Friday, May 04, 2018

PERJANTAI 04.05.2018

PERJANTAI 04.05.2018
01. Raportit kertovat Trumpin nimittämän tiimin laatimasta suunnitelmasta ennakkotietoja, joiden mukaan Trump tulee pyytämään Israelia vetäytymään neljästä itäisen Jerusalemin lähiöstä. Tietojen sanotaan olevan osa tiimin laatimasta rauhansuunnitelmasta, joka julkistetaan USA:n lähetystön muuttamisen jälkeen. Muuttoon liittyvä seremonia pidetään Israelissa 14.05.2018.
Suunnitelman mukaan Jerusalemin neljä lähiötä tulevat muodostamaan tulevan Palestiinan valtion pääkaupungin, kertoi JP:n sisarlehti Maariv torstaina. Trump vieraillee Israelissa 22.-23.05.2018, käyden silloin lähiperheensä kanssa Masalassa, Länsimuurilla ja holokaustmuseossa, ehkä 05 -1.5 tunnin ajan.

Lähteiden mukaan suunnitelma esiteltiin Israelin puolustusministerille Avigdor Libermanille hänen Washingtonin vierailunsa yhteydessä viime viikolla.
Luovutetut Jerusalemin lähiöt ovat: Jebl Mukaber, Issawiya, Shuafat ja Abu Dis. Libermanin reaktiosta ei ole tietoa, mutta USA:n virkailijat uskovat "Israelin hyväksyvän suunnitelman huolimatta sen aiheuttamasta sydämen tuskista", kuten JP kertoo.
Valkoisen Talon virkailijat tyrmäsivät tiedon perättömänä todeten, että suunnitelmaa hiotaan edelleen, mutta että se on lähellä valmistumistaan.
Liberman tapasi Washingtonissa Trumpin vävypojan Jared Kushnerin, joka toimii Trumpin korkeana neuvonantajana, kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin, puolustusministeri James Mattisin sekä Trumpin Lähi-Idän lähettilään Jason Greenblattin. Kushner ja Greenblatt kuuluvat Trumpin nimittämään rauhantiimiin, kuten myös USA:n Israelin lähettiläs David Friedman.
Libermanin kanslia sanoo, ettei se kommentoi puolustus-ministerin matkoja.
Raportin mukaan Trumpin hallitus haluaa pehmentää vaatimuksiaan Israelille luvaten sille täyden tukensa, jos se joutuu suureen konfliktiin Iranin tai Syyrian kanssa. Tukeen kuuluvat huomattavia määriä uudenaikaisia aseita, jos sota puhkeaa Iranin kanssa, vaikka se aiheutuisikin Israelin harjoittamista Iranin vastaisista toimista Syyriassa.
PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas vakuutti vielä viime kuussa puheessaan Ramallahissa, ettei se tule hyväksymään mitään USA:n laatimia rauhansuunnitelmia. https://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Trump-to-tell-Israel-Withdraw-from-four-east-Jerusalem-neighborhoods-553491

02. Mahmoud Abbas valittiin uudelleen PLO:n kansallisen neuvoston PNC puheenjohtajaksi Ramallahissa neljä päivää kestäneitten keskustelujen päätteeksi perjantaina. Ennen valintaa Abbas pyrki saamaan kannattajiaan neuvoston jäseniksi, jotka voisivat jatkaa hänen ajamaansa linjaa, kertoi Abbasin uskollinen tukija Azzam al-Ahmad, joka valittiin ensimmäistä kertaa neuvostoon. Istunnoissa ei äänestetty, vaan nimitys suoritettiin yhteisestä sopimuksesta. Tämä on osa islamin omaksumasta demokratiasta, jonka länsimainen malli sopii huonosti islamin hyväksymään pyramidi-ideologiaan.
PNC:n konferenssi oli ensimmäinen 22 vuoteen, mutta sen kansainvälinen hyväksyntä sai pahan kolauksen Abbasin maanantaina pitämän pitkän avauspuheen johdosta, jossa hän hyökkäsi rajusti holokaustia vastaan todeten, että juutalaiset itse syyllistyivät siihen harjoittamansa rahan-lainauksen ja -ahneuden vuoksi. Puhe tuomittiin antisemiittisenä runsaasti maailmalla, myös EU: ja YK:n taholta, jotka tavallisesti puoltavat palestiinalaisia.
Abbasin katsotaan saaneen tahtonsa läpi monissa kysymyksissä poistamalla PNC:n jäsenyydestä kilpailijoitaan, mukaan lukien Yasser Abed Rabbo ja PA:n entinen pääministeri ja neuvottelija Ahmed Qurei.
82-vuotias Abbas jätti oven raolleen toisille ryhmille, jotka boikotoivat konferenssia, niiden mukana PFLP, jättäen yhden neuvoston jäsenen valitsematta.
"Hamas voi päästä jäseneksi, jos se hyväksyy kansallisen yhtenäisyyden ja jos PLO hyväksyy sen". Islamic Jihad jäi myös pois, ehkä siksi että konferenssi pidettiin Länsirannalla. Hamas tuomitsi konferenssin "Abbasin kättentaputus-tilaisuutena". https://www.jpost.com/Middle-East/Palestinian-leader-Abbas-re-elected-as-chairman-of-PLO-Executive-Committee-553493

03. Presidentti Donald Trumpin uhatessa irrottautua Iranin kanssa 2015 solmitusta kv. JCPOA sopimuksesta Iranin johtajat vakuuttavat, että sopimus on hyväksyttävä joko sellaisenaan tai ei ollenkaan. Ulkoministeri Mohammad Javad Zarif sanoi kansainväliselle yleisölle laatimassaan YouTube videossa, ettei Iran halua neuvotella siitä, mikä hyväksyttiin vuosia sitten ja on jo alettu toteuttaa.
Trump varoiti, että USA tulee vetäytymään sopimuksesta, elleivät Ranska, Saksa ja Britannia suostu tekemään merkittäviä muutoksia sopimukseen. Trump ilmoittaa
12 .05. lopullisen päätöksensä. Jos muutoksia ei saada aikaan, USA vetäytyy pois siitä ja asettaa Iranin vastaiset sanktiot uudelleen voimaan, jotka poistettiin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Trump haluaa useampia ja nopeampia tarkastuksia Iranin
ydinaseen testaus paikoissa, myös sotilaskohteissa, ohjusten kehittämisprojektin lopettamista, sekä pysyviä rajoituksia Iranin uraanin rikastamisohjelmaan. USA on huolissaan myös Iranin sotilaallisesta painostuksesta Lähi-Idän maita kohtaan osana sen pyrkimystä laajentaa vaikutustaan alueellisena suurvaltana.
Pääministeri Netanyahun julkistamat Iranin ydinteollisuutta koskevat dokumentit ovat omiaan vahvistamaan Trumpin päättäväisyyttä joko sopimuksen muuttamiseksi tai hylkäämiseksi.
EU-maat ja YK ovat suhtautuneet paljastuksiin kovin epäilevästi, mutta USA pitää niitä luotettavina. Netanyahun paljastusten keskeinen sanoma oli: "Iran valehteli". JCPOA-sopimus laadittiin synnissä, kuten eräs israelilainen viranomainen totesi. https://www.jpost.com/Middle-East/Tehran-says-nuclear-deal-is-all-or-nothing-553494

04. Kuwaitilainen lehti Al-Jarida raportoi, että dokumentit poistettiin Shorabadin varastorakennuksesta lähellä Teherania ja siirrettiin kahteen kuorma-autoon, jotka ajoivat sieltä eri suuntiin epäilysten hälventämiseksi. Autoissa oli mukana 2 Mossadin agenttia, muiden hajaantuessa eripuolille Irania. Kuorma-autot ajoivat Azerbaijanin rajalle, jossa ne tapasivat toisia Mossadin agentteja ja salakuljettajia, jotka ajoivat autot Azerbaijaniin tietämättä, mitä niiden kuormat sisälsivät.
Jatko dokumenttien kuljettamiseksi Azerbaijanista Israeliin sujui vaikeuksitta.
Operaatio suoritettiin 31.01.2018.
Ongelman aiheutti farsinkielisen 100 000 dokumentin kääntäminen ja tutkiminen, sekä epätietoisuus, mikä olisi paras tapa niiden julkistamiseksi. Lopuksi päätettiin toimia perinteen mukaan joko julkaisemalla osia niistä tai pelkästään tiedustelukollegoille ulkomailla, sekä tehdä julkinen esittely dokumenteista pyrkien samalla suojelemaan tiedustelulähteitä ja -menetelmiä.
Netanyahu halusi pitää julkisen lehdistötilaisuuden ennen Trumpin päätöstä Iranin sopimuksesta, mikä antoi julkisen esityksen laatimiselle vauhtia, koska aikaa ei ollut paljon.
Raporttien mukaan vain 40 % on käännetty ja tutkittu, joten aineistoa on runsaasti käymättä läpi. https://www.jpost.com/Middle-East/How-the-Mossads-Iran-heist-went-down-according-to-a-Kuwaiti-report-553408

05. Satelliittikuvat, jotka otettiin Iranin Fordown ydinlaitoksen rakennuksista viime sunnuntaina, ja julkaistiin torstaina. osoittavat, että sen portit avattiin ja toiminta aloitettiin ensimmäistä kertaa JCPOA-sopimuksen jälkeen, jolloin osa sen entrifugeista purettiin.
Fordown laitoskompleksi löydettiin satelliittikuvien perusteella 2009. Iran ei itse koskaan tunnustanut YK:lle sen olemassa olosta ennen sen julkistamista. Siellä rikastettiin uraania 20 %:n tasoon, josta Iran vakuuttaa, että se kykenee rikastamaan uraania uusilla sentrifugeillaan paljon korkeampaan tasoon.
Laitoksen rakennukset on rakennettu vuoren rinteelle Israelin hyökkäyksen varalta.
IAEA:n mukaan jäljelle jätettyjä sentrifugeja käytettiin siviilikäyttöön, kuten sairaaloiden tarpeisiin.
Netanyahu viittasi lehdistökonferenssissa julkistamassaan esityksessä myös Fordown ylilaitokseen. Dokumentit osoittavat Iranin johdon kehottaneen ydinohjelman toteuttajia kehittämään 5 kymmenen kilotonnin ydinpommia, jotka voidaan asentaa ohjusten kärkeen. https://www.jpost.com/Middle-East/Iran-uranium-enrichment-site-opens-for-first-time-in-2-years-images-show-553424

06. Israelissa vietettiin keskiviikkoiltana ja jatkuen torstaina Lag BaOmer juhlia, jotka keskittyivät Safedin lähellä sijaitsevan Meron vuoren kupeessa olevan luolan ympärille, jonne pystytettiin suuri nuotio, vaikka pieniä nuotioita sytytettiin ympäri Israelia. Viranomaisten varoitusten takia niiden lukumäärä jäi kuitenkin tavanomista pienemmäksi, kuten myös niiden aiheuttama ilman saastuttaminen, kuten myös vammautuneitten määrä.
Satoja tuhansia ihmisiä kokoontui Meron vuorelle kunnioittamaan rabbi Shimon bar Jochain muistoa, joka Shimon bar Kochba kapinan aikana innosti häntä ja kansaa pitäen Kochbaa messiaana, joka vapauttaisi kansansa Rooman vallasta. Rabbi Jochai joutui pakenemaan Meron vuoren luolaan, jossa hän eli poikansa kanssa 13 vuotta kuolemaansa saakka. Siellä hänen sanotaan kehitelleen Zoharin ja kabbalan alkeet.
Lag BaOmer on juutalaisten pienimpiä juhlia, mutta uskonnollinen osa kansasta pitää sitä suuressa arvossa. Se ajoittuu juutalaisten pääsiäisen pessahin, ja Shavuotin väliin. Nuotioitten sanotaan symboloivan Toran valoa, jonka se toi maailmalle. Juhlallisuudet merkitsevät uskonnollisille uskonsa syventymistä, lapset ja nuoret pitävät sitä enemmän retkenä luontoon laulaen, tanssien ja nauttien yhdessä olosta nuotioitten loimutessa
pimeässä yössä. Monet ryhmät ja perheet sytyttävät oman nuotionsa grillaten lihaa ja vihanneksia.
Yli 200 ihmisen kerrotaan saaneen eriasteisia vammoja, osa käärmeiden ja skorpionien pistoista. https://www.timesofisrael.com/what-weather-warning-in-jerusalem-where-theres-lag-bomer-theres-fire/, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/245378,

07. Historiallinen Gito D`Italia 101. pyöräkilpailua alkoi tänään perjantaina pääministeri Netanyahun osallistuessa lähtöön. Urheiluministeri Miri Regev sanoi hallituksen satsanneen tapahtuman onnistumikseksi 30 miljoonaa NIS.
Kilpailuun osallistuu 176 maailman johtavaa pyöräilijää, aloittaen ensin Jerusalemin vanhankapungin läheltä ennen jatkamistaan lauantaina Haifan ja Tel Avivin välillä (167 km) ja sunnuntaina Beersheban ja Eilatin välillä (226 km).
Kilpailuun osallistuvat pyöräilijät saavat levätä päivän jatkaakseen 21-aseman 3-viikon kilpailua Italian eteläosassa. Vuodesta 2006 lähtien joka toinen vuosi korkeatason "Big Start" aloitus tapahtuu Italian ulkopuolella. Tänä vuonna Israel oli vuorossa. Lähtöä siirrettiin viikolla sateitten johdosta, mutta nyt sää on puolipilvinen ja helteinen mittarin lukeman kivutessa yli 30 astetta varjossa. Israelin Big Start kunniapresidentti kanadalainen Sylvan Adams- joka omistaa osittain Israelin tiimin, joka osallistuu kilpailuun – on ratkaiseva voima lähdön saamiseksi Israeliin. "Haluan näyttää tämän kauniin maan sen katsojalle" Adams kertoi JP:n toimittajalle. "Minun ensimmäinen kokemukseni ensikerran vierailijoihin Israelia on, että he ovat lähes järjestään positiivisesti hämmästyneitä, koska heidän kokemansa ylittää kaikki ennakkoasenteet. Siksi tämä on tapa kutsua miljoona ihmistä ensi kertaa Israeliin. Tämä on ainutlaatuinen, koska kilpailut tapahtuvat ulkoilmassa. Siten mennen Acreen pohjoisessa ja sieltä koko matkan alas Eilatiin, he näkevät kirjaimellisesti koko Israelin maan." https://www.jpost.com/Israel-News/Sports/Top-cyclists-launch-historic-Giro-dItalia-race-on-Jerusalems-roadways-553419

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 17 -32. Tiberias 22 -40; Suolameri 27-38; Eilat 27 -35 +C-astetta. Puolipilvistä, huomenna aurinkoista, ja taas puolipilvistä. Ennuste lupaa lämpötilan laskua.





Post a Comment