KESKIVIIKKO 27.09.2017

KESKIVIIKKO 27.09.2017
01. ISRAELISSA tiistaiaamuna 07.14 aikaan sattunut terrori-isku on saanut turvallisuusvirkailijat ja PA:n alueilta Israelissa töissä käyviä palkkaavat yksityishenkilöt harkitsemaan, miten turvallista sellainen käytäntö lopulta on. Terroristi, 37-vuotias Nimr al-Jamal, työskenteli 2.5 vuoden aikana juutalaisperheessä Har Adar kylässä, ja hänellä kerrotaan olleen ongelmia vaimonsa kanssa, joka jätti hänet viikkoja sitten, kertoo Shin Bet. Hän oli kotoisin Beit Surik-kylästä. Hän pyrki Har Adar-kylään toisten PA:n arabien kanssa, mutta jostain syystä porttia valvovat turvallisuushenkilöt pysäyttivät hänet tarkempaa tutkimusta varten. Jamal veti esiin kuitenkin piilottamansa käsiaseen ampuen lähietäisyydeltä yhden poliisin ja kaksi vartijaa sekä haavoittaen pahoin kylän turvallisuuskoordinoijaa. Toinen vartija oli kotoisin Abu Goshista, toinen asui Har Adarissa. Har Adarissa työskenteli päivittäin pari sataa PA:n arabia. Kaikkiaan n. 30 000 PA:n arabia työskentelee Israelin puolella. Har Adarin kylän asukkaat, jotka ovat palkanneet arabeja vuosikaudet, sanovat tottuneensa heihin eivätkä jaksa ymmärtää, miksi tällainen äkillinen purkaus tuli, sillä Har Arad tunnettiin yhtenä turvallisimmista juutalaisyhteisöistä.
IDF saartoi Beit Surikin sekä viereisen Bilun arabikylän, sekä suoritti ratsian Jamalin kodissa

Terrori-isku sattui samaan aikaan, kuin USA:n Lähi-Idän erikois-koordinoija Jason Greenblatt suunnitteli aloittavansa uuden neuvottelukierroksen Israelin ja PA/PLO:n välillä. Tilanne näytti otollisemmalta Hamasin suostuttua hajottamaan hallituksensa Gazassa ja ojentamaan hallitusvastuun PA:lle.
Israelin oikeistopoliitikot ovat vaatineen taas kerran kuoleman-tuomion ottamista käyttöön terroristeja tuomittaessa, vaikka se tulisikin aiheuttamaan vastalauseita maailmalta.
Pääministerin entinen turvallisuusneuvonantaja prikaatin kenraali Nitzan Nuriel (res,) kehottaa jatkamaan arabien työllistämistä vihreän linjan takaa huolimatta verisestä terrori-iskusta, koska se rauhoittaisi Juudean ja Samarian arabiväestöä, eikä PA pysty tarjoamaan heille työtä.
Toiset vaativat terroristin perheen karkottamista Libanoniin.
Työlupia saaneita tultaneen tarkastelemaan etistä huolellisemmin. Terroristi Jamalilla oli työlupa, kuten 30 000 muulla. Toiset 20 000 työskentelee Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöissä. http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Attack-puts-scrutiny-50000-Palestinians-who-work-in-settlements-506065, https://www.timesofisrael.com/in-abu-ghosh-bereaved-father-says-hes-proud-of-son-slain-protecting-har-adar/,

02. Pääministeri Benyamin Netanyahu vaatii, että PA/PLO:n tulee virallisesti sekä Mahmoud Abbasin henkilökohtaisesti tuomita tiistaiaamun terrori-isku. Abbas sanoi YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessaan olevansa ylpeä marttyyreistään sekä Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivistä vangeista, joilla tai heidän omaisilleen hän vakuuttaa jatkavansa palkan maksamista.

Trumpin hallitus on ollut hyvin niukkasanainen koskien Israelin ja PA/PLO:n välisiä rauhankeskusteluja, mutta Greenblatt totesi PA:n tukijamaiden konferenssissa New Yorkissa viime viikolla: "USA on syvästi antautunut Israelin ja palestiinalaisten välisen rauhan-sopimuksen saavuttamiseksi". Hän tunnusti USA:n aloittaman prosessin poikkeavan totutusta protokollasta, mutta "vuosia kestäneitten turhauttavien yritysten jälkeen on syytä kokeilla toisenlaista lähestymistapaa".
Greenblatt selitti, ettei hän syytä kumpaakaan osapuolta epä-onnistumisesta, vaan antaa osapuolten esittää omat aloitteensa keskustelujen pohjaksi ja tehdä päätöksensä tulevaisuudestaan.
Greenblatt rsittää Netanyahun kauan sitten tarjoamaa taloudellista sopimusta, jolla PA:n arabien elinoloja kohennetaan kuten veden- ja sähköntoimitusten parantamista, tai teiden ja uusien teollisuus-puistojen rakentamista. Abbas on aiemmin vihaisesti hylännyt sellaiset tarjoukset.

Liikenneministeri Israel Katz sanoi terrori-iskun johdosta, että sillä tulee olemaan vakavat seuraukset antaen Greenblattille selkeän viestin, että Israelin turvallisuus on ollut ja tulee olemaan keskeisellä sijalla Israelin hallituksen politiikassa, joka nousee yli PA:n arabien elinolojen parantamisyritysten.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Miri Regev totesi, että arabien tulee tiedostaa, ettei työlupien saanti oikeuta murhaamiseen.
Trumpin hallitus on tiettävästi kehottanut Netanyahun hallitusta tekemään "hyvän tahdon eleitä, kuten teollisuuspuiston rakentaminen Tulkarmin lähelle sekä tienparantaminen Rawabin arabikaupunkiin". Asian oli esillä sunnuntain käbinetin istunnossa, mutta päätöksiä ei tehty. Nyt tilanne on pahentunut entisestään.
http://www.jpost.com/Arab-Israeli-Conflict/Har-Adar-attack-an-impediment-to-Greenblatt-peace-effort-506067

03. Automaattisesti toimiva ja liikuteltava tykki kääntyi ympäri tiistain yöllisissä harjoituksissa Golanin kukkuloilla.
Onnettomuudessa sai surmansa IDF:n luutnantti ja kersantti, ja neljä sotilasta haavoittui. Yksi sai pahoja - joskaan ei hengenvaarallisia - vammoja.
Kolmen muun sotilaan vammat olivat lievempiä.
Onnettomuuden vuoksi harjoitukset peruutettiin keskiviikon iltapäivästä sunnuntaihin, eikä liikuteltavia tykkejä saa ajaa pimeässä, kunnes toisin määrätään.
Tykki ajoi soratiellä, joka on samansuuntainen kuin tie no 978. Sitä vastaan tuli toinen autokolonna, minkä vuoksi tykin-kuljettaja yritti kääntää ajokkinsa, mutta vastaantulevien valot häikäisivät näkyvyyden. Kääntyminen epäonnistui ja tykki putosi 8 metriä syvään rotkoon, kertoi IDF:n tiedottaja.
IDF aloitti välittömästi tutkimukset onnettomuuden syistä, mihin osallistuu myös sotilaspoliisin yksikkö. https://www.timesofisrael.com/2-idf-soldiers-killed-4-injured-in-training-accident/,

04. Kurdikansa äänesti maanantaina ei-sitovissa vaaleissa alueensa itsenäistymisestä, mitä Kurdialueen presidentti Masoud Barzani kutsui harjoitukseksi itsemääräämisoikeudesta. Arviolta 70 % äänioikeutetuista osallistui äänestykseen, vaikka tarkkailijat moittivat useista laittomuuksista vaaleissa – kaksoisäänestyksiä tai jopa useaan kertaan jne. Äänestystulos selvinnee tänään.
Monet ulkomaat, niiden mukana USA ja rajanaapurit - olivat kehottaneet kurdeja siirtämään tai peruuttamaan äänestyksen,
mutta niitä jatkettiin kaikesta huolimatta. USA:n hallitus sanoo pelkäävänsä, että vaalit lietsovat väkivaltaa alueella.

Irakin pääministeri Haider al-Abadi kutsui vaaleja strategiseksi ja historialliseksi virheeksi. "En luovu Irakin yhtenäisyydestä, se on kansallinen velvollisuuteni". Hän kehotti tiistaina kurdialuetta ojentamaan lentokenttien valvonnan federaation viranomaisille tai hän julistaa lentokiellon kurdialueille.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan uhkaa kurdeja etnisellä sodalla, jota Turkki on käynyt kurdikapinallisia vastaan vuosi-kymmenien ajan. Iran pelkää omien kurdiensa saavan yllykkeitä nousta hallitusta vastaan.

Kurdipresidentti Barzani kehottaa Irakin pääministeriä Abadia aloittamaan keskustelut ongelmien selvittämiseksi, mikä on parempi tapa kuin esittää uhkauksia ja pelottelulla sodasta. Äänestyspäivän muuttuessa yöksi kurdit valuivat useissa kaupungeissa kaduille juhlien ja raketteja laukoen ilmaan.
Kurdisotilaat taistelevat Irakin sotilaitten rinnalla IS:n joukkoja vastaan Irakissa, mutta liittolaisuus voi rakoilla, elleivät johtajat löydä sopua neuvottelujen aloittamiseksi.

Turkin presidentti Erdogan uhkaili estävänsä kurdialueen öljyn viemisen ulkomaille, mikä tulisi kuristamaan sen talouden. Välimeren rannalle johtava öljyjohto kulkee Turkin kautta.
USA:n ulkoministeriön tiedottaja Heather Nauert sanoi, ettei tämä muuta USA:n historiallisia siteitä kurdeihin, mutta että referendum voi aiheuttaa vaikeuksia kurdeille, ja IS voi yrittää käyttää tilannetta hyödykseen.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi valittavansa äänestystä ja toivovansa, että asiat selvitetään neuvotteluille.
Kurdien vaalikomitean johtaja Sherwan Zerar arvioi, että äänestykseen osallistui 3.3 miljoonaa 4.5 miljoonasta ääni-oikeutetusta.
https://www.timesofisrael.com/iraq-warns-kurds-as-they-claim-victory-in-independence-vote/

05. UUTISIA LYHYESTI
• Englannin labour-puolue hyväksyi tiistain konferenssissa uudet säännöt, joiden mukaan puolueen imagoa ja uskottavuutta häiritsevä jäsen voidaan erottaa puolueesta. Puoluejohtaja Jeremy Corbin totesi, ettei puolue ole ilkeämielinen. Antisemitismiä vastaan taisteleva seuranta-elin totesi lausunnossaan, "etteivät uudet säännöt helpota selvittämään, että antisemitismi on todelle sitä. Tämä on ollut osa labourpuolueen keskeisestä ongelmasta". Holokaustin kieltäminen on laitonta Englannissa, mutta joku silti haluaa kyseenalaista sen sananvapauden nimissä. https://www.timesofisrael.com/britains-labour-party-vows-to-expel-anti-semites-but-leaves-definition-vague/
• Iranin laivaston komentaja vara-amiraali Habibollah Sayyari sanoi tällä viikolla, että laivasto rakentaa uutta risteilijää, joka valmistuu ensi vuonna, sekä ydinkäyttöisiä pinta-aluksia ja sukellusveneitä. Hän vakuutti, että tiedemiehet toimivat tarkoin P5 -1 maiden ja Iranin kesken v. 2015 solmittua ydinsopimusta JCPOA noudattaen
• . Vuoden 2025 jälkeen Iran saa jatkaa koimyrkkyyn käärittyjen kehittyneiden sentrifugien puhdistamista ja ottamista käyttöön teollisuuden tarpeiden tyydyttämiseksi. Israel vastustaa tätä, koska Iran on osoittautunut epäluotettavaksi sopimuskumppaniksi.
https://www.timesofisrael.com/iranian-navy-building-new-
destroyer-nuclear-powered-subs-says-comma
• Saudi Arabia alkaa vihdoinkin nähdä, kenelle kellot soivat Mekkan suuren moskeijan Lontoon Big Bennyn mukaan rakennetussa tornissa, ja antoi naisten ensimmäistä kertaa osallistua urheilustadionilla järjestettyyn kansalliseen tilaisuuteen, ja nyt antaa naisten ajaa komeilla autoillaan. Presidentti Trump katsoi tämän huomion arvoiseksi onnitellen saudijohtoa rohkeudesta nousta uskonnollista mullahjohtoa vastaan. Uusi sukupolvi siellä häärää. https://www.timesofisrael.com/trump-hails-saudi-arabias-positive-step-of-allowing-women-to-drive/
• Israel Beitenu (Israel kotimme) puolue kannattaa kuoleman-rangaistuksen ottamista käytäntöön Har Adarin terrori-iskun seurauksena, ja vaatii lainsäädännön uusimista sen toteuttamiseksi käytännössä. https://www.timesofisrael.com/libermans-party-revives-death-penalty-for-terrorists-bill-after-har-adar-attack/
• Asiantuntijat eivät usko miellyttävistä sanoista huolimatta, että Bahrainin emiirin lupaus sallia kansalaistensa vierailla Israelissa tulee parantamaan diplomaattisia suhteita, ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Bahrainin enemmistö on shiamuslimeja, mutta valtaa pitävät sunnit, joihin kuningas Hamad bin Isa al-Khalila kuuluu. https://www.timesofisrael.com/despite-hype-experts-doubt-bahrain-israel-ties-ready-for-prime-time/
• Jerusalemissa Jaffa kadulla kokeillaan sosiaalista pianoa, jota ohikulkijat voivat käydä rämpyttelemässä. https://www.timesofisrael.com/social-piano-experiment-has-jerusalem-passersby-keyed-up/
• Jerusalemin läheisyydessä raamatullisen eläintarhan vieressä suoritetuissa kaivauksissa arkeologit löysivät arvoituksellisen purkin, jonka kannen avattuaan he havaitsivat, että se oli täynnä sammakoita, joilta oli pää katkottu (tuskin IS oli silloin asialla). 4000 vuotta vanha hautajaisvälineistö löydettiin sattumalta "pelastus-kaivausten" yhteydessä. Löytö sijoitetaan aikahistoriassa myöhäiselle tai keskipronssiajalle. Asiantuntijat arvioivat, että sammakoita käytettiin ravinniksi. Kaipa joku oli varastoinut sammakoita pahan päivän varalle. https://www.timesofisrael.com/afterlife-snack-jar-of-toads-popped-open-in-4000-year-old-canaanite-tomb-dig/
• Lontoon poliisi katsoo, ettei pienikään totuuden sirunen terrorin vastaisessa taistelussa ole pahitteeksi, ja lähetti delegaation opettelemaan, miten terrorin vastaista taistelua tulee käydä tehokkaasti. Israelissa on vuosi-kymmenien aikana totuttu siihen, että melkein jokainen uutislähetys sisältää uutisen uudesta iskusta. https://www.timesofisrael.com/afterlife-snack-jar-of-toads-popped-open-in-4000-year-old-canaanite-tomb-dig/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -27; Toberias 21 -34; Suolameri 23 -33; Eilat 22 -34 +C-astetta, huomenna lähes samoissa lukemissa.
Haluan lopuksi muistuttaa, että seuratessa USA:n kamppailua toistuvia hurrikaaneja, myrskyjä, kuivuutta ja metsäpaloja vastaan tulee helposti mieleen vahingonilo: Siitäpäs sait. Obadja varoittaa kirjassaan "Älä tunkeudu kansani portista hänen hätä-päivänään, äläkä katso iloiten – sinäkin - hänen onnettomuuttansa hänen hätäpäivänänsä, äläkä ojenna kättäsi hänen rikkauteensa hänen hätänsä päivänä. (Obadja 1:13 -15) Myös Jeesus varoitti opetuslapsiaan ajattelemasta, että galilealaisten syntien tähden heille tulivat kaikki nuo tuhot. (Luuk.13:2 -5) On surullista nähdä, miten muutamat koko elämänsä kirkon hengellisestä opetuksesta vastanneet johtajat ovat nousseet myös Israelia ja sen tukijoita vastaan, joita he "herjaten kutsuvat sionistikristityiksi, jotka ovat pahempia kuin helluntailaiset", joita he hyljeksivät. Näinkö Jeesus opetti opetuslapsiaan? Jospa heidän saamansa profetiatkin ovat syntyneet sielullisuuden voimasta?

Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019