SUNNUNTAI 20.08.2017

SUNNUNTAI 20.08.2017
01. VIIKON - juutalaisen aikataulun mukaan – ensimmäisen päivän uutisotsikot ennustavat varsin sekavaa viikkoa, vaikka tulevaisuus olisikin toivoa täynnä.
Huomenna maanantaina 21.08 kulkee koko USA:n mantereen poikki täydellinen auringon pimennys (solar eclipse), joka alkaa Oregonin osavaltíon alueella 9.06 pm EDT ja päättyy maanantaina osapimennyksenä Etelä Carolinen alueella 16.06 pm EDT. Tämä harvinainen ilmiö nähdään USA:n 14 osavaltion alueilla.
Edellinen täydellinen eclipse nähtiin USA:ssa kesäkuun 18. päivänä 1918, eikä täydellistä pimennystä ole nähty USA:n maankamaralla 1979 jälkeen. Seuraava täydellinen eclipse nähdään 7 vuoden kuluttua 2024 (12 osavaltion alueilla), ja sitä seuraava 2045 (10 osavaltion alueilla). Täydellisen eclipsen voimakkuus on 1.0306, ja se nähdään 110 km:n (70 mailin) levyisellä käytävällä. Osittainen auringonpimennys nähdään useissa ympäröivissä valtioissa pohjois- ja eteläAmerikassa, läntisessä Euroopassa sekä osissa Afrikkaa ja Aasian koillisosaa.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että 2017 ja 2024 auringon-pimennysten käytävät Amerikassa muodostavat ristikuvion, joka oudosti muistuttaa joittenkin muslimimaiden (kuten Saudi Arabia) käyttämää symbolia kahdesta ristikkäin asetetusta käyrämiekasta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Solar_eclipse_of_August_21,_2017

Harvinainen täydellinen eclipse PohjoisAmerikan mantereella herättää luonnollisesti erilaisia tuntemuksia omasta maailman- katsomuksestaan riippuen; toisten juhliessa, toisten nähdessä sen merkitsevän jumalallista varoitusta Amerikan kansalle.

All News Pipeline ensiksi julkaisema Stefan Stanfordin kirjoittama artikkeli nimellä "Onko suuri Amerikan Eclipse Jumalan viimeinen varoitus Babylonille ennen onnettomuutta ja tuhoa" julkaistiin myös Steve Quaylen websivulla. Siitä muutamia poimintoja.

Artikkelin alaotsikossa todetaan: "Tulevien tapahtumien epätavallinen lähestyminen saa monet uskomaan sen tarkoittavan "totuuden hetkeä kansallemme".
Artikkelin alussa viitataan profeetta Joelin saamaan ilmoitukseen:
"Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi ennen luin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä", (Joel 2:31) Tämän ei pitäisi tulla kohdallemme yllättäen, sillä kauan sitten meitä kehotettiin tarkkailemaan merkkejä tähdissä ja taivaissa, kuten artikkelissa todetaan, ja viitataan lukuisiin Raamatun selittäjiin, jotka vuosien aikana ovat tutkineet ja tulkinneet muinaisia ilmoituksia seurakunnille kehottaen ihmisiä säilömään ruokaa ja tekemään valmisteluja tukevien vaikeiden aikojen varalta.

Yksi heistä on Anne Graham Lotz, joka kertoo muutamia vuosia sitten saaneensa Joelin ilmoitusta lukiessaan näyn Amerikkaa kohtaavasta katastrofista ja tuhosta. Lotz viittaa Hesekielille (Hes.33:16) annettuun kehotukseen, että "vartiomiesten velvollisuutena on varoittaa kansaa", ja pyrkineensä tekemään voitavansa. Lotz viittaa juutalaisten rabbien määritelmiin, jonka mukaan merkit auringossa ovat varoituksina pakanakansoille; merkit kuussa tarkoittavat Israelia ja juutalaista kansaa.

Artikkelissa mainitaan edelleen Statetic Culture Foundation tutkijaan James George Jatras, joka toteaa Yhdysvaltain seisovan keskellä tulevaa voimistuvaa väkivaltaista kommunistista vallan-kumousta, mitä avustavat valtamedian sisällä toimivat terroristit, joiden päämääränä on Amerikan kaataminen anarkian kautta.
"Amerikka ei ehkä koskaan sisällissodan jälkeen ole ollut niin jakaantunut kuin nyt, eikä liene sattuma, että Amerikan kansa jaetaan symbolisesti kahtia 21.08.2017 eclipsen toimesta". Eikä liene sattuma sekään, että samana päivänä alkaa juutalaisten 12. kuukausi Elul, jonka aikana juutalainen kansa keskittyy katumaan syntejään valmistautuessaan korkeasti pyhiin päiviin (high holy days) uudenvuoden päivä ja jom kippur.
Artikkelissa todetaan, että miljoona ihmiset, jotka kokoontuvat eri paikkoihin maassa seuraamaan vähän yli 2 minuutin ajan kussakin paikassa näkyvää taivaallista ilmiötä, tuskin ovat tietoisia - tai edes välittävät tietää - mitä auringon symbolinen jakaminen USA:n kahteen osaan voi merkitä, kuten vielä vähemmän seuraavan eclipsen merkitystä 7 vuotta myöhemmin, jotka yhdessä
muodostavat symbolisen X:n Yhdysvaltain ylle.

Seuraavaksi mainitaan Steve Quaylen tulkinta USA:n lähiajan tulevaisuudesta, joka kerrotaan Jesajan kirjassa (Jes.22:12 -14). Jumala kutsui kansaansa parannukseen säkissä ja tuhkaa pään yllä, mutta he vain jatkoivat juhlintaansa, syöden ja juoden.

Artikkelissa kerrotaan Yhdysvaltain ja EteläKorean suunnittelemista massiivisista sotilasharjoituksista Korean niemi-maalla, jotka alkavat 21.08.2017, eli suuren eclipsin aikana.
MSN kertoo niistä näin: "USA:n armeija on valmistelemassa aloittaakseen suuret sotilaalliset harjoitukset EteläKorean kanssa lähipäivien aikana, mikä aiheuttaa vakavan tasapainoilun: Miten osoittaa alueen liittolaisille olevansa valmis sotaan PohjoisKorean kanssa provosoimatta todellista konfliktia prosessin aikana? Vuosittainen Ulchi-Freedom Guardian harjoitus kestää suunnitelmien mukaan 10 päivää alkaen 21.08.
Harjoitus keskittyy puolustamaan EteläKoreaa ja torjumaan pohjoisesta tulevaa hyökkäystä. Harjoitukset ovat joka vuosi laukaisseet uhkauksia ja tuomioita PohjoisKoreasta, mutta tänä vuonna ne pidetään hyvin arkaluonteisena aikana uhkausten ja vastauhkausten saattelemana presidentti Donald Trumpin ja Kim Jong Unin välillä".

Zero Hedge raportoi: Harmageddonin uhka palautuu maanantaina PohjoisKorean uhatessa katastrofilla, vaikka sotaharjoitusten on määrä kestää vain 31.08. saakka, yksi tahaton virhe voi johtaa tilanteen kauhu-uniin.
Michael Snyder Charisma News uutistoimistosta asettelee sanansa näin: "MSM:n (Sosiaalinen Valtamedia) pyrkiessä jatkuvasti Amerikan jakamiseksi rasistisesti, on selvää, että elämme todella hämmästyttävässä ajassa". Hänkin viittaa erittäin epätavallisiin tilanteisiin, joihin Amerikka ajautuu 21.08 ja 30.09. välisenä aikana. "Kaikkien tulisi tiedostaa, kuten alla olevassa videossa yksilöidään, kaikki tämä todistaa, että elämme Jumalan kalenterin mukaan". Toisessa videossa Snyder ja kartograafikko keskustelevat Snyderin kertomuksen esittämistä 12 kriittisestä tapauksesta, jotka toteutuvat 21.08 -30.09. välisenä' aikana, minkä tulisi olla käänteentekevät (riverting) 40 päivää.
Mikä sitten odottaa Yhdysvaltoja? Vastauksena artikkelissa viitataan sisällissodan mahdollisuuteen, sillä Amerikka muistuttaa yhä enemmän yhteisöä, joka on riitaantunut itsensä kanssa, eikä sellainen voi pysyä pystyssä. Eikä tämä ole mitään uutta, sillä Adamin ajoista lähtien ihminen on kapinoinut Jumalan tahtoa vastaan. Tilanteen selvittämiseksi tarvitaan sydämen pohjasta tulevaa katumusta ja rukousta, kaiken vihan keskellä rukoilla, että Jumalan vielä armahtaisi niitä, jotka tahtovat turvautua Hänen armoonsa ja katua Jumalan vastaista kapinaansa. http://allnewspipeline.com/Is_The_Great_American_Eclipse_A_Sign_Of_Coming_Destruction.php

02. Eurooppaa ja Amerikkaa etupäässä runtelevat välivaltaisuudet, joiden syyt ovat rasistisia tai laittomasti maahan tunkeutuneitten vieraitten kansojen edustajien aiheuttamia käyttäen hyväkseen länsimaiden hyväksyvää ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivää lainsäädäntöä vaatimustensa toteuttamiseksi, on syössyt ulkomailla galutissa asuvat juutalaiset hämmennykseen ja epävarmuuteen tulevaisuudestaan.
Heidän asenteensa muistuttaa sitä, mitä Saksan juutalaiset kokivat 1800 luvun loppupuolella ja 1900.luvun alkupuolella. He pyrkivät osoittamaan tehneensä kaikkensa Saksan kansan elintason ja kulttuurin hyväksi kehittääkseen sen keskiaikaisesta noituuteen ja magiaan uskovasta taikauskosta nykyaikaiseksi, moderniksi yhteiskunnaksi. Saksan johtavien taiteilijoiden, muusikoiden ja kirjailijoiden sekä yhteiskunnallisten vaikuttajien kärkipaikoilla oli runsaasti juutalaisia, jotka pitivät itseään saksalaisina, ja siksi heidän oli vaikea ymmärtää, miksi heitä kohtaan nostettiin yhä useammin toistuvia syytöksiä, jotka usein kehittyivät väkivaltaisiksi hyökkäyksiksi heitä vastaan, heidän toimimisestaan kansaa vastaan ja käyttämisestä sitä hyväkseen.
Tämä toistuu nyt kaikkialla länsimaissa, joita on totuttu pitämään länsimaisen kulttuurin ja laillisuuden peruspilareina.

Englannisssa brittijuutalaisten keskuudessa suoritetun tiedustelun
mukaan lähes kolmannes sanoi harkitsevansa jättää Yhdistyneet kuningaskunnat (UK) kahden viime vuoden aikana lisääntyneen antisemitismin vuoksi. Tiedusteluja suoritettiin 2016 ja jatkettiin 2017 esimerkkiväestön keskuudessa, joista 7 156 vastasi, 37 % heistä sanoivat pyrkineensä peittämään julkisuudessa juutalaisuutensa. Vain 59 % vastanneista sanoi 2015 tuntevansa olonsa tervetulleeksi UK:ssa; 17 % sanoi tuntevansa vierautta. Samana vuonna 39 % uskoi oikeusviranomaisten haluavan nostaa syytteitä antisemiittisten viharikosten johdosta.
Kaksi kolmannesta uskoo viimeaikaisten poliittisten tapahtumien vaikuttaneen vihamielisyyden nousuun juutalaisia vastaan. Vuoden 2015 lähtien 80 % vastanneista uskoo Labourpuolueen suosivan antisemiittejä sisällään.
Labourpuolueen puheenjohtajaksi valittiin 2015 ääri-vasemmistoon kuuluva Jeremy Corbyn, joka vielä 2009 kutsui Hizbullahin ja Hamasin edustajia ystävikseen, sanoen myöhemmin katuvansa sanojaan. Juutalaisjärjestöt UK:ssa ja muualla syyttävät häntä antisemitismin suosimisesta antaen sen kasvaa häntä kannattaneiden tuhansien edustajien parissa. Vastoin lupauksiaan Corbyn jätti syyttämättä antisemitismistä paljastetut puolueensa jäsenet.
Vuonna 2016 kansallinen antisemiittinen rikosoikeus rekisteröi 1078 antisemiittistä rikosta, 105 niistä väkivaltaisia. Vain 15 tapausta käsiteltiin oikeudessa, 17 epäiltyä syytettiin.
http://www.timesofisrael.com/1-in-3-uk-jews-say-they-considered-emigrating-over-anti-semitism-poll/

03. UUTISIA LYHYESTI
• Bostonissa huolestuneet juutalaiset kokoontuvat rukoilemaan ja protestoimaan kiihkoilua vastaan. http://www.timesofisrael.com/in-boston-concerned-jews-gather-in-prayer-and-protest-over-racism/
• Catalonian Israel vastainen BDS liike sanoo, että Eurooppa on syyllinen Barcelonan hyökkäyksiin syyttäen EU-maita ihmisoikeuksien rikkomisesta myös maailmanlaajuisesti. http://www.timesofisrael.com/catalonia-bds-branch-says-europe-responsible-for-barcelona-attacks/
• Barcelonassa asuvat juutalaiset eivät ole samaa mieltä rabbinsa Meir Bar-Henin kanssa, joka sanoi, ettei heillä ole enää sijaa kaupungissa. Toiset juutalaiset sanovat, etteivät he lähde minnekään kaupungistaan. He varmaan jäävät odottamaan, että metsästäjät ajavat heidät pois, silloin ei enää rauhallisesti, vaan kiireessä väkivaltaisesti. http://www.timesofisrael.com/barcelona-jews-reject-rabbis-predictions-of-doom-after-attack/
• Espanjassa Barcelonan terrorihyökkäystä tutkivat poliisit etsivät imaamia Abdelkbaki Es Sattyä, jonka he uskovat aivopesseen joukon nuoria miehiä terrorismiin. Häntä ei ole löydetty, viimeksi hän sanoi lähtevänsä lomalle. Hän poistui kodistaan ja moskeijasta Ripollin kaupungissa. Hänen moskeijassaan kävivät musliminuoret, jotka murhasivat 14 ihmistä ja haavoittivat 120. Poliisi pyrkii selvittämään. Saiko hän surmansa räjähdyksessä hänen kodissaan ennen Barcelonan iskua. Paikalliset muslimit ja terroristien omaiset pyrkivät vakuuttamaan syyttömyyttään ja sanovat surevansa omaistensa menettäneiden kanssa. Catalian poliisi etsii 22-vuotiasta marokkolaista Younes Abouyaaquoubia, joka meni maan alle. IS sanoo tehneensä iskun. Espanjan sisäministeri Juan Ignacio Zoido sanoi lauantaina, että iskut tehnyt terrorisolu oli hajotettu, vaikka auton kuljettaja on kateissa. Poliisi sanoo, että kaasu-räjähdykseksi luokiteltu räjähdys Alcanarissa keskiviikkona tapahtui talossa, jossa solun jäsenet kokoontuivat. Räjähdyksessä sai surmansa kaksi ihmistä, vaikka aluksi löydettiin vain yhden ruumis.
Espanja päätti pitää terrorivaroituksen tasolla 4 viidestä. Surmansa saaneet ja haavoittuneet tulivat 34 maasta, 53 ihmistä on edelleen sairaalahoidossa, 13 tila on kriittinen. http://www.timesofisrael.com/after-attacks-spain-probes-missing-imam-mysterious-blast/, http://www.timesofisrael.com/liveblog-august-20-2017/,
• Valkoisen Talon henkilökunnasta pois potkittu Steve Bannon sanoo, ettei preidentiyttä, jonka puolesta he taistelivat ole enää, mutta sanoi jatkavansa Trumpin puolustamista VT:n ulkopuolelta. Hän palaa Breitbartiin. Bannon vastusti sotaa PohjoisKoreaa vastaan, minkä johdosta jotkut sanovat, että se voi nyt alkaa. Trump halusi pitää Bannonin sanoen tarvitsevansa suorasanaisen miehen, mutta painostus häntä vastaan oli liian kova. http://www.timesofisrael.com/bannon-the-trump-presidency-we-fought-for-is-over/
• Turkki surmasi yhden IS:n epäillyn ja pidätti 4 muuta, joiden epäiltiin olevan matkalla pommi-iskuihin Turkissa. Heidän ajokkinsa pysäytettiin Syyrian rajalla. http://www.timesofisrael.com/turkey-kills-is-suspect-detains-4-more-planning-attack/
• Rajapoliisi ampui kuoliaaksi lauantaina 17-vuotiaan Qutaiba Zahranin Tapuah risteyksessä miehen vedettyä esiin puukkonsa aikoen puukottaa polisien ryhmää. Yski poliisi haavoittui lievästi luodin sirpaleista. IDF pidätti yön aikana tehdyssä ratsiassa Qutaiban veljen, 5 muuta epäiltyä vietiin myös kuulusteltaviksi. http://www.timesofisrael.com/idf-arrests-brother-of-killed-tapuah-juntion-attacker/
• Asiantuntijat sanovat, että Punaiseltamereltä Kuolleelle-merelle suunniteltu johto on rahan haaskausta, sillä se nostaa veden korkeutta vain 10 sm. Kuolleenmeren pinta laskee vuodessa 110 -120 sm. Nykyisellä vauhdilla meri on 2050 vain mutainen lätäkkö – ja varmaan hyvin suolainen. Experttien mukaan suunnitelma on vain poliittinen pipedream unelma eikä mitään muuta. On kai jäätävä odottamaan aikaa, jolloin Temppelin alta alkaa virrata vettä Suolamereen parantaen sen. http://www.timesofisrael.com/experts-want-pols-to-pipe-down-over-red-seadead-sea-link/
SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 19 -30; Tiberias 25 -32; Suolameri 27 -37; Eilat 27 -40 +C-astetta. Huomiseksi ennustetaan pientä laskua.








Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021