Tuesday, October 17, 2017

TIISTAI 17.10.2017

TIISTAI 17.10.2017
01. SÄHKÖNTOIMITTAJAMME Israelin Sähköyhtiö katkaisee sähköt alueelta huomenna aamupäiväksi, jonka vuoksi katson asialliseksi laatia raportin poikkeuksellisesti tänään tiistaina. Jos jotain todella merkittävää pääsee tapahtumaan sen aikana, annan raportin siitä.

02. Euroopassa on nyt meneillään eräänlainen oikeistosuuntaus, joka ilmenee aiempine Israelin vastaisuuden ja antisemitismin heikentymisenä, sikäli kuin johtajien lausuntoihin on uskomista.

Itävallassa 31-vuotias Sebastian Kurz ja hänen johtamansa Kansanpuolueen OeVP voittivat maansa äänestyksessä saaden 31.7 % äänistä, voittaen Työväenpuolueen, joka nousi kakkoseksi 26.9 %:n äänin. Kolmanneksi erottautui Freedom (Vapaus) puolue FPOe saaden 26 % äänistä, joka vastustaa vapaata maahan-muuttoa ja haluaa rajoittaa sitä rajusti Itävallassa.
Vaalituloksen perusteella arvioidaan, että OeVP puolueen puheen-johtaja Kurz pyrkii yhteistyöhön FPOe:n kanssa muodostaen sen kanssa hallituksensa rungon.
Pääministeri Benyamin Netanyahu otti yhteyden vaalien voittajaan Kurziin onnitellen häntä ja muistuttaen häntä, että Itävalta on tehnyt paljon viime vuosina säilyttääkseen tuoreessa muistissa Holokaustin ja antisemitismin vastaisessa taistelussa.
Sebastian Kurz vieraili Israelissa toukokuussa 2016 toimiessaan maansa ulkoministerinä.
Netanyahu kutsui hänet vierailemaan Israelissa.
Kurz lupasi Netanyahulle kehittävänsä Itävallan suhteita Israelin kanssa. Lausunnossa ei mainittu Kurzin potentiaalista yhteistyötä Vapauspuolueen kanssa, joka Jorg Haiderin johtaessa FPOe-puoluetta liittyi Kurzin hallituskoaliittioon, minkä johdosta "Israel kutsui 1999 lähettiläänsä konsultointia varten kotiin".
Israelin hallitus on pyrkinyt välttämään äärioikeistolaisena pidetyn FPOe Vapauspuolueen jäseniä, mutta jos sen johtaja Heinz Christian Strache, joka on vieraillut Israelissa useita kertoja voimatta tavata korkeita virkailijoita, nimitetään Itävallan ulko-ministeriksi, Israel joutuu vaikean ongelman eteen. Netanyahu ei ilmeisesti myöskään onnitellut Strachea vaalivoitosta.
Christian Strache on pyrkinyt puhdistamaan FPOe puolueensa mainetta todeten naurettaviksi väitteet neo-natsismista. Israelin hallituksen on vaikea boikotoida ystävällisissä suhteissa olevan maan ulkoministeriä, jos Strache saa tämän nimityksen. Hän itse sanoo haluavansa sisäministeriön.
Oikeistosuuntaus on voittamassa alaa Euroopan maissa, mistä ovat osoituksena Vaihtoehtopuolue Saksassa ja Ranskan Kansallinen Rintama, mikä hajottaa lisää EU:n yhtenäisyyttä. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-congratulates-austrias-kurz-but-silent-on-partnership-with-far-right/

03. Israelin ilmavoimien IAF tiedustelukoneet olivat rutiinilennolla Libanonin ilmatilassa maanantaina 10 aikaan am, kun Syyrian ilmatorjuntapatteristo ampui SA-5 ohjuksen niitä kohti. Ohjus ei osunut, vaikka Syyria ilmoitti osuneensa yhteen niistä, ja koneet palasivat tukikohtaansa vahingoittumattomina.
IAF lähetti hävittäjänsä paikalle tuhoten ohjuksen ampuneen patteriston, joka oli sijoitettu 50 km Damaskoksesta itään.

Syyrian armeija antoi Israelille varoituksen vakavista seurauksista ilmaiskun vuoksi. IAF on aiemminkin tehnyt useita hyökkäyksiä Syyrian ilmatilaan vastauksena sieltä ammuttuihin ohjuksiin. Syyrian armeijan asema on ollut heikko sisällissodan vuoksi, mutta se näyttää nyt saaneen lisää rohkeutta sotaonnen käännyttyä Assadin armeijalle suosiolliseksi Venäjän ja Iranin tuella.

Pääministeri Netanyahu julkisti maanantaina lausunnon, jossa hän vakuuttaa IAF:n suorittavan ilmaiskuja aina tarvitessaan. "Meidän politiikkamme on selvä. Jokainen, joka pyrkii haavoittamaan meitä, tulee kärsimään seuraukset omassa nahassaan. Tänään he yrittivät osua koneisiimme – mikä on sopimatonta".
Hän sanoi että "hävittäjät toimivat tarkasti, nopeasti, ja tuhosivat sen. Joka oli tarkoitus tuhota" luvaten, että Israel tulee puolustamaan turvallisuuttaan niin paljon, kuin on tarpeen. https://www.timesofisrael.com/netanyahu-warns-syria-israel-prepared-to-strike-as-needed/

04. IAF:n Libanonin ilmatilassa lentäneitä koneita vastaan tehty ohjusisku Syyrian alueelta on herättänyt tuntemuksen, ettei Damaskos ole – kuten Teheran – täysin Moskovan ohjauksessa, Debkafile kirjoittaa artikkelissaan.
DF:n artikkelissa käsitellään Venäjän puolustusministeri Sergey Shoigun vierailua Israelissa, jonka hän aloitti alkuviikosta. Vierailu oli suunniteltu kauan ennen Syyrian viimeistä tilannetta eikä sillä ole välttämättä merkitystä sen onnistumiseen.
DF:n mukaan vierailu sai uutta merkitystä USA:n presidentti Donald Trumpin paljastettua 3 päivää aiemmin uuden Irania koskevan strategiansa, ja samana päivänä, kun sotilaalliset toimet alkoivat Irakin pohjoisosassa öljyrikkaan Kirkukin kaupungin omistuksesta.
Irakin armeija ja shia-militaristit Iranin Vallankumouskaartin valvonnassa johtivat joukkonsa Kurdien valvomaan kaupunkiin, jonka he myös saivat osaksi hallintaansa lähes taisteluitta kurdien Peshmerga-sotilaitten taktisesti vetäydyttyä kaupungista. Kurdit ilmoittivat vain päivää aiemmin lähettävänsä 3 000 sotilastaan Kirkukin puolustamiseksi. Ei tiedetä, mikä aiheutti muutoksen.

Venäjän puolustusministeri Shoigu sai siten oman tiedustelu-palvelun laatiman informaatioraportin tilanteesta Syyriassa ja Kirkudissa odottamatta Israelin raporttia.
DF olettaa Damaskoksen halunneen kertoa Moskovalle ja Teheranille, että se toimii tarvittaessa oma-aloitteisesti. Toiseksi DF arvioi, että Moskova ja Teheran olivat koordinoineet toimensa edellisen 24 tunnin aikana. Ehkä Assad halusi napauttaa Moskovaa, että huolimatta massiivisesta sotilaallisesta tuesta Syyria ei ole täysin riippuvainen sen tahdosta.
DF kertoo myös, että edellisen kerran Syyrian maasta-ilmaan ohjuksia ammuttiin IAF:n koneita vastaan maaliskuun 17. päivänä niiden ollessa paluulennolla kotiin pommitusretkeltään. Siinä tapauksessa Syyria odotti lupaa Moskovasta, mutta koneet olivat Israelin ilmatilassa Genessaretjärven yllä. Maanantaina Syyria toimi oma-aloitteisesti odottamatta vahvistusta. IAF vastasi ohjus-iskuun tuhoamalla SA5 patteriston, josta ohjukset laukaistiin. https://www.debka.com/syria-fires-missiles-israeli-flight-russian-defense-minister-heads-israel/

05. Presidentti Donald Trumpin ilmoitettua USA:n eroavan UNESCO:n työskentelystä, mikä samalla lopettaa USA:n taloudellisen tuen YK:n alaiselle järjestölle 31.12.2018 alkaen, hallitusta tukevat kongressin jäsenet senaattorit Teddy Cruz (R-Tex) ja Matt Gaetz (R-Flo) esittivät kongressille lausunnon, jossa "USA tunnustaa ja vahvistaa juutalaisen kansan historialliset siteet muinaiseen ja pyhään Jerusalemin kaupunkiin".
Tämä oli Amerikan kansanedustajien julkinen vastaus YK:n opetus-, tiede- ja kulttuuri-instituutin UNESCO:n Israelin itsenäisyys-päivänä hyväksymään päätökseen, joka israelilaisten mielestä kieltää juutalaisen kansan historialliset ja uskonnolliset siteet Jerusalemiin, maansa pääkaupunkiin.

Senaattorit Cruz ja Gaertz esittivät laatimansa julkilausuman kongressille perjantaina, jossa he tunnustavat ja vahvistavat juutalaisen kansan historialliset ja uskonnolliset siteet Jerusalemiin. Lausunnossa viitataan lukuisiin muinaisjäännöksiin ja todisteisiin sekä juutalaisesta että kristitystä läsnäolosta Israelin pääkaupungissa, ikään kuin se olisi edes kiistanalainen.
"Juutalainen kansa – kuten Israelin kansa – omaa syvän ja muinaisen yhteyden Jerusalemin pyhään kaupunkiin" sanoo Gaetz, "kuitenkin YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö on aktiivisesti yrittämässä muuttaa historiaa".
Lausunnossa tuomitaan UNESCO yrityksistä kiistää Israel juutalaisena valtiona sekä kehottaa USA:n liittolaismaita estämään samankaltaisten julkilausumien hyväksyminen tulevaisuudessa.
"Trumpin hallitus on osoittanut vahvaa moraalista selkeyttä päätettyään vetäytyä siitä ja estäen tulevaisuudessa USA:n veronmaksajain dollareita UNESCO:lle johtuen sen holtittomasta vihamielisyydestä läheistä liittolaistamme Israelia kohtaan.
USA:n lähettiläs YK:ssa Nikki Haley varoitti torstaina, että sama tuuletus ja rämeisen suon kuivatus jatkuu YK:n muissa järjestöissä.
https://www.timesofisrael.com/scolding-unesco-gop-lawmakers-introduce-resolution-on-jewish-ties-to-jerusalem/

06. UUTISIA LYHYESTI
• Rämeisen suon kuivattaminen on alkanut myös Hollywoodissa, minkä yhteydessä paljastuu lähes päivittäin uusia kokemattomien ja uraa etsivien naisten ja tyttöjen hyväksikäyttö ehtona tuen ja nimitysten saamiseksi. Viimeisin näistä on mogulina tunnettu Harwey Weinstein, jonka perustama yhtiö erotti hänet johtajan paikaltaan paljastusten vuoksi, joita tulee julkisuuteen toistuvasti. https://www.timesofisrael.com/mayim-bialik-shocked-disgusted-but-not-surprised-by-weinsteins-behavior/
• Arkeologit sanovat olevansa lähellä täyttä ymmärrystä, mitä tapahtui Jerusalemin kaupungin ja Temppelivuoren hävityksen yhteydessä sekä Babylonian, että roomalaisten toimesta, jotka tuhosivat ne 70 ja täydensivät tuhotyönsä 135 suuren kapinayrityksen seurauksena, jolloin kaupunki ja sen ympäristö sekä maaseutu tuhottiin täydellisesti lähes miljoonan juutalaisen menettäessä henkensä. Jerusalem rakennettiin kokonaan uudelleen entisen raunioille ja juutalaisia varoitettiin henkensä uhalla astumasta Aelie Capitolina roomalaisen mallin mukaan rakennetun kaupungin kaduille. Temppeli tuhottiin ja sen alue kynnettiin pelloksi, kuten profeetat ilmoittivat.
Arkeologit ovat kaivaneet esiin 8 metriä nykyisen maan-pinnan alle 1 700 vuodeksi jääneet osat länsimuurista sekä sen viereen aikoinaan rakennetun pienen roomalaisen teatterin, jonka tiedettiin olleen jossain, mutta paikka oli epäselvä. 2 vuotta kestäneiden kaivausten aikana rakennettiin uusi betonilattia, ettei häirittäisi rukouksia juutalaisen pyhimmällä paikalla. Kaivauksia ei ulotettu Temppelivuoren alle muslimien väkivaltaisen reaktion pelossa. Operaatio kestänee toiset 2 vuotta, ja se avataan julkisuuteen vasta projektin loputtua. https://www.timesofisrael.com/massive-section-of-western-wall-and-roman-theater-uncovered-after-1700-years/
• USA:n ilmavoimat aloittivat massiiviset ilmahyökkäyksensä
Jemenin keskiosassa raportoiden tuhonneensa kaksi IS:n koulutuskenttää ja surmanneensa kymmeniä sen sotilaita. Paikalliset asukkaat eivät päästäneet journalisteja eikä ulkopuolisia hyökkäysalueille peläten uusia iskuja. Kentät sijaitsevat Al-Bayda provinssissa. ISIS käytti harjoituskenttiä kouluttaakseen niissä militantteja terrorihyökkäyksiin käyttäen AL47 kivääriä, konekiväärejä ja rakettikranaatteja. Hyökkäys oli ensimmäinen USA:n ilmavoimien suorittama. https://www.timesofisrael.com/us-strikes-kill-dozens-at-islamic-state-training-camps-in-yemen/
• Hamasin ja Fatahin välille aloitettujen sovintoyritysten kiilto alkaa himmentya neuvottelijoiden päästyä todellisiin asiakysymyksiin. Hamasin on vaikea luopua perustamastaan ja kouluttamastaan sekä aseistamastaan 25 000 miehen suuruisesta armeijastaan, mikä on ollut sen ylpeys – onhan se käynyt 3 sotaa alueen mahtavinta armeijaa vastaan pystyen säilyttämään yhtenäisyytensä ja raskaista menetyksistä huolimatta nousemaan uuteen yritykseen.
https://www.timesofisrael.com/veneer-of-positivity-fades-in-palestinian-unity-talks-as-tough-issues-surface/
• Israelin työväenpuolueen puheenjohtaja Avi Gabbai totesi, etteivät juutalaisten rakentamat yhteisöt Juudeassa ja Samariassa ole rauhan esteenä, eikä niitä tulisi tuhota. Sionistisen Unionin kansanedustajat Tzipi Livnin johdolla ilmoittivat olevansa eri mieltä asiasta. https://www.timesofisrael.com/gabbays-own-colleagues-reject-his-no-dismantling-settlements-remarks/
Hallitus hyväksyi maanantaina 31 asuntoyksikön rakentamisen Hebroniin vahvistaen näin siellä olevan Hizkiyahun juutalaisyhteisöä. Rakentamista suunnitteleva ja valvova korkea komitea hyväksyi 3 763 asuntoyksikön rakentamisen Juudeaan ja Samariaan. Beit Elin 300 asuntoyksikön markkinointi voidaan aloitta heti. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/236830, SÄÄTILAT TÄNÄÄN Jerusalem 14 –25; Tiberias 19 -33; Suolameri 21 -31; Eilat 20 -31 +C-astetta, huomenna hiukan lämpenevää.











Post a Comment