Wednesday, April 04, 2018

KESKIVIIKKO 04.04.2018

KESKIVIIKKO 04.04.2018

01. Totesin äskettäin, että taistelu-joukkoihin voi liittyä vaikka ei olisikaan täysin kunnossa. Nyt olen tullut havainnoimaan, että kyllä sotilaan tulee ainakin nähdä, minne ampuu, ettei ammu pelkästään kuulon perusteella - etenkään, jos sekin on huonokuntoinen. Ei ole helppoa miehelle tunnustaa tulleensa omien mahdollisuuksiensa rajoille, mutta minun on tunnustettava tosiasiat. Tämä lienee sen silmäviruksen ja sen eliminoimiseen tarkoitettujen tippojen vaikutusta. Ensi viikolla silmälääkärit tutkivat silmät ja päättävät sen perusteella, miten tästä lähtien edetään.

Pessahin juhlapäivien vuoksi raporttien laatiminen siirtyy joka tapauksessa. Huomenna on sapatin aatto, jota seuraavat kaksi sapattia peräkkäin.

Yritän kirjoittaa jotain viimeisistä uutisista, vakka en tiedä saanko sen tallennettua tai julkistettua.

02. Netanyahu päätti ensin, että puolet maahan tunkeutuneista saavat jäädä maahan. Nyt hän ilmoitti, että kaikki n. 38 000 täytyy karkottaa maasta, vaikka ei ole selvyyttä, kuka heidät huolii. (T0I)

03. Israelin rannikkovartiosto ja Shin Bet tekivät tyhjäksi Yihadin yritykset suorittaa kostoisku IDF:ä vastaan.
Turvallisuus-joukot pidättivät keskiviikkona miehen, jonka aikomuksena oli hyökätä laivaston partiovenettä vastaan ja pidättää sen miehistö käyttääkseen heitä pantti-vankeina. (TpoI)

04. Saudi Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman lausui USA:n vierailunsa aikana useita positiivisia lausumia, kotka tuntuvat hyviltä israelilaisen korvissa. Yhtä monet ovat kuitenkin pyrkineet jarruttelemaan liiallista innostusta todeten, ettei ole mitään varmuutta niiden toteutumisesta. Prinssi vakuutti Israelilla olevan oikeuden omaan valtioonsa kuten myös palestiinalaisilla. Hän ennusti, että maiden väliset suhteet voivat hyvinkin kehittyä normaaleiksi diplomaattitasolla.
https://www.timesofisrael.com/just-how-groundbreaking-was-the-saudi-crown-princescomment-on-israel/

05. Israel on Saudi Arabian tavoin kehottanut presidentti Trumpia harkitsemaan uudelleen päätöksensä vetää joukkonsa pois Syyriasta. Israel pelkää saudien tapaan, että tyhjiön tulevat täyttämään iranilaiset ja turkkilaiset joukot Hizbullahin avustuksella Venäjän toimiessa taustatukena.
https://www.timesofisrael.com/netanyahu-trump-talk-amid-israel-fears-over-us-plans-to-leave-syria/

Israelissa jatkuvat aurinkoiset lämpimät kevätpäivät lähiviikon aikana.








Post a Comment