PERJANTAI 20.04.2018

PERJANTAI 20.04.2018
01. Juhlat on juhlittu ja edessä on paluu karuun arkeen, eikä se näillä raukoilla rajoilla ja näissä olosuhteissa ole aina suinkaan miellyttävää. Kohottavien ja ylevien juhlapuheitten jälkeen on varottava jokaista sanaansa, sillä Israelin vasemmistoviritteinen media kaivaa jokaisen kolon ja syvennyksen löytääkseen lisää skandaalinkäryisiä todisteita tai vain huhuja, jotka nekin kelpaa paremman puutteessa.
Pääministeri Netanyahun ja Knessetin puhemiehen Yuli Edelsteinin välinen kiista itsenäisyyspäivän soihdun sytyttämis-oikeuden yhteydessä pitämistä puheista lienee vain oire syvemmästä eri-mielisyydestä maan korkeimpien johtajien välillä.
Perinteisesti Knessetin puhemies pitää siinä tärkeimmän puheen, mutta kulttuuriministeri Miri Regevin innostamana Netanyahu halusi myös puhua tilaisuudessa. Regev johtaa ministerikomiteaa, joka vastaa maan symboleista ja seremonioista.
Edelstein katsoo pääministerin rikkoneen allekirjoitetun sopimuksen, jonka mukaan Netanyahu pitää vain lyhyen tervehdys-puheen, mutta päästyään vauhtiin hän piti 14 minuuttia kestävän puheen - kaksi kertaa pitemmän kuin Knessetin puhemies. Pelkkiä lillukanvarpuja, voisi sivusta katsoen todeta, mutta symbolit ovat tärkeitä etenkin, kun maassa muhii tarve ennenaikaisista vaaleista, ei niinkään, etteikö pääministeri nauttisi kansan suosiota - se vain nousee poliisin korruptiotutkimuksista huolimatta - vaan siksi, ettei Netanyahu ole pystynyt ratkaisemaan Kotelin paikkaongelmaa eikä myöskään Haredim- ja ääriortodoksien vaatimusta vapautuksesta asepalveluksesta, mitkä jakavat kansaa Israelissa ja juutalaisia ulkomailla.
Israelin juutalaisten polarisoituminen kukoistaa Amerikan poimuissa, kuten JPost otsikoi artikkelinsa. Vasemmiston Israel-vastaiset aktivistit pyrkivät saamaan Demokraattisen puolueen valvontaansa, valkoisten kansallismieliset oikealla pitävät Sionismia harjoittamansa rasismin verhona. Tutkimusten mukaan Amerikan republikaanit tukevat Israelia konfliktin aikana enemmän kuin koskaan. Demokraatit kääntyvät entistä enemmän palestiinalaisten rinnalle Israelin kustannuksella. http://www.jpost.com/Israels-70th-anniversary/Partisanship-on-Israel-at-Americas-fringes-550035
02. Jerusalemissa syntynyt Amerikan kansalainen näyttelijä Natalie Portman kieltäytyi osallistumasta Genesis-palkinnon jakotilaisuuteen kesäkuussa 2018 Israelissa esittäen syyksi epämääräisesti "äskeiset tapahtumat".
Torstaina Genesis palkintosäätiö, joka jakaa tätä juutalaisten Nobel-palkintoa, sanoi olevansa syvästi surullinen naisnäyttelijä Portmanin kieltäytymisen vuoksi.
Portmanin tukijain lausunnossa todetaan, että äskeiset tapahtumat Israelissa ovat olleet äärimmäisen masentavia hänelle, minkä vuoksi hän ei voi osallistua minkäänlaisiin julkisiin tilaisuuksiin Israelissa.
Genesis palkinnonjakokomitean lausunnossa todetaan, että kesäkuun jakotilaisuus peruutetaan, sillä järjestäjät pelkäävät Portmanin kieltäytymisen aiheuttavan heidän filantrooppisen aloitteensa politisoitumisen, jota he ovat pyrkineet välttämään viimeisen 5 vuoden aikana. https://www.timesofisrael.com/natalie-portman-refuses-to-collect-prize-in-israel-citing-recent-events/

03. Israelin sotilaskoneet levittivät perjantaina lentolehtisiä Gazan rajan tuntumaan varoittaen gazalaisia pysymään kaukana Israelin ja Gazan välille pystytetystä turva-aidasta. Siinä todetaan edelleen, että väkivaltaiset häirinnät antoivat terroristeille tilaisuuden käyttää hyväkseen siviilien rauhallisia protesteja hyökätäkseen Israelia ja sen rakentamaa infrastruktuuria vastaan.
"IDF ei tule sallimaan vahingon aiheuttamista turvallisuus-infrastruktuuria ja turva-aitaa vastaan, jotka suojelevat Israelin siviilejä. IDF iskee jokaista vastaan, joka pyrkii vahingoittamaan Israelin turvallisuutta". https://www.timesofisrael.com/israel-drops-leaflets-warning-gaza-protesters-to-keep-away-from-fence/

04. USA:n hallituksen edustajana Jason Greenblatt sanoo, että gazalaisilla on oikeus protestoida kriittisenä aikana, mutta turvallisen matkan päästä turva-aidasta ja Israelin julistamasta turva vyöhykkeestä rajan tuntumassa.
05. Islamic Jihadin johto ilmoittaa ottaneensa Israelin ja IDF:n johtomiehet tarkka-ampujiensa tähtäimeen.
06. Presidentti Trumpin nimittämä Lähi-Idän lähettiläs totesi torstaina Twitter sivullaan julkistamassaan lausunnossa, että Gazan arabeilla on oikeus protestoida vaikeiden ihmisoikeus-olosuhteiden aikana. "Heidän johtajiensa tulisi keskittyä enemmän tähän viestiin kuin puhua potentiaalisesta väkivallasta, kommunikoida äänekkäästi ja selvästi, että marssien tule olla väki-vallattomia, ja välttää kaikkea epä- järjestystä, sekä pysyä poissa IDF:n julistamasta 300 m puskurivyöhykkeestä.
http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Greenblatt-says-Palestinians-have-right-to-protest-dire-circumstances-551307

07. USA:n demokraatit odottavat saavansa juutalaisäänestäjien tuen pyrkimyksissään voittaa Kongressin edustajainhuoneen valvonnan. POSTIN suorittaman tiedustelun mukaan 43 edustajain huoneen alueet ovat joko republikaaneja tai sympaattisia heille, 21 alueissa on 10 000 juutalaista äänestäjää tai enemmän. Marraskuun välivaalit voivat kääntää republikaanien ja demokraattien väliset voisuhteet demokraattien eduksi. http://www.jpost.com/American-Politics/Democrats-eye-Jewish-votes-in-bid-to-win-House-of-Representatives-551300
08. Romania aloittaa valmistelut Israelin lähetystönsä muuttamisesta Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin. Asiaa johtaa maan pääministeri Viorica Dancila, mutta hän tarvitsee kabinetin muodollisen vahvistuksen ja presidentin hyväksymisen. Jerusalemissa uskotaan, ettei hyväksymisellä ole vaikeuksia. Romania tulee siten seuraamaan USA:n ja Guatemalan esimerkkiä, ja on hyvin todennäköistä, että monet muut maat seuraavat etenkin Etelä-Amerikassa.
Israelin apulaisulkoministeri Tzipi Hotoveli, joka viime viikolla vieraili Romaniassa ja tapasi pääministeri Dancilan ja muita korkeita virkailijoita Bucharestissa, sanoi olevansa hyvin toiveikas Romanian liittymisestä klubiin, jonka päämääränä on korjata vuosikymmenien vääryys Jerusalemin tunnustamisesta Israelin pääkaupungiksi. https://www.timesofisrael.com/romania-begins-process-for-possible-move-of-its-embassy-to-jerusalem/,

09. EU-parlamentti tuomitsi ensimmäistä kertaa Hamasin suorittamat terroriteot ja tuomitsi Hamasin omaksuman käytännön siviilien, etenkin naisten ja lasten, käyttämisen ihmiskilpenä taistelukentällä. Europarlamentti tuomitsi IDF:n käyttämisen kovista panoksista Gazan "March on Return" marssijoita vastaan. Julkilausumassa vaaditaan myös Gazan saarron poistamista, jonka kv. yhteisö julisti estääkseen pommin ja rakettien tekemiseen tarvittavien materiaalien viennin Gazan terroristeille. Vaatimus saarron lopettamiseksi koskee myös Egyptiä, joka on tehokkaasti pyrkinyt sulkemaan terroristien ja muiden ei-toivottujen henkilöitten ja materiaalien pääsyn Siinaille ja sieltä Gazaan.
Israelissa ollaan tyytyväisiä, että useita aiemmissa lausunnoissa käytettyjä Israelia tuomitsevia kysymyksiä on jätetty pois. Lausunnossa vaaditaan Hamasia vapauttamaan pidättämänsä Israelin kansalaiset sekä palauttamaan kaatuneitten israelilaisten ruumiit. https://www.timesofisrael.com/in-first-european-parliament-condemns-hamas-for-terror-use-of-human-shields/

10. Tuhansia Israelin arabeja kokoontui torstaina Haifaan marssiakseen Israelin itsenäisyyspäivänä, jota arabit kutsuvat nimellä nakba, katastrofi, jolloin Israel julistautui itsenäiseksi valtioksi. Kunnioittaakseen niitä, jotka pakenivat tai pakotettiin Israelin itsenäisyystaistelun aikana 1948 -1949, osanottajat heiluttivat PA:n ilmestyskirjan neljän ratsastajan värein laadittua lippuja, kuvia Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien kuvia, sekä vaativat paluuoikeutta ulkomailla asuville kymmenille tuhansille palestiinalaisille. https://www.timesofisrael.com/as-israelis-celebrate-thousands-of-palestinians-mark-catastrophe-of-1948/,
11. Saksalainen jihadisti, joka oli osallistunut syyskuun 11. päivän 2001 WTC:n tupla-tornien tuhoamiseen, pidätettiin Syyriassa. Pentagon vahvistaa, että USA:n tukemat joukot Syyriassa pidättivät Al-Qaidan operaattorin, saksalaisen miehen, joka avusti terroristien värväämistä hyökkäyksiin New Yorkissa ja Washingtonissa. https://www.timesofisrael.com/us-german-jihadist-tied-to-9-11-attacks-caught-in-syria/
12. 200 000 israelilaista vietti torstaina Israelin itsenäisyyspäivänsä kerääntyen puistoihin, rannoille ja historiallisiin kohteisiin lomapäivän merkeissä, jonka huippukohta oli Israelin Ilmavoimien hävittäjien ylilennot, joissa oli mukana IIV:n laivue maailman edistyneimmistä koneista F35. Baniyn kansallispuistoon kerääntyi 48 000 lomailijaa, 18 000 telttaili Kinneretin järven ympäristössä. Osallistujien joukossa olivat maan korkeimmat johtajat, sekä sotilas-johtajia puolustusministeri Avigdor Libermanin johdolla. https://www.timesofisrael.com/with-bbqs-and-f-35s-israelis-delight-in-70-years-of-independence/
13. Sotarumpujen päristessä eri puolilla maailmaa Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov tarjoaa toisenlaisen maailmankuvan vakuuttaen, että Trump ja Putin estävät uuden sodan, jota jo kutsutaan kolmanneksi maailmansodaksi. Lavrov totesi BBC:n ohjelmassa perjantaiaamuna, että sekä ´Trump että Putin ovat tietoisia, että kansansa hyvinvointi on heidän vastuullaan, eivätkä salli sodan runnella kansansa saavutuksia tuhoisalla ja potentiaalisella ydinsodalla, jossa ei ole voittajia. Hän valitti luottamuksen Venäjän ja USA:n välillä taantuneen lähelle nollaa, mutta he tulevat käyttämään luottamuksen rippeitäkin välttääkseen sodan. Lavrov puhui BBC:n ohjelmassa. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/244724

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 12 -23; Tiberias 17 -28; Suolameri 21 -33; Eilat 23 -66 +C-astetta. Aurinkoinen sää jatkuu, lämpötilan hieman laskiessa.




Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019