SUNNUNTAI 04.03.2018

SUNNUNTAI 04.03.2018
01. Pääministeri Benyamin Netanyahu matkusti Sara-vaimonsa kanssa viiden päivän matkalle Amerikkaan, jonka aikana hänellä on kiireinen ohjelma neuvotteluissa USA:n johtavien henkilöitten kanssa, heidän mukanaan presidentti Donald Trump.

Ennen matkaa poliisi oli hiillostanut sekä Saraa että Benyaminia viisi tuntia sapatin aattona, mikä voi kertoa poliisin vähät välittävän valmistautumisesta sapatin-viettoon. Poliisin kuulustelujen pitäisi olla salaisia, mutta sen verran tihkui julkisuuteen, että poliisi uskoo saaneensa raskauttavia todisteita molempia epäiltyjä vastaan.
Toiseksi Netanyahu vakuutti lauantai-iltana, että hän uskoo hallituksensa selviävän sekä noista, että Haredi- ja ultraortodoksien antamasta uhka-vaatimuksesta, että ongelma erivapauudesta asepalveluksessa tulee ratkaista 2 viikon sisällä, tai hallitus kaatuu. Talousministeri Moshe Kahlon yhtyy ulti-maatumiin omilla perusteluillaan .
Pääministeri vakuutti, ettei noitten vuoksi ole mitään syytä mennä uusiin vaaleihin, ehkä vuoden puolivälissä, kuten otaksutaan. Netanyahu sanoi, että hallitus jatkaa toimiaan marraskuuhun 2019, jolloin on säännönmukainen vaaliaika.

Aikaisemmin lauantaina hallituspuolueet varoittivat, että hallitus on vaarassa kaatua.
Hadashot News raportoi, että Israel on menossa uusiin vaaleihin, arvion mukaan kesäkuussa 2018. Raportissa spekuloitiin, etteivät hallituspuolueet enempää kuin pääministerikään halua vaaleja. mutta ellei ultraortodoksi-koaliittio pehmennä vaatimustaan, tilanne karkaa käsistä, sillä hallituspuolueet eivät kestä negatiivista palautetta, minkä ortodoksien vaatima laki asepalvelus-vapautuksesta aiheuttaisi.

Apulaisulkoministeri Tzipi Hotoveli vakuutti TV-10 ohjelmassa, ettei Likud pelkää uusia vaaleja. "Likudin suosio nousee gallupeissa, mutta yhteisen hyvän vuoksi hallituksen pitäisi voida istua sille suodun ajan. En näe poliittista kriisiä, jota ei voitaisi ratkaista. Suosittelen poliittisille puolueille, jotka haaveilevat uusien vaalien kynnyksellä, ja jotka luultavasti poistuisivat vaaleissa, tämän
kriisin ratkaisemista".
Nimeltä mainitsematon Likudministeri totesi Haarezdaily toimittajalle, "ettei haredi-ultraortokdoksi-koaliittio suostu antamaan periksi, sillä se on joutunut panttivangiksi rebbe Gurin pihassa": Hän viittasi UTJ:n johtajaan rabbi Yaakov Litzmaniin, joka haluaa jatkaa hallituksen painostamista Lain saamiseksi hyväksytyksi Knessetissä.

Talousministeri Moshe Kahlon (Kulanu) varoitti perjantaina pääministeriä, että 2019 budjetti on saatava hyväksýtettyä Knessetissä kahden viikon aikana, tai hallitus kaatuu. Kulanulla on 10 edustajaa Knessetissä. Kahlon sanoi taistelevansa budjetista loppuun saakka. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-no-reason-to-head-to-early-elections-over-draft-law/

02. Amerikan Israel Julkisten Asian Neuvosto (AIPAC) avaa sunnuntaina Washingtonissa vuosittaisen politiikan konferenssinsa. AIPAC tunnetaan yhdestä vaikutusvaltaisimmista Israelia tukevista järjestöistä Yhdysvalloissa. ToI:n artikkelissa todetaan, että päällisin
puolin tilanne näyttää ruusuiselta. Presidentti Trump osallistunee konferenssiin - tai lähettää lämpímän tervehdyksensä - mutta hallitusta edustaa varapresidentti Mike Pence. Konferenssin varsinainen darling (lempi-lapsi) on kuitenkin USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley, joka esitti viime vuonna Israelia tukevan ohjelmansa, ja on kunnostautunut tuulettamalla koko YK:n koneistoa, ja etenkin sen alaisia alajärjestöjä kuten UNHRC, suhteettomasta Israelin tuomitsemisestaan.

Netanyahu osallistuu AIPAC konferenssiin – pitäen puheen siellä – ja kolme Israelin oppositio-johtajaa, Avi Gabbay, Tzipi Livni ja Isaac Herzog, ovat myös mukana.

Konferenssiin osallistuu 18 000 AIPAC tukijaa – heistä 3 500 opiskelijaa – jotka varmaan seuraavat tarkasti jokaista sanaa, mitä siellä lausutaan. Konferenssi on erittäin tärkeä erityisesti nuorille pro-Israel aktivisteille, joista odotetaan seuraavan sukupolven johtajia.
Artikkelissa muistutetaan, että Amerikassa
on heikosti kannatusta yhdenpuolueen
toimille, eikä Israelin tukeminen AIPAC:issa tee poikkeusta. Tuki Israelille ja sen pääministerille, joka on hyvää pataa Trumpin ja republikaanien kanssa, nähdään yhä enemmän republikaanien politiikkana, josta Demokraatit ovat vieraantuneet. Artikkelin mukaan tämä hajaantuminen nähtiin vuosi sitten varsin kouriintuntuvasti.

Demokraattien juutalainen presidentti ehdokas Bernie Sanders kieltäytyi osallistumasta AIPACin konferenssiin viime vuonna ja jatkoi kampanjointiaan Salt Lake Cityssä, jossa hän piti voimakkaasti Israelia tuomitsevan puheen. Hän syytti Israelia epäsuhtaisesta vastauksesta hyökkäyksiin, sekä sairaaloiden, koulujen ja pakolaisleirien pommittamisesta v. 2014 kesäsodan aikana Gazassa, ja vaati Israelin Gazan kansain-välinen saarron lopettamista, vaikka Egypti saartaa Gazaa samalla tavoin Siinailta.

Presidenttiehdokas Trump otettiin 2017 vastaan hyväksymis-huudoin viime vuonna, mutta hänen viittauksensa "presidentti Obamaan viimeisestä vuodesta pahimpana, mitä Israelille on koskaan tapahtunut", sai monet, etenkin mustat, kongressivieraat haukkomaan henkeään uskomattomana, että presidenttiehdokas sillä tavoin soimasi julkkisesti USA:n presidenttiä.
Konferenssin johto esitti seuraavana aamuna anteeksipyynnön Obaman vastaisista kommenteista mainitsematta Trumpia nimeltä. Nyt odotetaan, miten presidentti Trump otetaan vastaan konferenssissa. Hän on ilmi selvästi ja ilman epäröintiä ilmaissut Israel myönteisyytensä vierailemalla Länsimuurilla, tunnustanut Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja päättänyt muuttaa USA:n Tel Avivin lähetystönsä Jerusalemiin. Hän haluaa Iranin kanssa solmitun kv. JCPOA sopimuksen uudelleen muotoilua ja että siihen lisätään Iranin ohjusteollisuuden valvonta osaksi YK:n valvontatoimia.

Trumpin nimittämä rauhantiimi jatkaa Israelin ja PA/PLO:n arabien välisen rauhansopimuksen muotoilta, ja lupaa julkistaa sen sopivaksi katsomallaan ajalla.
Tiimin suunnitelmasta on julkisuudessa
esitetty osia, mitkä Valkoinen Talo kiisti
välittömästi virheellisinä.

Trumpin viimeaikaiset lausunnot ja päätökset antavat kuitenkin viitteitä, että vuoden kestänyt kuherrusaika Trumpin kanssa on päättynyt, ja edessä on karkea arki.
Trumpin tiimin oletetut suunnitelmat Palestiinan valtion tunnustamiseksi – vaikka ehkä ilman täyttä itsenäisyyttä, Jerusalemin jakaminen, ja sen vahanosan julistaminen YK:n valvomaksi alueeksi, herättää kylmiä väreitä israelilaisten selkäpiissä. Juutalaisia ei tyydytä Länsimuurin liittäminen Israeliin, he haluavat saada oikeuden rukoilla avoimesti Temppelivuorella ilman wakfin ja poliisin suorittamaa seurantaa.
Viime kuussa suoritetun PEW-gallupin mukaan republikaanit tukevat vahvasti Israelia, mutta demokraattien kannatus vähenee. Tämä ei välttämättä lupaa hyvää Amerikan polarisoituneessa monipuolue- ympäristössä. Vastakohtaisuudet ovat kehittyneet vaarallisen korkeiksi. https://www.timesofisrael.com/for-aipac-in-a-polarized-america-bipartisanship-is-a-near-impossible-challenge/

03. UUTISISA LYHYESTI
• Kiinan presidentti Xi Janpingin vahvistaessa yksivaltaista otettaan vallankahvasta elinikäisenä presidenttinä Kiinassa presidentti Trump arvioi lauantaina, että ehkä tulevaisuudessa joku USA:n tuleva presidentti voisi tehdä samoin. Trump puhui republikaanisille lahjoittajille pidetyn lounaan aikana, josta CNN sanoo saaneensa videon.
Kiinan lainlaatijat kokoontuvat maanantaista lähtien hyväksyäkseen lain, joka antaa XI:lle oikeuden hallita ilman määräaikaa, sekä poistaakseen lait, jotka estävät Kiinaa tulemasta diktatuuriksi. Kiinan talous on hyvää vauhtia nousemassa maailmantalouden johtoon, ja Kiinan valuutta juan maailman reservi-valuutaksi syrjäyttäen US dollarin. https://www.timesofisrael.com/trump-maybe-us-will-have-a-president-for-life-someday/
• Libanonilainen kirjailija ja näyttelijä Ziad Itani pidätettiin viime marraskuussa syytettynä yhteis-toiminnasta Israelin kanssa, jonka kanssa Israel on virallisessa sotatilassa. Häntä vastaan oli tehnyt väärän syytöksen (frame) libanonilainen naisagentti, kostoksi erottamisesta turvallisuuspalvelusta. Agentti teki sopimuksen hakkerin kanssa, joka sai Itanin väärin perustein syylliseksi kostoksi siitä, että hän oli menettänyt toimensa, raportoi paikallinen lähde.
Daily Star kertoo, että sisäisen turvallisuuden upseeri majuri Susan Hajj Hobeiche suunnitteli kosto-operaation syyttäen näyttelijää toimimisesta yhteis-työssä olemattoman libanonilaisen nais-puolisen turvallisuusupseerin kanssa, joka oli Mossadin agentti.
Tapaus sattui samaan aikaan, kun jännitys oli Libanonissa korkealla Libanonin pääministerin Saad Haririn paettua Saudi Arabiaan peläten tulevansa teloitetuksi isänsä tapaan.
Hobeiche vihastui Itanin julkistettua Twitterissä videopätkän hänestä
"Twitter- pitämisestä". Hobeishe sanoi pitävänsä uutisesta, jonka mukaan saudinaiset saavat ajaa autoa, mutta kielsi sen pian todeten, että vain ehdolla, että auto on miinoitettu räjähteillä. Hän syytti Itania työnsä menettämisestä.
Hakkeri pidätettiin, mutta ei tiedetä, onko Itani vapautettu, tai mikä on Hobeichen asema. https://www.timesofisrael.com/lebanese-actor-accused-of-collaborating-with-israel-said-framed-by-agent/,
• Kosiskellakseen Hamasia PA sisällytti 2018 budjettiinsa 20 000 Hamasin työntekijää. PA:n pääministeri Rami Hamdallah kehottaa Hamasia luovuttamaan Gazan valvonnan PA/PLO:lle. Puheenjohtaja Mahmoud Abbas vaatii, että ehtona sovitteluneuvotteluille Hamasin täytyy luopua Gazan hallinnastaan. https://www.timesofisrael.com/in-overture-to-hamas-pa-includes-20000-of-its-employees-in-budget/
• Puolalainen virkailija sanoo, että Saksa voi olla meille velkaa 950 miljardia USD Toisen Maailmansodan rikoksista. https://www.timesofisrael.com/polish-official-germany-may-owe-poland-850-billion-for-wwii/https://www.timesofisrael.com/first-poland-holocaust-law-complaint-targets-argentina-paper/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 -23, Tiberias 15 -28; Suolameri 21 -29; Eilat 17 -31 +C-astetta. Aurinkoista, huomenna vähän lämpenevää.









Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019