SUNNUNTAI 26.11.2017

SUNNUNTAI 26.11.2017
01. PERJANTAINA Egyptin Siinailla tapahtunut terrori-isku etsii vertaistaan raakuudessaan etenkin huomioiden, että sekä terroristit että heidän uhrinsa sanovat olevansa muslimeja. Terroristit ajoivat moskeijan läheisyyteen viidellä SUV-autolla juuri ennen palveluksen alkamista ja imaamin valmistautuessa aloittamaan saarnansa. He asettuivat kaikkien ikkunoitten ja ulko-ovien ulkopuolelle aloittaen tulituksen automaattiaseillaan moskeijan sisään sulloutuneen n. 500 seurakuntalaisen joukkoon heittäen samalla käsikranaatteja. Ulospyrkijöitä ja vielä elossa kiemurtelevia ammuttiin lähietäisyydeltä suoraan päähän tai rintaan. 20 minuuttia kestäneen infernon jälkeen ainakin 305 ihmistä, heistä 27 lasta, oli raakalaisesti murhattu ja 128 haavoittunut. Jotkut perheet menettivät kaikki tai useimmat mies-puoliset perheenjäsenensä. Ambulanssien ajaessa paikalle terroristi tulittivat niitäkin ennen kuin pakenivat paikalta autoillaan.
Perjantain terrori-isku tapahtui pienen ja rauhallisen Al-Rawdah kylän saman nimisessä moskeijassa lähellä Bir Al-Akd-kaupunkia Siinailla El-Rashista länteen, kuten valtion uutistoimisto MENA raportoi. Egyptin pääsyyttäjä Nabil Sadeq sanoi, että terroristeja oli 25 -30, ja he olivat naamioineet kasvonsa, ilman naamioita olivat pitkätukkaisia ja täyspartaisia; he olivat pukeutuneet armeijan tyyppisiin housuihin ja mustiin hellepaitoihin. Yhdellä heistä oli musta banneri kirjoituksella "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Mohammed on hänen profeettansa".
Ennen lähtöään paikalta terroristit sytyttivät tuleen 7 seura-kuntalaisten autoa.
Muutamat hengissä säilyneet hämmästelivät selviytymistään saadessaan lääkintähoitoa Islamabadin sairaalassa. Heidän kertomuksensa vahvistavat pääsyytäjän julkaisemaa raporttia tapahtumien kulusta. Jotkut haavoittuneet kertoivat muuttaneensa rauhalliseen Al-Abediin pakoon muualla Siinailla rehottavia terrori-iskuja ja väkivaltaa. Terroristit huusivat IS:n taisteluhuutoa "Allah on suurempi" keskittyessään surmaamaan kaikki hengittävät ja liikkuvat. Moskeija kuului "sufi" muslimi-haaraan, joka on salaileva ja muitten muslimien mielestä harhaoppinen, koska he eivät noudata Koraanin käskyjä kirjaimellisesti.
Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi julisti kolmen päivän suruajan maassa, ja vakuutti hallituksensa kiihottavan terrorismin vastaista taisteluaan Egyptissä. Hän kehotti rakentamaan mausoleumin uhrien muistoksi. Voidakseen paremmin johtaa lupaamiaan vastatoimia hän peruutti Omanin sulttaanikuntaan suunnittelemansa vierailun. Egyptin armeija ja turvallisuusjoukot ovat käyneet toivotonta sotaansa terrorismia vastaan sekä Siinailla, jossa terroristit saavat tukea beduiineilta, että valtakunnan valta-alueella.
Sadoittain sotilaita ja turvallisuusupseereita on kaatunut, ja tuhansittain terroristeja on joko surmattu tai pidätetty ja tuomittu oikeusistuimissa. Ihmisoikeuskysymykset jäävät siinä pakosta vähemmälle tässä epäinhimillisessä sodassa, jossa ei näytä olevan loppua. Ulkomaat niiden mukana USA ja Israel, ovat tuominneet tämän raakalaismaisen iskun tarjoten apua ja osanottoa. Hyökkäykset on tähän saakka kohdistettu kristittyjä ja juutalaisia kohtaan, mutta on nyt Syyrian ja Irakin tapaan kohdistunut myös toisuskoisiin muslimeihin, vaikka IS:n taistelijoita ei varsinaisesti pidetä uskonnollisina. Siinain terrorismi siirtyy yhä lähemmäs Israelin etelärajaa, mikä aiheuttaa oikeutettua huolta rajan pysymisestä turvallisena.
Egyptissä on miljoonia Sufi-haaran seuraajia, jotka pitävät vuosittain tilaisuuksia joihin kuuluivat erikoiset rituaalit ekstaattisine tansseineen ja hurmostiloineen, jota sivulliset vierastavat. Viime vuonna militaristit murhasivat johtavan paikallisen sokean sheikin Suleiman Abu Herazin, jonka pään katkaiseminen videoitiin ja julkaistiin internetissä. Sufit kunnioittavat pyhiä paikkojaan, joissa sijaitsevat heidän pyhien johtajiensa jäännökset. Wahhabit tuhosivat mausoleumit ja hauta-monumentit saudeissa, koska he pitävät sitä epäjumalan palvelemisena.
https://www.timesofisrael.com/survivors-describe-20-minutes-of-terror-in-attack-at-mosque-in-egypts-sinai/, https://www.timesofisrael.com/who-are-the-sufis-associated-with-the-mosque-attacked-in-egypt/,https://www.timesofisrael.com/why-islamic-state-is-obsessed-with-targeting-muslims/,

02. Iranin johtaviin kenraaleihin kuuluva prikaatin kenraali Hossein Salami, Iranin vallankumouskaartin johtajia, varoitti Euroopan valtioita lauantaina, että Iran voi lisätä ballististen ohjustensa kantomatkaa 2 000 km:stä siten, että ne yltävät Eurooppaan.
Hän selitti, että Iran voi puolustautuakseen uhkauksia vastaan.
Hän selitti myös, että Israel pelkää hyökätä Hizbullahia vastaan, koska sen seurauksena olisi juutalaisvaltion tuhoutuminen.
Salami väitti, ettei Iran ole vielä lisännyt ballististen ohjustensa kantomatkaa, koska Eurooppa ei ole uhannut sitä.
Salamin mielestä kantomatkan pitäminen alle 2000 km ei johdu tarvittavan teknologian puuttumisesta, vaan strategisesta doktriinista, mutta tekee sen, jos se kokee olevansa uhattuna.

Vallankumouskaartin komentaja Ali Jafari totesi lokakuussa ensimmäistä kertaa, että ylin kaitsija Ali Khamenei oli asettanut rajoituksia ohjusten kantomatkalle. Hän selitti, että strategisen ajattelun mukaan useimmat meitä kiinnostavat alueen kohteet ovat 2000 km kantomatkan sisällä.
Jo vuonna 2015 Iran raportoi testanneensa Soumar-ohjusta, jonka kantomatka on 2 500 lm, ulottuen aina Budapestiin saakka. Ranska on johtanut vaatimuksia EU:ssa vaatia Irania selittämään ballististen ohjustensa testejä.
Vuonna 2015 Iranin kanssa solmittu JCPOA-sopimus ei suoraan kiellä ballististen ohjusten testaamista, mutta se on noussut yhdeksi keskeisistä puutteista sopimuksessa. EU katsoo virallisesti, ettei sopimus kiellä testejä, mutta USA johtaa mielipiteitä, joiden mukaan Iranin ballistiset ohjukset voidaan varustaa ydinkärjillä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron nosti kysymyksen Iranin ohjustesteistä äskettäin kuten myös sen laajennussuunnitelmista alueella. "On oltava lujana koskien Iranin sekä alueellista aktiviteettia että myös sen ballistisia ohjuksia" Macron selitti.
Iran sanoo, ettei sen ohjusohjelma ole neuvoteltavissa.
Prikaatinkenraali Salami totesi, että Saudi Arabia yritti painostaa Israelia hyökkäämään Hizbullahia vastaan, mutta sionistinen
hallitus pelkäsi Hizbullahin ohjuksia ja kieltäytyi, sillä se ymmärsi, että siinä sodassa sionistisen hallitus tulisi tuhoutumaan.
Yli kaitsija Ali Khamenei kehotti "kaikkia muslimimaita yhdistämään voimansa tukeakseen palestiinalaisten pyrkimyksiä oman valtion perustamiseksi ja sionistisen hallituksen syöpäpesäkkeen poistamiseksi Lähi-Idästä".
Israel on ollut yhä huolestuneempi Iranin ja Hizbullahin perustaessa tukikohtiaan Israelin pohjoisrajan tuntumaan Syyrian eteläosassa. Debkafile raportoi, että Iranilla on 13 tukikohtaa Syyrian alueella.
https://www.timesofisrael.com/iran-threatens-to-put-europe-in-missile-range-if-threatened/,
https://www.debka.com/no-headway-putin-netanyahu-conversation-iran-hizballah-removal-golan-border/

03. UUTISIA LYHYESTI
• Ääriortodoksisen UTJ-puolueen johtaja terveysministeri Yaakov Litzman erosi hallituksesta Israelin rautatie-hallituksen sapattitöistä nousseen kiistan vuoksi. Hän ei voinut hyväksyä sitä, että Jerusalemin ja Tel Avivin välille rakennettavan nopean junayhteyden kiskoja jouduttiin asentamaan sapattina. Rautateiden mukaan työ on välttämätön ja siksi monitahoinen, ettei siihen voitu siirtää ei juutalaisia työntekijöitä. Samalla Netanyahin hallitus menettänee 6 kansanedustajan tuen 120 jäsenen Knessetissä jättäen hallitukselle 60 kansanedustajan tuen. Netanyahu kuitenkin vakuuttaa, ettei se kaada hallitusta. Oppositio syyttää Netanyahua tilanteen kärjistämisestä, sillä junayhteys tulee toiminaan vuorokauden ympäri, ja että huoltotöitä joudutaan suorittamaan myös sapattina. Pääministeri toimii toistaiseksi myös Litzmanin vapauttamalla sektorilla, ties monennenko ministeriön johtajana, mikä on varsin outo tilanne demokratiassa. https://www.timesofisrael.com/ultra-orthodox-health-minister-set-to-resign-sunday-over-sabbath-railway-works/
• USA pyrkii yhdessä Israelin kanssa estämään YK:ta julkistamaan "setlementtien mustan listan", jossa tulisi
olemaan muutamia johtavia yhtiöitä. YK.n ihmisoikeusneuvoston vuonna 2016 kokoamaa tietokantaa voitaisiin käyttää perusteena listan laatimiseksi. YK:n ihmisoikeusneuvosto on yksi YK:n elimistä, jonka ainoa työtehtävä on koota ulkomaiden hallitusten tukemien NGO-järjestöjen varsin kyseenalaisia tietoja ja laatia niiden pohjalta Israelia tuomitsevia lausuntoja. Miksi USA ja Israel kuitenkin ovat mukana sen instituutioissa, vaikka se on pelkkä huono vitsi, ollut sitä jo vuosikymmenien ajan? https://www.timesofisrael.com/israel-us-race-to-head-off-un-settlement-blacklist-of-major-firms/
• AfD-puolueen (Vaihtoehto Saksalle) johtaja Alezander Gauland katsoo näytelleensä merkittävää roolia kansleri Angelika Merkelin hallituksen vaikeuksiin ja uskoo ääri-oikeistoon lukeutuvan puolueensa nousevaan voimaan. Gauland sanoi haastattelussa, että 4 vuotta vanha puolue on kyennyt osoittamaan täyttäneensä vaalilupauksensa ja on onnistunut nousemaan mitättömyydestä syyskuun vaalien jälkeen. Gauland sanoo uhitellen, että Merkelin aika on ohi ja hänen on aika siirtyä poliittisesta elämästä. Merkel voitti syyskuun vaalit, mutta kannatus ei riitä hallitsemiseen, vaan hän joutuu etsimään tukea hallitukselleen, eikä se ole helppoa. Merkel arvioi väärin salliessaan lähes rajattoman siirtolaisten tulvan maahansa, mikä on aiheuttanut vastalauseiden tulvan. Monet pitävät AfD-puoluetta antisemiittisenä sen holokaust lausuntojen vuoksi. https://www.timesofisrael.com/german-far-right-savors-new-found-power-as-merkel-flounders/
• Israelin tilastojen mukaan maassa on 40 000 laitonta siirtolaista, useimmat heistä Sudanista ja Eritreasta vuodesta 2016 lähtien. Monet heistä asuvat Tel Avivin eteläosissa ja heidän keskuudessaan rehottaa avoin huumekauppa, prostituutio, väkivalta ja laittomuus. Korkein oikeus puolsi hallituksen päätöstä karkottaa heistä valtaosa. KO:n presidentin Eshter Hayutin asunnon lähettyville kokoontui satakunta Tel Avivin eteläosan asukasta vaatimaan hallitusta toimimaan. Poliisi selitti heille, että puheoikeus on kaikilla, mutta lakeja on noudatettava, pyrkien pitämään heidät poissa Hayuatin asunnon läheltä pidättäen joukon johtajia ja muitakin. Tel Avivin eteläosa on kehittynyt niin vaaralliseksi, etteivät kaupungin virkailijat uskalla mennä sinne ilman poliisin tai armeijan suojaa, eivätkä kaupungin sosiaalipalvelut voi toimia siellä. https://www.timesofisrael.com/dozens-protest-policy-on-african-migrants-outside-chief-justices-home/
• USA uhkaa alentaa diplomaattisuhteitaan Pakistanin kanssa, koska se vapautti lauantaina Mumbain murhaajan koti-arestista. Hän oli yksi murhaajista, jotka murhasivat 168 vuonna 2009 Mumbain Chabad-keskukseen tekemänsä hyökkäyksen aikana. Vapautettu murhaaja Hafiz Saeed johtaa YK:n terrorijärjestöksi luokittelemaa Jamaat-ud –Dawa järjestöä. Saeedista luvataan 10 miljoonan USD palkkio hänen saattamiseksi oikeuteen ja tuomitsemiseksi. . https://www.timesofisrael.com/us-says-it-could-downgrade-pakistan-ties-over-release-of-mumbai-terrorist/
• Fatahin ja Hamasin väliset sovintoneuvottelut Kairossa Egyptin valvonnassa eivät ole johtaneet läpimurtoon, päinvastoin ne ovat juuttuneet Hamasin vastarintaan, jonka taktiikkanakin voi olla sovinnon epäonnistuminen ja syyn vierittäminen PA:n hartioille. Egyptin yleisen tiedustelun johtajan Kahled Fawzyn kanslian pääsihteeri Mazhar Issan ja Israelin salkun haltijan Samah Kamelin ylpeys ja tyytyväisyys neuvottelujen alkamisesta tiistaina oli pahasti ennen aikainen, sillä onnistuneesti alkaneet hääseremoniat ovat muuttuneet epäluuloisiksi ja syytteleviksi. Kiistoja aiheuttavat Hamasin aseet ja rakettiteollisuus, sekä Abbasin asettamat sanktiot Hamasille, joita ei ole poistettu.
https://www.timesofisrael.com/as-unity-process-goes-nowhere-fast-hamas-leaders-tactic-will-be-to-blame-pa/,

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 07-17; Tiberias12 -24; Suolameri 15 -25; Eioat 13 -24 +C-astetta, huomenna lähes samat lukemat, ei sateita.





Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019