KESKIVIIKKO 28.03.2018

KESKIVIIKKO 28.03.2018
01. JÄNNITYKSEN ollessa ilmankin tavallista korkeammalla IDF sai kokonaan uuden päänsäryn havaittuaan tiistaina, että Gazan ja Israelin välistä turvallisuusaitaa oli vaurioitettu ilmeisenä pyrkimyksenä soluttautua Israelin puolelle.
IDF käynnisti etsinnät, mutta vasta 1.5 tunnin kuluttua aidan läpi päässeet kolme Gazan arabia löydettiin 20 km:n päässä aidasta lähellä armeijan tukikohtaa. Miehillä oli mukanaan puukkoja käsikranaatteja, katkaisupihtejä ja muuta kamaa. Miehet eivät ilmeisesti tehneet vastarintaa pidätettäessä, mikä oikeuttaa asettamaan kysymyksen, mikä oli heidän tarkoituksensa. Heillä olisi ollut tilaisuus käyttää aseitaan esim. Tzelemin juutalaiskylää vastaan, jonka portti oli auki ja jonka ohi he kulkivat. He kuuluvat samaan perheeseen Rafahista. Onko niin, että tilanne Gazassa ajaa asukkaat etsimään poistumisteitä alueelta. IDF on aiemminkin pidättänyt aidan läpi päässeitä lähettäen heidät takaisin Gazaan ilman syytteitä.
Edellinen turvallisuusaidan läpi murtautuminen tapahtui perjantaina, jolloin 4 aseistettua arabia oli päässyt Israelin puolelle pyrkien vahingoittamaan tunneli-esteitä asentavia koneita. https://www.timesofisrael.com/idf-launches-search-after-spotting-signs-of-infiltration-from-gaza/

02. Hamasin sotilassiipi izz din al-Qassam piti sunnuntaina suurimmat aseelliset harjoituksensa käyttäen kovia ammuksia, drone-tiedustalu-koneitaan ja tunneliverkostoaan valmistautuessaan uuteen sotaan Israelia vastaan. Se ampui useita raketteja Välimerelle, jotka saivat IDF:n Iron Dome patteristojen automaattiset toiminnot laukaisemaan 4 vastaohjusta. ToI:n toimittaja Anselm Pferrer ehti jo kuuluttaa järjestelmän toiminta-virheestä, joka maksoi Israelille miljoona USD. Siitä ei ollut kysymys, vaan se osoitti järjestelmän herkkyyden havaitessaan pienetkin poikkeamat normaalista. IDF aloitti tutkimukset, Voihan olla, että pari rakettia oli tähdätty Israeliin. https://www.debka.com/hamas-terrorists-order-military-preparedness-jump-the-gun-on-the-idf/


03. IDF:n tiedustelupalvelun johtaja kenraalimajuri Herzl Halevi esitti varoituksen, että Iranin käytös on muuttunut 2015 JCPOA-sopimuksen jälkeen entistä julkeammaksi, ja että PA/PLO:n ja Hamasin arabeilla on suunnitteilla räjähdys, joka ilmeisesti pyritään ajoittamaan arabien maapäivän yhteyteen, tai toukokuuhun, jolloin on Israelin itsenäisyyspäivä, jota arabit kutsuvat nimellä nagna, katastrofi. Tämäkin osoittanee, että PA/PLO ja Hamas ovat menettämässä kaiken toivonsa eivätkä viitsi enää edes peitellä Israelin tuhoa ennustavalla päämäärällä. Täten on ymmärrettävíssä PA/PLO:n puheen johtajan Mahmoud Abbasin käsittämättömän typerät hyökkäykset sekä presidentti Trumpia että USA:n Israelin lähettilästä Dabid Friedmania vastaan.
Se on illusionsa menettäneen miehen katkera vuodatus kaikkia kohtaan siitä, etteivät he tukeneet häntä, eikä hän enää välitä, mitä tapahtuu hänelle ja kansalle.

Debkafile kertoo 25.pävän artikkelissaan, että sotilaallinen harjoitus on alkusoittoa sitä seuraavalle "suurelle paluumarssille" – tai "miljoonien marssille" , josta Jasser Arafat puhui: "Miljoonien marttyyrien voimalla marssimme Jerusalemiin". Tämä suuri marssi alkanee pessahin aattona 30.03. ja päättynee toukokuun 15. päivänä. Israel viettää 70-vuotisjuhlaansa 14.05, jota presidentti Trump juhlistaa osallistumisellaan, mutta ei osallistune suunnitellun Jerusalemin länsi- ja itäosia erottavan nauhan katkaisemiseen. https://www.debka.com/hamas-terrorists-order-military-preparedness-jump-the-gun-on-the-idf/
Jos kehitys seuraa edellä viitoitettuja polkuja, se asettaa sekä IDF:n että maan poliittisen johdon kohtalon-omaisen ratkaisun ja päätöksen eteen, miten vastata juutalaisten verta janoavien arabien haasteeseen. Sitä ei voida tyynnyttää poliittisin iskulausein eikä lupauksilla rauhankeskusteluista tai edes puoli-itsenäisen valtion houkutuksilla. Sekä pääministerit Ehud Barak että Ehud Olmert lupasivat kumpikin paljon enemmän saaden vastaansa vain Abbasin "kylmän kalkkunan", jolla hoidetaan päästään sekoittuneita. Kuka Israelia tulee johtamaan tänä vaarallisena aikana, on vielä täysin Hänen varassaan, joka Israelia varjelee, ja joka ei nuku eikä torku.

04. Debkafile kertoo aiemmissa artikkelissaan mm. seuraavista ajankohtaisista kysymyksistä.
A. Presidentti Trump esittelee Bibi Netanyahulle USA:n suunnitelman Iranin Syyriaan tunkeutumisen estämiseksi. Bibi oli aikeissa pyytää Trumpia sijoittaan USA:n joukkoja Eufratvirran itärannalle tehokkaimpana esteenä Iranin ja Irakin joukkoien tunkeutumista vastaan Syyriaan ja takaisin. Trump yllätti Bibin vetäessään esiin suunnitelman, jolla tuo tavoite saavutetaan – yhteis-toiminnassa Saudi Arabian ja Jordanian kanssa. https://www.debka.com/trump-presents-netanyahu-us-plan-thwarting-irans-ingress-syria/
B. Maailman mediaa sekoittanut Venäjän/Englannin kaksoisagentin Sergei Skripalin (66) ja hänen 33-vuotiaan Julia-tyttärensä murha--yrirys hermomyrkyllä, nosti yllättäen julkisuuteen aiemmin tuntemattomia yhteyksiä USA:n 2016 vaaleihin. Skripal oli toiminut läheisenä neuvonantajana ja konsulttina Christopher Steelen yhtiön kanssa, kuten mainitaan Muellerin tutkimusraportissa. Steele oli laatinut Donald Trumpia suuresti vahingoittavan raportin materiaalista, jota hänelle toimittivat lähellä Hillary Clintonia olevat lähteet. Skripal oli myös jatkuvassa yhteydessä entiseen brittivalvojaansa tavaten häntä Salisburin ravintolassa.
Venäjä on vihaisesti kieltänyt kaikki yhteytensä murha-yritykseen, mutta Thereza Mayn hallitus halusi tehdä tästä aiheen Venäjää vastaan ja karkotti 23 Venäjän lähetystövirkailijaa, mitä seurasivat 18 muuta valtiota, niiden mukana ilmeisesti Suomi.
Israel tuomitsi murhayrityksen mainitsematta Venäjää, koska pitäviä todisteita ei ollut olemassa.
Sergei ja hänen Julia tyttärensä ovat koomassa sairaalassa.
Tapauksen levittäytyminen entistä laajemmalle lienee antanut aiheen kutsua kokoon brittien kansallinen turvallisuuskomitean COBRA:n kiireelliseen kokoukseen 10.03. Israelin varovainen reaktio oli luultavasti oikea tässä tilanteessa. https://www.debka.com/uk-probe-of-nerve-agent-attack-on-former-russian-spy-uncovers-an-active-british-agent/
C. USA siirtää kaksi suurta lentotuki-kohtaansa Lähi-Idässä poliittiisten reaaliteettien muutosten mukaisesti, Qatarissa Al-Udeissa oleva suuri Prince Sultan tukikohta suljetaan ja toiminta siirretään Saudi Arabiaan lähelle Aj-Karjia. Asiasta sovittiin kruununprinssi Mohammad bin Salmanin USA:n vierailun yhteydessä.
Turkin eteläosassa sijaitseva USA:n lentotukikohta, joka on alueen suurin, siirretään samoin muualle.
Nämä muutokset kuvastavat USA:n poliittista suunnan-muutosta Lähi-Idässä.
Qatar in lähestymässä Turkkia, joka avasi äskettäin tärkeän sotilas-tukikohdan Qatarissa. https://www.debka.com/the-us-air-bases-at-incirlik-and-al-udeid/
D. USA:n ja PohjoisKorean poliittinen lähentyminen ja johtajien sopima tapaaminen on aiheuttanut sen, että Iranin mullah-johtajat ovat jäämässä yksin ydinaseineen ja ohjuksineen. Iranin johto esiintyy kuitenkin entistä mahtipontisemmin levittäen vaikutustaan Irakin ja Syyrian kautta Libanoniin ja Gazaan sekä sieltä Pohjois-Afrikkaan vakuuttaen, ettei mikään voi estää sitä kehittämästä ydinaseitaan ja ohjuksiaan. Iranin väitetään rakentavan maanalaista ydintutkimuslaitosta Syyriaan ja ohjustehtaita Libanoniin. Sillä on arvioiden mukaan toistakymmentä tukikohtaa Syyriassa lähellä Venäjän asemia Tämä saattaa Israelin vaaralliseen asemaan ja potentiaalisiin ohjusiskuihin Venäjän luvalla. https://www.debka.com/ayatollah-khamenei-is-lone-nuclear-holdout-after-kims-invitation-to-trump
05. Asukashallinto suunnittelee karkottavansa Israelin laittomasti tunkeutuneista noin puolet ja suunnittelee sopivaa tapaa jättää perheenisät, naiset ja lapset Israeliin pysyvällä asumisoikeudella, sanoo hallinnon johtaja Shlomo Meir-Yosef. Perheettömät miehet sen sijaan halutaan karkottaa, mutta ei perheitä. Tämä poikkeaa Netanyahun aiemmasta kannasta, jonka mukaan karkotusmääräys tulisi viiveellä lopulta koskemaan kaikkia pakolaisia. https://www.timesofisrael.com/population-authority-half-of-the-asylum-seekers-can-stay-if-we-deport-the-rest/
06. Talousministeri Moshe Kahlon allekirjoitti poikkeuksen rakennuslupa säännöstä edistääkseen USA:n Israelin lähetystön muuttamista. Lupa on tarpeen, jotta USA:n konsulaatin sivurakennuksen muutos ja laajennustyöt voidaan saada valmiiksi ennen Israelin 70-vuotis-päivää toukokuun 14. päivää.
Presidentti Tump kertoi myös, että tapaaminen PohjoisKorean diktaattorin Kim Jong Unin kanssa näyttää toteutuva, puhuttuaan Kiinan presidentti XI:n kanssa, jonka luona Un vieraili viikonvaihteen aikana ilman julkisuutta tarkkojen turvaroimien alaisena. https://www.timesofisrael.com/liveblog-march-28-2018/
07. Israel myy vanhentuneet F-16 koneet 500 miljoonan USD hinnalla Croatialle, jonka koneet ovat pääosin vanhentuneita Mig 21 koneita. https://www.timesofisrael.com/croatia-set-to-buy-aging-israeli-fighter-jets-in-500-million-deal/
08. Pääministeri Benyamin Netanyahu joutui käymään sairaalassa kovan yskän ja lievän virus-infection vuoksi. Koska tutkimusten tulokset osoittivat, ettei mitään hälyttävää ole havaittu, hänet lähetettiin kotiin ja kehotettiin lepäämään – mikä voi tapahtua vain, jos poliisin tutkijat jättävät hänet rauhaan. Sekä pääministeri että hänen Sara-vaimonsa ja poikansa Jared olivat 4 tuntia poliisin hivutupenkissä vähän ennen sairaalassa käyntiä. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-released-from-hospital-diagnosed-with-mild-viral-infection/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 12 -27; Tiberias 19 -31, Suolameri 21 -34; Eilat 20 -34 +C-astetta. Huomisesta alkaen pilvistä ja lämpötila alenee rajusti.

Kenian maanhalkeama syvenee ja laajenee, mitä edistavat paikalliset maanjäristykset. https://www.youtube.com/watch?v=KgIsmGFAJ2A&app=desktop













Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019