ihminen ii

IHMINEN ii
Jumalan kaltainen
Kirjoitin 2010 artikkelin nimeltä IHMINEN. Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, mikä on kasvattanut ymmärrystäni Jumalan tarkoituksesta luodessaan ihmisen maapallolle siinä määrin, että katson aiheellisesti lisätä ja täydentää aiempaa kirjoitustani.
Käydessäni läpi sydämen verisuonten katedroinnin runsas puolitoista vuotta sitten, jonka koin kuin käyntinä Tuonelan portilla, josta minua ei vielä päästetty sisälle, sillä Jumalan säätämä aika ei ollut täyttynyt. Siksi Hän ojensi väkevän kätensä minun ja Tuonelan muurin väliin palauttaen minut takaisin "riivaajien laaksoon". Tämän jälkeisenä aikana Jumala itse – kuten olen kokenut – on opastanut minua ymmärrykseen.

Kun Jumala loi ihmisen luotuaan ensin ihmisen elämälle sopivan ympäristön ja ilmaston ja täytettyään maapallon luomillaan kasveilla, puilla ja lukuisilla eläimillä, kaloilla ja linnuille, Hän viimeiseksi loi ihmisen, jonka sieraimiin Hän puhalsi Elämän Hengen. Katseltuaan kaikkea luomakuntaansa Hän näki, että se oli sangen hyvä.
Mitä tarkoittaa Mooseksen kirjan ilmoitus, että Jumala loi ihmisen kaltaisekseen?
Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala on Henki, eikä Hänellä ole ihmisen aisteilla havaittavaa muotoa. "Kukaan ei ole Jumalaa nähnyt eikä voi nähdä ja jäädä henkiin", kuten Jeesus todistaa, "mutta Jumalan Poika on Hänet ilmoittanut". Opetuslasten tingatessa Jeesukselta, "Näytä meille Isä, niin me tyydymme", Jeesus vastasi, "Joka on nähnyt Minut, in nähnyt Isän".
Voisimme yrittää selittää tuota mysteeriota ihmistä Jumalan kaltaisena näin: Ensimmäinen ihminen Adam oli Jumalan henkinen olemus luotuna ihmisen aistein havaittavaan muotoon. Täten ihmisellä on Hengen lisäksi ruumis ja sielu. Hänellä oli myös Jumalan kaltaisia henkisiä ominaisuuksia, jotka olivat hänen käytettävissään. Jeesus Kristus oli Adamin jälkeen ensimmäinen ihmisen poika, joka on Jumalan tarkoituksen mukaisesti täydellinen. Hän oli ilman Adamin lankeemuksen tuomaa tahraa, joka periytyy miehen y-kromosomin mukana isältä pojalle, sukupolvesta toiseen loputtomiin. Jeesus tuli ihmissukuun sen historian ulkopuolelta.
Jumalan tarkoituksena oli, että ihminen eläisi ikuisesti, ja siksi paratiisissa oli elämän puu, jonka hedelmien syönti takasi elämän jatkuvuuden. Ainoa rajoite ihmisen vapaudelle oli ehdoton kielto välttää syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta varoituksella, että sinä päivänä, jona ihminen siitä söisi, hän kuolemalla kuolisi, kuten Sana vahvistaa. Ihminen ei kuollut fyysisesti, mutta hän kuoli hengellisesti. Ennen lankeemusta ihminen pystyi puhumaan Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin, mutta tämä yhteys katkesi lankeemuksen vuoksi.
Jumala kuitenkin "ikävöi kateuteen asti Henkeä, jonka Hän on pannut meihin". Esteenä oli se, että Jumala on Pyhä, eikä saastunut ihminen voinut lähestyä Häntä. Jumalan pyhyys vaatii sovitusta, eikä kauriiden ja lampaiden veri riittänyt, siihen tarvittiin puhdas ja täydellinen uhri, jonka pystyi suorittamaan vain täydellisen uhrin veri.
Paavali selittää, että juutalaisten uhritoimitusten tarkoituksena oli suojella valittua kansaa siihen saakka, kunnes suoritettaisiin "täydellinen uhri., joka ainiaaksi vanhurskauttaisi ne, jotka pelastuvat". Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on luotu, antautui suorittamaan tämän uhrin.
Jeesus sovitti syntisen ihmisen Jumalan edessä ja lunasti myös hänen ruumiinsa iankaikkiselta kadotukselta. Hän toi Jumalan valtakunnan maan päälle, ei näkyvässä muodossa, vaan Hengessä niihin, jotka ovat uudestisyntyneet sovituksen kautta. Hänen sovituksensa kautta ihmisellä on taas vapaa oikeus lähestyä Jumalaa. Ihmisellä on myös oikeus käyttää Jumalan antamaa käskyvaltaa saatanan voimien yli, jopa niin, että Jeesus käski opetuslapsiaan parantamaan sairaita, tekemään voimallisia tekoja ja ajamaan ulos riivaajia Hänen nimessään. Seurakunta on suurelta osin unohtanut tämän kehotuksen, jopa väittäen, ettei se koske meitä, se oli tarkoitettu vain apostoleille.
Aikamme tiedemiehet ja tutkijat ovat perehtyneet syvästi myös Raamatun lupauksiin etsiessään keinoja sairauksien parantamiseen ja elämän jatkamiseen. He eivät kuitenkaan hyväksy Raamatun ilmoituksia ehdoista, joilla ne saadaan, vaan turvautuvat teknisiin laitteisiinsa ja huippu-nykyaikaisiin elektroni mikroskooppeihinsa ilman luopumusta syntisestä elämästään.
Mitä syvemmälle tiedemiehet tunkeutuvat ihmisruumiin ja maailman kaikkeuden salaisuuksiin, sitä useammin he ovat joutuneet toteamaan Jumalan luomistyön valtavuuden kaikkein pienimmistä osista aina käsittämättömiin mittasuhteisiin, sitä useammin he ovat joutuneet tunnustamaan, ettei se ole voinut syntyä sokeiden kehityssattumien kautta, vaan sen on toteuttanut ihmisymmärrykselle ylivoimainen järki. Silmän toimintaa tutkinut lääkäri joutuu tunnustamaan tämän, samoin korvatutkija hämmästellessään, miten tarkoituksenmukainen tuo monimutkainen järjestelmä kuitenkin on.
Solututkijat ovat pystyneet kartoittamaan kaikki ihmisen geenit. He ovat ohittaneet solun sisässä olevan olemattoman pienen nystyrän. Jotkut kutsuvat sitäkin geeniksi, jotkut toisella nimellä, mutta sillä ei uskottu olevan mitään käytännön merkitystä, kunnes eräs heistä havaitsi, että se oli elintärkeä solun hyvinvoinnille. He havaitsivat, että se alkaa jossain vaiheessa surkastua, ja he pystyivät selvittämään, että se tarvitsi määrättyä ravinnetta, entsyymiä toimiakseen, ja ovat pyrkineet kehittelemään rohtoa, jossa on tuota entsyymiä. Tämä mitättömän vähäinen osanen, "Jumalan sormenjälki", säätelee ihmisen elämää.
Paratiisissa oli kaikkinaisia puita, myös elämän puu. Oliko tuon puun hedelmissä sitä entsyymiä, joka takasi ikuisen elämän? Jumala sulki kuitenkin pääsyn elämän puun luokse.
Samalla Hän sulki ihmisen aivojen neuroneista valtaosan, joita ihminen ei välttämättä tarvitse elääkseen. Tiedemiehet eivät hyväksy tätä, vaan ovat pyrkineet kehittämään poistettuja ominaisuuksia geenimanipulaation avulla siirtämällä eläinten geenejä osaksi ihmisen perimää. Näin voitaisiin saada ihmiselle yönäkö, tai herkkä kuulo tai joitain muita ominaisuuksia, joita joillain ihmisellä voi olla kuin jäänteinä Adamin ajoilta. Toinen tapa on yhdistää ihminen osaksi tietokonetta, osalliseksi sen tietopankista.
Käytyäni Tuonelanportilla ajattelin, ettei ihmisen ruumiilla ole niin suurta merkitystä, sillä Paavalikin tuskaili Kuoleman ruumiistaan, jonka vankina hän tunsi olevansa odottaen, että joku pelastaisi hänet siitä. Jeesuskin sanoi, että Henki on se, joka tekee eläväksi, ei liha mitään merkitse.
Mitä enemmän olen perehtynyt Jumalan luomis-työn ihmeeseen, sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut, että vaikka tämä liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa, sen suunnitelmat, piirustukset ja työselitykset ovat Jumalan arkistossa, josta ne otetaan esille ihmisen ylösnousemisen yhteydessä. Se ruumis, joka nousee ylös, ei ole tämä kuoleman ruumis, vaan kirkastettu, kuten Jeesus oli noustuaan kuolleista.
"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani, minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut Sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut", Ps 139:15.
Ihminen on kuin hienon hieno viritetty koneisto, joka viidellä sensorillaan (aistillaan) seuraa ympäristöään tiedottaen niistä välittömästi keskusvalvomoon, josta annetaan komennot. Mutta tämän lisäksi ihmisellä on ajatus-, tunne-, tahto- ja mielikuvitusmaailma, jotka toimivat kaiken aikaa. Normaalioloissa kaikki toimii häiriöttä, mutta ihmistä vastaan hyökätään kaiken aikaa monelta taholta. Ihmisen immuuni-järjestelmä pyrkii torjumaan bakteerien ja virusten hyökkäykset. Lisäksi Jumala on asettanut ihmisen sisimpään moraalisia ja eettisiä vartijoita, jotka varoittavat tai syyttävät tilanteen mukaan; ihmisellä on omatunto. Ympäristötekijät, melu saasteet ja normaalista poikkeavat säätilat kuluttavat ihmisen vastustuskykyä heikentäen hänen kestävyyttään. Kun Jumala puhuu ihmiselle, Hän puhuu omalle Hengelleen hänessä
Ihmisruumis on varustettu korjaustoiminnoilla, jotka automaattisesti hoitavat pienemmän vauriot, suuremmissa tarvitaan ulkoista apua.
Joku voi herättää kysymyksen, eivätkö kaikki nämä toiminnot ole myös eläimillä, kehittyneemmät kuin ihmisellä? Mutta miksi Jumala ei olisi käyttänyt samoja suunnitelmia muunnellen niitä eri tarpeitten mukaan? Psalmissakin viitataan, että behemot oli yksi luomistyön varhaisimpia tuloksia. "Herran tiet eivät ole meidän teitämme, eivätkä Hänen ajatuksensa meidän ajatuksiamme".
"Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu, vihreille niityille Hän vie minut lepäämään, vilvoittavien vetten tykö Hän minut johdattaa, Hän virvoittaa minun sieluni, ja ohjaa minut oikealle tielle Nimensä tähden". Ps 23:1 -3.
Kastel 25.12.2017 Gavriel



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021