Perjantai 18.08.2017

PERJANTAI 18.08.2017
01. MUSLIMIT tekevät kaikkensa muistuttaakseen, että hekin ovat vielä olemassa, ja ettei heitä unohdettaisi heidän toteuttaessaan Allahin käskyä maailman saattamiseksi sekasortoon, koska vain se – juutalaisten murhaamisen ja kristittyjen sortamisen ohessa – on edellytyksenä islamin messiaan mahdin ilmestymiseksi Damaskoksen Suuren moskeijan valkoiseen torniin, jonne myös Isa, kristittyjen Jeesus, saapuu antautuakseen mahdin palvelukseen johtaakseen islamin sotajoukot Jerusalemin vapauttamiseksi antikristuksen vallasta, kuten he opettavat.

02. Torstai-iltapäivänä valkoista henkilöautoa ajanut mies ohjasi autonsa tarkoituksellisesti kävelijöitä tungokseen asti täynnä olevalle kadulle Espanjan rannikkokaupungissa Barcelonassa, lisäten vauhtiaan ennen auraustaan ohmisjoukkoon heitellen heitä sivuun ja jättäen jälkeensä ruhjoutuneita ihmisiä virumaan verissään. Vianomaisten laskelmien mukaan 13 ihmistä kuoli välittömästi ja kymmenittäin haavoittui, osa heistä vakavasti.

Kahdeksan tuntia Barcelonan hyökkäyksen jälkeen Audi A3 henkilöauto, jossa oli viisi ihmistä, ohjattiin väkijoukkoon Cambrilsin kaupungissa, 120 km etelään Barcelonasta. Auto haavoitti viittä ihmistä, joista yksi on kriittisessä kunnossa, toinen on poliisiupseeri, kerrottiin Catalonian hallituksen tiedotteessa.
Se kertoi edelleen, että poliisi tulitti autossa olleita miehiä surmaten heistä välittömästi neljä, viides kuoli myöhemmin haavoihinsa. Poliisin mukaan heillä oli pommivyöt yllään.
Poliisi sanoo tutkivansa mahdollisuutta, että hyökkäykset liittyivät toisiinsa.
Cambrilsin hyökkäyksestä, joka tapahtui aikaisin perjantaiaamuna, tiedetään vielä varsin vähän. Silminnäkijät kertovat hyökkäyksen aiheuttamasta kaaoksesta ja kauhusta. Ruumiita lojui pitkin kuuluisaa Kas Ramblas-bulevardia hyökkäyksen seurauksena ihmisten juostessa pakoon kauhuissaan. Kaupunki on maailman eri kulmilta saapuvien turistien suosima lomanviettokaupunki. Hyökkäyskohteet oli selvästi valittu mahdollisimman suuren huomion herättämiseksi ja pelon aiheuttamiseksi sekä Euroopan
muissa osissa että laajemminkin maailmalla.
Barcelonan ja Cambrilsin hyökkäyksissä sai surmansa 13 ihmistä, haavoittuneita oli Barcelonassa yli 80 ja Cambriksissa 5. Osa haavoittuneista ovat edelleen kriittisessä tilassa.
Poliisi kertoo pidättäneensä kaksi epäiltyä, mutta Barcelonan hyökkääjä pääsi pakoon, eikä häntä ole vielä tavoitettu. Epäillyistä yksi on Espanjan, toinen Marokon kansalainen.
Raporteissa ei kerrota, että uhrien joukossa olisi israelilaisia, mutta osaan kaupunkeihin matkustaneista 31 Israelin kansalaisista ei vielä ole saatu yhteyttä.
ISIS:in media uutiskanava Amaq ilmoitti torstaina, että Barcelonan hyökkäyksen tekivät IS:n sotilaat toteuttaen IS:n kehotusta iskeä maihin, jotka osallistuvat taisteluihin IS vastaa Syyriassa ja Irakissa.
http://www.timesofisrael.com/13-dead-over-100-hurt-in-two-spanish-seaside-city-attacks/,
Debkafilen mukaan Barcelonan hyökkääjiä oli kaksi, ja he pakenivat paikalta jalan. Heidän epäillään piileskelevän alueella. Espanjan poliisi määritteli hyökkäykset terrorismiksi. Hyökkäysalueet on eristetty tutkimusten ajaksi. Kaupat ja ravintolat valmistautuivat pitämään ovensa toistaiseksi kiinni. Molempien kaupunkien juutalaissynagogien ja – laitosten vartioita on tuplattu, ja niiden toiminta keskeytetty tutkimusten ajaksi. Twitterissä kerrottiin tulituksesta lähellä turkkilaista ravintolaa. Toisen twitterin mukaan hyökkäys Barcelonassa tapahtui juutalaisten omistaman Maccabi ravintolan edessä. http://www.debka.com/article/26188/Terrorist-kills-at-least-13-in-Barcelona-car-attack

03. Maailman johtajat ilmaisivat torstaina kauhistuksensa tuomitessaan Barcelonan päättömän terrorihyökkäyksen siviilijoukkoon. USA, Saksa, Venäjä, Ranska, Englanti sekä PA olivat tuomitsijoitten joukossa Israelin ohella, Iran ja saudit puuttuvat.
Presidentti Donald Trump esitti tuomionsa twitterissä tarjoten kaikkea tarvittavaa apua. Myöhemmin hän lisäsi siihen ristiriitainen kertomuksen 1900-luvun kenraalista, joka taistellessaan muslimeja vastaa Filippiineillä kastoi kuulat ennen ampumista sian verellä, mikä lopetti hyökkäykset, koska muslimit
pelkäsivät menettävänsä paratiisioikeuden sian veren vuoksi.
Saksan liittokansleri Angelika Merkel totesi lausunnossaan maansa tuntevansa syvää surua toistuvien iskujen uhrien vuoksi.
Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi surunvalitteluissaan Espanjan kuningas Felippe VI:lle "päättäväisesti tuomitsevansa tämän julman ja kyynisen rikoksen siviilejä vastaan".
Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmaisi Ranskan osanoton Espanjan siviileille "traagisen hyökkäyksen" johdosta.
Englannin pääministeri Thereza May sanoi twitter sanomassaan ajatuksissaan seuraavan Barcelonan kauhean iskun uhrien kärsimyksiä luvaten tarvittavaa apua. "UK seisoo Espanjan rinnalla taistelussa terrorismia vastaan".
YK:n ja EU:n reaktiot eivät ole ehtineet listaan. http://www.timesofisrael.com/israeli-world-leaders-condemn-barcelona-terror-attack/,
Israelin pääministeri Benyamin Netanyahu sanoi lausunnossaan lähettävänsä osanottonsa Israelin kansan puolesta uhrien omaisille toivoen haavoittuneille pikaista paranemista.
Tel Avivin kaupungintalo sytytti ulkovalonsa torstai-iltana Espanjan terrori-iskujen uhrien kunniaksi Espanjan lipun värein.
Pariisin Eiffeltorni sammutti kaikki valonsa 15 minuuttia ennen määräaikaa Barcelonan uhrien muistoksi. Pariisin pormestari Anne Hidalgo osoitti sanansa Bacelonan kaupungille todeten: "Pariisilaiset ovat rinnallanne. Barcelona ja Pariisi tunnetaan rakkaudestaan ja toleranssistaan. Meidän arvomme ovat paljon vahvemmat kuin terrorismin pelkurimaiset teot". http://www.timesofisrael.com/tel-aviv-city-hall-lights-up-in-solidarity-with-spain/,

04. UUTISIA LYHYESTI
• USA:n kongressin alahuoneen 18 juutalaista jäsentä kehottivat presidentti Donald Trumpia "jatkuvasti ja puolueettomasti taistelemaan rasisteja ja antisemiittejä vastaan" Charlottesvillen äärioikeistolaisten väkivaltaisten mielenosoitusten jälkeen. "Olemme syvästi huolestuneita lausuntonne johdosta, jossa te syytätte molempia osapuolia" todetaan edustaja Sander Levinin (D-Mich) presidentille torstaina lähettämässä kirjeessä.
"Lausuntonne osoittaa syvää historian ja perustavaa laatua
olevan moraalisen kompassin tuntemisen puutetta. Kansamme johtajana presidentin velvollisuutena on nousta vihaa vastaan, eikä antaa laillisuutta noille, jotka väkivaltaisesti rikkovat sitä vastaan" kirjeessä todetaan.

Presidentti Trump tuomitsi neonatsin, joka lauantaina ajoi autollaan väkijoukkoon surmaten Charlotsvillen asukkaan, sekä Ku Klux Klanin ja valkoiset supremacistit (ylivaltaa haluavat), mutta todeten samalla, että monet tahot olivat vastuussa väkivallasta, ja että molemmin puolin on erittäin kunnollisia ihmisiä.
Äärioikeistolaiset järjestivät mielenosoituksia osoittaakseen vastustuksensa kansan keskuuteen levinnyttä maniaa vastaan poistaa tai tuhota kansallisten merkkihenkilöitten patsaita ja muistomerkkejä. Charlottesvillen kaupunki oli suunnitellut poistavansa liittovaltion kenraali Robert E Leen patsaan. Sitä ovat seuranneet Rooseveltin ja Abraham Lincolnin, joka vapautti orjat, patsaan poistaminen.
Mielenosoituksessa joillakin oli natsilippuja ja he huutelivat rasistisia ja antisemiittejä iskulauseita ilman että toiset reagoivat niihin. Kongressin edustajainhuoneessa on 21 demokraattia ja 2 republikaania, jotka ovat juutalaisia. http://www.timesofisrael.com/18-jewish-house-democrats-call-on-trump-to-stand-up-to-hate/,http://www.wnd.com/2017/08/now-president-who-freed-slaves-torched-by-vandals/
• Monet kongressin jäsenet ja muut vastuuta kantavat sekä tavalliset USA:n kansalaiset ovat alkaneet huolestuneina kysellä: Mistä tässä oikein on kysymys? Onko USA vajoamassa samalle kulttuurille ja historialle vihamieliselle tasolle, kuin Islamin Valtio harjoittaessaan väkivaltaisesti muinaisten patsaitten, korkokuvien ja uskonnollisten ja valtiollisten rakennusten tuhoamista kiinnittämättä mitään huomiota niiden kansan historian ja kansanperinteiden säilyttämiseksi tuleville sukupolville? "ISIS:in tapaan uusi barbarismi on Yhdysvaltoihin" kirjoittaa Patrick Buchanan. Artikkelin otsikkona on "Amerikan toinen sisällissota". http://www.wnd.com/2017/08/americas-2nd-civil-war-2/
• KATALONIAN hallituksen sisäministeri Joaquin Forn kertoi paikalliselle radiolle RAC1 aikaisin perjantaina, että Barcelonan ja Cambrilsin iskut muistuttavat toisiaan ja että niillä on selvä yhteys toisiinsa. Hän ei selittänyt tarkemmin vaan sanoi, että Barcelonan terroristi on edelleen vapaalla. Poliisi pidätti perjantaina kolmannen Barcelonan iskuun epäillyn Ripolin kaupungissa Kataloniassa.
Cambrilsin viisi terroristia ajoivat yhteen poliisiauton kanssa haavoittaen siviilejä. Poliisi ampui heidät ja tuhosi heidän yllään olleet pommivyöt myöhemmin turvallisesti.
Katalonian poliisin tiedotteen mukaan keskiviikkoyönä
Alcanarin kaupungissa sattuneella kaasuräjähdyksellä oli yhteys Barcelonan ja Cambrilsin hyökkäyksiin. Kaasuräjähdys surmasi yhden ihmisen. Siitä ei ole annettu yksityiskohtia julkisuuteen.
Ranskan viranomaisten mukaan iskuissa haavoittui 25 ranskalaista. Israelilaisia ei ilmeisesti ollut niiden joukossa. http://www.timesofisrael.com/official-says-spanish-attacks-linked-as-forces-hunt-for-van-driver/, http://www.timesofisrael.com/20-israelis-still-unaccounted-for-after-spain-attacks/,
• PA/PLO:n lähettiläs Yhdysvalloissa Husam Zomlot selvitteli journalisteille PA/PLO:n arabijohtajien kantaa rauhan-prosessiin ja Trumpin nimittämän tiimin mahdollisuuksia torstaina Washingtonissa. Zomlot totesi, että ensimmäiseksi he haluavat Trumpin ilmaisevan selvästi, mihin hän haluaa johtaa neuvotteluja ja mihin ne perustuvat. Hän odottaa Trumpin ilmoittavan kannattavansa kahden valtion periaatetta, sekä PA/PLO:n vaatimusta 1967 sotaa edeltävillä rajoilla pääkaupunkinaan Jerusalemin itäosa.
Trumpin arabimaihin ensiksi lähettämä tiimi, johon kuuluvat Jared Kushner, Jason Greenblatt, David Friedman sekä Dina Powell, Trumpin nimittämä kansallisen turvallisuuden neuvonantaja, vierailevat ensin arabimaissa, mukaan lukien Saudi Arabia ja Egypti, Israeliin he saapuvat loppukuussa. He tapaavat PA/PLO:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin ja neuvottelu-tiimin Ramallahissa 24.elokuuta.
Zomlot sanoo, ettei hän usko Netanyahun pystyvän yksin neuvottelemaan sopimusta PA/PLO:n kanssa. Bibi tunnusti 2009 Herzlian konferenssissa hyväksyvänsä kahden valtion periaatteen, mikä on vainonnut häntä sen jälkeen.

Zomlot luetteli PA/PLO:n minimivaatimukset: kaksi valtiota, 1967 rajoilla; pääkaupunkina Jerusalemin itäosa; Temppeli-vuoren asema, jota he kutsuvat pyhäksi, vaikka eivät osoita sitä käytännössä, ja pakolaisten aseman ratkaisua oikeuden-mukaisesti, sekä isäksi Gazan tilanteen ratkaiseminen.
Abbas on aloittanut Gazan taloudellisen kuristamisen taivuttaakseen Hamasin luopumaan vallastaan, jonka PA menetti Hamasille 2007.
USA:n kongressi hyväksyi Taylor Force Act nimellä kulkevan lain, jolla USA voi poistaa tai pienentää PA/PLO:lle maksamiaan avustuksia. Zomlot varoitti, ettei USA:n tulisi painostaa PA/PLO:ta taloudellisesti, sillä se ei toimi. Hän uhkaili, että PA/PLO kääntyy kansainvälisten järjestöjen YK ja ICC puoleen, elleivät neuvottelut onnistu. Toiseksi hän uhkasi väkivallattoman vastarinnan aloittamisella, mikä tosi-asiassa on jatkunut kuukausien ajan väkivaltaisena. http://www.timesofisrael.com/palestinian-authority-demands-two-state-commitment-from-us/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN.
Jerusalem 21 -32; Tiberias 25 -37; Suolameri 28 -39; Eilat 29 -40 +C-astetta. Lämpötilat ovat huomenna samat kuin tänään.













Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

Tiistai 17.08.2021