TORSTAI 22.08.2019


TORSTAI 22.08.2019
01. Jerusalem Post käsittelee pääkirjoituksessaan PA/PLO:n uudelleen herättämää YK:n yleiskokouksen (UNGA) 10.11.1975 hyväksymän päätöslauselman ottamista uuteen käsittelyyn, jossa julistetaan, että ”sionismi” – Israelin valtion peruskivi, jolla juutalaiset tunnustetaan Pyhän maan (aiemmin tunnettu nimellä Palestiina) alkuperäiseksi kansaksi ja johon heillä on oikeus – ”on rasistinen yritys”.

UNGA:n päätöslauselma 3379 hyväkyttiin äänin 72 - 35, 32 poissa olevaa, eikä liene mikään sattuma, että se hyväksyttiin Saksan natsien Kristallnacht, tai ”lasinsirpaleitten yön” 37. vuosipäivänä 10.11.1975.

Päätöslauselma peruutettiin UNGA:n yleisistunnossa 17.12.1991, 1.5 kuukautta ennen Madridin konferenssia, jonka jälkeen kansainväliset suhteet kapaloistaan päässeen Israelin kanssa alkoivat avautua.

Israelin silloinen YK:n lähettiläs Haim Herzog - joka valittiin Israelin kuudenneksi presidentiksi - antoi oman määritelmänsä sionismista 3 700 sanan puheessaan, jota pidetään klassillisena historian opetuksena, ja jota usein vieläkin toistetaan.

”Sionismi on juutalaisen kansan kansallisen yrityksen (liikkeen, movement) nimi, ja moderni ilmaisu muinaisesta juutalaisesta perinteestä” Herzog sanoi puheessaan YK:n yleiskokouksessa. ”Sionismin aate, joka asetettiin Raamatussa, on ollut ja on edelleen oleellinen osa juutalaista uskontoa”.

”Sionismi merkitsee juutalaiselle kansalle samaa kuin Afrikan ja Aasian vapautusliikkeet ovat olleet niiden omille kansoilleen”.

”Sionismi on yksi dynaamisimmista ja elinvoimaisimmista kansallisista liikkeistä inhimillisessä historiassa. Historiallisesti se perustuu ainutlaatuiseen ja katkea-mattomaan yhteyteen ulottuen 4 000 vuoden taakse Kirjan Kansan ja Raamatun maan (Pyhän Maan) välillä.” Näin sanoi Haim Herzog.
https://www.jpost.com/Israel-News/Backward-to-belligerence-599192,

02. 28 vuotta UNGA:n päätöslauselman jälkeen YK:n asettama ”komitea rotusyrjinnän poistamisesta” (UNCERD) kokoontui ensimmäistä kertaa ”saadakseen tietää, miten on mahdollista, että on olemassa Israelin vastaisia ja antisemiittisiä ennakkoluuloja ja kiihottamista vihaan PA/PLO:n mediassa ja virkamiesten puheissa, ja mitä ne tekevät tämän retoriikan valjastamiseksi?” kuten Tova Lazaroff raportoi.

Keskiviikkona pidetyssä kuulemisessa PLO:n YK:n lähettiläs Genevessä Ibrahim Khraishi sivuutti komitean ohjelman ja nosti esiin väitteen, että ”se on Israelin retoriikka, joka perustuu rasismiin”, eikä PA/PLO:n harjoittama.

”Haluan muistuttaa, että 1975 UNGA (YK:n Yleiskokous) hyväksyi päätöslauselman 3379, jonka mukaan sionismi on rasistinen” Khraishi sanoi. ”Tämä on ongelman juuri, jota meidän tulee tutkia”. Hän unohti kokonaan UNGA 1991 päätöksen, jolla päätös no 3379 mitätöitiin.

”Sionistinen liike oli Israelin valtion perustamisen takana” Khraishi sanoi väittäen PA/PLO:n arabien joutuneen ”sionismin vangeiksi”.

”On totta, että sionismi oli vastuussa Israelin valtion poliittisesta muodostamisesta, ja että se on myös osa 3 500 vuotta kestänyttä juutalaista historiaa, miksi sitten ei tänään vuonna 2019?” kysyy Tova Lazaroff.

UNCERD tutki istunnossaan useita NGO-järjestöjen laatimia kirjallisia esityksiä, niiden mukana UN Watch, NGO Monitor ja IMPACT-se, jotka antoivat komitealle esimerkkejä PA/PLO:n arabien vihapuheista ja antisemitismistä juutalaisia ja Israelia vastaan.

Niihin kuului klassisia esimerkkejä juutalaisvastaisista stereotyypeistä, ja PA:n politiikka rahamaksuista terroristeille, jotka surmasivat juutalaisia, kuten myös ”stipendejä” noitten terroristien perheille.

IMPACT-se osoitti miten Israelin vastainen väkivalta ja kuolleitten (operaatioissa surmansa saaneiden) ylistäminen on ujutettu jopa koulukirjojen perusmatematiikan tehtäviinkin. Komitea kuitenkin torjui kaiken todistusaineiston.

”Tämä oli ensimmäinen UN raportti törkeästä rasismista ja syrjinnästä PA:ssa, ja vastauksena PA/PLO:n edustaja YK:ssa torjui kaikki esitetyt havainnot, ja sen sijaan uudisti vihamielisyytensä Israelia vastaan herättäen henkiin iljettävän ”Sionismi on rasismia” retoriikan” sanoi Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon vastauksessaan.

”PA/PLO:n johdon tässä muodossa harjoittama antisemitismi tulisi tuomita maailman näyttämöllä. Se osoittaa, että he ovat ongelma – jatkaessaan kansansa kiihottamista juutalaisia ja juutalaista valtiota vastaan”, Danon sanoi. ”On häpeäksi YK:lle, että se antaa käyttää itseään yhä uudelleen Israelin tuomitsemiseen.”
https://www.jpost.com/Israel-News/Backward-to-belligerence-599192,

03. Amerikan juutalaiset ovat perinteisesti äänestäneet valtaosin demokraatteja, mikä tuli räikeästi ilmi Baruck Obaman presidentin vaalien yhteydessä, joissa 78 % Amerikan juutalaisista äänestivät häntä.

Presidentti Donald Trump Tweettasi sivullaan todeten, että ”Amerikan juutalaiset, jotka äänestävät demokraatteja, pettävät uskollisuutensa uskonnolleen ja Israelille”.
Tämä lausunto ymmärrettiin joillakin tahoilla antisemiittiseksi.
Trumpin varsinainen tarkoitus oli kuitenkin pyrkiä hajottamaan demokraatit, kuoria pois heiltä juutalaisten tuki, sekä valkoisten evankelisten kristittyjen aseman vahvistaminen.

Välittämättä aiemman lausuntonsa herättämästä kritiikistä Trump toisti sen hieman silotellummassa muodosta: ”Käsitykseni mukaan, jos äänestät demokraatteja, olet uskoton juutalaiselle kansalle ja uskoton Israelille. Ja vain heikot ihmiset voisivat lisätä tähän jotain” Trump selvitteli kantaansa.

Toiseksi Trump yrittää vaikuttaa maansa värillisiin äänestäjiin, joiden joukossa on myös runsaasti aidosti evankelisia kristittyjä.
V. 2018 AP Votecast vaalikarjan havainnoissaan sai selville, että 72 % juutalaisista äänestäjistä tukevat kongressin alahuoneen demokraattisia ehdokkaita. 74 % heistä sanoi vastustavansa tapaa, jolla presidentti Trump hoitaa virkaansa.

”Demokraatit syleilevät edelleen ja puolustavat kaikkein kiihkeimpiä antisemiittejä keskuudessaan, jotka sympatisoivat ja tukevat terrorijärjestöjä, jotka haluavat poistaa Israelin maailman kartalta” Trumpin kannattaja Michael Glassner sanoi lausunnossaan. ”Juutalaisena uskon vahvasti, että presidentti Trump on oikeassa osoittaessaan, että vain yksi puolue – demokraatit – sallivat anteeksipyydellen sellaisen antijuutalaisen myrkyn levittämisen vapaasti keskuudessaan”.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5573436,00.html,

04. Donald Trump mahtailee, että Israelin juutalaiset rakastavat häntä kuin Jumalan (Pojan) toisena tulemisena lainatessaan salaliittoteorian teoreetikkoja, jotka väittävät, etteivät Amerikan juutalaiset tiedä, mitä heidän tulee tehdä tai sanoa nousevassa kritiikissä presidentin kutsuessa demokraatteja epäluotettaviksi.

Trump lainasi keskiviikon lausunnossaan konservatiivisen radion juontajaa Wayne Rootia, joka on aiemminkin kannattanut salaliittoteorioita, myös Obamaa koskevia.

”He rakastavat häntä kuin Jumalan toisena tulemisena – mutta Amerikan juutalaiset eivät tunne häntä eivätkä pidä hänestä. He eivät enää tiedä, mitä tekevät tai sanovat. Se on ymmärrettävää, mutta OK., jos hän tekee kuin on tehnyt, hän on hyvä – kaikille juutalaisille, mustille, homoille, jokaiselle. Ja mikä tärkeintä: Hän on hyvä jokaiselle amerikkalaiselle, joka haluaa työtä” Trump lainasi Rootia.

Trump julkisti häntä ylistäviä lausuntoja kriitikkojen syyttäessä häntä antisemitismin aseistamisesta sekä hyökkäävien kielikuvien käyttämisestä kysellessään juutalaisten kansalaisten uskollisuutta Yhdysvaltoihin ja Israeliin.

Trumpin kiihtyneisiin huomautuksiin ovat vaikuttaneet kongressin alahuoneen neljän naisen koplan (squad) avoin vihamielisyys Israelia ja tuki PA/PLO:n arabeille.
Trump sanoi tiistaina: ”Minun mielestäni jokainen juutalainen kansa, jotka äänestävät demokraatteja, ilmaisevat täydellisen tietämättömyytensä tai suuren uskottomuutensa”.
”Minne demokraatit ovat hävinneet? 5 vuotta sitten ei voitu edes keskustella Israelille annetun tuen leikkaamisesta, koska kaksi kansaa, jotka vihaavat Israelia ja juutalaista kansaa, en usko heidän edes keskustelleen siitä”. Trump vakuuttaa, että demokraatteja äänestävät Amerikan juutalaiset ovat anti-israelilaisia.

Hän myös väittää, että ”neljän naisen koplasta on tullut demokraattisen puolueen kasvot”, mihin hänen uskotaan pyrkineen hyökätessään näitä 4 keltanokkaa vastaan.
https://www.dailymail.co.uk/news/article-7379429/Trump-boasts-Israeli-Jews-love-like-second-coming-God-quotes-conspiracy-theorist.html,

Presidentti Trumpia on verrattu Persian kuninkaaseen Kyyrokseen, joka salli juutalaisten palata Israeliin ja rakentamaan tuhotun juutalaisten Temppelin. Hänestä on jopa painettu hopeisia mitaleita, joissa ovat Kyyroksen ja Trumpin kasvojen sivukuvat rinnakkain. Vaikuttivatko nämä rinnastukset Tumpin päätöksiin Jerusalemista Israelin pääkaupunkina ja USA:n lähetystön muuttoon sinne, ovat arvailuja, mutta monet uskovat, että Trump harkitsee Temppelin rakentamista Jerusalemiin, ja – niin kerrotaan - kyselleen Bibiltä mahdollisuudesta sen rakentamiseksi.

05. Kaksi Israelin arabia Tamran arabikaupungista ovat syytettyinä salaliitosta suorittaa murhia, yhteyden luomisesta ulkomaisen agentin kanssa sekä kouluttautumisesta terrorismiin.

Amin Yassin on 22-vuotias lääkintäopiskelija, ja 28-vuotias Ali Armush, molemmat pohjoisesta Tamran arabikaupungista. Heidät pidätettiin heinäkuussa Shin Betin ja Israelin poliisin toimesta. Armush otti yhteyttä kolme vuotta sitten syyrialaiseen mieheen nimeltä Riah, joka pyysi häntä liittymään Syyrian ISIS kapinallisiin, mutta se ei toteutunut. Valmistautuminen suunnitelman muiden osien toteutumiseen jatkui.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5573604,00.html, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/267758,

06. Israelilaisten kiintynyt muovista valmistettuihin pusseihin ja muihin esineisiin alkaa tuntua Tel Avivin hiekkarannoilla, joista Tel Avivia pidetään kolmanneksi eniten saastuneeksi Välimeren rannikoista.

Suurempien, helposti havaittavien muovien lisäksi hiekan seassa on runsaasti mikro-muovia, pieniä muovisia osia, joita aurinko ja suola hajottavat.
Nuoret vapaaehtoiset ovat havahtuneet hiekkarantojensa surkeasta kunnosta ja pyrkivät keräämään suurimman osan talteen tuhottavaksi.

Israelissa yleisen siisteyden ja kunnossa pidon harjoittaminen etenkin puistojen piknikalueilla osoittaa tapakulttuurin jälkeenjääneisyyden. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5573449,00.html,

07. Kolmea 20-vuotiasta Israelin arabia syytetään torstaina veljensä puukottamisesta ja kuulumisesta LGBT yhteisöön. Islamissa ei hyväksytä seksuaalista eri tavoin orientoitumista, vaikka nuoria poikia kutsutaan ”säihkyviksi timanteiksi”.

Avoimesti homouteen tunnustautuvat teloitetaan islamin sharialain mukaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/267759,

08. Israelissa keskustellaan yhä julkisemmin, miten suhtautua naisiin, jotka haluavat mukaan taistelujoukkoihin, myös tankkeihin ja muihin tiloihin, joissa kosketusta toisen sukupuolen kanssa on vaikea välttää, vaikka uskonnollinen häveliäisyys niin vaatii.

Keskustelua käydään myös IDF:n sotilaitten parissa, vaikka päätöksiin johtavat keskustelut tulisi käydä Knessetissä ja armeijoiden esikunnissa.
Armeijan tehtävä on selvä: Tuhoa vihollinen, siinä keskeisin, loppu on vain koristelua.

Keskustelua ovat kärjistäneet muutamat uudet parlamentaarikot, joista Bezalel Smotrich on äänekkäin, eikä kainostele esittää mielipiteitään, jotka eivät aina miellytä kaikkia. Hän ajaa halachaa myös armeijan joukkoihin, mikä tuo ongelmia.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/267756,

09. PA/PLO:n ikääntynyt, ilman mandaattia hallitseva puheenjohtaja Mahmoud Abbas osoittaa testosteronin muodostumisen jatkuvan vielä höperöasteellakin, ehkä vain osoittaakseen pääministerilleen Shtayehille kaapin paikan.

Videoidussa puheessaan Jalasun pakolaisleirissä lähellä Ramallahia, hän vannoi, ”ettei palestiinalaisia voida siirtää kotimaastaan”, ja että ”jokainen sionistisen miehityksen rakentama talo tuhotaan ja heitetään historian roskalaatikkoon”, raportoi MEMRI, joka seuraa PA/PLO:n julkaisuja internetissä, kääntää ja julkaisee niitä sivuillaan.

Seuraavassa muutamia bar Abbasin iskulauseita:

Palestiinalaiset ovat kanaanilaisten jälkeläisiä, jotka asuivat täällä 5000 vuotta sitten.
Hän sanoi hylkäävänsä Varsovan ja Manaman konferenssien päätökset.
Jerusalem kuuluu palestiinalaisille kuulijoiden toistellessa: ”Jerusalemiin me marssimme miljoonien marttyyrien voimalla”, mikä oli Jasser Arafatin taisteluhuuto.

Hän hylkää palestiinalaisten marttyyrien kutsumista terroristeiksi, ja että terroristivangit tulevat saamaan palkkansa, vaikka rahaa ei ole, ja 5 neuvonantajaa saivat kenkää. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/267752,

- Gazasta muuttaa yhä suurempi määrä ulkomaille Hamasin painostuksen vuoksi. Muutamat israelilaiset lupaavat maksaa heidän matkansa, jos näin tapahtuu, ja ovat kuulostelleet maita, jotka olisivat halukkaita ottamaan heidät vastaan.
- Arabien joint list kuuluttaa laittomasti asepalvelun välttämistä. Israelin arabeilla ei ole asepalveluvelvollisuutta, vapaaehtoisuus kiinnostaa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/267753,
- Arabilehti Asharq Al-Awsat sanoo, että USA ja Venäjä antoivat Israelille luvan pommittaa iranilaisia kohteita Iraqissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/267744,
- Jordaniasta kotiinsa Israeliin palaava arabimies yritti kuristaa Allenbysillalla siviilipuvussa olevan sotilaan puhelinjohdolla. Sotilas pääsi pakoon, mutta arabi otettiin kiinni ja vietiin kuulusteluihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/267711,
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 18 -31; Tiberias 24 -38; Suolameri 26 -38; Eilat 25 -39 +C-astetta, aurinkoista, huomenna vähän lämpenevää.




















Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021