TORSTAI 28.03.2019

TORSTAI 28.03.2019
01. Useista rauhansuunnitelmista ja –toiveista huolimatta Israelin ja sen naapureitten – mukaan lukien Hamasin ja PA/PLO:n järjestöt – väliset suhteet ovat väistämättä luisumassa kohti Psalmin 83 esittämää sotilaallista ratkaisua.

Tämän Lähi-Idän noidankattilan kiehunta yli reunojensa on suurelta osin seurausta USA:n vetäytymisestä alueelta, joka poisti kiehumisen luotettavan valvonnan jättäen sen alueen paikallisten kokkien hoidettavaksi.

Venäjä on pyrkinyt tekemään voitavansa edes jonkinlaisen järjestyksen saamiseksi, mutta sillä ei ole vielä USA:n kaltaista voimaa ja arvovaltaa. Lisäksi Venäjällä on suoria etujaan valvottavana Syyriassa ja Irakissa, mikä vaikeuttaa sen toimia ja nakertaa sen luotettavuutta tasapuolisena vartijana.

02. YK:n julistaman Gazan kaistan kansainvälisen saarron tarkoituksena oli estää siellä toimivia järjestöjä rakentamasta tai hankkimasta uudelleen raskasta aseistusta ja ohjuksia, joilla ne voisivat uhata Israelin siviiliasutuksia.

Käytännössä saarto on epäonnistunut, mistä ovat todisteina Hamasin ja Islamic Jihadin huomattavasti tehostuneet iskut sekä lyhyen matkan raketeillaan että myös yli sadan kilometrin kantomatkan – joko Gazassa valmistetuilla tai Iranista salakuljetetuilla – raketeillaan.

Järkyttävä esimerkki on muutama päivä sitten Gazasta ammutut kaksi rakettia, joista toinen lensi 100 km:n päähän Gazasta ylittäen Tel Avivin ja putosi sen pohjoispuolella osuen omakotitaloon tuhoten sen täysin, ja haavoittaen seitsemää israelilaista siviiliä. Oli Jumalan ihme, ettei kukaan heistä kuollut. Toinen putosi joko mereen tai asumattomalle alueelle. Wolfin perheellä oli 4 koiraa, joiden uskottiin kuolleen, mutta Joy palasi kotiin.

03. IDF vastasi raketti-iskuihin – joita tehtiin Gazasta Israelin siviilikohteita vastaan myös lyhyen kantaman raketein – pommittamalla Gazassa Hamasin ja Jihadin sotilaallisia kohteita mutta myös Hamasin toimistorakennuksia.

Median välittämissä artikkeleissa on valitettu sitä, että IDF pommittaa avoimia kenttiä tai tyhjiä varastorakennuksia, ja kysellen: Miksi IDF ei iske terrori-järjestöiksi määrittämiensä Hamasin ja Jihadin sotilaisiin, kuten SiniValkoisen kenraali Gabi Ashkenazi sanoo esittäen samalla, että Iranin karkottamiseksi Syyriasta on uhattava Assadin hallintoa.

Voi tietenkin kysyä, miksei hän itse pommittanut Hamasin sotilaita johtaessaan IDF:ä?
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Ashkenazi-Must-kill-soldiers-not-strike-empty-buildings-to-deter-Hamas-584850,

Hamasin johtaja Ismael Haniyeh vakuutteli seisoessaan hajalle ammutun toimistorakennuksensa raunioilla, että vastarinta on antanut lausuntonsa ja Israel on ymmärtänyt sen. ”Siunaan kaikkia, jotka avustivat sionistisen hyökkäävyyden loppumiseen Gazan kaistaa vastaan” hän ylvästeli.
https://www.jpost.com/Breaking-News/Haniyeh-after-Gaza-flare-up-The-resistance-has-made-its-statement-584890.

04. IDF kokosi Gazan kaistan turva-aidan varteen - turvallisen matkan päässä siitä – kaksi panssari- ja kaksi jalkaväkipataljoonaa odottaessaan potentiaalista komentoa aloittaa tositoimet Gazassa, tai siltä varalta, että Hamas pystyy toteuttamaan uhkauksensa lähettää miljoona gazalaista ”paluumarssin” vuosipäivänä kohti Jerusalemia. Perinteinen Israelin arabien maapäivä on lauantaina, jossa myös marssitaan.

Debkafile käsittelee kysymystä artikkelissaan todeten aluksi: ”Ilman ennaltaehkäisevää IDF:n iskua turvallisuustilanne rajalla heikkenee Hamasin paluumarssin vuosipäivänä.”

DF jatkaa todeten, ettei mikään pysty estämään Hamasia juhlimasta paluumarssinsa ensimmäistä vuosipäivää; eivät Egyptin välitysyritykset eivätkä Qatarin antelias ja Israelin taloudellinen tuki, mihin UAE ilmoitti äskettäin liittyvänsä, tai IDF:n massiiviset joukkojensa keskitykset Gazan turva-aidalle.

Hamas voi tukijoittensa Iranin ja Syyrian rohkaisemina toteuttaa kiihottamalla Gazan asukkaita veriseen yhteenottoon IDF:n kanssa, joka on yhtä päättäväinen pyrkimyksissään estää kurittomien massojen ryntäykset turva-aidan läpi Israelin puolelle.

DF:n mukaan Hamas suunnittelee vuosipäivästä eräänlaista voitonparaatia, jota edelsi keskiviikkoillan 27.03. tilanne, jossa sadat gazalaiset kivittivät iDF:n sotilaita pommein ja käsikranaatein ja laskien ilmaan ennätysmäärän pommeilla varustettuja ilmapalloja.

Egyptiläiset välittäjät ovat tietoisia tilanteen räjähdysalttiudesta, mutta katsoivat hyödyttömäksi edes yrittää Hamasia luopumaan itsemurhasta, tai saada Israel uskomaan kuluneeksi kaluttua hokemaa, että ”kun käännät katseesi sivuun ja annat heidän mesuta aikansa raja-aidalla, rauhantila palaa entiselleen”.

Koska avainhenkilö, pää- ja puolustusministeri Netanyahu, neuvotellessaan IDF:n komentajan Aviv Kochavin, turvallisuusneuvonantajan Meir Ben-Shabbatin ja Shin Bet
in johtajan Nadav Argamanin kanssa, ei pystynyt saamaan yhteistä päätöstä toimien aloittamiseksi keskiviikkoiltana, aloite jätettiin Hamasin käsiin. https://www.debka.com/with-no-pre-emptive-idf-action-security-declines-further-towards-hamas-anniversary/,

Tässä toteutunee Mooseksen esittämät varoitukset. ”Muukalainen, joka sinun keskuudessasi asuu, kohoaa sinun ylitsesi yhä ylemmäksi, mutta sinä painut yhä alemmaksi”, koska et uskonut Jumalan käskyä. (5Ms28:43; 3Ms26:17)

05. Syyrian uutisagency raportoi, että pian puolenyön jälkeen Israelin ilmavoimien ampumat ohjukset iskivät Iranin sotilaallisiin laitoksiin Sheikh Najar teollisuusalueella Alepposta ja Jibrinin kaupunkien kansainvälisestä lentokentästä pohjoiseen.

SANA raportoi, että kaupunkien sähkövirta katkesi pimentäen ne, sekä että useita Israelin ampumia ohjuksia eliminoitiin.
Syyrian oppositiolähteet lisäsivät, että Israelin iskut kohdistettiin ase- ja ammus-varastoihin, jotka kuuluivat Iranin al-Quds prikaatille Aleppon alueella, ja että iskut tärisyttivät kaupunkien rakennuksia. Iskuissa kuoli 7 ihmistä.

Iskut olivat ensimmäiset Israelin tekemät Syyriaan Netanyahun ja presidentti Putinin tapaamisen ja muutamia päiviä presidentti Trumpin tapaamisen jälkeen, jossa Trump allekirjoitti USA:n tunnustuksen Israelin omistusoikeudesta Golanin kukkuloihin.

Kuukautta aiemmin Iranin, Irakin ja Syyrian armeijoiden henkilöstöpäälliköt tapasivat Damaskoksessa, jossa he sopivat Syyrian ja Irakin välisen rajan avaamiseksi osana Iranin tavoitetta avata ”maasilta” Teheranista Irakin ja Syyrian kautta Libanonin rannikolle.

USA:n ulkoministeri Mike Pompeo esitti Israelin matkansa aikana peitellyn varoituksen
Al-Quds joukkojen komentajalle kenraali Qassem Soleimanille, jossa hän totesi, ”ettei Soleiman luovu koskaan sotilaallisesta toiminnasta Israelia ja Yhdysvaltoja vastaan alueella”.

DF raportoi, että Iran siirsi sotilaallisten lentokoneittensa matkoja Damaskoksen lentokentältä Aleppon kentälle. Koneet kuljettavat asejärjestelmiä ja ohjuksia Hizbullahille ja shia-armeijalle.

Teheran on myös vähentänyt sotilaittensa määrää 30 % Syyriassa, mikä johtuu suureksi osaksi Iranin taloudellisen tilanteen vaikeutumisesta USA:n uusien sanktioitten vuoksi.
DF toteaa, että iranilaiset sotilaat ovat nyt 25 km:n päässä Israelin pohjoisrajasta. https://www.debka.com/syria-idf-air-missile-attack-on-iranian-ammo-stores-at-aleppo-darkens-city/,
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5485766,00.html,

06. Egyptiläiset upseerit, jotka välittävät Hamasin ja Israelin välillä, esittivät viime yön aikana pidetyssä tilaisuudessa, johon osallistuivat myös Islamic Jihadsin ja muiden ryhmien edustajia Gazasta, Israelin vaatimukset tulitauon sopimiseksi. Tilaisuus pidettiin Gazassa Yahiya Sinwarin toimistossa, koska IDF oli möyhentänyt Haniyehin toimistot.

Ynetnews.com viittaa lähteensä saamiin tietoihin, joissa esitetään Israelin suostumukset.
- Gazaan tavaroita Kerem Shalomin kautta kuljettavien rekkojen määrää lisätään.
- Gazan kalastusoikeutta lisätään 12 merimailiin
- Gazan sähköntuotantoa tehostetaan.
Hamas puolestaan suostuu:
- Hamasin yö-partioitten toiminta turva-aidan varrella lopetetaan.
- Vakuuttaa, että suunniteltu lauantain mielenosoitus on väkivallaton.
- Hamas estää ilmapalloterrorin toiminnan.
Egyptiläiset virkailijat kiirehtivät Gazaan Erez-terminaalin kautta, ja korkeat Hamasin ja Jihadin johtajat ryömivät esiin tunneleistaan havaittuaan, että epävirallinen tulitauko näyttää pitävän kaksi päivää kestäneitten taistelujen loputtua.
Hamas on tukenut sekä taloudellisesti että poliittisesti ”paluumarssin” nimellä tunnettuja mielenosoituksia, jotka jatkuvat etenkin perjantaisin. Israel torjuu Hamasin väitteet, että niillä pyritään poistamaan YK:n asettamat Gazan saartotoimet ja syyttää, että niitä käytetään Israeliin tehtyjen hyökkäysten verhona. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5485745,00.html,

07. UUTISIA LYHYESTI

Valtion tarkastusviraston johtaja Yoseph Shapira julkisti keskiviikkona tiedotteen, jonka mukaan Israelin poliisi neuvotteli sopimuksen Benny Gantzin kanssa ilman hyväksyttävää tarjouspyyntömenettelyä.

Raportin tultua julkisuuteen kilpaileva cyberturvallisuus-yhtiö vaatii rikostutkimuksia Ganztin omistaman Viides Dimensio-yhtiön toiminnasta.
Benny Gantz on yksi ”kenraalien juntasta”, joka yhdessä siviilin Yair Lapidin kanssa johtaa SiniValkoinen puoluetta. (Lapid ilmoittautui reservinpalvelukseen parantaakseen asemaansa kansan silmissä)

SiniValkoinen puolue torjuu väitteet epärehellisyydestä Gantzin yhtiön ja poliisin välillä.
Eipä tainnut kenraaliluutnantti Benny Gantz aavistaa, millaiseen hornankattilaan joutui. https://www.timesofisrael.com/ombudsman-raps-police-over-contract-talks-with-firm-once-run-by-gantz/,

Jewish Home puolueen puheenjohtaja Rafi Peretz sanoo, että ennen kuin hän hyväksyi liitosta Otzma-puolueen Meir Kahanen opetuslapsien kanssa, hän vaati Otzmalta vakuutusta olla hyökkäämättä viattomien ja PA/PLO:n arabien ja muitten ihmisten kimppuun.

Peretz kertoi Times of Israel toimittajalle Airport-citissä sijaitsevassa päämajassa sunnuntaina, että ennen puolueitten yhdistämistä käytiin läpi lukuisia keskeisiä kysymyksiä, ja että saatuaan niihin tyydyttävät vastaukset hän suostui yhdistämiseen.
https://www.timesofisrael.com/before-merger-with-jewish-home-otzma-yehudit-had-to-disavow-harming-innocents/,

Kaikki 28 EU-maata äänestivät USA:n presidentti Trumpin päätöstä vastaan tunnustaa Israelin omistusoikeuden Golanin kukkuloihin, Suomi tietenkin niiden mukana. https://www.jpost.com/Breaking-News/EU-We-do-not-recognize-Israels-sovereignty-over-the-Golan-Heights-584859,

Israelin opetusministeri Naftali Bennett (uusi oikeisto) hyökkäsi EU:n päätöstä vastaan
Todeten: ”Häpeä teille vastustaa Golanin itsenäisyyttä (omistusoikeutta) vastaan. Golanin kukkulat, Jerusalem ja Israelin maa on ollut juutalaisen kansan koti tuhansien vuosien ajan”.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Israeli-politicians-to-EU-Shame-on-you-for-opposing-Golan-sovereignty-584907,

YK:n TN:n 14 jäsenmaata hylkäsivät USA:n presidentti Donald Trumpin Golanin omistus-oikeuden tunnustamisen Israelille. Venäjä ja Saksa kritisoivat päätöstä pahiten. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5485826,00.html,

Israel saavutti taas yhden maailmanennätyksen tekemättä mitään sen hyväksi.
Kansainvälisten vapaaehtoisten keräämän koosteen tutkiminen osoittaa, että Malham SaltCave ulottuu 10 km:n matkalle, yli aiemman ennätyksen Namakdan luolan Iranissa.
Karttapiirroksia luolasta luvataan lähikuukausien aikana.
Malham suolaluolasto sijaitsee Kuolleenmeren eteläpäässä. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5485791,00.html,

SiniValkoinen puolue epäilee vakoilijan soluttautuneen puolueen sisälle, päätellen toistuvista arkaluonteisista vuodoista medialle. https://www.ynetnews.com/home/0,7340,L-3083,00.html,

Israel avasi koulut Gazan rajaan liittyvissä kunnissa ja kaupungeissa hauraan tulitauon pitäessä toistaiseksi. Perjantai- ja lauantaipäivät voivat muuttaa tilanteen. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5485223,00.html,

Hamas ei aio luopua perjantain väkivaltaisista mielenosoituksista tulitauosta huolimatta.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5485166,00.html,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 09 -17; Tiberias 13 -23, Suolameri 18 -25; Eilat 18 -27 +C-astetta, puolipilvistä, lauantaina sadetta, vähän viilenevää.
FORECA.com

Venezuelan tilanne vain pahenee ilman sotilaallista väliintuloa, mutta WND ennustaa ”alerts” ongelmia kaikkialla maailmassa, eikä aina ihmisen aiheuttamia. https://www.stevequayle.com/index.php?s=33,

Tuhansia pelikaaneja Israelin yllä.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/261008,

Muuttomatkalle valmistautuvat kurjet kokoontuvat Dudaim puistoon Negevissä. https://www.jpost.com/Israel-News/Storks-gather-in-Dudaim-park-in-thousands-as-they-fly-to-Europe-584195,







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021