TORSTAI 11.10.2018

TORSTAI 11.10.2018
01. USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley ilmoitti eroavansa lähettilään tehtävistään, joka yllätti monet, vaikka hän ottaessaan virkansa vastaan sanoi pysyvänsä siinä vain 2 vuotta.
Presidentti Donald Trump hyväksyi Haleyn eron YK:n lähettilään tehtävistään, kertoo Axios News tiistaina. "Toivottavasti tulet takaisin jossain vaiheessa" Trumpin kerrotaan sanoneen Haleylle, "ehkä toisessa tehtävässä".

Trump ja Haley pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden, jonka aikana Haley ilmoitti jättävänsä paikkansa vuoden lopussa. "Suuri ilmoitus ystäväni lähettilään Nikki Haleyn kanssa soikeassa (oval) toimistossa" Trump twiittasi.

Trump osoitti Haleylle ylistäviä kommentteja kutsuen häntä "hyvin erikoiseksi henkilöksi" lisäten, että Haley kertoi hänelle 6 kuukautta sitten, että hän voisi tarvita irrottautua tehtävistään joksikin ajaksi. Hän sanoi heidän yhdessä selvittäneen useita vaikeita ongelmia.

Puhuessaan soikeassa toimistossaan Trump ylisti Haleyta todeten hänen suoriutuneen tehtävistään uskomattoman hyvin ja toivovansa hänen palaavan hallitukseen palvellen toisessa tehtävässä.

"Olemme kaikki onnellisia kanssasi, mutta on vaikea luopua Sinusta. Toivottavasti tulet takaisin jossain vaiheessa, ehkä toisessa kapasiteetissa. Voit esittää toiveesi" presidentti Trump sanoi.
Tätä pidetään taas uutena ravisteluna Trumpin myrskyisessä hallituksessa viikkoja ennen marraskuun 6. päivän välivaaleja.
Mitään varsinaista syytä Haleyn erolle ei annettu.

46-vuotias Haley nimitettiin USA:n YK:n lähettilään virkaan marraskuussa 2016. Viime kuussa hän koordinoi toisen matkansa YK:n toimitaloon, johon liittyi toimiminen YK:n turvallisuusneuvoston siirtyvänä presidenttinä.
Ennen nimittämistään lähettilääksi Haley toimi EteläCarolinan kuvernöörinä, ensimmäisenä naisena siinä virassa, johon hänet valittiin uudelleen 2014.

Haley kirjoitti viime kuussa op-ed artikkelin, joka julkaistiin Washington Postissa. Hän kertoi siinä poliittisista erimeilisyyksistään Trumpin kanssa todeten samalla olevansa ylpeä toimiessaan Trumpin kanssa. Artikkeli oli vastaus New York Timessa julkaistuun nimettömään artikkeliin, jossa korkea hallituksen virkailija arveli salaisesta vastustusyrityksestä oikeiston taholta, ja että hallituksen sisällä käytiin keskustelua perustuslain 25. lisäyksen pohjalta Tumpin poistamisesta presidentin toimestaan.

Haley sanoo, että hän on ollut ylpeä saadessaan palvella Trumpin lähettiläänä
mutta ettei hän aina ole ollut samaa mieltä hänen kanssaan.
https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5367046,00.html,

02. Nikki Haleyn eroilmoituksen jälkeen on aloitettu spekulaatiot, mistä löydetään henkilö, joka tulee täyttämään hänen jättämänsä aukon.

"Haley oli Jumalan lahja Israelin kannalta katsottuna, puolustaen kiihkeästi, taidokkaasti, elegantisti ja kylmäpäisesti juutalaista valtiota, ja vaatien maailmaa luopumaan teeskentelystä ja ennakkoluuloista sitä vastaan" sanoi Israelin YK:n lähettiläs Danny Danon.

Danon olettaa, että Haleyn vaikutus on tunnettavissa myös Trumpin politiikassa ja päätöksen teossa.
Trump twiittasi sivullaan, että hänen tyttärensä Ivanka suoriutuisi loistavasti siinä tehtävässä, mutta sanoi arkailevansa, että häntä voitaisiin syyttää nepotismista, omaisten suosimisesta.
Ivanka twiittasi vastaan, "ettei se tule toteutumaan, sillä tiedän presidentin nimittävän huomattavan korvaajan lähettiläs Haleyn tilalle".

JP:n artikkelissa spekuloidaan muutamilla nimekkäillä henkilöillä, mutta en tässä yhteydessä katso asialliseksi käydä sitä läpi. https://www.jpost.com/American-Politics/Will-Nikki-Haleys-replacement-be-as-supportive-of-Israel-569040,

03. "Trumpin rauhansuunnitelma kahta palestiinalaista valtiota varten alkoi toteutua polttoöljyä kuljettavan rekan purkaessa lastiaan Gazassa" kirjoittaa Debkafile artikkelissaan.

USA:n Lähi-Idän erityisneuvottelija Jason Greenblatt antoi erityisen tunnustuksen pääministeri Netanyahulle rohkeudesta antaa rekoille luvan kuljettaa Gazan sähkövoimalan kipeästi tarvitsemaa polttoainetta vastoin PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin vastustusta.

Qatarin rahoittama rekkalasti ajoi Gazan terminaaliin luovuttaakseen lastinsa 09.10. DF selittää, että se oli merkittävä päivä siksi, että se oli ensimmäinen askel Trumpin rauhansuunnitelman toteuttamiseksi, jossa osakkaina ovat Israel ja Egypti, ja joka tulee aikaa myöten erottamaan Gazan kaistan Juudeasta ja Samariasta muodostaen kaksi erillistä kokonaisuutta.

DF arvioi, että vuosia kestäneiden yritysten ja pettymysten jälkeen kahden valtion muodostamiseksi Washington, Jerusalem, Kairo ja Doha ovat aloittaneet uudenlaisen kahden valtion perustamisen palestiinalaisille.
Toinen niistä Gazassa ja toinen Juudeassa ja Galileassa (ehkä osana Jordaniaa, joka perustettiin palestiinalaisvaltioksi).

Öljyrekat kuljettavat polttoöljyä Hamasin hallitseman Gazan kaistan rajalle YK:n valvomaan terminaaliin, josta se jaetaan YK:N rauhanneuvottelijan Nickolay Mladenovin valvonnassa.

Öljyrekkojen vanavedessä seuraavat toiset rekat, jotka kuljettavat kaikkia muita välttämättömyystavaroita ja ruokatarpeita kansan käyttöön.

PA/PLO:n puheenjohtaja raivostui saatuaan tietää tästä "salaliitosta PA:n ohittamiseksi ja Palestiinan kansallisen projektin mitätöimiseksi", mutta hän on ollut hiljaa viimeisestä kehityksestä.
DF katsoo sen hyväksi merkiksi, ja vielä enemmän siksi, etteivät Fatahin ja PLO:n johtajat myöskään ole reagoineet.

Abbas uhkasi lopettaa kaikkien varojen siirrot Gazaan, mikä lopettaisi palkkojen maksamisen Fatahin virkailijoille Gazassa. Netanyahu uhkasi puolestaan lähettää PA:lle tarkoitetut varat Gazaan ohittaen näin PA:n kokonaan.

Tässä pelataan hyvin vaarallista peliä, jossa päätetään sekä gazalaisten ja PA:n arabien että Israelin siviilien lähiajan kohtalo. Pystyvätkö eri tahojen johtajat estämään mahdollisen sotatilan Hamasin ja Fatahin välillä, ja ennen kaikkea PA/PLO:n arabien ja IDF:n välillä?
Abbas on vihjaillut väkivallan käyttämisestä osana pakotteitaan Israelia vastaan, kuten hän käyttää Gazan kansan kuristamista saadakseen Hamasin luopumaan vallasta Gazassa. IDF on sanonut varustautuvansa kaikkiin mahdollisuuksiin, mutta sen tulee huolehtia myös pohjoisrajansa turvallisuudesta, jossa sitä uhkaavat Hizbullah ja Iran.
https://www.debka.com/trumps-peace-plan-for-two-palestinian-states-kicked-off-by-fuel-trucks-for-gaza/,

04. Pääministeri Benyamin Netanyahu vakuutti maanantaina, että Golanin kukkulat tulevat pysymään Israelin valvonnassa aina, viitaten niiden välttämättömyyteen Israelin turvallisuudelle.

Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov esitti varoituksen Netanyahulle, että kaikki muutokset Golanin kukkuloitten asemasta ovat vastoin sopimuksia. Sputnikin keskiviikkona julkaisemassa Lavrovin varoituksessa todetaan:
"Kaikki muutokset Golanin kukkuloiden asemassa, jonka YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt, rikkovat olevia sopimuksia".
Lavrov selitti, että muutokset tulee hyväksyttää YK:n turvallisuusneuvostossa, jossa pysyvillä jäsenillä on veto-oikeus.

Netanyahussa lausunnossa todetaan:

"Israelin läsnäolo Golanilla varmistaa alueen tasapainon ympärillämme. Israelin valvonta Golanin kukkuloilla on tosiasia, jonka kansainvälisen yhteisön tulee huomioida. Niin kauan kuin se riippuu minusta, Golanin kukkulat tulevat aina pysymään Israelin vallan alla, koska muuten tulemme hyväksymään Iranin ja Hizbullahin Kinneretin rannoille".

Netanyahu pyrki selittämään, miten Hizbullah yrittää kaikin tavoin Iranin ja Venäjän tuella rakentamaan tukikohtia Syyrian alueelle lähelle Israelin pohjoisrajaa, joista se voisi lähettää ohjuksiaan Israelin alueille. Iranilla on vielä laajempia tavoitteita Israelin tuhoamiseksi.
Siksi Israelin tulee saada pitää Golanin kukkulat valvonnassaan.

Netanyahun ja presidentti Putinin tapaamisella on kiire, ja koska heillä on perinteisesti luottamukselliset välit, Netanyahu uskoo voivansa vaikuttaa ystävyys-suhteisiin vedoten Putinin hyväksymään Israelin toiveet.
Miten paljon tässä vaikuttavat Putinin ja Venäjän puolustusministeriön eriävät näkemykset, on arvoitus, joka voitaneen selvittää keskusteluilla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/253038,

05. Beitar yhteisö on joutunut sitä kohdanneen tragedian johdosta perusteitaan myöten ravistelluksi keskiviikon vastaisena yönä.
Ginsburgin perhe menetti kaksi lastaan, 4-vuotias Efrat ja 2-vuotias Twi, heidän kotinsa tuhonneen tulipalon uhreina.
10 lasta ehdittiin pelastaa liekeistä, mutta nämä kaksi jäivät jostain selvittämättömästä syystä jälkeen.
Palon syytä ei vielä tiedetä, mutta ynetnews.com raportoi: yölamppu oli räjähtänyt ja pudonnut lasten vuoteelle.

Naapurit joutuivat kesken yötä toteamaan karmean näyn.
"Tunsimme savun hajua, menimme tarkastamaan ja avatessamme naapuriasunnon oven näimme savun tulevan asunnon makuuhuoneesta".
Naapuri Itzik kertoi vaimonsa ottaneen yhden lapsista ja vieneen sen pois, toinen naapuri pelasti 2 muuta lasta savusta huolimatta.

Artikkelin mukaan Hatzolah vapaaehtoinen kertoi, että palokunta saapui paikalle verrattain hitaasti, eikä ollut varautunut tilanteeseen. Ilman naapurien apua palo olisi voinut vaatia enemmän uhreja.
Lapsia saatiin kuitenkin ulos Ginsburgin kodista, ja palon kiihtyessä talo jouduttiin evakuoimaan kokonaan, mutta yleisessä hämmingissä kukaan ei havainnut kahden lapsen puuttumisen, eikä asuntoon voitu enää mennä.
Kaikkiaan 10 lasta pelastettiin liekeistä.

Keskiviikkoaamuna Gingsburgin perhe tajusi asemansa toivottomuuden ja heitä kohdanneen tragedian karmeuden. He olivat menettäneet kotinsa kaikkine tavaroineen ja vaatteineen, ja kaksi lapsistaan. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/253029,

06. Gazan pyromaanit ovat tuhonneet valtavan määrän luonnonmetsää ja puistoja sekä maatalousmaata ja viljelmiä 6 kuukautta kestäneen "paluumarssin" yhteydessä Gazasta lähetettyjen pyromaanipallojen toimesta, kertovat KKL-JNF julkistamat tiedotteet.
Keren Kayemet L`Lsrael säätiö raportoi keskiviikkona, että 3 279 eekkeriä kaikkiaan 12 270 dunamista metsää on tuhoutunut tulipaloissa. Toiset 4 000 eekkeriä maatalousmaata on myös tuhoutunut Gazasta lähetettyjen pyromaani-palloryppäitten sytyttäminä.

Suurimmat tuhot on aiheutettu Beerin ja Kissufum metsille Negevin länsiosassa., sekä lisäksi metsille lähellä Sderotin kaupunkia ja Lahavin kibbutsia Negevin pohjoisosassa.
KKL-JNF ovat asettaneet alustavasti 100 miljoonaa NIS (27.5 miljoonaa USD) menetysten korvaamiseksi Gazan raja-alueiden yhteisöille. Syntyneitten vahinkojen määrää ei pystytä vielä arvioimaan jo siksi, että tuhopoltot jatkuvat ja uhkaavat levitä Juudeaan ja Samariaan.

Hamasin inspiroimat väkivalta ja leija- ja ilmapallojen tuhopoltot alkoivat kuusi kuukautta sitten. Tuhopoltot ovat levinneet myös Juudean ja Samarian alueille, mistä ensimmäiset merkit havaittiin lähellä Modiinia ja Givat Zeevissä Jerusalemin pohjoispuolella Binyamin alueella.
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/2

YK:n välityksen ansiosta Israelin, Jordanian ja PA/PLO:n delegaatiot pystyivät suostumaan harvinaiseen ja positiivista kehitystä ennakoivaan kompromissiin YK:n kulttuuriagentuurin UNESCO:n Jerusalemin vanhan kaupungin ja PA:n opetustointa käsitteleviin päätöslauselmiin.

Pariisissa pidetyssä UNESCO:n konferenssissa Israelin ja arabien diplomaatit hyväksyivät keskiviikkona "vesitetyt" päätöslauselmat, mikä sinänsä on harvinaista ja minkä monet katsovat ennakoivan positiivisenmaa ja tasa-puolisempaa kehitystä Israelin asioita käsiteltäessä.
Iloa sumentaa kuitenkin tosiasia, että USA sanoutunee irti UNESCO:n toiminnasta 2018 lopussa sen räikeästi Israelia eriarvoisesti kohtelevan toiminnan vuoksi, ja Israel sanoutuu irti sen toiminnasta ensi vuoden alkupuolella. Vesitetyillä päätöslauselmilla halutaan kosiskella Israelia muuttamaan mielensä.
Ranskan Audrey Azoulau, joka nimitettiin järjestön johtajaksi, on kehottanut molempia maita harkitsemaan uudelleen. Hän vakuuttaa palauttavansa luottamuksen Pariisissa toimivaan järjestöön, mutta sen toimintaa vaikeuttavat alueelliset kilpailijat ja varojen puute.
Israelin ulkoministeriö ei halunnut kommentoida kysymystä. Tekstiluonnokset käsitellään uudelleen huhtikuun konferenssissa, jonka jälkeen Israel ilmoittaa lopullisen kantansa erosta UNESCO:sta. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5367952,00.html,

07. USA vakuuttaa, ettei se osallistu Syyrian uudelleen rakentamiseen, jos Iranin vaikutus ja sen joukkojen pysyminen Syyriassa jatkuvat.
USA:n ulkoministeri Mike Pompeo sanoi keskiviikkona, että USA ei tule osallistumaan Syyrian sodanjälkeiseen korjausrakentamiseen, jos Iranin joukot pysyvät edelleen Syyriassa, laajentaen siten USA:n järkevää perustaa USA:n osallistumisesta konfliktiin.
Pompeo vakuutti - puhuessaan Israelia kannattavalle ryhmälle - agressiivista vastausta Iranin vaikutusvallan levittämistä vastaan kaikkialla Lähi-Idässä, todeten, että Syyria muodostaa ratkaisevan taistelukentän.

"Vastuu Iranin karkottamiseksi maasta lankeaa Syyrian hallitukselle, jolle lankeaa velvollisuus sen läsnäolosta siellä" Pompeo puhui "Juutalaisen Instituutin Amerikan Kansallisesta Turvallisuudesta" tilaisuudessa.
"Jos Syyria ei varmista Iranin tukemien joukkojen täydellistä poistumista, se ei tule saamaan yhtään USD Yhdysvalloilta jälleen rakentamiseen".

Pompeon puhe vahvisti USA:n virallisen osallistumisen Syyrian sisällissotaan todellisen syyn. Seurantaryhmän laskujen mukaan Syyrian sodassa on saanut surmansa 365 000 ihmistä vuodesta 2011 lähtien.
USA:lla on edelleen n. 2000 sotilasta Syyriassa, joiden tehtävänä oli kouluttaa ja neuvoa Assadin hallitusta vastustavaa ryhmää ISIS-ryhmän ulkopuolella.

"Tärkein tehtävämme oli aluksi ISIS-joukkojen tuhoaminen, ja on sitä edelleen, mutta nyt siihen on liitetty kaksi toisiinsa liittyvää objektia.
Niihin kuuluvat rauhanomainen poliittinen resoluutio Syyrian konfliktista, ja kaikkien iranilaisten ja sen tukemien joukkojen poistaminen Syyriasta".

Presidentti Trump puhui "Amerikka ensin" periaatteensa mukaan USA:n joukkojen poistamisesta Syyriasta, mutta Iranin vaikutusvallan kasvaminen Lähi-Idässä ja eritoten Syyriassa on antanut hänelle aiheen harkita kysymystä uudelleen tilanteen kehityksen mukaisesti.
Hän myös vakuutti USA:n keskeyttävän 230 miljoonan USD tuen Syyrian jälleen rakentamiseksi saatuaan GCC maiden vakuutukset osallistumisesta sodan tuhojen korjaamisen kustannuksiin.

Pompeon puhe kuitenkin vihjaa, ettei USA aio poistaa joukkojaan Syyriasta, ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton totesi äskettäin, että "USA:n joukot pysyvät Syyriassa niin kauan, kuin Iranin joukkoja on maan sisällä". Hän ei huomioi ollenkaan sitä, että Syyria on – ainakin nimellisesti – itsenäinen valtio, jolta tulee pyytää lupaa pitää vieraan valtion joukkoja alueellaan.

Turkki, Venäjä ja Iran vetoavat aina siihen, että Assad pyysi heidän joukkojaan joskin Assad on viime aikoina pyytänyt kaikkia vieraiden maiden joukkoja poistumaan alueeltaan. Syyrialla ei itsellään ole voimia niiden poistamiseen. https://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-5368360,00.html,

Venäjä toimittaa Syyrialle kaikkiaan 24 S-300 IT torjuntaohjusjärjestelmän laukaisualustaa sekä satoja itse-ohjautuvaa ohjusta. Järjestelmät tultaneen asentamaan Syyrian raja-aluille, myös sen itäosaan, jossa on USA:n tukikohta ja lentokenttä. Joutuuko USA pyytämään Venäjän lupaa lentokoneittensa lennoille Syyrian ilmatilassa? Siinä muhii todellisen kriisin aiheuttaja.

08. UUTISIA LYHYESTI

IDF tuhosi torstaina Hamasin rakennuttaman ja rahoittaman 15. hyökkäystunnelin, joka alkoi Khan Younesista ja jatkui 200 metriä Israelin alueella. Kuten edellinen lokakuussa 2017 tuhottu hyökkäystunneli tämäkin liittyi laajaan tunneliverkostoon. Tunnelissa oli useita kiemuroita useilla yhteyksillä, ja varustettuna sähköllä ja puhelinlinjoilla. Tämän huomioiden voidaan kysyä, miten mielekästä Israelilla on avustaa Gazan sähkönsaantia?

IDF löysi tunnelin jo viikkoja sitten, mutta "operatiivisista syistä tunnelin tuhoamista siirretiin useilla kuukausilla".
Toinen kysymys herää, miten Israelin rakentama ja avoimesti reklamoima tunnelin kaivamisen estämiseksi kallis maanalainen este toimii, eikö sen pitäisi estää tunnelien kaivaminen Israelin puolelle?

Kolmanneksi DF arvioi, että "tunnelin löytämisen julkistamista siirrettiin, ettei se häiritsisi Kairossa meneillään olevia epäsuoria tulitaukokeskusteluja Hamasin kanssa". Saatuaan Hamasin vahvistuksen IDF julkaisi löytönsä ja tuhosi sen.
Torstaina toistettu punainen hälytys ilmoitti rakettihyökkäyksestä Gazasta Israeliin, mutta IDF kielsi rakettien ampumisen "kiireesti", kuten DF sanoo. IDF ilmoitti vain, että hälytys rakettien ampumisesta oli virheellinen ja johtui hälytys-järjestelmän virheellisestä toiminnasta, eikä se millään tavoin liittynyt päivittäisiin väkivaltaisiin mielenosoituksiin turva-aidan varrella.
Mitä IDF oikein luulee hämäävänsä?
https://www.debka.com/the-idf-destroys-its-15th-hamas-terror-tunnel-in-gaza-no-bearing-on-balloon-terror/,

IDF:n vapaaehtoinen sotilas ja israelilainen siviili haavoittuivat puukotus-välikohtauksessa, joka tapahtui Samarian alueen prikaatin tukikohdan ulkopuolella torstaina iltapäivällä.
23-vuotias vapaaehtoinen sotilas haavoittui kohtalaisen vakavasti yläruumiiseen kohdistetuista puukoniskuista. 26-vuotias israelilainen siviili-nainen haavoittui lievemmin jalkaan osuneesta (luodin?) sirpaleesta.
Puukotus tapahtui bussipysäkillä Maskit risteyksen lähellä Har Brachan ja Itamarin välillä. Pysäkillä bussia odottaneet yrittivät lannistaa puukottajan, mutta hän pääsi pakoon sotilaitten luotien siivittämänä. Häntä ei ole saatu kiinni, kuten ei kaksi israelilaista murhannutta Ashraf Walid Suleiman Naalwaa, joka pääsi pakoon M16 kiväärinsä kanssa. https://www.jpost.com/Israel-News/Report-Two-wounded-one-critically-in-stabbing-attack-in-West-Bank-569179,

Pääministerin ensimmäinen innovatio konferenssi on saanut yllättävän suosiollisen vastaanoton ulkomailla. Delegaatioita on tulossa monista maista, niiden joukossa Venäjä, Kiina ja USA, sekä useita muita – Italia, Ranska, Australia, Englanti, Korea. Mexiko, Sveitsi, Uganda, Singapore, Hong Kong, Saksa jne. mutta joukossa ei liene yhtään muslimimaata. Konferenssissa keskustellaan mullistavista teknillisistä inventioista ja tietenkin isäntämaan osuudesta niiden kehittämiseksi. Konferenssin avaus tapahtuu 24.lokakuuta Jerusalemissa ja kestää useita päiviä. Konferenssissa kerrotaan uskomaton tarina, miten Israel kehittyi raunioituneesta jättömaasta innovaation kärkimaaksi maailmassa, ja kerrotaan kauniita esityksiä Israelin teknologian osuudesta maailman muuttamiseksi (parantamiseksi, kuten Israel sanoo).
Konferenssissa käytetään tietokoneperusteiden antamia mahdollisuuksia hologrammien muodossa kerrottuna minä-muodossa. Ohjelmaan kuuluu usean kerroksen laajuinen näyttely, jossa esitetään start-up Kansaa sadan tapahtuman ohessa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/253096,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 14 -24; Tiberias 20 -32; Suolameri 23 -32; Eilat 21 -32 +C-astetta, osassa maat puolipilvistä, muualla aurinkoista. Huomiset lämpötilat ovat lähes samat kuin tänään.

Hurrikaani Michael iski Floridan rannikolle keskiviikko-iltana kategoria 4 voimalla ja 155 mailin tuulennopeudella, mutta on rantauduttuaan menettänyt voimaansa, vaikka on vielä kategoria 5 trooppinen myrsky.
Tähän mennessä Michael on tuhonnut 288 000 kotia ja liikettä Floridassa, sekä jättänyt 81 000 taloutta ilman sähköä Georgiassa ja Alabamassa. Kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Michael voi tuoda 4 -15 tuumaa sadevettä, ja sen ohessa rankkasateitten aiheuttamia paikallisia tulvia. Yhden lapsen kerrotaan saaneen surmansa kaatuvan puun alla. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/253074,







Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021