Friday, June 30, 2017

PERJANTAI 30.06.2017

PERJANTAI 30.06.2017
01. ISRAELIN hallituksen sunnuntaina tekemä päätös, jolla se mitätöi 2016 sopimuksen Länsimuurin edessä olevan tasanteen käyttö-oikeudesta, sekä käännytysten siirtäminen kokonaan ultra-ortodoksien valvomalle Jerusalemin päärabbinaatille, on herättänyt hämmästystä kotimaassa sekä valtavan vastalauseiden kuoron ulkomailla asuvien juutalaisten keskuudessa. Erityisen tärkeänä on pidettävä' Amerikassa asuvien juutalaisten ja heidän järjestöjensä mielipiteitä, koska he muodostavat enemmistön ulkomailla asuvista juutalaisista, ja siellä toimivat maailman-laajuisten juutalaisjärjestöjen päämajat.
Jewish Agencyn johtaja Nathan Sharansky on erityisen pahoillaan todeten: "Pääministerin ei olisi pitänyt antaa Länsimuurin lupausta, jota hän ei pystynyt toteuttamaan", hän sanoi tiistaina julkistetun lehtiartikkelin mukaan.
Keskiviikon lehdessä todetaan, että massiiviset ponnistelut on aloitettu käännytyslain modifioimiseksi ja Kotellille aiheutetun vahingon korjaamiseksi.
"Diasorajuutalaiset eivät enää tue poliitikkoja, jotka valehtelevat heille", sanoi keskiviikkona rabbi Julie Schönfeld, korkeassa asemassa oleva henkilö USA:n konservatiivien järjestössä. Hän puhui Yesh Atidin järjestämässä tilaisuudessa. Hän syytti pääministeriä asemansa säilyttämisestä vaikka diasporasuhteiden kustannuksella. Hän totesi, että juutalaisjärjestöt ulkomailla jatkavat juutalaisen kansan tukemista, mutta vetäytyvät erilleen poliitikoista, jotka eivät aja sen asioita
AIPAC:n Amerikan Israelin julkisia asioita käsittelevän komitea, edustajat tapasivat pääministerin torstaina keskustellakseen diasporan ja Israelin välille syntynyttä kriisiä.
Artikkeleissa varoitetaan, että juutalaisjärjestöjen Israelia tukevat avustukset voivat vähentyä kriisin seurauksena.
Lehtiartikkeleissa Netanyahusta käytettiin nimityksiä valehtelija ja petturi, erään kommentin nimitettyä häntä nimellä Bebe, pelkuri.
Netanyahy itse sanoo eräässä artikkelissa, että vaihtoehtoina olivat uskonnollisten puolueitten - joilla on yhteensä 13 kansanedustajaa – eroaminen hallituksesta, mikä aiheuttaisi sen kaatumisen, tai sopimuksen peruuttaminen. Hän valitsi jälkimmäisen maan vakavuuden säilyttämiseksi.

Perjantaiaamun artikkeleitten mukaan hallitus voi hyllyttää käännytystä koskevan lain. Ortodoksit ovat vastustaneet reformi- ja konservatiivijuutalaisten suorittamia käännytyksiä, ja uusi laki antaisi päärabbinaatille oikeuden hylätä ne tulevaisuudessa, mutta ei puuttuisi tähän saakka tehtyihin käännytyksiin.
Pääministeri kutsui kokoon perjantaiaamuna hallitusyhteistyön puoluejohtajat kiireelliseen keskusteluun syntyneen kriisin hoitamiseksi. Hyllyttämistä suunnitellaan kuuden kuukauden ajaksi, jonka aikana asiaa puitaisiin komiteassa. http://www.timesofisrael.com/conversion-bill-could-be-shelved-amid-outcry-reports/, http://www.timesofisrael.com/amid-crisis-of-faith-over-western-wall-prayer-aipac-leaders-meet-netanyahu/,http://www.timesofisrael.com/new-government-backed-conversion-bill-targets-the-orthodox-not-the-reform/,http://www.timesofisrael.com/rivlin-government-must-prioritize-unity-of-the-jewish-people/,

02. Hamasin johto syyttää, että Israel on lopettanut Israelin vankiloissa tuomioitaan kärsivien Gazassa asuvien Hamasin jäsenten omaisten vierailut. Syytöksen mukaan Israel haluaa tällä nopeuttaa hitaitten neuvottelujen etenemistä Gazassa vangitun kolmen israelilaisen ja kahden IDF:n sotilaan jäännösten palauttamiseksi.
Hamasin johto kutsuu Israelin vankilaviranomaisten tekemää päätöstä sodan julistamiseksi vankeja vastaan ja vakuuttaa tekevänsä kaikkensa päätöksen peruuttamiseksi, mitä se sitten vaatineekin. Israelin vankiloissa on 150 Gazan asukasta, jotka on tuomittu murhista ja muista rikoksista. Heidän perheittensä jäsenet Gazassa ovat saaneet luvan vierailla vankien luona. Vankilaviranomaiset vakuuttavat, ettei käytäntö ole muuttunut.

IDF:n sotilaan Hadar Goldinin ja Oron Shaulin omaiset ovat pyytäneet hallitusta painostamaan Hamasia saadakseen sen ymmärtämään, että sotilaitten jäännösten pitäminen on rasite eikä etu neuvotteluissa. Kuun alkupuolella 40 kansanedustajaa kehottivat hallitusta keskeyttämään omaisten vierailut vangittujen
terroristien luona Hamasin painostamiseksi, kuten Walla raportoi. Pyyntöä kannattavia tuli sekä oikeistoa että vasemmistoa edustavien parlamentaarikkojen leiristä. http://www.timesofisrael.com/israel-freezes-visits-to-hamas-prisoners-amid-talks-over-troops-remains/

03. UUTISIA LYHYESTI
• USA:n kongressinalahuoneen määrärahakomitea ja senaatin asepalvelujen komiteat esittivät tukensa USA:n ja Israelin ohjuspuolustuksen yhteistyön lujittamiseksi vuoden 2018 lakiesityksissä. Komiteat hyväksyivät yhteensä 705 miljoonan USD määrärahan tutkimus- ja kehitystyötä varten, sekä rahoituksen Iron Dome, Davdin Lingon, Arrow2 ja Arrow3 USA:n ja Israelin yhteistyönä rakentamille puolustusjärjestelmille. Rahoitus nostaa Trumpin budjetissa esitettyä summaa 558 miljoonalla USD sekä ylittää 105 miljoonalla USD viime vuoden rahoituksen. AIPAC antoi tunnustusta kongressin päätökselle torstaina todeten. "Israelia uhkaavien uhkakuvien noustessa dramaattisesti AIPAC kehottaa näiden varojen sisällyttämistä lopullisiin vuoden 2018 versioihin puolustuksen auktorisointia ja rahoittamista koskeviin lakeihin. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/231812
• Englannin konservatiivipuolueen kansanedustaja tri Matthew Offord totesi Gesher tilaisuudessa Arutz Shevan toimittajalle, että suhteet Israelin ja Englannin pääministeri Mayn hallituksen välillä ovat erittäin hyvät. "May ei vain puolusta Israelia ulkomaisissa suhteissa, vaan suhtautuu hyvin myönteisesti Israelissa tehtyyn työhön, etenkin hi-tech sektorilla. Englannin hallituksessa on lisäksi vaatimus osallistua Israelin talouteen. Open Britain niminen ryhmä raportoi havainneensa, että maitten välillä on 2 miljardin punnan käyttämättömät varat hi-tech sektorin lisäksi, kuten myös farmasian ja muilla sektoreilla – joista molemmat maat hyötyvät".

OFFORD otti esimerkin autoterrorismista, jossa terroristi auraa autonsa ihmisjoukkoon ja sen jälkeen hyökkää toisten kimppuun veitsin ja ampuma-asein – tapauksia, joista Israelilla on runsaasti kokemusta. Hän kehottaa syventämään turvallisuusyhteistyötä maitten välillä hyökkäysten ehkäisemiseksi. Hän uskoo Englannilla olevan paljon opittavaa Israelin kokemuksista. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/231815
• YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsee Syyrian taistelujen leviämisen myös YK:n valvomille puskurivyöhykkeille Israelin ja Syyrian välillä esittäen vaatimuksen, että Syyrian hallituksen ja kapinalliset vetävät joukkonsa pois alueelta. AP:n torstaina julkistaman raportin mukaan UNSC tuomitsi vakavasti taistelut puskurivyöhykkeellä. Päätöslauselmassa, jonka Venäjä ja USA sponsoroivat, YK:n valvontajärjestön UNDOF mandaattia pidennettiin 31.joulukuuta saakka. Raportin kiireellisyyttä tehostivat useat raportit, joiden mukaan taistelut ovat vaarassa levitä Israelin alueille. Israel raportoi useista tilanteista, joissa kranaatteja on iskeytynyt Israelin puolelle rajaa. Pääministeri Netanyahu varoitti, ettei Israel tule sallimaan tilanteen kehittymistä vaaralliseksi asukkaille ja alueella vieraileville matkailijoille. IDF on omaksunut kannan, joka mukaan Syyrian armeija on vastuussa kaikista väkivaltaisuuksista rajan yli. http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/231809
• USA:n laivaston pappi, rabbi Arnold Resnikoff johti ennen kokemattoman ja koskaan uudistuneen ekumeenisen hartaustilaisuuden Länsimuurilla 1983. Hänen ensimmäinen vuoden kestänyt velvollisuusmatkansa hän vietti Jewish Agencyn kibbutsissa Sherut La´am (palvelu kansan hyväksi). Sen vuoden aikana Resnikoff matkusteli pitkin ja poikin Israelia, mutta koska hän joutui poistumaan maasta juuri
ennen 1967 sotaa, jossa IDF vapautti Jerusalemin ja Temppelivuoren, hän ei nähnyt Länsimuuria. Tämä kuitenkin korvautui mitä ihanimmalla tavalla hänen seuraavan Israelin matkansa aikana. Vuonna 1983 Resnikoff oli kunniamerkein arvostettu laivaston upseeri, joka palveli Vietnamin sodassa. Hän oli konservatiivirabbi, joka oli vihitty juutalaisessa teologisessa seminaarissa. Hän palveli USA:n ´VI laivastoyksikön sotilaspappina. 1982 -1984 välillä hän palveli 6. laivastoyksikön komennusportaassa USS Puget Sound lippulaivassa Caetassa, Italiassa. Hän muistelee hartaustilaisuuksien järjestämistä sekaiselle seurakunnalle, joihin molemmat sukupuolet osallistuivat. Hän sanoo olleensa rabbi, pappi, sotilaspappi, kaikkea sitä. USA:n laivaston sotilaspappi palvelee laivastoa, merisotilaita, ja rannikkovartijoita toimittaen papinvirkaa kaikkien uskonto-kuntien jäsenille papin taustasta riippumatta.
Vuoteen 1983 USA: laivasto pyrki noudattamaan puolueettomuutta, eikä siten voinut vierailla Haífassa. Laivaston sotilaitten vaimot asuivat pääasiassa Italiassa, ja monet heistä haaveilivat vierailla Israelissa. Koska Resnikoff oli asunut vuosia Israelissa ja tunsi paikat, he – upseerit ja heidän vaimonsa - pyysivät häntä toimimaan heidän oppaanaan. Harkittuaan asiaa hän lupasi viedä heidät Länsimuurille, jossa he voisivat kokea jotain ennen kokematonta – se oli profeetallinen lupaus. Hän kuvitteli voivansa kertoa paikan historiasta, mutta monet Israelissa olivat kiinnostuneita saatuaan tietää, että hän, juutalainen rabbi, palveli USA:n laivaston henkilökunnassa sotilas-pappina. Hän tapasi uskontoministeriön edustajan Yonatan Yuvalin, joka lupasi suttaa häntä. Upseerien ja vaimojen seurue vietiin pieneen kappelin arkeologisten kaivausten paljastamaa Wilson Arch löytöä, aivan Länsimuurin vieressä. Kappeli oli ahdas ja ihmiset istuivat puutuoleilla lähellä toisiaan. Se oli ensimmäinen uskontojen välinen hartaus-tilaisuus Länsimuurilla, jossa sukupuolia ei eroteltu toisistaan. Se oli kuin enne tämän hetken tilanteesta Länsimuurilla, jonne pyritään erottamaan oma sektorinsa
eri juutalais-ja ei-juutalaisryhmiä sekä naisten ja miesten yhteistä hartaudenharjoitusta varten.
Uskontoministeriön edustaja Juval totesi JP:n toimittajan kysymykseen 1983 artikkelissa, että ministeriö oli iloinen voidessaan avustaa järjestelyissä seuruetta varten, mutta eri juutalais-ja ei-juutalaisryhmien yhteinen hartaus suku-puolia erottelematta on käytännössä mahdoton ajatus. http://www.timesofisrael.com/the-day-in-1983-when-the-israeli-government-gave-its-blessing-to-a-mixed-gender-prayer-service-at-the-western-wall/

04. SÄÄTILAT TÄNÄÄN
Jerusalem 22 -33; Tiberias 26 -38; Suolameri 31 -41; Eilat 28 -42 +C-astetta. Lämpötila nousee huomenna asteen verran. Aurinkoinen ja helteinen sää jatkuu toistaiseksi.







Post a Comment