TIISTAI 21.05.2019

TIISTAI 21.05.2019
01. Me kuvittelimme, että 33 asteen päivähelteet ovat jo sitä itseään, mutta nyt raportteja seuratessa alkaa selvitä, että se oli vain alkulämmittelyä, ja että varsinaiset helteet ovat vasta tulossa.

Eilen mittari osoitti enimmillään 33 +C-astetta, tänään 34 ja viikonlopuksi lähelle +40 C-astetta. Mutta ei tämä vielä mitään. Katsotaanpa uutisia rapakon takaa.

HalTurner raportoi, että tornado condition (TorCon) on julistettu pohjoisTexasiin ja länsiOklahomaan. Kansallinen sääpalvelu (NWS) varoittaa, että tämä on korkein ja ankarin saatavilla oleva TorCon varoitus, jota ei ole julistettu 10 vuoteen. Asukkaita kehotetaan pysyttelemään lähellä suojatiloja tänään ja huomenna, sillä pitkäaikaiset ja väkivaltaiset tornadot ovat varmasti kehittymässä.

Satelliittikuvat näyttävät suunnattomia, pyöriviä ”super-cell” ukkosmyrskyjä – jotkut niistä 100 mailin levyisiä – jo pohjoisTexasin ja länsiOklahoman yllä. Ne kehittävät suorasuuntaisia 90 mailin nopeudella puhaltavia tuulenpuuskia samaan aikaan moukaroiden maata golfpallon kokoisilla rakeilla.

Nämä myrskyt kasvattavat voimaansa kaiken päivää ja yötä. Useita erillisiä (TorCon) tornadoja ennustetaan varoituksen alaisille alueille.
https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/news-nation/deadly-emergency-warning-torcon-10-declared-for-texas-oklahoma, https://youtu.be/8lZrQIrDEP4.

02. HalTurner radioshow.com raportoi edelleen, että Iran näyttää keskisormeaan koko maailmalle ilmoittaessaan, että Iranin islamilainen tasavalta on rikkonut JCPOA-sopimuksen ja aloittanut uraanin rikastamisen neljä kertaa suuremmalla määrällä kuin mitä sopimus sallii.

Iran ilmoittaa, ettei sopimuksen mukaisen 300 kg:n suuruisen määrän rikastaminen sido sitä. Iran ilmoittaa virallisesti rikastavansa tarpeeksi korkeaan tasoon rikastettua uraania usean ydinpommin rakentamiseksi, vaikka maailmalla on liikkunut huhuja jo aiemmin, että Iran on jatkanut kaiken aikaa uraanin rikastamista salaisissa rikastuslaitoksissaan yli sallitun tason ja määrän.

Sopimuksen mukaan Iranilla oli oikeus rikastaa uraania 3.67 %:n tasoon, kun ydinpommin rakentamiseen tarvitaan 90 %:n tasoon rikastettua uraania.
Iran katsoo myös, etteivät sitä sido aiemmat sopimukseen liittyneet ehdot. https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/iran-announces-it-has-breached-nuclear-agreement-increased-uranium-enrichment-four-fold,
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5512442,00.html,

03. Iranin presidentti Hassan Rouhani sanoi maanantaina, että Iranin islamilainen tasavalta pitää parempana diplomaattista puhumista, mutta että nykyisessä tilanteessa se on mahdotonta, ja siksi maa on valinnut ”vain vastarinnan”.

”Suositan puhetta ja diplomatiaa, mutta nykyisessä tilanteessa en hyväksy sitä, koska hetken tilanne on sopimaton puheille ja siksi valintamme on yksinomaan vastarinta” islamilaisen tasavallan uutistoimisto raportoi hänen sanoneen.

Rouhanin lausunto tuli julkisuuteen muutama tunti sen jälkeen, kun USA:n presidentti Donald Trump sanoi, että Iranin harjoittamaan provokaatioon vastataan voimalla – todeten samalla, että ovi neuvotteluihin on vielä avoin.

Iranin puolivirallisen uutistoimiston IRNA:n mukaan Rouhani kertoi maansa uskonnollisille johtajille, että maan johtajiston parissa on yksimielisyys siitä, että Iran vastustaa Yhdysvaltoja ja sen asettamia sanktioita.

Hän kuitenkin täsmensi, ettei Iran virallisesti luovu JCPOA-sopimuksesta, koska se poikii uusia sanktioita. ”Jos me luopuisimme JCPOA-sopimuksesta USA:n provokatiivisten toimien johdosta, se aiheuttaa sanktioita myös YK:n taholta”.

Jännitystä Persianlahden alueella nosti se, että Trump päätti lähettää lentotukialuksen USS Abraham Lincolnin ja muita sotilaallisia vahvistuksia alueelle. USA veti ei-välttämättömän henkilökuntansa kotiin Irakin lähetystöstään ja raketin räjähdettyä lähellä rakennusta, jonka ampujasta ei ole tietoa.

”Ei meillä ole vihjeitä tai todisteita provosoivista toimista, että jotain on tapahtunut tai tapahtumassa” Trump sanoi journalisteille ennen lähtöään Valkoisesta Talosta puhujamatkalle Pennsylvaniaan. ”Meillä ei ole vaihtoehtoa”.

Trump kutsui - tyynnyttelevistä lausunnoistaan huolimatta - Irania ”hyvin viha-mieliseksi ja no 1 terroriin provosoivaksi tässä maassa”. Hän vakuuttaa haluavansa keskustella vähätellen konfliktin potentiaalista nousua viime päivien aikana.
”Otan yhteyttä heihin, jos he ovat valmiit; jos eivät, ei heillä ole syytä huoleen.”

YK ei ole vielä reagoinut Iranin ilmoitukseen uraanin rikastamisensa nelin-kertaistaimisesta vastauksena USA:n vetäytymiseen JCPOA-sopimuksesta. Iran vakuuttaa muuten pysyvänsä sopimuksen puitteissa YK:n pelossa.

USA:n keskeisin kritiikki sopimusta kohtaan koskee sitä, ettei siinä rajoiteta Iranin ohjustuotantoa tai ballistisia ohjustestejä, minkä johdosta Iran on kehittänyt useita ballistisia ohjusmalleja, joilla se uhkaa sekä USA:n että Euroopan maita, ja voi käyttää niillä uhkaamiseen ylivaltapyrkimyksissään alueen maita kohtaan.

Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif tapasi Omanin ulkoministeri Yusuf bin Alawin maanantaina, mutta ei tiedetä, mistä he sopivat. Oman toimii välittäjän asemassa maiden välisissä kiistoissa.

Trump kirjoitti Twitter-sivullaan varoittaen Irania uhkailemasta Yhdysvaltoja, sillä siitä voi olla sille kohtalokkaat seuraukset. ”Sitä kohtaa virallinen loppu. Jos Iran haluaa taistella, se merkitsee Iranin virallista tuhoutumista. Älä koskaan enää uhkaa Yhdysvaltoja”.
Englanti varoitti Irania aliarvioimasta USA:ta.

Iranin ulkoministeri Zarif kutsui Trumpin lausuntoa Twitter-sivullaan ”kansanmurhalla uhkaamiseksi. Trump toivoo voivansa saavuttaa sen, missä Aleksanteri Suuri, Genghin Khan ja muut seikkailijat epäonnistuivat. Iran on pysynyt vuosituhannen ajan, mutta kaikki sitä vastaan hyökänneet ovat hävinneet”.
https://www.timesofisrael.com/rouhani-says-in-current-situation-iran-chooses-path-of-resistance-only/,

04. On syytä pyrkiä selvittämään, mitä USA:n ja Iranin johtajien välisellä konfliktilla on tekemistä Israelin kanssa?

Melkein jokaisessa Israelia vastaan esittämässään uhkauksessa Iran uhkaa sitä ”täydellisellä tuholla, poistamiseksi sen nimenkin kokonaan Lähi-Idän kartoista”, kuten Psalmi 83 sanoo:

”Älä ole vaiti, oi Herra, älä ole niin hiljaa Jumalani”.
”Katso, vihollisesi pauhaavat, ja vihamiehesi ylpeilevät. Heillä on kavalat hankkeet Sinun suojaamiasi (hidden ones, valittua kansaasi) vastaan”.
”He sanovat: Tulkaa estäkäämme heitä olemasta kansa, ettei Israelin nimeä enää muistettaisi. He neuvottelevat yksimielisesti, ovat solmineet keskenään liiton.”
(Kuningas Jaakon englantilaista käännöstä soveltaen suomalaisen tekstin kanssa).

Iran valvoo Syyrian ja suurelta osin Irakin hallituksia ja niiden päätöksentekoa, ja Iran on terrorijärjestöjen, kuten Hizbullah, Hamas, Palestiinan Islamic Jihad ja Al-Qaida, tärkein tukija ja rahoittaja.
Nämä terrorijärjestöt pienempien ohella ovat vakaasti päättäneet tuhota Israelin valtion, ja tähän kuoroon ovat Juudean ja Samarian arabiheimot tunteneet suurta vetoa; Hamas on aktiivinen siellä. Israelin arabien asenteista ei ole täyttä varmuutta, miten lojaaleja he ovat Israelille kriisitilanteessa.

Persianlahden pientä öljyvaltiota Qataria kutsutaan ”pahaksi pojaksi”, joka katsoo voittavansa siinä, että se rahoittaa runsaskätisesti Hamasin ja Palestiinan auktoriteettia, pyrkimyksissään näytellä merkittävää osaa alueella. Se on joutunut terrorismin tukemisensa vuoksi Persianlahden muiden maiden ja länsivaltojen mustalle listalle.

Ironisesti Israel antaa Qatarin rahavirtojen vuotaa runsaina kuin keväiset purot potentiaalisille vihollisille rauhantilan säilyttämiseksi huomioimatta sitä, että niillä rahoilla valmistetaan myös aseita ja raketteja ja kaivetaan tunneleita Israeliin. Hamas ja Jihad torjuvat YK:n yritykset Gazan kaistan jälleen rakentamiseksi.

Toivottomissa pyrkimyksissään löytää liittolaisia alueella Israel on joutunut turvautumaan Egyptin apuun, joka toimii välittäjänä Israelin ja Gazan terrori-järjestöjen välisissä tulitaukoneuvotteluissa; ”Israel ei neuvottele suoraan terrori-järjestöjen kanssa”, kuten hallituksen omaksuma kanta edellyttää.

Raamatun Sanassa kuitenkin varoitetaan luottamasta Egyptiin, siihen korteen, joka katketessaan pistää siihen nojaavaa käteen. Israelilla on rauhansopimus Egyptin ja Jordanian kanssa, mutta Egyptin (eikä Jordanian) asema ole vakaa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5507983,00.html,

05. Jordanian ulkoministeriö vaati maanantaina Iranin Jordanian lähettilästä, antamaan selityksen kommenteista, jotka antoi Iranin ulkoministeriön tiedottaja, joka julkaisemassaan lausunnossa kutsuu ”kuningas Abdullah II tyhmäksi ja vastuuttomaksi”.

Washington Post lehdelle 06.04. antamassaan haastattelussa Abdullah sanoi Iranin aiheuttavan strategisia ongelmia alueelle todeten, että Teheran pyrkii muodostamaan maantieteellisen linkin, eli maasillan, Irakin, Syyrian ja Hizbullahin välille Libanoniin.

”Iranin leviävä vaikutus tuovat Israelin ja arabimaat lähemmäs toisiaan Iranin aiheuttaman uhan vuoksi, luoden tilaisuuden paremmille suhteille alueen naapureitten välille. Mutta ongelman Israelin ja arabimaiden välille muodostavat palestiinalaiset. Jos pystymme ratkaisemaan sen aiheuttaman ongelman, alueelle tulee uusi tasapainon aika, jossa israelilaiset ovat todella osa alueen yhteisöä”.

Iranin ulkoministeriön tiedottaja Bahram Qassemi sanoi: ”—Jordanian kuninkaan hölmöt ja vastuuttomat lausunnot ilmaisevat kuninkaan tietämättömän ja heikon ymmärtämisen alueella tapahtuvista muutoksista.”
https://www.jpost.com/Middle-East/Iran-envoy-to-Jordan-summoned-after-Tehran-calls-kings-statement-stupid-and-irresponsible-486716,

Jordanian kuningas tuntee jääneensä yksin painiskelemaan maansa ylivoimaisten taloudellisten ja poliittisten ongelmien kanssa. Maassa on 1.5 miljoonaa Syyrian pakolaista, jotka aiheuttavat maalle sekä poliittisen että taloudellisen taakan, joka vaarantaa monarkian säilymisen Muslimiveljeskunnan aiheuttaman paineen alla. Ilman Israelin ja USA:n antamaa tukea Jordanian monarkia olisi jo kaatunut.

06. Irakin Bagdadin lähellä sijaitsevalla vihreällä vyöhykkeellä lähellä USA:n laajaa lähetystökompleksia raportoitiin useista kovista pamauksista, joiden uskotaan aiheutuneen räjähtäneistä ohjuksista.

Uutisraporit ovat kovin niukkasanaisia siitä, kuinka monta niitä oli ja kuka ne ampui, vaikka Jemenin Houthi-kapinallisia epäillään.
Bagdadin tarkasti vartioidulle vihreällä vyöhykkeellä sijaitsee USA:n ja muiden maiden lähetystö-rakennusten lisäksi valtion virastoja.

Yleisökommenteissa pidetään selvänä, että se oli Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein viesti presidentti Trumpille ja muille ulkopuolisille, että Irak kuluu Iranin valtapiiriin.
https://www.debka.com/mivzak/huge-explosions-reported-near-us-embassy-in-baghdads-green-zone/,

07. Palestiinan Auktoriteetin epäillään vääristävän todellisen taloudellisen kriisin, johon sen väitetään joutuneen tarkoituksellisen politiikkansa vuoksi.
PA:n kokonaistulot kasvavat – jopa senkin jälkeen kun Israel vähentää kokoamistaan vero-ja tulli saatavista PA:n terrorin tukemiseen käyttämien varojen määrän. (Raportista ei selviä, miten paljon varoista siirretään virkailijoitten yksityistileille ulkomaisiin pankkeihin.)

Palestinian Media Watch (PMW) teki yhteenvedon PA:n taloudellisesta tilanteesta julkaisten sen jokaisen arvioitavaksi. PMW:n mukaan kriisi on Abbasin itsensä aiheuttama ja suora seuraus PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin tekemästä päätöksestä saattaa PA:n talous vaikeuksiin voidakseen osoittaa PA:n politiikan kannattavan terroria ja palkitsevan terroristeja runsailla palkoilla, jotka ovat paljon suuremmat kuin keskivertotyöntekijöillä.

Israelin hallitus teki päätöksen vähentää kuukausittain Israelissa työskentelevien PA:n arabien palkkojen verosaatavista terroristeille maksettu osuus. Tämä päätös tehtiin helmikuussa 2018 nuoren juutalaistytön Orit Ansbacherin raakalaismaisen murhan jälkeen, joka järkytti koko juutalaista kansaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263461,

08. UUTISOTSIKOITA

Lakiesityksen kansanedustajan immuniteetista teki Miki Zohar.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263465,

Viikonvaihteeksi ennustetaan todellista lämpöaaltoa. Tänään lämpötila on pääkaupungissa 17 -33 +C-astetta, huomenna lämpenee ja keskiviikosta perjantaihin asti mittarin lukemat nousevat yli 40 C-asteen (104 F-astetta). Kansalaisia varoitetaan sytyttämästä Lag B`Omer nuotioita tulen leviämisen vuoksi. Maanantaista lähtien se on kielletty koko maassa.

Ikääntyneitä kehotetaan välttämään fyysistä rasitusta ja juomaan vettä, sekä pysyttelemään ilmastoiduissa tiloissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263463,

Jerusalemissa puukotettiin mieshenkilöä kuoliaaksi. 60-vuotias mies löydettiin kuoliaaksi puukotettuna Bar Yohaikadun asunnosta. Yksi epäilty pidätettiin. Murha ei poliisin mukaan ole terrorismia. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263466,

Ruotsalainen ABC Nyheter päätoimittaja Daniel Lilja väittää kivenkovaan, että Tel Aviv on Israelin pääkaupunki, kuten YK:n tiedotteissa kerrotaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263472,

IDF on nöyrtynyt modernismin(LGBT:n) alle ja pudottaa pois isän ja äidin, on vain vanhempi 1 ja vanhempi 2. Ketä lapsi huutaa apuun joutuessaan hätään?
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263458,

19-vuotias amerikkalaisnainen Michaela Levit, joka palveli IDF:n hyökkäys-joukoissa, surmasi itsensä. Hänen vanhempansa asuvat ulkomailla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263453,

Avokadoja työpaikkansa kibbutsissa varastelleet arabit joutuivat kiinni itse teossa. Kaikkiaan 4 PA:n arabia pidätettiin epäiltyinä varkauteen.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/263462,

Sekä Israel että Hamas kieltävät solmineensa 6 kuukauden aselevon. Arabi-journalisti kutsuu sitä nimellä Otzma, väärä uutinen (häpeällinen antautuminen). https://www.jpost.com/Israel-News/Hamas-Israel-agree-to-a-six-months-cease-fire-agreement-590216,

USA:n erityisedustaja kansainvälisissä neuvotteluissa Jason Greenblatt totesi tavattuaan PA/PLO:n ilman mandaattia toimivan puheenjohtajan, että historia tule tuomitsemaan Abbasin tämän ilmoitettua, ettei PA/PLO osallistu kesäkuun 25 -26 päivien konferenssiin Bahrainissa, jossa USA:n tiimin laatiman rauhanprosessin taloudellinen osa esitetään julkaistavaksi. Poliittinen osa esitetään myöhemmin.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Greenblatt-History-will-judge-PA-harshly-for-passing-up-opportunity-590218,

BGU Yliopiston tutkijat kehittivät ajettavan, muotoaan muuttavan ja siirtävän drone-järjestelmän. Se pystyy tunkeutumaan läpi ahtaista paikoista, lentämään vasten muureja ja kiipeämään suurten esteitten yli.
Sitä esiteltiin kv. Robotics ja automaatio-konferenssissa tiistaina. https://www.jpost.com/Jpost-Tech/BGU-researchers-create-flying-driving-shape-shifting-drone-590266,

Hebronissa asua ja toimiva palestiinalainen liikemies Ashraf Jaabari sai kutsun Bahrainin konferenssiin kesäkuussa, ja hän hyväksyi kutsun mielihyvin. Hän edustaa Bahrainissa Juudean ja Samarian kauppakamaria, jonka perustajajäsen hän on. Se on juutalaisten tuottajien ja arabiliikemiesten yhteinen kauppakamari. https://www.jpost.com/Israel-News/Hebron-Palestinian-bucks-PA-boycott-accepts-Trumps-Bahrain-invitation-590228,

Israelin korkein oikeus päätti, ettei se voi paljastaa Juudean ja Samarian alueilla työskentelevien arkeologien nimiä, koska se voi vaikeuttaa heidän akateemista toimintaansa. Kaksi vasemmistolaista NGO-järjestöä, Yesh Din ja Emek Shaveh vaativat informatiolain vapauden nimissä paljastamaan arkeologien nimet.

1954 Hague Convention kieltää miehittäjää siirtämästä arkeologisia löytöjä miehitetyltä alueelta. Israelin hallitus kiistää, että Juudea ja Samaria olisivat miehitettyä aluetta, sillä mitään väestön pakkosiirtoa ei ole tapahtunut, viitaten Geneva-Convention tulkintaan, jonka mukaan miehitetty alue edellyttää aiempaa laillista itsenäisyyttä, mitä Juudean ja Samarian alueella ei ole koskaan ollut.

Tämä tukee Edmond Levyn tekemää tutkimusta, jossa osoitetaan, ettei Judea ja Samaria ole miehitettyä aluetta, eikä siten ole mitään esteitä rakentaa sinne. Pääministeri, joka teetti tutkimuksen, piilotti sen, eikä halua julkistaa sitä.
https://www.jpost.com/Israel-News/High-Court-rules-archaeologists-identities-and-digs-in-West-Bank-remain-undisclosed-590167,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 17 -33; Tiberias 21 -39; Suolameri 25 -40; Eilat 25 -41 +C-astetta. Aurinkoista, huomenna lämpenee. Keskiviikosta perjantaihin lämpötila kipuaa lähelle 40 +C-astetta tai yli pääkaupungissa riippuen paikasta.
www.accuweather.com/en/il/jerusalem/213225/daily-weather-forecast/213225,



























Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019