SUNNUNTAI 15.10.2017

SUNNUNTAI 15.10.2017
01. ITÄVALTA valmistautuu vaaleihin sunnuntaina, mikä voi johtaa siihen, että äärioikeistolaisen OeVP (Kansanpuolue) puolue muodostaa hallitusyhteistyön konservatiivisen FPOe puolueen, Itävallan Freedom (Vapaus) – puolueen ja sen nuoren puheen-johtajan Sebastian Kurzin, 31 vuotta, kanssa.
Itavallassa on äänioikeutettuja n. 6.4 miljoonaa. Vaalipaikat avataan kuuden aikaan aamulla ja suljetaan kuudelta illalla. Vaalien tulosten odotetaan valmistuvan pian sen jälkeen.
Kansanpuolueen OeVP uskotaan ennakoiden mukaan saavan yli 30 % äänistä. Puolue lupaa rajoittaa maahanmuuttoa ja helpottaa verotusta.
Itävallan Vapauspuolueen FPOe perustivat aikoinaan natsit. Se oli vähällä voittaa presidentin vaalit viime vuonna, mutta radikaali OeVP "varasti" siltä ääniä estäen vaalivoiton. FPOe-puolueen 48-vuotias puheenjohtaja Christian Strache kampanjoi vielä myöhään
perjantaina maahanmuuttoa vastaan "estääkseen Itävallan kansalaisten tulevan vähemmistöksi omassa kotimaassaan".

Itävallan aiemmin johtava vasemmistopuolue Sosiaali Demokraatit ja sen johtaja kansleri Christian Kern, 51 vuotta, voi joutua tyytymään oppositioasemaan sen lupaavan kampanjan kaaduttua virheisiin ja skandaaleihin. Yhdessä niistä Kernin neuvonantaja ja poliittinen sisäpiiriläinen Tal Silberstein, jäi kiinni tekaistuista syytöksistä Kurzia vastaan, joissa hän syytti häntä anti-semitismistä vahingoittaakseen hänen kampanjaansa. Mutta myös Kurz on joutunut syytetyksi antisemitismistä todettuaan Silbersteinista, haluaako Itävalta hänet takaisin, minkä Kurz kiivaasti kiistää.

ISRAELISSA seurataan sydän syrjällään Itävallan vaaleja, sillä ne ovat tavallaan testi natsi-ideologian ja sen juutalaisten tuhoamia-aatteen yleisyydestä Euroopassa. OeVP ja FPOe jakoivat vallan Itävallassa 2000 -2007. Silloinen yhteistyö äärioikeiston kanssa, jota johti avoimesti SS-joukkoja ja Hitleriä ihannoiva johtaja Jörgen Haider, johtivat vuoden kestävään diplomaattiseen eroon Israelin ja Itävallan välillä. Israel on nyt valintatilanteessa. Israel boikotoi
perinteisesti FPOe puoluetta, mutta asiantuntijat ennakoivat, että sen nousu voi johtaa Israelin ja Itävallan suhteiden paranemiseen. Vastaavanlaiset oikeistopuolueet Euroopassa ovat pyrkineet toimimaan realiteettien mukaan ja etsineet suhteita Israelin oikeistohallituksen kanssa. Israel joutuu tässä harkitsemaan luopumista aiemmin torjuvasta asenteestaan oikeistopuolueisiin. https://www.timesofisrael.com/austria-heads-to-polls-as-israel-warily-eyes-another-boost-for-far-right/

02. USA:n presidentti Donald Trump totesi perjantaina pitämässään keskeisessä puheessa valitsemansa politiikan ideologiasta, että ennen puhetta hän keskusteli tiiviisti USA:n liittolaisten ja ystävämaiden johtajien kanssa. ToI:n artikkelin kirjoittaja Raphael Ahren toteaa, että Trump olisi yhtä hyvin voinut repäistä puheensa luonnoksen Netanyahun käsikirjoituksesta, tai Israelin ja Gulfmaiden diplomatialuonnoksista.
Euroopan maat – Saksa, Ranska ja Englanti – esittivät kiivasta kritiikkiä Trumpin suunnitelmille peruuttaa Iranin kanssa 3 vuotta neuvoteltu ja allekirjoitettu JCPOA-sopimus, jolla pyritään valvomaan ja rajoittamaan Iranin ydinteollisuuden kehittämistä vuoteen 2025 saakka, jonka jälkeen Iran voi kehittää ohjelmaansa ilman ulkopuolisia tarkastuksia ja rajoitteita. Saudi Arabian johtama Gulfmaiden liittoutuma GCC, joilla on yhteisenä pelkona Iranin vallan kasvu ydinaseensa varjolla, sekä Israel, esittivät kiivainta vastustusta JCPOA-sopimukselle.
Trump sanoi perjantain puheessaan, ettei Iran ole noudattanut sen ehtoja ja ettei hän voi vahvistaa sitä. Hän ei kuitenkaan suoraan hylännyt sitä, vaan antoi kongressille kehotuksen korjata sen vakavimmat puutteet. Hän myös sanoi, että ellei kongressi sitä tee, hän tulee peruuttamaan koko sopimuksen.
Trump sanoi erityisesti "sunset"- tilanteesta 10 vuotta sopimuksen jälkeen, että Iranin vastaiset sanktiot poistuvat kokonaan.
Toiseksi hän sanoi asettavansa kovia rajoituksia Iranin vallankumous armeijan johtajia, agentteja ja asiakkaita vastaan.
Hän syytti vk-armeijaa sekä Iranin hallitusta tasapainotilan häiritsemisestä, ja palkattujen terroristien tukemisesta alueella. Netanyahu osoitti näitä puutteita LCPOA-sopimuksessa jo ennen
sen allekirjoittamista.
Netanyhu osoitti myös Iranin ballististen ohjusten kehittämisen ja testauksen kieltämistä, mitä Iranin hallitus vastustaa.
Trump näyttää tehneen päätöksensä koskien Iranin kanssa allekirjoitettua JCPOA-sopimusta, ja tullee valvomaan, että se joko muutetaan hyväksyttävään muotoon tai hän peruuttaa sen. https://www.timesofisrael.com/with-new-iran-strategy-trump-rips-page-out-of-netanyahus-playbook/

03. Israelin lomaviikon loppuminen palauttaa maan takaisin arkeen, mikä tarkoittaa pääministeri Netanyahulle je hänen vaimolleen ja Jair pojalleen laskeutumista kirkastusvuorelta alas riivaajien hallitsemaan laaksoon.
Pääministeri on aiemmin valittanut, että poliisi vuodattaa julkisuuteen kuulusteluissa saamiaan yksityiskohtaisia tietoja, ja hän mainitsi erityisesti poliisikomentajan Roni Alsheihkin nimen esittäen lauantai-iltana, että hän on vastuussa tietojen vuotamisesta uutisnälkäiselle medialle koskien rikostutkimuksia väitetystä korruptiosta korkeimmalla tasolla.

Muutamien tuntien kuluttua poliisi julkisti oman vastineensa Netanyahun syytöksistä poliisia vastaan.
"Me emme antaudu vedettäviksi perusteettomiin hyökkäyksiin, joilla pyritään häiritsemään poliisin työskentelyä ja vahingoittamaan lain toteuttamisen laillisuutta. Monet Netanyahun kriitikot ovat pahoitelleet pääministerin tapaa syyttää poliisia, jota pidetään armeijan veroisena lähes koskemattomana instituuttina Israelin keskeisessä poliittisessa keskustelussa.
Oppositiojohtaja Isaac Herzog totesi FB-sivullaan: "Se alkoi hyökkäyksenä taiteilijoita, journalisteja ja tuomareita vastaan, ja nyt se saavutti poliisin" Herzog kirjoittaa. "Kiihotus ja hajotus, kaikki vain yhden miehen intressin vuoksi, millä hinnalla tahansa, jopa kansan yhtenäisyyden hinnalla ja vahingoittaen valtion symboleja ja lain noudattamisen toteutumista".
Entinen pääministeri Ehud Barak, joka toistamiseen kirjoittaa twitter-sivullaan kriittisesti Netanyahusta, totesi, että Netanyahu on valmis polttamaan maan kaatumisensa mukana.
Lopullinen ero pääministerin ja poliisin väille tuli TV2:n kerrottua iltauutisissaan poliisin tutkijoiden valmistautuvan kutsumaan Netanyahun uusin kuulusteluihin syytösten johdosta.

Natanyahun perheen tiedottaja Ofer Golan julkisti lausunnon, jossa todetaan mm. "Poliisikomentajan Roni Alsheikhin saatua virkansa hän antoi kaksi tärkeää päätöstä: Poliisin taholta ei tule enää vuotoja julkisuuteen, ja ettei poliisi enää esitä suosituksia syyttämisestä". Lausunnossa syytetään edelleen, että kun Lior Horev nimitettiin poliisin poliittiseksi neuvonantajaksi ilman julkista tarjousta miljoonien NIS hinnalla, laittomat vuodot ovat kasvaneet tsunamiksi ja lupaus suosituksen antamisen poistamisesta on sekin unohdettu.
Artikkelissa puolustetaan Horevin nimitystä sillä, että hän on kokenut journalisti ja on palvellut useita korkeita johtajia, mukaan lukien entinen pääministeri Ariel Sharon. https://www.timesofisrael.com/police-hit-back-against-baseless-netanyahu-claim-of-leaking-chief/

04. UUTISIA LYHYESTI
• Taistelut IS:n "pääkaupungin" Raqqan omistuksesta alkavat lähestyä loppuaan hyökkääjien saatua 85 % kaupungista valvontaansa, USA antoi luvan IS:n paikallistaistelijoiden lähteä kaupungista. Lupaus ei koske ulkomaisia taistelijoita. Raqqan kaupunkia piirittäviä joukkoja johtavat kurdit, joiden peshmerga-sotilaiden osallistuminen taisteluihin Syyrian hallituksen tueksi käänsi sotaonnen lopullisesti IS:n tappioksi. Washingtonin antaman lupauksen mukaan paikalliset IS-sotilaat, heidän perheensä sekä siviilit saavat poistua kaupungista voidakseen välttää tarpeetonta verenvuodatusta. Kurdien ohella Syyrian Demokraattiset joukot SDF ovat osallistuneet taisteluihin, joiden sanotaan lähenevän loppuaan. Viime viikolla kaupungissa oli vielä
4 000 siviiliä. IS:n riveissä on ulkomaalaisia taistelijoita ranskalaisia, venäläisiä, azereita, indonesialaisia ka turkkilaisia. Mitä heille tapahtuu, on epäselvää. https://www.timesofisrael.com/us-allows-local-is-fighters-to-leave-raqqa-as-battle-nears-end/
• Trooppinen myrsky Ophelia, joka on kehittynyt 3-asteen hurrikaaniksi, rantautuu Irlantiin reuhtoen kaikkea sitä, mihin hurrikaanit parhaiten pystyvät. Asiantuntijat raapivat päätään voidakseen ymmärtää, mikä tämä "freak" hurrikaani on, joka rikkoo kaikkia käyttäytymissääntöjä. Ophelia puhaltelee 180 km:n tuntivauhdilla. Lauantaina se oli Azoreilla Santa Marian saarilla. Sen uskotaan muuttavan vielä suuntaansa rantautuakseen Brittien saarille. https://www.timesofisrael.com/ireland-on-alert-as-freak-hurricane-barrels-toward-british-isles/
• Fatahin ja Hamasin sovintodokumentti on saanut Israelin hallituksen päättäjät ja suunnittelijat ymmälle, mikä tämä sopimus on ja mihin se tähtää. Sopimuksen valvoja ja sponsori on Egyptin presidentti Abdel Fatteh al-Sisi. Mikä on hänen perimmäinen tarkoituksensa, on selvittämättä. Israel jätettiin siinä täysin syrjään, edes normaalia ilmoitusta ei saatu Egyptiltä. Opetusministeri ja Juutalainen Kotimme puheenjohtaja Naftali Bennett kehottaa pääministeriä katkaisemaan kaikki suhteet PA:n kanssa. "Emme voi sallia itseämme heikennettävän jatkamalla toimintaa PA:n kanssa palestiinalaisten sovintosopimuksen syntyessä". Hän selitti, että hyväksymällä sopimuksen me samalla annamme laillisuuden Hamasille, emmekä voi enää vaatia kv. yhteisöä asettamaan sanktioita sitä vastaan. https://www.timesofisrael.com/top-israeli-minister-to-demand-pm-cut-all-ties-to-pa-after-hamas-unity-deal/
• USA:n ja Israelin päätettyä erota UNESCO:sta, joka tulee voimaan 31.12.2018, on vasta alkua YK:n puhdistuksista, osana Trumpin naalipuheissaan lupaamasta rämeisen suon kuivattamisesta. USA:n YK:n lähettiläs Nikki Haley varoittaa, että YK voi odottaa monia uusia ongelmia. Hän on erityisen tuohtunut UNESCO:n harjoittamasta Israelin vastaisuudesta, joka etsii vertaistaan. https://www.timesofisrael.com/after-unesco-bombshell-us-envoy-haley-warns-un-of-more-trouble-ahead/
• UNESCO:n pääsihteerin valinta päättyi lopulta Ranskan ehdokkaan 45-vuotiaan Audrey Azoulyn voitoksi hänen lyödessään vasta-kilpailijansa Qatarista 13.10.2017. Hänen voittonsa oli selvä, äänin 30 -28 UNESCO:n hallituksen 58 jäsenen joukosta. Unesco:n jäsenmäärä on 195. Azouly on Marokon juutalainen, hänen isänsä toimi Marokon kuninkaan taloudellisena neuvonantajana ja lankkiasiain asiantuntijana. Audrey Azulay kehotti Yhdysvaltoja ja Israelia peruuttamaan eropäätöksensä. Israelin on kuitenkin turha odottaa pikaista muutosta UNESCO:n toiminnassa. Edellinen pääsihteeri Irina Bykova Bulgariasta kritisoi järjestön toimia useilta osiltaan ilman muutoksia. https://www.timesofisrael.com/french-candidate-defeats-qatari-to-win-unesco-leadership/
• Kreikkalaisortodoksisen kirkon patriarkaatti myi Givat Oranim alueen yksityiselle kehittäjälle 3 miljoonan USD hinnasta. Yhtiö on rekisteröity ulkomailla. Oranim lähiö sijaitsee Jerusalemin lounaisosassa, siellä on 240 asuntoa ja yhteisön toimintakeskus. Lähiö myytiin Kronti Investment Ltd vuonna 2012 hyvin halvalla. https://www.timesofisrael.com/church-sold-jerusalem-neighborhood-in-2012-for-3-million-report/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 11 -23; Tiberias 18 -31; Suolameri 22 -31; Eilat 19 -30 +C-astetta, huomenna asteen verran enemmän.

Kalifornian metsäpalot jatkuvat raivokkaina surmaten tähän mennessä 23 ihmistä, tuhoten 3500 rakennusta, ja autioittaen 191 437 eekkeriä metsäaluetta ja pensaikkoa. https://www.huffingtonpost.com/entry/california-wildfires-satellite-aerial-photos_us_59dfa35de4b0eb18af07063c



Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019