SUNNUNTAI 11.06.2017

SUNNUNTAI 11.06.201
01. PÄÄMINISTERI Benyamin Netanyahu toteuttaa aiemmista lupauksistaan huolimatta PA/PLO:n arabien vaatimusta 1949 aselepolinjojen asettamiseksi Trumpin valvomien rauhan-keskustelujen pohjaksi, mikä ei lupaa hyvää, sillä siihen sisältyy Valkoisen Talon virkailijan vaatimus "setlementti toiminnan" keskeyttämiseksi Juudeassa ja Samariassa.
Tähän periaatteeseen vedoten Netanyahu eittää vaatimuksen, että Juudeassa ja Samariassa asuville juutalaisille ("setlereille, kuten hän kutsuu heitä) annetaan oikeus jäädä asumaan pysyvästi PA/PLO:n valvomille alueille, jota kutsutaan Palestiinan valtioksi.
Edellinen vaatimus sisältyy protokollaluonnokseen, joka raportin mukaan vuoti julkisuuteen ja julkistettiin lauantaina.
Vasemmistolaisen Haaretz lehden raportissa vaatimus oli merkitty "I-kirjaimella" osoittamaan, että se oli Israelin esittämä. Lehden raportin mukaan luonnoksessa ei mainittu Palestiinan valtiota, vaan todettiin vain, että "he saavat jäädä nykyisille paikoilleen". Raportin mukaan Netanyahu esitti USA:n neuvottelijoille, että tämä sisällytetään USA:n laatimaan kehysluonnokseen, mutta hallituksensa kovanlinjan jäsenten painostuksesta poisti sen.

ToI:n artikkelissa todetaan, että Netanyahu esitti vaatimuksensa juutalaisten asemasta Juudeassa ja Samariassa puheessaan USA:n kongressille 2011 vedoten siihen, että heidän asemansa voidaan määritellä vain suorissa neuvotteluissa. Hän totesi puheessaan myös, että joitakin setlementtejä tullaan rauhan-sopimuksessa liittämään Israeliin. Hän toisti tämän vaatimuksensa myöhemmässä puheessaan Davosissa: "Olen todennut aiemmin ja toistan sen tänään, ettei tarkoitukseni ole tuhota yhtään setlementtiä, enkä aio karkottaa yhtään israelilaista".
ToI kertoo hallituksen vaikutusvaltaisen virkailijan todenneen, ettei Bibin tarkoituksena ole tuhota juutalaisia "setlementtejä" eikä karkottaa niissä asuvia juutalaisia edes lopullisissa sopimuksissa. Sen sijaan hän esittää, että heille annetaan vapaa valintaoikeus jäädä paikoilleen PA/PLO:n hallinnon alle, tai muuttaa Israelin alueelle. Pääministeri Yehud Olmert – joka nyt istuu vankilassa oikeuden tuomitsemana - ehdotti samaa 2006.

Abbas totesi puheessaan heinäkuussa 2013 hetkeä ennen rauhankeskustelujen alkamista: "Lopullisessa sopimuksessa emme halua nähdä yhtään israelilaista – siviiliä tai sotilasta – maallamme".

On todella surullista ja traagista, että keskustelut Juudeaan ja Samarian kohtalosta, joissa sijaitsevat eräät juutalaisten pyhimmät paikat – Hebron, Betlehem, Sikem, Eli, Jeriko jne. – neuvotellaan kuin hevoskaupoista ikään huomioimatta niiden uskonnollista ja historiallista merkitystä juutalaisille, jotka turvallisuutensa kustannuksella vaarantavat itsensä vierailemalla Josefin, Josuan, Kalebín, Rakelin ja muiden hautapaikoilla Juudeassa ja Samariassa.
Israelissa onkin virinnyt keskustelu, että ashkenazi-juutalaisten - pääosin ei uskonnollisen ja maallistuneen kansanosan - johtamin rauhankeskusteluihin tulee liittää mukaan sefardi-juutalaisten uskonnollinen vakaumus ja paatos.

Netanyahu pyrkii puheissaan saamaan oikeistojohtajia tukemaan hänen rauhanpyrkimyksiään, mutta hänellä on syvä luottamus- ja uskottavuuspula, jonka kurominen umpeen on vaikeaa. Hän vihjaili puhuessaan Knessetissä, että Trumpin hallitus on rauhan-keskustelujen raameja muotoillessaan liimautunut kiinni perinteiseen rauhan-tekemisen formulaan, jossa tuntuu 50 vuotta kestäneen propagandan vaikutus. "Meillä' on tämä ongelma – jopa uuden Washingtonin hallituksen ottaessa ohjakset USA:ssa" hän sanoi epäsuorasti pyrkiessään kohottamaan asemaansa. http://www.timesofisrael.com/netanyahu-demanded-settlers-remain-in-place-after-peace-deal-report/

ToI:n julkaiseman raportin mukaan Netanyahu on hyväksynyt 1949-aselepolinjat keskustelujen pohjaksi. Luonnos oli laadittu Obaman hallituksen toimesta. Siinä tunnustetaan Israel juutalaisena valtiona, PA:n vaatimaa pakolaisten paluuoikeutta ei mainittu, mutta Jerusalem mainitaan kummankin valtion pääkaupunkina, kuten Haaretz raportoi sille vuotaneesta toisesta luonnoksesta Abbasin hylättyä ensimmäisen. Netanyahu haluaa poistaa kohdan, jossa vaaditaan Palestiinan valtiolle yhtenäistä ja elinkelpoista maa-aluetta. "Israelin ja Palestiinan valtion välille
vaaditaan turvallisia ja kansainvälisesti tunnustettuja rajoja perustuen ennen 1967 sotaa edeltäviin linjoihin sovituin maavaihdoin. Neuvotteluissa tulee huomioida sen jälkeen tapahtuneet muutokset alueella koskien Israelin turvallisuus-takuita sekä pyrkien välttämään olevan kansan väestönsiirtoja", kuten Haaretz raportoi artikkelissaan.
Netanyahu on toistuvasti vakuuttanut tukevansa Juudean ja Samarian juutalaisyhteisöjä, sekä halunsa vahvistaa niitä. Hän kieltää asettaneensa osittaisen rakennuskiellon Juudean ja Samarian alueilla – koskien tietenkin juutalaisten rakentamista. Käytännössä yhteisöjen johtajat väittävät, että osittainen rakennuskielto on ollut voimassa koko Netanyahun hallitusajan.
Trumpin hallitus tiedottaa, ettei sillä ole mitään rajoituksia juutalaisyhteisöjen rakentamiselle, eikä siten vastusta 2 600 asuntoyksikön rakentamista Juudeaan ja Samariaan. Valkoinen Talo antaa usein ristiriitaisia tietoja medialle, mikä osoittaa, ettei Trump ole vielä pystynyt kuivaamaan myrkyllisiä suoalueita.
http://www.timesofisrael.com/netanyahu-okayed-us-draft-setting-67-lines-as-start-for-talks-report/,http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/230802

Puolustusministeri Avigdor Liberman sanoo, että seuraavassa sodassa Hamasia vastaan Gazassa IDF tulee tuhoamaan Hamasin terrorin infrastruktuurin, mutta ei valloita koko rantakaistaa. Hän esitti nämä huomionsa TV2:n haastattelussa lauantai-iltana vastoin aiempia lausuntojaan, joissa hän vakuutti, että Gazan miehittäminen on ainoa keino rakettitulen lopettamiseksi Gazasta Israelin siviilikohteisiin.
"En todellakaan tunne mitään mielenkiintoa Gazan kaistan uudelleen miehittämiseen" hän vakuutti. Kuitenkin hän sanoi, että jos Hamas pakottaa Israeliin uuteen sotaan, se tulee olemaan Hamasin viimeinen taistelu uhaten tällä, että Hamasin hallinto Gazassa tullaan kaatamaan. Kysymys vain on siitä, kuka tai mikä järjestö tulisi nousemaan Hamasin tilalle. PA tuskin tuntee syvää osanottoa ja mielenkiintoa poliittisten lausuntojen lisäksi.
Oslon sopimuksiin liittyvä ja joissakin rauhankehyksissä mainittu
turvallinen maayhteys Gazasta Länsirannalle jakaisi Israelin valtion maa-alueen kahteen osaan, eikä sitä ole viimeisissä luonnoksissa.

Vaarana on kuitenkin, että Hamasin jälkeen Gazan kaistaa tulisi hallitsemaan Iranin tukema toinen terrorijärjestö, jolla voisi olla entistäkin suurempi kiihko näyttää todellinen luontonsa. Vain Trumpin lupaama laajempi Lähi-Itää koskeva rauhansopimus uusine rajoineen voisi poistaa entisiä pelkoja ja ennakkoluuloja. Ehkä Egypti olisi kiinnostunut ulottamaan valtansa Gazaan, vaikka toisaalta sen kokemukset Siinailta tuskin rohkaisevat siihen mahdollisuuteen. Gaza kuuluu kuitenkin Jumalan juutalaisille lupaamaan Luvattuun Maahan, mikä tulee toteutumaan Hänen laatimansa aikoja ja aikajaksoja käsittävän ohjelman mukaan.
http://www.timesofisrael.com/liberman-israel-has-no-interest-in-conquering-gaza-in-next-war/

Englannin pääministeri Thereza May sai kuningattaren hyväksymän mandaatin jatkaa hallituksensa kanssa ehkä uusin sopimuksin, mutta keskustelut Demokraattisen Unioni-puolueen (DUP) kanssa hallitusyhteistyön jatkamiseksi etenevät hitaasti, sanoi May sunnuntaina aiemman tiedon sopimuksesta osoittautuessa vääräksi. Mayn johtama Konservatiivipuolue menetti enemmistön parlamentissa torstain yllätysvaaleissa.
May tarvitsee nyt Pohjois-Irlannin ääri-oikeistolaisen DUP puolueen 10 kansanedustajan tuen, minkä johdosta vaatimukset hänen eroamisekseen voimistuivat.
Downing Street 10 tiedottaja sanoi pääministerin jatkavan neuvotteluja DUP:n kanssa saadakseen sopimuksen aikaan ennen parlamentin palaamista työhönsä ensi viikolla.
Viimeisten vihjeitten mukaan DUP tulisi tukemaan hallitusta ulkopuolalta, mutta ei liittymään viralliseen liittoon sen kanssa. Englanti tarvitsee hallituksen jatkavan työskentelyään mahdollisimman pian voidakseen jatkaa Brexitin (EU:sta eroamisen) toteuttamista käytännössä.
DUP:n mukaan keskustelut etenevät positiivisesti, mutta ei tiedetä, mikä vaikutus DUP:n abortin ja homovihkimisten vastustamisella tulee olemaan hallituksen toimintaan.

Englannin lehdistö ei ole säästänyt Mayn imagoa nöyryyttävän tappion vuoksi. Sunnuntain The Observe kirjoitti sunnuntain numerossaan: "Luottamuksensa menettänyt, nöyryytetty ja valtansa menettänyt May on menettänyt luottamuksensa ja valtansa puolueessaan, kansansa ja koko Euroopan silmissä".
Sunday Mail kirjoitti websivullaan, että ulkoministeri Boris Johnson on aloittanut toimet hänen syrjäyttämisekseen, ja samaan aikaan Sunday Times raportoi hallituksen ministerien esittävän samansuuntaisia vaatimuksia. Johnson kuitenkin kiisti lehden tiedot vakuuttaen tukevansa Mayn jallitusta.
Työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremyt Corbyn on toistanut vaatimuksiaan Mayn eroamiseksi. Hän sanoo olevansa toiveikas, että Mayn hallitustunnustelut epäonnistuvat ja hänestä leivotaan Englannin uusi pääministeri. Hän lupasi äänestää nurin Mayn hallituksen lakiesitykset todeten, että taistelu vallasta jatkuu.
May menetti kaksi luotettavaa neuvonantajaansa, mitä pidetään henkilökohtaisena menetyksenä pääministerille.
Konservatiivien johtavat virkailijat varoittavat välittömästä johdon vaihtamisesta Brexit neuvottelujen alkaessa Brysselissä ehkä jo kesäkuun 19.päivänä. Konservatiivit voittivat 318 edustajaa 660 edustajan parlamentissa, menettäen 17 edustajan enemmistön.

Skotlannin konservatiivi puolueen puheenjohtaja Ruth Davidsson, joka on aktiivilesbo, sanoo saaneensa ehdottoman vakuutuksen, ettei LGBTI (homojen ja lesbojen) oikeuksia tulla muuttamaan neuvotteluissa DUP:n kanssa, joka vastustaa aborttia ja LGBTI:tä.
Lontoossa osoitettiin mieltä DUP:n osallistumista vastaan hallituksen päätöksen tekoon kutsuen sitä rasistiseksi, sexistiseksi, ja homovastaiseksi, minkä vuoksi se ei sopiva hallituspuolueeksi.
May lupasi puhelinkeskustelussa Saksan kansleri Angelika Merkelin kanssa, että hän on valmis Brexit keskusteluihin EU:n johdon kanssa parin viikon sisällä. EU-neuvoston presidentti Donald Tusk vaatii neuvottelujen aloittamista mahdollisimman pian, joissa viimeistellään Englannin eroaminen 40 vuotta kestäneen EU-jäsenyyden jälkeen. May ilmoitti erosta EU:sta (Brexit) 29. maaliskuuta 2017.
http://www.timesofisrael.com/theresa-may-facing-pressure-to-resign-as-coalition-deal-awaits/,

UUTISIA LYHYESTI
• Pääministeri Netabyahu ja hänen vaimonsa Saran nostama kunnianloukkaus syytös journalisti Igal Sarnaa vastaan sai oikeuden päätöksen, jolla Sarna tuomittiin maksamaan 100 000 NIS syytöksen esittäjille. Sarna raportoi pääministerin ja hänen Sara vaimonsa aviovaikeuksista kirjoittaen niistä FC-sivulleen, jossa hän väitti Saran potkaisseen miehensä ulos autosta riidan seurauksena. Tuomari Azana Alcalay totesi yhtyvänsä ainakin osittain pm:n näkemyksiin, että julkaisu oli häpäisevä ja ruma. Sarna työskentelee Yedioth Aharonoth lehdessä, eikä poistanut julkaisuaan FB:ssä tai kertonut saamansa tiedon lähdettä. PM sai 60 000 NIS korvauksen, Sara 40 000, koska "vahinko oli pienempi".
http://www.timesofisrael.com/reporter-ordered-to-pay-nis-100k-for-claim-netanyahu-was-kicked-out-of-car/
• Trumpin nimittämä oikeuskansleri Jeff Sessions suostuu todistamaan USA:n senaatin tiedustelukomitean edessä. Artikkelin mukaan FBI:n pääjohtajan James Comeyn antama todistus oli siksi tuhoava Trumpin hallitukselle koskien hänen Venäjä-suhteitaan, että hän jopa ehdotti eroavansa paikastaan. Hän tapasi Venäjän lähettilään Sergey Kisliyak kahdesti ennen presidentin vaaleja, mutta ei kertonut siitä senaatille. Pahat kielet ehdottavat, että ehkä tapaamisia oli useampiakin. Sivullista kummastuttaa, mikä Venäjä suhteissa on niin kauhean pahaa, ikään kuin tarttuvaa tautia sairastavan koskettaminen. USA:n ja Venäjän tulee kuitenkin toimia yhdessä lisääntyvän sekasorron vuoksi maailmassa, joka uhkaa koko maailman turvallisuutta. http://www.timesofisrael.com/trumps-attorney-general-to-appear-before-senate-intelligence-committee/
• Israelin johtavat akateemikot kritisoivat kärkevästi opetusministeri Naftali Bennettin suunnitelmia estää tai rajoittaa luennoitsijoiden vapautta esittää omia poliittisia mielipiteitään opiskelijoille istuntojen yhteydessä. Bennett pyysi joulukuussa Asa Kasheria, joka kirjoitti IDF:n eettiset koodit, laatimaan eettiset koodit sisältävän dokumentin, jossa määritellään hyväksyttävät linjat akateemisille luennoitsijoille koskien poliittista aktiivisuutta opetus-tapahtumien yhteydessä. Kasher luovutti äskettäin laatimansa koodit Bennettille, joka aikoo esittää ne Ylimmälle Opetusneuvostolle Israelissa. Niitä ei ole osoitettu minkään poliittisen suunnan tai puolueen ideologiaa vastaan, mutta koska opetusala kokonaisuudessaan nähdään Israelissa vasemmistoa suosivaksi, sen pelätään rajoittavan nimenomaan vasemmiston ideologiaa opettavien toimintaa. Bennett on usein valittanut vasemmiston saamaa suosiota nuorten parissa, mikä on nähtävissä länsimaiden nuorten äänestyskäyttäytymisenä. Nuoret äänestävät vasemmiston puolesta ehkä vain siksi, että he siten protestoivat hallitsevaa järjestelmää ja sen harjoittamaa demokratiaa vastaan. http://www.timesofisrael.com/academia-shudders-at-plan-to-ban-politics-from-university-classrooms/
• Ranskan presidentin Emmanuel Macron En Marche puolue kääntyy nyt äänestäjien puoleen pyytäen heitä varustamaan
enemmistön parlamenttiin, jotta presidentti voisi aloittaa toimet lupaamiensa uudistusten toteuttamiseksi. Äänestyksen ensimmäinen osa käydään tänään, toinen osa ensi sunnuntaina. Ennakoiden mukaan presidentin uusi ja kokematon vasemmistopuolue REM (Republic on the March) saanee ehdottoman tai ainakin johtavan enemmistön vaaleissa. Hänen ennustetaan saavan tänään 30 %, mikä antaisi hänelle mahdollisuuden rökälevoittoon ensi sunnuntaina. http://www.timesofisrael.com/macron-seeks-majority-as-france-votes-for-new-parliament/
• Antisemitismin nousu Euroopassa ei pelota nuoria juutalaisia. Useimmat eivät edes harkitse muuttoa Israeliin – eivät ainakaan vielä – vaikka he sanovatkin olevansa sionisteja. He edustavat samaa ideologiaa ja uskomusta, jonka mukaan heidän isoisiensä kotimaa ei voi potkia heitä ulos eikä alkaa vainota, koska he palvelevat uskollisesti maataan. Näin ajattelivat myös Saksan juutalaiset viimeiseen asti näkyvistä vaaran merkeistä huolimatta. http://www.timesofisrael.com/despite-rising-anti-semitism-young-european-jews-arent-ruled-by-fear/
• Leshomra ryhmä pyrkii viemään vihreän tietoisuuden ortodoksi-juutalaislasten pariin. Ryhmät toimivat sekä kouluissa että yhteisökeskuksissa. Ryhmä opettaa istuttamaan puutarhoja alkeiskouluissa ja lastentarhoissa, sekä yhteisökeskuksissa ääriortodoksien asuma-alueilla, joissa ei juuri nähdä kukoistavia puutarhoja tai istutuksia. http://www.timesofisrael.com/ultra-orthodox-kids-grow-a-green-thumb-in-mitzvah-gardens/

SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 16 -29; Tiberias 22 -35; Suolameri 28 -36; Eilat 25 -
39 +C-astetta. Tiistaina lämpötila alkaa nousta uudelleen.






Comments

Popular posts from this blog

PERJANTAI 03.02.2017

Sunnuntai 22.08.2021

MAANANTAI 10.06.2019