SUNNUNTAI 24.12.2017

SUNNUNTAI 24.12.2017
01. On jouluaatto, vaikkei Israelin katukuvassa juuri sitä juuri huomaa. Jerusalemin kaupunki jakoi tavaksi tulleen käytäntönsä mukaan ilmaisia joulukuusia, mutta kaduilla marssitaan vaatien valituilta johtajilta rehellisyyttä ja vastuuntuntoa. Toivotan tässä - ettei unohtuisi - kaikille onnellista ja turvallista joulurauhaa ja uutta vuotta 2018.

02. Jerusalemissa kokoontui 600 ihmistä Kikar Zion aukiolle osoittaakseen mieltään lainkuuliaisuuden puolesta. Pääpuhuja Jerusalemissa oli entinen puolustusministeri Moshe Yaalon, joka sanoi aiemmin valvoneensa maassa vallitsevan korruption vuoksi, mutta nyt hän kehottaa maan johtajia valvomaan – ei Iranin – vaan korruption vuoksi, sillä korruptio polkee oikeutta ja saa ihmiset menettämään luottamuksensa maan johtajiin ja instituutioihin. "Se on suurempi vaara kuin Iranin, Hizbullahin, Hamasin tai ISIS:n aiheuttama uhka" Yaalon todisteli.
Osanottajat heiluttivat Israelin lippuja ja pitelivät käsissään kylttejä, joissa luki: "Ansaitsemme puhdasta politiikkaa" ja "Lain noudattaminen ei ole oikeiston tai vasemmiston asia"; "Ei vasemmisto eikä oikeisto, me kuljemme suoraan keskitietä".
Yksi tilaisuuden järjestäjistä, journalisti Joaz Hendel, vakuutti, ettei tilaisuus ole järjestetty Netanyahua vastaan. "Hänellä on monia avuja ja valtava kokemus, Olen täällä Israelin puolesta. Ei voi elää rauhassa tämän "hajota ja hallitse" metodin alla".
Raporttien mukaan hallitusyhteistyöhön osallistuvien puolueiden aktivisteja oli uhattu seurauksilla, jos he osallistuvat tähän Netanyahun vastaiseksi luonnehdittuun tilaisuuteen.
Kansanedustaja Merav Ben-Ari sanoi osallistuvansa siihen osoittaakseen solidaarisuuttaan korkeimmalle oikeudelle, poliisille ja muille Israelin instituutioille
http://www.jpost.com/Israel-News/Hundreds-attend-rights-pro-demo-in-Jerusalem-519852,

03. Tel Avivissa marssittiin myös lauantai-iltana sapatin loputtua useiden tuhansien ihmisten osoittaessa mieltään Rothschild bulevardilla ja Rabin aukiolla. Teemana oli sielläkin korruption vastustaminen, mutta kuten Makor Rishon journalisti raportoi Tweet sivullaan, useiden valo-kuvien todisteilla, mielenosoituksen kohteena oli pääministeri Benyamin Netanyahu. Eräs hänen julkaisemistaan valokuvista esittää pahvista tehtyä giljotiinia, Kuvaa levitettiin internetissä online, mikä herätti epämiellyttäviä muistoja pääministeri ennen Yitzhak Rabinin teloitusta v. 1995 levitettyjä valokuvia oikeistosiiven mielenosoituksista.
Likud paheksui lausunnossaan tuomiten mielen-osoituksen kiihottavana. "Giljoitiini tänä iltana Rothsvhildillä kiihottaa mieliä Netanyahun murhaamiseen halventaen samalla Sionismia". Lausunnossa viitattiin kuviin pienestä ryhmästä mielenosoittajia, jotka kantoivat käsissään BDS liikettä kannattavia plakaatteja. "Vasemmiston järjestämä protesti Rothschildillä ylitti kaikki punaiset varoituslinjat", lausunnossa todettiin.
Marssin järjestäjät vähättelevät pienten ryhmien merkitystä viitaten Israelin loppujen yleisyyteen. "BDS;n kannattajat tuskin edustavat edes itseään, ja joka ilta ilmestyy tilaisuuteen joku idiootti omine lappuineen".
Työväenpuolueenjohtaja Avi Gabbai tuomitsi giljotiinin kantamisen kiihotuksena, mutta katsoi sen esittämisen ehdottomasti hylättävänä. Järjestäjät pyrkivät osoittamaan, että marssit oli järjestettyinä politiikan ulkopuolella, eikä varsinaisesti ketään poliitikkoa vastaan, vaikka pääministeri onkin ollut poliisin pihdeissä viikkokaudet epäiltynä lahjonnasta. https://www.timesofisrael.com/likud-fumes-over-cardboard-guillotine-at-anti-corruption-rally/

04. PA/PLO:n 12. vuottaan ilman mandaattia aloittava puheenjohtaja Mahmoud Abbas on riehunut poliittisella rintamalla jaellen iskuja vähän joka suuntaan, koska ei ole varma, kuka on ystävä kuka vihollinen. Hänen vastenmielisyytensä USA:n presidentti Trumpia vastaan ei suinkaan alkanut tämän Jerusalemin asemaa koskevien lausuntojen johdosta, sillä hän heitteli hajalyöntejään jo kauan ennen sitä syyttäen USA:n neuvottelijoita ennakko-asenteista Israelin hyväksi ja arabeja vastaan.
Hänen retoriikkansa on muuttunut vain entistä karkeammaksi ja rasistisemmaksi, joilla hän heittää bensiiniä liekkeihin.
Abbas kieltäytyi tapaamasta varapresidentti Mike Penceä tämän suunnitellun Israelin vierailun aikana, eikä suostunut tapaamaan Trumpin nimittämää Lähi-Idän koordinaattoria Jason Gteenblattia tai tiimin johtajaa Jared Kushneria.
Varovaiseksi tunnetun Abbasin käytöksen muuttuminen herättää ihmetystä, Laskeeko hän asemansa arabimaailmassa niin vahvaksi, että hän voi avoimesti hyökätä maailman mahtimaata vastaan syyttäen sitä epärehelliseksi, vai onko hänellä tuntemattomia vakuuksia? Gallupin mukaan 86 % PA:n arabeista kannattaa häntä suhteiden vaarantamisen uhallakin Jerusalemin asiassa, vaikka hänen henkilökohtainen kannatuk-sensa onkin pohjalukemissa. Hän myös ilmoitti hakevansa YK:n täyttä jäsenyyttä, mikä sekin saa kannatusta arabikadulla, mutta riittääkö se?
Abbas lähetti uskottujaan haalimaan Kiinan ja Venäjän mielisuosion, joiden hän uskoo korvaavan USA:n puolueettomina välittäjinä.
Israelin poliittinen johto seuraa tilannetta sivusta tumput suorina, vaikka onkin pyrkinyt etsimään tukijoita YK:n jäsenmaista salaisen diplomatian avulla. Osaksi se näyttää onnistuneen, mistä on osoituksena YK:n yleiskokouksen viimeisen USA:n tuomitsevan päätöslauselman kannattajien määrän lasku. Israel pyrkii USA:n tavoin tekemään selväksi, ettei vapaa lounas ole enää vapaa, siihen sisältyy vastavuoroisuus.
USA merkitsi muistiin YK:ssa sitä vastaan äänestäneet, ja harkitsee tuen poistamista tai vähentämistä huonon käytöksen johdosta.
Gallupin mukaan 70 % vaatii Abbasia eroamaan.
Abbas uhkaa lopettaa kaikki yhteydet IDF:n kanssa, vaikka IDF turvaa hänen henkensä. Abbasin kiihottamana tai ilman sitä 9 arabia on saanut surmansa Trumpin Jerusalemin lausuntojen jälkeen, mikä painostaa Abbasia jatkamaan.

"Amerikkalaiset ovat kauan olleet Israelin tukena, sionistisempia kuin sionistit, mutta epä-diplomaattisen ja tyhmän Trumpin aikana se on tullut päivänselväksi" sanoo Imad Mohammed, yksi PA:n toisinajattelijoista. Kansainvälinen kriisiryhmä rohkaisee Abbasia jatkamaan USA:n boikottamista, mutta toisaalta ilman välittäjää ei ole myöskään rauhankeskusteluja.
Kokonaan toinen kysymys on, kuinka kauan Trumpin vieteri kestää Abbasin hyppelyä hänen nenälleen, ennen kuin hän katkaisee kaikki yhteytensä häneen. https://www.timesofisrael.com/abbas-breaks-with-us-over-jerusalem-but-for-how-long/,

05. Debkafile julkisti lauantaina 23.12. artikkelin, jossa se sanoo Valkoisen Talon kaikessa hiljaisuudessa katkaisevansa kaikki siteensä Ramallahissa toimivan PA/PLO:n ja Abbasin kanssa. Debkafile kertoo omiin lähteisiinsä perustuen, että Trumpin hallitus on saanut kyllikseen Abbasin venkoilusta, ja on päättänyt lopettaa kaikki yhteytensä PA/PLO:n johdon kanssa sen USA:n presidentti Donald Trumpin ja hänen Jerusalemin politiikkansa vastaisen kampanjan vuoksi. USA on antanut Abbasille useita varoituksia, joita hän ei ole huomioinut.
Debkafile kertoo, että viime viikolla Abbas kävi tapaamassa sekä Saudi Arabian kuningasta Salmania että kruununprinssi Mohammed bin Salmania (MBS) ja UAE:n kruununprinssi Sheikh Muhammed bin Zayedia (MBZ), jotka molemmat opastivat Abbasia lopettamaan USA:n ja Israelin vastaisen kampanjansa, mutta ilman tulosta.
Tämän johdosta Trumpin hallitus aloittaa 8 kohdan PA/PLO:n vastaisten sanktioittensa toteutuksen.
• Työn alla oleva rauhansuunnitelma esitetään Israelilla ja arabivaltioille, mutta ei PA/PLO:lle.
• USA:n ja PA/PLO:n väliset yhteydet katkaistaan sekä johtaja- että päiväkohtaisissa yhteyksissä. USA on informoinut PA:n arabeja ja muita arabiryhmiä, ettei USA:n Jerusalemin lähetystö vastaa enää poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin.
• PA/PLO:n toimiston asema Washingtonissa otetaan uuden tarkkailun alaiseksi sen toiminnan lopettamiseksi.
• USA:n hallitus, ulkoministeriö ja valtiovarain-ministeriö eivät enää kutsu PAS/PLO:n virkailijoita Washingtoniin.
• He eivät ole tervetukkeita Valkoiseen Taloon ja Kansallisen Turvallisuusneuvoston tiloihin, joissa USA:n ulkopolitiikka suunnitellaan. PA/PLO:n johtava rauhanneuvottelija Saeb Erekat, jonka keuhkoja operoitiin USA:ssa ja on nyt toipumislomalla, ei myöskään ole tervetullut Valkoiseen Taloon.
• Trumpin hallitus ei enää anna julkisia ilmoituksia taloustuen leikkauksista PA/PLO:lle, sillä varat on merkitty erillisiin kohteisiin, ja päätökset tehdään erikseen kussakin kohteessa.
• USA lopettaa vuosittaisen tukensa UNRWA:lle arvoltaan 1 miljardi USD/vuosi.
• USA:n hallitus kehotti Saudi Arabian, UAE:n Abu Dhabin ja Qatarin hallituksia jäädyttämään tai hidastamaan taloustukeaan PA/PLO:lle.
Trumpin hallituksen päätös tuen lopettamiseksi
raunioittaa PA/PLO:n talouden, joka keikkui ennen tätäkin vararikon partaalla syvän korruption, huonon suunnittelun ja nepotismin vuoksi. UAE kieltäytyi DF:n mukaan avustuksista. https://www.debka.com/trump-administration-snap-ties-palestinians-no-peace-plan-no-monetary-aid/,
06. UUTISIA LYHYESTI
• Hamasin johtaja Gazassa Ismail Haniyeh uskoo, että Trumpin hallitus tunnustaa pian Israelin maan juutalaisena valtiona, kuten se teki 1948. Hän kehotti lauantaina PA/PLO:n johtoa harkitsemaan uudelleen suhteitaan Israelin hallituksen kanssa.
• Haniyeh uskoo myös, että Trumpin hallitus tunnustaa "setlementtien" liittämisen Israeliin sekä hylkää PA:n arabien vaatimuksen paluu-oikeudesta alueille, joista he lähtivät. YK:n päätös v. 1947 Palestina/Syyrian maan jako-suunnitelmassa mainitaan maan jakaminen juutalaiseen ja arabivaltioon, minkä USA tunnusti tunteja sen jälkeen, kun Israelin valtio perustettiin 14.toukokuuta 1948. Presidentti Obama huomioi saman v. 2014 Unionin aseman puheessaan. https://www.timesofisrael.com/hamas-leader-claims-us-to-recognize-israel-as-a-jewish-state/
• Tietoliikenneministeri Aoub Kara järjesti virallisen delegaation vierailun Etiopiaan vieden mukanaan muita poliitikkoja sekä liikemiehiä. Etiopiassa hän järjesti korkean tason neuvotteluja ollen joissakin itse mukana, mutta hän ei ollut saanut hallituksen lupaa matkalleen. Eikä tämä ollut ensimmäinen, hän oli vieraillut Marokon eteläosan maakunnassa, jolla on pyrkimyksiä erota maan keskushallinnosta. Marokko lähetti vihaisen vastalauseen Israelin sekaantumisesta Marokon sisäisiin asioihin. Ei ole täysin selvää, hakiko Kara lupaa matkalleen Etiopiaan, vai kielsikö hallitus sen. https://www.timesofisrael.com/report-minister-took-investors-activists-on-ethiopia-trip-without-permission/,
• Hallitusyhteistyön entinen koordinoija David Biton joutui sunnuntaina neljännen kerran poliisin hiillostettavaksi epäiltynä korruptiosta ja yhteyksistään rikollisperheeseen. https://www.timesofisrael.com/ex-coalition-whip-faces-4th-round-of-questioning-in-graft-prob/,
• Presidentti Trumpin entinen neuvonantaja ja päästrategisti Stephen Bannon syytti Ivanka Trumpia huonon neuvon antamisesta, ja hänen miestään Jared Kushneria siitä, ettei hän ollut tietoinen äänestäjistään.
Bannon antoi lausuntonsa Vanity Fair ohjelmassa perjantaina. Ivanka Trump on erityisesti Bannonin hampaissa, jonka mielestä Ivanka on syyllinen useisiin julkisuus-vuotoihin. Trump on yrittänyt välittää Ivankan, Jaredin ja Banonin välillä, joks erottuaan meni äärioikeistolaisen Breibart lehden palvelukseen. https://www.timesofisrael.com/bannon-reveals-open-hostilities-with-ivanka-trump-kushner/
.
• Syyrialainen pakolaislapsi lennätettiin Israeliin kiireellisen sydänoperaation vuoksi. 2-vuotias poikalapsi lennätettiin lauantaina Israelin hengen-vaarallisen sydänvian vuoksi. Hän syntyi pakolaisleirissä Kyproksessa, jonne hänen vanhempansa olivat paenneet sotaa. Kyproksessa pojalla havaittiin sydänvika, jota Kyproksessa ei voitu hoitaa. Tarvittavan luvan antoi sisäministeri Arie Deri pikavauhtia. https://www.timesofisrael.com/syrian-refugee-baby-airlifted-to-israel-for-emergency-heart-surgery/
• Tutkittuaan NGO-järjestöjensä toimintaa Tanskan hallitus päätti karsia joillekin NGO-palestiinalais-järjestöille myönnettyjä avustuksia. https://www.timesofisrael.com/after-investigation-denmark-to-cut-funding-from-some-palestinian-ngos/,
• Jerusalem-päätösten kärsittyä YK:n jäsen-maiden antaman tyrmäysiskun presidentti Trump sanoo, että nyt on aika keskittyä rakentamaan USA suureksi jälleen. Hän sanoo, että USA tyhmästi kulutti 7 triljoonaa USD Lähi-Itään kuvitellen rakentavansa demokraattisen valtiokokonaisuuden Lähi-Itään vain todetakseen, että unelma osoittautui pelkäksi harhakuvaksi. https://www.timesofisrael.com/trump-says-us-foolishly-spent-7-trillion-in-the-middle-east/
• Jewish Home puolueen puheenjohtajan Naftali Bennettin ilmoitettua haluavansa pyrkiä pääministeriksi nosti puolueen kannatuksen siten, että jos vaalit pidettäisiin nyt, Jewish Home saisi 20 edustajaa Knessetiin, kuten Geokarigtaphy Agencyn gallup kertoo. Likud saisi 24 ja Yesh Atid 27 edustajaa, Sionistinen Union 15; Meretz 5 ja Israel Beitenu 5 paikkaa. UTJ saisi 9, mutta Shas ei ylittäisi äänikynnystä. Arablist saisi 9 edustajaa Knessetiin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/239742.

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 5-14; Tiberias 12 -21; Suolameri 13 -24; Eilat 11 -23 +C-astetta, tänään ja huomenna ennustetaan vesisateita, lämpötila laskee parilla asteella.

Alla oleva linkki johtaa katsojat videoon, jossa näytetään arabien ilveily kristittyjen joulun vietosta Kristuksen syntymäkaupungissa Betlehemissä. Älkää pahastuko, mutta mitä muuta epäjumalaa palvovilta pakanoilta voisi odottaa? https://www.timesofisrael.com/trading-sleigh-for-camel-jerusalem-santa-puts-the-ho-ho-ho-in-holy-city/,

Israel aikoo virallisesti erota UNESCOsta. https://www.timesofisrael.com/israel-to-formally-announce-intent-to-leave-unesco/,

Filippiinien tulvissa ja maanvyörymissä on kuollut ainakin 182 ihmistä. 153 on kadoksissa. Trooppinen myrsky Tembin iski voimalla maan toiseksi suurimpaan saareen Mindanaoon, josta yli 70 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan. https://www.timesofisrael.com/storm-leaves-120-dead-160-missing-in-southern-philippines/,


Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019