KESKIVIIKKO 07.03.2018

KESKIVIIKKO 07.03.2018
Michalin työasian vuoksi joudumme käymään tänään Ashdodissa, ja koska haluan mukaan alku-kevään kukkaloistoa todistamaan, pyrin laatimaan raportin tiivistellen. Koska näkö-kykyni alkaa hämärtyä, kävin kysymässä silmälekurilta, joko silmätroppi on valmis, jonka tutkijat Israelissa ovat kehittäneet, Sen pitäisi tehdä leikkaukset ja jopa silmälasitkin tarpeettomiksi, mutta se on käytettävissä yleisölle vasta muutaman vuoden kuluttua. Siispä lekuri suositteli operaatiota. Se pitänee suorittaa lähitulevaisuudessa. http://healthnewstiptodayil.dailynews.ovh/index.html?a=99420&chm_sub6=006185cb30ce2af49f89a1b9dc78ee9e38&chm_sub7=00cd6fc9da973b95b8b5a88d0253677fe5&chm_sub8=JPost.com&chm_DCID=29273397593198668&chm_ZID=7771,

01. Israelin pääministeri Netanyahu on USA:ssa vielä useita päiviä, jossa hän pyrkii osoittamaan AIPAC:in konferenssivieraille, mitkä ovat Israelin minimivaatimukset turvallisuutensa säilyttämiseksi. Hän puhui eilen AIPAC:in konferenssissa saaden raikuvat suosion-osoitukset. On sillä miehellä lujat hermot – vai Taivaan Isäkö lie vahvistanut, ettei hän anna kotoisten ongelmien häiritä kansain-välisiä suhteitaan. "Pelkkiä lillukanvarpuja ne vaan ovat", hän uskottelee. Hänen pitäisi kyllä tietää, sillä hän on joutumassa korruptio-tutkimusten keskeiseksi henkilöksi. Lisäksi hänen johtamansa oikeisto-keskusta hallitus keikkuu veitsen terällä. Haredi/ortodoksi ryhmittymä on ottanut kovan linjan, eikä aio antaa periksi tuumaakaan.

Maassa liikkuu huhuja, joiden mukaan Bibi syyttää UTJ:n johtajaa rabbi Yaakov Litzmania uusien vaalien masinoimisesta, joka puolestaan syyttää, että Bibi se haluaa vaaleja korruptio-ongelmiensa vuoksi. Sekä BIBI että Litzman kiistävät kiivaasti huhut kutsuen niitä vain huhuiksi, ilman näyttöä. http://www.jpost.com/Israel-News/Benjamin-Netanyahu/WATCH-LIVE-Prime-Minister-Benjamin-Netanyahu-addresses-AIPAC-Conference-544319. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Police-go-for-indictment-with-Filber-conviction-with-Hefetz-544412,
Smith Instituutin polling-osaston suorittaman tutkimuksen mukaan 79 % haluaa yeshiva-opiskelijoitten osallistuvan asepalvelukseen, 21 % ei tiedä tai ei halua tunnustaa. Neljä viidestä juutalaisesta aikuisesta kuitenkin haluaa, että oikeudet ja velvollisuudet tulee jakaa koko kansalle. http://www.jpost.com/Israel-News/Huge-majority-of-public-against-Haredi-basic-law-for-IDF-exemptions-544351.

02. Kahden valtion periaate ratkaistaessa Israelin ja PA/PLO:n johtamien arabien välistä ongelmaa, on artikkeleitten mukaan saamassa kannatusta, USA:n laatimassa luonnoksessa rauhansopimukseksi se on lähtökohtana, mutta Palestiinan valtio olisi vähemmän kuin täysin itsenäinen, eli Israel tulisi valvomaan turvallisuuspolitiikkaa ja ulkomaisia suhteita. Setlerit ovat myöskin jakaantuneet, mikä olisi sopiva ratkaisu-malli. He ovat tulleet AIPAC-konferenssiin joukolla esittämään omat näkemyksensä, vaikka hajaantuneinakin.
Yllättävästi konferenssin johtaja sanoo kannattavansa kahden valtion periaatetta, lieneekö sitten viisasta hänen puuttua näin keskeiseen kysymykseen katederilta käsin, on yksi uusi mauste tässä sopassa. Olisi ehkä ollut parempi pitää yksityismietteet sisässään julkistamatta niitä tässä vaiheessa. https://www.timesofisrael.com/as-us-and-israel-move-right-settlers-reassess-relationship-with-aipac/

03. Korkein oikeus jäädytti korvausten maksamisen juutalaisperheille, jotka olivat pystyttäneet talonsa Juudeassa ja Samariassa ilman hallituksen hyväksymistä ja rakennuslupia. Useissa tapauksissa maan omistusoikeus on kiistanalainen, vaikka KO käsitteleekin NGO-järjestöjen sille esittämiä valituksia todellisina, mitä voitaneen pitää oikeuden tahallisena väärin käyttämisenä. KO ei itse tutki valitusten perusteita, se kuuluu alueoikeuksille. Kysymys NGO-järjestöjen asemasta siirtyy vuodesta toiseen, koska hallitus ei ole saanut tarvittavaa tukea Knessetissä ulkomaisen avustusten varassa toimivien NGO-järjestöjen saamista ruotuun lainsäädännön kautta. https://www.timesofisrael.com/high-court-freezes-compensation-to-owners-of-razed-west-bank-homes/

04. PA/PLO:n ilman mandaattia toista-kymmentä vuotta johtanut puheenjohtaja Mahmoud Abbas alkanee lopultakin tunnustamaan, että hänkin on vain kuolevainen Jasser Arafatin tapaan, vaikka arabit syyttävätkin Israelia Arafatin myrkyttämisestä ilman näyttöä. Joka tapauksessa Abbasin seuraajasta on alettu puhua julkisuudessa, mikä on aiemmin ollut maanpetokseen verrattava rikos. Abbas lienee 82-vuotias, ja terveys alkaa osoittaa heikkenemisen merkkejä, jonka väitetään johtuvan unen puutteesta, ja varmaan pääsäryistä, joita hänellä lienee usein ja runsaasti.


05. Vahvin seuraajaehdokas Abbasille on Mahmoud Aloul.
ToI kertoo artikkelissaan, mikä mies on tämä Mahmoud. Otan siitä muutamia kohtia.
Mahmoud Aloul on vanhan kaartin jäseniä,
valittuna tulisi seuraamaan edeltäjiään. Abbasin sanotaan suosivan Aloulia siksi, että hän kannattaa kansan-vastarintaa eikä aseellista taistelua juutalaisten karkottamiseksi itsenäisyytensä saavuttamiseksi. Käytännössä ne tarkoittavat samaa, ensimmäinen kosiskelee länsimaita, mikä on tarpeen avustusten saamiseksi. Aloul pidätettiin 1967 Fatahin jäsenyydestä ja terrorismin tukemisesta. Hän istui 3 vuotta Israelin vankilassa, jonka jälkeen hänet karkotettiin Jordaniaan. Israelin itäraja vuotaa, josta Aloul on esimerkki, Hän soluttautui Israeliin, jossa hänet valittiin PLO:n osaston johtoon, joka valvoo terrori-iskuja Israelin puolelle, ja jakoi avustuksia arabiryhmille Juudeassa ja Samariassa, Jerusalemin itäosissa sekä Gazassa. Tämä osasto oli jonkin aikaa Abu Jihadin (Kahlid al-Wazir) valvonnassa, jonka Israel teloitti Tunisiassa 1988. Aloul muutti PLO:n mukana Libanoniin, ja osallistui useisiin taisteluihin IDF:n sotilaita vastaan, myös 1982 Libanonin sodassa. Hän meni Libanonista karkotettujen PLO:n jäsenten mukanaTunisiaan, josta hän Oslon sopimusten myötä pääsi muuttamaan Juudeaan ha Samariaan. Aloul järjesti useita harjoitusleirejä arabimaihin. Abu Jihadin jälkeen Aloul nimitettiin "miehitettyjen territorioitten komitean" johtoon. 1995 Abbas nimitti hänet Nablusin kuvernööriksi. https://www.timesofisrael.com/who-is-mahmoud-al-aloul-touted-as-abbass-possible-heir/
Aloulin henkilöhistoriaa tutkien on vaikea uskoa, että jännitys Israelin ja PA/PLO:n välillä raukeaisi, vaikka toisaalta uusi mies voi yrittää hankkia kannuksensa yrittämällä jotain muuta. Abbasin nouseminen avoimesti maailman johtavan valtion päämiestä vastaan osoittaa joko aivojen pehmenemistä, tai sulaa hulluutta, sillä USA on PA/PLO:n suurin taloudellinen tukija EU:n ohella, eivätkä arabimaat enää jaksa innostua PA/PLO:n arabien "kärsimyksistä, jotka he ovat itse aiheuttaneet". Abbas vakuutti, ettei hän hyväksy minkäänlaisia USA:n tiimin laatimia suunnitelmia, ja kieltäytyi tapaamasta varapresidentti Mike Penceä tämän Israelin vierailun aikana. Abbasin sanotaan pelkäävän tukevansa leimatuksi petturiksi ja luottamuksensa menettäneeksi, jota arabit pitävät kuolemaakin pahempana.

06. Jännitys Israelin juutalaisten ja PA/PLO:n arabien välillä on tuoreen gallupin mukaan nousemassa. Sekä juutalaiset että arabit sanovat olevansa entistä epäúskoisempia, että "nämä kansat voisivat asua rauhassa ja turvallisina rinnakkain", kuten rauhan-sopimusluonnoksissa on Bushin ajoista lähtien totuttu kirjoittamaan. Sekä Israelin arabien että PA/PLO:n arabien tunnustus Israelista ja sen juutalaisesta karaktääristä on oleellisesti vähentynyt 2015 -2017 välisenä aikana, kerto Haifan yliopiston suorittama ja keskiviikkona julkistettu tutkimus. Tämä siitä huolimatta, että Israelin arabit pitävät Israelia hyvänä maana asua, ja yhä useampi PA/PLO:n arabi haluaa elää Israelin puolella rajaa. https://www.timesofisrael.com/support-for-coexistence-plunging-among-jewish-and-arab-israelis/

07. AIR INDIA sai kuin saikin luvan matkustaja-koneilleen lentää Israelin ja Intian välillä ylittäen Saudi Arabian maan. Lentoaika Riyadista Tel Aviviib lyhene useita tunteja, mikä tuntuu lennon mukavuudessa ja sen hinnoissa. Sopimus tehtiin Intian ja Saudi Arabian kesken, eikä muslimien tarvinnut puristella "Israelin juutalais-neuvottelijoitten saastaisia käsiä", kuten Abbas asian ilmaisisi. https://www.timesofisrael.com/march-7-2018/

08. Iranin vastaus Ttumpin hallituksen vaatimuksiin Iranin ja P5+1 maiden kesken solmitun kv. JCPOA sopimuksen muuttamiseksi Iran ilmoittaa kolmin-kertaistavansa ohjustuotantonsa. Iranin ilmavoimien komentaja Amir Ali Hajizadeh kritisoi vallankumouskaartin ilmavoimien päämajassa länsimaiden teeskentelyä yrittäessään valvoa Iranin sotilaallisia tavoitteita ja rajoittaa sen ohjustuotantoa. Hänen kritiikkinsä julkaistiin pari päivää sen jälkeen, kun Ranskan ulkoministeri Jean Yves Le Drian vieraili Iranissa yrittäen samalla saada Irania rajoittamaan ohjus-tuotantoaan ja niiden myyntiä Lähi-Idässä. https://www.timesofisrael.com/defiant-iran-says-missile-production-has-tripled/

09. Israelin uuden lain mukaan Hamasin jäsenet Jerusalemin itäosissa voivat menettää pysyvän asumisoikeutensa. Sisäministeriö saa sen mukaan peruuttaa asumisoikeuden, jos he ovat menettäneet luottamukselliset suhteensa Israelin kanssa. Lain toteuttaminen tullee herättämään runsaasti vastustusta ja nostattamaan ristiriitoja Israelin viran-omaisten kanssa, mutta se selventää Israelia tukevien ja vihaavien välit. https://www.timesofisrael.com/hamas-members-in-east-jerusalem-could-lose-residency-under-new-law/

10. Oikeisto-rabbi valittaa, että Israeliin tulvii gay-kulttuuri. Raman Gan Yeshivan johtaja rabbi Yehoshua Shapira kehottaa seuraajiaan taistelemaan perinteisten perhe-arvojen puolesta. Tiistaina pitämässään puheessa hän kuulutti petinteisten perhearvojen nostamista kunniaan ja valitti, että juutalaisten maasta on tullut LGPT-stan maa. Rabbi Shapira sanoi puheessaan konferenssissa, että homoseksuaalikulttuuri on sairaus, joa leviää maassa. Sitä vastaan tulee taistella. https://www.timesofisrael.com/right-wing-rabbi-says-israel-flooded-with-gay-culture/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 -23; Tiberias 14 -27; Suolameri 22 -29, Eilat 19 -33 +C-astetta. Huomisesta alkaen puolipilvistä, lämpötila nousee useita asteita.
USA:n luoteisosissa ennustetaan parin jalan lumisateita, jotka vaikeuttavat matkustamista teillä. Yli 2000 lentoa on peruutettu. http://www.dailymail.co.uk/ne5471469/ Another-noreaster-threatening-communities-East-Coast.html
















Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021