TIISTAI 12.06.2018

TIISTAI 12.06.2018
01. ROOMA palaa, ja keisari soittaa viuluaan. Gazan lähiympäristö palaa ja hallituksen ministerit pitelevät korviaan, etteivät kuulisi valituksia yhä uusista terrorihyökkäyksistä suojattomia juutalais-kyliä ja -kaupunkeja vastaan. Jotain sentään saatiin aikaan: Knessetin ulko- ja puolustusasiain komitea hyväksyi hallituksen esityksen, että terrorihyökkäyksistä aiheutuneet vahingot voidaan vähentää Israelissa työskentelevien PA:n arabien pidätetyistä verovaroista, joita Israel kerää kuukausittain PA:lle.
Gazasta lähetettyjen leijojen ja heliumpalloryppäitten sytyttämät tulipalot ovat tähän mennessä aiheuttaneet ainakin 5 miljoonan NIS vahingot sekä poltettujen suojelumetsien omistajayhtiöille että maanviljelijöille poltettuina viljelyksinä ja hedelmätarhoina.
Viime viikolla terroristit polttivat 75 eekkeriä yhden päivän aikana. Juutalaisen sapatin aikana lauantaina terroristien lähettämät leijat ja heliumpallot sytyttivät Israelin puolella turva-aitaa 17 tukipaloa.

Suomessa sanottaisiin: "Maksetaan potut pottuina". Onhan Gazassakin viljapeltoja ja hedelmätarhoja ja Israelissa varmaan tarpeeksi teknistä osaamista koko Gazan sytyttämiseksi tuleen. Se olisi ehkä varmin tae, että julistamaton sotatila Gazasta Israelin siviilikohteita vastaan saataisiin loppumaan.
Juutalainen moraali kuitenkin estää tällaiset toimenpiteet, vaikka juutalaiset kunnioitetut rabbit ovat jo kauan sitten julistaneet: "Jos sinä et auta itseäsi, kuka sitten? Ja jos ei nyt, koska sitten?"

Toisaalta EU:n ja YK:n taholta esitetään jatkuvia syytöksiä suhteettomasta voiman käyttämisestä "rauhallisia mielenosoittajia vastaan"- vaikka Gazan mielenosoitukset ovat kaikkea muuta kuin rauhallisia. Loppuun saakka ajateltuna vaatimus tasapuolisuudesta kai tarkoittaisi sitä, että IDF:n tulisi lähettää tuleen yhtä suuri joukko-osasto kuin Hamas ja samoilla aseilla aseistettuna, ja samalla moraalilla varustettuina. Tämä tarkoittaisi loputonta verenvuodatusta, kostoiskuja kostoiskun jälkeen, ja IDF:n moraalin laskemista terrorismin tasolle. Tätäkö YK ja EU todella haluavat? Vai onko taustalla katalampi päämäärä: Israelin elämän saattaminen sietämättömäksi ja antautuminen vihollisen armoille, jotka eivät omien sanojensa mukaan tunne sääliä. Iranin ylin kaitsija Khamenei toistaa kehittämäänsä teemaa Israelista syöpäpesäkkeenä, "joka täytyy hävittää olemasta kansa, ettei Israelin nimeä enää muisteta", kuten Psalmi 83:5 toteaa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/247279,

02. Washington Micah Temple on avoimesti asettunut boikotoimaan Israelia ja osoittaa sen päivän selvästi kutsumalla New Israel Fund järjestön (NIF) entisen presidentin Naomi Ghazan puhumaan temppelissään shabatti-tilaisuuksien jälkeen, kertoo Ronn Torossian Arutz Shevan julkaisemassa artikkelissaan.
"Synagogan ei tulisi avosylin ottaa vastaan organisaatiota, joka häpeilemättä tukee Israelin boikottia. NIF jatkaa avoimesti Israelin boikotointia, aktiivisesti vastustaa IDF:ä ja Hamasin terroristien perheiden avustamista Israelin korkeimmassa oikeudessa".
Likud käyttää siitä nimitystä "Israelin vastainen järjestö".

Pääministeri Netanyahu kirjoitti äskettäin FB:ssa: "NIF on ulkomainen organisaatio, joka saa rahoitusta vierailta hallituksilta ja Israelille vihamielisilta elementeiltä, kuten George Soros. Säätiön todellinen tavoite on tuhota Israelin juutalainen karaktääri ja muuttaa se kaikkien kansalaistensa valtioksi, Palestiinan juutalaisista vapaan kansa-valtion rinnalle 1967 sotaa edeltäville linjoille pääkaupunkinaan Jerusalem. Vuosikymmenien aikana säätiö on rahoittanut sionismin vastaisia ja palestiinalaisia tukevia järjestöjä, mukaan lukien ne, jotka häpäisevät IDF sotilaita kuten Breaking the Silence ja B´Tzelem, sekä sellaisia, jotka taistelevat palestiinalaisten rinnalla kuten Adalah".
"ämän johdosta järjestöllä, joka vahingoittaa Israelia, ei ole mitään asiaa synagogassa. Israelia boikotoivalle järjestölle ei saa antaa mitään puheoikeutta missään temppelissä".

Vuonna 2014 Ghazan vastasi syytöksiin todeten, että NIF on valinnut oikean suunnan. Se on äärettömän tärkeää. Monet NIF:n kannattajat ovat syrjineet setlementeissä valmistettuja tuotteita 46 vuoden ajan, tarkastaen supermarketeissa myytäviä tavaroita, missä niitä valmistetaan eivätkä osta niitä. Sen tarkoituksena on painostaa Israelia yhdessä ulkomaiden hallitusten ja järjestöjen valitsemien boikottitoimien kanssa. He väittävät, ettei kyse ole politiikasta, vaan setlementtitoiminnan vastustamisesta, tai paremminkin rauhanprosessista". (Jair Lapid, Yesh Atid) http://www.israelnationalnews.com/Articles/Article.aspx/22287.

03. Tänään tiistaina 12.kesäkuuta 2018 on se päivä, jolloin USA:n presidentti Donald Trump ja PohjoisKorean presidentti Kim Jong Un paiskaavat kättä toisilleen Singaporessa historiallisen tapaamisen ja neuvottelujen alkamiseksi virallisesti. JP:n artikkelin mukaan molemmat johtavat väänsivät vakavat ilmeensä ystävällisiksi kuvausta varten molempien maiden lippujen todistaessa tätä tapausta, jota vielä muutamia kuukausia sitten kukaan ei uskonut mahdolliseksi.
Trump ja Kim Jong Un keskustelevat kaksistaan arviolta 3 tunnin ajan. Tätä hetkeä on odotettu suurella mielenkiinnolla, mutta myös suudella varovaisuudella liiallisten odotusten romuttumisen pelossa. Molemmat johtajat ovat viimeiseen asti vakuuttaneet tukevansa Korean niemimaan puhdistamista ydinaseista, mutta kumpikaan osapuoli ei ole halunnut tai pystynyt kertomaan, mitä se käytännössä merkitsee ja miten sinne päästään. Trump kiitteli vielä ennen tapaamisen alkamista, että avustajien keskeiset neuvottelut ovat edenneet nopeasti ja erinomaisesti.

Trumpin ja Kimin kahdenkeskeiset keskustelut (vain kääntäjät paikalla) kestivät 38 minuuttia, jonka jälkeen USA:n ulkoministeri Pompeo, kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton ja armeijan yleisesikunnan päällikkö liittyivät mukaan, kuten PohjoisKorean varapuheenjohtaja, ulkoministeri ja ulkomaanasioitten puheen-johtaja. Vielä kuukausi sitten johtajat nimittelivät toisiaan "pieneksi rakettimieheksi" ja "kyvyttömäksi vanhaksi mieheksi". Trump peruutti tapaamisen Kimin varapresidentti Mike Penceä vähättelevän lausunnon vuoksi, mutta suostui siihen myöhemmin.

USA:n ja PK:n johtajat eivät ole tavanneet toisiaan sen jälkeen, kun maat joutuivat sotaan keskenään 58 vuotta sitten, mikä jäädytti tilanteen Pohjois- ja EteläKoreoiden välillä jännittyneeksi konfliktiksi koko sen jälkeiseksi ajaksi, minkä johdosta USA on pitänyt 29 000 sotilastaan pysyvästi EteläKoreassa, mutta myös estänyt suorien investointien mahdollisuuden Koreaan.

Trumpin päämääränä on PohjoisKorean "laajan ydinarsenaalin täydellinen, tarkistettava ja peruuttamaton" purkaminen. PK:n arvioidaan rakentaneen 60 ydinpommia, jotka on hajotettu eri puolille maata, sekä uudenaikaiset ohjusjärjestelmät niiden kuljettamiseksi eri puolille maailmaa. Tämä kuljetusjärjestelmä ballistisine ohjuksineen, joilla PK yltää Yhdysvaltoihin, sai Trumpin uhkaamaan uudella sotilaallisella konfliktilla. Tämä yhdessä uusien sanktioitten pelossa saivat PK:n johtajan suostumaan tiistaina järjestettävään neuvotteluun.
Kriitikot varoittavat, ettei edellisten esimerkkien valossa PK:n vakuutteluihin voida luottaa, vaan Kim voi käyttää tapaamista Trumpin kanssa korkeantason PR-kampanjassaan.
Kim määräsi ohjustestit keskeytettäviksi 6 kuukauden ajaksi, sekä tuhosi ydinaseitten testausalueet, vaikka kansainväliset tarkkailijat eivät ole päässeet niitä tutkimaan.
Trump totesi omaan itsekeskeiseen tapaansa näkevänsä Kimistä ensimmäisen minuutin aikana, onko hän vakavissaan. Hänen ensimmäiset reaktionsa olivat positiivisia, mikä osoittanee hänen luottavan keskustelukumppaniinsa.
Kim Jong Unin toiminta viiden vuoden aikana PK:n presidenttinä ei anna luotettavaa kuvaa hänestä. PK pitää 100 000 kansalaistaan raskailla työleireillä. Hän komensi surmaamaan puoliveljensä ja setänsä sekä määräsi kaikkiaan 340 teloitusta maassaan.

Trum sanoi ennen yhteistä lounasta Kimin kanssa: "Yhdessä työskennellen me hoidamme sen. Me ratkaisemme sen. Odotan voivani työskennellä hänen kanssaan".
Kim totesi keskustelujen kaikesta ulkoa tulevasta painostuksesta huolimatta edeltävän rauhaa, ja perusteellisesti ylittäen aiemmat virheet, on mahdollista edistyä. "Kuten sanoin aiemmin, edessä tulee olemaan vaikeuksia yrittäessämme tehdä jotain täysin uutta, mutta olen päättänyt aloittaa suuren uuden projektin käyttäen tämän päivän hyvää alkua tilaisuutena". https://www.jpost.com/International/Trump-meets-Kim-in-landmark-Singapore-summit-559744
https://www.jpost.com/International/After-historic-meeting-Trump-says-talks-better-than-anybody-could-have-expected-559754.
04. Iranissa tietenkin seurataan tarkemmin kuin ehkä missään muualla, miten keskustelut etenevät, ja jos Trump pystyy solmimaan kattavan sopimuksen Kimin kanssa, miten se tulee vaikuttamaan USA:n ja Iranin välisiin suhteisiin.
Toinen kysymys on, miten se vaikuttaa Israeliin. Toisten mielestä mikä tahansa keskustelujen tulos tulee vaikuttamaan positiivisesti Israeliin.
USA:n entinen turvallisuusneuvonantaja Eliott Abrams totesi JP:n haastattelussa, ettei hän näe kysymystä aivan sillä tavoin. Hän sanoo, että jos Trump onnistuu solmimaan toivotun joskin epävarman sopimuksen Kimin kanssa, hän tulee käyttämään sitä esimerkkinä vaatimuksiinsa JCPOA sopimuksen muuttamiseksi. Hänen mukaansa PK halusi Iranin sopimuksen kaltaisen sopimuksen, jolla sanktiot poistetaan ja kauppasuhteet länsimaiden kanssa alkavat kukoistavat. Hän jopa epäilee, että Trump irtosi Iranin sopimuksesta valmistellessaan keskusteluja PK:n kanssa ja teki selväksi Kimille, ettei Iranin kaltaista sopimusta tulla koskaan solmimaan PK:n kanssa. Trump voisi käyttää onnistuneita keskusteluja painostaessaan eurooppalaisia Iranin sopimuksen muuttamiseksi.
https://www.jpost.com/Opinion/What-do-the-North-Korean-talks-mean-for-Iran-559741,

05. UUTISIA LYHYESTI
KP:n artikkelissa kerrotaan juutalaisten Juudeassa ja Samariassa osoittavan mieltään korkeimman oikeuden määrättyä Netiv HaAvot etäyhteisön purkamiseksi viimeistään tänään Peace Now esittämän valituksen vuoksi, jossa väitetään rakennusten olevan PA:n arabien omistamalla maalla. Tulkoon vielä kerran todetuksi, ettei KO tutki maaomistussuhteita, ne kuuluvat alueoikeuksien tehtäviin. KO on kuitenkin alistunut NGO-järjestöjen vaatimuksiin toimien niiden työrukkasena. Gush Etzionin alueneuvoston puheenjohtaja Shlomo Neeman vaatii, että Israelin tulee pikaisesti saattaa Israelin valtion oikeus ja laki Gush Etzionin alueeseen, jonka puolesta israelilaiset ovat vuodattaneet vertaan, ja jonka hallitukset ovat vakuuttaneet aina olevan osa Israelia. Asukkaiden evakuoinnin uskotaan tapahtuvan rauhallisesti ilman väkivaltaa. https://www.jpost.com/Israel-News/Settlers-protest-evacuation-with-annexation-calls-559749

Oikeuskansleri Avichai Mandelblit valmistelee päätöstään, jolla hän määrää Sara Netanyahua vastaan nostettujen syytteiden käsittelemiseksi oikeusistuimessa. Poliisin erikoisryhmä on hiostanut Saraa useiden kuukausien ajan löytääkseen todellisia perusteita pääministerin vaimon syyttämiseksi. Tämä kuulostaa ajojahdilta, sillä havaitut poikkeamat ovat varsin mitättömiä, joskaan emme voi tietää kaikkea, mistä häntä syytetään. Pääministeri itse on poliisin erityistutkinnan alaisen neljästä eri epäilyksestä. https://www.jpost.com/Israel-News/Mandelblit-Sara-Netanyahu-indictment-to-be-decided-on-within-days-559704

Israelissa useita vuosia kestäneen kuivuuden vuoksi maan tärkein juomavedenlähde Genessaretinjärvi Galileassa uhkaa kuivua tasolle, jossa veden happamuus tekee mahdottomaksi pumpata vettä ekologisten ongelmien lisäksi. Kesäkuun 1. päivänä veden-pinnan korkeus oli 213.46 merenpinnan alapuolella. Ennätys luku saavutettiin 2001, jolloin se oli 214.87, jota kutsutaan mustaksi linjaksi. Ongelman korjaamiseksi Israel energiaministeri Yuval Steinitz ilmoitti sunnuntaina kahden uuden vedenpuhdistus-laitoksen rakentamiseksi, yksi Sorekseen toinen Galilean länsiosaan. Vedenpuhdistuksen arvioidaan kaksikertaistuvan 2030 tarkoituksella pumpata 1.1 miljardia kuutiometriä vettä vuosittain. Israelin 5 puhdistuslaitosta tuottavat 585 miljoonaa kuutiometriä vuosittain. 200 -300 miljoonaa kuutiometriä tuottavan laitoksen rakentaminen maksaa 3 miljardia NIS (840 miljoonaa USD).
Puhdistetun veden pumppaaminen Kinneretiin aloitetaan ensi vuonna seuraten sen vaikutuksia ympäristöön. Kinneretiin vettä tuovat 7 laskujokea Gaaton Stream, Naaman joki, Kishon joki, Hadera Stream , Tzipori Creek, Betzet Stream ja Einan Stream ovat kuivuneet. Hallitus antaa 100 miljoonaa NIS niiden kunnostamiseksi. https://www.jpost.com/Israel-News/Cabinet-approves-transferring-desalinated-water-to-Kinneret-559643

Zipporin kansallispuistosta löydettiin Bysantinajan viininpuristus-laitos, joka aiemmin palveli vesivarastona. Laitos on sikäli harvinainen, että se on kokonaan katettu. Tila on suuruudeltaan 3.2 neliömetriä 2.17 metrin syvyydessä. Viini oli suuresti haluttu juoma Bysantin aikana, mutta muslimit vieroksuivat sitä, koska Koraani kieltää huumaavien aineiden käyttämisen. https://www.jpost.com/Israel-News/Byzantine-wine-press-uncovered-at-Zippori-National-Park-559627

The Bands Visit yhtye nappasi New Yorkin Broadwayn Tony palkinnoista 10, yksi niistä paras musikaali. Musikaali perustuu israelilaiseen saman -imiseen filmiin, jossa painotetaan juutalaisten ja arabien voivan elää ystävinä keskenään. Filmissä kerrotaan fiktiivisestä egyptiläisestä arabibändistä, joka juuttui hiekkaan lähellä juutalaista kylää. Arabit löysivät sukulaissieluja paikallisista asukkaista esiintyen yhdessä kuun valossa.
https://www.jpost.com/Israel-News/The-Bands-Visit-nabs-10-Tonys-559667

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -24; Tiberias 23 -32; Suolameri 26 -34; Eilat 26 -37 +C-astetta. Tänään ja huomenna voi sataa, ylihuomenna selkiytyy. Lämpötila nousee hieman.

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019