Friday, May 26, 2017

PERJANTAI 26.05.2017

PERJANTAI 26.05.2017
01. KUHERRUSKUUKAUSI Trumpin ja Israelin välillä on sitten ohi, Trumpin häämatka tehty, ja paluu karuun arkeen alkanut.
Mutta kuten joskus käy, onnen huumassa silmät ovat kiinnitetyt käsillä oleviin asioihin ja unohdettu elintärkeiden avio/avo-sopimusten tekeminen.
Nyt sitten aletaan muistella, mitä se innokas kosija lupasikaan, ja mitä hän nyt häämatkallaan puhui. "Eihän se tällaista pitänyt olla" on pettyneen Israelin havainto karun arjen alkaessa toden teolla.
Ei Jerusalemin tunnustamista Israelin jakamattomaksi ja ikuiseksi pääkaupungiksi: ei Temppelivuoren ja sen Länsimuurin kuulumisesta Jerusalemiin ja Israeliin; ei Juudean ja Samarian sekä Jerusalemin itäosien kuulumisesta Israeliin, eikä etenkään sinne rakennettujen juutalaisyhteisöjen ja lähiöiden asemasta siinä lopullisessa sopimuksessa, josta Trtump puhuu.
Kaiken kukkuraksi Trump on alkanut heilastella arabien ja PA/PLO:n johtajien kanssa. Saudeille hän lupautui toimittamaan uudenaikaisia aseita 110 miljardin USD arvosta, sekä muita kauppasopimuksia, jotka nostavat toimitusten kokonaisarvon 380 miljardiin USD. Lisäksi Israelin diplomaatit Yhdysvalloissa ovat varoittaneet, että PA/PLO:n lähettien kuiskuttelu Trumpin korvaan on alkanut tuottaa tulosta.
Valkoisen Talon näkemys Israelin ja PA/PLO:n välisessä konfliktissa alkaa yhä enemmän muistuttaa saudien rauhanaloitetta vuodelta 2002, johon PA/PLO:n johto perustaa omat vaatimuksensa: 1967 sotaa edeltävät aselepolinjat Palestiinan valtion rajoiksi; Jerusalemin itäosat uuden arabivaltion pääkaupungiksi; palestiinalaispakolaisten tai heidän jälkeläistensä paluuoikeus entisille asuinsijoilleen, tai hyväksytyn korvauksen maksaminen; korvaus luonnonvarojen käyttämisestä, ja muita vaatimuksia.
PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin vaatimukset olivat Trumpille: uuden kaupungin rakentaminen Israelin täydessä valvonnassa olevalla C-alueelle, lentokenttä sekä lomakeskuksen rakentaminen Suolameren rannalle. Ei tiedetä, mitä Trump lupasi Abbasille heidän tavatessaan Betlehemissä. TRUMPIN tiedetään kuitenkin painostaneen Netanyahua myönnytyksiin kahden-keskisissä neuvotteluissa. Taloudelliset toimet eivät ole riittäviä. Tämän seurauksena Anat Berko (Likud) on laatinut suunnitelmia, joiden mukaan Israel antaa ensiaskeleena muutamien Jerusalemin arabi-enemmistöisten lähiöitten kuntaportaan hoidon PA:lle. Samalla kabinetti päätti asettaa varoja infrastruktuurin, terveydenhoidon, opetusalan sekä yleisen siisteyden kuten roskahuollon palvelujen kehittämiseksi Jerusalemin itäosissa.

Raporttien mukaan USA vaatii enemmän. Se haluaa, että Israel siirtää C-alueita PA:n valvonnan alle Juudeassa ja Samariassa.
Trumpin hallituksen toiveena on rauhankeskustelujen aloittaminen niin pian kuin suinkin, ja siksi se painostaa Israelia yksipuolisiin myönnytyksiin. Netanyahu kiistää TV 10:n antamat tiedot väärinä. Ei tiedetä, mitä myönnytyksiä USA vaatii Abbasilta. Trump kuitenkin muistutti palkan maksamisesta terroristeille. PA:n terroristin Länsirannalla murhaaman yeshiva-opiskelijan Ezra Schwartzin äiti Ruth Schwartz , valitti YK:n istunnossa, että PA maksaa hänen poikansa murhaajalle Mohammed Abed Odeh Harubille tuhansia USD kuukaudessa, ja vaati sen lopettamista.

Jouduttaakseen neuvottelujen alkamista Trump lähetti Lähi-Idän erityislähettiläänsä Jason Greenblattin uudelleen Israeliin. Hän saapui maahan torstai-iltana. Greenblattin ja Jared Kushnerin tehtävänä on yhdessä laatia suunnitelma, mihin suuntaan tästä edetään. Valkoinen Talo kuitenkin varoittaa kiirehtimästä liikaa.
Kahden valtion periaate puuttui myös Trumpin pitämien puheiden aihepiiristä, mikä antaa aiheen otaksua, että harkittaisiin muitakin vaihtoehtoja.
http://www.timesofisrael.com/us-said-to-be-pushing-israel-to-transfer-parts-of-west-bank-to-pa/, http://www.timesofisrael.com/slain-us-students-mother-to-un-pa-must-stop-paying-my-sons-killer/.http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Trumps-envoy-returns-amid-push-to-renew-direct-talks-493972, http://www.timesofisrael.com/cabinet-to-discuss-50-million-improvement-plan-for-east-jerusalem/,
PA/PLO: puheenjohtaja Abbas kertoo antaneensa Trumpille toiveen, että USA puuttuisi syömälakossa olevien terroristien


ahdinkoon Israelin vankiloissa ja varmistaisi, että heidän kohtelunsa täyttää inhimilliset vaatimukset. Vankilaviranomaisten mukaan heitä kohdellaan kansainvälisten sääntöjen mukaan. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Trumps-envoy-returns-amid-push-to-renew-direct-talks-493972

02. UUTISIA LYHYESTI
• Presidentti Trumpin vierailu Vatikaanissa, jossa hän tapasi epätavallisen jäätävä-ilmeisen paavi Francis I:n. Vierailuaika oli epätavallisesti 8.30 aamulla ja keskiviikkona, sekin epätavallinen. Paavi arvosteli Trumpia vaaliaikana, mihin Trump vastasi silloin kärkevästi. Vatikaani luonnehti vierailua korrektiksi, mutta Trump mahtavaksi. Tavanmukaisia lahjoja sentään vaihdettiin, Trump sai oliivipuu-veistoksen muistuttamaan rauhanajatuksesta. Paavi kyseli Melaneilta, mitä tämä syöttää Donaltille – viitaten hänen ylipainoonsa.
Paavin kesän ohjelmassa on vierailu Lähi-Idässä ja Israelissa painottaakseen rauhansopimuksen tärkeyttä. http://www.timesofisrael.com/israel-vatican-in-talks-for-possible-papal-visit-to-push-peace-report/
• Entinen senaattori Joe Liberman (Connecticut) oli Trumpin johtava ehdokas FBI:n johtajaksi, haastatellen häntä viime viikolla. Liberman kuitenkin ilmoitti peruuttavansa ehdokkuutensa kuten monet muut ennen häntä. http://www.timesofisrael.com/lieberman-latest-candidate-to-withdraw-from-fbi-director-search/
• Jared Kushner kehottaa presidentti Trumpia kiistämään oikeuskanslerin Rod Rosensteinin entisen FBI:n johtajan Robert Myllerin nimittämisen johtamaan tutkimuksia Venäjän osuudesta 2016 vaaleihin. http://www.timesofisrael.com/kushner-urged-trump-to-challenge-russia-probe-head-report/
• Presidentti Trump sanoi saksalaisten autonmyynnin vähentämiseksi USA:ssa, että saksalaiset ovat hyvin pahoja, myyden tuhansia autoja USA:ssa Hän keskusteli torstaina EU:n comission presidentin Jean-Claude Junckerin ja muiden johtajien kanssa, raportoi Der Spiegel. http://www.timesofisrael.com/slamming-car-sales-trump-reportedly-says-germans-very-bad/
• Manchesterin pommi.iskun seurauksena sekä pääministeri Thereza May että labourjohtaja Jeremy Corbyn keskeyttivät vaalityönsä, mutta päättivät nyt jatkaa niitä. Poliisi pidätti Tripolissa murhaajan isän ja veljen, ja pyrkii hajottamaan Libyassa päämajaansa pitävän verkoston, joka oli iskun takana. Mahchesterin pommi-iskussa sai surmansa 22 ihmistä, useimmat heistä nuoria ja lapsia, sekä haavoitti kymmeniä. Poliisi pidätti 8 epäiltyä. ISIS otti vastuun iskusta. http://www.timesofisrael.com/election-campaign-resumes-after-manchester-attack/
• Terrorijärjestö Hamas teloitti Gazassa kolme miestä, yhden ampumalla, kaksi hirttäen, syyttäen heitä järjestön johtajiin kuuluneen Mazen Faqhan surmaamisesta. Hänet ammuttiin 24. maaliskuuta kotinsa edessä Gazassa. http://www.timesofisrael.com/hamas-executes-3-members-accused-of-killing-terror-leader/
• Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallah kutsui presidentti Trumpia rasistisimmaksi presidentiksi muslimeja vastaan. Tämä oli vastaus Trumpin esittämään uhkaukseen tuhota se kuten sen tärkein tukija Iran. "Uhkaukset teloituksesta tai kuolemasta eivät pelota meitä" hän julisti juhliessaan Israelin Libanonin eteläosista vetäytymisen 17.vuosijuhlaa. USA, Kanada ja Australia pitävät Hizbullahia terrori-järjestönä, EU vain sen sotilaallista toimintaa. http://www.timesofisrael.com/hezbollah-calls-trump-most-racist-president-towards-muslims,
• Israel vähentää sähkön toimituksia Gazaan, koska PA ei ole maksanut toimituksia. COGAT sanoo, että Hamas on enemmän kiinnostunut terrorin rahoittamisesta kuin polttoöljyn ostamiseksi sähkön valmistamiseksi. http://www.timesofisrael.com/israel-to-reduce-electricity-to-gaza-after-pa-refuses-to-pay/
• Tuoreen gallupin mukaan 78 % israelilaisista ei usko rauhan mahdollisuuteen; 21 % pitää sitä mahdollisena; 76 % sanoo ei mitään mahdollisuutta, 3 % ei osaa sanoa. http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/78-percent-of-Israelis-Peace-not-possible-493983
• Media Lähi-Idässä suhtautuu suhteellisen myönteisesti Trumpin puheisiin 55 arabimaiden johtajan kanssa Riyadissa. JP kutsuu häntä nimellä "Trump of Arabia". Hänen Lähi-Idän maitten historian tuntemuksensa epäilyttää heitä kuten monia muitakin.
http://www.jpost.com/Middle-East/Trump-of-Arabia-Middle-East-media-responds-to-presidents-historic-visit-493833,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -25; Tiberias 18 -32; Suolameri 26 -35; Eilat 23 -35. Taivaankansi pysyttelee aurinkoisena, lämpötila nousee 31 asteeseen huomenna. Kinneretin vedenkorkeus on 213,04, laskien 1 sm päivässä.
USA:n perhesuunnittelun abortin aktiivisuorittajat laskivat karmeaa leikkiä abortoimiensa sikiöitten ja lasten kustannuksella. Videoiduissa tilanteissa monet heistä muistelivat nauraen, miten abortoitujen lasten ruumiin kappaleita, päitä ja silmämunia pyöri heidän syliinsä. http://www.lifenews.com/2017/05/25/video-catches-planned-parenthood-abortionist-joking-about-eyeballs-from-aborted-babies-rolling-into-our-laps/,







Wednesday, May 24, 2017

KESKIVIIKKO 23.05.2017

KESKIVIIKKO 24.05.2017
01. USA:N PRESIDENTTI Donald Trump tuli, vietti 28 tuntia Israelissa ja meni Roomaan ja Vatikaaniin. Paljon oli odotuksia ja toiveita hänen vierailunsa suhteen, mutta mitkä niistä lopulta toteutuivat? USA:n presidentin sinivalkoisen virkakoneen Air Force I:n häivyttyä harmaisiin pilviin kansalaiset ovat alkaneet kysellä, mikä oli hänen vierailunsa tarkoitus? Oliko se pelkkä turistimatka, vai oliko sillä mahdollisesti muita tavoitteita, joista ehkä puhuttiin suljettujen ovien takana, mutta tavallinen kansa ja media jätettiin arvailemaan? Tulee mieleen Hillary Clintonin maininta Libyasta senaatin kuulusteluissa. "Tulin, näin, ja hän kuoli", tarkoittaen Libyan diktaattoria Muammar Ghaddafia, jonka CIA jätti kansan-joukkojen käsiin, jotka raakalaismaisesti murhasivat hänet.
Trump kieltäytyi ilmoittamasta lopullista kantaansa kolmeen ajankohtaiseen kansalliseen kysymykseen. Ei juutalaiskaupunkien asema Juudeassa ja Samariassa, Ei Jerusalemin tunnustaminen Israelin pääkaupungiksi; Ei USA:n lähetystön muutosta Jerusalemiin. Täten hän jätti nämä kysymykset median ja maailman yleisen, Israelille vihamielisen mielipiteen runnottaviksi.

USA:n presidentti Trumpin vierailuista Saudi Arabiassa ja Israelissa on annettava myönteinen arvio. Hän käyttäytyi arvokkaan hillitysti ja päättäväisesti, eikä hän puheissaan tehnyt - muutamaa keskittymis-lipsahdusta huomioimatta - suurempia asiavirheitä.
Suuressa linjapuheessaan Riyadissa Trump hahmotteli yhteistä USA:n johtamaa arabien muodostamaa liittoutumaa, jonka päämääränä on Islamin terrorismin ja sen räikeimmän ilmentymän Islamin Valtion tuhoaminen. Tämä liittoutuma olisi pääosin Lähi-Idän arabimaitten muodostama, mutta johon lopulta kaikkien maailman maitten tulisi liittyä, mukaan lukien Israel.
Tämä Trumpin näkemys liittyy hänen päämääräänsä maailman kolmen pääuskonnon, islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden, liittoutuminen väkivallan ja sotien poistamiseksi maailmasta. Siksi hän aloitti islamin syntymämaasta, jatkaen sieltä juutalaisuuden ja kristinuskon syntymämaahan, ja edelleen Roomaan suurimman kristillisen kirkon syntymäkehtoon. Siksi Israelin paikalliset odotukset saivat jäädä odottamaan suurempien kuvioitten syntyä.
Lennolla Israelista Roomaan Trumpin hallituksen virkailija paljasti anonyymisti Trumpin halun rakentaa vahvemmat arabimaailman ja Israelin väliset suhteet ensimmäisenä askeleena. Hän kutsui Trumpin suunnitelmaa "periaatteiden yleiseksi kokoelmaksi" ilmapiirin rakentamiseksi rauhaa varten. Ensimmäisenä askeleena sen toteuttamiseksi on lämpimien ja voimakkaiden suhteiden muodostaminen yksityisesti, ja julkistaa ne ajan myötä julkisten periaatteiden luomiseksi, jotka jokainen voisi hyväksyä. Kyseinen virkailija ei halunnut paljastaa yksityiskohtia todeten, että ponnistelujen tulee pysyä varovaisina ja hienovaraisina.

Avaimena on uskottavuuden rakentaminen ja uuden ilmapiirin luominen vuosikymmenien epäluulon ja epäuskon jälkeen. "Toivottavasti mitä enemmän pystymme rakentamaan luottamusta sitä enemmän pystymme keskustelemaan avoimesti näistä kysymyksistä tavalla, jota aiemmin ei ole tapahtunut. Uskon tämän auttavan ponnisteluissamme". Hän ylisti Trumpin hyvin onnistunutta ja historiallista vierailua Saudi Arabiaan todeten, että "Trump yhdisti koko arabimaailman tavalla, jota ei ole tapahtunut useitten vuosien aikana". Suhteita on tarkoitus rakentaa kansojen välille, ei vain ryhmien kanssa. Ne edellyttävät myönteisen ilmapiirin luomista apatian tilalle.
"Vähemmän merkittävä tarkoitus matkalle ei myöskään ollut Amerikan uskottavuuden palauttaminen Lähi-Idän alueelle"

TRUMP toisti usein matkansa aikana käsitettä "lopullisen sopimuksen" (ultimate deal) solmimiseksi Israelin ja PA/PLO:n arabien välille, uskoen vahvasti voivansa toteuttaa sen. Tämän näkemyksensä kehittämiseksi Trump antoi tehtäväksi vävypojalleen Jared Kushnerille ja entiselle kiinteistöasianajajalle Jason Greenblattille haarukoida reittiä tästä eteenpäin.
Valkoinen Talo kuitenkin tunnustaa, ettei matka merkinnyt läpi-murtoa, mutta se oli tärkeä ensikosketus tuntemattomalla alueelle, jossa monet ennen häntä ovat epäonnistuneet.
Vierailtunaan ensin Jad VaShem museossa Trump kiirehti Israelin museoon, jossa hän piti puheen ylistäen Israelin maan kauneutta ja erikoisuutta, Jumalan maana. Hän kehotti sekä Israelia että PA/PLO:n arabeja unohtamaan tuskansa ja erimielisyytensä voidakseen tehdä vaadittavia kompromisseja. Hän vältti edelleen koskettelemasta "tuskaa aiheuttavia" kysymyksiä, Jerusalemista, Temppelivuoresta, Juudean ja Samarian asemaa.
PA/PLO:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas sen sijaan muisti mainita puheessaan Betlehemissä vaatimuksensa -67 rajoista ja Jerusalemin itäosista valtionsa pääkaupunkina. Pieni joukko osoitti mieltään Israelin vankiloissa syömälakkolaisten terroristien puolesta. Trump sanoi puheessaan, ettei terroristien tukeminen ole avuksi rauhanasiassa.
Tavatessaan opposition johtajan Isaac Herzogin Jared Kushner sanoi, että Valkoinen Talo pyrkii etenemään vauhdikkaasti Trumpin näyn lopullisesta ratkaisusta toteuttamiseksi. (Onkohan tämä se vahva liitto, jonka AK tekee monien kanssa. (Dan.9:28) suomalainen käännös on virheellinen tässä kohdassa).
Jason Greenblatt, joka osallistui Trumpin matkaan keskustellen israelilaisten ja palestiinalaisten virkailijoiden kanssa, palaa Israeliin uudelleen Trumpin matkan jälkeen, "ettei syntyisi diplomaattista aukkoa".
http://www.timesofisrael.com/trump-seeks-common-sets-of-principles-to-build-momentum-for-peace-official-says/,

02. Manchesterissä, Englannissa tiistaina amerikkalaisen pop-laulajan Ariana Grande konsertin loputtua kaupungin Arenassa itsemurha-pommittajan räjäyttämä pommi surmasi ainakin 22 ihmistä mukana lapsia, ja haavoitti 58. Kuten on tavallista tällaisten yllättävien katastrofien yhteydessä, uhrien omaiset soittelivat eri tahoille saadakseen tietää konserttiin osallistuneitten läheistensä kohtalosta.
Manchesterin juutalaisen edustusneuvoston jäsen Jonny Wineberg ilmoitti olevansa shokissa pommi-iskun jälkeen, sillä hänen tyttärensä oli mukana konsertissa. Neuvosto julkaisi tiistaina tiedotteen, jossa se tarjosi yhteistyötä iskun vuoksi.
Poliisi pelkäsi toista terrori-iskua paikallista markettia vastaan, mutta se joko peruuntui tai siirrettiin. Englannissa on julistettu terrorihyökkäysten mahdollisuus vakavaksi.
http://www.timesofisrael.com/in-aftermath-of-terror-attack-manchester-jews-pull-together-think-of-israel/

03. Myös Jerusalemissa ja Tel Avivissa kokoontui pieni Trumpin vierailuun kriittisesti suhtautuvien joukko iskulauseen alla: Dump Trump. Poliisi hajotti heidät välittömästi. Jerusalemiin oli koottu kaikkiaan 10 000 poliisia järjestyksen ylläpitämiseksi.

Terrorinuhrien järjestö ALMAGOR ilmoitti hyväksyvänsä Trumpin viestin PA/PLO:n puheenjohtajalle Mahmoud Abbasille, jossa hän tuomitsee terroristeille maksetut palkat ja stipendit. Arviolta 120 järjestön perhettä ja kannattajaa oli kokoontunut USA:n konsulaatin edustalle Jerusalemissa. Kuunneltuaan Trumpin pitämän puheen 120 perhettä allekirjoittivat vetoomuksen presidentti Trumpille pidättyä rauhan-keskustelujen aloittamisesta ennen kuin PA lopettaa palkan maksamisen terroristeille, jotka hyökkäävät Israelin siviilejä vastaan. Allekirjoitettu viesti toimitettiin maanantaina USA:n Israelin lähettiläälle David Friedmanille.
Viestin konsulaattiin toimittaneet Almagorin johtaja Meir Indor ja Yossi Tzur pyysivät, että Friedman vaatisi PA/PLO:n lopettamaan Israelin vastaisen kiihotuksen yhteiskunnassaan. Friedman osoitti sympatiaa ja ymmärrystä heidän toiveilleen. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/230107,

04. Uutisia lyhyesti
• Kaksi autoa oli sytytetty palamaan ja talojen seiniin oli kirjoitettu graffiitti: "hallinnollinen hintalappu kielletyiltä", tarkoittaen ilmeisesti nuoria, joita oli kielletty tulemasta Juudeaan ja Samariaan, koska heidän pelättiin voivan aiheuttaa vahinkoa. Poliisi arvioi, että tekijät olivat oikeistolaisia juutalaisia aktivisteja. Tämä tapahtui Aran-arabikylässä Haifasta kaakkoon. Perjantaina traktori oli sytytetty palamaan Burin arabikylässä lähellä Hawaran arabi-kylää, jossa israelilainen autoilija avasi tulen väkijoukkoa vastaan joutuessaan arabijoukon piirittämäksi. Yksi arabi kuoli ja toinen haavoittui. Toukokuun 9. päivänä poliisi sai tiedon, että 20 autoa oli turmeltu lähellä ääriortodoksien lähiötä Ramat Shlomo Jerusalemissa. Autojen renkaita oli puhkottu ja graffiitti oli kirjoitettu autojen kylkiin: Mohammed on hallinnollinen sika. Netanyassa arabinainen yritti puukottaa poliisia, mutta hänet eliminoitiin, kuten termi kuuluu. http://www.timesofisrael.com/arab-cars-torched-in-northern-israel-in-suspected-hate-attack/
• Qatarin uutistoimisto ilmoitti, että hakkerit olivat iskeneet sen tietokoneisiin ja tileihin sen jälkeen, kun Qatarin Emir sheikki Tamim bin Hamad Al-Thani kertoi raporttien mukaan, että suhteet Israelin kanssa ovat erittäin hyvät ja keskusteluja rauhan solmimiseksi PA:n kanssa käydään. http://www.timesofisrael.com/qatar-news-agency-claims-it-was-hacked-after-emir-says-ties-with-israel-good/
• Israelilainen yritys Sodastream, joka joutui erottamaan arabi-työntekijöitään työviisumien saannin vaikeuksien vuoksi, sanoo nyt, että hallitus on antanut sille viisumit 74:n Länsirannalla asuvalle arabille, jotka tulevat työskentelemään siellä. http://www.timesofisrael.com/sodastream-bringing-74-palestinians-back-to-work-israel/
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 -23; Tiberias 19 -30; Suolameri 23 -34; Eilat 21 -33 ´C-astetta. Huomenna lämpötila alkaa nousta, mutta taivas on puolipilvinen.









Sunday, May 21, 2017

SUNNUNTAI 21.05.2017

SUNNUNTAI 21.05.2017
01. USA:n presidentti Donald Trump sai kuninkaallisen vastaanoton saavuttuaan Riyadin lentokentälle lauantaina. Hänen koneessaan lentäneet vävypoikansa Jared Kushner ja hänen vaimonsa, Trumpin tytär, Ivanka olivat saaneet rabbin luvan lentää sapattina kashrut-käytännön vastaisesti, eikä Melanie Trump käyttänyt pääliinaa osallistuessaan vastaanottoseremoniaan.

Saudi Arabian iäkäs ja sairaalloinen kuningas Salman halusi osoittaa arvokkaalle vieraalleen kunnioitustaan tulemalla itse King Khalid lentokentälle tervehtimään presidentti Trumpia ja hänen vaimoaan. Trumpin matkaa kuvaavat journalistit eivät malta olla muistuttamatta, että hän jätti USA:n lähes kaaoksen partaalle. Trumpin vierailu Saudi Arabiassa on hänen ensimmäinen vierailunsa ulkomailla USA:n presidenttinä, mikä on myös syytä huomioida. Nämä kaikki tavalliselle kansalle sinänsä vähemmän merkittävät tilanteet osoittavat sekä USA:n että Saudi Arabian syvällisen halun painottaa vierailun todellista merkitystä.
Presidentti Obama teki ensimmäisen vierailunsa Kairoon, eikä kuningas Salman tullut häntä vastaan lentokentälle. Saudi Arabian Obamalle ojentamasta korkeasta kunniamerkistä huolimatta Obaman mielenkiinto kohdistui Iraniin, minkä johdosta saudit tunsivat tulleensa petetyiksi viilentäen maiden välisiä suhteita.
Nyt Saudi Arabia odottaa uutta auringonnousua Trumpin hallituksen kanssa, eivätkä he merkeistä päätellen joutune pettymään odotuksissaan.

VASTAANOTTO SEREMONIOIDEN jälkeen Saudin suuressa salissa pidetyssä tilaisuudessa 81-vuotias kuningas Salman kiinnitti myöntämänsä Saudi Arabian korkeimman kultamitalin presidentti Trumpin kaulaan, joka kumarsi valkoisen tukan peittämän päänsä kiinnitystä varten, mutta ei kumartunut Obaman tavoin kuin vasallihallitsija kuninkaansa edessä. Kultaisen mitalin ovat saaneet aiemmin vain presidentti Putin, Thereza May sekä Barack Obama.

Presidentti Trump vietti ensimmäisen päivän kuningas Salmanin kanssa siirtyen ylellisen palatsin yhdestä tilasta toiseen, eikä
antanut tiedonnälkäisille journalisteille lausuntoja. Trumpin ja Salmanin kuultiin sen sijaan keskustelevan sivistyneesti keskenään luonnonvaroista ja aseista, joita Saudit kipeästi tarvitsevat Iranin nousevan mahdin vastapainoksi, sekä Salmanin huolesta Syyrian sisällissodan aiheuttamista tuhoista.

Presidentti Trump ja kuningas Salman bin Abdulaziz al-Saud, kuten hänen täydellinen nimensä kirjoitetaan, istuivat hetkeksi yhdessä allekirjoittamaan ennalta valmistellun pitkän tähtäyksen kauppa-sopimuksen 110 miljardin asetoimituksista Saudi Arabialle, mikä tulee voimaan välittömästi, ja mitkä voivat ajan myötä nousta 350 miljardiin USD 10 vuoden kuluessa. Asetoimituksiin kuuluu tankkeja, taistelulaivoja, ohjuspuolustus-järjestelmiä, tutka- ja teknologiaa, tietoliikennejärjestelmiä sekä cyber-turvallisuuden teknologiaa. Trumpin seurueen mukana Saudi Arabiaan tuli useita suurten yritysten johtajia, jotka sanoivat solmineensa omia sopimuksiaan saudien kanssa. Niihin kuuluivat 15 miljardin USD järjestelyt GE:n kanssa kohdistuen voimavirtaan, öljy- ja kaasu-tuotteisiin sekä terveydenhoitoon.

Trumpin seurueeseen kuuluvat joukko neuvonantajia, mukaan lukien ulkoministeri Rex Tillerson, henkilöstöjohtaja Reince Priebus sekä päästrategi Steve Bannon, ja vävypoika Kushner vaimonsa Ivankan kanssa, jotka molemmat opastavat Trumpia. Ivanka Trumpin pääkohde oli arabialaisen twitterin liikenne.
ToI:n artikkelin mukaan Trumpin delegaatio alkaa nousta alakulosta, joka vallitsi heidän keskuudessaan toistuvien syytösten vuoksi, joissa FBI:n johtajan Comeyn erottaminen ja Trumpin tiimin Venäjä-yhteydet näyttelivät johtavaa asemaa.

Lauantain ohjelmaan kuului saudien perinteinen miekkatanssi (ardha), johon sekä kuningas Salman että presidentti Trump osallistuivat, presidentti tosin vierastaen hänelle oudon tanssin askeleita ja liikkeitä, mutta liikkuen sujuvasti tanssijoitten välissä.

Toisen vierailupäivän sunnuntain ohjelmaan kuuluu hänen ja kuningas Salmanin osallistuminen yli 50 paikallisjohtajan
tapaaminen tilaisuudessa, joka kohdistuu Islamin Valtion ja muiden ääriainesten vastainen taistelu.
Presidentti Trump pitää tilaisuudessa linjapuheensa, joka hänen avustajiensa mukaan keskittyy muslimeille tarkoitettuun viestiin vastapainoksi presidentti Obaman Kairossa pitämään puheeseen vuossa 2009. Trump kritisoi Obaman puhetta liian anteeksi-pyyteleväksi USA:n Lähi-Idän alueella tekemien toimien johdosta.
AP:n julkistaman luonnoksen mukaan Trump kehottaa yhtenäisyyteen taistelussa radikalismia vastaan muslimi-maailmassa, jota hän kuvaa taisteluksi hyvän ja pahan välillä, sekä vetoaa arabijohtajiin terroristien karkottamiseksi palvonta-tiloistaan. Luonnoksessa ei esiinny termejä kuten radikaali islamin terrori, jonka puuttumista Hillary Clintonin puheista Trump toistuvasti kritisoi vaalipuheissaan.

RIYADISTA presidentti Trump lentää maanantaina Israeliin Ben Gurionin lentokentälle – ensimmäinen suora lento saudeista - , jatkaa Israelista Roomaan ja Vatikaaniin tavaten paavi Francis I:n, sieltä edelleen NATO:n huippukokoukseen Brysselissä ja sieltä G7 maiden konferenssiin Siciliassa ennen kotimatkaansa. http://www.timesofisrael.com/trump-basks-in-lavish-saudi-welcome-escaping-troubles-in-dc/

02. Saudien presidentti Trumpille antaman kuninkaallisen vastaanoton innoittamana Israelin seremoniamestari on lisännyt Ben Gurionin kentällä pidettäviin tavanomaisiin riitteihin uusia vivahteita kuten kulissien uusimista maailman johtajalle sopiviksi ja pääministeri Netanyahun puheen, kuten TV-10 raportoi – toivoen, että puhe on lyhyt, sillä seurue on juhlimisesta väsynyt.
USA:n ilmavoimien kone AirForce1 koskettaa Israelin maaperää suunnitelmien mukaan vähän ennen 12:15 maanantaina. Kättelyn ja Bibin puheen jälkeen, jota juhlistaa sotilassoittokunta omine esityksineen, presidentti Trump lennätetään helikopterilla presidentti Reuven Rivlinin vastaanotolle - ei palatsiin vaan hänelle varattuun asuntoon Jerusalemissa, jossa seuraa lisää kättelyjä ja puheita.
Siirtyminen saudien ylellisyydestä arkisen kansan tasolle on
varmaan melkoinen elämys ja ehkä shokkikin joillekin Trumpin
seurueen jäsenille.
Yhdysvaltain lippuja on sentään asennettu teitten varsille Israelin lippujen rinnalle, mutta se kaikki on köykäinen ele saudien ylellisyyteen verraten – joskin demokratiaan sopivana.
Presidentti Trump kehui kuningas Salmanille saamaansa vastaanottoa King Khalid kentällä ja automatkalla sieltä kuninkaalliseen palatsiin Riyadissa. Hävittäjäkoneet jyrisivät kentän ylle jättäen taivaalle sinisiä, valkoisia ja punaisia savujuovia, kanuunoitten laukoessa kunnia-ammuksensa. Huolellisesti suunnitellun kahvittelun jälkeen yli tusinan verran kuninkaallisiin asuihin sonnustautuneita ratsumiehiä seurasivat autosaattuetta kuninkaan palatsiin saakka. Tienvarsitauluihin sekä luksushotellien valaistus oli sovitettu USA:n lipun väreillä sekä toistuvasti presidentti Trumpin kasvokuvalla. http://www.timesofisrael.com/israel-said-to-be-bolstering-trumps-welcome-ceremony/.

03. PRESIDENTTI Trumpin vierailun aaton aattona Netanyahun hallitus käsitteli viikkoistunnossaan muutamia PA:n arabeille myönnettäviä helpotuksia, joihin kuuluvat liikkumisrajoitusten vähentäminen, rakennusoikeuden myöntäminen ns. C-alueille, joilla Israelin on täysi turvallisuus- ja hallinto-oikeus, sekä muita pienempiä toimia.
Netanyahun esitykseen kuuluvat Allenbysillan Israelista Jordaniaan pitäminen avoinna vuorokauden ympäri, Juudean ja Samarian teollisuusalueitten kehitys lähellä Jeniniä sekä Tarkymiya (Hebronista länteen) sekä uusien rakennuslupien myöntäminen C-alueilla asuville arabeille.
Myönnytys on aina kuulunut Netanyahun pyrkimyksiin osoittaa olevansa valistunut ja ihmisystävällinen.
Netanyahun tulee kuitenkin varoa ärsyttämästä liikaa Naftali Bennettin johtamaa Juutalainen Kotimme puoluetta, joka ei hyväksy hänen esityksiään tarpeettomina myönnytyksinä saamatta mitään PA/PLO:n taholta, jotka kuitenkin kirjaavat kaikki lupaukset pitäen niitä jo sovittuina ilman päätöksiäkin. Bibi vaatii äänestystä tästä ennen Trumpin tuloa maahan. Trump puolestaan
on toistuvasti esittänyt haluaan toimia sovittelijana. http://www.timesofisrael.com/ahead-of-trump-visit-cabinet-to-vote-on-palestinian-economic-benefits/

04. ToI:n artikkelissa kerrotaan, miten Trump tekee historiaa lentämällä Saudi arabiasta suoraan Israeliin, ja vierailemalla virallisesti Jerusalemin Länsimuurilla – ehkä jopa Netanyahun ja Rivlinin saattelemana, mikä olisi ennen kuulumatonta.
Presidentti Trumpin Saudi Arabiassa saama lämmintä kuumempi syleily on saanut israelilaiset kuitenkin epäluuloisiksi. Mitä saudeissa oikein tapahtuu, mihin Trump on lupautunut kertomatta siitä kenellekään?
Trumpin ja Salmanin allekirjoittaessa miljardisopimuksista maitten välillä, jonka puitteissa USA toimittaa saudeille kaikkein kehittyneimpiä sotavälineitään ja niitä runsain mitoin, ulkoministeri Rex Tillerson neuvotteli saudien virkaveljensä Adel al-jubeirin kanssa, joka vakuutti Tillersonille saudien vakuuttuneen Trumpin antioista saada sopimus aikaan Israelin ja PA/PLO:n arabien välisessä konfliktissa. Tarkkailijat Israelissa epäilevät, että saudit käyttävät tarkoituksellista imartelua presidentti Trumpin käännyttämiseksi omaksumaan saudien rauhanesityksen vuodelta 2002, mikä edellyttää Israelin vetäytymistä Auschwitzin rajoille, Jerusalemin jakamista, pakolaisten paluuoikeutta ja Palestiinan valtion tunnustamista juutalaisten pyhimmille alueille huomioimatta ollenkaan Israelin turvallisuustakuita.

"Trumpilla on näky ja hänellä on voima ja päättäväisyys toteuttaa lupaamansa rauhansopimus" al-Jubeir vakuutti journalisteille. Lisäksi hän lupasi: "Saudi Arabian Kuningaskunta on valmis työskentelemään USA:n kanssa saadakseen rauhan israelilaisten ja palestiinalaisten sekä arabien välille". Kun tähän lisätään presidentti Trumpin – Israelin mielestä – tarpeettoman ystävällinen ja jopa mielistelevä kohtelu PA/PLO:n puheenjohtajaa Mahmoud Abbasia kohtaan Washingtonissa, epäluulo voi olla hyvinkin aiheellinen. Trump tapaa Abbasin uudelleen Betlehemissä, jossa Abbas tulee esittämään toiveensa lentokentästä ja lomakeskuksesta Suolamerellä.
Saeb Erekat sanoo, että lähetystön muutto Jerusalemiin lopettaa rauhanprosessin tyystin.

SEN sijaan Trump ei ole päättänyt USA:n lähetystön pikaisesta muuttamisesta Israelin pääkaupunkiin eikä Jerusalemin aseman määrittämisestä Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi, eikä hän ole päättänyt neuvotella uuden ydinasesopimuksen Iranin kanssa. Sen sijaan Trump allekirjoitti 350 miljardin USD kauppa-sopimuksen Saudi Arabian kanssa, jonka rinnalla Israelin USA:sta saama 38 miljardin apupaketti 10 vuoden periodilla kalpenee. Israelin tulee käyttää ainakin puolet siitä ostoihin USA:sta, ja sen tulee hyväksyttää sotasuunnitelmansa USA:n ulkoministeriössä, mikä jäädyttää IDF:n itsenäisen toiminnan ja vaikeuttaa sen nopeaa vastausta ulkoa tulevaa yllätysuhkaa vastaan.
Trumpin ja saudijohtajien välisissä keskusteluissa on se hyvää, että saudivirkailijat puhuvat avoimesti Israelista. Aiempi esimerkki suhteitten muutoksista on saudikenraalin Anwar Eshkinin vierailu Israelissa 2016 ja asettuminen yhteiseen kuvaan Knessetin jäsenten kanssa, joka myös julkaistiin twitterissä. http://www.timesofisrael.com/warmth-and-scale-of-trump-saudi-embrace-could-spell-trouble-for-netanyahu/,

05. UUTISIA LYHYESTI
• Jerusalemin vapauttamisen ja yhdistämisen 50-vuotisjuhlien kunniaksi vanha kaupunki kyllästetään Israelin sinivalkoisilla lipuilla. Päivää kutsutaan Jerusalem-päiväksi. Presidentti Trump jättää Pyhän Maan kamaran päivää ennen juhlia, mutta sinivalkoisten lippujen rinnalla liehuvat USA:n liput. http://www.timesofisrael.com/old-city-bathed-in-blue-and-white-ahead-of-jerusalem-day/
• USA:n ulkoministeri Rex Tillerson lupaa, että hän tapaa Iranin ulkoministerin, kun ajoitus siihen on sopiva, "En koskaan sulje puhelinta ihmiseltä, joka haluaa puhua kanssani" hän tähdentää. "Tällä hetkellä minulla ei ole suunnitelmia puhelun ottamiseksi". Tillerson antoi nämä huomionsa keskusteltuaan saudien ulkoministeri al-Jubeirin kanssa. Hän lisää, että "Trumpin matka Lähi-Itään painottaa
USA:n päättäväisyyttä puolustaa liittolaisiaan ja varoittamaan vihollismaita jännityksen nostamisesta. Asevienti Saudi Arabiaan on merkki Iranille ja muille terrorismin vastustajille voimien yhdistämisestä taistelussa terroria vastaan, missä saudien osuus korostuu". http://www.timesofisrael.com/tillerson-iran-talks-likely-at-the-right-time/
• Gazan kaistaa hallitseva Hamas valitsi uudeksi poliittisen toimiston johtajaksi entisen pääministerin Ismail Haniyhen viran aiemman haltijan Khaled Mashaalin vetäydyttyä syrjään ja mahdollisiin toisiin tehtäviin. Ehkä hankkimiensa miljoonien USD vartioiminen vaatii tarkempaa valvontaa. Samaan aikaan Hamas ilmoitti perustamisdokumenttinsa uusimisesta länsimaille soveltuvammaksi, mutta käytännössä mikään ei muuttunut. Hamas haluaa edelleen Israelin täyttä tuhoamista ja juutalaisten karkottamista – niiden, joita ei ole teurastettu tai orjuutettu. MESA:n julkistamassa artikkelissa todetaan totuuden mukaisesti, etteivät länsimaat kykene erottamaan ja ymmärtämään, miten kokonaisvaltaisesti islam hallitsee muslimin elämää kehdosta hautaan erottamatta uskonnollista ja maallista. https://besacenter.org/perspectives-papers/hamas-nothing-changed/
• Iranin presidentin vaalit voittanut presidentti Hassan Rouhani vakuuttaa, että Iran on valinnut uuden polun, joka johtaa sen yhteistoimintaan muun maailman kanssa. "Iran haluaa rauhaa ja ystävyyttä, mutta ei alistu uhkausten eikä nöyryytysten alla" hän vakuuttaa. Hänen ensimmäinen lausuntonsa julkaistiin Twitterissä, vaikka se on kielletty Iranissa. Siitä huolimatta Twitter on suosittu Iranissa. Rouhani sai 57 % äänistä, pahin kilpailija kovan linjan kannattaja Ebrahim Raisi 38.3 %. http://www.timesofisrael.com/rouhani-iran-chose-a-path-of-engagement-with-the-world/
• Israelilaiset haluavat kuitenkin ajaa Hawaran arabikylän läpi kulkevaa tietä no 60 pitkin eikä käyttää ohitustietä, joka pidentää matkaa puolella tunnilla. http://www.timesofisrael.com/despite-dangerous-route-through-hawara-itamar-residents-wont-use-safer-bypass/
• Jerusalemin Heprealainen Yliopisto kielsi kansallislaulun HaTiqwa soittamisen tilaisuuksissa, koska se ärsyttää arabi-opiskelijoita. Pääministeri sai tästä innoitteen kiirehtiä kansallisuuslain hyväksymistä mahdollisimman pian. Laki tulee vahvistamaan Israelin juutalaista luonnetta ja hepreaa sen pääasiallisena kielenä. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/229928
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 13 -21; Tiberias 17 -29; Suolameri 25 -33; Eilat 23 -32 +C-astetta. Huomenna lämpenee, mutta viilenee uudelleen tiistaista alkaen. Tänään ja pari päivää on puolipilvistä, mutta sen jälkeen pilvet väistyvät lämpötilan alkaessa kohota.