SUNNUNTAI 17.03.2019

SUNNUNTAI 17.03.2019
Israelin sadekausi jatkuu edelleen, eilen satoi vettä ja ennusteet lupaavat tänään samanlaista säätä, eli sade jatkuu edelleen. Eilen se tuli myrskyisten tuulenpuuskien, ukkosen ja salamoinnin seuraamana. Siitäkö lienee johtunut vaiko tilanteen kohtalonomaisuudesta, että yön aikana oli kadottanut internetyhteyden, jonka kaikki taitava Markku pystyi rassaamaan kuntoon puoli kymmeneen mennessä, joten jatkan sikäli kuin pystyn - jos Isä sen sallii.
Tällä viikolla alkavat juutalaisten merkkipäivät uudelleen talvikauden tauon jälkeen. Keskiviikkona muistetaan kuningatar Esteriä ja torstaina riemulinen purim, jolloin lapset ja nuoretkin pukeutuvat hullunkurisiin vaatteisiin. (Ester 09:27 -32)

01. Uuden Seelannin kahteen moskeijaan tehdyissä terrori-iskuissa sai surmansa tämän hetken tietojen mukaan 50 muslimia, ja tusinoittain haavoittui eriasteisesti. Surmansa saaneiden lukumäärä voi siten vielä nousta pahimmin haavoittuneiden menehtyessä.

Viranomaiset luovuttavat joittenkin surmansa saaneiden ruumiit omaisilleen sunnuntaina, että he voisivat haudata rakkaansa. Muslimien tavan mukaan hautaaminen olisi suoritettava 24 tunnin kuluessa, mutta virkailijat viivyttivät niiden luovuttamista.

US:n pääministeri Jacinda Ardern sanoi surmansa saaneiden lukumäärän nousseen poliisin löydettyä yhden ruumiin moskeijasta.

Pääepäilty murhaaja on Australian kansalainen, 28-vuotias Brenton Tarrant, jota epäillään supremacistiksi.
Alustavan oikeuden päätökseen jälkeen häntä vastaan nostettuja syytteitä käsitellään oikeudessa viides huhtikuuta.

Pääministeri Ardern kutsui perjantaina iskua moskeijoihin terrorismiksi, rauhan aikana suurimmassa koskaan Uudessa Seelannissa tehtyä massamurhaa, joka on nostanut turvallisuus-järjestelyt mahdollisen uusinnan vuoksi ennätyskorkealle.
Poliisikomissaari Mike Bush sanoi, että 50. ruumis löydettiin Al-Noor moskeijasta, jossa sai surmansa 40 ihmistä puoliautomaattiaseella ammutuista luodeista, jonka jälkeen murhaaja jatkoi matkaansa toiseen moskeijaan.

Terroristi Tarrant pidätettiin 36 minuutin kuluttua poliisin saatua tiedon murhasta hänen ajaessaan toisesta moskeijasta Linwoodin lähiössä.

48-vuotias Abdul Aziz kuuli laukaukset moskeijasta, juostessaan sen ulkopuolella kohtasi terroristin, sieppasi yhden hänen pois heittämästään aseista ja uhkasi sillä murhaaja, joka hyppäsi autoonsa ajaen pois paikalta.

Christchurch sairaalassa hoidettiin 34 haavoittunutta, 12 heistä on intensiivisessä hoidossa; yksi lapsi siirrettiin Auklandin sairaalaan.

Al-Noor moskeijan läheiseen kouluun järjestettiin tukikeskus, jonne uhrien omaisia virtasi saamaan hoitoa ja tukea menetystensä johdosta.

Poliisi pidätti kolme muuta epäiltyä, mutta ei usko heidän osallistuneen murhiin. Kahta heistä epäillään iskujen suunnittelusta, mutta kolmas, naishenkilö, vapautettiin.
https://www.jpost.com/International/New-Zealand-mosque-shootings-toll-rises-to-50-police-to-release-bodies-583692,

02. IDF sanoi perjantaiaamuna, että torstai-iltana Gazasta ammutut kaksi rakettia kohti Tel Avivia oli laukaistu erehdyksessä, mikä tuntuu vähintään oudolta. IDF epäilee, että raketit ampui Hamas, joka kieltää sen.

Yhden raketin jäänteet löydettiin Tel Avivin lähellä sijaitsevan Holonin alueelta avoimella pellolla, mikä selittää sen, ettei Iron Dome aktivoitunut. Toinen raketti putosi ilmeisesti mereen. Iron Dome laskee lähestyvän raketin lentoradan, eikä aktivoidu, jos sen putoamispaikka ei aiheuta vaaraa.

Hamasin ohella myös Islamic Jihad ja muut terrorijärjestöt kieltävät ampuneensa ne. Hamasin tiedottaja vakuuttaa Hamasin pyrkivän estävän tilanteen eskaloitumisen luvaten toimia raketin ampuneita vastaan, koska ”rakettien ampuminen tässä vaiheessa on vastoin kansallisia intressejä”.

TV-kanava13 mukaan Hamasin militaristit näpelöivät valmiiksi asennettuja raketin alustoja, jotka oli suunnattu kohti Tel Avivia myöhempää käyttöä varten.
Raketit laukaistiin Hamas-johtajan Yahiya Sinwarin keskustellessa egyptiläisen delegaation kanssa, jotka kuultuaan laukauksista kysyivät vihaisina: ”Miksi sinä ammut raketteja Tel Aviviin keskustelumme aikana?”

Egyptiläiset soittivat sitten Israelin armeijan johdolle selityksellä, että se oli vahinko.
M-75 rakettien ampuminen hämmensi myös heitä, he sanoivat.

IDF:n tuore komentaja Aviv Kochavi sanoi IDF:n iskeneen sataan Hamasin kohteeseen Gazassa lisäten, että jos rakettituli olisi ollut tahallinen, IDF:n kohteita olisi ollut 500.

Aiemmin viime viikolla IDF avasi uuden Targeting Centerin, joka toimii polttopisteenä IDF:n hätätilanteen ja rutiini-kohteiden valinnassa. Keskus on toiminut kuukauden verran sen toiminnan keskittyessä eteläiselle rintamalle parantaakseen valmiutta Gazan kaistan taisteluissa, Aviv Kochavin antaman komennon mukaan.

IDF iski useisiin maanalaisiin ja sotilaallisiin kohteisiin Gazassa; iskuihin osallistui myös Israelin laivaston aluksia Rafahin läheisen rannikon edustalla.
Useiden ihmisten raportoidaan haavoittuneen, heidän mukanaan nainen, jonka toinen käsi jouduttiin amputoimaan.

IDF:n iskujen aikana Red Alert sireeni aktivoitui kolmesti Israelin puolella turva-aitaa. IDF:n mukaan Gazasta ammuttiin 9 rakettia, joista Iron Dome eliminoi kuusi, kolmen pudotessa Gazan kaistalle. Tuhotun raketin kappaleita löydettiin Sderotissa lähellä koulurakennusta, uhreista ei ole raportoitu.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/IDF-strikes-Gaza-in-retaliation-to-rocket-launch-at-Tel-Aviv-583480,

03. Vaarallinen tilanne kehittyi nopeasti Arielin ja Gitai Avishar risteyskohteessa Samariassa sunnuntaina.

Tilanne alkoi siitä, että PA:n arabi sieppasi pistoolin israelilaiselta mieheltä ampuen hänet sillä lähellä Arielin kaupunkia, jota Reuters, joka välitti tiedon siitä, kutsuu yli
20 000 asukkaan juutalaiskaupunkia ”setlementiksi”.

Ammuttuaan miehen, jolta arabi varasti käsiaseen, hän ampui sillä toista israelilaista, varasti hänen autonsa ja ajoi sillä toiseen risteykseen, jossa hän tulitti bussipysäkillä seisovaa bussia haavoittaen kolmatta israelilaista.

IDF:n tiedotteen mukaan ammunta tapahtui Arielin ja Gitai tienristeyksissä. Yksi israelilainen sai surmansa ja kaksi muuta haavoittui.

IDF lisäsi, että arabi pääsi pakoon varastamallaan autolla, ja että etsintä jatkuu. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5479823,00.html, https://www.debka.com/two-israelis-killed-five-injured-in-palestinian-at-terror-attack-outside-ariel/,

04. Genessaretin järven pinta nousi viikonvaihteen runsaitten sateitten ansiosta 7.5 sm; pohjoisesta järveen vettä tuovien purojen ja virtojen ollessa tulvillaan. Nousurajaa on silti kuitenkin yli 3 metriä, josta osa saataneen täytettyä Hermonin lumien alkaessa sulaa kesän alkupäivien aikana. Järven vedenpinta on nyt 212.45 metriä Välimeren pintaa alempana, vaikka se on noussut 2.2 metriä talvisateitten ansiosta.

Järven täyteen kapasiteettiin saamiseen tarvitaan vettä 3.615 metriä.
Tänään sunnuntaina taivaankansi on puolipilvinen, pohjoisessa voi sataa kevyesti kuten myös maan vuoristoisilla alueilla.

Maanantaina ilma tullee olemaan paikoittaen pilvinen lämpötilan noustessa tämän hetken viileydestä muutaman asteen.
Tiistaina ennustetaan aurinkoista säätä lämpötilan noustessa ajankohdan normaaliksi.
Keskiviikkona taivaankansi on osittain tai kokonaan pilvessä, lämpötilan noustessa.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/260463,

Katselkaa ylläolevaan linkkiin liitettyjä kauniita kuvia.

05. UUTISIA LYHYESTI

Ynetnews.magazine kysyy otsikossaan: Ovatko miehittämättömät pienkoneet (drones) tulossa entistä yleisemmiksi Lähi-Idän taivaalla?

Israel joutuu taistelemaan tätä taivaalta tulevaa hyökkäystä vastaan monelta ilman suunnalta.
Ehkä vaarallisin niistä on Libanonissa toimiva terrorijärjestö Hizbullah, joka vannoo tarkoituksenaan olevan Israelin tuhoaminen. Muutamia viikkoja sitten IDF:n paljastamat hyökkäystunnelit Libanonista israelilaisten kylien alle ovat karmaiseva esimerkki, että kysymyksessä on jatkuva sota olemassa olosta.

Viimeisin vaihe Hizbullahin asearsenaatissa ovat dronet, ilman ohjaajaa lentävät pienkoneet, joita ohjataan maasta käsin. Ne voidaan varustaa kameroilla ilmavakoilua mutta myös ohjuksilla ja muilla aseilla hyökkäystä varten.

Niiden hallitsematon käyttö Lähi-Idän yhä tiheämmäksi kehittyvässä lentoliikenteessä muodostaa vaaratekijöitä siviilimatkustajakoneille, mutta myös sotilaskoneille.

Matiga Airport Tripolissa, Libyassa, jouduttiin hetkeksi sulkemaan viikonvaihteen aikana tuntemattoman dronen ilmestyessä lentokentän yläpuolelle. Paikalliset asukkaat Libyassa kertovat, että tällaisten pienkoneitten (UAV) lennot Tripolin yläpuolella ovat tulleet entistä yleisemmiksi.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5478687,00.html,

Edelliseen uutiseen liittyen myös Ben Gurionin lentokenttä jouduttiin sulkemaan, kunnes kutsumaton vieras taivaalta oli eliminoitu.
Artikkelissa kerrotaan, että Kiina on erityisesti kiinnostunut valmistamaan yksin-kertaisempia ja halvempia UAV-koneita, joita se myy Egyptiin, Irakiin, Jordaniaan, Saudi Arabialle ja UAE:lle.

Eivätkä enempää USA:n kuin Israelinkaan suunnittelijat ole jääneet lehdellä soittelemaan, vaan ovat rohkeasti mukana jakamassa yhteistä kakkua.

Iran valmistaa USA:lta varastamansa Sentinel-mallin mukaan rakentamia UAV-koneitaan, joilla sen uhkaa hyökätä Israeliin, mitä valmistelaan Persianlahden sota-harjoitusten kautta 50 UAV-koneen osallistuessa harjoituksiin. Iran toimittaa niitä Hizbullahille.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5478687,00.html,

Israel on valmistanut uusia englanninkilisiä, kuvitettuja karttoja niille, jotka haluavat kokeilla erämaataitojaan ennen kulkemattomilla poluilla.

Artikkelissa todetaan, että ensimmäistä kertaa Israelin luonnonsuojelua-yhdistys (SPNI) on laskemassa myyntiin 52 taitettua englanninkielistä osakarttaa helpottaakseen vain ulkomaankieltä osaavat kansallisille erämaataipaleille Danista Eilatiin ja Punaiselle-merelle. Karttoihin on liitetty erityisnähtävyyksien kuvia.
Kartastoa kehutaan kevyeksi ja helpoksi kantaa, ja se helpottaa orientoitumista maastossa.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5479803,00.html,

Freedom Farmi Moshav Oleshissa tarjoaa vammautuneille tai muuten vajaasyntyisille – jopa 3-jalkaisille eläimille, paikan, jossa nauttia elämästään hoitajien hellässä huomassa, kuten kuva-aineistokin todistaa, pelkäämättä teurastajan lihakirvestä.

Tämän erityislaatuisen vapausfarmin perustivat entiset tekniikan parissa toimineet luontoaktivistit Adit Romano – 52-vuotian entinen businesjohtaja, ja Meital Ben Ari, 38 vuotias, joka työskenteli tekniikan parissa.

Paitsi sitä, että farmi tarjoaa pakopaikan vammaisille eläimille, se tarjoaa opetusta alalla farmilla vieraileville. Farmilla on 240 eläintä.

Kuvien perusteella voisi arvioida, että hoitoon kuulu myös terapeuttinen elementti, kuten musiikin soitteleminen siitä nauttiville. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5477737,00.html,

Gazassa Hamasin valvonnassa asuvat arabit ovat uskaltautuneet nousta terrori-järjestön ylivaltaa vastaan ja osoittavat mieltään kaduilla ja kujilla elinkustannusten korkeutta vastaan, eikä työtä ole tarjolla kuin muutamille.
Etenkin nuoriso kärsii suuresta työttömyydestä ja tilanne näyttää vain huononevan.

Ehkä rakettien ampuminenkin oli vain Hamasin juoni kiinnittää kansan huomio pois Hamasin harjoittamasta kansan hyväksikäytöstä.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5478858,00.html,

Iran pyrkii käyttämään öljytankkereita ohittaakseen USA:n asettamat entistä tiukemmat sanktiot mullahien hallitsemaa hallitusta vastaan.
Israel uhkaili hyökätä tankkereita vastaan, mihin Iran vastasi uhkaamalla täysmittaisella sodalla. Tankkereissa käytetään eri maiden lippuja omistusoikeuden hämäämiseksi.

Trumpin sanktioitten vuoksi EteläKorea poisti 10 uutta tankkeria liikenteestä ja Panama poisti rekisteristään 21 iranilaista tankkeria pakottaen ne käyttämään Iranin lippua.
Iranin öljynviennin arvioidaan muodostavan 70 % Iranin tuloista.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5478726,00.html,

Yli 60 000 ihmistä – suurin osa siviilejä – on paennut ISIS:n vielä valvomalta alueelta Syyriassa.
Syyrian demokraattinen armeija SDF on siirtänyt suurimman osan kymmenistä tuhansista pakolaisista Al-Hol pakolaisleiriin maan luoteisosassa.

Tämän viimeisen ISIS-joukkojen vielä valvoman alueen vapauttaminen terrorijärjestön hallinnasta alkoi kaksi kuukautta sitten.
https://www.jpost.com/Middle-East/Over-60000-people-mostly-civilians-have-fled-IS-Syrian-enclave-SDF-583722,

Miten Turkin harjoittama Syyrian kurdien alueen Afrinissa, poikkeaa siitä, mistä syytetään Israelia Juudeassa ja Samariassa?

Sotilasmiehitys, oliivien varkaudet, omaisuuden varastaminen, maan rohmuaminen omaan käyttöön, demografian muutokset ja vieraat muuttajat kurdien maille, näin maailmalla syytetään Israelin sortavan Juudean ja Samarian arabeja. Nyt näitä syytöksiä esitetään turkkilaisille miehittäjäjoukoille Kurdien perinteisesti rauhallisilla alueilla.

Turkkilaiset joukot miehittivät Kurdien alueet tammikuussa 2018. Vuosi sen jälkeen USA:n ulkoministeriö julkisti tutkimustensa tulokset laajalle levinneistä ihmisoikeuksien polkemisista. YK:n ihmisoikeusneuvoston raportti 31.0.2019, valottaa 14. istunnossaan summittaisista pidätyksistä ja vangitsemisesta yleisesti koko alueella.

Luotettavien arvioiden mukaan Afrinin alueella toimii yli 50 aseellista joukkoa, niiden mukana kapinallisia ja ääri-islamilaisia ryhmiä.

Turkin operaatio Olive Branch päättyi Afrinissa 18.03.2018, kutsuen sitä taisteluksi ISIS ja kurdien YPG (kurdikansan suojeluyksiköt) vastaan, joka hallitsi kurdialuetta sisällissodan aikana. Turkki pitää YPG:tä terrorijoukkona. Suuri joukko kurdeja joutui pakenemaan Turkin ja Syyrian armeijan harjoittaman sorron ja painostuksen vuoksi.

Kurdien armeija yksiköt olivat ainoat, jotka pystyivät karkottamaan ISIS-joukot. Nyt Turkin miehitysvalta kuristaa kurdien omistamaa aluetta osana Turkin pyrkimyksiä palauttaa Ottomaanihallituksen valta Lähi-Idässä.
https://www.jpost.com/Middle-East/Why-is-Turkeys-presence-in-Afrin-Syria-any-different-than-the-West-Bank-583643,

Mainittakoon tässä, ettei Israel miehitä Juudeaa ja Samariaa, sillä kansainvälisten dokumenttien mukaan ne kuuluvat Israeliin alueeseen.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN

Jerusalem 04 -13; Tiberias 10 -21; Suolameri 13 -23; Eilat 11 -23 +C-astettan, tänään paikoittaisia vesisateita, huomenna ja ylihuomenna aurinkoista. Lämpenevää.

Weatherisrael.co.il,

EteläDakotassa kotieläimet joutuvat tarpomaan jalan vahvuisessa lumihangessa. Keskiviikkona runsas lumentulo peitti niitä kokonaan. http://strangesounds.org/2019/03/south-dakota-cows-buried-snow-video.html,















Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021