SUNNUNTAI 28.04.2019

SUNNUNTAI 28.04.2019
01. Pyrkiessäni ymmärtämään taas kerran maailman tämän hetkistä tilannetta tajusin, miten pieni rääpäle Israel todellakin on verrattuna sitä ympäröivään suunnattomaan arabimereen ja sen asukkaitten määrään.

Israel on pieni maarääpäle, vain hiekkaranta valtavan, Allahia palvovan 360 miljoonan arabimeren rannikolla vähäisine 7.7 miljoonan asukkaineen, josta siitäkin 2 miljoonaa arabia myös palvovat Allahia. Lisäksi Israelin keskeisiin osiin suunnitellaan vihamielistä 1.3 miljoonan arabimuslimin valtiota.

Mitä mahdollisuuksia tällä maapalalla olisi säilyä hengissä maailmassa leviävän tendenssin keskellä, jossa juutalaiskristillinen kulttuuri on maailmanlaajuisesti joutunut massiivisen rintamahyökkäyksen kohteeksi?
Ja mikä pahinta, tämän kulttuurin puolustajat ovat joutuneet siinä määrin herpaannuksen kouriin, että jopa hyökkääjää kuvaavien termien käyttö sellaisinaan on monissa avainmaissa julistettu ehdottomaan käyttökieltoon.

Tämä maailmanlaajuinen trendi on yhä laajemmin voittamassa mediavälineet kuten myös korkeimmat opintolaitokset yliopistoja myöten kannattamaan ja tukemaan tätä länsimaille vieraan ja tuhoisan uskonnon leviämistä.

Juutalaiskristillinen kulttuuri perustui Sinain vuorella annettuun Toraan, opetuksen käskyineen ja kieltoineen, mutta myös pelastussanomaan.
Aikamme sekavassa pyörittelyssä Sinailla annettu ohjaus on torjuttu, ja sen tilalle ovat nousseet tieteen ja tekniikan ylistys ja palvonta.

Viime kädessä siinä on kysymys kapinasta Jumalaa ja Hänen antamiaan käskyjä vastaan. Jumalan vastustaja Saatana ei pysty tuottamaan elämää, ja siksi pyrkii kiertämään tämän suuren viisautensa avulla käyttäen hyväkseen geenimani-pulaatiota sekä tieteen ja teknologian tuotteita.

Cernin kansainvälinen suuri atominsärkijän keskeisin päämäärä on ns. jumala-partikkelin (Higgs Boson) löytäminen, jonka uskotaan pystyvän tuottamaan massaa, mutta jonka toiset sanovat avaavan tien tuntemattomille ulottuvuuksille, ja josta tunnetut fyysikot ovat varoittaneet sen voivan tuhota koko tuntemamme maailman. https://www.livescience.com/47737-stephen-hawking-higgs-boson-universe-doomsday.html.

Aikamme monikultturismille on tyypillistä se, että Cernin Great Hadron Collider rakennusten eteen on pystytetty intialaisen shia-jumalattaren patsas.
Albert Einstein sanoi kerran: ”En tiedä, mitä aseita kolmannessa suursodassa käytetään, mutta 4. maailmansota käydään kepein ja kivin”.

Ilmestyskirjassa kerrotaan:
”Syntyi sota taivaassa, Mikael ja hänen enkelinsotiva lohikäärmettä vastaan, ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.” (ILm 12:7 -9)

Aikamme tilanteita seuratessa ei ole vaikea tajuta, että tämä taistelu taivaasta on nyt siirtynyt maan päälle. ”Saatana pitää kovaa vihaa, koska se tietää, että sillä on enää vähän aikaa” sanotaan Sanassa. (Ilm 12:12)

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niin kuin salaman. Katso, Minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole vahingoittava teitä”. (Lk.10:18 -19)

Missä ovat ne Jesuksen opetuslapset, jotka uskovat tämän Mestarin Sanan ja ovat sen omaksuneet toimiakseen sen mukaisesti?
Olemme uskonsodassa vihollista vastaan, kuten Paavali toteaa:

”Sillä meillä ei ole taistelu liha ja verta vastaan, vaan hallituksia vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailman valtiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” Siksi meidän tulee varustautua sen mukaisesti.
(Ef.6:12 -17)

02. The New York Times (NYT) julkaisi viikonvaihteen lehdessään antisemittiisen piirretyn kuvan (cartoon), joka on herättänyt vastalauseiden tulvan maailman sosiaalisessa mediassa (some).

Piirroksessa kuvataan USA:n presidentti Donald Trump, joka talutushihnasta pitäen seuraa pitkävartalollista koiraa, jolla on Netanyahun kasvot. Trump pitää päässään mustaa kalottia, ja Netayahun hahmolla on Davidin tähti kaulus.

Lehden selityksestä huolimatta, että piirros oli päästetty julkisuuteen harkinnan puutteen vuoksi, ja se vedettiin pois liikenteestä lauantaina, julkaisu herätti syvää paheksuntaa sekä USA:n kongressin että juutalaisjärjestöjen taholta.

USA:n Saksan lähettiläs Richard Grenell kutsui piirrosta hävettäväksi, Amerikan juutalaiskomitea kutsui sitä ”paljaaksi antisemitismiksi ilman selityksiä”.

Kongressin jäsen Dan Crenshow sanoi: ”Vaikka tarkoittamatonkin, vasemmisto on normalisoinut antisemitismin USA:n Israelin politiikan kritiikin peittoon”. Toiset kongressin jäsenet twiittasivat shokkinsa: ”Ehdottomasti iljettävä ja mauton antisemiittinen esitys” kuten Lee Zeldin sanoi. https://www.jpost.com/Diaspora/Antisemitism/Flood-of-condemnations-of-NYT-for-anti-Semitic-cartoon-588044, https://www.timesofisrael.com/likud-minister-links-new-york-times-to-nazis-over-netanyahu-cartoon/,
Pilapiirros on poistettu myös useimmista Israelin mediaverkostoista.

03. Israelin maatalousministeriö kielsi kalastamisen Välimerestä toukokuun 30. päivään, jotta kalakanta saisi aikaa kasvamiseen.

Kielto koskee kaikkia kalastusmuotoja paitsi verkkojen pudottamista meren pohjaan sekä onkikalastusta rannoilta.
Kielto koskien kalastustroolareita jatkuu kesäkuun alusta elokuun alkuun voidakseen estää nuorten kalojen kalastamisen.

Luonto- ja puistohallituksen merialueyksikön tarkoituksena on lisätä informaatiota sen aktiivisuudesta ja tulee myös lisäämään tarkastajien määrää.

On selvää, etteivät annetut määräykset tyydytä kalastajia, jotka aikovat valittaa päätöksestä oikeuteen.
https://www.jpost.com/Israel-News/Go-fish-Israel-bans-fishing-in-Mediterranean-for-a-month-588045,

04. Hadassan sairaalan henkilökunta ja potilaat jouduttiin evakuoimaan sairaalassa syttyneen tulipalon vuoksi, joka levisi kaikkialle toiseen kerrokseen.

kertoi saaneensa hälytyksen tulipalosta Ein Karem sairaalassa lauantaina.
Kaikki saatiin sairaalasta ulos ilman vahinkoa, eivätkä sairaalan tilat ja laitteet kärsineet sanottavia vaurioita.

Jerusalemin palokunnan komentaja Moshe Suisa kommentoi pahimman säikähdyksen mentyä ohi, että aamulla alkaneella tulipalolla oli kaikki edellytykset kehittyä suuria uhreja vaativaksi tilanteeksi ja aiheuttaa suurta vahinkoa sairaalan rakennuksille.

Hän muistutti mieliin, ettei ole syytä väheksyä tällaisia tilanteita huomioiden joittenkin potilaitten liikkumisvaikeudet eivätkä pysty suojaamaan itseään, mikä koskee sairaaloiden ohella muitakin julkisia rakennuksia.
https://www.jpost.com/Israel-News/Fire-at-Hadassah-hospital-sees-patients-and-staff-evacuate-building-587997,

05. Gazan Hamasin korkea-arvoiset terroristit antoivat Juudeassa ja Samariassa asuville kaadereilleen käskyn tehdä itsemurhaisku ja valmistautua autopommi-hyökkäykseen Maaleh Adumimissa.

Shin Bet ja IDF löysivät Juudeassa ja Samariassa terroristiaktivistin, jonka Hamasin terrorijohtajat olivat evästäneet suorittamaan näyttäviä hyökkäyksiä ennen Israelin 9.päivän Knessetin vaaleja.

Terrorisuunnitelman paljastumisen yhteydessä turvallisuusjoukot pidättivät A-Zayyim arabikylästä 23-vuotiaan Yihya Abu Dian 31. maaliskuuta. Hän tunnusti kuuluvansa Hamasin terrorijärjestöön.

Shin Betin suorittamissa kuulusteluissa Abu Dia tunnusti olleensa yhteydessä korkean Hamasin aktivistin kanssa Gazassa. Hän piti yhteyttä valvojansa kanssa internetin välityksellä. Hänet rekrytoitiin sotilaallisiin operaatioihin ja palvelemaan itsemurhahyökkääjänä.

Valvoja Gazassa kehotti häntä hankkimaan auton sekä vuokraamaan varasto-tilan, jossa autopommi voitaisiin asentaa autoon. Hänen tuli myös seurata liikennettä Maale Adumimissa löytääkseen hyökkäykselle sopivimman paikan, jossa olisi runsaasti busseja, siviilejä ja sotilaita.

Abu Dia sai myös ohjeet suorittaa isku nopeasti. Häntä kehotettiin valmistamaan viimeinen testamenttinsa varustettuna Hamasin sotilaallisen siiven tunnuksilla.
Abu Dia hankki tripodin voidakseen filmata hyökkäystä edeltävät toimensa pitäen päässään Hamasin sotilaallista otsanauhaa.

Shin Bet kertoo, että tämä oli yksi useista Hamasin suunnittelemista iskuista, jotka useimmiten on pystytty paljastamaan ja estämään ajoissa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262351,

06. Mossad hakee palvelukseensa cyber- ja haitek-asiantuntijoita useille aloille.
Mossad lupaa kouluttaa valitut voidakseen liittää heidät organisaation operatiiviseen cyber-osastoonsa.

Yedoth Ahronot kiinnittää huomionsa siihen, että järjestö hakee asiantuntijoita edellistä useampaan tehtävään, tällä kertaa viisi ja lisäksi Haitek tehtäviin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262343,

07. San Diegon Chabad of Poway synagogaa vastaan lauantaina tehdyssä hyökkäyksessä sai surmansa yksi nainen ja kolme muuta haavoittuivat.
Powyin synagoga on 20 mailia pohjoiseen San Diegosta.

Surmansa saanut nainen oli 60-vuotias Lori Gilbert Kaye. Hänet ja 3 muuta vietiin Palomar lääkintäkeskukseen saamaan hoitoa.
Hyökkääjä otettiin kiinni.

Daily Beast raportoi, että haavoittuneiden joukossa oli kaksi lasta.
Powayn pormestari Steve Vaus kertoi CNN:lle, että seurakunnan jäsenet saivat pidäteltyä murhaajaa estäen useammat uhrit.

Pormestari Vaus kertoi, että hyökkäyksen seurakuntaan teki henkilö, jolla oli viha sydämessään. ”Se oli viharikos, joka ei tule kestämään. Seurakunta tulee pysymään yhdessä”. Hän kertoi MSNBC:lle. Murhaajan kuulustelut aloitettiin.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262329, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262344,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262336,

08. EU-maiden rabbien Konferenssi kehottaa Yhdysvaltoja seuraamaan Uuden Seelannin esimerkkiä ja kieltämään siviileiltä automaattiaseet.

Juutalaisyhteisöt ovat shokissa seuratessaan juutalaisia yhteisöjä ja heidän synagogejaan ja instituutioitaan vastaan tehtyjen hyökkäysten noususta. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262346,

09. Ainakin 192 maata tulevat osallistumaan Dubai Exp 2020 innovaationäyttelyyn., Israel oli kutusuttujen joukossa.

”Olemme kutsuneet kaikkia maailman maita ilman poikkeuksia” sanoivat Dubain järjestäjät lisäten, että tilaisuus on todella kansainvälinen.
Israelin ulkoministeriö vahvisti saaneensa kutsun, ja sanoi, että he ovat innoissaan voidakseen osallistua kansainväliseen innovaatiotilaisuuteen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/262328,

10. Sri Lankan turvallisuusjoukot tekivät ratsian rakennukseen, jossa ISIS jäsenet piileskelevät. Ratsia ei sujunut aivan nuottien mukaan, sillä syntyneen kiivaan tulituksen aikana 15 ihmistä saivat surmansa, heidän joukossaan 6 lasta.

Lähes viikko massamurhan jälkeen, jossa kuoli 253 ihmistä, julkistetussa videossa näytetään turvallisuuskameran kuvaa, jossa terroristi sytyttää pomminsa ruokailun aikana.
http://www.israelnationalnews.com/News/Flash.aspx/455620,

11. Silmäillessäni kaikkia noita murhia, ryöstöjä, raiskauksia ja hyökkäyksiä juutalaisten ja kristittyjen yhteisöjä ja heidän omistamiaan laitoksia vastaan, on korkea aika alkaa tutkia omaa eloaan ja tekemään siitä oikeat johtopäätökset.

Jeremia profeetta välitti näitä juutalaisia koskevia varoituksia tuhansia vuosia sitten, joitten ajankohtaisuus on ilmiselvä:

”Sen tähden, katso päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: ”Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti meidät Egyptin maasta”; vaan sanotaan: ”Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin Hän oli heidät karkottanut”.

”Katso, Minä käsken tulemaan monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen Minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät, kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista. Sillä Minun silmäni tarkkaavat kaikkia heidän teitänsä, eikä heidän rikoksensa ole kätketty Minun silmiltäni”. (Jer16:14 -17)
https://www.jpost.com/International/No-future-for-Jews-in-Germany-says-German-Jewish-teenager-588016, http://endoftheamericandream.com/archives/the-satanic-temple-has-evolved-into-an-anti-trump-movement-and-leftists-are-flocking-to-it,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 13 -26; Tiberias 16 -32; Suolameri 21 -33; Eilat 21 -35 +C-astetta, aurinkoista, joskin pilviverhon suojaama; huomenna vähän lämpenevää, aurinkoista, maanantaista alkaen puolipilvistä.

USA vahvistaa merivoimiaan sekä Persianlahdelle että Välimerellä lähettäen kumpaankin kohteeseen lentokoneitten emälaivan saattueineen. Iran sanoo tarkoin seuraavansa ja vakoilevansa alusten liikkeitä Persianlahdella. https://www.dailymail.co.uk/news/article-6968277/Video-reportedly-shows-drone-piloted-Iran-Guard-spying-U-S-warships-Persian-Gulf.html,

Paavi Franciscus I uhmaa avoimesti presidentti Trumpin tahtoa avustamalla henkilökohtaisesti kuutta laitonta siirtolaiskaravaania Meksikossa, päämääränään siirtyä USA:n puolelle.
https://www.nowtheendbegins.com/the-king-of-vatican-city-moves-against-the-united-states-government-as-pope-francis-begins-personally-funding-6-illegal-immigrant-caravans-in-mexico/.

Miljoonittain puita kuolee USA:ssa ja Euroopassa kovakuoriais-epidemian vuoksi, mitä kiihdyttivät kuivuus ja ilman lämpeneminen, mikä avaa mahdollisuudet metsäpaoille.
http://www.thebigwobble.org/2019/04/trees-dying-by-million-in-us-and-now.html?m=1, http://www.cheniere.org/clouds/index.html,

USA lahjoittaa 500 000 USD Nahum-profeetan hautakammion entistämiseen Irakissa, joka kärsi pahoin ISIS-joukkojen käsissä. https://www.timesofisrael.com/us-to-donate-500k-to-restore-tomb-of-biblical-prophet-nahum-in-iraq/,










Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019