Sunday, May 06, 2018

SUNNUNTAI 06.05.2018

SUNNUNTAI 06.05.2018
01. Tätä aikaa voisi hyvällä syyllä kutsua tunnetun lauselman mukaisesti: Tyyntä ennen myrskyä. Gazan rintamalla tilanne jatkuu entiseen tahtiin: Joka päivä satoja ellei tuhansia gazalaisia kokoontuu turva-aidan taakse herjaten IDF:n sotilaita samaan tapaan, kuin filistealaisten Goljat Davidin aikaan, joka lopulta yksin uskalsi uhmata jättiläistä juutalaisten Jumalan ja Israelin sotajoukkojen herjaamisesta surmaten hänet epätasaisessa ottelussa.

02. Perjantaina arviolta 10 000 Gazan asukasta kokoontui turva-aidan taakse protestoidakseen "March of the Return" iskulauseen alla jo kuudetta perjantaipäivää joidenkin yrittäessä särkeä turva-aitaa, toisten valmistellessa syttyvällä liuoksella varustettuja leijoja, joita he lähettivät Israelin puolelle. Maailman huomion herättämiseksi he ovat ottaneet mukaansa pieniä lapsia.
IDF:n majuri Avichai Adraee varoitti gazalaisia twitter-sivullaan: "Hyökkäysleijat eivät ole lasten leikkiä emmekä näe asiaa siten. Hamas käyttää teitä saadakseen teidät mukaan terrorismin kierteisiin".
Israelin juutalaisyhteisöjen turvallisuuspäällikkö varoitti asukkaita koskemasta leijoihin, sillä ne voivat olla miinoitettuja. Hamas käyttää protesteja peittona hyökkäyksille IDF:n sotilaita vastaan.
Sadat Cazan arabit sytyttivät tuleen Gazan puolella olevan Kerem Shalomin rajanylitysterminaalin. He vaurioittivat samalla Israelista Gazan puolelle johtavia kaasu- ja polttoainejohtoja aiheuttaen katkoksia jakelussa. Ulkomaiden ja Israelin pyrkiessä avustamaan Gazan asukkaitten hyvinvointia he kyynisesti torpedoivat heidän ponnistelujaan.


Perjantaina 2 IDF:n dronea murskautui Gazassa ilmeisen toimintahäiriön vuoksi, toinen niistä uudenaikaisin Matrice-drone. Kummassakaan ei ollut salaista tietoa; niitä käytetään mielenosoitusten seuraamiseen.
Gazalaiset tekivät useita yrityksiä turva-aitaa vastaan. Eräässä videossa näytettiin kymmenien nuorten miesten murtautuvan aidan läpi Israelin puolelle kenenkään estämättä. Hortoiltuaan aikansa Israelin puolella he palasivat takaisin Gazaan. Ehkä sen tarkoituksena oli vain osoittaa, miten helppoa aidan tuhoaminen on.

Gazan terveysministeriö ilmoitti, että tuhat gazalaista vammautui perjantain protestissa. Heistä 229 evakuoitiin sairaalaan, loput hoidettiin paikan päällä.
"March of the Return" alusta lähtien arviolta 7 000 Gazan asukasta on vammautunut, 45 on saanut surmansa PA:n uutistoimiston Wafa:n mukaan. 24 ihmistä on menettänyt jalkansa yhteenotoissa IDF:n kanssa. Wafa kertoi myös, että ainakin 6 turva-aitaa vahingoittanutta gazalaista Maghazi pakolaisleirin itäpuolella haavoittui sotilaitten avatessa tulen heitä kohti, yksi kriittisesti. Myös naiset ovat entistä useammin osallistuneet IDF:n sotilaita vastaan tehtyihin hyökkäyksiin kivittäen ja autonrenkaita polttaen.
https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Dozens-try-to-breach-fence-during-Gaza-protests-553579,
https://www.jpost.com/Israel-News/In-Gaza-women-protest-among-the-burning-tires-and-smoke-553502,

03. Trumpin asianajaja Rudy Giuliani vihjaili lauantaina, että presidentti Trump tulee eroamaan Iranin kanssa solmitusta JCPOA sopimuksesta, koska avainmaat Ranska, Englanti ja Saksa, eivät ole lämmenneet hänen pyytämäänsä sopimuksen korjaamiseen tuhoisimmilta osiltaan, joista oleellisimmat ovat 10 -15 vuoden jälkeen Iranin vapauttaminen uraanin rikastusta koskevista rajoituksista, sekä lisäyksenä sopimukseen Iranin ballististen ohjusten rakentamisen ja testaamisen kieltäminen tai rajoittaminen.
Netanyahun paljastamat Iranin epärehelliset ja salaiset uraanin rikastustoimet eivät myöskään ole saaneet ansaittua arvostustaan länsimaisessa ajattelussa.
Presidentti Trumpin tulee tehdä päätöksensä viimeistään 12. toukokuuta.
Giuliani puhui Demokratian ja inhimillisten oikeuksien vapaus-konventiossa Washington DC:ssa tuhannelle Iranin-Amerikan yhteisön edustajalle heittäen kysymyksen kuulijoille: "Pompeo hänen oikealla puolellaan ja kansallisen turvallisuusneuvonantaja John Bolton vasemmalla, mitä uskotte, tulee tapahtumaan tälle sopimukselle?" Hän piti symbolista paperilappua kädessään teeskennellen repivänsä sen kahtia ja sylkevänsä sille lausuen ennustuksen: Trump ei tule korjaamaan sitä vaan hylkäämään sen 12.05.2018. Giuliani esitti puheessaan vaatimuksen Iranin hallituksen vaihtamiseksi todeten, ettei mikään ole tärkeämpää kuin vapaus ja Iranin kaltaisten hyvien ihmisten vapauttaminen, samalla ylistäen Trumpia, joka ilmoitti USA:n tukevan Iranin kansan taistelua vapaudestaan.

Valkoisen Talon virkailijat kertoivat viime keskiviikkona presidentti Trumpin olevan lähellä päätöstä vetäytyä vuonna 2015 solmitusta sopimuksesta Iranin ja P5+1 maiden välillä. He ennustivat, ettei vetäytyminen ole täydellinen, vaan pahimpien kohtien uusiminen pystymättä kuitenkaan yksilöimään tarkemmin. Euroopan maiden johtajat ovat Japanin ja Kiinan tukemina pyrkineet vakuuttamaan Trumpille vaaroista, mitä sopimuksen hylkääminen tai muuttaminen voi merkitä, Venäjän esittäessä mielipiteensä uhkauksen muodossa, että se voi pakottaa Venäjän lähestymään Irania.
Pääministeri Netanyahu on puolestaan pyrkinyt vakuuttamaan länsimaiden johtajille, että Iran solmi sopimuksen valheellisesti peittäen sen, että Iranilla oli kaiken aikaa toimiva salainen projekti, jolle hallitus oli antanut ohjeet 5 atomipommin rakentamiseksi, kukin voimakkuudeltaan 10 kilotonnia.
Presidentti Trump esitti vaatimuksensa "huonoimman koskaan tehdyn sopimuksen" uusimisesta tai rajusta muuttamisesta vaalipuheissaan ja on jatkanut sitä presidenttikautensa aikana.
https://www.jpost.com/Middle-East/Trump-layer-Giuliani-hints-US-president-will-exit-Iran-nuclear-deal-553593

04. Trumpin kohtalokkaan päätöksen lähestyessä, kentällä
tapahtuu ripeää viime hetken toimintaa. Påäministeri Benyamin Netanyahu lentää keskiviikkona Moskovaan keskustellakseen "alueellisesta kehityksestä Lähi-Idässä".
Venäjän johto ilmoitti lauantaina sopimuksen hylkäämisen merkitsevän sitä, että Moskova ja Teheran tulevat lähestymään toisiaan, mikä ei tule miellyttämään Israelia ollenkaan Iranin saatua jalansijaa Israelin pohjoisrajan takana liittolaistensa kanssa.
Englanti, Ranska ja Saksa ovat pyrkineet vaikuttamaan Trumpin päätökseen. Euroopan tiedustelujohtajat vierailivat viikonvaihteen aikana Israelissa tutustuen Netayahun esittämiin dokumentteihin, jotka Israelin mukaan todistavat Iranin sopineen P5+1 maiden kanssa väärin ja valheellisin perustein.
Ennen keskustelujaan presidentti Putinin kanssa Netanyahu osallistuu Venäjän voitonparaatiin natsiSaksasta, joka merkkinä natsien häviöstä. Putin on tavannut Netanyahun ainakin 6 kertaa viime vuonna.
Liberman totesi Washingtonin matkansa jälkeen, ettei USA antanut selvää tietoa Trumpin päätöksestä. Puolustusministeri Liberman puhui TV-kakkoselle lauantai-iltana, miten tärkeää Israelin kannalta on estää Iranin sotilaallista laajentumista Syyriassa, jonne se pyrkii asentamaan Venäjän toimittamia IT-ohjuksia, kuten S-300 ja S-400, joilla se pystyisi valvomaan Syyrian ja suurelta osin myös Israelin ilmatilaa tehokkaalla tutkallaan.
Liberman varoitti, että jos Israelin lentokoneita vahingoitetaan S-300 tai S-400 ohjuksilla, Israel tulee tuhoamaan tukikohdat, joista niitä ammutaan.
Liberman vakuutti, ettei Israel etsi sotaa, mutta jos se siihen pakotetaan, se tulee iskemään kaikin voimin. Hän antoi tunnustusta Venäjän käytännölliselle neuvottelu-mallille kiitellen Venäjän ja Israelin hyviä suhteita, vaikka niiden intressit poikkeavatkin toisistaan. https://www.jpost.com/Middle-East/Iran-News/Russia-warns-return-of-axis-of-resistance-with-Iran-if-deal-collapses-553569

05. Netanyahun päätös esittää havaintonsa Iranista saatuihin uusiin dokumentteihin perustuen ei ole saanut Israelin poliittista kenttää tulemaan hänen taakseen, vaikka esitys oli teknisesti ja verbaalisesti huippuluokkaa. Siinä esiin tuodut tosiasiat paljastivat Iranin shiamuslimi-johtajien omaksuman uskonnollisen ohjeen, että muslimi voi valehdella puhtaalla omallatunnolla, jos se tapahtuu henkensä pelastamiseksi, tai jos se edistää Islamin asiaa. Yllätys sen sijaan on Israelin poliittisen kentän kovin hajaantunut suhtautuinen esitykseen, Jair Lapidin jopa syyttäessä, että paljastaessaan Mossadin osuuden se vaarantaa sen salaiset toimet tulevaisuudessa. Netanyahun laskelma - jos hänellä sellainen oli – poliittisen kentän yhdentymisestä ei ole toteutunut, ei edes hänen omassa Likud-puolueessaan.
Israel tarvitsee Moseksen kaltaisen johtajan jossa yhdistyvät sekä maallinen että hengellinen johtajuus, ja joka toimii Moseksen tapaan Jumalansa arvovallalla. https://www.jpost.com/Israel-News/The-political-battle-over-Netanyahus-epic-Iran-intel-broadcast-553431

06. UUTISIA LYHYESTI
Rabbi, joka on kirjoittanut yli 50 kirjaa, joista monet ovat käsitelleet lopunaikoja, puuttui Syyriassa tapahtuvaan kehitykseen, joka hämmentää jokaista sekavuudellaan. Rabbi Pinchas Winston sanoo, että tilanne Syyriassa on kehittymässä raamatulliseksi. Hän sanoi useitten uskovan Raamatun kuolleeksi, mutta ettei se ole totta. Ei ole aikaa istua lempinojatuoliinsa ja rentoutua, sillä kuten korkea USA:n virkailija totesi nimeään mainitsematta, "Listalla potentiaalisista avoimista konflikteista maailmassa, Israelin ja Iranin välinen sota Syyriassa on listan kärjessä tällä hetkellä".
Winston menee vielä pitemmälle: Tilanne on todella kehittymässä raamatulliseksi. Huoli Israelin ja Iranin sekaantumisesta sotaan voi lähitulevaisuudessa kehittyä Israelin konfliktista Iranin äskeisen laajentuminen vuoksi epäsuorista hyökkäyksistä avoimeksi sodaksi. Aiemmin Iran hyökkäykset Israelia vastaan ilmenivät sen roolissa terrorismin johtavana maana. Islamin terrorismi oli sen keskeinen intressi. Iran kannatta Hamasia Gazassa, ja toimittaa aseita Hizbullahille Libanonissa. Israel ampui alas Iranin lähettämän drone-koneen Israelin alueella.
Kostoksi Israel teki ilmaiskun T4 tukilohtaan surmaten 7 Iranin sotilasta. Toisessa ilmaiskussa sotilastukikohtaan Syyrian länsiosassa tuhoutui 100 -200 ohjusta, jotka oli tarkoitettu Assadin armeijalle. Siinä kuoli 20 henkilöä, heidän joukossaan iranilaisia sotilaita Iranin kiistäessä. Iran rakentaa sotilastukikohtia Syyriaan, jossa sillä on arviolta 80 000 sotilasta (määrät vaihtelevat). Iran suunnittelee iskuja Israelin Golanille sille myötämielisiä terrorijärjestöjä käyttäen. Israelin Knesset antoi pääministerille valtuudet sodan aloittamiseksi puolustus-ministerin myötävaikutuksella ilman Knessetin lupaa.
Winston toteaa, että Syyria kuului Israeliin kuningas Davidin valloitettua sen, ja asetti pyhyyden (kedusha) Syyriaan. Iran hyökkää kaikkea Jumalalle pyhitettyä vastaan maailmassa ja aloittaa sen Syyriasta.
Profeetta Hesekiel ilmoittaa profetiassaan, että Persia (Iran) on lopun aikojen pahin vihollinen Israelille. http://www.wnd.com/2018/05/rabbi-warns-conflict-in-syria-about-to-get-biblical/,
Edelliseen liittyen voisi asettaa kysymyksen: Kuka rahoittaa Islamin ryntäykset kristillisiin maihin maailmassa, joissa he tuhoavat kaikkea Jumalalle pyhitettyä pyrkien samalla poistamaan kaikki ulkoiset kristilliset merkitkin, ja pakottavat länsimaat omaksumaan oman sharialakinsa, sekä hylkäämään vuosisatojen aikana yleiseksi tunnustetut moraliset ja eettiset arvonsa. "Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus". (Mt 24:12)

GiroD´Italia pyöräilijät lähtivät tänään viimeiselle reitille Bershebasta kohti Eilatia 4000 poliisin valvoessa turvallisuutta ja estäessä liian innokkaita faneja tunkeutumasta heidän tielleen. Kolmen päivän kilpailu päättyy tänään, jonka jälkeen heillä on päivän loma ennen starttaamistaan uusiin kamppailuihin Italiassa. Israelilainen tiimi on mukana ja sen kerrotaan menestyneen hyvin toisella osalla. https://www.timesofisrael.com/cyclists-ready-for-desert-sprint-as-giro-ditalia-heads-into-final-israel-stage/
IAF iski leijojen lähettämispaikkaan Gazassa. Leijat varustettiin palavilla, helposti syttyvillä aineilla ja lähetettiin Israelin puolella tuulen mukana, jossa ne sytyttivät tulipaloja polttaen viljapeltoja. (Jes 54: 17) https://www.breakingisraelnews.com/107140/idf-strikes-hamas-launching-site-for-attack-kites/
Pääministeri Netanyahun tiedottaja Gavid Keyes selittää, että Hamas haluaa Israelin täydellistä tuhoamista. Se on näin yksinkertainen". https://www.breakingisraelnews.com/106885/what-the-media-is-not-saying-about-gaza-and-hamas/
Arkeologit saivat epätavallista apua maahan reittejään kaivavilta rotilta etsiessään ja löytäessään laajan rakennuksen Hebronin kukkuloiden alapuolella. Rakennus oli kuulunut kuningas Davidille, joka vahvistaa Raamatun kertomuksia hänestä, jota monet Raamatun "asiantuntijat" pitivät taruhenkilönä ilman näyttöä. Vielä 25 vuotta sitten hänen historiallista todellisuuttaan epäiltiin, sanoo professori Abraham Faust, kaivausten johtaja Hebronin kukkuloilla, ja etenkin kuningaskunnan koosta on taitettu peistä vuosikymmenien ajan. https://www.breakingisraelnews.com/106811/new-archaeological-find-confirms-sophisticated-davidic-kingdom/
Presidentti Trump sanoi Jewish Americans 12.vuosijuhlassa: "Jewish Americans ovat avustaneet ohjaamaan kansamme moraalista luonnetta. He ovat antaumuksella osallistuneet syvästi Amerikkalaiseen yhteisöön samalla säilyttäen historialliset arvonsa ja traditionsa. Heidän kiintymyksensä sosiaaliseen oikeuteen ja osoittamansa ystävällisyys vieraita kohtaan perustuu uskoon, että Jumala loi kaikki ihmiset kaltaisikseen, ja että me kaikki ansaitsemme kunnioituksen ja rauhan". Hän kutsui toukokuun Jewish Americans perinne kuukaudeksi. Hän ylisti juutalaisen yhteisön traditiota hyväntekeväisyydestä, jonka vuoksi heitä pidetään "valona kansoille". https://www.breakingisraelnews.com/106951/trump-us-jewish-community-is-a-light-unto-the-nations/
Hallituksen uskotaan hyväksyvän lakiesityksen, jolla poistetaan korkeimman oikeuden kaappaama valta estää lakiesitykset, joita se ei hyväksy. KO:n presidentti Eshter Hayou kävi valittamassa pääministerille, että demokratia vaarantuu, jos laki hyväksytään.
https://www.timesofisrael.com/ministers-expected-to-okay-bill-reining-high-court-despite-coalition-fray/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -27; Tiberias 21 -33; Suolameri 26 -33; Eilat 26 -36 +C-astetta, tänään puolipilvistä. Huomenna alkavat sateet jatkuen tiistaina, lämpötilan pudotessa reilusti.





.







Post a Comment