KESKIVIIKKO 17.01.2018

KESKIVIIKKO17.01.2018
01. PA/PLO.n ilman kansansa antamaa valtuutusta hallitseva puheenjohtaja Mahmoud Abbas piti sunnuntaina PLO:n hallituksen kokouksessa 2 tuntia kestävän puheen, jossa hän ennusti esiintyvänsä ehkä viimeistä kertaa puheenjohtajan ominaisuudessa, Hänen puheensa oli katkeroituneen miehen tunnustus, että hänen unelmansa pakottaa juutalaiset pois Lähi-Idästä oli epäonnistunut, ei hänen omien virheittensä, vaan Israelin, ystävien liittolaistensa petturuuden vuoksi.

Puheessa kåvi ilmi, mikä on keskeisin syy siihen, että Abbas hylkäsi useita rauhantarjouksia, niistä viimeisin pääministeri Ehud Olmertin tekemä 2009, jossa hän oli valmis luovuttamaan PA:lle käytännössä 100 % Juudeasta ja Samariassa, luovuttamaan Temppelivuoren hallinnon PA:lle ja luovuttamaan Jerusalemin itäosat viiden maan muodostamalle hallinto-kunnalle, suostui osallistumaan palestiinalaispakolaisille maksettavista korvauksista sekä ottamaan Israelin symbolisen pakolaismäärän.
Abbas kirjoitti historiaa uudelleen väittäen, Israel oli itse asiassa kolonialisten länsi-maailman muodostama jäänne, etteivät juutalaiset koskaan halunneet muuttaa Israeliin, eivät edes holokaustin aikana. Abbasin mukaan juutalaiset eivät kuulu tänne, ja siksi heidät tulee karkottaa.

Ramallahin kokouksen osanottajien kuvista selviää, että he olivat kaikki Tunisiasta Israeliin muuttaneita, uusi sukupolvi puuttui kokonaan. He olivat kaikki ns. vaiheittaisen ratkaisun kannattajia, jossa PLO pyrkii saamaan tukiaseman Israelin maassa, josta käsin taistelua jatketaan Israelin lopulliseksi tuhoamiseksi. Kaikki vuosikymmeniä kestäneet rauhankeskustelut ovat olleet vain hämäystä, jonka varjolla PA/PLO on nauttinut Länsimaailman runsaasta tuesta, jonka tarkoituksena oli antaa PA/PLO:lle mahdollisuus rakentaa tarvittavaa infrastruktuuria ja laitoksia tulevaa valtiotaan varten. Tätä PA ei koskaan toteuttanut eikä se ole valmistanut kansaansa itsenäisyyttä varten. Abbas hyökkäsi rajusti presidentti Trumpia vastaan sanoen hylkäävänsä USA:n laatiman rauhansuunnitelman, jonka hän on luovuttanut Saudi Arabialle, mutta jota Abbas ei ole nähnyt. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan PA/PLO:lle tarjotaan valtiota, joka on vähemmän kuin itsenäinen. Juutalaisten rakentamat kylät ja kaupungit Juudeassa ja Samariassa saavat jäädä paikoilleen. Jerusalemin kysymys ratkaistaan erillisissä neuvotteluissa, palestiinalais-pakolaisia ei päästetä Israeliin.
Abbas hylkäsi tämän suunnitelman jo ennakolta ilmoittaen, ettei PA/PLO osallistu USA:n johtamiin rauhanneuvotteluihin niin kauan, kuin presidentti Trump on vallassa.

NEUVOTTELUJEN asemesta PA/PLO on aloittanut kansainvälisen kampanjan YK:n ja sen instituutioiden kautta voidakseen kumota Israelin laillisuuden, ja syyttääkseen Israelin siviili. ja sotilasjohtajia Haagin ICC:n edessä sotarikoksista ja kansanmurhasta.
'
https://www.timesofisrael.com/abbas-couldnt-make-peace-with-the-jews-he-believes-his-own-lies-about-us/,

02. Trumpin hallitus ilmoitti tiistaina leikkaavansa YK:n avustus- ja työjärjestölle (UNRWA) tarkoitetuista määrärahoista 65 miljoonaa USD, mutta jätti 60 miljoonaa USD maksettaviksi, ettei se heti menetä kaikkia käteisvarojaan. USA vaatii muutoksia järjestön sisäiseen toimintaan ja myös sen perustus dokumenttiin, joka antaa sille oikeuden jatkaa toimintaansa kunnes viimeinen pakolainen on poistunut, Ongelman muodostaa se, että pakolaisuus periytyy vanhemmilta lapsille loputtomiin sukupolviin. Lisäksi tämä järjestelmä antaa tilaisuuden korruptioon ja varojen nostamiseen ulkomaille muuttaneille ja jopa kuolleille. Trump perusteli varojen leikkaamista todeten: Miksi meidän tulee maksaa järjestöille, joilta emme saa mitään tunnustusta ja hyvää tahtoa.
USA maksoi v. 2016 UNRWA:lle 355 miljoonaa USD.
USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley sanoi leikkausten jatkuvan, kunnes PA/PLO suostuu rauhanneuvotteluihin. Se ei voine toteutua aivan lähiaikoina, sillä Abbas katkaisi yhteytensä ISA:n hallituksen kanssa ja kielsi alaisiaan ottamasta yhteyttä heihin. http://www.wnd.com/2018/01/u-s-chops-65-million-in-aid-to-palestinians/

03. Intiassa vieraileva Benyamin Netanyahu, joka sai kylmää vettä niskaansa ystävänsä Inrian pääministeri Modin ilmoitettua, ettei hän kannata Trumpin lausuntoa Jerusalemista Israelin pääkaupunkina, kertoi reportteteille Intiassa olevansa vakuuttunut, että USA muuttaa lähetystönsä Jeruemiin vuoden kuluessa.
Samalla hän kiitteli Trumpia tämän ottamista kovemmista otteista UNRWA:n ja Iraniin nähden. Hän kertoi reporttereille näistä posi-tiivisista tiedoistaan ollessaan lennolla New Delhistä Gujaratiin. USA:n ulkoministeri Rex Tillerson puolestaan sanoo, ettei ole mitään kiirettä aloittaa pakkaaminen, muutto voi viedä kolme vuotta tai kauemminkin.
Netanyahu sanoi ,myös, että avustukset PA/PLO:lle tulee maksaa UNHCR:n kautta.
Trump sanoi joulukuussa pitämässään puheessa tunnustavansa käytännön tosiasian, että Jerusalem on Israelin pääkaupunki, ja että lähetystö muuttaa Jerusalemiin sopivaksi katsottavalla ajalla. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-confident-us-embassy-will-move-to-jerusalem-within-a-year/

04. Israel haluaa osoittaa, etteivät sen uhkaukset iskeä Hizbollahin asevarikoihin ja túkikohtiin Syyriassa ole pelkkiä sanoja, vaan ne tarkoittavat täyttä totta.
Raportin mukaan IAF iski viime viikolla Hizbullahin tukikohtaan Syyriassa ja toinen raportti kertoo IAF:n iskeneen Hizbullahin ase-varikkoon lähellä Damaskoa. Syyrian opposition julkistaman raportin mukaan IAF iski tiistaiyön aikana rakennuksiin, joihin Hizbullahin uskotaan varastoineen aseitaan.
Energiaministeri Juval Steinitz kertoi armeijan radiossa, että turvallisuuskabinetti on pitänyt useita hyvin merkittäviä kokouksia pohjoisrajan takana olevan tilanteen vuoksi.
Viime kuussa Israel ampui useita ohjuksia Iranin perustamaan tulikohtaan Syyriassa surmaten 12 Iranin sotilashenkilöa ja tuhoten rakennuksia. Israel on neuvotellut sekä USA:n että Venäjän kanssa, jotta ne pitäisivät Hizbullajin poissa Israelin pohjoisrajan tuntumassa Syyriassa. Hizbullah on IDF:n komentajan Gadi Eisenkotin mielestä Israelin vaarallisin vihollinen, jota Iran tukee avoimesti. https://www.timesofisrael.com/israel-said-to-hit-hezbollah-weapons-depot-near-damascus/

05. Israelin puolustusministeriön pyrkimykset laillistaa 70 etäyhteisöä on kohdannut vastuksia, sillä osa niistä on arabien omistuksessa, kuten väitetään. Pääminiosteri antoi tehtäväksi katsoa Havat Giladin juutalaisyhteisön laillistamisen, jossa terroristien murhaama rabbi Raziel Shevach asui. Arabien omistusoikeuksista raportoi Haarez, joka on vasemmistolainen ja tunnetusti arabimielinen, mikä kyseenalaistaa tietojen todenperäisyyden. https://www.timesofisrael.com/bid-to-legitimize-terror-victims-west-bank-outpost-faces-legal-hurdle/

06. UUTISIA LYHYESTI
• UNRWA:n johto varoittaa Trumpin hallitusta, että varojen leikkaaminen vaarantaa alueen turvallisuuden ja häiritsee arabien arvokkuutta, sanoi UNRWA:n johtaja Pierre Krähenbuhl.Hän kuulutti globaalia yritystä peittää USA:n jättämän rahoitusaukon. UMRWA:n laatii ja painattaa sen kouluissa noudatettavat opinto-ohjelmat, joita Israel syyttää Israel-vastaisikis. https://www.timesofisrael.com/unrwa-warns-us-funding-cut-threatens-regional-security-palestinian-dignity/
• Saksan turvallisuusjoukot metsästävät iranilaisia agentteja, jotka ovat vakoilleet israelilaisia ja juutalaisia kohteita maassa. Mossad antoi vinkin Saksalle uranilaisten agenttien työstä Saksassa. Saksan viranomaiset suorittivat lukuisia ratsioita epäiltyjen vakoilijoitten koteihin Mossadilta saamassa vinkin perustella. https://www.timesofisrael.com/mossad-intelligence-led-to-german-raids-on-iranian-spies-report/,
• IAF nimitti kaksi naiskomentajaa lentolaivueen johtoon. Toinen heistä ylennettiin everstiluutnantiksi ja johtamaan kuljetuslaivuetta.Toinan naispilotti nimitettiin johtamaan valvontalaivuetta. https://www.timesofisrael.com/air-force-appoints-first-female-commander-of-aviation-squad/
• EL AL kone joutui ohjaajan huomattua outoa valvontapaneelissa tekemään hätälaskun Kanadassa. Koneen matkustajat joutuivat tutustumaan jäätyneeseen Kanadaan 13 tunnin ajaksi, ennen kuin kone sai luvan jatkaa. Lämpötila oli ulkona -30 C (-22 F) astetta Matkustajien pinna alkoi säröillä, sillä he joutuivat pysymään koneessaan. https://www.timesofisrael.com/el-al-flight-makes-emergency-landing-in-frozen-canada/
• Pääministeri Netanyahu ja Modi pyrkivät selvittämään, miksi Intia peruutti sovitun 500 miljoonan asetoimitussopimuksen.
Intia pyrkinee ostamaan muita aseita. Kriitikot halusivat kysellä, miksi kotona valmistetut aseet eivät kelpaa. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-and-indias-modi-meet-on-arms-deal-regional-issues/


SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 7 -11; Tiberias 12 -17; Suolameri 14 -22, Eilat 6 -21 +C-astetta, huomenna vähän lämpenee. Sadetta luvataan tänään ja perjantaina.
'



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021