TIISTAI 29.05.2018

TIISTAI 29.05.2018
01. Pääministeri Netanyahu matkustaa ensi viikolla Eurooppaan, ensin Berliiniin, jossa hän tapaa Saksan liittokansleri Angela Merkelin, ja sieltä Pariisiin, jossa hänellä on tapaaminen presidentti Emmanuel Marcosin. Keskustelujen pääteemana lienee JCPOA-sopimuksen mahdollinen täydentäminen, jota EU-maat vastustavat. Israelin kannalta kriittisin kysymys on Iranin potentiaalinen ydinpommi, jota varten se raporttien mukaan rikastaa uraania salaisessa paikassa, jonne IAEA:n tarkastajia ei ole päästetty. Toinen kysymys, joka koskee läheisesti myös Yhdysvaltoja ja jonka tulisi koskea myös EU-maita, on Iranin ballististen ohjusten rakentaminen. Näillä se yltäisi useimpiin EU-maitten ja Lähi-Idän pääkaupunkeihin, sekä Israeliin.
Israel suhtautuu vakavasti Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein uhkauksiin tuhota Israel kokonaan ja poistaa se maailmankartalta.
Toiseksi Israel ei voi hyväksyä Iranin rakentavan tukikohtiaan Syyrian eteläosiin aivan pohjoisrajan tuntumaan. Presidentti Putin ymmärtää tämän ja pyrkii estämään Iranin ja Hizbullahin joukkojen siirtymisen Syyrian eteläosiin.
Kolmas Israelia arveluttava kysymys on Iranin rakentamien ohjus-tehtaitten sijoittaminen Libanonin maaperälle maanalaisiin tiloihin. Israel on varoittanut näistä toistamiseen, ja uhkaa, että se tulee estämään ne tarvittaessa voimatoimin.
IAF:n koneet – niiden mukana F-35 - ovat tehneet harjoituslentoja Libanonin ja Syyrian ilmatilassa mahdollisia ilmaiskuja varten. Raportit kertovat Venäjän SU-34 hävittäjien estäneen IAF:n F-16 koneitten lentoja Libanonin ilmatilassa. Maitten välillä on sopimus välttää yhteentörmäyksiä, mutta Venäjän pinna alkaa olla kireällä seuratessaan IAF:n viimeaikaista toimintaa Syyriassa, jotka ovat kohdistuneet Iranin rakentamiin tukikohtiin Syyriassa.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu-heads-to-berlin-paris-next-week-for-talks-expected-to-focus-on-iran/, https://www.timesofisrael.com/netanyahu-israel-taking-action-against-arms-manufacturing-in-lebanon/, https://www.timesofisrael.com/israel-assesses-russia-will-remove-iran-forces-from-syrian-border-report/
02. Jännitys kasvaa myös Gazan rintamalla, vaikka Hamasin kiihottamat yritykset turva-aidan tuhoamisesta ovatkin laantuneet. Yksittäisiä yrityksiä kuitenkaan tapahtuu lähes päivittäin. Viimeksi 3 Islamic Jihadin aseistettua pyssymiestä soluttautuivat aidan läpi Israelin puolelle asentaen tienvarsi-pommeja aidan varteen. IDF:n sotilaat havaitsivat sen ja avasivat tulen heitä kohti. Jihad ilmoittaa menettäneensä miehet ja uhkaa kostaa menetykset.
https://www.timesofisrael.com/idf-reportedly-shells-hamas-post-killing-1-after-bomb-attack-on-gaza-border/

03. Gazan arabit jatkavat hyökkäyksiään Israelin puolelle käyttäen petrolipommeilla varustettuja leijoja. Dronen ottamissa kuvissa näytetään, miten Israelin Beeri Kraaterin luonnonpuisto on palanut hiiltyneeksi joutomaaksi. Tulen leviämistä on edistänyt hellesää sekä tuulet, jotka kuljettavat leijoja ja ilmapalloja Gazasta Israelin puolelle. Beeri Kraaterin luonnonpuisto on yksi Israelin viehättävimmistä luonnonihmeistä, täynnä erilaisia villieläimiä sekä tuhansia kuukkia ja harvinaisia kasveja.
ToI:n henkilökunnan laatimaan artikkeliin sisältyy kuvia, jotka kertovat omaa karua kieltään arabien leppymättömästä vihasta juutalaisia kohtaan. Mikä tahansa hävitys, jolla vaikeutetaan israelilaisten elämää, sopii heidän aseekseen. Täytyy vain ihmetellä juutalaisten kärsivällisyyden pitkää vieteriä, ennen kuin se katkeaa päästäen patoutuneen vihan liekit valloilleen.
Muslimeilla on nyt kuukauden mittainen paastokuukausi, jonka aikana heidän vatsansa kurisee tyhjyyttään lisäten kostonhalua, vaikka se oli Muhammad, joka määräsi paaston pituuden. Mutta siitäkin sopii syyttää juutalaisia ja Israelia, kuinkas muuten.
https://www.timesofisrael.com/drone-footage-shows-nature-reserve-devastated-by-gaza-flaming-kites/

04. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vihjaili Moskovassa pitämässään lehdistötilaisuudessa, että vain Syyrian hallituksen joukkoja tulee sallia Syyrian puoleisille Golanin kukkuloille. Tämän katsotaan vakuuttaneen presidentti Putinin tilanteen vaarallisuudesta, jos Iranin ja HIzbullahin joukot pesiytyvät Israelin pohjoisrajan tuntumaan. Venäjän joukot joutuisivat epämukavaan tilanteeseen sotivien osapuolten väliin, eikä se ole sitä, mitä Kreml haluaa. Putinin päämääränä on varmistaa, että Bashar Assadin hallitus säilyy ainakin siihen saakka, kunnes tilanne rauhoittuu ja pidetään uudet vaalit.
Presídentti Trump haluaa vetää USA:n joukot pois Syyriasta, mikä jättää Venäjän ainoaksi sovittelijaksi.
Hizbullah pyrkii näkymättömäksi odotellen tilanteen selkiytymistä, mutta Iran pyrkii takomaan rautaa silloin, kun se vielä on kuumaa. Israel on noussut Iranin valtapyrkimysten pahimmaksi jarruksi, mikä on hyvin vaarallinen asema, sillä Venäjä tukee Irania. Ainoa valopilkku on Turkin asenne, joka voi hillitä Iranin pahinta kiihkoa. Egypti on toinen kysymysmerkki, pysyykö Sisin valta pystyssä, vai nouseeko sinne uusi valtaryhmittymä?
USA:n jättämään tyhjiöön tulee olemaan monta halukasta täyttäjää, eikä Saudi Arabia ole sekään sysätty syrjään.
Presidentti Bashar Assad katselee kauhuissaan, miten hänen maataan jaetaan, eikä hänellä oli voimia sen estämiseksi. USA:n tulisi pysytellä Syyriassa ainakin Syyrian vaaleihin ja uuden hallituksen pystyttämiseen saakka, muuten alue voi joutua entistä pahempaan sekasortoon.
Syyria estää Irania käyttämästä sotilaslentokenttiään, joka voi olla ennen uudesta tilanteesta.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Report-Israel-Iran-engage-in-indirect-negotiations-over-Syria-fighting-558519, https://www.jpost.com/Middle-East/Report-Syrian-Air-Force-bars-Iran-from-using-its-bases-558539,

Jatkan edelliseen tiistaiaamuna.

05. Jännitys Gazan kaistalla on noussut eilisestä lähtien. Tiistaiaamuna Gazasta ammuttiin 25 rakettia Israelin puolelle. Hälytyssireenit soivat 20:ssa israelilaisessa yhteisössä Gazan rajan tuntumassa seitsemän jälkeen tiistaiaamuna.
Iron Dome tuhosi onnistuneesti useita raketteja, mutta pariin kohteeseen raketit pääsivät iskemään torjuntatulesta huolimatta. Yksi raketti putosi lastentarhan alueelle Eshkolin alueneuvoston alueella, lapsia ei ollut paikalla.
Hälytyssireenit uusivat varoituksensa kahdeksan aikaan, vaikka paikalliset kunnat pian kehottivat asukkaita jatkamaan päivä-rutiiniaan ja lasten koulukuljetuksia, jotka keskeytettiin hetkeksi.

Jännitys rajan tuntumassa alkoi nousta maanantai-iltana. Useita asuntotaloja ja autoja Sderotin kaupungissa tulitettiin konekivääritulella pian sen jälkeen, kun Gazan arabi sai surmansa tulitaistelussa IDF:n sotilaitten kanssa Gazan pohjoisosassa. Tilanne alkoi siitä, että 2 Gazan arabia aseistettuina veitsillä, lankapihdeillä ja tulen sytyttämismateriaaleilla, onnistuivat pääsemään turva-aidan läpi.
IDF:n lausunnon mukaan sotilaita tulitettiin Gazasta pidätysten aikana, mihin IDF vastasi tulittamalla tankkitulella läheistä Hamasin valvonta-asemaa.
IDF vahvisti sunnuntaina tiedot, että räjähteillä lastattu miehittämätön lentokone (drone), joka oli lähetetty Gazan pohjoisosasta, törmäsi maahan Shaar HaNegevin alueneuvoston alueella, joko moottorivian vuoksi, tai valvojan menetettyä koneensa hallinnan.
Palestiinalaislähteet kertovat IDF:n tankkien ja AIF:n koneitten tulittaneen useita Hamasin kohteita Gazassa
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Rocket-sirens-activated-in-southern-Israel-explosions-heard-558606

06. Venäjä näyttää myöntyvän Israelin vaatimuksiin, että vain Syyrian hallituksen joukot saavat operoida maan etelärajan tuntumassa.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov antoi lausuntonsa yhteisessä lehdistökonferenssissa Mozambiquen ulkoministeri Jose Condungua Pachecon kanssa Moskovassa. Hän kosketteli lausunnossaan myös USA:n sotilastukikohtaa Al-Tanfissa Syyrian-Jordanian Irakin rajalla, jonka Moskova haluaa poistettavaksi.

TV-2 raportoi, että Lavrovin kommentit ovat osa yhteis-ymmärrystä Jerusalemin ja Moskovan välillä, jonka mukaan Israel ja Venäjä estävät Iranin ja Hizbullahin joukkoja pureutumasta Syyrian ja Israelin raja-alueille Golanin kukkuloilla. Raportin mukaan Syyrian presidentti Bashar Assadin joukot voivat toimia Syyrian puoleisilla Golanin kukkuloilla vahvistaen täten tehokkaasti Assadin valvonnan siellä. Moskova tulee varmistamaan, ettei Hizbullahin joukkoja ole niiden mukana.
Moskova tulee myös julkisesti vaatimaan kaikkien ulkopuolisten joukkojen poistamista Syyriasta, mukaan lukien Iranin valvomat shtiat ja Hizbullah, mutta myös Turkki, jota suunnittelee iskuja kurdien alueille Syyriassa.
Moskovan pelkona on Libyan tilanteen uusiutuminen, jossa Venäjä kärsi taloudellisia menetyksiä ulkopuolisten joukkojen saattaessa maan sekasortoon, joka jatkuu edelleen.
Jotkut raportoivat salaisista keskusteluista Iranin ja Israelin välillä, mitkä Israel kiistää perättöminä.
Toisen raportin mukaan Syyrian hallitus esittää, että Hizbullahin joukot ja Iranin militaristit vedetään 25 km:n päähän etelärajasta Golanin kukkuloilla.
Kolmannen raportin mukaan USA:n apulais-ulkoministeri David Satterfield työskentelee sopimuksen kanssa, jolla kaikki sekä syyrialaiset että ei-syyrialaiset joukot vedetään 20 -25 km:n päähän Jordanian rajasta, ja USA ja Venäjä muotoilevat yhdessä mekanismin, jolla sopimusta toteutetaan käytännössä.

Syyrian hallitus esittää, että Syyrian Golanilla sijaitsevien kylien annetaan hallita alueitaan, mukaan lukien Beit Jinn, jonka Syyrian armeija vapautti terroristeilta kuukausia sitten. Myös sitä mahdollisuutta tutkitaan, että YK:n valvomat sinibaretit herätetään uudelleen henkiin seuraamaan tilannetta. Näillä joukoilla ei ole aseita, he vain tarkkailevat ja raportoivat YK:lle.

Raportit kertovat Assadin toivovan Iranilaisten joukkojen poistumista, ja myös kielsi Irania käyttämästä sotilaallisia lentokenttiään peläten IAF:n tuhoisia ilmaiskuja.
Philip Smyth, Soref Fellows, Washingtonissa epäilee Iranin suostuvan luopumaan saavutuksistaan Syyriassa ja sen eteläosassa, koska vuodesta 2013 sen tavoitteena on ollut saada jalansijaa Syyrian ja Israelin rajan tuntumassa.
Presidentti Bashar Assad puolestaan on sidottu Iraniin, joka on sijoittanut runsaasti varojaan Assadin tukemiseen, eikä halua
luopua niistä ilman taistelua. Assad alkaa nähdä valon, ettei liittoutuminen Iranin mullahien kanssa ole hänen etunsa mukaista. Iran ja Israel ovat arabilähteen mukaan keskustelleet Iranin pidättäytyvän osallistumisesta taisteluihin Syyrian eteläosassa Daraan ja Kuneitran alueilla Syyrian Golanilla.
Puolustusministeri Liberman lentää keskiviikkona Moskovaan IDF:n sotilastiedustelunjohtajan kenraalimajuri Tamir Hymanin ja Zohar Paltinin, puolustusministeriön politiikan ja sotilasasiain toimiston johtajan kanssa puolustusministeri Shoigunin kutsusta.
TV-10 raportoi kansallisen turvallisuusneuvonantajan Meir Ben-Shabbatin lentävän Washingtoniin, jossa hän keskustelee USA:n Trumpin vastaavan neuvonantajan John Boltonin kanssa. He keskustelevat Iranin ydinsopimuksesta ja Iranin roolista Syyrian sekavan tilanteen ratkaisemiseksi. https://www.jpost.com/Middle-East/Russia-Israel-agree-to-keep-Iran-and-Hezbollah-from-border-558552, https://www.jpost.com/Middle-East/Report-Syrian-Air-Force-bars-Iran-from-using-its-bases-558539,

07. Shin Bet kertoo syvästi huolestuneena, että perheitten yhdistämis- periaatteen mukaan palestiinalaiset, jotka naivat israelilaisen, saavat Israelin kansalaisuuden tai pysyvän oleskeluluvan.
Shin Betin laskelmien mukaan Israelin kansalaisuuden avioliiton kautta saaneitten osuus terrorismista on kasvanut viimeisen 2015 alkaneen terroriaallon myötä. Vuodesta 2015 nämä palestiinalais-israelilaiset osallistuivat 26 terrori-iskuun Israelissa, yli kaksi kertaa niin paljon kuin vuosien 2001 ja 2014 aikana.
Shin Betin edustaja osallistui keskusteluun, jossa pohdittiin, onko viisasta jatkaa "perheitten yhdistämistä", jossa palestiinalaisille myönnetään joko kansalaisuus tai pysyvä oleskelulupa. Komitea suosittelee väliaikaisen lain jatkamista vuodella, jolla ne kielletään.
erheitten yhdistämislaki tuli voimaan 2003 toisen intifadan seurauksena, ja sitä jatketaan vuosi kerrallaan.

Ulko-ja puolustusasiain komitean puheenjohtaja Avi Dichter
kauhistelee tilannetta. "26 terrori-iskua kuudessa vuodessa on
varoitusmerkki, joka tulee huomioida nopeasti. Vuodesta 2001 lähtien 21 israelilaista kuli ja 76 haavoittui palestiinalaisten toimesta, jotka saivat Israelin kansalaisuuden. Kaikkiaan 155 ihmistä, jotka saivat kansalaisuuden perheitten yhdistämisen kautta, osallistuivat terrorihyökkäyksiin israelilaisia vastaan, heistä 47 solmittuaan avioliiton israelilaisen kanssa, loput israelilaisen vanhemman tai kiellon ulkopuolisen syyn johdosta.
Shin Betin edustaja pitää lain hylkäämistä vaarallisena, koska kansalaisuus tai pysyvä asumislupa antaa heille mahdollisuuden liikkua vapaasti maassa.
Meretzin uusi johtaja Tamar Zandberg epäili ilman näyttöä lukujen oikeellisuutta.
Likudin ke. Anat Berko vakuutti tietojen olevan oikeita. "Näillä ihmisillä on jakaantunut persoonallisuus ja sisäinen uskollisuus, joita ei voida selvittää. Olemme maa, jonka tulee puolustaa identiteettiään".
Komitean jäsenet argumentoivat puolesta ja vastaan, arabi-edustajan Taleb Abu Arrarin kutsuessa lakia drakonilaiseksi. Zionist Unionin ke. Merav Michaeli vaatii lain muotoilemista inhimillisemmäksi ja hyväksymistä pysyväksi. https://www.jpost.com/Israel-News/Terrorism-by-Palestinians-who-wed-Israelis-spiked-since-2015-558582

08. UUTISIA LYHYESTI.
Englannin prinssi, Walesin prinssi, Charles osallistui Israelin 70-vuotis-juhlallisuuksiin, joihin kuului eloisa konsertti torstaina yhdessä 2 400 hengen Englannin juutalaisyhteisön kanssa, jotka nostivat maljan Israelin 70 vuotisen taipaleen kunniaksi äskettäin uudistetussa Lontoon Royal Albert Hall tiloissa.
Juhlien isäntänä toimivat Jewish Leadership Council, United Jewish Appeal ja Israel Bonds, ja siihen osallistui useita korkean tason poliitikkoja ja arvohenkilöitä, mukaan lukien Englannin päärabbi Ephraim Mirvis, Israelin Englannissa lähettiläs Mark Regev, Englannin lähettiläs Israeliin David Quarrei, Jewish Agencyn puheenjohtaja Natan Sharansky jne.
https://www.jpost.com/Diaspora/Prince-Charles-attends-Israel-70th-birthday-celebration-in-London-558473

Knessetin puhemies Yuli Edelstein poisti lakiesityksen, jolla Israel tunnustaisi 1.5 miljoonan armenialisen massamurhan Turkin ottomani-hallituksen toimesta 1. maailmansodan aikana. Esitys tulee aikana, jolloin Israelin ja Turkin poliittiset suhteet ovat aallon pohjassa maiden kutsuttua lähettiläänsä kotiin. Siitä oli tarkoitus äänestää tänään, mutta diplomaattiset syyt estivät sen. https://www.jpost.com/Israel-News/Knesset-Speaker-pulls-Armenian-Genocide-recognition-from-Knesset-agenda-558560

Zionistisen Unionin veteraanikansanedustaja Eitan Gabel heitti todellisen myllynkiven puolueensa kaulaan ilmoitettuaan haaretz uutislehdessä, että "Oslo paradigmi, joka alkoi 25 vuotta sitten Shimon Peresin johdolla Norjan Oslossa neuvotteleman ja Yizhak Rabinin pitkin hampain hyväksymän sopimuksen toteuttamisen myötä, on totaalisesti epäonnistunut, ja siksi uusi aloite on laadittava. Hän ehdottaa, että Israel määrittelee, mitä setlementtiblokeilla tarkoitetaan, ja mitä ne ovat, ja ulottaa Israelin lain niihin, mutta samalla jäädyttäen juutalaisyhteisöt niiden ulkopuolella, sekä evakuoiden halukkaat kohtuullista korvausta vastaan.
Gabel odottaa palestiinalaista Nelson Mandelaa. Ehkäpä nyt olisikin sopiva aika muutokseen, kun Abbas alkaa olla loppuun saakka kaluttu kuin vanha luu ainakin, vaikka ei Mandela sittenkään tainnut olla mikään Luojan voideltu, hän jätti Etelä Afrikan pahasti rampautuneena ja sisäisesti hajanaisena, joka etsii identiteettiään modernissa maailmassa.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Labor-MK-Annex-the-West-Bank-until-Palestinian-Mandela-arrives-558522

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 15 -26; Tiberias 22 -33; Suolameri 24 -34; Eilat 23 -35 +C-astetta, tänään puolipilvistä, pohjoisessa sadetta, huomenna puolipilvisyys jatkuu lämpötilan aletessa.
Hawaijissa Kilauean tulivuori jatkaa myrkyllisten kaasujen purkamista ilmakehään, ja laavavirtojen juoksuttamista yhä laajemmalle paratiisisaarilla, joista näyttää tulleen useimmille kauhujen ja menetysten maa. http://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-5777061/Besides-lava-ash-Hawaii-volcano-pumping-vog.html,













Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021