irakissa armeijan ja turvallisuusmiesten toimet maassa yleistyneitä massamielen-osoituksia vastaan ovat vaatineet 250 ihmisen hengen.

Kuusi protestoijaa surmattiin Irakin turvallisuusjoukkojen ottaessa lauantaina valvontaansa Bagdadin avainsillat. Haavoittuneita oli 100.
https://www.timesofisrael.com/iraqi-forces-kill-6-protesters-retake-key-baghdad-bridges/,

17. Libanonissa muiston sisällissodasta hälvetessä massa yleistyneet protestit testaavat uuden sukupolven toivoa välttää hajaannusta kansan sisällä.

He hyväksyvät erilaiset näkemykset ja palvontatavat, ja pyrkivät tasoittamaan tietä 18 eri ryhmäkunnan kesken.
https://www.timesofisrael.com/in-lebanon-protests-test-young-peoples-hope-to-escape-sectarianism/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 16 -26; Tiberias 19 -33; Suolameri 22 -32; Eilat 20 -33 +C-astetta, puolipilvistä, lämmin sää jatkuu toistaiseksi.

Palestiinan mediatarkkailu PMW julkaisi PA/PLO:n talousraportin.
Sen mukaan PA käytti vuosien 2011 -2018 välisenä aikana 7.5 miljardia NIS terrorismin ja toimimattomien instituuttien rahoittamiseen, joita olivat keskusvaalikomitea (104 566 000 NIS) ja Palestiinan lakiasäätävä neuvosto (336 746 000 NIS).
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Palestinian-Authority-spent-NIS-7b-to-fund-terror-report-607277,



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019